Meidän yhteiselo on ollut suht siedettävää Jaden juoksuista huolimatta. Kerrankin isosta talosta on jotain hyötyä. Eihän tämä nyt ihan ruusuilla tanssimista ole, mutta saapa ainakin liikuntaa, kun pitää käydä kahden koiran kanssa erikseen lenkillä. Rassi-Laiheliini on hukannut lähes kaiken motivaationsa syömiseen, kun sillä ei ole ketään kirittämässä, joten tuo syömättömyys on ollut oikeastaan suurin murhe. Yleensä Herra Luuviulu kuitenkin syö edes jotain, jos Janne käy ensin maiskuttelemassa ruokakupin vieressä :) Konstit on monet sanoi mummo, kun kissalla pöytää pyyhki. Siankorvakin meni alas heti, kun Piippu oli ensin käynyt sitä tutkimassa. Sitä ennen Rassi oli keskittynyt vain korvan piilottamiseen.
Paula saapui Vaasasta perjantaina piristämään meidän viikonloppua ja Piippu tuntui heti ottavan Paulasta uuden ylimmän ystävän itselleen. Piipullahan on ollut vähän tätä ylisuojelevaisuusongelmaa ja se on selkeästi sitä mieltä, että on Hänen Arvonsa tehtävä suojella Jannea ja mua Rassilta. Nyt ihana Paula ilmeisesti aiheutti ihan täysin överiksi menevän suojelureaktion ja Piippu yritti rökittää Rassia useampaan otteeseen viikonlopun aikana ihan kunnolla ja ilman mitään syytä. Mä jouduin välillä jo heittelemään kattia tyynyillä ja lehdillä, kun se yritti käydä ihan tosissaan Söör Rassoun päälle. Sunnuntaina en enää uskaltanut sanoa mitään negatiiviseen viittaavaakaan Rassoselle, kun Piippu kuunteli joka sanan niin tarkasti ja ryntäsi Rassin päälle, jos se kuuli yhdenkin omasta mielestään epäilyttävänä sanan. Siinä vaiheessa, kun Rassi hyppäsi eteisen lipaston päälle nähdäkseen naapurin uuden koiranpennun paremmin, mun piti vain luoda siihen murhaavia katseita ja nypätä se äänettömästi alas sieltä lipaston päältä. Ehkä Pipe myös jotenkin ajattelee, että kaikki tämä erikerroksiin jakautuminen on Rassin aikaansaannosta ja Rassi pitää pieksää, kun se on kehittänyt näin hankalan järjestelyn. Jopa Rassi the Luupää tajusi, että Piippu on nyt ihan tosissaan ja väisteli Hänen Korkeuttaan. Ensimmäistä kertaa ikinä.
Paula lähti sunnuntaina iltapäivällä lentelemään takaisin kohti Vaasaa. Piippukin oli rauhoittunut ja lopettanut ylettömän pamputtamisen, joten kun Rassi taas kerran seisoi eteisen lipastolla sitä uskalsi jo vähän pölläyttää sanallisestikin. Mä en ymmärrä mistä se on yhtäkkiä keksinyt, että se lipasto on hyvä koiran jalusta!
Meidän J-sarjalaiset, eli Jade ja Janne kävivät lauantaina Haltialassa omalla pienellä päiväretkellä. Japsu oli tuhissut lehmille ja nauttinut kauniista kevätpäivästä. Kuvatukset ovatkin tältä J-sarjan retkeltä.
Rassonen on päässyt muutamana iltana pyörälenkille ja se on tuntunut tykkäävän siitä, kun saa posotella ihan kunnolla. Parhaat naurut olen saanut siitä, kun Rassonen on saanut villintymiskohtauksen vapaana juostessaan ja sen tapana on ollut koko talven purkaa ylimääräinen sekopäisyys haukkomalla lunta suuhunsa samalla, kun se laukkaa menemään. Nyt se sitten haukkoi isoja haukkauksia ilmasta ihan maanpinnan yläpuolelta ja oli raukka ihan hämmentyneen näköinen, kun maassa oli vain hiekkaa eikä sitä lunta. Ihme ja kumma, se kuitenki tajusi olla kauhomatta sitä hiekkaa suuhunsa...
Maanantai-illan pyörälenkki saikin sitten loppumatkasta ikävän käänteen. Sunnuntaina oltiin Jannen ja Jaden kanssa lenkillä ja meitä vastaan tuli joku vanhahko mies kahden vasikan kokoisen laumanvartijan kanssa ja nämä kaksi vasikkaa mylvivät ja tempoilivat Jadea kohden siihen malliin, että kysyin siltä mieheltä, että onkohan ne nyt ihan sun hallinnassa. Vastausta en tietenkään saanut ja lienee tarpeetonta edes mainita, että koirat olivat fleksissä. Tietenkin.
Maanantaina pyörälenkillä tämä kolmikko sitten tuli mua ja Rassia vastaan. Himmasin vauhdin jo hyvissä ajoin, Rassi oli remmissä ja otin sen käskyn alle. Tarkastin, että miehen fleksit ovat lyhyenä ja työnsin Rassin niin syvälle pientareelle kuin pystyin ja olin itse pyörineni oman koirani ja niiden kahden jättiläisen välissä. Ja mitäs sitten tapahtuukaan...ne vasikat alkavat taas mylviä ja tempoa ja tunkevat lähes iholle. Totta hemmetissä mun Turvamies sitten puolustautuu ja tempaisee itsensä sieltä pientareelta kohtaamaan haastajansa sillä seurauksella, että mä lennän pyörän kanssa mahalleni maahan. Ei muuten ollut ihan hirveän kiva tunne maata mahallaan ja katsoa, kun ne kaksi jättiläiskoiraa karjuivat ihan pään yläpuolella. Ehdin vaan ajatella, että voi tsiisus kraist, nyt ne tappaa mun koiran. Sätkin sitten siellä maassa ja yritin repiä Rassia toisella kädellä kauemmas. Kun pääsin ylös, Rassi meni heti takaisin omalle paikalleen pientareelle ja mä sanoin pari valittua sanaa sille miehelle. Hän sitten vain naureskeli (!!) ja sanoi, että hänen koiransa eivät tehneet mitään. Anteeksi kuinka?? Samalla siihen tuli kaksi jalankulkijaa ja ne koirat alkoivat taas pauhata. Siinä vaiheessa multa meni ihan täysin hermot ja karjaisin keuhkot tyhjiksi sille miehelle siitä kuinka tärkeää olisi, että jos ottaa tuollaisia miehisyyden jatkeita, että osaa myös kouluttaa ne!! Mainitsin myös, että tämä on jo toinen kerta, kun ollaan kohdakkain ja ne koirat eivät ole hallinnassa. Mutta, kun on lusikalla annettu niin kauhalla ei voi ottaa...Lähdin sitten jatkamaan matkaa raivosta pihisten, kun ei kerran mene perille, niin ei mene.
Mun rispekti ei mene niille joiden koirat pauhaa, koska sitä harvemmin tarvitsee opettaa. Se mikä vaatii taitoa on, että koirat pysyvät hiljaa ja osaavat käyttäytyä. Mikä siinä on, että pitää ottaa liian vaikeita ja vielä vahvoja koiria itselleen??? Rassosta ei kyllä voi syyttää kaatumisesta, kun kokemuksesta tiedän, että se pysyy siellä pientareella vaikka joku ohikulkija louskuttaisikin meille. Ymmärrettävästi se puolustautuu siinä vaiheessa, jos joku fiksu päästää koiransa ihan meihin kiinni. Onneksi selvittiin mustelmilla ja hemmetin kipeällä polvella, tuossa olisi kyllä voinut käydä huonomminkin. Vieläkin kyllä suututtaa. Grrr.
