sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Missikoirat


Lauantain iltatokot menivät molemmilla koirilla hyvin. Jaden kanssa tehtiin seisomista, hyppyä ja kontaktitreeniä. Jaguli teki ihan nätisti hommia. Mun täytyy vaan vähän miettiä, että miten mä palkkaan sen erityisesti seisomisesta, kun siinä Jaksu lähtee helposti hipsimään paikoiltaan etenkin, kun mä palaan sen viereen. Hyppyä se teki hyvin samoin kuin kontakti pysyy hyvin häiriöstä huolimatta.

Rassin kanssa kokeilin ekaa kertaa luoksetulon pysäytystä takapalkalla. Se ei sujunut kovinkaan hyvin. Tein sitten ihan yhdessä "hengaillessa" pysätyksiä, joista nopea vapautus takapalkalle. Se sujui tosi hyvin. Ehkä sen voi vielä joskus saada toimimaan siinä luoksetulossakin. Nyt Rassonen näytti lähinnä siltä, että "Enhän mää ees meinannut karata, että miks mun pitää pysähtyä??" Kokeilin hengailusta pysäytystä ja takapalkkaa myös Jadelle ja se toimi Jaksullekin mukavasti vaikka Jade onkin niin sählä heti, kun se tietää, että namia on jossain tarjolla. Sitten tein vielä kummankin kanssa hyppyä ja molemmat tekivät sen hienosti pitkältä matkalta ilman palkkaa esteen takana. Hyvä parrat! Rassin seuraaminen oli myös aika hyvää, varmaan osittain siksi, että meidän kentän puolella ei ollut ketään muuta. Tein loppuun pari luoksetuloa ja Rassonen kävi joka kerta hyppäämässä hyppyesteen tullessaan, vaikka este ei mitenkään ollut herran matkan varrella. Itkeä vai nauraa? En oikein osannut päättää.

Sunnuntaina pyörähdettiin Lahdessa jalostustarkastuksessa. 


Rassonen pääsi Anneli Alftanin ja Reijo Latvalan syyniin. Lienee päivänselvää mikä Rassosen _suuri_ ongelma on, mutta muutoin se sai käsittääkseni ihan hyvän tuomion. Eniten keskustelua tuomareiden välille tuntui aiheuttavan se, että voiko koira olla tyypiltään erinomainen, jos koko on väärä. Ilmeisesti loppuviimein papereihin merkattiin tyypiksi hyvä. Mittasuhteet Ramposella ovat kohdallaan. Liikkeet ovat vähän ahtaat takaa ja se voitaneen ainakin osittain laittaa nuoruuden ja kehittymättömyyden piikkiin. Heinille kiitokset kuvista!


"Hei pliis. Kauanks tää kestää?"


Ramponen yllätti mut todella positiivisesti käytöksellään. Se ei olisi voinut käyttäytyä juurikaan paremmin! Jopa pöytäkäytös oli ihan siivoa mikä on täysin ennenkuulumatonta. Rassou oli terävänä, mutta osasi silti rauhoittua superhienosti. Ainoastaan herra tuomarin epämääräinen käsien heiluttelu Rassosen naaman edessä sai Ramposen luulemaan, että nyt ne painit vihdoin alkavat ja se oli heti valmiina kaluamaan tuomariherran käsiä. Kun Reijo Latvala kääntyi ympäri kuului vain naks, kun Rassonen haukkasi vielä ilmaa tyyliin, että "Älä nyt heti lähe, justhan me alotettiin!"

"Heini, kato! Meikä on vieläkin täällä!"


Rassosen jälkeen Jade sai vuoron, kun Mäkimaan Anne piti mulle vähän näyttelyopastusta. Sain Annelta kullanarvoisia vinkkejä sekä Jaden esittämiseen että vähän Rassosenkin suhteen. Janku-ukki on kuulemma myös aikamoinen naistenmies ja Rassosen palleroiden tulevaisuus nousikin taas puheenaiheeksi :) Ärsyttävää, kun on hieno koira, jossa on potkua ja tarmoa enemmän kuin pienessä kylässä ja sitten se paukapää suuntaa sen potkunsa pissojen nuolemiseen ja naisista haaveilemiseen.

Jaguli oli vähän pöllähtänyt ja ei ihan huippuinnoissaan meidän juoksu- ja seisotustreeneistä. Vilautin sitten vähän maksapannaria palasta nenän edessä, niin johan alkoi misseily kiinnostaa ;) Lale on kyllä niin mun perään, että se juoksi Annen kanssa ihan ok, mutta syttyi ihan uuteen menoon, kun mä otin itse ohjat käsiini. Se on jännä koira, kun välillä tuntuu, että se lähes palvoo mua mikä on e-rit-täin hämmentävää, kun on tottunut vähän toisenlaiseen menoon...

...ikään kuin tähän tyyliin...

Minä: "Tänne!"
Jade: "Jep, täältä tullaan!
Rassi: "OOooo mitkä aromit! Ai että! Nuuuuuuhhhhhhh. Lipslips ja slurps slurps. Ahhh."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti