Hellettä riittää

Lämmintä on todellakin riittänyt viime viikollakin. En suostu valittamaan helteestä, mutta täytyy kyllä tunnustaa, että on käynyt mielessä, että vähän vähempikin lämpö saattaisi riittää. Tiistaina sitten tehtiinkin sellainen ekoteko, että hypättiin autoon ja ajettiin Tuusulaan. Auto, kun on ainoa viileä paikka ja saatiinpa siinä samalla kesäloman kulttuuriosuus suoritettua, kun huristeltiin Tuusulan rantatie läpi.

Rassi kävi tutustumassa Aleksis Kiven kuolinmökkiin.

 
Sen jälkeen oli tarkoitus käydä poimimassa yksi geokätkö, mutta ei siitä mitään tullut, kun lämpömittari näytti 34 astetta ja kävely paahteessa ei tuntunut kauhean kivalle ajatukselle. Ihan vahingossa satuimme sitten järven rantaan ja sieltä löytyikin täydellinen paikka laittaa snautserinnulikka veteen. Rassin uimataidoissa ei kyllä ole kehumista...

"Meikä uppoo..!"

"Ihan oikeesti uppooooon!!"

 "Huh, pelastuin. Varmaan ihan viime hetkellä."

Luulen, että uiminen olisi paljon helpompaa, jos keskittyisi vaan siihen uimiseen eikä yrittäisi samalla ahmia koko järveä kitaansa. Rassista muuten kuuluu tuttu Rassi-narina myös uidessa. Meinasin tikahtua nauruun ja piti vielä yrittää nauraa salaa, ettei herra snautseri pahoita mieltään, kun vesi ei ole ihan sen lempielementti.

Rannalle palattuamme siellä odottikin ihan kauhea mörkö, joka oli naamioutunut simpukaksi. Sitä pitikin sitten pällistellä monesta suunnasta ennen kuin sitä uskalsi haistaa. Ihmepiski, kun tuntuu, ettei se pelkää mitään tai ainakaan välitä mistään, niin sitten simpukka olikin yhtäkkiä aivan kamala.

Rassi näytti maailman onnellisimmalle pienelle koiralle, kun se pääsi vettä valuvana viileään autoon. Sen naamalta oli luettavissa iso kiitos viilennyksestä...vaikka viilentyäkseen joutuikin pulikoimaan.

Muutoin viime viikolla ei olla tehty oikeastaan yhtään mitään. Rassi kuorsasi päivät ja heräsi eloon illalla joskus kahdeksan tienoilla. Ollaan sitten käyty lenkillä sen verran kuin se on järkevälle tuntunut ja muutoin vain olla möllötetty.

Keskikerroksen pikkuinen vessa on ollut hyvin suosittu, koska siellä saa maata viileillä kaakeleilla. Jotain harmaata tallentuikin kuvaan, kun sinne kameran suuntasin.

On se elämä rankkaa, kun välillä pitää jaksaa vaihtaa asentoakin.

Last but not least, vaikuttaisi vahvasti siltä, että Rassin maha on taas kunnossa! Tosin se vetelee edelleen herkkavatsaisten otusten ruokaa, mutta katsotaan loman jälkeen, että mitä herra jatkossa tulee syömään. Pääasia, että nyt kaikki on hyvin! Niin hyvin, että aiemmin suunniteltu lomareissu pääsee kohta alkamaan...!

Loma!!

Rassi Kesämies on aloittanut loman meidän kaksijalkaisten kanssa hyvin helteisissä merkeissä. Ollaan Jannen kanssa ahkeroitu "Rassin huoneen" kimpussa ja siellä onkin nyt lattia revitty auki ja jo uudet maalit sekä seinissä että katossa. Rassihan tosin itse aloitti lattiarempan jo talvella, mutta nyt olisi tarkoitus saada homma valmiiksi. Aika hikistä puuhaahan se on ollut, mutta pakko kai sekin on joskus tehdä. Karvainen Kesämies on löhöillyt remppailun aikana pihalla milloin missäkin löytämässään varjopaikassa.

Rassi on ollut iltaisin ihan hullu. Siis täysin sekaisin. Niinpä mietiskelin kaikkea pientä iltapuuhastelua Rassoselle ja katsastin sitten myös, että josko yrittäisin opettaa sille esineruutua. Siihen asti kaikki sujui hyvin tähän aiheeseen perehtyessä, kunnes vastaan tuli seuraava ohje: tyypillisiä etsittäviä esineitä ovat mm. sukkamytyt, lompakot, puukontupet, hihnanpätkät, kenkien osat, rukkaset jne. Jahas. Repesin ihan täysin! Mitäköhän tapahtuisi noille mainutuille esineille, kun ne meidän koiralle laittaisin etsittäväksi. Ei herää pienintäkään epäilystä siitä, etteikö se niitä löytäisi, mutta saisin oletettavasti heittää niille myös saman tien hyvästit! Rassihan söisi nuo kaikki edellä mainitut esineet salamannopeasti, jos niitä olisi maastoon piiloteltuna. Netissä on myös hienoja kuvia esineruutua tekevistä koirista ja yksikin koira kiitää kohti omistajaansa hanska hellävaraisesti suusta roikkuen. Meidän koira kyllä kiitäisi poispäin omistajastaan ja söisi sen hanskan vauhdissa. Esineruudun harjoittelu siis lienee ohjelmassa joskus myöhemmin…joskus paljon myöhemmin.

Kesäkoiran kohtalona oli siis perjantaina ja lauantaina lähinnä pakoilla aurinkoa, joten näin sunnuntain kunniaksi päätimme järjestää Rassosellekin vähän ohjelmaa. Niinpä kävimme hakemassa pihalle lasten uima-altaan ja siitä riittikin Rassille rutkasti riemua koko sen täyttämisen ajaksi. Letkusta altaaseen valuva vesi oli viihdearvoltaan ihan täysi kymppi Rambolin mielestä. Hullulla on halvat huvit ja silleen...

Senkin letkunketale, minä sulle näytän!

Letkua kurittaessa viimeisetkin järjen hippeet katoavat päänupista ja silloin on pakko lähteä juoksemaan. Tietty.

Ja juoksu vaan jatkuu...

....ja jatkuu...

...ja jatkuu...

 ...sitten jarrut pohjaan, korvat lepattaen, ja pieni tuumaustauko, että mitäs mää nyt siis olinkaan tekemässä.

Ai niin, tietenkin. Sit kattokaa kaikki, täs on meikän allas. En kylläkään halua mennä sinne, jos siellä ei oo sitä letkua, mutta mutta mun allas tää on silti.

Viikolla tein pari jälkeä ja intoa riitti oikein mukavasti. Taisi olla torstai, kun herra karkasi multa jäljelle, kun hyvää hyvyyttäni annoin sille vettä ennen starttia ja laskin remmin maahan. No, Rassi otti hatkat saman tien ja paineli jäljelle. Tunnen kyllä itseni niiiin vanhaksi, hitaaksi ja kömpelöksi, että mun ois pitänyt vaan ottaa joku sohvaperunakoira, jolle olisin pärjännyt nopeudessa (ja ehkä viekkaudessakin).

Tämän päivän jälki puolestaan meni ihan plörinäksi. Maasto oli ehkä liian vaikea ja siellä oli liikaa kaikenlaisia hajuja mitkä sai koiruuden sekaisin. Tein sitten vielä uuden superlyhyen jäljen, että saatiin kuitenkin onnistuminen.

Loppuun voinee vielä esitellä miten avulias koira meillä on. Ostettiin allasta varten myös pumppu, jonka paketin Rassonen avasi näin hienosti ihan itse omin pikku kynsin ja hampain.

On se vaan etevä koira!

Vuosipäivä!

Tasan vuosi sitten meidän maailma mullistui, kun meille muutti asumaan nausterinnulikka Rassi Rassonen - mun koira, joka ei tulisi vaikuttamaan Jannen elämään millään lailla. Hah hah!! Yllä pieni vertailu vuoden takaiseen. Onhan tuossa ehkä jotain muutosta tapahtunut. Häntä ainakin sojottaa juuri päinvaistaiseen suuntaan. Kuvat ovat samasta kohdasta Haltialan metsästä.

Olin viime viikon yksinhuoltajana ja sain käyttää kaiken kekseliäisyyteni, kun yritin keksiä Rassille jotain tekemistä. En vielä uskaltanut lenkittää enkä leikittää sitä kauheasti, kun tuntui, että rajummasta liikunnasta maha alkoi aina porista uudelleen. Niinpä me tehtiin pari jälkeä, hypittiin haravanvarren yli kotipihalla ja keksittiin muita pieniä temppuja. Ongelmia aiheutti tietysti myös palkkaaminen, kun Rassi sai syödä vaan ja ainoastaan yhtä purkkiruokaa. Ei mitään muuta. Keksin sitten laittaa ruokapurkin namipussiin ja annostelin sieltä lusikalla ruokaa aina palkaksi. Hyvin kelpasi. Onni on aina nälkäinen koira. En nyt uskalla vielä tuulettaa, mutta maha näyttää selkeästi rauhoittuneen...toivottavasti pysyvästi.

Viikolla olin taas kotona etätöissä hoitamassa potilasta ja torstaina se kiittämätön lurjus, jota myös Rassiksi kutsutaan, kävi syömässä Piipun kakan, kun puhuin työpuhelua. Meinasin oikeasti saada itkupotkuraivarit, kun tajusin mitä se teki. Puhelu oli vielä sellainen, että en todellakaan voinut juosta koiran perään ja sanoa puhelimeen, että ootatko hetken, mun koira meni just syömään kakkaa. Mun oli pakko vaan yrittää hiihtää ylös piskin perässä mahdollisimman nopeasti, mutta äänettömästi. Ja vahinko oli tietenkin jo tapahtunut, kun pääsin perille. Aarrgghh. Onni onnettomuudessa on se, että kakansyönnistä ei aiheutunut mitään jälkiseuraamuksia.

Janne tuli perjantaiyönä kotiin, joten viikonloppuna päästiin tekemään yhdessä jälkeä. Janne jäi piskin kanssa odottamaan, kun minä porskutin metsässä piiloon ja Rassi sitten sai etsiä mut. Oli helppo kuulla, koska pojat lähtivät liikkeelle, kun alkoi ihan kauhea ryske ja oksien pauke. Rassi lähtee aina ihan täysillä matkaan, mutta malttaa onneksi alkurepäisyn jälkeen lähteä jäljestämään huolellisesti.

Tässä Rassonen odottelee jäljen valmistumista.

Jäljen päässä on kaksoispalkka sekä mun itseni, että ruuan muodossa. Tässä meidän hiano jälkikoira on löytänyt emäntänsä. Ja mikä parasta - ruokaa.

Kuten sanottua, Rambosen olo on selvästi alkanut parantua ja Rassi on muuttunut taas ihan älyvapaaksi koirayksilöksi. Kyllä huomaa, että pikkuherraa on nyt kuukauden verran lellitelty ja lällytelty. Yritin viikonloppuna nautiskella omasta pihasta ja makoilla vähän viltin päällä nurmikolla. Siitähän ei meinannut tulla yhtään mitään, kun Rassi kuvitteli viltin olevan herran tyttöystävä ja se yritti repiä koko ajan viltin mun alta ja tehdä siitä pallon oman mahansa alle. Huoh. Jos sitä kielti, se ryntäili mun ympärillä ihan villinä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.

Tästä lähtikin sitten oikein kunnon hevosenleikki käyntiin. Tyyppi kävi ihan pokkana lyömässä mua tassulla ja puremassa vaatteita. Sitten, kun karjaisin oikein kunnolla, että nyt kele loppuu tommonen, niin piskin vintti pimeni ja se sai ihan täyden hulluuskohtauksen.

"Mua kiellettiin, haaaaaaahahaaaaa, mun pää ei kestäääääääääääää!"

Parit kurvailut ja sama kuvio uudelleen. Piski tulee mun luo ja käy ihan tarkoituksella vaatteisiin ja käsiin kiinni. Koirasta ei saanut edes otetta, kun se jo lähti painamaan uutta juoksukierrosta ihan pää sekaisin. On kyllä aika kova paluu arkeen, jos ja kun tämä toipuminen on pysyvää. Pihapeuhujen lisäksi Rassi on muun muassa hyppinyt sänkyyn ja roikkunut vaatteissa, kun niitä pukee päälle. Täydellinen taantuma. Öisin Raimonen vielä nieleskelee ja maiskuttelee, että ei Rassonen kyllä  ihan täysin ole parantunut.

Hullunjuoksun jälkeen pitää sitten tietenkin vielä hieroa loputkin hulluuden rippeet nurmikkoon. Taustalla näkyykin meidän hieno este, jolla harjoiteltiin viikolla.

Antaisin kyllä mitä vaan, jos Rassi nyt vihdoin paranee. On ollut ihan kamalaa, kun se oli niin pitkään kipeänä! Jos tämä kaikki johtuu siitä pihalla syödystä kissankakasta, niin oletettavasti se kissanläjä on maailman kallein laatuaan. Niin monta sataa euroa sen takia on eläinlääkärille kannettu.

Puhuttiin tässä yksi ilta Jannen kanssa, että kauheaa, kun vihdoin alettiin ihan oikeasti tykätä Rassista - siis muulloinkin, kun se nukkuu ;) - niin raukka meni heti rikki. Tahtoo Rassin ehjäksi! Silläkin uhalla, että seuraavat pari viikkoa taas muistellaan, että kukas meillä määrää....ja kuka ei.