VMTL :)

Tämän viikon PK-tottisteluissa ohjelmassa oli seuraamista. Paikalla oli niin paljon koiria, että varsinaista opetusta siellä ei saanut, mutta ainakin häiriötreeniä tuli roppakaupalla. Jotain Rassi teki oikeinkin, kun kouluttaja huikkasi kerran, että ”Hyvä harmaa snautseri” :) Ihmettelin koko treenien ajan, kun Rassonen oli niin hyvinkäyttäytyvä. Se ei edes tempoillut muiden koirien perään kuin ihan muutamia kertoja. Pohdiskelin, että voiko meidän koiruli olla väsyksissä ja tulin siihen tulokseen, että onhan se kaukaa haettua, mutta kai se olisi ainakin teoriassa mahdollista. Totuus paljastui kuitenkin yöllä, kun Rassin piti käydä kahdesti ulkona ruikkimassa. :( Että se siitä hyvästä käytöksestä, se olikin vain mahavaivoja.

Tiistaiaamuna Rassonen vaikutti ihan normaalille, joten jätettiin se yksin ja lähdettiin töihin. Janne tuli iltapäivällä ekana kotiin ja aiheutti mulle lähes sydänhalvauksen soittamalla ja kertomalla, että Rassi ei pääse nousemaan ylös. Se oli myös joutunut tekemään parit ruikelit sisälle. Soittelin eläinlääkäreitä läpi ja kellekään ei saanut aikaa. Eläinsairaalassakin oli joku tauko ja se oli kiinni tunnin verran. Soitin sitten sinne, kun se aukesi ja Rassi lähti päivystykseen. Oli aivan hirveän kauhee nähdä Rampo sellaisessa jamassa, että takajalat eivät kantaneet ollenkaan! Rassi vain nukkui eikä sitä kiinnostanut mikään. Ei mikään. Piippukin huomasi, että ärsyttävä koira on ihan poissa pelistä ja kävi jopa haistelemassa sen tassuja. Diagnoosiksi tuli kuitenkin vain niin kova mahakipu, että koira ei yksinkertaisesti pysty nousemaan tai liikkumaan.

Seuraavana yönä kävin sitten aina kääntämässä Rassin ympäri, kun se alkoi vinkumaan siihen tyyliin, että auttakee. Yhdellä näistä kääntökerroista oli jo havaittavissa pientä normalisoitumista, kun Rassonen alkoikin vaan pitää Rassihyrinää ja olisi halunnut aloittaa pienet purupainit...vaikka ei pystynyt edes itse nousemaan. Aamulla se ei edelleenkään päässyt itse ylös ja jäin sitten kotiin tekemään töitä. Joskus iltapäivällä Rassi sitten yhtäkkiä nousi ylös, hyppäsi sohvalle (!) ja olin sen näköinen, että mitätehtäsmitätehtäsmitätehtäs?? ISO helpotuksen huokaus.

Kipeän koiran lällyttelyt saivat taas kerran aikaan sen, että torstaina Rassosella oli hieman noussut nestettä kupoliin. Kummitätini Liisa ja Kari tulivat meitä ilahduttamaan töiden jälkeen ja Rassi pisti ihan parastaan. Se kävi jopa nyppimässä hampaillaan vieraiden vaatteita tyyliin, että nyt kyllä leikitte mun kaa. Muutenkin se oli sitä mieltä, että tää on nyt Rassi-show ja kaikkien olisi pitänyt keskittyä vain herra koiran paapomiseen. Voi kiesus, että meinasi palaa hihat sen kanssa. Käytiinkin taas kerran hyvin tiukkoja keskusteluja (varmaan vieraiden kauhuksi) siitä, että miten oikein käyttäydytään. Tuloksena "okei, emmä enää"-ilme ehkä sekunniksi ja sitten taas vieraiden kimppuun. Jäähykoppi tulikin taas tutuksi.

Rassi on erityisen onnellinen Liisan ja Karin tuomasta uudesta ruokakupista... ;)

Vielä vieraiden lähdettyäkin Rassi suurin piirtein kiipeili seinille, joten käytiin tekemässä sille jälki nurtsille. Nyt tahti on selkeästi hidastunut ja koiruus menee naama maassa eikä vain yritä juosta täysillä. Tehtiin vielä sisällä vähän kaukokäskyjä ja ruudun kosketusalustan opettelua. Siinä nyt ei tosin kauheasti ollut opettelemista, kun juoni oli koirulille ihan selkeä. 

Perjantaina lääkärin määräämää saikku oli pakko lopettaa ja päästää peto irti. Pari päivää oli käsketty ottaa ihan rauhallisesti, mutta ei siitä mitään tule, kun koira on ihan eri mieltä ja meinaa suorastaan tulla ulos nahoistaan kaiken energiansa kanssa. Käytiin vähän spurttailmessa Mustavuorella Hupin kanssa. Rassi oli todella terve ja ihan täysin oma - todella rasittavan ärsyttävän raivostuttava - itsensä.

Sunnuntaina käytiin Hupin kanssa ageilmassa ja päästettiin vielä koirat pellolle juoksemaan mistä muutama huono kuva ohessa. Mun pitäis kuulemma opetella käyttämään kameraa...mutku emmää millään jaksais...

Rassi reippailee

Maanantaina flunssa vaivasi edelleen, mutta mentiin kuitenkin PK-tottisharkkoihin. Tällä kertaa ohjelmassa oli liikkeestä istuminen. Ei oltu ikinä edes kokeiltu sitä, mutta Rampoliini teki sen hienosti. Tällä kertaa sapiskaa saikin koiran emäntä. Mulla on kuulemma niin iloinen (ei kai! :)) ja pirteä (voisiko olla?! :)) koira, että ohjaajan pitää olla rauhallinen. Mitä?! Minäkö muka en olisi rauhallinen ;) Miten niin muka säheltäisin mitään?! :) Niinhän sitä sanotaan, että ihmiset alkavat muistuttaa koiraansa, heh. Partaa mulla ei kyllä ainakaan vielä (gulp!) kasva. Se on kyllä jo ihan huvittavaa kuinka kaikki vieraat ihmiset aina luonnehtivat Rassosta ensimmäisenä sanalla iloinen. :)

"Niin mitä? Emmää kuule, ku mulla on just tää juoksu kesken!"

"Mikämikämikä tuo on?"

Viikolla vähän siistin Rassosen pörhistynyttä ulkonäköä. Olen nyppinyt herraa oikeastaan viikoittain ja nyt vedin vielä koneella pikkumulitukset. Trimmaminen ei edelleenkään ole Rampon lempipuuhaa, koska siinä pitää seistä paikallaan mikä on tietty maailman tyhmintä. Rassi on kuitenkin keksinyt keinon millä se luulee voivansa väistää kaikki sitä koskevat käskyt ja määräykset. Niinpä se taas kerran kaatui suoraan kyljelleen maahan, kun kyllästymispiste oli saavutettu. Partanaamaa on lähes mahdoton saada ylös, kun se tekee tuon heittäytymisen. Tyyliin nimittäin kuuluu joka suuntaan potkivat jalat ja suu, joka on ihan ammollaan ja valmiina rei'ittämään hihansuut. Meinasi kyllä vähän naurattaa, kun viimeisillä voimillani sain rimpuilevan koiran ylös ja roikotin sitä niskavilloista, että se pysyi jaloillaan. Rassi nimittäin oli ihan veltto ja, jos olisin päästänyt irti, se olisi kaatunut heti uudelleen. Ihan kuin pienet lapset kaupan lattialla karkkihyllyn edessä :) Kokosin kuitenkin itseni ja pidättelin naurut ja ärisin vähän aikaa idiootti-ipanalle, niin löytyihän ne lihakset taas, että herra sai ihan itse kannalteltua itsensä.

Samaa kaatumistaktiikkaa käytetään myös niinä aamuina, kun piskin pää menee yhtäkkiä ihan sekaisin ja Rassonen ponkaisee meidän sänkyyn mihin se ei saa tulla. Sängyssä sitten kaadutaan äkkiä kyljelleen ja kurkitaan isäntäväen reaktioita silmänvalkuainen vilkkuen. Kun ilmoille kajahtaa käsky "pois", päästetään pieni Rassi-hyrinä ja lällätellään. Sen jälkeen emäntä tai isäntä lähtee lähestymään tiukoin askelin ja kaatumisen seuraava vaihe otetaan käyttöön. Siinä hypitään kuin kala kuivalla maalla, eli kyljellään pitkin sänkyä karkuun niin nopeasti kuin mahdollista. Ja, kun lain pitkä koura tavoittaa kurittoman koiran, voi ottaa vielä hirvensorkkapotkut käyttöön. On se pösilö.

Lauantaina karautettiin Vantaalle kannustamaan velipoika Masaa (D.O. Mad Max) näytelmissä. Kannustus tehosi ja Masa oli VSP ja nappasi sertin. Hyvä Masa, jeeee! Alla veljekset tuijotuskilpailussa. Masasta kuului tasainen murina ja Rassi puolestaan huiskutti innoissaan häntäänsä. Rassi Rasisti ei ota snaukujen ärinöitä ollenkaan tosissaan vaan on ihan innoissaan leikkimässä kaikkien partanaamojen kanssa. Muiden rotujen rähinöihin se nykyään vastaa samalla mitalla takaisin.

Masa: "Muurrrrrr. Oot tyhymä. Ja ärsyttävä."
Rassi: "Masaaaaa, kamoon, pikkuleikki nyt. Joooo."

Masa: "Puuh, mikä idari. Onneks kuitenkin ihan vaaraton."
Rassi: "Höh, ei leiki ei. Hei, leikkiskö joku muu?? Someone? Anyone?"

Sunnuntaiaamuna käväistiin taas vähän agilitykentällä. Meno oli nihkeämpää kuin viime viikolla ja vaikutti siltä, että ruohonkorsien merkkailu oli selvästi prioriteettilistan kärjessä tällä kertaa. Päivän lähdettyä reippaasti käyntiin, jatkoimme reippailua lähtemällä Sipoon korpeen lenkkeilemään. Rassi ei lähtenyt yhdenkään hajun perään hallitsemattomasti mistä olen erityisen onnellinen. Isoin hallintaongelma tuli vastaan, kun partanaama mulahti mutalampeen ja heti sieltä noustuaan huomasi kauempana jolkottelevan puhtaanvalkean samojedin. Siinä mutavilliydessä ei ollut mitään toivoa saada nakusteria pysähtymään, joten sinnehän se kiisi koko karmeassa mutaisuudessaan. Ja kuten arvata saattaa, niin mutanakusteri ei todellakaan tullut takaisin. Lähdettiin Jannen kanssa kävelemään eteenpäin ja Rassi kävikin sitten säännöllisesti tarkastamassa, että ei olla keretty liian kauas ja juoksi sitten taas täyttä vauhtia samojedin luo. Ja sama kolme kertaa. Selvää haku- ja viestikoiran ainesta! ;) Janne tosin ei nähnyt asiaa ihan yhtä positiivisesti vaan tokaisi että "&#*! mikä koira meillä on." :)

Matkan varrelle osui myös hienoimmat hiidenkirnut mitä mä olen nähnyt. Rassi taiteili kirnujen ympärillä...hihnassa.

Reilun kolmen tunnin metsässä vapaana juoksemisen jälkeen meidän pieni intopallero näytti näinkin lauhkealta.

Piippu kuusi vuotta!

Mmmjjjoi,

Minulla on tänään syntymäpäivä ja täytän kuusi vuotta. Kuusi vuotta kuulostaa mielestäni todella aikuiselle ja minulla onkin hyvin aikuinen olo. Varsinkin, kun vertaan itseäni siihen meille muuttaneeseen, huonosti käyttäytyvään koiraan. En oikein ymmärrä miksi hän asuu edelleen meillä eikä hänen ole käsketty muuttaa pois, vaikka hän on hyvin tuhma. Itse olen hirveän hyvin käyttäytyvä ja kauhean kohtelias. 

Vaikka ikää onkin tullut lisää, niin minun harrastukseni ovat
pysyneet samoina. Kaikkein eniten pidän nykyään kukkien hoidosta. Minulla on yksi lempikukka, jonka lehdet trimmaan päivittäin tai aina, kun huomaan, että jotain kasvua on tapahtunut. Minua suututtaa ihan hirveästi, jos minua kielletään hoitamasta sitä kukkaa. Mielestäni on ihan epäreilua tulla kieltämään, kun hyväähän minä vain tarkoitan. Lähden sitten aina heti kellariin, jos minua kielletään, että kaikki varmasti ymmärtävät, että tunteitani on nyt loukattu.

Minun raviharrastustani hieman häiritsee se meillä asuva koira. Hän nimittäin juoksee aina minun perässäni, kun haluaisin juosta vain yksin. Minua harmittaa se kovasti. Täytyy tunnustaa, että kun hän häiritsee minua, niin minä kyllä yleensä läppäisen häntä nenään ja sähisen päälle, mutta jostain syystä hän ei ota minun lyöntejäni tosissaan. Joskus lyön molemmilla käsillä vuorotellen ja vielä murisen ja silti hän vain tuijottaa minua ja odottaa, että koska jatkan raveja voidakseen taas juosta perääni.

En erityisemmin pidä kanssamme asuvasta koirasta. Kesällä hän oli ihan mukava, kun hän vain makasi tai istui kieli ulkona roikkuen jossain eikä piitannut minusta mitään. Nykyään hän on taas koko ajan jalkeilla ja aina valmiina kiusaamaan minua. Meidän palvelijamme kuitenkin suojelevat minua ja tiedän, että he käskevät sen koiran lopettaa, jos hän ei päästä minua kulkemaan. Minä en oikein ymmärrä sitä koiraa. Olen huomannut, että meillä ei ole juuri mitään yhteistä. Minä esimerkiksi pidän hirveästi lämmöstä ja nautin kesästä ja aurinkoläikistä matoilla täysin siemauksin. Se koira taas inhosi kesää ja on nyt syksyn tullen taas tyytyväinen. Hän myös pitää matkustamisesta mitä minä inhoan. Hän on myös hirveän sottainen ja räiskii aina vettäkin ympäriinsä. Minä taas olen aina niin siisti ja pidän itsestäni hyvää huolta. Lisäksi hän usein tekee kaikki mitä palvelijamme pyytävät vain saadakseen herkkuja. Minä taas teen mitä minä haluan ja milloin haluan. Ja saan silti herkkuja. Suostuin kyllä siihen, että istun aina, kun minulle sanotaan "istu" ja saan siitä nakkia, mutta en minä useampiin temppuihin halua lähteä mukaan. Yksi asia meitä kuitenkin yhdistää. Pidämme molemmat kovasti juuri nakeista. Minä saan aina enemmän, kun nakkeja pilkotaan. Se tekee minut onnelliseksi.

"Slluuurrrppps, nakkeja."

Minä olen niin viisas, että tiedän koska aamulla pitää herätä ja minun tehtäviini kuuluu herättää kaikki muutkin. Se koira on kaikista helpoin saada hereille. Raavin vain vähän kynsillä jotain tai roikun ikkunankarmissa, niin hän rientää heti paikalle. Mutta meidän palvelijat! He ovat laiskaa väkeä. Kaksi kertaa viikossa he kieltäytyvät nousemasta heti, kun aloitan herätyksen ja se suututtaa minua todella. En ymmärrä tuollaista tottelemattomuutta ja yleensä tunteeni kuumenevat niin, että heittelen vähän tavaroita. Minulla on nälkä ja tarvitsen ruokaa ja palvelijat vain makaavat. Käsittämätöntä. Onneksi saan sen inhottavan koiran niin helposti yllytettyä mukaan herätykseen, että yleensä palvelijatkin sitten nousevat. He vaikuttavat aina vähän tuohtuneilta, mutta itsehän he ovat meidät halunneet. Luulisi ymmärtävän, että aamiainen tarjoillaan _aina_ ajallaan eikä vain silloin, kun se heille sopii.

Olenkin pari kertaa kiittänyt sitä koiraa herätysavusta antamalla hänen hieman nuuskia minua. Pari kertaa hän on jopa saanut hieman puhdistaa korviani ja se on ollut minusta mukavaa. Kunnes ajattelen asiaa tarkemmin ja mietin mitä hän on juuri saattanut syödä. Silloin käsken hänen äkkiä lähteä pois.

"Käääk. Onko hän käynyt minun vessassani?!"

Minulla on nyt tärkeämpääkin tekemistä kuin roikkua täällä interneetissä, joten lähden tästä katsomaan, josko lempikukassani olisi jotain uutta kasvustoa. Lisäksi minulla on päiväunet kesken. Kirjoitan taas joskus, jos minua sattuu huvittamaan. Miu kaikille! t: Piippu, 6 vuotta

PS: Huomasin, että minusta laitetaan tänne interneettiin tahallaan kuvia, jotka eivät kaikki korosta kauneuttani. Lähdenkin siis suoraan kellariin ja en tule takaisin ennen kuin nakkia on tarjolla runsain mitoin. Pöh.

Flunssaa :(

Mä sain jostain kaapattua itselleni kamalan flunssan ja maanantai-iltana olin sen verran uuvuksissa, että meidän PK-tottisharkat jäivät väliin. Tein kuitenkin Rassoselle lihapullajäljen lähinurtsille ja se meni jo vähän rauhallisemmin kuin sunnuntaina.

Tiistaina Rassonen kävi ihan ylikierroksilla ja niinpä se pääsi elämänsä ensimmäiselle pyörälenkille. Aluksi oli vähän haasteita, kun Rampo yritti saalistaa pyörän eturengasta syöksähtelemällä sitä kohden, mutta kyllähän se piski siitä sitten tokeni, kun tarpeeksi monta kertaa rääkäisi, että tuo ei ole sallittua. Lenkin aikana kävi myös ilmi, että olisi hirveän kätevää, jos pyörässä, jolla lenkitetaan yli-innokasta, vahvaa ja kovapäistä koiraa, olisi jarrut. Sain nykyisen pyöräni, kun olin ala-asteella viidennellä luokalla ja muuten se toimii edelleen ihan ok, mutta jarrut ovat kadonneet jonnekin vuosien varrella. Tästä sitten aiheutui pienoisia hankaluuksia, mutta oman valppauteni ansiosta pääsimme ehjinä takaisin. Käytiin ensin kirjastossa ja kirjastoon menevän tien varrella pomppii joka ikinen kerta orava. Onneksi muistin tämän ja hyppäsin jarruttoman pyöräni selästä hyvissä ajoin. Ja siellähän se kurre sitten taas pomppikin, mutta siitä selvittiin vahingoitta, kun mulla oli jalat tukevasti maassa. Rassi on jo kokenut kirjastokävijä ja tällä kertaa se oli siellä ihan rauhassa ja sillä oli koko ajan neljä jalkaa maassa. Yhtäaikaa. Mahtavaa! Yleensä Rassilla on nimittäin tapana nousta tiskiä vasten kahdelle jalalle vaikka kuinka ennakoisin ja olisin valmiina kieltämään. Hämmästyksekseni kesällä yksi kirjastontädeistä sanoi, että ”Tuolla on taas se koira, josta huomaa, että se on ollut täällä ennenkin, kun se on niin hienosti.” Mun mielestä se ei ole kovin hienoa, että piski esittelee itsensä kirjaston tädeille kera rapaisten tassujen, mutta makuasioista ei voi kiistellä. :)

Keskiviikkoa hallitsi edelleen räkä ja röhä. Lenkillä yritin vain raahautua koiran mukana. Rassonen on ollut ihan raivostuttavan pirteä koko viikon ja se selvästi vain odottaa, että millainen ohjelmanumero sen kävelevästä ohjelmatoimistosta seuraavaksi tipahtaa. Niinpä vastasin sen odotuksiin lähtemällä vielä illalla Hupin ja Heinin kanssa tokoilemaan. Rassi teki hommia ihan hienosti ja jopa maahanmenot toimivat. Auton koiraverkkoon asennettujen lisäosienkin kestävyys tuli todistettua siinä vaiheessa, kun Hupi pääsi lauteille ja Rassi joutui odottamaan autossa. Mölinä kuului pitkän matkan päähän, kun Sir Rassou yrittti taistella itsensä vapauteen auton ankeudesta. Tokoilun jälkeen tein vielä melkein pilkkopimeässä yhden lihapullajäljen ja se meni ihan mukavasti.

Torstainakaan mua ei oikein lenkkeily innostanut, kun nenä oli edelleen ihan tukossa. Sain houkuteltua Annan ja Pikun meidän mukaan Haltialaan missä vierähtikin tunti ihan noin vaan. Piskit paineli pitkin peltoja ja Rassikin oli loppuillan ihan rauhallinen. Wow.

Lauantaina kävin aamulla aivan liian aikaisin ageilemassa ja Rassi toimi kuin ajatus. Ihan käsittämätöntä. Sitten lähdettiin tallille Jannen ja Rassin kanssa. Siellä Rassonen olikin jo taas oma rasittava itsensä ja hönki kaiken mahdollisen ja mahdottoman perään. Tallilta lähdettiin vielä käymään Bodomjärvellä.

Alla Rassonen tutkimassa murhapaikkaa.

Salapoliisin työssä tuli sen verran jano, että partanaama kävi hakemassa vähän virvoiketta.

Ja mitäänhän se ei opi, vaan jälleen kerran mulahti liukkaalta kalliolta veteen...

Tällä kertaa kahlailu ei miellyttänyt, vaan nakusteri juoksi kiireen vilkkaa pois järvestä.

Sunnuntaiaamuna herättiin taas ihan epäinhimilliseen aikaan ja lähdettiin agilitykentällä. Sattuneesta syystä siellä ei ollut taaskaan ketään muita, joten saatiin keskittyä olennaiseen. Rassi oli taas tosi hieno ja teki esteitä ihan itsekseenkin, kun pidin tuumaustaukoa. Aktiivisen viikonlopun jäljiltä Rampo onkin ollut oikein rauhallista seuraa tänään. Mikäs sen mukavampaa.