Rassi Turussa

Lauantaiaamuna ajaa hurautimme Turkuun, jossa kulutimme päivää geokätköilemällä. Rassonen oli innolla mukana ja ulkoilua kertyikin sen verran, että illalla oli itse kullakin vähän väsynyt olo.

Tässä painellaan kallioilla kohti kätköpurkkia.

Purkin löydyttyä oli aikaa vähän katsella maisemia. Maahan oli sen verran iso ja jyrkkä pudotus, että koiranen sai olla tiukasti remmissä. Luottamus tuohon pikkuherran järjen juoksuun kun ei ole kovinkaan suurta.

Täytyihän meidän tietenkin tehdä myös pieni pitstop julkisuuden valokeilassa paistatelleelle Myllysillalle. Rassonen kävi toteamassa, että notkolla on.

Hotellille päästyämme kohtasimme ensimmäisen "koiran kanssa hotellissa"-haasteen. Miten poistua huoneesta ilman koiraa, kun oven saa sisäpuolelta auki?! Soitto respaan ei tuonut asiaan valaistusta, joten taktiikaksi muodostui huonekalumuurin rakentaminen oven eteen siten, että kahva jää muurin taakse piiloon. Halusimme käydä saunomassa ja rentoutuminen löylyjen lomassa olisi mahdotonta, ellei voisi olla varma, ettei koiruus lähde omin luvin huoneesta liitelemään pitkin hotellin käytäviä. Muuritaktiikka toimi ja Rassonen odotteli supernätisti saunojia. Illalla käytiin vielä herkuttelemassa ravintolan puolella ja siksi aikaa Rassonen sai putkiluun järsittäväksi. Sinänsä varmaan ihan hyvä idea, mutta olisi pitänyt tajuta mitä siitä seuraa. Sänky oli sen näköinen kuin valkoisella peitolla olisi teurastettu vähintään yksi elävä olento. Verinen luu oli tietenkin pitänyt nostaa sängylle...eihän sitä nyt lattialla huvita olla, jos voi salaa mennä sängyllekin.

Jannen jälkiruokajuustolautanen sisälsi pari Rassin suurta suosikkia - eli (öh jotain tunnistamatonta) marjaa. Täytyihän meidän sitten tuoda toinen herkkumarja pikkuherran nautittavaksi. Ai että se ol hyvvee. Rassi suorastaan hyrisi onnesta.

Sunnuntaina oli kotiinlähdön aika ja Rassi kävi respassa ilahduttamassa respan tätejä. Rassille esiteltiin muun muassa koirien uimarannat kartasta, jos sattuisimme tulemaan Turkuun kesällä uudelleen :) Kotimatkan varrella hurautimme vielä ostamaan koirulille valjaat. Rassin mielestä valjaskaupalla oli huisin hauskaa. Myyjä-raukka tosin sai koiran kielen suoraan omaan suuhunsa, mutta siitäkin huolimatta myyjätär äityi hihkumaan kuinka ihana ja hauska koira Rassonen on. Ja niin iloinen. No niinpä. Hieman ihmetystä Rambolin ilakointi aiheutti siinä mielessä, että myyjän sanoin "Yleensä nää snautserit on vähän varautuneempia". Jooh. Mutta yleensä ei kuulu Extreme Rassosen olemukseen. Kaikki keskiverto on tylsää.

Uusilla valjailla olikin sitten hieman hilpeää ulkoiluttaa tuota otusta. Nauroin ääneen moneen otteeseen  lenkin aikana, kun tuo koira on niin pöllö. Se yritti saada valjaat suuhunsa selän päältä ja, kun se ei tietenkään onnistunut, pää meni ihan sekaisin ja koiruli säntäili edestakaisin ja sai sen jälkeen ihan täyden juoksukohtauksen minkä aikana syöksyttiin hankeen, upottiin sinne, pyristeltiin pois, syöksyttiin hankeen, upottiin sinne, pyristeltiin pois...En ole ihan varma, että onko se tyhmyyttä vai vaan elämäniloa, että tuon saman kuvion jaksaa toistaa muutaman kymmenen kertaa ;) Meno oli niin kovaa, että huomasin yhdessä vaiheessa kuiskaavan itselleni ääneen "Siis tuo on ihan sekaisin."

"Ai määkö muka sekasin?"

Rassi erkkarissa

Jonkun tilapäisen mielenhäiriön aikana ilmoitin Rassi Rassosen Snautsereiden erikoisnäyttelyyn, joka pidettiin lauantaina Hyvinkäällä. Koko viikon istuin töissä oksennus kurkussa ja sormet ihan jääkylminä, kylmän hien virratessa selkää pitkin. Jännitys oli ihan käsinkosketeltava. Siis jännitys siitä miten Rassi käyttäytyy, ei niinkään siitä mitä sen arvostelupaperissa lukee. Lähipiirin kommenttejakaan ei voi ihan kauhean kannustaviksi sanoa. Janne muun muassa totesi, että ”Niin. Onhan se mullekin ihan mielenkiintoista lähteä sinne katsomaan kuinka sä häpäiset itsesi sen koiran kanssa.” Ja kehtasi vielä kysyä, että onko meidän pakko olla samassa seurueessa myös sen kehän jälkeen. Hmph. Ennakko-odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla ja sain jo lähes hysteerisen kohtauksen, kun posti toi Rassin kilpailunumeron...mikä oli tietenkin 13!

Kauhuni ei liene ihan aiheetonta, sen voivat kaikki Rassin tavanneet todistaa. Trimmaajallakin onnistuimme tekemään niin lähtemättömän vaikutuksen, että ulko-ovella trimmaaja vielä pysäytti ja kävi hakemassa meille hänelle tarpeettoman ”bitterbite”-pullon, jota voidaan käyttää varastelun "lopetuslääkkeenä". Asiaan saattoi olla jotain vaikutusta häneltä varastetulla tekokukalla ja nallella, omien karvojen ahnaalla syönnillä sekä viemäristä juomisella. Nämä kaikki Rassi ehti suorittaa sinä aikana, kun se liikkui vapaasti trimmaajan asunnossa. Mitä kesti siis noin kolme minuuttia, jonka jälkeen lähdimme äkkiä kiitämään kohti kotia. Sattuneesta syystä.

Lauantaiaamuna heräsimme jännittyneissä tunnelmissa ja aamulenkin jälkeen oli vuorossa parran ja jalkojen pesu. Sujuvana jatkeena seurasi parran ja jalkojen kuivaus hiustenkuivaajalla mikä olikin kohtuullisen haastavaa koiran kanssa, joka on tähän asti saanut metsästää kuivaajasta tulevaa ilmaa syöksähtelemällä sitä kohti naama apposen ammollaan. Yritä siinä nyt sitten yhtäkkiä takoa kalloon, että nyt ei voi leikkiä vaan pitää seistä paikallaan...Näiden viimeistelevien toimenpiteiden jälkeen oli aika pakata ryhmä rämä autoon ja suunnata kohta Hyvinkäätä.

Paikalla olikin jo mukavia D.O:laisia, jotka Rassonen asiaankuuluvalla innokkuudella tervehti läpi. Pienten koeajojen jälkeen päädyimme siihen, että Vilma handlaa Rassosen ja minä tyydyn statistin osaan. Oli meinaan pikkasen erilaiset raviaskeeleet Vilman kanssa. Kiitokset vielä handlerille! :)

Tästä lähdettiin. Tilanne ekassa "juoksuharjotuksessa". Rassia kiinnostaa harjoittelu ihan kympillä. Not.

Itse kehä meni ihan hyvin ja Rassonenpassonen pysyi aitojen sisäpuolella, ei nylkyttänyt tuomaria ja käyttäytyi muutenkin noin satakertaa pahinta skenaariota paremmin.

Tuomarina oli Anneli Alfthan ja arvostelu kuului näin: "Kokonaisuus hieman kapea ja korkearaajainen, jonka pää ei valitettavasti anna riittävää urosleimaa, muuten oikeanmuotoinen hyvä pää. Kaunis kaula. Erinomainen ylälinja. Eturinta vielä puutteellinen. Hieman sisäkierteiset olkavarret. Hyvät kulmaukset takaa. Riittävä reiden leveys. Hyvä sivuliikunta. Liikkuu hyvin ahtaasti ja kapeasti kauttaaltaan takaa ja edestä voimattomasti. Erinomainen karvapeite ja väri. Valitettavasti tämä silhuetiltaan hyvä koira saa T:n ennen kaikkea koonsa takia." Ugh. Rassin sisko Molli (D.O. Molly Malone) kävi napsaisemassa junnunartuissa varasertin, hieno suoritus! Kyllä me varmaan Rassi The Great vielä joskus viedään johonkin näytäntöihin. Kerätköön kuitenkin ensin rauhassa massaa kaposeen kroppaansa.

Hampaat syynissä.

"Ei jumankautsi. Montako kertaa meitsin pitää juosta täällä?!"

Olisi luullut, että näyttelyhälinä olisi hieman väsyttänyt Rassia, mutta ehei. Kun päästiin kotiin, se haki heti pallon ja alkoi leikkimään sillä ja, kun palloleikit loppuivat, olikin hyvä hetki aloittaa Piipun kiusaaminen. Illalla mentiin tokoilemaan ja siellä hommat sujuikin pitkästä aikaa tosi hienosti. Hallissa oli ihanan rauhallista, kun paikalla olivat vain Iines ja Sylvia ja yksintreenavia koiriakin oli vain yksi. Tokon jälkeen vietiin vielä koirat leikkimään ja, kun päästiin kotiin Rassikin vihdoin simahti.

Summa summarum, siskoani lainaten, Rassi The Great voi olla liian suuri snautseriksi, mutta juuri oikean kokoinen ystäväksi <3



 

Serkukset koossa

Rassonen vietti viikonloppua Pohjanmaan turneen merkeissä. Ohessa onkin siis päivitetty versio suuren suosion saaneesta serkuskuvasta!

Ajeltiin perjantaina siis Kuortaneelle ja Rassi rassassi illan mittaan ihmisraukkojen hermot riekaleiksi. Rassin vierailuyhteensopivuus ei ole vielä viritettynä ihan oikealle taajuudelle ja Rassosella piti taas kiirettä, kun se juoksi ympäri taloa hölmönnäköisenä, kuten kuvasta näkyy. Kotona näyttäytynyt rauhallinen snautseripoika oli kadonnut ja tilalle saimme, koko viikonlopun ajaksi, täysin taantuneen hörhön.

Lauantaiaamuna pikkuherra piti taas huolen, että emännälle ei tule uniyliannostusta ja me olimmekin rämpimässä ympäri Kuortaneen lumisia metsiä heti aamuseitsemän jälkeen. Rassilla oli taas ihan mie-let-tö-män kivaa ja, kun erehdyin kokeilemaan, josko hanki kantaisi mun painon ja kokeilun seurauksena upposin hankeen reisiä myöden, Rassonen sekosi lopullisesti. Se lähti painamaan moottorikelkan uraa niin kauas ihan täysillä, että mun piti jo alkaa vähän huhuilla sitä takasin päin. Sieltä se sitten painoi takaisin ihan yhtä lujaa ja juoksi mun luo "naama naurussa". Sen koko naama oikein loisti, että "Sä upposit! Siis sä upposit, haa ha haaaa!!!"

Aamupalan jälkeen lähdettiin Jannen vanhempien luo Vimpeliin. Sää oli älyttömän upea, joten suunnattiin isommalla joukolla Lappajärven jäälle.

Muutoin jääreissu sujui hienosti, mutta jossain vaiheessa paluumatkalla nakusterin supernenä sai vainun kalanraadoista (?!), jotka olivat useamman sadan metrin päässä. Rambonen ei ole koskaan lähtenyt niin kauas huitelemaan, mutta sinne se vaan juoksi nenänsä perässä ja siellä jossain kaukaisuudessa se näytti jotain myös syövän. Huaahhh.

Pilkkimiesten kohdalla koiruli täytyi laittaa narun päähän, kun pelkäsin, että se juoksee sinne apajille syömään kaikki saaliiksi saadut kalat, tyyliin "Kappas vaan, ootteko ihan mua varten laittaneet nämä kalat tähän jäälle?! Kiitos vaan kovasti!"

Lauantai-iltana Rassonen jaksoi koko päivän jatkuneesta äksönistä huolimatta puuhailla kaikenlaista. Ohjelmassa oli muun muassa sikarin polttamista (heko heko).

Valitettavasti Rassonen ei taaskaan onnistunut häikäisemään järkevällä ja seesteisella käytöksellään, vaan se kantoi idiootin viittaa harteillaan koko vierailureissun ajan ihan antaumuksella. Voikohan sen kanssa joskus käydä kylässä ilman, että oma verenpaine on koko ajan ihan tapissa?! Ei ole omistajilla ihan helppoa, jos ajatusmaailma on pikkupennun, mutta ruho on yli 20 kiloa painava ja ulottuvuuskin ihan riittävä. Tuleekohan vielä päivä jolloin voidaan naureskellen muistella miten kamalia meidän kyläreissut oli...vai tuleeko tää aina olemaan samanlaista...Gulp.

Rassi 10 kk

Rassipikkupalleroinen täytti tänään jo 10 kuukautta! Ja tämä päivä on juurikin se päivä, joka sai sukat pyörimään mun jaloissa tasan vuosi sitten. Kasvattajan sivuille nimittäin ilmestyi teksti, että Rassin äippä Jade (Doctor's Order Joy'n Jubilation) on astutettu. Siitä alkoikin sitten kauhea tahtojen taisto, että kehtaanko soittaa HETI vai olisiko aiheellista hieman odottaa ennen kuin aloittaa kasvattajan pommittamisen. Malttamattomana luonteena sitten soitin tietenkin heti paikalla ja välittömästi. Siitä se sitten lähti. Mun narttupentu tosin muuttui matkan varrella pojanklopiksi. Sitten, kun kasvattajalta tuli viesti, että Jade on ultrattu ja erittäin kantavana oltiin juuri Etelä-Afrikassa lomalla ja en tiennyt miten päin olisin ollut, kun tiesin, että siellä se meidän pentu nyt on. Ihan oikeasti olemassa! Melkein kolmen koirattoman vuoden jälkeen, olin taas vahvasti tulossa koiralliseksi. Uskomatonta, että tästä kaikesta on jo vuosi aikaa!

No, se historiasta ja palataan taas tähän päivään. Rassonenpassonen nimittäin kävi kynittävänä ja tuloksia voi ihailla tässä tekstin lomassa. Ristuksen komia koirahan se on vaikka itte sanonkin. Tää on tätä pohojalaasta vaatimattomuutta.;) Seisominen on meillä edelleen vähän hakusessa, mutta nyt oltiin molemmat sen verran väsyneitä, että en jaksanut alkaa taistella jalkojen kanssa, vaan kuvat otettiin vaan sarjatulella ja sen jälkeen Rassi pääsi takaisin luunsa kimppuun.

Mutta moni kakku päältä kaunis. Tutkailin vähän tarkemmin sitä perjantaina syötyä jakkuani ja kävi ilmi, että Rassi olikin syönyt siitä yhteensä viisi nappia. Tästä voikin suoraan päätellä, että jakussa ei ole enää kovinkaan montaa nappia jäljellä. Mikä ihme niissä napeissa(kin) kiinnostaa?! Aina pitää ensimmäisenä repiä kaikki napit irti. Ja syödä ne. Baaahhhh.

Rassi mökkeilee jälleen

Äiti lennähti Suomen kamaralle torstai-iltapäivänä ja minä olin ladannut suuria toiveita Rassin käytöksen suhteen vierailun ajaksi. Nythän oli mahdollisuus todistaa kuinka hieno ja rauhallinen sekä ennenkaikkea melkein hyvinkäyttäytyvä koira meillä nykyään on! Kaikki lähti kuitenkin menemään jyrkkää alamäkeä samalla hetkellä, kun avasin ulko-oven haettuani äidin kentältä...Rassi oli päivän aikana, monen kuukauden tauon jälkeen, saanut jollain ilveellä huoneensa kaapin ovet auki ja repinyt mun jakkua sekä syönyt siitä napin. Lisäksi se oli repinyt Jannen parhaasta puvuntakista hihaa ja levitellyt muuta tavaraa ympäriinsä. Ei hyvä alku.

Seuraavaksi, kun asetuimme aloillemme huomasin koiran kadonneen jonnekin. Ylhäältä kuului jotain epämääräistä ääntä ja, kun hihkaisin koiran alas, haju kertoi heti mitä siellä ylhäällä oli puuhailtu. Piipun kakat oli popsittu parempiin suihin. Tätäkään ei ole tapahtunut varmaan puoleen vuoteen...

Perjantaina lähdimme sitten siivoamaan vesivahingon jälkiä mökille ja Rassonen lähti tietysti apumieheksi mukaan. Mikkelissä oli teknisen tauon vuoro ja, kun otin koiran ulos autosta katsoin, että mikäs ihme sinne Rassin peitolle on ilmestynyt. Sinnehän olikin sitten oksennettu se syöty nappi, Jannen puvuntakin palaset ja lisäbonuksena kaksi ohutta sukkaa!! Tuo koira varmaan aiheuttaa mulle vielä sydänhalvauksen joku kaunis päivä...

Lauantaiaamuna Rassi herätti meidät kaikki kello 06.30, joten siivoushommat saatiin käyntiin hyvissä ajoin :) Rassi teki hyvin selväksi, että mökillä EI nukuta. Rassonen olikin taas hyvin kiireinen koko viikonlopun ja viiletti menemään yllä olevassa kuvassa näkyvällä tavalla.

Sohva roudattiin tulevan remontin tieltä ulkovarastoon ja varastolle täytyi tehdä kunnon polku lumikinokseen, että sinne pääsi kulkemaan. Tuosta polusta muodostui Rassin lauantaipäivän suurin ilonaihe. Miten se voikaan olla niin mahdottoman hauskaa juosta siinä lumikujassa?! Rassonen posotteli siellä itsensä ihan läkähdyksiin ja ei millään olisi malttanut lopettaa kaahailua. Hullulla on tunnetusti halvat huvit...ja mielipuolella ilmaiset. Rassilla oli tuossa juoksuputkessa niin hauskaa, että se teki etupihalle köyhänmiehen version kyseisestä putkestä vetelemällä myös etupihan hangessa monta kierrosta putkeen.

Alkuperäinen juoksuputki.

 Ja köyhän koiran versio.

Iltapäivällä Rocky piipahti kylässä ja Rassonen yritti ihan epätoivoisena saada Rokkaria ajamaan itseään takaa. Rocky ei ollut ollenkaan kiinnostunut juoksemisesta, joten kanssakäyminen oli lähinnä sitä, että Rocky seisoi paikallaan Rassosen vääntelehtiessä sen ympärillä.

"Mä PYYDÄN!"

"Tuu nyt! Aja mua takaa!"

Lauantai-iltana Rassonen olikin aika väsynyt pieni koiranen. Koko päivän se jaksoikin puurtaa meidän kanssa, että ei ihme, että jossain vaiheessa alkoi sen verran ramasta, että oli pakko käydä makoilemaan. Työnteon lomassa, kun otti vielä parit painit Antin kanssa, niin on siinä aika paljon ohjelmaa yhdelle päivälle. Painit tosin loppuvat Rassin kanssa aina varsin lyhyeen, koska pikkuherralla tuppaa kaatumaan kuppi nurin välittömästi ja otteet menevät sen verran rajuiksi, että erotuomari joutuu puhaltamaan pelin poikki.

Sunnuntaina Rassi heräsi vasta kello 06.55., joten saimme nautiskella pitkistä aamu-unista, eh he he. Kotona Rassi menee viikonloppuisin takaisin nukkumaan, jos vaan pidetään Jannen kanssa silmät kiinni, kun se käy tarkastamassa tilanteen sängyn vierellä. Mökki ja nukkuminen eivät kuitenkaan Rassosen kieliopissa sovi samaan lauseeseen.

En edes viitsinyt kysellä äitiltä, että josko nyt tuntuisi, että Rassosella olisi tapahtunut jotain henkistä kehitystä  sitten viime näkemän. Jotain osviittaa kuitenkin antanee äitin komentti, että Rassi on "vielä vähän tommonen".

Alkuviikon pohdintoja

Onkohan olemassa vaikka joku sähköpostiosoite mihin voi valittaa tästä lumen määrästä?! Nyt nimittäin alkaa palaa hihat. Aluksi oli ihan mielettömän kivaa, kun lunta vaan tulla tuprutteli, mutta nyt, kun sitä on tullut muutama kuukausi, jos ei päivittäin, niin ainakin viikottain, niin alkaisi riittää. Pahin painajainen olisi tietenkin se, että sulaessaan kaikki lumet hulahtaisivat meidän kellariin... Sekin on tullut selväksi, että lämpövuotoa on meidän talossa ihan mukavasti. Mikä sitten aiheuttaa sen, että katolla olevan lumen alla on kerros jäätä. Tämä lumen ja jään yhdistelmä kun sitten rysähtää alas, niin jälki on sen mukaista. Nyt, kun pasahti suojakelit niin alkoi tapahtua. Oli ehkä senteistä kiinni, että kellarin ikkunat säilyivät ehjinä, kun katolta rojahti tavaraa maahan. Kahdesta puusta katkesi oksia ja tikapuiden yläosa irtosi seinästä, kun rytinä alkoi. Tuli siinä sitten
mieleen, että aika helpollahan sitä pääsisi, jos asuisi kerrostalossa....Siellä sai vaan aamulla katsoa ikkunasta, kun Bobcatin valot alkoivat iloisesti vilkkua ja lumet hävisivät kulkuväyliltä suitsait. Eikä paljon tarvinnut repiä ressiä katolla lojuvista lumista. Tai siitä, että mihin lumet menevät sulaessaan.

Ihmisellä täytyy olla jokin ihmeellinen sisäänrakennettu mekanismi, joka saa sen haluamaan vanhoja taloja, jääräpäisiä koiria ja muita vastukkeita. Miksihän juuri minä en kuulu niiden ihmisten ryhmään, jotka haluavat selvitä elämästään mahdollisimman helpolla?! Jos pitää saada koira, niin voisi ottaa jonkun kiltin ja pienen ja ihmistä palvovan eikä tuollaista masokisteille suunnattua jästipäätä. Miten snautseri osaakin olla ihan kamala ja silti kamalan ihana? Se on suuri mysteeri. Nykyään meillä tosin asuu joku ihan eri koira kuin vielä kuukausi sitten. Onkohan meidän otus syvästi masentunut vai kuuluuko sen makoilla tai vaan olla. Siis tekemättä mitään. Tai ainakin tekemättä mitään pahaa. Ihan käsittämätöntä. Veisin Rassin varmaan johonkin nauruterapiaan ellei se olisi niin raivostuttava ihmisten ilmoilla. Käytös oman kodin ulkopuolella todistaa, että kyllä siellä syvällä karvapeitteen alla on vielä se sama jästipää koira... joka ei ole masentunut. Päinvastoin. Parempi diagnoosi olisi elämästä ja sen hajuista ja ihanuudesta huumaantunut.


"Asiahan on niin, että elämä on ihanata. Nih."

Rassin motoriikka on kehittynyt aivan jättiläismäisin harppauksin. Nykyään sen ei enää tarvitse jäädä vaanimaan matalana muita koiria leikkien lomassa, vaan se pärjää juoksukilpailuissa siinä missä muutkin. Olihan se jo aikakin. Se oli kyllä aika hassun näköistä, kun muut koirat vetelivät laajoja kaaria täyttä laukkaa ja meidän nausteri vain vaani kissamaisesti odottaen sopivaa hetkeä jolloin juoksevaan ryhmään olisi lyhin mahdollinen matka ja ne saisi taas kiinni. Pihalla lumitöitä tehdessä kolassa, lapiossa ja harjassa roikkuu aina reilut 20 kiloa snautseria, joka haluaa varmistaa, että kola, lapio ja harja pysyvät kurissa ja herran nuhteessa. Ennen lumenluontivälineiden käyttäjä pystyi nopeilla liikkeillä harhauttamaan nausterin vähän kauemmaksi, mutta nykyään tarvitaan enemmän oveluuttaa tai tiukkoja käskyjä, kun nakusterin liikkeistä on tullut huomattavasti aiempaa ketterämpiä.


Böhööööööö! Ja heti kuvan oton jälkeen koiruli kierähti ympäri lyöden pään täysillä takana näkyvään kaapin kulmaan. Reaktio? No, koiralla ei tullut mitään reaktiota, omistaja ulahteli myötätunnosta.

Olen aina pitänyt omaa häntäänsä jahtaavia koiria hieman vajaina, mutta koska Rassonen tekee sitäkin hommaa, niin täytynee pyörtää puheensa tässäkin asiassa. Ei parane morkata omaa koiraa. En tosin ole ikinä pitänyt Rassia sinä penaalin terävimpänä kynänä, mutta nyt Rassilla on ollut pieniä pilkahduksia siitä, että ne päänmokkulan sisällä olevat kaksi harmaata aivosolua toisinaan löytävät toisensa! Istuin yksi ilta läppäri sylissä sohvalla ja tietenkin siihen viereen parkkeerasi eräs partanaama. Rassonen huomasi hiiren liikkeet läppärin ruudulla ja innostui siitä ihan valtavasti. Sitten, kun lopetin hiiren liikuttelun niin Rassi kurkkasi läppärin näytön taakse, että menikö se liikkuva osanen sinne. Mä en tiedä voiko tuota kurkistamista parhaalla tahdollakaan sanoa älyn merkiksi, mutta ainakin se osoitti, että Sir Rassou ajatteli jotain. Siis _jotain_, mikä onkin 100% parannus aiemmasta. Wau.