perjantai 29. heinäkuuta 2011

Mökkeilyä


Hurautettiin heti Lapin reissun jälkeen mökille moikkaamaan äitiä ja iskää. Säät suosivat ja koirat olivat jälleen niin maanperusteellisen onnellisia. Luulisi, ettei niiden asiat kotonakaan ihan mahdottoman huonosti ole, kun niillä on oma iso piha ja ne saavat harrastella kaikenlaista, mutta kyllä ne vaan ovat kaikkein onnellisimman näköisiä möyriessään mökillä.

Tällä kertaa tarkenin itsekin kahlailla järvessä ja Rassonen joutuikin sitten uimakouluun. En tiedä oppiko se mitään (tuskin ;)), mutta ainakin yritin saada sen tajuamaan, että uiminen onnistuu vain, jos selkä on vaaka- eikä pystysuorassa.


Myös Lale joutui veteen nameilla huijaamalla. Japulainen osaa uida hienosti, mutta se ei kyllä vapaaehtoisesti kastele edes kynnenkärkiä. Herkkujen voimalla se tulee veteen ihan helposti :) Ja uinnin jälkeen täytyy tietysti piehtaroida ihan antaumuksella rantahiekassa.


Ah, mikä kaunokainen :D


Rassilla oli ihan kamala kiire koko ensimmäisen mökkipäivän. Se laukkasi noin kuusi tuntia ihan putkeen edes ja takaisin ja edestakaisin.


Kuumuuskaan ei haitannut, kun tyyppi paineli aina järveen seisoskelemaan ja jäähdyttelemään.


Janne lähti testaamaan kajakkia ja sitä piti sitten töllistellä tiukasti.


Jannen paluu saikin sitten Rampolaisen pään sekaisin. Ensin se töllisteli lähestyvää kajakkia veden varassa.


Kunnes lähestyvä kajakki osoittautui niin vaaralliseksi, että oli parasta siirtyä äkkiä rantaan.


Tilanteen tarkkailu jatkui rantahiekalta.


"Hei, kato oon ihan vaaraton! Oothän sääkin...?!"


"Siis täh. Toihan onkin Janne. Ja häh. Täähän onkin vaan muovia."


Rassonen tyhjensi niin hyvin energiavarastonsa ulkona pössöillessään, että se oli sisällä ihan mukavaa ja hyvinkäyttäytyvää seuraa. Se myös nukkui aamulla ensimmäistä kertaa elämässään ihan normaalit unet mökillä. Mahtavaa! Tokihan se oli oma superutelias itsensä.....

"Mitä soot syöny?!?"



....mutta kuitenkin pieni toivenkipinä heräsi, että ehkä se vielä joskus osaa käyttäytyä jopa mökillä.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Hetta - Pallas, osa 2


Perjantaiaamuna lähdimme Hannukurusta pilvisessä säässä kohti Nammalakurua. Matkan varrella pidimme pienen evästauon Suaskurun kodalla. Kodasta löytyi myös keinutuoli tonttuineen päivineen.


Sir Rassoukin pääsi vähän purkamaan patoutuneita hellyydenosoituksiaan.


Tauon jälkeen lähdimme kipuamaan Lumikeron huipulle.


Huipulla jälleen pakollinen poseeraus ja sitten jatkoimme matkaa kohti Montellia.


Montellille päästyämme jäimme tulille pitämään ruokataukoa.


Virkistävän tauon jälkeen jatkoimme matkaa vielä reilun kilometrin verran Nammalakuruun mihin jäimme yöksi. Kävelimme perjantaina kaiken kaikkiaan noin 14 kilometriä. Nammalakurussa saimme jälleen nauttia upeasta ilta-auringosta.

Rassonen otti teltanvartijan roolin.

Lale vetäytyi ensin teltan sisälle ottamaan kauneusunet ihan ylhäisessä yksinäisyydessä...kunnes kävi jotenkin ilmi, että unet on nukuttu ja Pikkurouvakin haluaa jonkin roolin meidän leirissämme...


...niinpä Lale otti vastuulleen ruuanvalmistusvälineistä huolehtimisen.


Janne nukkui viimeisen yön ihan taivasalla ja me muut saimme mukavasti lisätilaa. Auringonlasku oli kuulemma ollut todella upea. Vähän harmittaa, että itse vetelin siinä vaiheessa jo sikeitä teltan uumenissa.

Lauantaiaamuna nousimme reippaina tallustelemaan viimeiset 13 kilometriä. Pallakselle noustessa vastaan tuli viime vuoden Haltin reissulta tutuksi tulleita kivikoita.

Japukka sulautuu maisemaan.


Matkan varrelle jäi myös Pallastunturin korkein laki, Taivaskero, joka nyt jäi huiputtamatta.Taivaskerolla sytytettiin olympiatuli vuonna 1952 ja siitä muistona olevaa laattaa olisi voinut käydä pällistelemässä tunturin huipulla. Meihin kuitenkin iski laiskuus ja jätimme tämän kipuamisen väliin.


Tästä eteenpäin reitti alkoikin jo laskea kohti Pallas-hotellia, jossa automme odotteli meitä. Olimme tilanneet autolle siirtopalvelun Hetasta.

Melkein perillä.


Viimeinen kilometri sujui rivakasti ja kohta olimmekin Pallas Hotellin pihassa ja saatoimme vain katsella kaihoten tuntureihin.


Pallakselta hurautimme Äijäkoskelle missä olimme yhden yön mökissä. Parrat nukkuivat koko lauantain hyvin tyytyväisinä, mutta täytyihän niiden kuitenkin välillä nousta päivystämään koskella liikkuvia kalastajia.


"Äiti. Näiksää saman ku mää?"


Täytyihän meidän itsekin käydä ihailemassa Äijäkosken kuohuja.


Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut! Vain neljä yötä ja lyhyet päivämatkat tekivät vaelluksesta ihan sunnuntaikävelyn verrattuna viime vuoden Haltin reissuun. Tällä reitillä ei edes kengät likaantuneet :) Rassin uusi kurapukukin jäi (onneksi) käytämättä. Tunturin asukeista meille näyttäytyi sopuleita, sopuleita ja sopuleita. Niitä oli liikkeellä paljon.

Reissun ainoat ongelmat olivat koirien syömättömyys ja Rassin ilmeinen närästys. Lisäksi Peto-Jade osoittautui todelliseksi erämaasissiksi. Sisseilyn johdosta sen naama ei ehkä enää ikinä ole aivan entisellään ;) Janne sanoikin, että seuraavalle vaellukselle Jade lähtee maski päässä.

Paluumatka tultiin autojunalla Kolarista. Nyt myös Rouva Sopuli-Sissi kömpi sängyn alle unille.


Luultavasti Pikkurouva haaveili nukkuessaan jo uudesta Lapin vaelluksesta, niin kivaa sillä oli. Välillä tunturissa näytti siltä, että Jadella oli vielä kivempaa kuin Jannella. Ja se on paljon se. :)

Hetta - Pallas, osa 1

Meidän blogihiljaisuuden aikana on kaiken muun tohinan keskellä ehtinyt myös oma siviilisäätyni vaihtua. Rassi ja Jade joutuivat viettämään juhlapäivää koirahoitolassa, mutta pääsivät heti kotiin palattuaan osallistumaan rääppiäisiin. Ihan hyvinhän nuo tuntuivat tajuavan jutun juonen hääkakkua näin kauniisti yhdessä syödessään :)


Ja mikäpä olisikaan romanttisempi tapa lähteä häämatkalle kuin pakata mukaan rinkat, teltta, muut retkeilyvarusteet...ai niin, ja kaksi koiraa. Hmph. ;) Ensin suunnitelmissa oli suunnata Lemmenjoelle, mutta kun kuulin, että siellä asustelee 0,7 karhua per 100 km2 kauhistuin. Tuo on ehdottomasti liikaa :), joten suunnaksi otettiin turvallisempi (?) 55 kilometrin Hetta - Pallas-reitti.

Matkaan lähdettiin tuttuun tapaan autojunalla. Tällä kertaa sutkuttelimme Helsingistä Rovaniemelle ja saimme nauttia uudemmista vaunuista ilmastoinnin kera. Koirahyteissä ei (tietenkään...) ollut suihkua, vaan ne löytyivät käytävältä. Vanhat siniset makuuvaunut ovat jotenkin nostalgisempia, mutta sujuihan se matkanteko noissa uusissakin. Ja, ah, miten ihanan hiljaista uusissa vaunuissa oli! Siellähän pystyi ihan nukkumaankin, kun ei tarvinnut kuunnelle kiskojen klonksetta ja kauheaa ulinaa.

Tästä se lähtee.


Tiistaiamun tullen löysimme itsemme Rovaniemeltä mistä lähdimme ajelemaan kohti Hettaa.


Hetassa kävimme Jannen kanssa vetäisemässä paikallisella grillillä kunnon kaloripommit naamaan ja sitten olimme valmiita ottaman erämaan haasteen vastaan. Veimme auton Paavontalolle mistä saimme venekyydin Ounasjärven yli. Rannalla heitimme reput selkään ja lähdimme talsimaan kohti Pyhäkeron tupaa. Ensimmäisenä päivänä matkaa kertyi vain 6,7 kilometriä, mutta tuvalle päästyämme onnistuimme silti näyttämään näin uupuneilta.

 
Tuvalla oli käymässä myös paikallinen poromies ja hänellä oli mukanaan neljän kuukauden ikäinen Paavo-koira. Rassi ajatteli heti löytäneensä itselleen uuden tyttöystävän ja liehitteli Paavoa parhaansa mukaan.

Rassi: "Aiii, kun soot soma. Aletaanks oleen?"
Paavo: "Mitä se oleen on?"


Lalella taas oli tuttuun tapaan pipo vähän turhan kireällä ja, kun Paavo erehtyi tulemaan liehumaan liian lähelle minua, Jade pisti Paavon kinttuihin vähän vipinää.

Jade: "Se on mun ihminen! Häivy senkin typerä penikka!
Paavo: "Huiiiii... mie lähen, ei mittään hättää"


Lalen tiukkapipoilun seurauksena Pikku-Paavo istui vähän aikaa puskassa pohdiskelevan näköisenä...."Mie en kyllä mittää yrittäny...mitähä se sillee miulle niin pahasti sano..."


Kun Paavon oli aika taas hypätä mönkijän kyytiin ja jatkaa matkaa, me siirryimme telttapaikan etsintään. Sellainen löytyikin helposti ja meidän Rouva Nipottaja otti aurinkoa sen aikaa, kun asumus saatiin pystyyn. Hetta - Pallas-reitti on kokonaan kansallispuistoa, joten siellä saa telttailla vain tupien ja tulentekopaikkojen läheisyydessä.


Pyhäkerolla otettiin vielä pakolliset teltanedusposeeraukset, tehtiin illallista ja sitten ahtauduttiin telttaan nukkumaan. Ihan välikommenttina voin kertoa, että kahden hengen telttaan ei mahdu ihan kauhean hyvin neljää "henkeä". Varsinkaan, jos yksi niistä neljästä hengestä on ylikasvannut rontti, jolla on hyvin selkeä käsitys siitä missä kohdassa telttaa hänen henkensä haluaa yönsä nukkua. Ja se kohta oli kolmen muun hengen kannalta, öh, ei niin ideaali.


Keskiviikkoaamu alkoi nousulla Pyhäkeron huipulle. Ilma oli aurinkoinen ja tosi lämmin. Ihan huipulla tosin kävi todella navakka ja viileä tuuli. Koirien korvia ja partaa katsomalla saanee jonkinlaisen käsityksen tuulen voimakkuudesta.


Maisemat olivat komeat, mutta navakan tuulen vuoksi jatkoimme suht nopeasti matkaa.


Pyhäkerolta laskimme alas Sioskurun kämpälle, jonka läheisellä nuotiopaikalla pidimme lepo- ja lounastauon. Tarkkanäköisimmät löytävät kuvasta kaksi snanutseria ja yhden snautsereiden emännän.


Rassi löysi täältäkin tavoilleen uskollisena nukkumapaikan katoksella. Bonuksena myös tyyny.


Sioskurusta päätimme jatkaa vielä muutaman kilometrin verran ja yövyimme Tappurin tuvan läheisyydessä. Matkaa kertyi keskiviikolle kertyi kymmenisen kilometriä. Torstaiaamuna, kun Tappurin tupa osoittautui tyhjäksi, kävimme siellä keittämässä aamupuurot. Jade löysi heti laverin alla olevan patjan ja otti siinä pienet nokoset. Tuo oli muuten ensimmäinen patja mitä olen autiotuvissa nähnyt, kyllä Lalen kelpasi.


Tappurin kämpältä palasimme takaisin retkeilyreitille ja seuraavaksi suuntana oli Hannukuru, missä odotti sauna! Sitä ennen oli kuitenkin talsittavana kymmenisen kilometriä. Sää jatkui kauniina, aurinkoisena ja lämpimänä, kunnes juuri ennen välietappina ollutta Pahakurun kämppää taivas musteni ja alkoi kuulua pahaenteistä jylinää. Viimeinen kilometri mentiin sitten melkein puolijuoksua ukkosta pakoon. Mua pelotti ihan kamalasti! Ukkonen avotunturissa ei ole niitä kokemuksia, jotka haluaisin kokea. Meillä kävi ihan uskomaton säkä ja ehdittiin Pahakurun tuvalle juuri samaan aikaan, kun taivas repesi ja vettä alkoi tulla oikein kunnolla. Odoteltiin tuvalla kuuron menemistä ohi muutaman muun vaeltajan kanssa ja sitten jatkettiin sateen raikastamassa maastossa viimeinen 1,5 kilometriä Hannukurulle.


Saunan jälkeinen illallinen saatiin nauttia pöydän ääressä auringon paistaessa jälleen upeasti.


Koiruudet eivät olleet lämpimistä keleistä ihan yhtä innoissaan kuin me Jannen kanssa. Teltassa meinasi olla niiden mielestä nukkumaan mennessä aina liian kuuma.

"Älä kuvaa siinä, vaan viilennä meitä!"


Parrat olivat muutenkin koko reissun kauhean kiintyneitä toisiinsa ja niiden piti nujuta yhdessä vähän väliä. Ne olivat ilmeisesti tehneet myös yhteisen päätöksen, että tällä reissulla ei sitten syödä mitään. Olipas kiva kanniskella herrasväen ruokia turhaan selässään....