Rentouttavaa ja leppoisaa joulua!

Nyt se on virallista!

Tässä se nyt on, virallistakin virallisempi paperinpalanen kansainväliseltä kennelliitolta. Tämän kyseisen paperinpalan takia viime kesänä tuli ravattua jos jonkinlaisissa koirakinkereissä ympäri naapurimaita.

Ta-da-dad-da-daa, hyvä yleisö, Lalen C.I.B.-tittelin vahvistus.

Miss Universumin itsensä paikalle toimittamana, kuvausrekvisiittana oli myös jotain hänelle todella tärkeää. Oma luu.

Heijastinliivit rocks

Viime viikon maanantaina Jaden kynsioperaation jälkeen jouduin ottamaan Vara-Agikoira-Rassin kehiin ja lähtemään sen kanssa meidän aksatreeneihin. Sitä ennen mun oli kuitenkin käytettävä Partaherra lenkillä. Jade oli vielä ihan tokkurassa rauhoituksesta ja vaan nukkui peittojen alla…kunnes…se tajusi, että me ollaan Rassin kanssa lähdössä johonkin. Jade tempaisi itsensä välittömästi peiton alta ylös ja huojui eteiseen ja tapitti mua samein silmiin sen näköisenä, että ”Minua, ette muuten jätä tänne yksin sairastamaan”. Yritin selittää Japukalle, että Rassin lenkitys on ihan meidän kaikkien omaksi parhaaksi, mutta ei auttanut, Pienikoira vain jatkoi vaativan näköistä tapitustaan. Jouduin jättämään sen huumehöryissään yksin kotiin ja oletin sen taintuvan takaisin nukkumaan lenkin ajaksi. Kuinkas vaan kävikään. Kun tultiin Rassin kanssa takaisin omaan pihaan, portille asti kuului Pikkuparan äänekäs ulvominen. Jaden hahmo näkyi portaikon ikkunassa ja nenä osoitti suoraan taivasta kohden, kun Pikkupotilas protestoi yksinjääntiään. Kun avasin ulko-oven ja Jade totesi meidän palanneen, se hoippui pikavauhtia olohuoneeseen ja kuului vain ”kops”, kun se kaatui matolle makaamaan ihan sen näköisenä, että ”Oih, olen niin kipeä, katsokaa vaikka. En jaksa kuin maata tässä.” Hmmm.

Agitreenien aiheena oli leijeröinti. Rassi on ollut mun kakkoskoirana jo kesästä lähtien ja olin ihan hermostunut, kun en tiennyt yhtään miten se toimii uusien treenikaverien ympäröimänä. Heti ensimmäisen harjoituksen aikana vielä kävi niin, että ihan kentän reunalla seuraavana vuorossa ollut bichon frise lämmitteli juoksemalla edes takaisin ja juuri, kun Rassi oli menossa putkeen, se pieni valkea pallero putkahti esiin sieltä putken takaa. Päästin vertahyytävän ”Ei” karjaisun ja mun koira pysähtyi kuin seinään. Wau. Se totteli. Sitten vaan koira putkeen ja treeni jatkui. Rassi selvisi treeneistä ihan kunnialla ja meidän kouluttaja on onneksi pinseri-ihmisiä ja tuntui olevan hyvin perillä myös snakujen sielunmaisemasta.

Jaden kynnen suojaaminen on aiheuttanut vähän lisähaasteita lenkitykseen. Nyt on ollut niin märkää ja sateista, että kynttä on ollut pakko suojata lialta ja ravalta. Viime viikolla, kun taivaalta satoi vettä ja tuuli paiskoi sen tulemaan lähes vaakasuoraan päin näköä, kaivoin koirien kurahaalarit esiin ja vedin ne niille päälle. Jadelle vielä väsäsin jalkaan sideharso-muovipussi-käärön ja, voilá, olimme valmiit lenkkeilemään. Japuttaja oli sitä mieltä, että nyt kyllä teit vihoviimeisen tempun ja minä en tämmöisellä varustuksella liiku metriäkään. Vettä satoi niin paljon, että mulla oli itsellä huppu syvällä päässä ja en edes nähnyt missä Jade raahusti tulemaan. Sitten, kun tultiin risteykseen mistä yleensä käännymme aamulenkillä kotia kohti, tunsin kuinka Jaden remmistä alkoi tuntua jotain painetta. Katsoin taakseni ja siellä se Pienikoira tuijotti mua sahapukiksi jähmettyneenä hyvin uhmakas ilme naamallaan. Sen ilmeestä saattoi hyvin selkeästi lukea, että "Minä. En. Tule. Enää. Metriäkään. Ymmärrätkö." No, ei auttanut itku markkinoilla, Pienikoira pakotettiin jatkamaan matkaa ohi risteyksen, kun koirat eivät olleet ehtineet edes hoitaa vielä asioitaan. Meidän Rassi "kestänmitäsäätävainkunhaneiolekuuma" Rassonen ei varmaan edes ollut huomannut sadetta. Tai ainakaan se ei antanut sen häiritä.

Hupi oli meillä yökylässä ja sillä oli uudet, hienot heijastinliivit. Niinpä omien koirieni iloksi ostin niillekin uudet vermeet. Ja voi pojat, että Parrat ovat ihan ratkiriemuissaan niistä. Not. Mä en ymmärrä miksi kaikki päälle puettavat asiat ovat niin hirveän kauhean kamalia. Ainoa mikä ei aiheuta mitään protesteja on Rassin palveluskoiraliiton työliivit. Heijastinliivit on ihan yöks yöks yöks. Lenkkivaatteita päälle pukiessa jaloissa pyörii vielä kaksi innokasta partanaamaa, mutta auta armias, kun ne heijastinliivit ottaa esille..viuuhhhh vaan ja saat olla eteisessä ihan yksin. Jadelle ne sentään saa päälle siten, että vain käskee sen tulla luokse ja laittaa liivit päälle. Tosin Jade tulee puettavaksi ryömimällä maata pitkin, häntä ja pää ihan maanpinnassa roikkuen. Ihastuttava näky. Rassi ei sitten tule ollenkaan vaan pakoilee jossain ulottumattomissa. Yksi ilta Rassi oli ulkona odottamassa, kun tulin ovesta ulos remmit ja liivit kädessä. Ihan ensimmäisenä Rassi tarkasti kädet ja bongasi välittömästi liivit...minkä seurauksena se juoksi auton taakse piiloon. Tiputin sitten liivit maahan ja käskin koiran luokse. Rassin pää ilmestyi auton takaa ja se kurkki sieltä ja tutki kädet, että onko liivit vielä mukana. Sitten, kun se totesi, että liivejä ei näy, se juoksi iloisena luokse. Voi hyvää päivää.

Rassi & Jade: "Voi &%¤%¤#¤%!!!"

Hupin yökyläily sujui aivan yli odotusten. Koko vierailun suurin ongelma oli Hupin jättimäinen järkytys siitä, että meillä koirat nukkuu yön lattialla eikä sängyssä :) Muutoin kaikki meni enemmän kuin hyvin. Täytyy sanoa, että vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että Hupi voi koskaan tulla meille ilman, että Rassi sekoaa. Nyt sekin ihme on nähty. Ja tokihan Hupikin oli lopulta saanut nukkumisen suhteen tahtonsa läpi. Viekkaudella ja vääryydellä se oli pompannut sänkyyn heti, kun hoitotäti ja -setä olivat vaipuneet unten maille. Sinnikkyys palkittiin tässäkin asiassa.

Jopa Pipe oli sitä mieltä, että Hupi saa olla meillä kylässä. Piippu on ilmiselvästi todennut, että partaiset koirat ovat ihan siedettäviä. Kun Jannen kaverin bretoni Maisa tuli meille kyläilemään, Piippu nosti välittömästi kytkintä ja sitä ei nähty koko vierailun aikana. Rassillakin tuntuu olevan jotain rasistisia piirteitä. Sen mielestä ihan kaikki snautserit on tosi jees. Muista roduista se on jo oppinut erottelemaan kivat tytöt ja pahat pojat omiin kasteihinsa. Viime torstain agitreeneissäkin Rassi seisoi hallin laidalla pöydällä ja yritti sieltä pöydältä käsin haastaa vieressä odottelevaa Hudsonia kaikkiin hauskoihin leikkeihinsä. Yllättäen Hudsonia ei paljon jaksanut kiinnostaa pöydällä riekkuvan rotutoverinsa touhut.

Ensi viikko meneekin mun osalta erinäisissä riennoissa ja Janne saa olla Partapataljoonan päällikkönä.

Paluu arkeen

Loman jälkeisellä viikolla menimme torstaina Purinalle aksailemaan. Treenitauko oli tehnyt ilmeisen hyvää sillä Jade veti ihan sata lasissa menemään. Kai se oli taas pienessä päässään pohtinut, että "jos ne minun omat ihmiset vielä tulevat kotiin, niin sitten kyllä juoksen siellä estekentällä ihan täysiä, että ne olisivat oikein tyytyväisiä eivätkä enää ikinäikinäikinä jättäisi minua yksin!" Lalella oli sen verran hyvä tekemisen meininki, että tein vain lyhyet treenit ja sitten pakkasin tyytyväisenä koirat autoon ja lähdin kotiin. Lomailu ilmiselvästi tekee hyvää - itse kullekin!

Viikonloppuna sitten lähdettiin useammaksi tunniksi Haltialaan Jannen ja koirien kanssa. Meillä oli oikein mukava reissu aurinkoisessa säässä. Parin tunnin samoilun jälkeen Parrat innostuivat pistämään jalalla koreasti ja aloittivat hurjan metsärallin.

Tanner tömisi ja kyllä siinä taas heikompaa hirvitti ralleja katsoessa. Väliin vedettiin vähän vesihuikkaa ja sitten taas jatkettiin.

No, niinhän siinä sitten kävi, että vanha sanonta osoitti paikkansa pitävyytensä - itku pitkästä ilosta. Huomasin yhtäkkiä, että Jadella oli koko oikean etujalan alaosa ihan veressä. Lähempi tarkastelu osoitti, että kannuskynsi oli revennyt kahtia ja roikkui vähintäänkin epämääräisen näköisenä riekaleena jalassa kiinni. Ei muuta kuin nokat kohti kotia ja matkalla soittelin eläinlääkäreille neuvoja. Lopputulos oli se, että maanantaina Jadunen nukutettiin ja koko sarveinen revittiin irti. Nyt Lallero sitten viettää seuraavat kuukaudet kynttä parannellen :(

Potilas vielä tokkurassa.

Ja vähän virkistyneenä. Kuten ilmeestä näkyy, elämä on juuri näyttänyt synkät puolensa.

Jaden pinkki suojaside oli kyllä aika söde. Potilas itse tosin ei tuntunut sitä suuremmin arvostavan.

Lomaaaaa

Käytiin Jannen kanssa ihan kahdestaan hakemassa vähän D-vitamiinitankkausta aurinkoisemmilta leveysasteilta. Tämä olikin meidän ihka ensimmäinen kunnon kahdenkeskinen loma sen jälkeen, kun Rassi Rassonen muutti saman katon alle. Voinee sanoa, että jo oli aikakin! Tähän mennessä Rassia ei ole viitisinyt jättää kenenkään riesaksi, mutta nyt kun silläkin alkaa jo olla jotain älliä päässä, pystyimme jättämään sen muiden huollettavaksi.

Meidän Partapallerot suuntasivat ensiksi Koirahoitola Juppsguardiin Järvenpäähän. Lähes sydän verta vuotaen jätin ne sinne pieneen kopperoon ja hoitolan isäntäkin vain lohdutti, että eiköhän ne täällä mene...meillä on ollut 20 000 koiraa täällä, että joo...Mun ois vaan tehnyt mieli sanoa, että muttakunteettetajuuuuuu, teillä ei ole ollut yhtään Rassia, niin te ette voi ymmärtää miten erikoislaatuinen yksilö se on :) Tyydyin sitten vaan mutisemaan heipat koirille ja ajelin takaisin kotiin. Oli kyllä äärimmäisen outoa ja surullistakin mennä nukkumaan, kun talo oli niin tyhjä ja hiljainen.

Muutaman päivän hoitolaelämän jälkeen pikkuveljeni Antti kera tyttöystävänsä Emman riensi Helsinkiin pelastamaan Parrat oman katon alle. En nyt ihan tarkkaan tiedä, että mitä siellä hoitolassa oikein on tapahtunut, mutta kovasti he olivat Antilta kyselleet, että tuntevatko ne koirat hänet. Vähän siihen malliin, että uskaltaako niitä antaa Antille ja Emmalle...Jotain villipetomaisuutta siellä lienee ollut ilmassa. Soitin sinne vielä jälkikäteenkin kysyäkseni, että mitä kummaa ne ovat puuhanneet, mutten oikein saanut siltikään selkoa asiasta.

Antin ja Emman kanssa elämä oli sujunut oikein mallikkaasti. Tosin koirien hoito-ohjelappu oli tippunut taskusta heti ensimmäisellä lenkillä ja Rassonen oli vähän näyttänyt hoitotätille ja -setälle, että vaikka hänen kuninkaallinen korkeutensa ei itse aio syödä ruokiaan, niin kenenkään muun ei pidä mennä niihin koskemaan. Jade puolestaan oli majoittunut välittömästi ulko-oven läheisyyteen ja se oli viettänyt koko ajan joko kynnysmatolle kääriytyneenä tai sitten portaikossa tähystämässä ikkunasta ulos. Voi pieni raasu, niin hellyttävä otus. Piippu oli ollut oma nälkäinen itsensä ja se oli myös ottanut mielellään rapsutuksia vastaan...haluamansa ajan. Kun rapsutuskiintiö on täynnä, Pipe päästää "Mmmmäääyyy"-äänen ja tekee selväksi, että nyt kuule riittää. Emma olikin toivonut Pipelle vähän lisää huumorintajua. Luulen kuitenkin, että Piipun huumorintaju kulutettiin loppuun Rassin ensimmäisen vuoden aikana ja sitä ei varmaan ole mahdollista saada enää mistään lisää.

Ihan loman päätteeksi Rassi ja Jade saivat vielä uuden hoitotädin Heinistä, joka vietti meillä viimeisen yön. Rassi oli käyttäytynyt tosi hienosti, vaikka Hupikin oli ollut paikalla. Heini oli saanut Partaolennot jopa syömään! Whipii. Jade oli jatkanut elämäänsä ulko-oven eteen linnoittautuneena :) Vaikkakin Heinin näkeminen oli ilmiselvästi ollut jonkiasteinen helpotus, kun ruokakin oli alkanut maittaa. Ehkä ne laskivat mielessään, että tilanne paranee koko ajan ja kohta voi jo toivoa omia ihmisiä palaavaksi.

Palasimme itse kotiin keskellä yötä ja, kun paiskasimme taksin ovet kiinni, portille asti kuului ihan armoton vahtihaukku. En varmaan ikinä ole kuullut Partojen haukkuvan niin tosissaan. Kai ne ajattelivat, että nyt on pakko pistää parastaan, kun koko talo on niiden vastuulla. Voi kyllä sanoa, että riemu oli ihan rajatonta, kun koiruudet tajusivat kelle ne haukkuivat. Piippukin vaikutti hyvin tyytyväiselle ja puski ja kehräsi kuola valuen. Jadelta varmaan kivi putosi sydämeltä, kun se sai jättää päivystystehtävät ja siirtyä kaikessa rauhassa omalle pedilleen nukkumaan.

Siitä se arki sitten taas lähti.

Treenit ja tolloilut jatkuu

Jotenkin tämä elämä on mennyt niin kiireiseksi, että ei ehdi enää edes blogia päivittää. Koiruuksien kanssa harrastelut kuitenkin jatkuvat, vaikkei niistä ehdikään kirjoittaa.
Kuvatkin ovat vanhoja räpsyjä, mutta niihin on tyytyminen.

Viime viikon maanantaina meillä oli Rassin kanssa tämän syksyn viimeiset tokotreenit. Teemana oli jälleen kokeenomaiset treenit, joissa jokainen suoritti kolme yksilöliikettä. Rocky-aussi tuli kentälle juuri ennen kuin siirryimme kehääntulotarkastukseen ja Rassin kierrokset nousivat nollasta tuhanteen millisekunnissa. Niinpä se ei todellakaan ollut samaa mieltä mistään tarkastuksista, vaan yritti saada vihakumppaninsa kanssa katsekontaktin päästäkseen ottamaan mittaa toisistaan. Pyysin sitten miestuomariamme antamaan Rassoselle vähän nakkia, että siihen pääsisi käsiksi. Suunnitelma onnistui ja Rassonen otti parit nakit ja tarkastus sujui ihan normaalisti. Siirryimme kaikki riviin sekä luoksepäästävyyttä että paikkamakua varten ja Rassin ja Rockyn välissä oli vain yksi koira. Niinpä Rassi yritti koko ajan kurkkia, että missä se ällöttäväraivostuttavavihattavayounameit-Rocky on. Tiukalla käskytyksellä Rassi kuitenkin pysyi ruodussa, mutta epäilin sen olevan vähän turhan ärtsyssä tilassa luoksepäästävyyttä varten. Niinpä huikkasin tuomarille, että tulee nakkien kanssa paikalle ja luoksepäästävyys sujuikin hyvin. Seuraavana oli vuorossa paikkamakuu missä jätin koiran remmin päähän ja itse jäin ihan lähelle Rockyn läheisyyden takia.

Yksilöliikkeisiin ajattelin testata uutta taktiikkaa - koira autoon ja kentälle vasta juuri ennen omaa suoritusta. Onneksi tuli testattua treeneissä eikä kokeessa. Tuli nimittäin ihan täysin selväksi, että ei toimi. Rassi oli ensinnäkin ihan älytön sählä ja se ei oikein pystynyt keskittymään, kun marssittiin kehään. Sitten tapahtui jotain ihan mystistä. Kun meidän uusi miestuomarimme toimi liikkurina, Rassin pasmat meni ihan sekaisin. Siis ihan maanperusteellisen sekaisin. Ekana oli tarkoitus suorittaa seuraaminen ja, kun Marko kysyi "Onko ohjaaja valmis?", Rassonen käänsi salamannopeasti katseensa Markoon ja loi sinne ihastuneen hämmentyneitä katseita. Minä sitten käskin koiran ottamaan uudellen kontaktin minkä se tekikin...vain mennäkseen ihan sekaisin, kun Marko sanoi "Liikkeelle mars" Siis mun hieno toko-koira lähti kyllä liikkelle ja kulki ihan jopa noin metrin säteellä musta, mutta se kyyläsi Markoa koko seuraamiskuvion läpi. Ihan koko ajan!!! Siis voi tsiisus!! Luoksetulossa Rassi sentään tuli mun luokse, mutta juostessaan vilkuili Markoa!! Ja hyppy...Komennosta "Hyppää", Rampo hyppää esteen yli ja siirtyy toisella puolella estettä Markon viereen seisomaan häntä heiluen ja naama ihastuksesta naurussa. Siis whatta?! Että semmoset treenit. Näihin olikin just kiva päättää kausi, NOT. On nuo nausterit kyllä merkillisiä otuksia, koskaan ei voi tietää miten ne käyttäytyy :) Tästä opimme ainakin sen, että liikkurina täytyy käyttää myös miehiä! Ja ehkä niitä nakkeja ei sittenkään parane viljellä, jos pikkunausterin pää menee sitten ihan sekaisin. Voi pyhä jysäys.

"Hah hah haa, arvatkaapa miten kivaa mulla oli!"

Sunnuntaina oltiin taas hakumetsällä ja suht navakan tuulen ansiosta päästin ensimmäistä kertaa tekemään tuuli-ilmaisuja. Rassonen oli selvästi tohkeissaan jo tullessaan keskilinjalle ja se tiesi mistä oli kyse. Osaan lukea sitä sen verran hyvin, että näin kyllä heti milloin se sai hajun ja sitten vaan koira irti ja maalimiehelle. Koiranlukua on väkisinkin oppinut, kun koko tämän kaksi vuotta on saanut kytätä, että eihän se vaan saa hajua jostain riistasta ja ampaise perään. Täsmälleen oikea-aikaisella kiellolla, kun sen saattaa vielä saada pysähtymään. Rassi teki treeneissä kolme ilmaisua ja sitten oli Jaden vuoro. Kun lähdin kuljettamaan Jadea siksakia kohtia maalimiehen piiloa, meidän Pienikoira oli ihan hämmentynyt ja katseli mua vain koko ajan, että "Kerro mitä mun pitää tehdä. En ymmärrä." Jatkettiin vain kävelyä ja en puhunut mitään. Sitten ihan piilon lähellä Jade sai hajun ja minä pöllö menin antamaan sille vielä "Ukko"-käskyn. Jade ei vielä selvästikään osaa käskyä, joten se pysähtyi niille sijoilleen ja katsoi mua kysyvästi, että anteeksi, enkö saakaan mennä. Sori Lale, pilasin hyvän työn. Kakkosukolla Jade oli taas ihan pihalla ja sai hajun vasta lähellä piiloa. Nyt oli hiljaa ja päästin vain remmistä irti. Kolmannella ukolla Japsu keksi mistä tässä oikein on kyse ja se alkoi itse aktiivisesti etsiä hajua. Haju myös löytyi huomattavasti nopeammin kuin kahdella ekalla ja Pienikoira säntäsi maalimiehelle. Tällä kertaa Jade myös pystyi pitämään mölyt mahassaan, hyvä niin.

Meidän snakuporukan agitreenit jatkuvat koko talven aina torstaisin. Viime viikolla tehtiin jälleen Pekan laatima rata. Varsinkin alku oli semmoista kieputusta, että se sai kyllä ottaa useamman kerran ennen kuin onnistuttiin. Oli kyllä äärettömän raivostuttaavaa huomata, että vaikka Pekka opasti ohjauksessa, niin onnistuin silti tekemään täsmälleen samat ohjausvirheet sekä Jaden että Rassin kanssa. Ja vielä moneen kertaan kummankin kanssa :)

 Aksarintamalle kuuluu kuitenkin hyvää ja me saimme aivan maata järisyttävän hyviä uutisia! Päästin Lallerströmin kanssa HSKH:n ryhmään treenamaan! Eilen meillä oli ekat treenit uuden ryhmämme kanssa. Teimme rataa pätkissä ja meidän vuoron päätteeksi kouluttajan kommentit olivat "Hei, sehän menee hyvin!" ja sitten "Kiva nähdä snautseri, joka tekee mitä käsketään eikä keksi omiaan..." Ajattelin vain mielessäni, että odotapa, kun Jaden juoksu alkaa ja tulen tänne Rassin kanssa :) Meidän vuoron jälkeen yksi ryhmäläisistämme tuli sanomaan mulle, että "Mä kyllä todella nostan hattua kaikille, jotka snautsereiden kanssa trenaa." Että tälleen :) Kyllähän sitä välillä tietty itsekin miettii, että oishan niitä kilttejä ja palveluhaluisiakin rotuja ollut valittavana ;) Mutta hei, täytyyhän sitä elämässä olla haastetta, ettei käy elo liian tylsäksi!

Juoksutreenit

Raskas työ vaatii raskaat huvit.

Tässä vähän maistiaisia alkusyksyn juoksutreeneistä. Huom. Jade on jo valmiina lähtöasennossa, kun Rassin remmi napsahtaa irti :) Eiku menoks!

PK-lajit

 Tokon ja aksan lisäksi ollaan käyty sunnuntaisin hakutreeneissä. Sen yhden katostrofaalisen EVVK-kerran jälkeen, Rassi on taas pelittänyt ihan normaalisti ja hakenut ukot innolla. Toissa kerralla tehtiin myös esineruutua, mutta siitä ei tullut Rassin kanssa yhtään mitään. Siis. Ei. Yhtään. Mitään. Rampo ei halunnut tajuta homman ideaa ja sen päämääränä oli vain pissata mahdollisimman moneen varpuun. Muut ryhmäläiset näyttivät siltä, että he olisivat halunneet kysyä, että miksi pirussa mulla ei ole PALVELUSkoiraa, vaan tuommonen omapäinen Sonni, joka tekee mitä haluaa. Jälleen kerran Rassosen ylitsevuotavan miehinen käytös sai myös aikaan keskustelua siitä, että oisko järkevää poistaa jotain tiettyjä ylimääräisiä osia tuosta koirasta...

Lale teki esineruutua ihan mukavasti, tosin se pudotti esineet aina vähintään metrin liian aikaisin. Eli Jaden täytyisi treenata pitoa. Ukkojen haussa Jade on huvittava, siis kertakaikkisen naurettava. Ollaan tehty Japsulle haamuja ja yleensä Jade pinkaisee reippaasti matkaan...ja siinä matkan varrella sen on ihan pakko saada kuulla omaa ääntään. Niinpä se laukkaa metsässä ja pitää samalla sitä sen naurettavan kuuloista bowowouuuu-mölinää. Mä sanoinkin muille ryhmäläisille, että olen opettanut sen ilmaisemaan maalimiehet jo matkalla ;) Maalimiehen löydettyäänkin se saattaa vielä päästää parit bowowout, riippuen vähän, että sattuuko "ukon" pärstäkerroin miellyttämään vai ei.

Haun lisäksi olen tehnyt Rassille jälkeä. Yksi pimenevä ilta meille sattuikin taas kiva episodi. Tein jäljen meidän läheiseen liikuntapuistoon ja mulla oli koirat aidassa kiinni sen aikaa, kun talloin jälkeä nurmelle. Jätin nameja vähän sinne tänne ja sen mun meno näytti varmaan aika kummalliselle. Lähdin hakemaan Rassia jäljelle ja huomasin, että meidän naapurin mies meni viereisellä tiellä koiransa Rekun kanssa ja Jaden piti tietysti kommentoida asiaa. Mä sitten komensin siinä Jadea samaan aikaan, kun irrotin Rassin remmiä aidasta. Jotenkin mun keskittyminen herpaantui ja Rassi pjorkele kiskaisi päänsä läpi pannasta ja juoksi ihan täysillä sinne jäljelle. Meikä ampaisee tietty perään huutaen ja mesoten, kun ajattelin, että nyt se mun vaivalla tallaama jälki meni pilalle!! Leikittiin siinä hetki kissaa ja hiirtä, kun Rassi ei antanut mulle kiinni, kun se maailman kivoin jälki suorastaan kirkui Rassia luokseen. Lopulta sain syöksyttyä Rassin karvoihin kiinni ja kiskottua sen veke sieltä sotkemasta lisää sitä jälkeä. Omatoimisuus on ihan jees, mutta ton jäljen haluaisin kuitenkin ajaa yhdessä, että saan katsottua, ettei vauhtia ole tarpeettoman paljon.

Päätin sitten tosi fiksuna, että en kyllä jaksa alkaa tallata uutta jälkeä, että ajakoon sitten tuon sotketun. Itepä rynni sinne pilaamaan sen :) Mun alkumerkit ja kaikki oli lentänyt ties minne siinä sekasorrossa ja alkoi olla niin pimeetä, että sain ihan tosissani etsiä sitä jäljen alkua. Löytyi se sitten viimein ja ei, kun Rassi uudelleen paikalle. Kaikista "harhajäljistä" huolimatta se löysi sen oikean jäljen ja nakutti sen siististi loppuun asti. Molemmissa kulmissa se tosin pyörähti ympäri, argh.

Se on kyllä kumma juttu, kun mä olen tavannut vain sellaisia koiria, jotka esimerkiksi lenkiltä tullessaan osaavat auttaa päänsä pois pannasta, mutta Rassi ei ollenkaan muka osaa auttaa siinä asiassa. Nyt sitten selvisi, että kyllä se osaa päänsä sieltä pannasta muljauttaa, jos tarve vaatii :)

Tällä viikolla tein myös nurmijäljen ja vasta, kun jo olin jalkoineni vesilätäkössä, huomasin, että nurmella oli ihan mahdotoman kokoinen lammikko. Mietisin siinä kuumeisesti, että mitäs nyt...Eipä mun sitten auttanut kuin tiirailla lammikon reunoja ja yrittää kävellä sinne. Vähän jännitti, että mitä tapahtuu, kun tulen Rassin kanssa tuon lammikon kohdalle. Ja tadaa, ei tapahtunut mitään. Tyyppi jäljesti sen lammikon läpi ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut :O On se hassu koira. Jos jäljellä on yksikin pieni ohdakkeen lehtikin, niin Rassi sinkoaa ilmaan ja tekee kolmen metrin kaarroksen ohdakkeen ympärillä, mutta monta metriä vesilammikossa ei sitten haittaa mitään.

Rassilla on kyllä ihan priimanenä. Se pystyy jäljestämään meillä sisälläkin. Yksikin ilta, Janne oli  koirien kanssa lenkillä silloin, kun mä tulin töistä kotiin. Vaihdoin vain vaatteet ja kävin kellarissa (missä yleensä ei ole mun tavaroita) ja sitten lähdin taas uudelleen tien päälle. Kun Janne ja koirat tulivat kotiin, Rassi meni nenä maassa, nuuhkaisi yläkerran portaikkoon ja jatkoi nenä edelleen maassa suoraan kellariin. Kun tulin sitten kotiin Janne kysyi heti, että kävitkö aiemmin kellarissa ja mä vastasin, että "En, miten niin" Sitten, kun Janne kertoi Rassin menneen suoraan sinne, niin tajusin, että eikun kävinhän mä siellä. Jollain keinolla Rampolainen osaa aina hakea sen kaikkein tuoreimman jäljen. Tuo ei todellakaan ole ainoa kerta, kun se osaa tulla suoraan sinne missä mä olen vaikka olisin kuinka tepastellut ympäri kämppää. Ilmasta se ei sitä vainua ota, vaan kulkee aina nenä maassa.

Jaden jäljestämisestä voitaneen vain todeta, että ei ehkä ole Jaden juttu :) Jadulainen ei oikein meinaa tajuta, että miksi niitä nameja pitäisi ottaa sieltä hankalasta heinikosta, kun mun kädestä ne saisi paaaaaljon helpommin ;)

Agilityä

Meillä oli syyskuun puolivälissä tämän syksyn viimeinen kerta Emmin opeissa ja sen jälkeen ollaan käyty treenailemassa yksin ja Hupin kanssa Ojangossa.

Rassonen pelittää aksakentällä ihan mukavasti, jos Hupi ei ole mukana tai viereisillä kentillä ei ole liian kova meno. Jos häiriötä on liikaa, Rassi etenee puolivaloilla vähän hajamielisen näköisenä eikä syty kunnolla. Aina, kun päätään, että olkoon nämä sen viimeiset agitreenit, niin sitten se tekeekin töitä ihan sata lasissa ja innostuneena. Siitä syystä raahaan sitä edelleen mukana treeneissä...vain päättääkseni aina joka toinen kerta, että olkoon :)

Kepeillä Rassin saa takuuvarmasti aina hereille. Yleensä meidän Palle on tosin sitä mieltä, että menehän eukko pois edestä, kun autan suoritusta kädellä.

Kita auki ja hauks, käsi pois edestä.

Jadella ei ole tässäkään lajissa motivaation puutetta. Ollaan Heinin kanssa saatu monet naurut, kun ollaan tehty joku hankala harjoitus, jonka Hupi kaahaa sellaisella vauhdilla, ettei se ehdi ajatella mitään ja menee vain minne nenä näyttää, Rassi sitten tekee päivästä riippuen mitä tekeekään ja sitten, kun Jade tulee kehiin, niin se suorittaa kaikki ihan täydellisesti. Lale on niin tunnollinen pieni koira, että se laittaa aina ihan kaikki peliin ja yrittää takuuvarmasti kaikkensa, että ohjaaja olisi iloinen. Joskus, kun olen joko Jannen tai Heinin kanssa suorituksen jälkeen "analysoinut" jotain harjoitusta ja huiskauttanut kädellä jonkin esteen suuntaan, niin Jade on salamana hypännyt paikaltaan sen esteen sekaan. Kun kerran käskettiin...

Tämän viikon torstaina meillä alkoi myös snakuporukan yhteiset treenit Purina Areenalla. Mentiin iltayhdeksäksi paikalle kauheassa tuulessa ja sateen vihmoessa vain todetaksemme, että kaikki esteet ovatkin ulkokentällä eivätkä hallissa. Ou jee. No, koiraihmiset treenaavat vaikka koiranilmalla, joten tehtiin Pekan ohjauksessa yksi Pekan ja Hudsonin tekemä kakkosluokan kisarata ja ei, kun menoksi. Oli itse vähän kuutamolla ja jäätynyt, joten olin auttamatta myöhässä monessa kohtaa rataa, mutta siitä huolimatta Japukka meni mun mielestä ihan kivasti. Rengasta meidän vaan nyt täytyy treenata ihan urakalla, se kun ei onnistunut mun kummaltakaan koiralta. Rampo pääsi vuoroon sen jälkeen, kun Boston ja Rico olivat vähän selvitelleet välejään ja pelkäsin, että Rampolaisen aivokopassa liikkuu vain ja ainoastaan, että miten päästä itsekin katsomaan kuka on kuka. Onneksi olin väärässä. Rassi oli mennä lönkötteli rataa suht verkkaisesti ja oli hyvin lauhkeana eikä sillä ollut mitään karkaamisajatuksia. Hyvä niin.

Aksailu jatkuu ensi viikolla Purinan hallissa ja tavoitteena olisi vierailla Ojangossakin vielä useaan kertaan ennen kuin talvi hyökkää päälle.

Tokoa

Elossa ollaan vaikka olemmekin täällä internetin ihmeellisessä maailmassa viettäneet täydellistä hiljaiseloa. Päräytetäänpä nyt kehiin oikein kunnon treenipäivitys kaikista lajeistamme.

Tokoa ollaan siis treenattu Rassin kanssa HSKH:n ALO-koevalmiit ryhmässä joka maanantai. Ollaan joka kerralla jatkettu luoksepäästävyys-harjoituksia ja kaksi kertaa putkeen ne menivätkin oikein mukavasti. Sitten treeneihin saapui uutena Pelle-rhodesiankoira ja Rassonen otti sen kanssa treenien alkuun pienet mieltäkuohuttavat alkutuijottelut ja sen jälkeen kaikki meni ihan läskiksi. Paikkamakuusta Rassi nousi ylös ja meni viereisen sheltin luokse. Se ei ole ikinä, koskaan lähtenyt paikaltaan mihinkään!! Aaarrgghh. Ja luoksepäästävyydessä se oli pitkästä aikaa sitä mieltä, että ei tartte tulla härkkimään. Voi itku ja hammasten kiristys.

Nyt, kun Rassonen on yhtäkkiä tajunnut, että on olemassa sekä kivoja tyttö- että pahoja poikakoiria, se saa näköjään itsensä kiihdyksiin, jos joku sitä uskaltautuu yhtään haastamaan. Pelle-rhodesta tuli lähes yhtä suuri inhokki kuin aiemmin jo inhokiksi todettu Rocky-aussi. Muut treenikaverit eivät saa kuohuntaa aikaan, kun ne eivät heitä pistäviä katseita meirän Isoegon suuntaan.

Näiden parin vähän pipariksi menneen kerran jälkeen oli vuorossa kokeenomaiset treenit missä jokainen koirakko teki kolme valitsemaansa liikettä. Alkuun kaikki tekivät yhdessä paikkamakuun, jonka minä päätin tehdä noin kahden metrin päässä seisten, koira remmissä. Samaan päätyi Rocky-aussi ja niinpä me kaksi koirakkoa siirryimme vierekkäin kentän ulkopuolelle suorittamaan liikettä. Ihan uskomattoman hyvin se kaksikko sitten makasikin. Rassikin rentoutui jossain vaiheessa ja laski hännän ihan alas, alku kun sujui häntä kaarella maaten… Muut suorittamamme liikkeet olivat seuraaminen, liikkeestä seisominen ja luoksetulo. Tein myös liikkeiden väliset siirtymiset kuin kokeessa ja niissä ei ollut mitään ongelmaa, vaikka niitä inhokkeja vilahteli kentän laidalla. Nuo meidän kolme muuta liikettäkin sujuivat todella hyvin! Kokonaisuudessaan saimme kehuja iloisen ja innokkaan näköisestä työskentelystä. Hyvä Rampo.

Rassin seuraaminen on ollut hyvää viime aikoina. Lisäksi se on alkanut kestää toistoja ihan erilailla kuin tähän asti.

Viime viikon lauantaina kävimme myös ekaa kertaa snakukerhon vuorolla treenaamassa Hakkilan hallissa. Yllätyksekseni Rassi otti "uuden" paikan ihan lungisti. Kai se sitten muisti hallin, kun oltiin siellä viime talvena moneen otteeseen. Kaikki paikkamakuut meni ihan rentona ja levollisen näköisenä. Pyysin Sisu-snakun isäntää ja emäntää tekemään luoksepäästävyyttä Rassoselle ja se meni hyvin. Jade oli tietty myös mukana ja sen kanssa tein vähän kaukoja, seuraamista ja pari luoksetuloa. Loppuhuipennukseksi otin muutaman kiekan keppejä ja Jaden kanssa pari kertaa keinun. Ne esteet, kun olivat niin houkuttelevasti siinä seinustalla :)

Jaden seuraaminen voisi olla tiiviimpää, mutta tuntuu, että sillä menee niskat nurin, jos sen pitää olla lähempänä ja silti pitää kontaktia. Noh, me ollaan vasta hyvin alkutekijöissä tuon seuraamisen kanssa. En oikein tiennyt miten sitä pitäisi Japsulle opettaa, kun sillä oli niin piintyneet vanhat tavat, mutta nyt se on alkanut pikkuhiljaa saada jutun juonesta kiinni eikä enää yritä joko tunkea mun eteen istumaan tai etsiä namia maasta ihan hullunkiilto silmissä.

Jade on aina innokas treenaamaan. Se alkaa sätkiä remmin päässä jo siinä vaiheessa, kun se tajuaa, että nyt on jotain pientä treenin pätkää tiedossa. Alla Jaden tyylinäyte oman vuoron odottamisesta ja sivulle tulosta pitkän kaavan mukaan :) Tämä sama kaava toistuu joka ikinen kerta. Myös agikentällä.

Erkkariviikonloppu

Lähdin Jaden kanssa lauantaiaamuna ajelemaan kohti Hattulaa missä järjestettiin snautseri-pinserirotujen erikoisnäyttely. Paikalla olikin jo tuttua DO-kööriä ja äänekkään kuulumisten vaihdon lomassa ehdimme käyttää koiratkin kehässä. Tuomarina oli Teija Salmi-Aalto ja hän arvosteli koiria piiiiiitkäääään ja hartaasti. Kehä olikin mukavasti useamman tunnin myöhässä, mutta onneksi sää suosi ja seura oli hyvää. Tuomarilaji on tuomarilaji, mutta kyllä silti osa päivän ”tuomioista” jäi sarjaan WTF. Jade sai ERIn, mutta ei tullut poimituksi jatkoon.

Jaden arvostelu:

6-vuotias, kookas, hyvät mittasuhteet. Kaunisilmeinen nartun pää, hyvät tummat suurehkot silmät. Hyvät yhdensuuntaiset pään tasot. Hyvä kaula ja ylälinja. Voimakas eturinta ja runko.Tasapainoisesti kulmautunut. Sopiva luuston vahvuus. Hyvä leveä reisi. Liikkuu yhdensuuntaisesti hyvällä askelpituudella. Hyvä turkki. Hyvin esitetty. Rodunomainen olemus.

Kasvattajaryhmämme esiintyi kokoonpanolla Perttu (Kevin Keegan), Masa (Mad Max), Jade ja Molli (Molly Malone). Sijoituksena 3/6 mikä oli ihan jees.


Siirryimme sitten DO-porukalla hotelli Waltikkaan. Kävin Jaden kanssa metsälenkillä ja meillä oli oikein mukavata. Sitten kaksijalkaiset siirtyivät ravintolapöydän ääreen. Viereisistä pöydistä tuli sekä huvittuneita että hämmentyneitä katseita, kun meidän seurue ei ollut varsinaisesti erityisen hiljainen. Kai ne olettivat meidän olevan kaatokännissä, kun eihän suomalaiset muuten papata niin kovalla äänellä. ;) Ruokailun lomassa muistin yhtäkkiä, että jätin Jaden hammastodistukset näyttelypaikalle, voi kääk. Ruokailun jälkeen istuttiin vielä hetki iltaa Vilman ja Vuokon huoneessa. Jadekin pääsi mukaan ja se kölllötteli ihan tyytyväisen näköisenä sängyn päällä rapsuteltavana.

Sunnuntaina ajattelin kerrankin nukkua pitkään, kun ei ollut vaaraa, että eräs iso, kylmä nenä kävisi tökkimässä heti aamutuimaan ja katsomassa josko joku jo nousisi ylös. Jadehan nukkuu niin kauan kuin vain joku nukkuu sen kanssa. Makoilin vielä sängyssä ihan tyytyväisenä, kun kuulin muun seurueen palaavan aamupalalta. Mun huoneen oven kohdalla joku tuntui päivittelevän, että ”eihän sitä nyt tuolleen voi jättää, onkohan se herännyt” ja mä ihmettelin, että mitämitähäh, mähän sanoin edellisenä iltana, että tuun vasta myöhemmin. Menin sitten suihkuun ja en kuullut ollenkaan, että mun oveen oli koputeltu. Sitten Kirsiltä tuli viesti, että mun avain on huoneen ovessa :D Hupsis vaan. Avain pois ja lähdettiin takaovesta aamulenkille. Mua on tähän asti risonut isosti, kun Janne aina iltaisin käy tarkistamassa ulko-oven, ettei siinä ole avaimia mun jäljiltä, kun olen päästänyt koirat iltapissalta sisälle ja sulkenut oven. Nyt alan ymmärtää miksi se on tarpeellista….kun mulla kuulemma on joskus tapana jättää ne oveen....;)



Takaisin Hotelli Waltikkaan. Vasta, kun palasin sisälle ja olin vaihtamassa toisia kenkiä jalkaan, huomasin, että niitä ei ole missään. Meni ehkä kaksi sekuntia, kunnes tajusin, että voihan peeveli, mä jätin ne sinne Vuokon ja Vilman huoneeseen edellisenä iltana, kun hipsin vain käytävän poikki omaan huoneeseen sukkasillaan. Voi ääliö! Olin jo lähdössä aamupalalle lenkkimonot jalassa, kunnes avasin etuoven. Tadaa, siinähän olikin mun kengät kauniisti aseteltuina oven eteen :)

Päästiin ihan kunnialla näyttelypaikalle, jossa sunnuntaina tuomaroi Charlotte Orre Ruotsista. Kehä oli jälleen suht reippaasti myöhässä. Jade sai ERIn ja se poimittiin kuuden parhaan joukkoon tyttäriensä kanssa heti ekana. Sitten tuomarilla olikin edessään tukalat paikat. Jaden takana oli siis kaksi sen lapsukaista ”Manta” D.O. Modesty Blaise ja ”Molli” D.O. Molly Malone sekä pari Eipä’s koiraa.

Jade ja Manta esittelevät liikkeitään.

Tuomari juoksutti ja seisotti ja juoksutti ja seisotti. Aina väliin hän kävi huokailemassa kuinka mahdoton tehtävä hänellä on, kun kaikki koirat ovat niin hyviä.

Valioluokan narttuja juuri ennen loppuhuipennusta. Tämä järjestys miellytti meidän jengia kovasti. :) Kolme ensimmäistä koiraa ovat Jade, Manta ja Molli.

Lopulta tuomari siirsi Mollin pykälän alaspäin ja Eipä’s Ehdotella ”Elli” tuli takaa joukon kärkeen. Tuomari huokaisi, kohautti olkapäitään ja sanoi, että olkoon nyt vaikka näin. Paras narttu luokka meni sitten samassa järjestyksessä. Hilkulla oli voittokin, mutta onhan se ihan hieno saavutus olla erkkarissa PN2! Manta oli upeasti PN3 ja Molli moraalinen vitonen. Kasvattajaryhmässä sunnuntaina esiintyivät Hugo (His Majesty), Manta, Jade ja Molli. Sijoitus oli 2/5 mihin voi jälleen olla tyytäväinen! D.O.-päivää täydensi vielä Hugon ja Åken (Manetan Papageno) BIS1 parikilpailussa :)

Jaden arvostelu:

Excellent female with lot of substance & elegance. Long feminine head. Dark eyes. Strong bite. Strong elegant neck. Nice tailset. Excellent frontchest & deep ribcage. Good angulation behind, excellent in front. Moves good all around. 1st class coat & color.

Kotiin lähtiessä oli jälleen uusi haaste edessä. Kaivoin kaikki tavarat läpi, mutta auton avaimia ei ollut missään. Joku siinä sitten ehdotti, että kun ne huoneen avaimetkin oli ovessa, niin josko auton avaimet löytyisi virtalukosta…?! Haa, aivan! Siellähän ne köllötteli, kun riensin asiaa tarkistamaan. Voi kiesus… Kotona Janne ja Rassi olivat laittaneet tuulemaan. Pesukone oli laulanut ja asiat säihkyivät puhtaina, nurmikko oli leikattu ja keittiön viemäri avattu ja putsattu. Se, että tummien pyykkien joukossa oli pesty myös valkoisia vaatteita ei jaksanut nyt nostaa kierroksia :)

Rassi oli taas ihan kuin se ei olisi nähnyt Jadea ikinä ennen. Mulla meinasi ihan oikesti katketa verisuoni päästä sen touhuja katsellessa. Lähdinkin sitten Haltialaan koirien kanssa ja vedeltiin siellä parin tunnin lenkki aivan mahtavassa kelissä. Kun päästiin kotiin, Rassi ei jättänyt Jadea ollenkaan rauhaan, vaikka Jaduli napsi sitä sen verran tiukasti, että Herra Luupää jopa vingahteli. Muakin Rassi uskoi aina sen sekunnin ja poistui Jaden kimpusta vain palatakseen heti takaisin, kun käänsin selkäni. Raahasin sitä sitten jäähyilemään oikein urakalla. Ja joka kerta, kun Luupään koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta loukattiin se kehtasi rähistä takaisin siinä niska-arse-otteessa roikkuessaan. Siinä, kun vielä löin varpaani koiraa raahatessa lattialla olevaan 30 senttiseen naudan putkiluuhun, niin kävi taas mielessä, että mitä jos ottaisin sittenkin vaikka sen kultakalan. Jannelle siinä sitten kirosinkin, että Jade ei lähde enää ikinä mihinkään yksin, kun se Iso-Pässi pimahtaa aina Pikkurouvan kotiin paluusta…kunnes tajusin, että ei sitä vatipäätä oikein voi mukaankaan ottaa, kun reissussa siitä vasta riesaa onkin. Pah. ;)

Olipas kiva viikonloppu ihan huippuseurassa! Seuraavaan reissuun harkitsen vakavasti edunvalvoja ottamista mukaan valvomaan, että mun tavarat pysyisivät edes suurin piirtein tallella. Iskälle kiitokset jo vuosia sitten esitetystä ideasta. Tiialle kiitos kuvista!

Reippailua

Viime viikon tiistaina huristeltiin töiden jälkeen Kirsiä vastaan ja saatiin Jade takaisin kotiin. Jade ei ollut kovinkaan innoissaan Rassista vaan piti sille tiukkaa kuria. Heti alkutervehdyksessä se laittoi tassut Rassin selkään sen näköisenä, että ”minä olen kuule nähnyt maailmaa, ole sinä maan matonen siinä nyt paikoillasi”. Höpöteltiin hetki Kirsin kanssa ja siinä meidän pölistessä Rassonen kävi (varmaan kostoksi ;)) pissaamassa Jaden palkinnot ja uuden kangashäkin märäksi. Kivaa. Jotain aika tiukkapipoista Jaduli taisi Rassoselle sanoa, kun Rampolainen ei meinannut uskaltaa hypätä takakonttiinkaan äitimuorin seuraksi, kun lähdettiin köröttelemään takaisin kohti kotia. Janne lähti onneksi mukaan apukuskiksi, kun olin itse jotenkin ihan rättipoikkiväsynyt.

Rassi on näyttänyt esimerkkiä Jadelle, että yläkerran vessan lavuaarin hanasta on paljon kivempi juoda kuin omasta kupista. Jade on kyllä katsellut touhua tarkkaan, mutta ei ollut vielä intoutunut käymään tuumasta toimeen. Tiistai-iltana kotiin päästyämme siirryimme saman tien hammaspesulle ja Jade tuli tietäväinen ilme naamallaan kylppäriin ja ponkaisi lavuaaria vasten niin tomeran näköisenä, että en voinut muuta kuin nauraa ja avata Pikkurouvalle hanan. Siitä se sitten juoda lipsutti hyvin tyytyväisen näköisenä. Kai se oli reissullaan kypsytellyt ajatusta ja varmaan päättänyt, että ”jos minä vielä Helsinkiin palaan, niin ensimmäisenä käyn kyllä juomassa siitä hanasta”.

Keskiviikkona mentiin sitten taas Hupin kanssa Emmille agilitytreeneihin. Tehtiin suht haastavaa radanpätkää, jossa harjoiteltiin merkkausta ja kiertoja. Alkuosa sujui ihan mukavasti, mutta kun rata eteni kentän takaosaan, alkoi tapahtua. Kaikki kolme koiraa jotenkin pimahtivat siellä takakentällä ja jopa supertottelevainen Jade veti vain sellaista laajaa kaarrosta kauheaa vauhtia, nenä maassa ihan vihikoiran näköisenä. En tiedä mikä ihmeen haju siellä oli, mutta ainakin se sai meidän koirat ihan mukavasti sekaisin. Otin Rassin kanssa tasan yhden pätkän, mutta kun se meni sen 99 prosenttisesti nenä maassa, jätin homman siihen. Jade ja Hupi saivat ajoittain nenänsä ylöskin, mutta silti ne olivat jotenkin vähän aivottomalla tuulella ja lienee ihan perusteltua sanoa, että treenit eivät sujuneet yhtä hyvin kuin edellisellä viikolla.

Torstaina olin työreissussa ja, kun pääsin perjantaina kotiin, vein koirat piiiitkälle lenkille Haltialaan. Sää oli aivan mahtava ja meillä oli ihan superkiva reissu. Törmättiin ihan sattumalta pikaisesti Pikkuunkin. Mä nauroin matkan varrella taas ihan ääneen, kun Jade oli niin pösilö. Japuttaja veti kauheaa laukkaa jo menomatkalla joen varren nurmikoilla, mutta kun päästiin sänkipellolle, sen sisäinen rusakko heräsi eloon. Ensin Jade yritti saada Rassia juoksemaan kanssaan, mutta Rassonen oli ihan läkähtynyt ja ei ihan suoralta kädeltä lupautunut mukaan juoksukarkeloihin. Niinpä Jade alkoi vetää sellaista ”jänis auton valokeilassa-juoksua” Rassin naaman edestä. Johan tuli vipinää Rassosen kinttuihin! Jos onnellisuutta mitattaisiin asteikolla 1-10, arvioisin, että Jaden onnellisuus hipoi täyttä kymppiä, kun se veti siellä sänkkärillä menemään. Mä hohottelin katsellessani Partojen hurjaa menoa ihanassa syysillan auringossa. Välillä Jade vaan kaatui korsien sekaan jalat sammakkoasennossa ja se yritti vähän viilennellä itseään. Japulainen katseli mua sieltä mullasta sen näköisenä, että ”näitkö miten lujaa mä menin, siis ihan täysiiii?!” Kun tultiin kotiin muutaman tunnin kuluttua, tyypit alkoivat painia. Pah, mä kun luulin väsyttäneeni ne. Kyllä ne siitä sitten taintuivat ja pääsimme viettämään perjantai-iltaa muissa merkeissä.

Lauantaina Ryhmä Rämä pakkautui taas autoon ja ajoimme Nuuksion kupeseen metsäretkelle. Vietimme metsässä nelisen tuntia geokätköillen ja vain ympäriinsä tallustellen. Koiruudet vaikuttivat taas oloonsa hyvin tyytyväisille, kun ne saivat painella menemään vapaana metsässä. Mustikoita näytti olevan vielä ihan mukavasti ja niitä me sitten maistelimme matkan varrella. Parratkin huomasivat marjat herkullisiksi ja oppivat syömään niitä suoraan varvuista.

Mustikkamies Rassi

Jaden tyylinäyte

Yhdessä tämäkin on kuitenkin kaikkein mukavinta.

Vasta kahden tunnin tarpomisen jälkeen näimme ensimmäiset metsäjuoksut. Jälleen aloittajana toimi Jade Juoksumestari. Meno oli aika hurjan näköistä ja koko ajan pelkäsin, että milloin joku oksa pistää silmän puhki tai tassun halki. Itsellä pulssi nousee ihan pelkästään noiden juoksujen katsomisesta. Miten se voikin olla niin maan perusteellisen kivaa juosta peräkanaa niin lujaa kuin kintuista lähtee ja niin kauan kuin henki kulkee...

Juomatauolla ajattelin ottaa pari poseerauskuvaa.

”Äähh, mua pistelee noi havunneulat päähän”

”Auuu, mua puri muurahainen tassuun”

 

"Hei, mitäs jännää tuolla on? Ja auts, tassuun sattuu."

Tähän kuvaan oli lopulta tyytyminen. Tuossa kalliolla oli jotain tosi ärhäköitä muurahaisia. Ne onnistuivat puraisemaan kumpaakin Partanaamaa tassuun. Yleensä koirulit eivät paljon puremista piittaa, mutta nyt jopa Rassi oli ihan tuskissaan.

 Lounastauolla Parrat ottivat hyvin lunkisti. Jade chillaili lammen rannalla...

...ja Rassonen kallioilla. Rassi käyttäytyi koko matkan todella hienosti, mutta tauolla se joutui kuitenkin narun päähän kiinni. Matkan varrella Rassi sai nenuunsa ties mitä hajuja ja oli useamman kerran lähdössä nenänsä perässä ties mihin. Jotain aikuistumista lienee ilmassa, kun Herra Pölkkypää uskoi hienosti käskyjä jättää hajut rauhaan ja jatkoi ihan mukisematta matkaa meidän muiden kanssa.

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja neljän tunnin samoilun jälkeen oli aika pakkautua autoon ja huristella kotiin. Koirat eivät vaikuttaneet juurikaan väsähtäneiltä vaikka ne kirmailivat tuon neljä tuntia vapaana edes takaisin ja niiden kulkema matka oli reilusti pidempi kuin meidän kaksijalkaisten.

Meidän ulkoiluviikonloppu sai arvoisensa päätöksen, kun sunnuntaina treffattiin vielä Pikku Haltialassa. Pikun kanssa vierähti taas pari tuntia, joten laskeskelin, että aamulenkkien ja omassa pihassa ulkoilun lisäksi Parrat saivat lenkkeillä kymmenisen tuntia viikonlopun aikana. Kyllä nyt pitäisi olla itselläkin mieli virkeä.

C.I.B. Nord & Fin & S & Lt & N Ch BaltW-11 Doctor's Order Joy'n Jubilation

Jade Japuttaja on taas palannut kotimaisemiin ja tässä vielä Pikku Parran Norjan saaliit. Cacib-ruusukkeet olivat järjestäjiltä loppu, mutta eiköhän me pärjätä ilmankin.

Jade siis Tromssan KV-näyttelyssä VAL1 PN1 VSP CAC CACIB -> C.I.B. ja N CH

Jaden arvostelu: 6 vuotias, erittäin puhutteleva kokonaisuus. Pitkänomainen, jalo pää. Hyvä kaula ja laskeva ylälinja. Hyvä lapa. Lyhyt, tiivis. Hyvin kulmautunut. Liikkuu erinomaisesti. Mukava temperamentti.

Koska Rassi on pitänyt niin hyvää huolta Jaden kunnosta ja jaksanut myös uutterasti kannustaa äippää kehän laidoilla ympäri maailmaa, se palkitaan ROP-ruusukkeella (sponsored by Argenta's Falstaff Fakir "Staffan"). Rassi saa arvonimen Rodun Paras Personal Trainer. Tämä titteli pitää sisällään niin henkisen kuin fyysisen valmentautumisen.

Viime viikon touhuilut

Viime viikon maanantaina alkoi taas HSKH:n tokotreenit pienen kesätauon jälkeen. Jatketaan Rassosen kanssa ryhmässä ALO-koevalmiit. Meidän ryhmälle on varattu aikaa 1,5 tuntia, joten ehdin hyvin ottaa siinä aina loppuun juttuja Jadenkin kanssa. Tehtiin ihan ensimmäisenä paikkamakuut ja oli tietysti ihan typerää multa laittaa Rassi ihan kylmiltään moneksi minuutiksi maahan ilman mitään palkkaa. Fiksumpaa olisi ollut ottaa vain lyhyt makuu ja kunnon palkka. Ei nimittäin olla otettu sitä kertaakaan kesäkuun jälkeen…Rassonen sitten ehti siinä muutaman minuutin aikana ”jahdata” jotain pörriäistä (tosin pysyi maassa), nuuhkia maata, mennä lonkalle (mitä ei ole ikinä tehnyt) ja lopuksi vielä lupsutella sukukalleudet. No, oma moka, se oli liikaa vaadittu pitkän tauon jälkeen. Otin muiden treenien lomassa useammankin makoilun ja ne menivät sitten tosi hyvin.

Meillä oli kaksi koulutusohjaajaa paikalla ja kukin koirakko kävi kummallakin yksitellen toivomansa liikkeen kanssa. Me teimme Rassosen kanssa pelkkää luoksepäästävyyttä ja kehääntulotarkastusta. Kehääntulotarkastuksessa Rassi yleensä ensin haluaisi pompata ”tuomaria” päin ja se liehuu siinä narun päässä aina suht holtittomana. Sitten, kun tuomari kumartuu tutkimaan, niin se ei enää olekaan niin kivaa. Varsinkaan, jos kädessä on esim. paperinpala tai joku muu epäilyttävä instrumentti, joka ilmeisesti muistuttaa vuoden takaisista epämiellyttävistä kokemuksista eläinlääkäriltä. Tehtiin näitä kahta liikettä ihan hissukseen ja Rassosen ehdoilla. Kyllä siitä vielä hyvä tulee…tai ainakin toivossa on hyvä elää.

Keskiviikkona Emmi perui meidän agitreenit, joten mentiin sitten Heinin ja Hupin kanssa käymään Ojangossa. Keli oli taas tosi lämmin, joten otin Rassosen kentälle vasta siinä vaiheessa, kun se näytti ja kuulosti tosi raivostuneelle aidan tolpassa kiinni kökkimiseen. Ja sittenhän se menikin tosi innokkaasti. Sen jälkeen taas takaisin tolppaan kiinni ja sen treenit olivat siinä. Jade ja Hupi pääsivät tekemään vähän enemmänkin ja tehtiin sellaista suht helppoa radanpätkää vähän eri variaatioilla. Ojangosta lähdettiin sitten ajelemaan kohti Tamperetta, jossa Kirsi-kasvattaja oli bernien tuomarikokeessa. Kokeen mentyä läpi, annoin Jaden Kirsille ja Japukka kuskeineen suuntasi kohti Vaasaa. Oli aika outoa mennä nukkumaan, kun yläkerran koiranpediltä puuttui semmoinen pieni söpö kääryle. Iso ronttikin oli vähän hukassa olevan näköinen ilman kaveriaan.

Torstaina Vaasasta kantautui iloisia uutisia, kun Jaden silmät oli peilattu terveiksi. Illalla menimme Rassin kanssa hakutreeneihin. En tiedä mikä piru sille tuli, mutta se asenne oli ihan täysin EVVK :O Just, kun olin kehunut sitä noista sen nenähommista miten hyvin se tekee töitä. Heini ja Hupi olivat samoissa treeneissä ja Heini oli Rassin eka maalimies. Eka ”pisto” olikin tosi hyvä! Tokalle lähtö oli vauhdikas, mutta viimeiset pari metriä Rassi meni ihan lönköttelylaukkaa. Kolmannelle se ei enää olisi jaksanut lähteä ollenkaan vaan yritti vain koko ajan karata pissailemaan…Lähetin sen varmaan ainakin viitisen kertaa ja hakihan se sitten sen kolmannenkin ukon lopulta. Neljäs otettiin sitten vaan ihan juoksuna, johon koira perään ja se meni hyvin ja innokkaasti. Että sellaiset treenit tällä kertaa.

Lauantaina ihmisväellä oli vuorossa ukin 85-vuotis synttärit Kuopiossa. Rassonen jäi kotiin ja sai ensin aamulla seurakseen Lauran ja Teron, jotka tulivat Helsinkiin häihin. Sitten iltapäivällä Hupi, Heini ja Tomi räjäyttivät potin tulemalla hakemaan Rassin lenkille. Jos Heini todella puhuu totta, niin heillä oli ollut mukavaa ja Tomikin oli lupautunut tulemaan joskus uudelleenkin :O Amazing.

Oli kyllä niiiiin orpo olo ilman Lalea. Rassi on ollut ihan hukassa ja etsinyt sitä joka puolelta. Lenkilläkin, kun tultiin niihin kohtiin missä meidän Hurjaparrat yleensä juoksevat hullun juoksuaan, Rassonen tiiraili joka suuntaan ja selvästi odotti, että mistä se Pikku Parta syöksyy takamukseen kiinni. Rassi-parka oli aina ihan pettyneen näköinen, kun se joutui jatkamaan matkaa ihan yksin. Rassi esittikin huolensa siitä, että mitäs nyt, kun latujuoksukausi on kohta taas alkamassa ja äippää ei näy missään?! Miten käy treenien?! Piippukin oli sitä mieltä, että saisi se Pikku Parta jo tulla takaisin, niin Hänen Korkeutensa saisi olla rauhassa Rassin nuuskutteluilta.

Aamu- ja iltapainien aikaan Rassonen on yrittänyt saada mua leikkimään kanssaan pyllistelemällä mulle ihan urakalla. Myös lenkin jälkeisen villiyden aikaan se tulee mun eteen haastamaan mua leikkiin ja olenkin sen pari kertaa yllättänyt tekemällä leikkiasennon takaisin. Täytyy toivoa, että naapurit eivät ole nähneet =) Mua ei vaan kauheasti innosta noi puruleikit, mutta olen ajanut sitä sitten korvaukseksi takaa. Toivon edelleen, että naapurit eivät ole nähneet ;) Kirsi ja (jopa) Jukka (se on aina vakavaa, jos miehetkin sanovat, että onpa kiva koira) vaikuttivat niin ihastuneelle Jadeen, että me oltiin jo ihan paniikissa, että saadaanko me sitä takaisin enää ollenkaan :) Jannekin istui sohvalla silmät kosteina, kun sanoin, että jääköhän Jaksu sille tielleen. ;) Jade on niin ihana, että se kyllä sulattaa kaikkien sydämet.

Sunnuntaina sain vihdoin Rassosenkin siistittyä. Se alkoikin olla jo aikamoinen turjake, mutta päätin nyt ottaa härkää sarvista vaikka yksikätinen edelleen olenkin. Jotain pientä haittaa toisen käden puutteesta taisi olla, kun onnistuin nipaisemaan saksilla Rassia ensin silmäkulmasta ja sitten vielä mahan alta. Ja kyllähän se koiruus rääkäisikin lujaa joka nirhaisusta. Meidän typerät pihaleikit yhdistettyinä noihin siantappokiljaisuihin saivat varmasti naapuruston taas pohtimaan meidän porukan mielenterveyttä ja ehkä jo harkitsemaan soittoa eläinsuojeluvalvojalle...

Last but definitely not least! Sunnuntaina saimme ilouutisia Norjasta. Tromssan KV-näyttelyn ROP-snaku oli Argenta’s Falstaff Fakir eli Kirsin Staffan ja VSP oli Jade! Tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että Jade ihanainen sai sen viimeisen cacibin ja siitä tulee inttivalio! Lisäksi se sai Norjan muotovalion tittelin. JEEEEEE!!!