maanantai 25. lokakuuta 2010

Tyyntä myrskyn edellä?


Viime viikko oli vähän jäähdyttelyä kaiken edellisviikkoisen snakuilun jälkeen. Alkuviikon lenkeillä Rassilla oli kova työ merkata tutut lenkkimaastot, että kaikki varmasti huomaavat kuka on palannut viikonloppureissultaan.


Torstaina äiti ja iskä tulivat mökiltä Helsinkiin yhdeksi yöksi ennen kuin lähtivät lentelemään takaisin kotiin. Rassi ilmeisesti ajattelee, että äiti ja iskä kuuluvat jo kalustoon eikä aloita heille sitä normaalia kukkoiluprojektia mistä muut vieraat saavat kärsiä. Illalla me menimme taas snautseriporukan pyjamavuorolla treenaamaan agilityä Purina areenalle. Treenit aloitettiin sillä, että jaoin kaikille paikalla olijoille vesipullot. Onneksi snautseri-ihmiset ovat hyvin ymmärtäväisiä ja lähtevät kaikenmaailman kommervenkkeihin mukaan sen enempää asiaa ihmettelemättä. :) Hupi oli mahataudissa ja ei päässyt treeneihin, mutta Heini tuli kuitenkin hallille avustamaan vesisodassa. Eli pullot kouraan ja Rassi lauteille. Sehän tietysti karkasi lähes välittömästi kohti Hudsonia ja Bostonia "Jeee, moon Rassi, ketä tootte"-tyylisesti. Tästä seurasi vesiryöppy niskaan ja hyvin kuuliainen snautserin nulikka.


Lopputreenit sujuivat kuin vettä valaen, hekoheko. Rassi teki hommia tosi innokkaan oloisesti ja meni esteitä ihan itsekseenkin. Ilmeisesti agility siis on kuin onkin hauskaa sen mielestä, kunhan sen vaan saa ensin keskittymään siihen eikä vain ja ainoastaan muihin koiriin. Nyt pitää vaan olla vielä tarkkana, että Rassi ei ala pelätä kentän laidalla olevia ihmisiä vaan, että se tajuaa, että rangaistus tulee, jos se karkaa koirien luo. Rampolla oli nimittäin pienoisia ongelmia hyppiä aitoja, jotka olivat liian lähellä kentän laidalla seisoskelevia ihmisiä. Ja tavoitteenahan ei tietenkään ole, ettei se uskalla hypätä veden pelossa. Katsotaan nyt montako kertaa saan ottaa pullot mukaan. Ainakin nyt reaktio on niin voimakas, että tuntuisi, että opetus saattaisi upota jopa noin kovaan kalloon. Toivossa on hyvä elää sanoi kirppu. Mutta kyllä vaan oli kivaa, kun koiruus oli kiinnostunut musta ja niistä esteistä. Alkoi tuntua, että ehkä me voidaan sittenkin alkaa treenata tätä lajia. Mä olin viime kerran jälkeen ihan valmis lyömään hanskat tiskiin.

Lauantaina ulkoiltiin oikein urakalla, kun oli niin kaunis sää. Vedettiin Haltialassa yli kahden tunnin lenkki ja Rassi sai leikkiä Pitkäkoskella vastaan tulleen Alma-snautserin kanssa. Kaiken ulkoilun ja sitä seuranneen haravoinnin jälkeen olin itse ihan tillintallin ja vetäisin sohvalla pikkutirsat. Ja ta-da-da-dad-da-daa, Rassi tuli mun viekkuun makoilemaan. Mitä ihmettä?! Mä olen vuoden haaveillut, että Rampo tulisi mun kainaloon köllöttelemään ja nyt se tapahtui! Yleensä Rassi ei ikinä tule sohvalle vaan etsii koko kämpän kylmimmän ja kovimman paikan ja nukkuu siellä. Outo tyyppi.


Rassi on muutenkin ollut siitä D.O.-leiristä lähtien ihan kuin eri koira. Se tottelee mua! Ja söpöilee. Ja lähes uskoo, kun sitä kieltää kiusaamasta Piippua. Mikä ihme sille tuli siellä??? Siis mä en todellakaan valita, mutta olen vaan hämmästynyt. Erittäin hämmästynyt.

Kaunis auringonpaiste innoitti mut myös tarttumaan trimmivälineisiin ja sain vihdoin siistittyä Ramposen. Jopa trimmatessa Rassonen oli suht kiltisti. Tietysti se aina juoksi mua karkuun, kun vaan sai tilaisuuden ja teki kauheat määrät pyllistelyjä tyyliin "leikkiä tää vaan on, älä hermostu, vaikka karkaan" :) Illalla meillä oli vielä snakukerhon tokoilut missä Rassonen karkasi kerran Hupin luokse, mutta oli muuten hyvin lauhkea otus.

Sunnuntaina Anni ja Inna kävivät moikkaamassa Rassia ja Piippua ja Rassi sai hienon uuden lelun ja Anni oli piirtänyt pikkuherrasta todella hienon kuvan. Itse en valitettavasti ollut kotona, mutta kuulin, että Rassikin oli noin suurinpiirtein käyttäytynyt lyhyen vierailun aikana. Rassosella on tapahtunut lelujenkin suhteen aimo harppaus kohti järkevöitymistä. Aiemmin sen ainoa tavoite oli tuhota uusi lelu niin nopeasti kuin mahdollista. Nykyään se tuntuu tajunneen, että leluista on paljon pidempi aikaista iloa, jos niitä ei tuhoa ensimmäisen 30 sekunnin aikana.


Voisiko olla, että Rassosen kaksi harmaata aivosolua ovat vihdoin alkaneet saada jonkinlaista yhteyttä toisiinsa ja se alkaa osoittaa jotain pieniä älykkyyden merkkejä? Vai onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä ja villi-Rassonen nousee kuin Fenix-lintu tuhkasta silloin kuin sitä vähiten osaa odottaa...?

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

D.O.-Leirillä


Meidän partapitoinen viikko jatkui perjantaina, kun pakkasin Rassin ja kauheat määrät tavaraa autoon ja hurautimme Punkalaitumelle Doctor’s Order kasvattien leirille. Perjantaina koirat pelasivat illalla aktivointipelejä ja jopa meidän koiranen tajusin useammankin pelin idean välittömästi. Se tosin ratkoi pelit käyttämällä kohtuullisen kovaa väkivaltaa, mutta idea oli kuitenkin selvä. Olin ihan varma, että se ei tajua pelejä ollenkaan ja suuttuu tajuamattomuudestaan, mutta toisin kävi.

Lauantaiaamu aloitettiin agilityn merkeissä. Rassin oli tarkoitus tehdä kahden esteen sarjaa, mutta Rassi itse halusi mielummin käydä esittelemässä itsensä kaikille kentän laidalla oleville koirille. Niinpä se sinkosi koirien keskelle heti ensimmäisen aidan jälkeen. Tästä seurasi koirien haukuntaa sekä ihmisten huutoa ja huitomista mikä ei häirinnyt Rassia ollenkaan. Tämä on todettu jo aiemmin…useita kertoja. Jossain vaiheessa se tuli kuitenkin takaisin mun luokse ja aloitettiin sama harjoitus uudelleen. Taas mentiin ensimmäisestä aidasta yli ja sen jälkeen karkaus muiden luo. Vielä yksi yritys ja tällä kertaa leirikouluttajamme Noora oli varustautunut snautserinlamauttimella. Rassi pinkaisi taas aidan jälkeen kohti muita koiria ja kuului kauhea rääkäisy ”EI!” ja koiralle vesipullosta vettä niskaan. Rassi pysähtyi kuin seinään ja sen ilme oli todellakin näkemisen arvoinen! Mun ois tehnyt mieli räkättää ääneen, mutta pyysin ihan pokkana koiran luokse, minkä se teki välittömästi(!!!) ja jatkoimme harjoitusta. Rassi tosin päätti, että se ei enää hyppää aitaa, kun hänen arvoaan kerran noin julmalla tavalla loukattiin. Tulihan se siitä aidasta sitten kuitenkin yli ja jatkoi seuraavalle esteelle ilman pienintäkään ongelmaa. Vaikeutettiin vielä harjoituksia niin, että muut koirat olivat ihan vieressä, mutta Rampo pysyi hanskassa. Halleluja! Olisinko voinut olla iloisempi? En!

Iltapäivällä lähdettiin metsään tekemään jälkiä. Rassihan ei ole ajanut alkukesän jälkeen yhtäkään metsäjälkeä, joten oli vähän jänskä nähdä miten se tehtävästä suoriutuu. Tein sille aika lyhyen jäljen, jossa oli suht hankalaa maastoa ihan alussa. Rassi lähti ihan mahtavasti liikkeelle. Se meni ravia nenä maassa. Jeee! Loppumatkassa se otti pari kertaa vainun ilmasta, mutta kokonaisuudessaan tuo oli ehkä paras sen ajama jälki ikinä. Vauhti oli ehkä yksi kymmenesosa siitä mitä se oli keväällä. Rassi sai ajettavakseen vielä toisen jäljen, jonka teki Vilma-koiran emäntä Anna. Se olikin Rassille ihka ensimmäinen jonkun muun kuin oman perheenjäsenen tekemä jälki. Rassonen oli oikeastaan koko matkan vähän hämmentyneen oloinen, mutta kyllä se silti pääsi maaliin. Kelpo suoritus. Oli ihan mahtavaa saada Annalta monenlaisia vinkkejä jäljen harjoitteluun!

Sunnuntaiaamuna ohjelmassa oli tokoa. Rampo oli heti kentälle päästyämme jotenkin vähän nuutunut. En tiedä oliko se jo väsyksissä lähes koko viikon jatkuneesta snakuilusta vai mikä sillä oli, mutta se käyttäytyi niin paljon paremmin kuin normaalisti, että ei auttanut kuin toljottaa ihmeissään. Tehtiin myös porukalla ohitusharjoituksia, kun varsinkin uroksilla oli pienoista pullistelumeininkiä ja Noora antoi ohjeita tilanteen hoitamiseen. Rassi oli ”härnäyskoirana”, kun ohittava velipoika Masa sai pärinän takia vedet niskaansa. Rassi oli tämän jälkeen ainakin puoli tuntia kuin paraskin paimenkoira, koko ajan valmiina toteuttamaan mun jokaisen toiveen. Se ei ole ikinä koskaan ollut niin kuuliainen!! Kai se ajatteli, että jumankekka, meikä ei kyllä aio ottaa uutta vesilastia niskaan. Nyt on paras tehdä, mutta ikinä tuo emäntä haluaa.

Päivän edetessä, oltiin välillä vähän trimmipöydällä pöyhittävänä. Tämä ehdottomasti ei ollut Rassin lempilaji viikonlopun ohjelmistossa.


Välillä kuunneltiin ohjeita.


Iltapäivällä otettiin vähän leikkimielisiä kisoja, joista ekana tehtiin vesilasin kuljetusta. Tässä lajissa emme sijoittuneet kolmen parhaan joukkoon, vaan otimme tämän lähinnä lämmittelynä seuraavaa koitosta varten ;)


”Emännän pujottelu ja koiran luoksetulo”-kisassa Rassonen sijoittui toiseksi supernopean Vilman jälkeen. Miten koira voi juosta niin kovaa?? Vilma, kerro! Edelleen Ramponen oli pikkuenkeli, jolla ei tuntunut olevan mitään kujeita edes suunnitteilla. Todella ihmeellistä. Päivän vikaksi otettiin leiri match show, missä Rampo komisteli sinisten kakkoseksi.

Oli kyllä hieno viikonloppu ja kotiin sai palata monen neuvon ja vinkin kera liittyen niin treenaamiseen kuin trimmaukseenkin. Outoa on se, että Rampo käyttäytyi mun mielestä tosi mukavasti ja sen toilailuista ei ole mitään raportoitavaa :O Sääkin suosi meitä ja aurinkokin mollotteli sekä lauantaina että sunnuntaina. Ja mikä parasta, paikalla oli tosi tosi tosi mukavia D.O.-laisia koirineen! Tällaisia viikonloppuja lisää! Niin, ja kiitokset kuvista Vuokolle!

sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Hupi hoidossa


Tällä viikolla Rampon rukouksiin on vastattu ja se sai seurakseen Hupin, joka tuli meille pariksi päiväksi hoitoon. Näytin joku viikko sitten Jannelle muiden snautsereiden agilityvideoita ja hienot suoritukset nähtyään Janne tokaisi ihan tuohtuneena: "Rassi! Sä oot idiootti! Mä luulin, että se on toi rotu, mutta se onkin vaan tuo meidän koira." Rassi oli tuolloin nukkumassa, mutta nimensä kuulleessan se päästi oikein kunnon rassinarinat tyyliin "elekeehän nyt siellä morkatko" mikä vain lisäsi tilanteen huvittavuutta. Nyt eleltyäni sekä Hupin että Rassin kanssa voin yhtyä tuohon Jannen kommenttiin. Se on vain meidän koira, ei koko rotu...

Mä olen aina pitänyt sekä Hupia että Rassia vähän älyvapaina yksilöinä, mutta nyt on käynyt ilmi, että Hupi on ihana, hurmaava ja suloinen!


Hupi tuli meille keskiviikkona ja kävin ensin koirien kanssa kahden tunnin lenkillä Haltialassa päästämässä kuumimmat höyryt ulos. Alkumatka oli hieman hankala, kun eräs paukapää partajeppe ei meinannut uskoa, että remmissä ei riehuta ja meidän eteneminen (tai sen yrittäminen) oli epäilemättä aika kummallisen näköistä. Niin kummallisen näköistä, että kun joku pariskunta oli tulossa meitä vastaan, he jäivät hetkeksi toljottamaan meitä ja päättivät sen jälkeen kääntyä ympäri :) Yllättäen Rassi myös ajoitti isoimmat "tahdon painia Hupin kanssa"-kohtaukset bussipysäkkien kohdalle. On siinä ollut ihmisillä ihmettelemistä... Haltialaan asti päästyämme koirat saivat juosta vapaana ja mulla oli hieman urpo-olo, kun mun piti aina huutaa Hupia luokse, jos halusin niiden tulevan. Rassillehan on ihan turha sanoa mitään, jos sillä on neitiseuraa.



Hupin vetäessä välillä henkeä, Rassonen käytti senkin ajan hyväkseen lupsuttelemalla ystävänsä korvat puhtaiksi.


Lenkin jälkeen Hupi lepäili nätisti sohvalla ja minä taistelin oman koirani kanssa siitä saako Hupia koko ajan olla härkkimässä vai ei. Kolme tuntia me asiasta väännettiin ja otettiin yhteen oikeen kunnolla. Välillä sain istua tai maata Rassin päällä, kun sen touhu meni niin yli. Välillä taas Rassi oli jäähyllä omassa huoneessaan tai ulkona. Ja Hupi vain makasi nätin näköisenä sohvalla. Rassi kävi ihan kuumana ja sille olisi kelvannut ihan vaan vaikka Hupin tassujen nuoleminen. Se yritti punkea sohvapöydän alta Hupin luokse ja oli kieli pitkällä lipomassa rakkaansa varpaita. Rassi käyttäytyy Hupin kanssa ihan samoin kuin Piipunkin seurassa. Sillä on PAKKOMIELLE koskea näihin neitoihin KOKO ajan. Tauotta. Mikä tahansa vartalon osa kelpaa, kunhan siihen saa koskea. Ja se ääni mikä siitä kuuluu...läähläähläählääh. Ihan kuin se olisi juossut kymmenen maratonia putkeen. Janne sanoikin, että se haluaa sellaisen koiran kuin Hupi eikä tuollaista läähättäjää. :) Yöksi Rassi meni Jannen kanssa ja minä otin Hupin toiseen huoneeseen.





Läkähtynyt isäntä


Mukava vieras


Rassin all time low tapahtui torstaiaamuna...Hupi nukkui yönsä yläkerran toisen makkarin sohvalla ja Rassonen meni aamulla tietysti ihan innosta soikeana haistelemaan sitä sohvaa mihin ihana, huumaava Hupilainen oli jättänyt tajunnan räjäyttävää tuoksuaan. Ja mitäpä muutakaan meidän rakkauden sokaisemana sonni voi tehdä kuin pissata sille sohvalle. Loogista, eikös vaan. Tässä vaiheessa mulla meinaisi ihan aikuisten oikeasti katketa verisuoni päästä.

Iltapäivän lenkillä tapahtui alla näkyvä ihme. Kaksi remmissä olevaa nausteria kulkevat molemmat nätisti kaluamatta toisiaan. Kuva on sumea, koska jomman kumman nenä oli juuri osunut linssiin, mutta sen on nyt kelvattava todistusaineistoksi siitä, että ihmeitä todella tapahtuu.



Lenkin jälkeen Hupi löysi Rassin luun ja päätti ihan yhtäkkiä laittaa yli-innokkaan ihailijansa ruotuun. Hupi lennätti Rassia ympäri kämppää ja pikkuherra totteli sitä kuin enkeli. Ensimmäistä kertaa ikinä, jee. Vähän myöhemmin Hupi keksi soveltaa uutta taitoaan myös silloin, kun yli-innokas ihailija oli höyryämässä niskaan. Hyvä Hupi! Siitä se lähtee! Illalla lähdettiin vielä snakuporukan hallivuorolle agiliitelemään. Tai no, Hupi agiliiteli ja Rassi vain liiteli. Rassia ei olisi voinut agility vähempää kiinnostaa, kun tärkeämpää olisi ollut tutkia uusi halli ja haistella jokainen hiekanjyvä. Niinpä Rampo oli lähes koko ajan seinään köytettynä ja mä pääsin irrottelemaan Hupin kanssa. Oli niiiiin kivaa! Hupista tulee vielä ihan huipputykki!

Treenien jälkeen Hupi lähti omaan kotiinsa ja me palasimme Rassin kanssa omaamme. Janne kysyi kotiin päästyämme, että yritinkö mä edes vaihtaa koiria salaa, kun saavuin kerran kotiin Rassin kanssa ;)

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Jannen koira

Rassi on ollut pari viime viikkoa Jannen koira, kun olen itse ollut koko ajan jossain menossa. Tälläkin viikolla olin loppuviikon työreissussa, joten pojat saivat pärjätä keskenään. Rassin kotikäytös on onneksi jo sen verran parantunut, että Jannekin suostuu olemaan sen kanssa useamman illan putkeen. Pakon edessä, mutta kuitenkin. ;)



Jotain pientä tylsistymistä on kuitenkin ollut ilmassa, kun iltaohjelma on ollut normaalia niukempaa. Rassi ei kuitenkaan koskaan jää toimettomaksi vaan yrittää aina pyytää Piipun mukaan mielettömän hauskoihin leikkeihinsä tuomalla lelujaan Piipulle. Tässä lähtöasetelmassa parivaljakko poseeraa kuvaajalle.


Rassi ilmiselvästi luulee, että Piipun leikkeihin kuuluu olennaisena osalla tassuilla huitominen. Todellisuudessa Piippu huitoo Rassia ihan tosissaan, mutta sitähän tuo partainen puupää ei tajua.

Piippu: "Voi hyvänen aika, taasko hän tunkeilee."
Rassi: "Jee, kivaa, ollaan taas läpsyleikkiä! Huido sää mua, ni mää huidon sua."


Piippu: "Minä en pidä sinusta yhtään."
Rassi: "Ho hoo, läpsytä vaan."


Eipä noista leikeistä oikein mitään tule, kun ajatukset leikinkulusta eivät ihan mene yksiin.

Rassilla on kyllä ollut ihan onnenviikot näin muutoin leikkien suhteen. Se on päässyt vähintään kerran viikossa leikkimään joko Pikun tai Hupin kanssa viime viikkoina. Tänään oltiinkin Pikun kanssa pari tuntia Haltialassa ja jopa Rassonen meni sen lenkin jälkeen päiväunille. Illemmalla tehtiin vielä jälki, joka meni ihan mukavasti.

Viikonloppuna ollaan taas jatkettu maalaushommia ja kävi selväksi, että Rassilla oli vielä pissapaperit tuoreessa muistissa. Janne nimittäin suojasi Rassin huoneen seinää sanomalehdillä, kun maalasimme ikkunan karmeja. Rassi oli tietenkin myös maalausapurina ja sen ilme kirkastui, kun se huomasi seinille teipatut sanomalehdet. Ehdin justiin ja justiin kiljaista, että ”Ei saa!!!”, kun Rassonen oli nostamassa jalkaa seinillä oleville lehdille. Sir Rassou katsoi mua ihan sen näköisenä, että ”Hittooko te laitatte nää pissapaperit tähän seinälle, jos niihin ei saa nostaa jalkaa?! Koittakaa nyt päättää mitä te haluutte.”

Yksi asia mistä en ole varmaan koskaan muistanut kehua Rassia on se kuinka upeasti se oppi sisäsiistiksi. Tosin sillä oli vielä yli puolivuotiaana pissapaperit päivisin, mutta se ei koskaan tehnyt mitään papereiden ulkopuolelle. Ainoat kerrat, jolloin se käytti jotain muuta alustaa olivat ihan pikkupentuna peilin päällä. Meillä oli isoja peilejä lattialla makuullaan, etteivät ne mene rempan aikana rikki ja Rassi oli jostain syystä sitä mieltä, että peilit toimivat myös vessana. Niinpä meidän pikkunarsisti marssi aina päättäväisin askelin kohti peilejä ja, jos kukaan ei ollut hänen arvoaan pysäyttämässä, peilien päältä saattoi käydä poimimassa seuraamukset. Enempää en tätä asiaa edes halua analysoida, mutta tuntuu, että jotain selkeitä merkkejä ”pienestä” itserakkaudesta oli ilmassa jo tuolloin. ;)


Ensi viikon kuviot ovat vielä vähän auki, mutta siitä saattaa olla tulossa hyvinkin partapitoinen. Jäämme jännityksellä odottamaan mitä viikko tuo tullessaan.

maanantai 4. lokakuuta 2010

Rassi tarinoi

Ei tästä nyt tuu mitään, ku kukaan ei kerro mitä kaikkee meikä on taas puuhannu, nii mää kerron sitte itte. Tykkään muutenkin hoitaa kaikki hommat ihan itte niin, ettei muitten tartte puuttua mun asioihin. Mää tiärän mitä mää haluan ja toimin sen mukaan. Mistähän mää alottasin.

Niin, siis arvatkaa mitä, mulle tuli ihan kauhee yskä. Mää vaan räin sellasia tosi katu-uskottavia limalätäköitä lattioille. Mulla oli kurkkuki niin kipiä, että mää en voinu narista. Oli tosi outoa mennä nukkumaan ilman narinaa. Mää olin sillon Jannen kaa kotona, ku Ellu vaan oli jossain ulkomaissa. Mää en oikeen tiiä miksi se oli lähtenyt pois kotoa. Mutta Ellu sitten puhu mulle vähän. Mää oikeesti kuulin sen äänen, ku Janne laitto mun korvaan jonkun laitteen. Mää sitten vaan huiskutin häntää ja lupasin, että paranen, jos saan mun mamman takas kotiin. Ku mulla on salaa sitä tosi kova ikävä. Siis tosi kova. Ihan mun syräntä viiltää. Ja joskus mää ihan itken, ku se lähtee. Mutta yritän olla itkemättä, ku Janne voi muuten luulla mua ihan mamoksi. Ja mä oon kovis.

Mutta mää siis paranin tosi hyvin siitä yskästä. Mutta nyt mulle on selvinnyt, että sen yskän takia mulla jäi jotain kivoja juttuja tekemättä. Mää en päässy ees sinne yksiin estehyppyharjotuksiin. Ja Hupi ois ollu siellä! Ja arvakkaa! Kuulin, että Iineskin ois siellä!! Ja meikä oli kotona. Huh huh. Mää kuulin sellasen juorun, että Hupiki oli vaan hyppiny niitä esteitä ja vaan kaks kertaa käyny moikkaamassa kavereita. Mä en ymmärrä tommosta. Mun ois pitänyt olla siellä näyttämässä miten hommat hoidetaan. Tommonen ihmisten käskyjen mukaan toimiminen on ihan naurettavaa. Mä ainakin oisin vaan koko ajan juossu kaikkien kavereiden luo. Kyllä niitä esteitä ehtii sitten hyppiä joskus toistekin, ainahan ne on siellä hallissa valmiina.

Onneks oon kuitenkin nähny Hupia muissa merkeissä. Me ollaan taas käyty niissä hölmöissä kentissä missä vaan pitää tehdä niitä kaikkia temppuja. Ja ei oo yhtään saanu leikkiä. Lauantainakin mentiin sinne yhteen halliin missä oltiin viime talvenakin. Siellä oli kaikki mun vanhat tutut. Mut mää näin vaan Hupin <3 Mutta emmää saanu nyt mennä sen kaa ja mua otti se päähän. Mutta mulla oli niin näläkä, että tein sitten niitä temppuja, ku sain nakkia. Näin, että Hupiki teki. Oltiin hetki molemmat mamoja. Mutta ollaan me siis Hupin kaa leikittykkin. Hupi vaan on niin ihana, että mää en oikeen pysty hillitsemään itteeni ja mää muka kiusaan Hupia. Vaikka mää vaan toteutan itteeni. Ja ei Hupi mitään sano mulle. Mutta ne kaks eukkoa on mun kimpussa, ku hyeenat. Ja joudun remmiin, jos en lopeta itteni toteuttamista. Höh.

Mää oon saanu olla Pikunki kaa. Ollaan oltu kahesti Haltialassa. Ja viime kerralla Pikku osoitti mulle, että siinä asuu kans pikku terroristi. Mulla meinas mennä yks tosi hyvä kakka ihan ohi, mutta onneks Pikku näytti mulle, että katos mitä täällä on. Mää oon herrasmies (ku muuten Pikku on niin tosi äkänen mulle) ni mää annoin Pikun nauttia siitä kakasta ihan rauhassa ensin. Sitten, kun Pikku oli valmis, oli mun vuoro nautiskella. Mää kierin niin, että kaula oli ihan mahtavan tuoksuinen ja juoksin sitten muut kiinni. Vähän aikaa sitten löysin lenkillä yhen toisenkin superhyvän kakan. Se oli ehkä paras ikinä. Ellukin vaan eka nauro, kun se luuli, että mun pantaan on jäänyt kiinni joku iso ruskea risu. Mää en voi käsittää miten se tunnelma menikin sitten niin kireeksi, kun selvis, että mun kaulassa ei tosiaan ookkaan mitää risua. Kauheeta nipotusta aina. Älä tee sitä, älä tee tätä. Mutta mää aina teen vähän sitä sun tätä, ku musta on kauheen kivaa kokeilla mun rajoja. Ja varsinkin meidän isäntäväen rajoja. Joskus mää oikein tahallaan testaan, että missä kohtaa ne taas pimahtaa. Ette tiiä miten hassunnäkösiä ne on, ku ne jotenkin sekoo. Ne huutaa ihan tosi kovaa ja näyttää ihan tyhmille. Sitten mää vaan katon niitä sen näkösenä, et ”Hei, mulla on tosi hyvä kuulo. Ei kuule tartte huutaa.”

Nnnii, oon mää tehny muutakin. Mää oon taas ollu siellä hepostalleillakin. Mutta nyt mää en jaksa enää olla tässä, ku mulla tuli just levottomat jalat. Mä meen nyt. Heippa! t: Rassi

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Kiirettä pitää


Siis meillä on kulkaa niin paljon tekemistä, että kukaan ei ehdi edes tätä plokia kirjottaa. Yleensä mää en ikinä noilla sohvilla viihdy, mutta köllöttelin siinä nyt hetken, että me voidaan demonstroida meidän kiireitä ja väsymystä. Mutta kohta mää kyllä meen määräämään, että se ploki on nyt päivitettävä, ku mää oon taas viilettäny menemään vaikka missä! t: Rassi