Edistystä...?

Meidän perheen läheisyydessä ihan selkeästi leijuu joku musta aukko mikä imee tavaraa sisäänsä kiihtyvällä tahdilla. Marjapiirakkakin on edelleen kateissa :) Ja Rassin papereita ei löytynyt mistään, kun lähdin viemään sitä kuvattavaksi vuoden alussa. Aloin tietysti etsiä niitä hyvissä ajoin, ainakin noin kolme minuuttia ennen lähtöä, ja paniikki kiihtyi sitä kovemmaksi mitä enemmän kello oli. Lopulta mun oli pakko lähteä tyhjin käsin. Onneksi mulle sanottiin, että homma on kunnossa, jos ja kun sirun tiedot vastaavat sitä mitä itse koirasta kerron. No, ei muuta kuin sirun etsintään…ja sitähän ei löytynyt millään. Mä jo ehdin ajatella, että mulle on annettu joku roskiksesta löytynyt hylätty pentu, jota kukaan ei ole halunnut eikä sitä ole sirutettu. Se olisikin selittänyt paljon. Rassi nimittäin ei tunnu olevan ihan samasta puusta veistetty kuin äitinsä. Vitsi, vitsi. ;) Löytyi se siru sitten viimein ja koirakin oli oikea.

Papereiden etsintä jatkui useita päiviä ja johti siihen, että totesimme myös yhden repun kadonneen. Paperit nimittäin eivät olleet koirarepussa eivätkä hevosrepussa, niin sitten niiden täytyi olla meidän reppurepussa, jota ei löytynyt mistään. Rassin paperit löytyivät myöhemmin kirjahyllystä (kuka ne sinne on laittanut?!?!) ja reppukin useamman viikon piilottelun jälkeen kaapista mihin olin katsonut ainakin kymmenen kertaa. Seuraavaksi kadoksiin meni desinfiointiaine, jota olisin tarvinnut Rassin päähanahan lepatuksen putsaukseen. Pään vekki oli ällön näköinen ja, kun painelin sitä kiinni, totesin, että ehkä sitä pitäisi ainakin vähän putsata. Desinfiointiaine ei ollut ”siellä missä sen pitäisi olla” eikä edes ”siellä missä sen pitäisi olla, jos se ei ole siellä missä sen pitäisi olla”. Oletettavasti se vekki olisi tarvinnut useammankin tikin, mutta eikös kaikilla pojilla pidä olla ihan katu-uskottavuudenkin takia vähän arpia päässä. Mun mielestä arpi sopii hyvin Rassin imagoon.

Rassi on tehnyt kaksoistottelevaisuusennätyksen olemalla juoksematta meidän luokse lähes karanneiden koirien luokse. Ensimmäinen tapaus oli vielä suomen lapinkoira, joka näytti pimeässä Pikulle ja olin ihan varma, että Rassi ei tule uskomaan, kun huusin sen luokse. Lappari pinkoi meitä kohti myöskin sen näköisenä, että sitä ei pysäytä villit hevosetkaan. Niin siinä vain silti kävi, että me molemmat saimme koiramme kiinni ennen kohtaamista. Toinen tapaus oli keeshond, joka omistajan kirkumisesta päätellen oli nimeltään Pekko. Myös Pekko kiisi meitä kohden ihan huimaa vauhtia, mutta niin vain minun (aiemmin???) tottelematon koirani uskoi käskyäni ja tuli luokse vaikka edessä olisi ollut ihan mahtava uusi leikkikaveri. I-han mie-le-tön-tä! En nyt kuitenkaan anna keltaisen nesteen nousta päänuppiin vaan suhtaudun tähän hyvin nöyrästi, mutta kyllähän nämä kaksi tottelevaisuusnäytettä antoivat jonkinlaista uskoa tulevaisuuteen :) Ehkä se vielä jonain päivänä tottelee jotain. Ehkä. Näissä kummassakin tilanteessa oli hauska huomata, että mä en uhrannut edes ajatuksen puolikasta Jaden sijainnille, kun pystyin luottamaan siihen kuin peruskallioon ja siinähän se seisoikin mun jalan vieressä, kun muistin taas sen olemassaolon. Voi pyhä jysäys, että se on kiltti koira.

Ollaan parkkistokoiltu useampanakin iltana ja lauantai-iltana vuorossa oli myös snakukerhon toko. Mun oli pakko ottaa Rassi halliin odottamaan omaa vuoroaan, kun pelkäsin, että se tuhoaa koko auton kateuksissaan, jos jätän sen sinne. Parkkistokoilussa on nimittäin käynyt selväksi, että Rassia "hieman" risoo, kun teen Jaden kanssa jotain ja Rampoli kertoo sen hyvin kuuluvasti. Hallissakin Rampo oli taas ihan superärsyyntynyt, kun sen piti pönöttää seinässä kiinni ja Jade sai ensin tehdä mun kanssa kaikkea kivaa. Lisä-ärsytystä aiheuttivat pentukurssin koirat, joista osa toljotti Rassoliinia. Niinpä se haukkui mukavasti sillä kaikkein ärtyneimmällä äänellä koko puolituntisen. Mihin se meidän mykkä koira on kadonnut?? Siinä vaiheessa, kun Hupi tuli halliin, Rassi sinkoili narun päässä ihan holtittomana lihanpalana ja mä ajattelin, että en saa sitä enää ollenkaan kuriin. Mutta mitä vielä, meidän hiano Rassonen oli heti iskussa, kun käskin sen perusasentoon. Se teki ehkä parhaat treenit ikinä. Seuraaminen oli innokasta, paikkamakuussa ei mitään ongelmia ja hyppy sekä jäävät olivat suht hyviä. Jade on siis osoittautunut maailman parhaaksi motivointikeinoksi jästipää nausterillemme. Johan alkaa hommat kiinnostaa, kun joutuu ensin katsomaan miten kivaa Jadella on. Muahaha.

Torstain ageissa Rassonen oli myös todella hyvä omaan normaaliin tasoonsa verrattuna. Rassonen sai nimittäin nostaa kierroksia ihan kaikessa rauhassa, kun meillä oli Lulu-snautserin kanssa kisaava Minna Saalanto kertomassa vähän agivinkkejä. On ihanaa saada opastusta snautseri-ihmisiltä, jotka ymmärtävät näiden paukapäiden järjen(?)juoksua. Kun Rassi vihdoin pääsi seinästä irti katsottuaan ensin Minnan oppeja ja sen jälkeen Jaden suorituksia, se oli ihan innosta piukeana ja näytti siltä, että "nyt kuule tehdään hommia prkl." Mikäs siinä, sopii mulle.

Sunnuntaina aurinko ilmestyi ilahduttamaan meitä ja niinpä me suuntasimme Hupin kanssa jäälle navakasta tuulesta huolimatta. Alla oleva kuvasarja kertonee aika paljon tästä kolme koplasta ja yksilöiden välisistä eroista ;)

Jade: "Hmm, kukas tässä on mennyt?
Hupi ja Rassi: "Hähää, mä puren sua jalkaan!" "Joo, pure vaan, mäpä puren sua päähän, lääh lääh ja läl läl lää!"

Jade: "Dum di duu, lal lal laa. Tuonnekkos se onkin mennyt. Täytyypä vähän tutkia."
Hupi ja Rassi: *Läähätystä ja hampaiden kolinaa*

Jade: "Kyllä, tässä se jälki menee. Nuuh nuuh."
Hupi ja Rassi: "Bojojoing, tyrmään sut!" "Ooo, niin kivaaaaaa!"

Että näin.

Kuulumisia

Käytiin Pikun kanssa edellisenä viikonloppuna Vuosaaren täyttömäellä mistä löytyi Lasipalatsin salavan kanto. Parrat poseeraavat sen edessä ja Pikku toimii poseerauksen laadunvalvojana.

Tässä onkin vierähtänyt jo sen verran aikaa edellisestä päivityksestä, että täytyy oikein muistella, että mitä kaikkea me ollaan puuhailtu tässä välissä. Tällä hetkellä meidän olkkarissa makaa kaksi harmaata raatoa, jotka nukkuvat parrat nykien. Ja Jade kuorsaa. Käytiin Hupin kanssa Haltialassa melskaamassa aiemmin päivällä. Mä tein oikein kunnon lenkin ja kävelin Haltialaan ja takaisin. Tähän, kun vielä lisää tunnin vapaapainit vapaana metsässä, täällä on aika hiljaista porukkaa. Eilen käytiin Pikun kanssa samassa metsässä, mutta kun herrasväki sai autokyydityksen paikalle, niin tuntui, että pelkän metsälenkin jälkeen ne eivät olleet millänsäkkään. Tai siis Rassi ei ollut.

Viime viikon reissulla Pikku ja Jade ahmivat jäniksenpapanoita. Rassiahan niin siistit kuivaraksut eivät kiinnosta ollenkaan. Rassonen panostaa vain mädäntyneiden ja hajoamistilassa olevien, haisevien tuotteiden etsintään ja syömiseen. Siistit ruuat se jättää naisille. "Siis syöttekse te noita?? Nehän ei ees haise pahalle!" "Mitäh, mums mums, aiku on hyvää."

Torstain agit ovat pyörineet normaalisti ja mun koiruudet ovat tehneet vaihtelevasti hommia. Rassi on edelleen vähän offline ja tuntuu, että sen ajatukset ovat jossain ihan muualla. Käytönnössä siis Hupissa :) Agilityssä Rampon on selkeästi helpompi päästää ajatukset harhailemaan, kun siinä ei olla niin tiiviisti ohjaajassa kiinni kuin tokossa. Jakkeri puolestaan on nyt mennyt uusina esteinä pussin ja renkaan ja niinpä silläkin on jo kaikki esteet kokeiltuina.

Suurin haaste mulle itselleni noissa treeneissä on se, että yritän muistaa kumman koiran kanssa olen touhuamassa ja suhteutan oman käskytykseni sen mukaan. Rassia voi esimerkiksi ihan hyvin ottaa niskasta kiinni ja "kuljettaa" sitä niskasta pidellen, jos kentällä vaikka on joku riehaantunut snautserieläin ja en halua, että kohta siellä on toinenkin karkulainen juoksemassa. Kerran nappasin Jadea samalla tavalla niskanahasta varmistaakseni, että se ei lähde karkulaisen perään ja Jade sai lähes sydänhalvauksen moisesta kohtelusta. Se raukka ihan lyhistyi kasaan. Hups. Jakelle ei myöskään ikinä tarvitse korottaa ääntään, toisin kuin sille toiselle jästipää partanaamalle.

Päästiin Rambolin kanssa peruutuspaikalle HSKH:n TOKO2-ryhmään. Jippiaijee! Treenit alkoivat lauantaina ja Rassonen oli odotetusti tohkeissaan uudesta hallista ja uusista ihanista koirista. Otettiin ihan ekana luoksepäästävyys missä Rassonen ampaisi jo hyvissä ajoin tervehtimään kouluttajaa. Mjoo, pientä yli-innokkuutta ilmassa. Toisella yrityksellä kouluttaja kääntyi ympäri jo siinä vaihessa, kun Rampon häntä alkoi vispata villisti. Siitä sitten palkkaus ja harjoitus jatkuu ensi kerralla. Ehkä se Rassin sisäinen snautseri vielä löytyy, kun tarpeeksi monta kertaa tuotakin hommaa treenataan. Lisäksi tehtiin liikkestä seisomista ja avojen kaukoja. Ne meni kaikki ihan mukavasti. Kaikkein mahtavinta oli kuitenkin kouluttajan loppukommentti "Tosi hienoa, kun kaikki koirat tekee niin keskittyneesti töitä eikä piittaa ollenkaan mitä muut koirat tekee." OOleooooo! Ollaanko meillä ehkä vähän tehty töitä tämän asian eteen, mutta nyt homma toimii. Vesi vanhin voitehista ja silleen. Ja, jos ihan totta puhutaan niin Rassi olisi kyllä ollut äärimmäisen kiinnostunut kokeilemaan, että millaisen pallon viereissä treenanneesta terrieripojasta olisi saanut muokattua mahan alle, mutta parilla napakalla kiellolla ne ajatukset pyyhkiytyivät pois mielestä...

Rassi on lenkillä aina ihan kamalan huolissaan, jos Jade jää kymmenenkin metriä jälkeen tutkiessaan jotain hajua. Yhtenä iltana Jade hyppäsi ihan yhtäkkiä kävelytien vieressä, tien penkalla menevälle ladulle ja Rassin ilme oli niin hauska, että meinasin tikahtua nauruun. Rassi katsoi mua sen näköisenä, että "Khato! Äitee on tuolla penkalla!!!" Sitten äkkiä perään ja voi pyhät pyssyt mitkä juoksut ne veti siellä luistelubaanalla. Jade sai kauheat hepulit ja se juoksi niin kovaa, että Rassikin sai selkeästi pistää kaikki peliin pysyäkseen vauhdissa mukana. Kaksi kuumakallea, kun juoksee, niin niillä tuppaa yleensä vähän leikkaamaan kiinni ja jossain vaihessa alkaa hirveä ärinä ja pörinä. Hassunhauskat takaa-ajoleikit saavat siis yleensä aina päätöksen emännän huomatessa pientä ylikuumenemista. Sitten voidaan taas jatkaa matkaa sulassa sovussa.

Ai niin, Jade myös kunnostautui viime viikolla piilottamalla naudanluunsa työpäivän aikana niin, että se ei enää itsekään löytänyt sitä mistään. Rassi Supernenä Rassonen sen sitten kävi reilun viikon päästä kaivamasta meidän joulutavarapussista. Jotenkin tuli sellainen olo, että sitä luuta olisi yritetty haudata myös esimerkiksi kukkapurkkiin...

Karvatrio

Meidän karvaiset ystävämme ovat selkeästi alkaneet löytää oman paikkansa laumassa. Rassi on valitettavasti talon Herra ja Hidalgo. On myös käynyt selväksi, että Rassosen pellemäisen ulkokuoren alla asuu oikein tosikkojen tosikko, joka ei kestä yhtään itseensä kohdistuvaa "pilkkaa". Tyyppi suuttuu aina, jos vaikka Jade onnistuu nappaamaan siltä kepin lenkillä tai muuten vaan vähän pitämään poikaa pilkkanaan. Itsehän Rassi saa omasta mielestään tehdä mitä vaan ja kukaan ei saisi suuttua sille. Tosi reilua.

Piippu toimii edelleen tilan poliisina ja se jatkaa uutterasti Rassin pamputusta isäntäväen apuna. Tässä yksi päivä kävin nostamassa Rassin pois Jaden kimpusta, kun Jadea ei selkeästi juuri sillä hetkellä kiinnostanut melskata kakaran kanssa, vaan sen oli väsynyt. Pidin Rassille pienen puhuttelun vanhempien kunnioittamisesta ;) ja, kun päästin siitä irti, Piippu seisoikin jo mun takana ja iski pari napakkaa iskua suoraan Rassosen rintaan hyvin tuohtuneen näköisenä. Rassia tämä ei tietenkään häirinnyt millään lailla. Jadea Piippu pelottaa edelleen ja Jaksuun Piipun ei tarvitse tuhlata noita mellakkapoliisin taitojaan. Kumpikin rouva tuntuu kunnioittavan toistensa reviiriä eikä toisen iholle tungeta väkisin.

Rassoselle Jade on kaikki kaikessa. Kun mä tulen töistä kotiin Rampo moikkaa mua niin pikaisesti kuin mahdollista ja keskittää sen jälkeen kaiken tarmonsa Jaden tervehtimiseen. Rassonen viettää edelleen päivät oman porttinsa takana ja Jadella ja Piipulla on koko muu asunto käytössään. Niinpä ikävä on melkoinen, kun on joutunut yksin riutumaan kaltereiden takana. Rassilla on myös tapana muutaman kerran päivässä nuolla Jaden naamataulu ja korvat putipuhtaiksi. Mietinkin, että ostan Jadelle silmälaput ja kypärän, kun mua oikein ällöttää, kun Rassonen ei jätä sen naamaa rauhaan. Varsinkin aamulla Jakke näyttää ihan pandakarhulle, kun sen silmänympärykset on nuoltu märiksi rinkuloiksi. Mutta auta armias, jos Jakkeri meinaa nuolla Rassin korvia, niin Rassonen on heti ihan, että "Hullu! Älä!" Aina, kun parivaljakko käy nukkumaan Rassonen haluaisi lintata itsensä ihan Jadeen kiinni. Jakkerista tämä on vähän liian tungettelevaa ja se usein vaihtaakin paikkaa viime hetkellä...varsinkin, jos Rassosen tarkoituksena on käyttää sitä tyynynään.

Tämä vielä menettelee Jadenkin mielestä.

Painiharkkoja meillä vedetään useita kertoja päivässä. Ehkä noin seitsemän kertaa kymmenestä Jadekin on  ihan täysillä mukana painimassa ja kaluaa Rassia kaasu pohjassa. Pystypainit ovat sisällä kiellettyjä, mutta niin kauan kuin isompi rontti pysyy maassa ketarat ojossa, annan niiden painia. Rassi ei ole ikinä, koskaan aiemmin leikkinyt kenenkään koiran kanssa makuullaan ennen Jadea. Jaden kanssa se on keksinyt, että hyvä (ja ehkä ainoa) keino saada äippä innostumaan on kaatua kyljelleen ja vaan lipua kyljellään maaten Jaden luokse. Kukapa voisikaan vastustaa houkutusta istua päälle tai käydä kurkkuun kiinni, jos toinen niin kohteliaasti saapuu lättänänä valuen paikalle. Sekä äidillä että pojalla on myös tapana painia "katkenneena". Nuorempana Rassonen aina katkesi niin, että sillä oli vissiin henkitorvikin rullalla ja sen täytyi nousta ylös kakomaan. Nykyään tekniikka on ilmeisesti parantunut ja partanaamat saattavat olla katkenneena pitkät tovit toisiaan samalla nyhjäten. Pylly pystyssä ja pää kenossa on myös hyvä pitää sekä Rassos- että Jadehurinaa. Nytpä tiedän mistä sekin ääni on peritty.

Rassi demonstroi katkeamista ja Jade näyttää miten kivaa on vetää kaveria parrasta.

Kuva-arvoitus. Mikä on tuo kuvassa näkyvä epämääräinen karvainen kasa?

Jade on opettanut Rassia vahtimaan ja ilmoittamaan sisälle tulevista vieraista. Jadella on myös tapana haukkua "varmuuden vuoksi", kun sille avaa ulko-oven ja sen päästää pihalle. Heti, kun ovi aukee se kiekaisee BOWOWOUU ihan kaiken varalta, vaikka missään ei näykään ristin sielua. Naapurin setäkin sanoi, että hän oli "soundista" huomannut, että meillä on uusi koira :)

Jade on nyt siis jäämässä ihan pysyväksi osaksi meidän perhettä. Siitäkin huolimatta, että kun aloin suostutella Jannea toisen koiran ottamiseen, yksi Jannen ensimmäisiä kommentteja oli "Ai tuleeko meille _jo toinen koira_, joka ei vaikuta mun elämään millään lailla?". Olinkohan mä ehkä vähän naivi, kun menin Rassin kohdalla aikoinaan lupaamaan moista :)

Priimaa, priimaa

Hyvää yritetään tehdä, mutta priimaa tuppaa tulemaan! Rassonenpassonen sai 3.1. otettujen lonkka- ja kyynärpääkuvien tulokset tänään ja ne olivat A/A ja 0/0. Vielä, kun saisi aivotoiminnan yhtä hyvälle tasolle, niin meillähän olisi ihan täydellinen koira! Oli muuten nopea "tulospalvelu" Omakoiran kautta. Luulin, että lausunnon kanssa menisi paljon pidempään.

Viikin hoitsut olivat ihan ihmeissään, kun Rassonen kutsuttiin sisään ja se lähti täydellä tarmolla painamaan pitkin käytäviä. Kyllä snautseri on vaan hieno koira, kun se ei hätkähdä mistään vaan on aina oma reipas itsensä. Minä tykkään. Eläinsairaalan periaatteiden mukaisesti en saanut mitään epävirallistakaan lausuntoa mukaani kuvauksesta, mutta pienen salapoliisityön ja taitavasti (vaikka itse sanonkin ;)) aseteltujen kysymysten avulla tulin siihen tulokseen, että en nyt ainakaan mitään ihan pommia odottanutkaan Kennelliitosta. Rambou sai myös kuvanneelta eläinlääkäriltä kehut hyvistä takajalkojen lihaksista.Onpahan se niitä treenannutkin ihan vapaaehtoisesti, vaikka onkin tuollainen maratoonarin mallinen. Painoakin oli "huikeat" 20,8 kiloa. Ehkä se vielä joskus vähän rauhoittuu ja ehtii alkaa kerätä läskiä ympärilleen.

Rassosen herääminen nukutuksesta oli myös hyvin rassimainen. Ensin se ei jaksanut millään nousta ja sitten, kun se nousi, niin se lähti saman tien hölkällä menemään käytävää pitkin. Sain itsekin melkein pistää juoksuksi, ettei tokkurainen koiruli eksynyt ihan väärälle osastolle mennä viipottaessaan.

Kuvausiltana Rassin itki koko illan krapulaista oloa pois. Jade kävi sitä ensin huolehtivana äitinä tutkimassa, mutta sitten Jadekin kyllästyi nyyhkivään poikaansa ja vain makoili välinpitämättömänä muualla. Rassi ei tietenkään halunnut maata, joten se sitä ehkä eniten otti kupoliin ja itketti, kun ei millään olisi jaksanut seistä, vaikka kuinka halusi. Ja periksihän ei voi tietenkään antaa, vaan oli ihan pakko jäkittää pystyssä vaikka pää ja häntä roikkuivat ja ilme oli kärsivä. Koska se oppii, että makoilu ei ole ihan niin hirveän kauhean kamalaa?! Mutta voi pojat kuinka meillä muilla oli mukavata, kun yksi oli pelistä poissa. Piti oikein nostaa jalat pöydälle ja ottaa lasi viiniä ja nautiskella rauhasta. Edes taustaäänenä kuulunut itku ei häirinnyt syvää rauhaa, joka talossa vallitsi.

Myös Rassin pään luusto testattiin taas eilen hyvin kestäväksi. Kun tulin tallilta, huomasin heti, että Rassilla on ihan kamala, monen sentin vekki päässä heti silmän yläpuolella. Verta siitä ei juurikaan tullut, mutta muuten haava oli todella inhan näköinen. Jannen mukaan mitään selkkausta ei ollut tapahtunut, joten oletettavasti Rassonen on iskenyt päänsä pihassa olevan peräkärryn terävään kulmaan. Jade ja Rassi nimittäin juoksevat ihan sairasta takaa-ajoleikkiä aina, jos ne ovat pihalla yhtä aikaa. Siinä juoksun tiimellyksessä Rassonen on ennenkin törmäillyt auton peräkoukkuun ja muihin yhtä mukaviin esteisiin. Onneksi tälläkin kertaa selvittiin säikähdyksellä ja luupää kesti tämänkin iskun hyvin. 

Piskit Pohjanmaalla

Jaden tulon myötä Rassosella ei ole enää aamuisin minkään maailman kiirettä nousta ylös, joten meidän karvavekkarin herätykseen ei voi enää luottaa. Nyt, kun Rassoulla on oma "lelu" kotona, niin sen ei tarvitse herätä aamulla ja sännätä ulos tutkimaan, että millaisia neitoja siellä on yön aikana liikkunut. Niinpä nukuttiin torstaiaamuna melkein puoli yhteentoista koko kööri. Oli aikamoinen järkytys herätä siihen aikaan! Ei muuta kuin koirat lenkille, kimpsut ja kampsut kasaan ja auton nokka kohti Vimpeliä. Myöhäisestä lähdöstä johtuen, olimme perillä vasta illansuussa. Lähdin sitten näyttämään koirille Vimpelin nähtävyyksiä ja me kävimme pyörähtämässä muun muassa legendaarisella Saarikentällä, kirkolla ja joen jäällä. Jadekin paineli jäällä sellaista kyytiä, että näytti kuin se olisi ollut vähintään pari viikkoa takakontin vankina. Piskit oli ihan kreiseinä, mikä lie maalaishulluus taas iski heti. Mun kaupunkilaiskoirat myös tölläsivät kaikkia ohi ajavia autoja ihan ihmeissään. En ymmärrä mikä niissä autoissa oli niin kummallista, mutta Rassonen ainakin tuntui olettavan, että joka ikinen auto oli tulossa juurikin hänen arvonsa luokse.

Onnistuimme myös rikkomaan maaseudun rauhaa, kun meitä vastaan tuli metsäpolulla joku rähisevä musta karvapallo. Ehdin justiin saada koirat kiinni ja siinä oli vähän tilanne päällä, joten kohtaamisesta tulikin normaalia suurempi spektaakkeli. Vasta, kun karjaisin, että ”NYT RIITTÄÄ!” niin kovaa, että suurin piirtein lumet tippuivat puista, vastaan tulleen koiran taluttaja tajusi lähteä raahaamaan moppeaan vähän sivummalle. Omat koiratkin hiljeni saman tien ja jatkoivat matkaa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Jade pieni pirulainen on nimittäin opettanut pojalleen, että vastaantulijoille pitää huutaa ja meuhkata. Ekoilla yhteislenkeillä Rassi toljotti vastaantulijoita normaalisti innokkaan kiinnostuneena ja Jade räyhäsi vieressä, ”RÄYH, RÄYH, tänne ette tule RÄYH!” Sitten Rassikin alkoi yhtyä kuoroon ja oli sen oloinen, et ”Moi, leikitäänkö?? Eiku. Siis RÄYH, mää oon vahvempi ku sää, RÄYH!” Nykyään tilanne meneekin sitten sillä lailla, että kumpikin huutaa täyttä kurkkua ja tempoo ja repii remmejä ihan vimmoissaan. Great. No, tämä ongelma on työn alla ja Jade on onneksi niin ahne, että ohitukset sujuvat täyden hiljaisuuden vallitessa, kunhan parivaljakon naaman eteen vaan työntää ruokaa hyvissä ajoin. Jade unohtaa ympäröivän maailman ihan täysin ja Rassin täytyy tietenkin kyylätä tarjolla olevaa ruokaa, ettei äitee vaan saa jotain mitä se ei itse saa. Onni on ahneet ja kateelliset koirat.

Jade sai kutsun jäädä pysyvästikin Vimpeliin, mutta otettiin se kuitenkin mukaamme, kun perjantai-iltana ajelimme Kuortaneelle. Vierailu alkoi todella upeissa merkeissä, kun mun molemmat viksut partanaamat pissasivat sisälle. Siis anteeksi mitä?! Sitten, kun Aada alkoi heti Rassin nähdessään tehdä naaman nyrpistysilmeitä ja suojella naamaansa käsillään, olinkin ihan valmis pakkaamaan typerät rakit autoon ja ajamaan kotiin. Aada-parka muisti heti Rassin lempiharrastuksen eli naaman litimäräksi lipomisen. Voi huokaus. Tunsin kyllä oloni erittäin tervetulleeksi, kun putsasin pissoja ja Aada oli taustalla ihan kauhuissaan, että mistä se märkä parta taas hyökkää. Pikku-chihujen kodin valtausoperaatio merkkaamalla onneksi loppui siihen ensimmäiseen kertaan ja Aadakin oli lauantaiaamuna ihan normaali eikä enää pelännyt partoja. Huh.

Rassi sivisti itseään osallistumalla ihan vapaaehtoisesti lukuhetkeen. Pikkasen meinasi naurattaa, kun se tuli niin tosissaan istumaan mun viereen.

Launtaina vedeltiin reipas lenkki Kuortanejärven jäällä. Oliko ehkä vähän mahtavaa kävellä parikymmentä metriä leveällä auratulla kaistaleella, jossa ei tullut ketään vastaan, ahhh. Partanaamat painivat lähes koko matkan enemmän tai vähemmän pöpeinä. Välillä Jadella meinaa kyllä palaa hihat tuon poikansa kanssa, kun Rassihan ei tunnetusti osaa lopettaa mitä ikinä se aloittaakaan. Niinpä se kuvittelee, että leikit jatkuvat ikuisesti.

"Käymme yhdessä ain, käymme aina vastakkain."

"Äiti, kato vaikka. Kyllä mää pesin hampaat aamulla."

"Emminä nää noin kaukaa. Minäpä katon vähän lähempää."

Sunnuntaina sitten ajeltiin takaisin kotiin puukuorman kanssa vesisateen liukastamilla teillä. Kun päästiin kotiin käväisin sisällä ja jätin koirat hetkeksi tuulikaappiin odottamaan lenkille lähtöä. Lähdin sitten hakemaan autosta koirien remmejä ja koirat olivat edelleen siellä tuulikaapissa...missä ne viettivätkin seuraavat 1,5 tuntia. Mä nimittäin jätin avaimet sisälle ja meidän vara-avaimet olivat jääneet Piipun hoitajalle. Voin tunnustaa, että multa pääsi useampi ruma sana, kun tajuttiin, ettei päästä sisälle. Auton avaimetkin oli tietty sisällä, joten ei auttanu muu kuin, että Janne lähti bussilla hakemaan niitä pahuksen vara-avaimia. Mä sitten latasin sillä aikaa koko halkokuorman ihan raivopäisenä katokseen. Eipä olisi puut varmaan vieläkään purettuna ilman tätä pikkuepisodia :)

Yksi pienimuotoinen mysteeri matkan varrelta on vielä selvittämättä. Saimme Vimpelistä mukaamme Jannen äidin tekemää suussasulavaa marjapiirakkaa ja, kun olimme aikeissa laittaa piirakan Kuortaneella jääkaappiin sitä ei löytynyt mistään. Jos siis joku näkee yksinäisen marjapiirakan seikkailevan eksyneen näköisenä jossain Kuortaneen ja Vimpelin välillä, pliis ottakaa yhteyttä!! Lupaan tarjota (pienen) palan maistiaisiksi löytöpalkkiona.

Maalari maalas taloa...

...ja koirat harrastelee.

Viime viikolla joku oli joka päivä koirien kanssa kotona, kun meillä maalattiin yläkertaan vievää portaikkoa ja sattuneesta syystä portaisiin ei haluttu partanaamoja sähläämään. Keskiviikkoiltana koiruudet kuitenkin jäivät yksin kotiin, kun lähdettiin Jannen kanssa käymään kaupoilla. Jade teljettiin keittiöön kaatamalla keittiön pöytä oviaukkoon, Rassi oli omassa huoneessaan ja Piippu kellarissa. En viitsinyt laittaa Rassia ja Jadea samaan tilaan yksin, kun villikkolapsi olisi saattanut härnätä äitiään liiaksi, jos kukaan ei ole valvomassa tilannetta.

Kauppareissun päätteeksi voinkin nyt iloisena julistaa kaikille huolestuneille tiedoksi, että olen vihdoin ostanut uuden toppatakin. :) Ja kävin muuten kampaajallakin pari viikkoa sitten, uskokaa tai älkää :) Uuden takin aiheuttama ilo kuitenkin vaihtui epätoivoon heti, kun ajoimme auton omaan pihaan. Kuinka ollakkaan, juuri maalatun portaikon ikkunassa näkyi yksi kappale snautserin päätä. Kyseinen snautseri katseli hyvin iloisen näköisenä kotiin palaavaa autoa. Jade-kerpele oli murtautunut pöytälinnoituksen takaa vapaaksi ja tietenkin mennyt portaisiin. Rassi on nimittäin opettanut Jadelle, että portaiden ikkunasta on hyvä tiirailla etupihan liikennettä. Yhdelle portaista oli jäänyt yksi tassunjälki ja sitä seuraavalle portaalle maaliin oli tarttunut tukko karvaa. Lopputulos ei siis ollut katastrofaalinen, vaan enemmänkin ihmetystä herättävä. Rassi puolestaan oli kunnostautunut syömällä maalareiden siivousharjasta varren, joten olikin tosi kiva kertoa nämä uusimmat kuulumiset, kun maalarit seuraavana päivänä palasivat työpaikalle...

"Täältä pesee ja linkoaa!"

"Eipäs, kun täältä! Väisty kersa!"

Torstaina sitten lähdettiin kahden nausterin kanssa ageilemaan Purinalle. Alkuverkat sujuivat tuttuun tapaan Hupin seurassa. Tein eka Rassin kanssa muutaman esteen sarjoja ja otin sitten Jaden lauteille. Kun otin Jaden remmin irti, se pomppasi välittömästi mun päälle ja se pomppi ilmaan uudelleen ja uudelleen ja uudelleen hännän vispatessa ihan koko ajan. Ei oltu päästy edes vielä esteiden viereen, kun mun vaatteet olivat ihan hiekassa ja sen näköiset kuin olisin kierinyt siellä hallin lattialla. No, olipa ainakin intoa eräässä pikkurouvassa. Jade oli jo katsonut poikansa ja Hupin treenejä pienen hetken, joten sille tuntui olevan täysin selvää mitä siltä halutaan. Niinpä se paineli esteitä häntä vispaten Frolicin kiilto silmissä. Mitään estettä se ei arastellut, ainoastaan mutkainen putki oli hieman hämmentävä. Pääsinkin heti tekemään muutamaa estettä peräkkäin ilman mitään ongelmia. Ihana Jaksutiini! Rassi oli vähän EVVK-tuulella, joten sen kanssa tein vaan ihan muutamia agijuttuja ja jonkin verran seuraamista mikä meni tosi mukavasti. Jos Rassi saisi valita se harrastaisi vain pissaamista ja haistelua sekä ehkä vähän tokoa ja tietty jälkeä, mutta jäljen ehkä voikin laskea yleisen haistelun kanssa samaan sarjaan. Jadeen taas näyttää uppoavan kaikki lajit missä palkkana on ruokaa.

Lauantaina otin molemmat koirulit snakukerhon tokovuorolle ja kumpikin teki hienosti hommia. Jade taas pomppi ja vispasi häntäänsä, mutta malttoi välillä vähän kuunnellakin. Rassia otti mun ja Jaden touhut pahasti kupoliin ja se oikein rääkyi, kun laitoin sen hallin seinään kiinni odottamaan vuoroaan. En ole ikinä kuullut Rassin haukkuvan niin kiukkuisen kuuloisesti. Oli ainakin motivaatio jopa Herra Koiralla kohdallaan. Jade on saanut kevääksi paikan snakukerhon pentutokosta :), joten jatkamme siellä perehtymistä tokoilun saloihin. Tokon jälkeen käytiin vielä snakuporukan kanssa viereisessä koirapuistossa pelmuamassa. Rassi etsi puistosta tuloksetta Hupia ja "joutui tyytymään" Gemman ja Sylvian seuraan. Jade ja Gemman perheen kaksi mummelisnakua lähinnä puuhalivat omia juttujaan.

Katsotaan nyt miten nopeasti Jakkeri edistyy sekä tokossa että agilityssa. Ehkä me saadaan kaksi snautseria lisää tuonne kilpakentille hamuamaan tuloksia ainakin TOKO-koulareita varten vielä tämän vuoden aikana. Rassonenhan toimii aika kivasti maahanmenoa ja siellä pysymistä lukuunottamatta. Töitä siis vielä riittää ja niitä pitäisi myös tehdä eikä vain puhua siitä :) Yritämme jatkaa harjoituksia uutterasti tänäkin vuonna.