Remppa-update

Remppailu jatkuu edelleen kovalla tahdilla ja Rassi pääsi kuvaan esittelemään puolivalmiin ruokahuoneen lattian. Mahtavaa, kun koko keskikerros on nyt siinä vaiheessa, että seinät on maalattu, lattia hiottu ja huomenna lattiaan saadaan uusi maali pintaan! Rassin ensikosketus hiottuun lattiaan aiheutti odotetusti hulluuskohtauksen. Meneehän siitä nyt pää sekaisin, jos tassut koskettavat vastahiottua puuta! Ja vielä ensimmäistä kertaa elämässä. Toivottavasti tuleva uusi maalipinta ei aiheuta vastaavaa reaktioita...näen jo nyt sieluni silmin kuinka maalisäleet vain lentelevät tiukoissa kurveissa...ja itsellä kyyneleet samassa tahdissa.

Ramboli on ollut suht mukava pikkupiski ja ahkerasta maalaamisesta huolimatta koiruus on lähes onnistunut säilyttämään oman värinsä. Korvassa näkyy enää pienenpieni valkoinen kohta. Tarkoista varotoimista huolimatta korva oli tietenkin osunut johonkin tässä viikon varrella.

Viikonloppuna lattiamiehet jatkavat maalaushommissa ja me muut puuhaillaan jotain ihan muuta. Siitä lisää seuraavassa päivityksessä.

Rassi rasseilee jälleen

Tämä viikko on mennyt oikeastaan pelkkään remppailuun, koska nyt oli pakko saada valmista, että lattiamies pääsee ensi viikolla hiomaan ja maalaamaan lattioita. Rassonen onkin sitten vain tylsistyneenä märissyt porttinsa takana. Alla Rassi demonstroi tylsistymistään. Yllä Ramboli esittelee uuden karvansa. Nypin nimittäin mustat pentukarvat pois ja tuollainen möllykkä sieltä alta löytyi. Rassilla on mukava tapa tehdä itsestään mahdollisimman säälittävän ja kärsivän näköinen, kun käsken sen seistä paikallaan, kuten kuvasta näkyy.

Tiistaina Rassi osoitti taas kerran Houdinin taitonsa ja se pikkupirulainen oli onnistunut avaamaan porttinsa ja liehunut koko päivän (?) ympäri kämppää. Parit oksut löytyi heti saman tien, kun tulin kotiin ja yöllä sitten saimme sitä laatua lisää lattioille. Aamulla alkoi myös ripuli, jonka jälkeen tuli verta, eli meille tuli lääkärikeikka ja etätyöpäivä. Kun soitin koirulille lääkäriaikaa, niin vastaanottotäti totesi vain lopuksi koiran nimeä kysyessään, että "No, aikamoinen Rassi". Ei naurattanut silloin kyllä yhtään. Rassi pisti kyllä ranttaliksi lääkärillä ja päästi sisäisen diivansa irti. Mahaa, kun tunnusteltiin se huusi ihan täysillä, samoin röntgenissä. Lääkäri vain totesi koiran olevan suht hyvässä kunnossa ja tavoittelevan vuoden drama kingin titteliä...En tiedä mikä tarve Rassilla on epämiellyttävissä toimenpiteissä huutaa kuin syötävä, kun ei se edes näytä pelkäävän. Kai sitä vaan ketuttaa. No, onneksi mitään isompia vaurioita ei löytynyt, eli kaikki hyvin. En tiedä johtuiko se ylimääräisestä höösäyksestä pikkuherran ympärillä vai mikä sille tuli, mutta Rassi-Rasittava palasi pariksi päiväksi. Kai Rambonen luuli, että kaiken lässytyksen jälkeen meitä saa purra ja tehdä muutenkin ihan mitä itseä nyt sattuu huvittamaan. Tiukemman kurinpidon jälkeen järjestys onneksi kuitenkin palasi.

"Mitä, minähän olen aivan kiltti pieni koira. Osaan istuakin näin tomerasti."


Rassi osoitti taas ahneutensa ja piittaamattomuutensa viime sunnuntaina, kun Janne lähti yläkerrasta keittiöön, käsissään muki ja toinen astia, joka oli täynnä tyhjiä Daim-karkkien käärepapereita. Portaista kuului ensin kauhea töminä, sitten kilinää ja kolinaa ja lopuksi vaikerointia. Juoksin katsomaan, että kuinka kävi ja kaaduin itsekin portaissa! Tulin onneksi alas vain hyvin pehmustetulle pepulleni, joten ei käynyt kuinkaan. Rassi syöksyi tietenkin myös paikalle. Sitä ei todellakaan kiinnostanut maahan mätkähtänyt Janne tai minä joka istuin portaissa, vaan ne Daim-karkkien paperit, joita se imuroi kitaansa niin nopeasti kuin vain pystyi. Piippu sentään tuli huolestuneen näköisenä katsomaan, että mitä portaissa oikein tapahtuu, mutta Rassi…no joo, herralla oli muita tärkeämpiä asioita agendalla kuin tyhmät omistajansa. Rikki mennyt muki oli muuten tietenkin se toinen niistä kahdesta, jotka olen saanut kummitädiltäni. Rassihan rikkoi jo aiemmin sen toisen ja nyt meni sitten viimeinenkin. Nyyh.

"No, näitä sattuu. Itse söitte niitä Daimeja koko illan ja meitsi ei saanut mitään."


Tänään käytiin Rassin kanssa rempan keskeltä vähän tuulettamassa nuppejamme ja teimmeikin ihan mukavan lenkin sateisessa syyssäässä. Nyt tuosta ulkoilustakin on voinut jo alkaa nauttia, kun Rassi ei koko aikaa katsele haikean näköisenä kotiin päin, vaan tulee mielellään mukana. Lenkin jälkeen ajattelin sitten vielä haravoida hetkisen ja Rambonen tietenkin sekosi haravan nähdessään. Hulluuskohtaus lähti käyntiin ja koira hävisi puskien läpi pihan perälle. Jatkoin haravoimista, kunnes yhtäkkiä kuului omituinen ääni. Ajattelin ensin, että naapuri naputtelee jotain lautoja omalla pihallaan, mutta onneksi kuitenkin päätin mennä katsomaan, että mitähän se meidän koiranpentu mahtaa puuhailla. Rassiahan ei nimittäin ollut missään. Huusin pari kertaa ja sitten näin sen naapurin pihalla! Ilmeisesti hulluskohtauksen siivittämänä se oli rysäyttänyt aidasta läpi ja oli nyt ihan hädissään naapurin tontilla. Ei muuta kuin orapihlaja-aidasta läpi, piikeistä välittämättä, koiralle kutsu ja sen jälkeen nosto kurkusta aidan yli omalle pihalle. Ostimme tämän talon varustettuna koiranpitävällä aidalla (entisillä omistajillakin oli ollut koira), mutta olisi pitänyt ymmärtää, että jos "keskimääräinen" koira pysyy niiden aitojen sisällä, se EI tarkoita, että Rassikin pysyisi! Huomiselle on siis tiedossa aidankorjausoperaatio...

"Tälleen, kun kurvaa, niin aidat kaatuuuuuu, jeeeeee!"

Pahin takana...?

Musta on alkanut tuntua, että pentuajan pahin osuus saattaisi pikkuhiljaa olla takana. Rassonen on ollut ihan mukava koira kotonakin ja se alkaa uskoa jopa kieltoja ilman, että sille pitää raivostua. Nätisti sanottu ei alkaa riittää. Us-ko-ma-ton-ta. Ja se pureminen. Sehän siis todellakin on lähes poistunut kuvioista. Joinain iltoina Rassi saattaa vielä aloittaa nyhjäysshown sohvalla, jolloin se menee ihmeelliseen, vähän kuin kuperkeikan lähtöasentoon ja alkaa pitää Rassi-yninää. Silloin sen tekisi niiiin mieli jäytää meitä, mutta nykyään sille kelpaa, kun tunkee suuhun luun tai oman lelun. Aiemminhan se suurin piirtein sylkäisi ne ulos.


Mun mielestä olisi vähintään oikeutettua, että koiranpennun omistajat saisivat ainakin kuukauden mittaisen 'äitiysloman', jolloin saisi tehdä töissä vaikka puolta päivää. Meillä oli onneksi kesälomien jälkeen vielä Antti apuna kuukauden verran ja Rassi sai totutella yksinoloon vähän pehmeämmin. Lisäksi myös jonkinlaisen KELA-korvauksen parisuhdeterapiaan voisi liittää pennun kauppakirjaan. Itse ainakin olen syyllistynyt aiheettomaan tiuskimiseen, karjumiseen ja riidanhaastamiseen, kun olen raahautunut pentuni perässä pussit silmien alla. Rassi heräsi nuorempana joka ikinen aamu kello 06:02-06:17 välisenä aikana. Siitä se päivä sitten aina lähti käyntiin, kunnes piski simahti ilta kymmenen tienoilla. Kaikki valveillaoloaika meni vahtimiseen ja perässä juoksemiseen ja Janne, jolle olin luvannut, "Se on mun koira eikä vaikuta sun elämään mitenkään", sai sitten olla jätekaivona, kun ryöpytin kaikki väsymykset raukan niskaan. Enhän mä nyt muistanut kuinka kamalia nuo koiranpennut ovat - aika kultaa muistot ja silleen. Oltiin sitten kumpikin pari kuukautta ihan puhki 24/7 pennun paimennuksen takia ja univelkaakin oli enemmän kuin tarpeeksi.

Rassi on siis oppinut olemaan heräämättä kuudelta. Jee. Nykyään se saattaa viikonloppuna nukkua jopa puoli kahdeksaan. Jee jee. Silloin jo Piippukin alkaa herätellä, jos muutoin ei ala tapahtua liikettä mun tai Jannen suunnalla. Piipun taktiikkana on aina ensi romistella jotain omia tavaroitaan tai teroittaa kynsiään kiipeilypuuhun. Sitten seuraavaksi se tulee kävelemään meidän päälle. Jos vieläkään ei nousta, alkaa meidän tavarat saada kyytiä. Esimerkiksi viime viikolla se heitti Jannen iPodin lipaston päältä lattialle kahdesti. Antti taas luuli kerran hävittäneensä puhelimensa ollessaan Pipen vahtina, mutta löytyihän se lopulta patterin välistä. Piippu oli paiskannut sen sinne, kun herra-hoitajapalvelija ei ollut aamulla tarjoillut aamiaista tarpeeksi rivakasti.

Olen koko ajan hokenut Jannelle tästä koirasta, jonka ei pitänyt vaikuttaa hänen elämäänsä mitenkään (oi, miten naivi olen ollutkaan!), että "Kaikki sanovat, että kyllä se sitten palkitseee, kun ikää tulee lisää". Janne sitten kysyi noin sadannen toiston jälkeen erittäin insinöörimäisesti, että "No, miten se palkitsee? Eihän se voi antaa mitään rahaakaan." Voi reps noita miehiä! =)

Rassin kanssa siis elellään jonkinlaista suvantovaihetta ja odotellaan mitä murrosikä tuo tullessaan. Voi, kun Rassi ei perusolemukseltaan kauheasti muuttuisi, kun se on nyt niin hellyttävän höntti. "Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot", kuten Egotrippi laulaa.

Rassi ja maaperän ihmeet

Rassi on hassu eläin, kun sen pieni pää menee aina ihan sekaisin, jos maa jalkojen alla muuttuu normaalista poikkeavaksi. Pari varmaa kohdetta hulluuskohtauksien aikaansaamiseksi ovat kyntöpelto, jossa kyntöuraa pitkin on tolkuttoman hauskaa juosta, ja leikkipaikan sora-alue. Nyt, kun joinain aamuina on ollut pakkasta, olen tahallani vienyt Rassin pitkälle nurmikolle, joka on ollut pakkasenpuremana vähän koppurainen. Voi, että kun Rassonen sekoaa siitä! Pieniä aamuhuvituksia mulle. :)

Tässä vähän tyylinäytteitä kyntöpellolta. Ihan ensimmäisenä lähtö, jossa huomionarvoista on tuo lähtöasento, joka näyttää tapahtuvan näkymättömistä telineistä.


Sitten täyttä vauhtia eteenpäin ja sopivan matkan päässä täyskäännös.


Uusi kiihdytys ja korvat lepattaen täyteen vauhtiin.


Asentokin mukautuu hyvin aerodynaamiseksi ja ilmanvastus vähenee, kun ottaa niin sanotusti jalat allensa.

Aikamoinen maalaiskylä tämä maan pääkaupunki, kun täällä voi helposti hauskuttaa koiraansa kyntöpellossa :)

All on hiekkakentän lentävä koira vauhdissa.

Muutaman kierroksen jälkeen seuraa aina välikuolema, jossa tunkeudutaan johonkin alle. Siis ihan mihin vaan minkä alle suinkin vain mahtuu. Kotipihassa Rassi tunkee auton alle. Nykyään se tekee jo tiukkaa, mutta kyllä se sinne aina jotenkin saa itsensä ahdettua. Siellä vedetään henkeä parikymmentä sekuntia, ja eikun uudelleen juoksemaan.


Rassi on vihdoin alkanut uskoa, että vaatteissa ei saa roikkua, kun niitä yrittää pukea päälle. Ilmeisesti pään sisällä kuitenkin käydään suurta tahtojen taistoa, koska Rassi tulee monesti viereen seisomaan, kun puen päälle ja siitä kuuluu tasainen ”loks”, ”loks”, ”loks”. Loksutus tulee siitä, kun se aukoo ja sulkee suutaan :) Kai se joko haaveilee, että ne ihanat vaatteet olisivat sen leukojen välissä tai sitten se vain on valppaana, että jos vaikka sukka sattuisi tipahtamaan, niin on sitten varmasti suu valmiina auki.

Tässä muutama ilta sitten sattui hauska yhteensattuma, kun hauskoissa kotivideoissa koira hyppi emäntänsä kanssa hyppynarulla. Juuri samalla hetkellä, kun sanoin Jannelle, että hei tuossahan on Rassille hyvä laji, Rassi alkoi hyppiä takajaloillaan kohti Piipun linnoitusta (linnoitus on Pipen iso kiipeilyteline) ihan samalla tavalla kuin telkkarin koira. Rassin ajoitus oli ihan täydellinen! =D

Rassi 5kk

Nyt on sitten viisi kuukautta virallisesti mittarissa. Rassonen on ollut siis täällä meitä ihastuttamassa ja vihastuttamassa kolme kuukautta. Tuntuu kyllä, että yhteistä eloa olisi takana paljon pidempään! Kuva ei onnistunut ihan nappiin edes teknisesti, mutta tällä mennään. Alla Rassi-vauva sylikoirana lauantai-iltana.


Janne oli viikolla Ruåtsissa työmatkalla ja minä, Rassi ja Piippu olimme pitämässä taloa pystyssä. Tiistaina Rassi pääsi mukaan K-Rautaan, kun kävin hakemassa seinäpakkelia, mutta muutoin viikolla olimme vain kotosalla. Rassi ei ollut rautakauppavisiitistä millänsäkkään ja mäkin sain valittua pakkelin niin nopeasti, että Rassi ehti napata suuhunsa vain yhden (tunnistamattoman) esineen ja senkin sain sekunnissa takaisin hyllyyn. Huh.


Keskiviikkona meillä kävi lattianhioja katsastamassa lattioita. Mulle on aina kaupattu snautseria pidättyväisenä rotuna vieraita kohtaan, mutta tämä meidän riiviö ainakin tuntuu suhtautuvan sitä rakastavammin kaikkiin vieraisiin mitä vanhemmaksi se tulee. Mistään vahtimisesta ei sisällä ole tietoakaan. Ainoa ääni mitä meidän pedosta kuuluu on jumalaton pauke, kun sen häntä hakkaa tuulikaapin seiniin...

Oikea korva on taas välillä taittanut mutkalle ja sitä on viikon varrella teippailtu. Mulle on edelleen mysteeri miten joku voi saada ne teipit pysymään viikon. Meillä ennätys on edelleen 20 tuntia. Nyt oli aikeissa saada ennätys rikki, kun illalla laitetut teipit olivat aivan moitteettomasti päässä vielä aamullakin. Lähdin siis suurin toivein töihin ja jätin teippipään kotiin. Kotiin päästyäni vastassa oli teipitön koira ja teippiä löytyi lattialta vain noin 10 sentin riekale, joten se samainen teipitön koira oli myös syönyt ne elämänsä kurjistajat...

Lauantaina Rassonen nukkui ehkä elämänsä vähiten. Tehtiin Jannen kanssa ensin ulkona hommia monta tuntia ja Rassi tietenkin oli auttamassa. Kivaa muuten, kun vihdoinkin mulla on koira, jolla ei ole koskaan kylmä! Rassi auttaa erittäin mielellään haravoinnissa pitämällä haravan kurissa ja nuhteessa ärisemällä sille ja hyökkäilemällä sitä kohden. Kuopan kaivaminen on myös huisin hauskaa.

Ulkoilun jälkeen jatkettiin puuhailua sisällä ja saatiin ruokahuoneen katto maalattua ekan kerran. Sen ajan Rassi oli omassa huoneessa, kun en ajatellut lanseerata snautserillekin valkoista väriä...No, Rassou oli käyttänyt senkin ajan tehokkaasti hyväkseen ja oksentanut lattialle alushousut! En ymmärrä missä vaiheessa se on varastanut ne narulta, mutta jumalan kiitos ne tulivat ulos!! Iltapäivällä meillä olikin sitten snakusterikerhon pentutoko, jossa Rassi oli nuorin ja käytökseltään aivan ihana. Sieltä mentiin vielä koirapuistoon leikkimään ja siitä huolimatta Rassi touhuili vielä omiaan ennen kuin mentiin nukkumaan. Rassi on muuten kauhea köntys ja hidas muihin pentuihin nähden. Raukka on aina vähän kuin norsu posliinikaupassa ja jäi nytkin leikkien lomassa kaksi kertaa oikein kunnolla jalkoihin, kun kaksi eri suuntiin juoksevaa laumaa posautti yhteen. Meidän Rassukka on sitten aina se, joka ei hokaa olla tarkkana ja sen seurauksena jää muiden puristukseen. Rassi on erikoistunut pystypainiin, eikä juoksuun! Selvää sumopainijan ainesta..?

Tänään meillä onkin ollut aivan reporanka koira, joka nukkuu koko ajan. Ahhh. Vieressä todiste erittäin kovasta väsymyksestä - harava saa olla ihan rauhassa!! Mietin tässä, että onkohan Rassonen muuten niin turtunut akkojen (=minun) jatkuvaan kälätykseen, että se ei piittaa mitään, jos joku koira räksyttää sille päin naamaa. Rassi vaan katselee silleen välinpitämättömästi eteensä kuin miehetkin yleensä. Näkee, että mäkätys menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Täytyy varmaan jatkossakin papattaa koko ajan kovaa ja korkealta, jos sillä saisi Rassin olemaan räyhäämättä takaisin myös aikuisena.

Olen Rassin tullessa taloon onnistunut neuvottelemaan partanaamalle sohvaedun yläkerran vanhalle sohvalle ja tätä etua Rassonen onkin tehokkaasti hyödyntänyt sunnuntaichillailussaan. Ihanaa, kun se vihdoin lepäilee!

Missä empatia?!

Tässä yhteisen elomme aikana on käynyt selväksi, että Rassi ei ole ollut paikalla, kun myötätuntoa jaettiin. Missä lienevät ne elokuvissa ja saduissa kuvaillut koirat, jotka tekisivät omistajansa puolesta mitä vaan ja kävelisivät vaikka läpi tulen saadakseen isäntänsä onnelliseksi. Meidän piski nimittäin on sitä iloisempi mitä kurjemmassa tilanteessa minä tai Janne olemme. Voi sitä riemua, jos meille sattuu joku pieni äksidentti! Rassonen meinaa tulla ulos nahastaan - joka on muuten edelleen muutaman numeron liian suuri.

Tänään taivaalta on tullut vettä ja rakeita, mutta perjantaina oli hieno päivä ulkoilla. Innostuin sitten auringonpaisteessa vähän hauskuuttamaan koirulia juoksemalla edestakaisin. En vain ottanut huomioon, että nurmikko oli ihan tuhottoman liukas...ja siinähän kävi juuri niin kuin arvata sopii. Tulkitsen alla vapaasti Rassosen ajatuksia.


Kivaa! Toi juoksee mun kanssa!

Jiihaa mikä köntys! Sainpas sen kiinni! (huom. oikean jalan luiskahdus eteen päin...)


Ei oo totta!! Nyt se kaatu, niiiin siiistiiii.


Kyllä, maassa on. Mä oon niin onnellinen!! Tää on ihan mahtavaa!! Woohoooooooo!

Hmph. Että näin meillä.

Rassi melkein 5 kk

Rassi karvaa vaille 5 kuukautta.

Ollaan tässä omalla ja vähän vieraammallakin porukalla pohdittu muutamia juttuja Rassin elämästä. Ihan ensinnäkin, on käsittämätöntä, että sillä ei ole jonkin sortin aivovauriota, kun tuo päänmokkula kumahtelee sellaisella tahdilla erinäisiin tielle osuviin esteisiin. Kuortaneen reissullakin Rassin pää kumahti sohvapöydän terävään kulmaan lukemattomia kertoja. Me sivusta seuranneet irvistelimme ja kiljahtelimme myötätunnosta, mutta Rassonen vain posotti menemään. Tässä yksi kaunis ilta olin ihan varma, että nyt murtui jalka, kun kuului niin karmea rusahdus Rassin hypätessä sohvalta alas - sohvapöydän yli. Hyppy jäi vähän lyhyeksi ja jalka osui pöydän kulmaan rusahtaen. Katsottiin ihan kauhuissaan Jannen kanssa toisiimme ja hetken lamaannuksen jälkeen juoksin ontuvan koiran luokse tutkimaan tilannetta. Rassi ei inahtanutkaan, vaikka rusahdus oli karmea ja se tosiaan jopa ontui tällä kertaa. Jalkaa sai tutkia ihan rauhassa ja ehkä minuutin seisoskelun jälkeen Rassi jatkoi Piipun kyttäämistä siitä mihin ennen hyppyä jäi. On Rassi hypännyt pihallakin monenlaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita Tarzan-loikkia. Näyttävin epäonnistuneista on se, kun Rassi ponkaisi ulkoportaiden yläpäästä noin kolmen metrin loikan nurmikolle niskoilleen. Kuului vain UNGH, kun se laskeutui ja kerrankin Rassi meni vähän vaisuksi.


Sitä en myöskään ymmärrä, että miten Rassi osaa valita tuhottavat esineet aina niin, että ne ovat meidän ehdottomia lemppareita. Eniten surua aiheuttaneiden tuhottujen esineiden listan kärkipäässä komeilee ilman muuta Vilpurin häntä (puuttuu kokonaan), Jannen Etelä-Afrikasta ostetut ’khakihousut’ (reikä lahkeessa, kun eräs koiranpentu villiintyneenä kirmasi ohi ja naskalit ’ihan vahingossa’ tekivät lahkeeseen palkeenkielen) ja kummitädiltäni lahjaksi saama lempparimuki (eräs hurtta ei usko, että ruokapöydälle EI kurkotella…ja muki tuli sieltä alas ja meni säpäleiksi). Kolmen kärjen takana tulee vähän merkityksettömämpää tavaraa, kuten mun lempihousuista irrotetut pesumerkit ja niiden vetoketjuista irrotetut, avaamista helpottavat narunpätkät + merkit, Pietarista ostettu kolmen euron käsilaukku, rakkaat sandaalit, joita voi tosin vielä käyttää sekä lukemattomat sukkahousut, joihin on ihan pakko upottaa hampaat sillä seurauksella, että niihin tulee yhdellä puraisulla kymmeniä reikiä (taito sekin). Omaan piikkiin menee ehkä lempihupparin rei’itetyt hihansuut…mitäs olen pitänyt sitä päällä pentua ’kouluttaessa’.

Sitäkin tässä vielä odotellaan, että vaatteet voisi pukea päälle ilman, että niissä kiikkuu eräs karvanaama. Sylissä ei voi myöskään kantaa mitään ilman, että kengurukoira haluaa tarkistaa, että olisiko siellä jotain juuri hänelle kuuluvaa. Aada-vauvaakin piti pomppia tutkimaan sillä seurauksella, että leuat loksahtivat sukkaan kiinni. Onneksi vain sukkaan!!!!


Jannen kaveri kertoili, että heille on ehkä tulossa Hesy:ltä 4,5 kk pentu pitovaikeuksien vuoksi sijaiskotiin. Voi jummi jammi, kun otti päähän ihmisten typeryys. Meilläkin on pitovaikeuksia joka ikinen päivä :) mutta ei kyllä tulisi mieleenkään antaa tuota rakasta urpoa pois! Olisivat nuokin ihmiset miettineet asiaa ennen kuin koiran ottivat, grrr.

Mä jo luulin, että Rassonenkin alkaa rauhoittua, kun se yksi kaunis aamu istui söpön näköisenä keittiön nurkassa. Sanoin sitten Jannelle, että tuntuuko sustakin, että Rassi alkaisi olla rauhallisempi ja käyttäytyä mukavammin. Janne totesi erittäin lakonisella äänellä: ” Ei. Se on vaan väsynyt.” :) No, Rassin puolustukseksi sanottakoon, että julkisilla paikoilla sen käytös on pennuksi erittäin hyvää. Ei ole mennyt kaikki työ sen sosiaalistamiseksi ja eri paikkoihin raahaamisessa hukkaan! Kotona vielä odottelemme iän mukanaan tuomaa käytöksen muutosta mitä kaikki snautseri-ihmiset ovat lupailleet. Tosin toiset puhuvat vuodesta, toiset kahdesta…pahimmat viidestä. Maksimissaan siis enää 4,5 vuotta ja meilläkin on kotona hyvin käyttäytyvä snaku! :)