Rassi 12 viikkoa

Taas on viikko vierähtänyt! Aika menee ihan mieletöntä vauhtia ja Rassi kasvaa kovaa tahtia. Säkäkorkeus on noin 39 cm ja painoa on 8,5 kiloa. Kävimme tänään Rassin kanssa rokotuksessa. Kerrankin sain olla ylpeä koirastani, niin hienosti se käyttäytyi. Rassi ei pelännyt klinikalla mitään ja tutki vain iloisena paikkoja. Muut koiratkaan eivät sitä häirinneet. Eläinlääkäri-setä sai osakseen vain lämpimiä lipaisuja - kai se koiruus tajusi, että nyt on sen verran kokenut käsittelijä, että turha tuhlata voimia puruyrityksiin. Rokotuskin upposi raksuja syödessä, niin että ipana ei edes huomannut mitään tapahtuneen.

Viikon toinen positiivinen uutinen on se, että kun Rassi eilen hävisi näköpiiristä täällä sisällä ja heti perään tuli syvä hiljaisuus, menin puolijuoksua perään katsomaan, että mitä se nyt on repimässä. Meinasin lentää pepulleni, kun löysin Rassin syömässä OMAA LUUTA. Siis omaa luuta!! Heräsi sellainen pieni toivonkipinä, että ehkä tämä tästä vielä =)

Tällä viikolla Rassi on yhtäkkiä tajunnut, että meidän aidan takana liikkuu ihmisiä ja jopa koiria! Aiemmin aidan ulkopuolella on saanut tapahtua mitä vaan ilman, että Rassonen on huomannut mitään, mutta nyt se on löytänyt itsestään vahtikoiran ja saattaa jopa vähän haukkua päräyttää, jos joku tai jokin ylittää uutiskynnyksen. Aiemmin myös, kun ovikello soi, meillä juoksi ovelle vain kissa ja koira ei ymmärtänyt kellon pimputuksesta tuon taivaallista. Tällä viikolla Rassi on hokannut senkin, että kun kello soi, ovella on joku uusi potentiaalinen kohde, jota voi purra. Jee, sinne!

Toinen uusi löytö tällä viikolla on valitettavasti ollut Piipun vessa. Voi onni ja autuus, kun suu on täynnä hiekkalaatikon antimia ja menet kantamaan herkuttelijaa pois paikalta ja se innosta läähättäen henkäisee päin naamaa. Meinaa siinä vahvemmallakin taju lähteä. Ja, kun kerran on moinen kohde löydetty, sinnehän täytyy yrittää uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja...

Uuden koiraportin kanssa sattui melkein heti pieni episodi. Laitoin Rassin taas harjoittelemaan yksinoloa omaan huoneeseensa ja jäin nurkan taakse vakoilemaan. Ensin alkoi julma mölinä ja melkein heti perään portin tuhoamisyritykset. Sen jälkeen vuorossa olikin hätääntynyt ulina. Jollain ihmeen ilveella Rassi oli saanut päänsä tungettua niiden pinnojen välistä ja tietenkin jäänyt kiinni. Luulin aluksi, että en saa sitä ikinä yksin irti sieltä! Rassonen itki ja riuhtoi ja mä yritin pitää sitä paikoillaan ja samalla kammeta päätä irti. Irtosihan se lopulta, kun tajusin vääntää niitä kaltereita. Säikähdin ihan tajuttomasti! Työt alkaa ensi viikolla, joten viikonlopun aikana on pikku pakko väkertää jokin turvalevy siihen portiin, kun ei Rassia yksi jumiutuminen pidättele. Se oli heti uudelleen nenä pinnojen välissä ja tänä aamuna jo oikein tunki päätänsä väleihin. Huoh.

Tässäpä tämän viikon kuulumiset pikakelauksena. Janne meni jo töihin, joten kuvia ei ole paljon ehtinyt napsia. Lähinnä aika on mennyt siihen, että olen yrittänyt vähän säännöstellä, että mitä kaikkea ja kuinka paljon Rassi päivän aikana syö ja repii. Että ei ole kauheasti ehtinyt kameran kanssa leikkiä...Viikonloppuna on siskon vauvan ristiäiset. Toivottavasti Rassi ei revi juhlavieraiden hameiden helmoja!!! *sormet ristissä*

Huh huh, Rassi mökkeilee

Käytiin mökkeilemässä Itä-Suomessa ja Rassilla tuntui olevan kiva reissu. Meillä ihmisillä ei aina meinannut ihan huumorintaju riittää riiviön toilailuja katsoessa, mutta ihan viihdyttäväähän se jollain tasolla oli. Rassi tuntuu saaneen ihan uuden vaihteen päälle ja meno yltyy välillä ihan kertakaikkisen päättömäksi. Äiti tokaisi jo legendaksi muodostuneen lausahduksen: "Huh huh, olivat elämäni pisimmät kaksi tuntia", kun palasimme Jannen ja Antin kanssa parin tunnin souturetkeltä. Ipana oli purrut kaikkea, nylkyttänyt kaikkea, juossut sekopäisenä ja kaatanut vesikupin kahdesti. Erityisesti vieraammat ihmiset (tällä kertaa 83-vuotias ukkimme) joutuvat sekä naskaleiden että nylkyttämisen uhriksi. Mua Rassonen puree aika vähän enää, mutta kaikkia muita sitäkin enemmän. Ja tähän piskiin ei mitkään "Ei Musti, hyihyi"-kiellot tehoa. En tiedä onko tuo kallo tehty titaanista vai mistä, mutta jotain erittäin kovaa ainetta se on. Sinnikkyys on myös sillä tasolla, että yhdessä "minä teen mitä haluan"-asenteen kanssa se muodostaa lähes tappavan yhdistelmän. No, elossa on tuo elukka toistaiseksi säilynyt...samoin kuin me ihmisparat.

Kuvissa vähän tyylinäytteitä rannalla hurjastelusta...

Välillä oli vähän rauhallisempiakin hetkiä, jolloin Rassosella oli aikaa tuijottella järvelle.

Ja, kun oli hetki levätty jaksoi taas paneutua hiekan syöntiin ihan uudella innolla.

Yhtenä päivänä käytiin Uukuniemellä geokätköilemässä ja vierailimme samalla Uukuniemen leirintäalueella missä meillä Jannen kanssa oli jätskitauko. Rassillehan ei ole niin väliä, että mitä syö, kunhan jotain on suussa koko ajan, joten se päätti käyttää aikansa keppien pureskeluun.

Alla Rasselsson möyrimässä Uukuniemen metsissä. Iskä sanoikin, että ei hätää, jos Rassi yrittää rajan yli...palauttavat sen varmasti takaisin... :)

Antti oli meidän kanssa mökillä yhden yön ja lisäkäsipari olikin tarpeen, kun Rassia raahattiin vaaranpaikoista turvallisemmille vesille. Jostain kumman syystä kaikki oikeasti vaarallinen tai muuten vain kuvottava on Rassin mielestä just se juttu mitä se haluaa kokeilla. Rassimaiseen tyyliin se kuitenkin vain näyttää kieltä vaaranpaikasta pelastajille (kuten kuvasta näkyy) ja palaa samoille apajille uudelleen.

Näin kauniisti Rassi hyvästeli Antin, kun kävimme heittämässä pojun asemalle, josta lähti juna takaisin kohti Helsinkiä.







Vauhtia ja vaarallisia tilanteita saimme siis kokea mökkireissun aikana, mutta kuten sanottua, ainakin Rassilla näytti olevan hirveän hauskaa. Eipä ainakaan tullut kellään aika pitkäksi Rassin toilailuja seuratessa :)

11 viikkoa mittarissa

Poika sen kuin vanhenee...ja samalla pidot paranee - ainakin Rassin mielestä. Voisin taas sanoa, että pöytätreenit jäi vähiin ja seli seli, mutta annettakoon 11-viikkoiskuvien puhua puolestaan. En tiedä millä taikatempulla muut sen tekevät, mutta tämä meidän jästipää ei kyllä seiso pöydällä nätisti millään, ei hyvällä eikä pahalla. Onneksi nakustereiden häntiä ei enää typistetä, niin on joku mistä pitää kiinni, ettei pikkupiski tule pöydältä alas nurin niskoin :)

Tässä siis tuotoksemme jotka tulevat pahasti myöhässä emännän sairastumisen takia. Kun herra saa itse poseerata, niin homma on helppoa, joten mukaan tulee myös yksi otos mökiltä...siltä samaiselta laiturilta, jolta koiruus mulahti uppeluksiin riehumisen seurauksena. 10-viikkoismittauksessa Rassi oli muuten 34,5 cm korkea. Se oli keskiarvo kaikista mittausyrityksistä, koska on lähes mahdotonta mitata oliota, joka tekee itsestään köyryn pallon ja yrittää samaan aikaan syödä mittanauhan...Uudet mittaukset tulevat, kun 12 viikkoa pamahtaa mittariin. Sitä päivää varten onkin jo rokotusaika varattuna ja matokuurikin popsittiin. Matokuurin anto olikin maailman helpoin homma, kun kohteena on noin ahne otus. Kaikkien vaiheiden ja vekslausten jälkeen päädyin ostamaan kuurin tahnana ja maalailin mielessäni kauhukuvia siitä kuinka se tahna löytyy seiniltä ja ties mistä, mutta ei koiran mahasta. Epäluuloisena pursotin tahnan sormelle, hihkaisin oikein iloisella äänellä Rassin luokseni ja tarjosin sormen nuoltavaksi. Kesti ehkä sekunnin kymmenys, kun tahna oli mahassa! Jee! Rassin ilme oli kyllä vähän sen näköinen, että siis mitä toi oli?! Pienoinen pettymys paistoi kasvoilta, mutta se oli äkkiä unohdettu...niin kuin kaikki muukin. :)

Naapurin setä sanoi tänään Rassin nähdessään, että "Oho, onpas se kasvanut". Taitaapa tuo tosiaan olla, kun ainakin kaikki omatekoiset pentuportit ovat osoittautuneet tehottomiksi. Ostinkin tänään uuden ihan oikean portin - extrakorkeana. En nimittäin usko, että se normaalinkorkuinen eläinkaupan suosittelema tuota meidän riiviötä pidättelisi. Sen verran sinnikkäästi se puskee läpi tai kiipeää yli näistä nykyisistä virityksistä. Nähtäväksi jää miten uusi portti ottaa haasteen vastaan :)

Rassi 10 viikkoa

Taas vierähti yksi viikko ja pöytätreenit jäivät luvattoman vähiin...siitä todisteena jälleen superhuonot poseeraukset. No, tästä ei voi kuin nousta, joten jatkamme harjoituksia. Vaikka emme ole ruusujamme ansainneet laitan tähän kuitenkin kuvan pihallamme upeasti kukkivasta ruususta. Ei mitään tietoa, että mikä ruusu on kyseessä, mutta kaunis se on kuin mikä! Sen jälkeen pääsemme nauttimaan Rassin poseerauksesta.

Kuvausavustajan remonttipaidaksikin vielä osui tuollainen virman paita. Toivottavasti ei tule sanomista, että näin arveluttavassa paikassa tällä lailla "mainostetaan" :) Tässä siis kaikista huonoista otoksista ehkä vähiten huono.

Muut parikymmentä kuvaa näyttivät tältä...

...ja tältä.

Että se siitä. Kävimme myös loppuviikosta Haltialan suunnalla harjoittelemassa sekä remmikävelyä että reippailua muutenkin. Retkemme pituus oli ehkä 300 metriä, mutta sinä aikana pikkupiski ehti hypätä syvälle mutaojaan, naama edellä. Kuului vain UNGH, kun Rassi landasi ojan pohjalle ja voi sitä riemua, kun siellä oli mutaa ja pari tilkkaa vettä. Siitä matka jatkui matalan sillan alle mistä sain sen lopulta ongittua pois.

Tässä vielä puhtoinen koira.

Ja sama tyyppi mutaojavierailun jälkeen.

Viikon ohjelmaan on kuulunut myös leikkimistä oman peilikuvan kanssa tulevassa ruokahuoneessa. Onneksi nuo ovet ovat vielä paikoillaan, että on joku leikkikaveri.

Puutarhurin, jyrsijän ja lävistäjän hommien lisäksi Rassi on alkanut ihan vakavasti pohtia, että josko sittenkin alkaisi suutariksi, tai ehkä trendikkäämmin sanottuna, kenkätuunaajaksi. Sen verran suurella tarmolla sen on paneutunut meidän kenkähuoltoon viime päivinä. Remonttireiskan hommatkin kiinnostavat. Erityislahjoja tuntuisi olevan kuivuneen laastin uudelleenkäsittelyssä...sitä, kun uppoaa kitaan aina, kun silmä välttää. Tässä yhteydessä voisikin esitellä tuoreita otoksia myös toisesta innokkaasta remppareiskastamme. Piippu saapi tulla myös tällä hetkellä remontin alla olevaan huoneeseen ja jälki on sen mukaista, kun musta kissa kierii hiontapölystä valkoisen lattian päällä...

Rassi pääsi viikon aikana myös käymään elämänsä ensimmäisellä geokätköllä, hyvä Rassi. Rasian kansi pääsi heti innokkaan etsijän käsittelyyn.

Samalla reissulla harjoiteltiin myös remmissä oloa. Tuosta kuvasta voi ehkä saada jotain käsitystä kuinka isot pikkupojan tassut ovat. Isot on saappaat, saa nähdä saako Rassonen ne täytettyä :)

Loppuaika onkin kulunut pihaleikkien parissa mistä pari otosta alla.





Unohtamatta tietenkään tuikitärkeitä biologian opintoja. Tässä menossa oppitunti omenapuun syvimmän olemuksen selvittämiseksi.

Ensi viikolla luvassa mökkeilyä!

Aika eloton koira?

Tällä viikolla on ollut vähän kiireistä, kun meidän kesäesa (eli Antti) lähti mökkeilemään ja ollaan jouduttu pärjäämään ilman lapsenvahtia. Remppailut on täytynyt ajoittaa Rassin nukkumisten mukaan. Rassin kanssa on sitten puuhasteltu silloin, kun herra on ollut hereillä, loppu aika ollaan käytetty yläkerran makkarin ehostuksessa. Välillä tuntuu, ettei se valmistu koskaan, mutta nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella.

Maanantaina meillä kävi uuden takan asentaja katsastamassa kohdetta ja hän tokaisi pöydän alla nukkuvan Rassosen nähdessään, että "Aika eloton koira teillä". Luuli varmaan, että ei olla huomattu, että meidän koira on kuollut pöydän alle. Selitin sitten, että se on vasta pentu ja, kun se nukkuu se tosiaan nukkuu eikä herää mihinkään. Asentaja oli selvästi helpottunut selityksen kuultuaan :)

Tällä viikolla käväisimme myös Haltialan metsikössä harjoittelemassa sekä autoilua että ulkoilua. Maa oli ihan litimärkä aamupäivän rankkasateiden takia, mutta se ei Rassia haitannut. Se paineli menemään tyytyväisen näköisenä kaikista vesilätäköistä.

Tullaan!!

Jee herkkuja!


Ai kuvia otetaan. Okei, mä poseeraan.

Pihalla puutarhatyöt ovat jatkuneet Rassin osalta. En ymmärrä miten, mutta jotenkin se huomasi, että pihassa on muutama metsämansikka, jotka ovat melkein kypsiä. Ja nehän on siis ihan PAKKO syödä. Olen varmaan saanut harmaita hiuksia yrittäessäni torjua piskin hyökkäyksiä kohti herkullisen näköisiä, vielä vähän raakoja, mansikoita kohti. Haluan syödä ne itse!! :) Mansikoiden vieressä on lisäksi tietenkin se yksi ainoa kukkapuska, joka on mun mielestä säilyttämisen arvoinen...ja Rassin mielestä se kaipaa selkeästi sekä harvennusta, että möyhennystä. Hirveää tahtojen taistoa ollaan käyty noiden kahden asian tiimoilta. Toistaiseksi olen vielä saanut säilyttää molemmat...Rassin intohimona on myös syöksyä kaikkien pihalla kasvavien puskien ja muiden rehujen läpi ja möyhiä niitä siellä keskellä pusikkoa ollessaan. Saniaiset vain pöllyävät, kun herra on keskellä puskaa työn touhussa. Ollaan otettu aika salliva asenne tähän touhuun, kun muuten ulkona oleilu olisi yhtä ei-sanan hokemista. Toisekseen, ollaan sitä mieltä, että tässä pihassa on vähän liikaa rehuja, joten penkokoon.

Ihan vähän nuolasen vaan tästä...

Remmikävelyä ollaan harjoiteltu joka päivä. Eilen jossain pihallaan haukkuva koira sai Rassin maailman järkkymään. Muutoinkin omien porttien ulkopuolella kaikki äänet ovat pelottavia. Täytyy vain jatkaa harjoituksia, niin eiköhän se siitä. Elokuussa päästään leikkikouluun, joten sieltä Rassonen saa toivottavasti kerättyä hyviä koirakokemuksia.

Siinäpä tämän viikon kuulumisia. Laitan tähän muutaman kuvan Haltialasta ja omalta pihalta. Haltialan reissulla vaatetus oli todella kesäinen kuten kuvista näkyy...NOT. No, ehkä se kesä nyt viimein alkaa, kun saatiin jopa hommattua kesäkalusteet pihalle!

Rassin 9-viikkoiskuvat

Uusi päivä, uudet kujeet. Tänään Rassi ei ole tehnyt juurikaan muuta kuin purrut kaikkea mahdollista. Se joko istuu ja tuijottaa kaukaisuuteen tai sitten se puree apinan raivolla kaikkea tielle osuvaa. Kaikkein mieluiten meitä ihmispoloja. Ennen kuin Rassi oppi istumaan käskystä (tai ehkä noin pienen pennun kanssa voisi sanoa pyynnöstä) se ei oikeastaan koskaan istunut. Se vain juoksenteli, seisoi paikallaan tai nukkui. Nyt, kun se on keksinyt tuon istumisen ihanuuden, se istuskelee pihallakin katsellen kaukaisuuteen. Mitähän siellä pään sisällä mahtaa liikkua?!

Tänään oli siis tarkoituksena kuvata ukosta 9-viikkoiskuvat ja samalla harjoitella kynsienleikkuutta ja ajella vähän trimmerillä. No, koska juuri tämä päivä sattui olemaan se, jolloin ihan kaikkea piti purra, näihin toimenpiteisiin tuli huomattavasti lisää haastetta. Sain melkein painia Rassin kanssa, että sain kynnet leikattua. Luulen, että melkein vartti meni ennen kuin se tajusi, että minä en aio antaa periksi ja ne kynnet leikataan. Piste. Se teki kaikki mahdolliset temput ja jopa itki muutaman sekunnin päästäkseen piinasta. Ei auttanut. Sitten, kun se oli taistellut itsensä väsyksiin kynsien leikkuukin sujui ihan mallikkaasti. Vielä, kun olisin itse arastelematta ja napsisin nopeammin menemään...tuntuu, että kolmessa vuodessa on ihan unohtanut, että miten ne kynnet oikein leikataan. Täytyy alkaa napsia kynsiä useammin kuin kerran viikossa, jos näyttää että hommasta tulee aina samanlainen show kuin tänään.

Kynsienleikkuun jälkeen pidettiin pieni tauko ja sen jälkeen päivän kaunistautumisprojekti sai jatkoa minitrimmauksen muodossa. Se sujui hieman paremmin vaikka siinäkin sai väistellä hampaita ihan urakalla. Kaiken tämän jälkeen sekä koira, että 'trimmaaja' olivat hikisiä ja väsyneitä, joten kuvista tuli sen mukaisia. No, tulipa harjoiteltua. Ensi viikolla (ehkä) parempia kuvia. Ensimmäisessä kuvassa siis nähtävillä löröhäntä-Rassi ja viimeinen kuva kruunannee kaiken. Uskon, että ilmeestä voi aika helposti lukea kuinka järkevänä Rassi tämän päivän toúhuja piti...

Pienen pojan isot tassut

Voihan nenä, menin ihan totaalisen sekaisin päivämäärissä ja muistin, että Rassi täyttää yhdeksän viikkoa sunnuntaina. No, tänäänhän se 'suuri' päivä onkin. Tarkoitus oli ottaa poseerauskuva ja tuoreet mitat, mutta se kyllä jää huomiselle. Maanantaina Rassosella oli lasissa 32 senttiä korkeutta. Täytyypä huomenissa mittailla, että onko poika kasvanut.

Eilen Rassi sai lisänimen Lävistäjä, kun se onnistui puraisemaan Anttia korvaan, niin että veri vain tirskui. Antti taitaa olla Rassin suosikki-ihminen, sen verran villisti häntä alkaa heilua, kun Antti ilmestyy näköpiiriin. Pojilla on sitten poikien leikit ja jälki välillä sen mukaista...Nyt tuli kuitenkin käsky vähän rauhoittaa tuota painimista. Jannen ja mun kanssa Rassi ei edes yritä leikkiä ihan niin rajusti, kun se tietää, että siitä seuraa kuitenkin vain kersan nitistys ja / tai leikin loppu. On ne vaan pirullisen terävät ne pikkuiset hampaat. Tästäkin huolimatta musta kyllä tuntuu, että Rassi on keskimääräistä helpompi pentu tai sitten muut vain liioittelevat vaikeuksiaan :)

Piipun kanssa olisi edelleen tosi, tosi ,tosi kiva leikkiä, mutta kissarukka ei oikein ymmärrä Rassin yltiöpäisen innokkaita leikkiinkutsuja. Piippu on ihan rauhallinen Rassin seurassa, kunhan vain penikka tajuaa käyttäytyä itsekin rauhallisesti. Superhyvin Piippu on kyllä Rassin ottanut ja elättelen toivonkipinää, että ne joskus vielä ystävystyvät.

Rassi pelkää jostain syystä ihan hirveästi lapsia. Tänään, kun käytiin 'kävelyllä' harjoittelemassa kotipihan ulkopuolista elämää, jossain kaukana kuului lasten kiljuntaa ja Rassi lähti samantien kiskomaan kohti kotia _karvat pystyssä_. Se oli selvästi tosi peloissaan, kun ei edes superherkkunamit kiinnostaneet vaikka yritin niillä saada sen huomion kivempiin asioihin. Täytyy nyt tunkea naapurin 6- ja 8-vuotiaiden poikien taskut täyteen nameja ja yrittää saada Rassi huomaamaan, että ei lapsia tarvitse ainakaan tuossa määrin pelätä.

Nukkuessaan Rassi narisee edelleen kovaa ja usein. Viime yönä Janne heräsi narinaan ja luuli unenpöpperössä, että meille on varkaita tulossa, kun ovet narahtavat auki. Rassi-herrahan se vaan kääntyili unissaan ja narina oli sen mukainen NAAArRrrrrRRRnarnarnarNAaarrUuuuuuurrrr.

Siitäpä saankin oivan aasinsillan tähän uniaiheiseen kuva-arvoitukseen nimeltään 'Etsi kuvasta snautseri'.

Rassin ensimmäiset päivät uudessa kodissa

Kolmas päivä koiruuden kanssa menossa ja valtakunnassa kaikki hyvin. Rassi on sopeutunut tänne hienosti ja alkaa osoittaa päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän olevansa snautseri. Jos jonnekin esimerkiksi ei saa mennä sinne on IHAN pakko päästä...ja yrityksen puutteesta tuota herraa ei voi syyttää. Vaikka kuinka yrittää keksiä jotain muuta mielenkiintoista, se pirulainen tuntuu muistavan kielletyt 'kohteet' ihailtavan hyvin.

Piippu on räpännyt nenälle kaksi kertaa ja Rassi kunnioittaa Pipeä sen jälkeen ehkä maksimissaan 10 minuuttia. Täytyyhän sitä sinnikkäästi kokeilla, josko se kissa lähtisi takaa-ajoon tai muuten vaan leikkiin mukaan kun sille oikein pyllistelee, vinkuu ja syöksähtelee epämääräisesti. Jos Rassi vain malttaa mielensä nenittely onnistuu hyvin - kunnes Rassonen taas sekoaa ja säikäyttää Pipen. Piippu menee usein nuuhkimaan Rassia, kun pikku-ukko on päiväunilla, että kovasti tuntuu pentu kiinnostavan.

Päivät ovat siis kuluneet leikkien, nukkuen, syöden, leikkien, nukkuen, syöden ja välillä ulkoillen. Ulkona on ihan hurjan kivaa varsinkin, kun Rassi huomasi kuinka mukava siellä ulkosalla on auttaa noissa puutarhatöissä. Tänään oli ensimmäisen kukkapenkin vuoro saada pippurinen snautseri kimppuunsa. Aikamoisella vimmalla noin pieni otus pystyykin kaivamaan! Ja kaivunopeus vain kasvaa, kun herraa lähestyy. Taitaa huomata tiukasta kävelytyylistä, että nyt tullaan hakemaan pois. Ulkona voi tehdä myös muuta jännää, kuten auttaa kasvijätteiden kuljetuksessa kompostiin roikkumalla niissä kiinni kynsin ja hampain...Välillä koiruus onneksi malttaa tutkia ympäristöä vähän rauhallisemminkin.



Tänään meno on ulkonakin äitynyt välillä tosi hurjaksi, kuten kuvasta näkyy. Uhrina tällä kertaa pikkuveljeni Antti.
Ulkoilun jälkeen voi ottaa pienet unet ja sen jälkeen taas jatkaa leikkejä sisällä.

Kaiken tämän äksönin jälkeen sitten uni maittaa.


Tuntuu, että Rassonen kasvaa niin kovaa vauhtia, että joka aamu herätessä poitsun naama on muuttunut erinäköiseksi. Aivan ihana otus!

Rassi

Hau, olen Rassi eli Doctor's Order Melody Maker. Olen pieni snautseripoika ja tavoitteenani on kasvaa isoksi ja vahvaksi. Siksipä treenaankin päivittäin leikkimällä hurjia taisteluleikkejä sekä lelujeni että ihmisuhrieni kanssa.

Saavuin uuteen kotiin 5. heinäkuuta illan suussa. Matka sujui ihan hyvin, se ainoastaan ärsytti, että siellä autossa ei saanut riekkua niin kuin itse olisin halunnut. Ihan tylsää! Niinpä päästin jo heti alkuvaiheessa pienet melodiat nimeni mukaisesti. Ei auttanut. Totesin sitten, että alistun tällä kertaa kohtalooni...mutta se ei tule tavaksi. Tein siis itsestäni pienen rinkulan ja aloin nukkua. Hyvät unet sainkin ja välillä nukuin myös ihan ketarat pystyssä ja sätkin villisti unieni tahtiin. Puolimatkassa sitten pysähdyimme jollekin taukopaikalle. Näin siellä muun muassa puun ja olin ihan, että mikäs ihme se tuo tuollainen on?! Katselin sitä hetken kunnioituksella, kunnes huomasin, että siinä on sellainen jännä kaarna, jota on kiva järsiä. Suosittelen!


Kotona odotteli sitten se Piippu-kissa, josta olinkin jo kuullut puhuttavan. Ihan aluksi otin taktiikaksi olla katsomatta sitä otusta. Oli ihan rela-olo, kun eihän sitä huomaa, että sellainen musta kissa tuijottaa, jos itse katselee ihan muualle, vaikka seinille. Myöhemmin illalla halusin kuitenkin tutkia Piippua vähän tarkemmin ja ihan kivalle tyypille se vaikutti. Nuuhkittiin vähän toisiamme ja sitten lähdimme omiin suuntiin.

Yön nukuin sängyn alla. Siellä on tosi mukavan turvallista köllötellä. Tapanani on melodioida joka kerta, kun vaihdan tai venyttelen asentoa ja emäntäni kuului aamulla valittelevan huonosti nukuttua yötä. Minä ainakin nukuin tosi hyvin, joten en ymmärrä mikä muilla sitten meni pieleen! Ja sorry vaan siskot ja veljet, mulla ei ole ollut teitä yhtään ikävä. Noita ihmisiä on melkein yhtä kiva purra kuin teitä oli.

Tällä hetkellä harrastuksiini kuuluvat riehuminen, repiminen ja nukkuminen sekä tietysti erilaisten melodioiden kokeileminen. Muuta en nyt oikein ehdikään harrastaa, mutta tulevaisuudelle on kuulemma suunnitteilla kaikenlaisia lajikokeiluita. Niihin täytyy palata sitten, kun olen vähän kasvanut.

Tässä kaikki tällä erää, kasvamistani voi seurata blogissa. Lähden etsimään jotain kivaa suuhunpantavaa. Hau ja hei!

Piippu

Miu! Olen Piippu, Rekku Rescuen Virosta Suomeen pelastama löytökissa. Rokotuksien yhteydessä syntymäajakseni laitettiin 6.9.2004, joten täytän siis ensi syksynä lähes pyöreitä 5-vuotis synttärin muodossa.

Olen ehkä vähän miehekkäältä kalskahtavasta nimestä huolimatta tyttökissa. Suomeen noin 1-vuotiaana tullessaan olin todella arka ja pelkäsin aivan kaikkea. Nykyään olen kuitenkin todellinen seuraneiti ja aina siellä missä tapahtuu. Yritän auttaa palvelijoitani kaikessa mahdollisessa, mutta jostain kumman syystä välillä tuntuu, että apuani ei tarvittaisi. Itse koen kyllä olevani suureksi avuksi. Pidän hirveästi kukkien hoidosta ja yritänkin auttaa aina välillä niiden harvennuksessa sekä multien pöyhinnässä.

Harrastuksiini kuuluvat kukkien lisäksi ravit, pipetys ja tähystys. Ravien alkaessa näkyy vain mustia viuhahduksia, kun kiihdytän huimaan vauhtiini. Pipetys puolestaan on huomattavasti rauhallisempaa toimintaa - siinä painelen 'uhrin' mahaa tassuilla rytmikkäästi ja 'hullun kiilto' silmissä kuola valuen. Tähystys on nimensä mukaan ikkunasta ulos tähystämistä. Täällä uudessa kodissa tähystämistä riittääkin. Pihassa sirkuttavat jos jonkinlaiset linnut ja onpa siellä nähty jopa oravia!

Inhoan matkustamista ja en ymmärrä miksi jotkut kuulemma ihan jopa vapaaehtoisesti tilaavat matkoja ja vielä maksavat niistä! Itse voisin ehkä jopa yhden kalkkunanpalasen uhrata, jos tietäisin, että en joudu enää ikinä millekään typerälle matkalle.

Minut on esitelty myös Rekku Rescuen sivuilla täällä.

Rassia odotellessa

Vietämme täällä kotosalla viimeistä iltaa ilman uutta perheenjäsentä. Huomenna Jannella ja itselläni alkaa matka kohti Pohjanmaata ja sunnuntaina pääsemme sitten viimein hakemaan Rassin (Doctor's Order Melody Maker) kotiin! Pikkuveljeni jää kotiin Piippu-kissan ja talon vahdiksi.

Saa nähdä mitä Pipettäjä tykkää uudesta tulokkaasta...vähän jänskättää. Täytyy toivoa, että Piippu on yhtä positiivisen utelias Rassia kohtaan kuin se oli siskoni pikkuchihut nähdessään. Ostimme Piipulle kunnon 'linnoituksen', eli tajuttoman kokoisen kiipeily- ja nukkumatornin. Ideana oli, että kisu pääsee katselemaan pentua yläilmoista käsin niin halutessaan. Saa nähdä kuinka ahkerassa käytössä se tulee olemaan...

Nyt pitäisi vielä käydä laittamassa pennulle peti valmiiksi ja sen jälkeen kaikki onkin niin valmista kuin näin epävalmiissa talossa on mahdollista. Toivottavasti remontit valmistuvat pian ja saamme talon vähän ihmismäisempään kuntoon.

Tässäpä kaikki tällä erää. Palailen asiaan, kun Rassi Rassonen on saatu kotiin!