Rusakoita, verta ja mustelmia

"Talking to me?"

Siunattu sade! Alkuviikolla satoi ja meidän lenkkipolut vihdoin tyhjentyivät ja Rassi sai kauan kaivatun vapautensa takaisin. Jeee! Käytiin viikolla myös koirapuistossa, kun bongasin siellä irlanninsusikoiran ja ajattelin työntää Rassin sen kanssa temmeltämään ajatuksella ”Siitäs saat, muahaha." Eipä siitäkään nyt oikeen mitään leikkiä syntynyt, mutta olipahan snautserin nulikka kerrankin itseään isommassa seurassa. Paikalla oli myös basenjin pentu mikä sitten saikin Rassosen jakamattoman huomion.

Iltahuvituksena Janne on välillä hauskuuttanut meidän karvakaksikkoa laserosoittimen avulla. En ole tiennyt, että myös koirat jahtaavat punaista laserpistettä hullun lailla. Piippuahan meillä on treenattu "punapisteellä" jo pitkään. Nyt pisteestä käydään kovaa kilpaa, kun kumpikin haluaa osallistua jahtiin.

Rassi: "Ihan, ku tossa ois vilahtanut jotain!"
Piippu: "Idari. Siinä mitään oo."

Rassi: "Tässä se jossain oli"
Piippu: "No, oota nyt rauhassa. Kyllä se tulee takas."

Rassi: "Tuossa!!"
Piippu: "Et sitten höyryy mun päälle!! Typerä piski!"

Rassi on nyt taas vapaana ollessaan joskus jopa totellut jotain, mutta silti saan kyllä olla koko ajan silmät selässä, että missä voisi näkyä jotain kiinnostavaa. Meillä on ollut kaksi vaaratilannetta rusakoiden kanssa. Toinen tärisyttää vieläkin, mutta se iisiimpi sattui yksi kaunis aamu, kun päästin koiran kaatosateessa irti tuossa meidän lähimetsässä, kun ajattelin, että ei siellä siihen aikaan ja sellaisessa ilmassa ketään ole. No olihan siellä. Se rusakko. Ja sitten mentiin…ja lujaa! Juoksin ihan hädissäni edestakaisin, kunnes näin harmaan vilahduksen täysin vastakkaisessa suunnassa kuin mihin oletin parivaljakon karauttaneen. Rassi kadotti pitkäkorvan ja juoksi kuin päätön kana ympäri metsikköä, kunnes koitti sellainen munkki, että Rambonen porhalsi mua vastaan kapealla polulla ja sain laitettua jalan eteen ja sitä kautta kaapattua koiran kiinni. Voi jösses, kun pelästyin! Autotiet ei ole mitenkään kovinkaan lähellä, mutta silti mielessä kävi ajatus rusakosta edellä ja snautserista perässä autojen keskellä. Otin siis mielummin mustelmat jalkaan ja koiran kiinni…

Mustelmista puheen ollen; nämä olivatkin ensimmäiset säärimustelmat pitkään aikaan. Talvella Rassilla oli vielä tapana juosta pää edellä mun jalkoihin, kun huusin sen luokse. En ymmärrä, että miten siihen ei koskenut, kun mulla itsellä vaan sääriluut soi, kun se aina mojautti niitä päin! Keväämällähän Rassi sitten ignoorasi lähes täysin nuo luoksetulokutsut, joten mustelmistakin päästiin ;)

Mustelmista voidaankin siirtyä sujuvasti verenvuodatukseen. Äiti ja Antti saapuivat yhdessä Suomeen sunnuntaiaamuna ja Rassi tietenkin sekosi Antin nähdessään...sillä seurauksella, että iskin sen kanssa päät yhteen ja multa aukesi huuli ja veri valui. Olen nyt virallisesti luopunut toivosta, että joskus voisin esitellä äitille järkevän Rassin...

Mutta tästäkin takaiskusta huolimatta, täytyy kyllä sanoa, että Rassi on kuin onkin mukava koira! Enää oletusarvona ei ole, että kaikki mitä Rassonen tekee on jotain pahaa. Janne sanoikin tässä eräänä iltana, että Rassin hauska persoona täydentää hyvin tätä meidän porukkaa :) Muutoinkin on selkeästi nähtävissä, että jopa Janne on ajoittain alkanut pitää Rassi ihan hyvänä tyyppinä eikä vaan rasittavana kaiken tuhoavana riesana. Meitä jo oikeastaan nauratti, kun etsittiin lenkkisandaaleita talviteloilta ja tajuttiin, että eihän niitä ole, kun Rassi söi niistä kaikki remmit katki ja ne piti heittää pois. Viime kesänä tuo ei naurattanut ihan yhtä paljon ;)

Leikkiä, jee!

Rassilla alkoi viime viikolla jo vähän kierrokset nousta, kun kuumuuden takia lenkkeilyt olivat mitä olivat. Yritettiin taas käydä myös koirapuistossa hakemassa vähän juoksukavereita, mutta ei sieltä näköjään ikinä löydy samanhenkistä seuraa. Kaikki koirat vain louskuttavat Rassille koko ajan ja kukaan ei lähde leikkimään. Muutoin lenkillä Rassi on ihan perästä vedettävä mato, kun aurinko porottaa sen ihan veteläksi. Illalla sitten ennen nukkumaan menoa Rassonen on ollut kaiken purkamattoman energiansa kanssa ihan lentoon lähdössä. Se on myös piiiitkän tauon jälkeen tullut vääntämään meidän ihmisten kanssa omia "kivoja" leikkejään. Ideana on ilmeisesti ollut, että me Jannen kanssa lähdettäisiin mukaan paineihin, joissa saa käyttää myös hampaita ihan estotta. Eipä olla ihan lämmetty ajatukselle.

Aurinko on kansoittanut meidän lenkkipolut ihan tupaten täyteen ja koiruutta ei voi pitää enää missään irti, kun joka puolella on juoksijoita ja pyöriä, jotka menevät ohi tuhatta ja sataa. Joku ihme terveysbuumi nyt vissiin on menossa, kun tuntuu, että kaikki punkkarit ja rokkihemmotkin ovat lenkkeilemässä eivätkä soittokämpillään juomassa kaljaa. Niinpä sitten lähdettiin Hupin kanssa perjantaina Mustavuorelle, kun siellä saa aina olla rauhassa.

Tehtiin ensin koirille pienet makkarajäljet ja ne meni ihan mukavasti. Sen jälkeen piskit irti ja ilonpito pääsi alkaamaan. Rassonen oli ehkä tavallistakin holtittomampi, mutta uskoi kuitenkin kohtuullisen hyvin kieltoja olla hyppimättä Hupin selkään. Matkan varrella sattui kuitenkin erinäisiä mielenkiintoisia asioita mitä me Heinin kanssa kanssa katsoimme silmät ymmyrkäisinä. Kummallakin on vain tyttökoirista kokemusta, joten kaikki poikakoirien ominaisuudet eivät näköjään ole vielä ihan hallussa...

Lauantaina menimme koulutusohjaajien mallikoiraksi. En itse asiassa yhtään tienny mihin olin pitkin hampain lupautunut, mutta yllätys oli äärettömän iloinen, kun tajusin, että jokaista koirakkoa oli ohjaamassa kolme kouluttajaa. Yksityisopetusta ihan ilmaiseksi! Rassikin teki helteestä huolimatta ihan hyvin hommia ja saatiin paljon vinkkejä ja neuvoja jatkoon. Päivän antiin voi olla enemmän kuin tyytyväinen!

Sunnuntai-iltana Antti saapui Helsinkiin ja Rassonen oli välittömästi sitä mieltä, että nyt lähtee kunnon purupainit käyntiin. Rassi taantui taas ihan pikkuvauvaksi. Ihmeellinen vaikutus Antin tulolla...

Tänään tiistaina suuntasimme Rassosen iloksi Haltialaan missä oli treffit Pikun kanssa. Kuvissa onkin kauhukaksikko vauhdissa. Rassi käyttäytyi aivan loistavasti eikä nylkytysyrityksiäkään juurikaan ollut. Liekö Mustavuoren tapahtumilla jotain vaikutusta asiaan?!

Pari kuvaa loppukokeesta

Hudsonin ja Bostonin omistajat räpsivät kuvia snautserikerhon tokon huhtikuisessa loppukokeessa, joten laitetaanpa kuvat Rassi Rassosesta työn touhussa tännekin. Tarkemmat sepustukset suorituksesta löytyvät aiemmasta päivityksestä, mutta mukava saada vielä kuvatkin mukaan.

Menossa odottaminen istuen. Tässä kaikki oli vielä hyvin...:)

Sen jälkeen oli vuorossa seuraaminen. Omistajan ilme on jostain syystä niiiin hapan, että leikataan tähän pelkkä koiranen näkyviin. Kamalaa, jos mä näytän aina yhtä ärtyneelle!!

Sitten liikkeestä maahameno. Rassilla on suu täynnä namia, että aika kuluisi makoillessa paremmin. Liian tylsää oli silti ja koiruus ponkaisi ylös vähän liian aikaisin.

Seuraava kuva on luoksetulosta. Vauhti näyttää ihan kohtalaiselle. Sitä tosin ollaan yritetty saada lisää tässä viime viikkoina. Jotain edistystäkin on ehkä tapahtunut. Ainakin toisinaan.

Ja loppuun vielä hyppy, josta suoriuduttiin vasta, kun itse uskalsin hengittää ja näytin "vähän" kädellä apuja.

Jatkamme harjoituksia...

Huh hellettä!

Ihanaa, hellettä! Rassi tosin on sitä mieltä, että kamalaa, ihan liian kuuma! Meidän elämä on helpottunut ihan toden teolla näiden lämpimien säiden myötä. Rassi Vihaan Aurinkoa Rassonen on nimittäin muuttunut täysin huomaamattomaksi otukseksi, joka löytyy milloin mistäkin mahdollisimman viileästä paikasta makoilemasta.

Reilu viikko sitten sunnuntaina aloitin pikkupojan nyppimisurakan ja jatkoin sitä seuraavat kolme iltaa. Hidasta hommaa ensikertalaiselle, kun mulla ei ole edes trimmausveistä. Nyt ollaan siinä vaihessa, että mahassa olisi vielä vähän nyhdettävää, samoin kuin jaloissa. Vanhan karva alta paljastui hieno uusi karvapeite, joka tosin on osittain vielä vähän vaiheessa. Nyppimisen aikana Rassonen näytti taas koko käytösrepertuaarinsa. Välillä se nukkui sikeästi (!) ja toinen ääripää oli, kun herra huusi kuin syötävä. Mikään, ei mikään, ota Rassia niin paljon päähän kuin se, että se pakotetaan olemaan paikallaan silloin, kun se ei pikkuherralle itselleen sopisi. Niinpä se välillä kiljui, röhki, huusi, ulisi, märisi, nyyhki ja kaikkea siltä väliltä. Kävi hyvin selväksi, että herra ei olisi malttanut odottaa rauhassa paikoillaan homman valmistumista. Huvittavan kuuloista - Melody Maker todella tämä meidän koiranen. Ihan yllä Rassin 1-vuotiskuva vielä siistimistä vailla olevassa uudessa lookissa.

Perjantaina lähdimme huristelemaan kohti Pohjanmaata. Lähtötohinoihin saimme Rassin toimesta hieman ylimääräistä sydämen tykytystä. Torstai-iltana ripustin ulkona pyykkejä kuivamaan ja puhuin samalla puhelimessa. Ei hyvä yhdistelmä, koska tarkkaavaisuus pääsi herpantumaan. Vilkaisin siinä höpötellessäni armasta koiraani ja eiköhän sillä pirulaisella ollut taas nylonpolvisukka suussa! Ja pyykkikori oli ihan mun jalan vieressä ja koira muutaman metrin päässä, joten jälleen kerran jää mysteeriksi mistä se sukka sinne suuhun meni. Rassi huomasi, että mä huomasin tilanteen ja sillä samalla sekunnilla se nielaisi sen sukan. Olin ihan varma, että se sukka tukkii suolen juuri, kun olemme jossain jumalan selän takana ja lähimpään eläinlääkäriin on piiiitkä matka.Yllätys olikin sitäkin iloisempi, kun Rassonen pyöräytti sukan (kera haisevan vastalauseen) Lauran ja Teron pihaan.

Matkan varrella kätköiltiin ihan urakalla ja sellainenkin ihme nähtiin, että Rassi ei enää halunnut takaisin autoon. Viimeisten pysähdysten jälkeen herra piti puoliksi nostaa kyytin, kun vapaaehtoisesti se ei enää takakontiin hypännyt. Ilmastointi piti auton meidän ihmisten mielestä mukavan viileänä, mutta Ramboli oli sitä mieltä, että autossa on aivan liian kuuma ja matkustus sekä kätköily saavat riittää. Lohdutukseksi matkan epämukavuudesta Rassi sai elämänsä ensimmäisen jäätelön.

"Ei vitsit, mitä sä laitat siihen lautaselle?? Saaks jo ottaa??"

Vanilijaeskimo katosi parran kätköihin muutamassa sekunnissa. Sen jälkeen Rassonen katseli ympärilleen sen näköisenä, että mistäköhän tätä saisi lisää.

Perjantaina illan suussa saavuimme Kuortanelle ja Rassi oli helteen takia erittäin lässähtänyt olemukseltaan. Tämä tarkoitti grillaus- ja ruokarauhaa meille kaksijalkaisille. Ai, että kun oli ihanata.

Lauantaina lähdettin Jannen serkun häihin Evijärvelle ja Sir Rassou jäi elämänsä ensimmäistä kertaa hoitoon. Lämmin sää toimi jälleen loistavana rauhoitteena ja koiruli oli ollut ihan mukavaa seuraa! Ihmeitä siis tapahtuu! Laura jopa lupasi, että Rassi saa tulla uudelleenkin hoitoon...kunhan lämpöä on vähintään 25 astetta :)

Rassin nukkumaanmeno on ollut vähän tuskaista tämän lämpöaallon aikana, kun mistään ei löydy sen mielestä tarpeeksi viileää paikkaa. Asiaa ei yhtään helpota, että nukutaan koko kööri yläkerrassa mikä on tietysti koko talon kuumin paikka. Rassin iltapuuhiin kuuluukin loputtomalta tuntuva vaeltelu ja örinä ja narina, kun se hakee optimaalista nukkumispaikkaa. Enää se ei sentään pura turhautumistaan lattiaan kuten se vielä viime kesänä teki. Lattian pureminen on aika vaikeaa ja siinä epäonnistuminen sai Raimosen tunteet kuumenemaan entisestään. Nyt se tyytyy vain narisemaan ja nyyhkimään hiljaa. Makkarin äänimaailmaa voisi kuvata näin, rapsrapsraps kynnet rapisee, kolilnkolinkolin jalat kolisee, kun koira rojahtaa puulattialle, ööörrrnnnnnrrrrrraaaaahhhhh yyyhnyyyyhhh, Rassi örinät ja nyyhkäykset päälle. Ja tämä parikymmentä kertaa, kunnes paremman puutteessa kelvollinen kohta lattialta löytyy. Rassi haluaakin lähettää säiden haltijoille sellaisia terveisiä, että "Tulispa jo talvi ja kipakat pakkaset! Pliis." En taida raaskia kertoa sille, että nyt on vasta toukokuu ja kesän pitäisi (!) jatkua vielä pitkään. :)

Sisarukset

Rassilla on ollut todellinen onnen viikko. Maanantaina ohjelmassa oli leikkiä Pikun kanssa, tiistaina treffit Hupin kanssa ja launtaina oli vuorossa Manta-sisko. Manta (Doctor's Order Modesty Blaise) tuli kisaamaan Tuomarinkylän näyttelyyn, joten me menimme Rassin kanssa kannustamaan siskoa hyvään suoritukseen. Hyvä suoritus sieltä tulikin, nimittäin Manta oli ROP ja sai myöskin sertin. Hyvä Manta!

Rassi oli kovin innoissaan siskostaan, mutta tunne ei kyllä ollut (tälläkään kertaa) molemminpuoleinen. Rassiahan ei tosin häiritse ollenkaan mikäli joku koira ei siitä tykkää, vaan se pistää parastaan ja ilmeisesti ajattelee, että jonkilainen väsytystaktiikka toimisi.

Tässä sisarukset vielä yhteiskuvassa. Ei ehkä voi sanoa, että Kaunotar ja Hirviö, mutta ehkä Kaunotar ja Turilas olisi kuitenkin aika lähellä totuutta. Mantan ilmeet kertonevat kaiken tunteiden yksipuolisuudesta :)

Rassi: "Huh, ku tulee hiki. Kyllon kuumat paikat."

Rassi: "Tota, kröhöm, miten ois...?"

Rassi: "Siis oikeesti, oot niin kaunis ja ihana! Alaks oleen?!"

Välitilinpäätös

Kamalakamalakamala koiranpentumme Rassi Rassonen on saavuttanut yhden vuoden kunnioitettavan iän ja muuttunut ihanan kamalaksi murrosikäiseksi. Toisinaan pikkuherra tosin on myös kamalan ihana ja saa ihan kamaluuksiaan anteeksi. Yllä herran synttärikakku ja alla päivänsankari raskaan työn ääressä.

Tässä pieni 1-vuotis välitilinpäätös otuksesta nimeltä Rassi Rassonen

Pää: Erittäin kova ja kestävä. Rakennusaineena ilmeisesti käytetty luuta, vaikka omistajista tuntuu välillä, että se olisi puuta. Hyvin törmäyksiä ja iskuja kestävä. Pään sisällä oleva aines, jota yleensä aivoiksi kutsutaan, tuntuu olevan vielä kehitysvaiheessa. Ilmeisesti kaikki aivosolut eivät ole vielä löytäneet paikkaansa. Päässä oleva suu on erittäin ahnas ja aina valmis vastaanottamaan sekä sinne kuuluvia että kuulumattomia asioita. Silmät on luotu havaitsemaan kaikki maailman koirat sekä kaikki mahdollinen (ja mahdoton) riista. Riistaksi lasketaan linnut, lentävät roskat, jänikset, rusakot, vierivät kivet, kimalaiset, mopot sekä lentokoneet.

Vartalo: Kookas ja jäntevä. Kestää myös erinomaisesti iskuja ja törmäyksiä itseään kovempiin aineksiin. Vartalon sisällä oleva suolisto on myös osoittautunut erittäin kestäväksi. Läpi on tullut kaluttuja puutikkuja (noin kolmesenttisiä), nappeja, narua ja kaikkea mahdollista nöyhtää. Mahalaukku puolestaan poistaa tehokkaasti kaikki turhat ainekset, joita suolisto ei pysty käsittelemään. Tällaisia ovat olleet muun muassa vääränlaiset napit, sukat, alushousut ja oudot maa-ainekset. Vartalon päällyspuoli, eli turkki, täytyy tasaisin väliajoin peittää jollain toisella hajulla, että vartalo pysyy hyvin tunnistamattomissa vihollisilta. (Rassi ei tosin vielä tiedä, että vihollisiakin voi olla. Kaikkihan ovat ystäviä!) Ykköstuote hajunpeittoon on ilman muuta ihmisen jätökset ja hyvänä kakkosena kaikki muu mikä vain haisee mahdollisimman voimakkaasti. Erikoisin uutuustuote hajunpeittoon on pökerryksiin mätkäisty kimalainen. Myös kimalaisten päällä kannattaa ehdottomasti pyöriä, jos haluaa päästä eroon ominaishajustaan!

Jalat: Pitkät ja luotu nopeaan ja päämäärätietoiseen liikuntaan. Niillä pääsee tosi lujaa ja vaihtoehtoisesti todella hitaasti. Riippuen ihan kohteesta mitä kohden ollaan etenemässä. Esimerkkinä, toisia koiria kohden pääsee todella nopeasti, omistajaa kohden puolestaan hitaasti. Jalat ovat myös kuin luotu tiukkoihin potkuihin, joita voi jaella tassujen kuivaustilanteessa tai nyhjäyspainissa.

Häntä: Heiluu lähes aina. Myös erinomainen vieraiden sisäänpyytö-tahdistin. Tulkaa jo sisään pampampam.

(Toim.huom. Tekstissä mainitut iskut eivät tarkoita koiran pahoinpitelyä vaan hulvattomasta liikkeestä aiheutuneita mosahduksia päin milloin mitäkin.)

Yllä kuvattu kokonaisuus ei jätä ketään kylmäksi ja Rassi onnistuu aina löytämään uusia ystäviä mihin ikinä se meneekään :) Mainio tyyppi!

Moon vuaden!

Meikä täyttää tänään vuaden! Sain kakunkin. Olin tosi onnellinen ja suostuin ihan sen kakun takia pönöttämään tuo typerä hattu päässä. Tajusin heti, että noi ihmiset ilahtuu, jos suostun siihen hattuun ja, jos ne saa iloseks, ni sitten saan aina jotain herkkuja. Herkut on just mun juttu. Tykkään niistä hirveen paljon.

Oon tosi paljon yrittänyt kouluttaa noita mun ihmisiä, mutta ne on välillä tosi hölömöjä. Ne ei oo oppinu paljon mitään. Oikeestaan vaan sen, että ne osaa tulla auttamaan mua, jos mun pallo menee sohvan alle. Mä en millään mahdu hakemaan sitä ite. Meen sitten niin paljon sinne sohvan alle, ku mahdun ja hyrisen oikeen korkeella äänellä, ni sitten ne tulee siihen lässytään, että "Voi voi onko pallo siellä?". Oon vaan, että "NO ON. Auta nyt äkkiä!!" Sitten ne ei haistakaan melkein mitään. Kerrankin mä lenkillä haistoin heti, että Janne oli lähistöllä ja olin ihan, että no mikä on, ku Ellu ei ollenkaan huomaa. Huiskutin sitten oikeen kovasti häntää, ni sitten Ellu oli vaan, että "Jaa, mitäs sä nyt haistat?" ja sitten se vasta huomas, että Jannehan se tuolla menee. Kauheen hidasta toimintaa. Mä huomasin ihan heti.

Sitten kaikkien tavaroidenkin kaa on ollu hankala kouluttaa niitä. Just niinku, ku mää vaikka löydän jonkun hyvän kakan, ni oon sitten huomannu, että eka kannattaa äkkiä kieriä siinä. Kerran kato söin sen kakan eka, ni ei jääny paljon mitään kierittävää. Ni, siis eka äkkiä kierin, sitten äkkiä syön niin paljon, kun ehdin. Ku en siis tajuu. Noi ihmiset on niin kateellisia. Joskus meen silleen, et "Hei, voinko nyt ottaa tästä yhden sukan?" Nii ja mä siis tiiän, että niillä on tosi paljon niitä sukkia! Kummallakin ihan oma laatikollinen. Sitten, kun yrittää sieltä vaan yhen ottaa, ni ei käy. Ei millään. Sama noissa kakoissa. Heti, ku löytyy hyvä, ni ne huutaa ja juoksee sinne kakalle ja yrittää saada sen itelleen!! Siks oon huomannu, että kannattaa kiirehtiä, ettei ne ahneukset pääse mun apajille.

Mulla on aina tosi ilonen olo ja tykkään kaikista leikeistä tosi paljon. Mä en niinku masennu mistään. Tykkään kans tosi paljon kaikista muista koirista. Mä en tajuu, ku ne ei niin paljon tykkää musta. Tosi moni vaan huutaa mulle jotain, että BÖH ja RÄYH, mutta Pikku ja Hupi ei kyllä huua. Ja mää kyllä tykkään haasteista, että mua ei niin haittaa vaikka joku huutaakin. Mää tykkään kovasti just niinku varsinkin Hupista ja Pikusta. Ja tosi paljon Iineksestä, mutta mää en nää sitä enää melkein ikinä. Ja mä kuulinkin, että ku Hupikin oli ollu puistossa leikkimässä, ni ne muiden koirien ihmiset oli vaan ollu ihan, että "Voi kauhee, sehän juoksee ihan suoraan päin ja on niin raju". Mut siis sehän just on parasta. En tajuu miten joku ei tajuu! Onneks Hupi tajuu. Ja muut mun tyttöystävät.


Sitäkään mää en oikeen tajua, että miks mun kanssa muka ois niin hankalaa ollu tää elämä. Ja, kun mä en oo mitenkään hankala, ku oon just hyvä. Ja siis mua välillä vähän ärsyttää, ku mua vaan silitellään jä kysellään, että "Mitä meidän hölömö" Ku mä en siis just oo mikään hölömö. Että en tiiä miten tässä nyt sit pitäis olla, ku oon jo niin hyvä. Ja mun kanssa ois vaan entistä helpompaa, jos kaikki jutut tehtäis aina niinku mä haluan. Että miks sitten pitää alkaa mun kanssa niin monista asioista aina vänkäämään. Tehtäs vaan niinku mä oon ajatellut.

Mää nyt vielä toivotan hyvää synttäriä kaikille mun siskoille ja veljille. Mua ei kyllä paljon huvita toivotella, ku ei siitä oo mitään hyötyä mulle. Ette ees tuu mun kaa leikkimään. Mut onnee nyt sitten vaan.

T: Rassi 

Rassin vappu

Me ollaan Jannen kanssa tultu joko todella vanhaksi tai sitten ollaan muuten vaan vähän hurahtaneita. Meidän vappuaatto nimittäin sujui ihan vaan kotosalla löhöillen. No, opiskeluaikoina vaput tuli kyllä juhlittua niin huolella, että nyt voi vähän löysäillä. Päätettiinkin säästellä voimiamme lauantaita varten, kun ajatuksena oli ilmoja uhmaten lähteä geokätköilemään Salmen ulkoilualueelle. Alunperin ideana oli ottaa teltta mukaan ja kokeilla miten nukkuminen onnistuu erään snautserin kanssa. Päätimme sitten kuitenkin lykätä tuota extremekoetta myöhemmäksi.

Lauantaiaamupäivällä suuntasimme siis kohti Vihtiä ja Salmen ja Nuuksion rajaa. Sieltä alkoi koko päivän kestänyt patikointi. Ensimmäinen luonnonihme oli vastassa jo muutamien kilometrien jälkeen. Metsätiellä oli nimittäin metso soidinpuuhissaan.

Matka jatkui ja alla oleva jääputouskin täytyi ikuistaa kameraan. Tässä vaiheessa aloin olla jo aika hiilenä koiralle, joka oli pyörinyt niin monta kertaa p***ssa, että en enää edes pysynyt laskuissa mukana. Rassi suhtautuu erittäin vakavasti tuohon itsensä camoamiseen ja tekee kaikkensa, että ainakaan hajusta arvon herraa ei tunnista. Sen verran sinnikkäästi se aina itsensä sotkee, kun siihen vain aukeaa mahdollisuus.

Jääkuvan jälkeen kätköjä oli koossa viisi ja aikaakin oli kulunut jo reilut kolme tuntia, joten oli aika täyttää kurnivat vatsamme. Tällä kertaa Rassinkaan ei tarvinnut olla ihan kuivin suin vaan se sai välipalaksi siankorvan, minkä se kietaisi sisuksiinsa ihan muutamassa minuutissa. Kaukana ovat ne ajat jolloin korvan syönti toimi ajanvietteenä. Nykyään siitä ei ole kovin pitkäaikaista iloa.

Täältä matka jatkui lammen rantaan, jossa saatoimme vain todeta, että Rassilla ei matka paina jaloissa ol-len-kaan. Satojen metrien rantakaistaleella nimittäin alkoi huima leikki, johon kuului lipslips lipaisut lammen vettä, kauhea säntäys metsikköön, liplips lipaus vettä, säntäys metsikköön...ja tuota koko rantaviivan verran.

Matkan varrella sattuneista kakoissa pyörimisistä ja kaikenlaisesta yleisestä tottelemattomuudesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, mutta annetaan nyt olla. Kokonaisuudessaan reissu oli ihan huippu (jos unohdetaan haju, joka leijui koiran ympärillä ja emännän katkenneet kynnet, kun koira säntäsi rinnettä alas vierineen kiven perään remmissä ollessaan)! Matkaakin kertyi gepsin mukaan 17,4 kilometriä! Kukaan meistä ei edes ollut ihan tolkuttoman väsynyt, kun päästiin kotiin. Rassi sai ruokansa ja alkoi sen jälkeen jäytää luutaan eikä meinannutkaan nukkua. Kun uni vihdoin korjasi Retkimiehen alkoi vimmattu ininä ja tassut viuhtoivat edestakaisin. Taisi Rassi edelleen kiipeillä kallioilla ja säntäillä metsissä.

Tätä kirjoittaessani talo on hiljainen ja eilinen retkeilijä tallentui paparazzikuvaan.

Tokoa ja tottelemattomuutta

Rassi En Tottele Rassonen on astunut tottelemattomuudessaan ihan uudelle tasolle. Tähän asti herran korvat ovat olleet vain ajoittain niin tukossa, että käskyni ovat lentäneet taivaan tuuliin, mutta nykyään....aaaarrrggghhhhh.

HSKP:n tokoilut ovat tähän asti sujuneet tosi hienosti, mutta viime keskiviikkona tehtiin selkeästi koiran suorituskyvyn ylittäviä asioita. Tai no, kaikki meni oikeastaan ihan loppua lukuunottamatta kivasti. Siis, jos unohdetaan se, että Rassi kävi hypyn aikana pissaamassa treenikaverin reppuun....Alla virallinen todiste, että pomppua riittää. Olisihan tuossa(kin) ehkä vähän vähempikin ponnistus riittänyt. Hyppiminen on kyllä Rassin lempipuuhaa. Olen tällä viikolla löytänyt sen kahdesti seisomasta meidän pihagrillistä. Sinne on vaan niin kiva ponkaista...

Hyppy siis vielä sujui ja välillä tein pienenpienen pätkän seuraamista, jotta mukaan pakotettu kuvaaja saisi siitäkin kuvan ikuistettua.

Kuvien oton jälkeen kuvaaja sai vapautuksen poistua autoon odottamaan jäätävän tuulen vuoksi. Näin ollen kuvaaja myös välttyi loppuhuipennuksen näkemiseltä. Loppuhuipennusta voisi myös kutsua nimellä "Ota snautseri kiinni metsästä...jos saat".

Mun olisi pitänyt tajuta kieltäytyä saman tien, kun kuulin viimeisen tehtävän. Koirat riiviin, ohjaajat metsään ja luoksetulo yhtäaikaa sinne ryteikköön. Tänne-käsky, kun kajahti ja koirat lähtivät liikkelle, Rassi ihan selkeästi ajatteli, että "SIIS niin kivaa, että täälläkin saa vihdoin leikkiä!!! IHANAA!" Kaikki muut saivat koiransa suht nopeasti kiinni, mutta meidän leikkimaisteri paineli pitkin metsää koiran luota toisen luo ihan onnesta solmussa. Oli hieman nöyryyttävää yrittää saada se liukkaan saippuan tavoin käyttäytyvä otus kiinni. Pois juokseminen olisi ollut yhtä tyhjän kanssa, koska kaikki IHANAT koirat olivat siellä metsässä. Tehtiin sitten uusi harjoitus yksitellen ja tietä pitkin. Jätin koiran istumaan, kävelin ehkä noin 10 metriä ja huusin koiran luokse. Rassi ampaisi saman tien sinne (tyhjään) metsään katsomaan josko joku kavereista olisi sittenkin jäänyt vaikka jonkin kiven taakse piiloon. Meikäläinen painelee tietä pitkin ja hyppii, vinkuu ja pomppii ja muutaman minuutin ja useamman pissan jälkeen Rassi päättää vihdoin liittyä seuraan.

Rassin muisti on muuttunut erittäin valikoivaksi myös pysähtymiskäskyn suhteen. Se on todella mielenkiintoinen ilmiö, että kun remmi on kiinni, pysähtyminen on tosi helppoa, mutta kun remmiä ei ole, junttura ei vaan yhtäkkiä ollenkaan tiedä mitä se seisomiskäsky oikein tarkoittaa. Muistamattomuuttaan voi vielä korostaa  vilkaisemalla käskyn antajaa, tekemällä pienen leikkiinkutsun omaisen liikkeen ja karauttamalla täyttä laukkaa vaikka kohti auringonlaskua.

Onneksi Doctor's Order koirien omalta foorumilta saa aina vertaistukea ja vinkkejä ongelmanratkaisuun!  Se on jotenkin lohdullista kuulla, että muukin ovat painineet tai painivat samojen ongemien kanssa. Ilmeisesti kyseessä on täysin normaali ilmiö tämänikäisellä nausterilla. Että kaipa tämän(kin) asian kanssa on vaan elettävä. Puuh.