Rassi kätköilee

Viime viikko sujui arkisen aherruksen parissa, joten siitä ei ole sen kummempaa raportoitavaa. Perjantai-iltana menimme taas HSKP:n kouluun ja opiskelu siellä sujui hienosti.

Lauantaina lähdettiin ulkoilemaan Haltialaan. Käveltiin sinne auringon paistaessa ja, kun pääsimme metsikköön, alkoi sataa ihan taivaan täydeltä lunta. Lumisade kesti onneksi vain muutaman minuutin ja sen jälkeen saimme taas nauttia auringonpaisteesta. Tässä olemme jälleen matkalla kohti geokätköä, pitkospuilla lumen vain pöllytessä.

Kun kätkö oli löydetty ja nimet logikirjassa, päätimme pitää lounastauon ja testata uutta keitintä. Ai, että ruoka voikin maistua hyvältä, kun sen tekee ulkona! Nam!

Rassin kohtalona oli olla köytettynä puuhun kiinni…snautserinpoikanen ja kiehuvan kuuma ruoka ei ole kovin hyvä yhdistelmä.

Piippu puolestaan testasi uuden keittimen säilytyslaatikon käyttöominaisuudet tunkemalla itsensä laatikkoon. Mikähän ihme noissa pahvilaatikoissa oikein kiinnostaa kissoja? Mulle ei ole se vielä ihan auennut.

Ruokailun jälkeen matka pääsi jälleen jatkumaan. Pitkästä aikaa kohtasimme kaksi eh, mielenkiintoista, koiranulkoiluttajaa. Ensimmäinen tuli mäyräkoiransa kanssa fleksi pitkällä vastaan ja ilmoitti, että hänellä on nuori koira, joka on innoissaan toisista koirista. Juu, sellaisia on liikkeellä.*(katso seuraava kappale) Olisi tehnyt mieli pitää pitkähkö esitelmä nuorista koirista ja niiden kouluttamisen tarpeellisuudesta, mutta tyydyin vain ärähtämään, että me emme moikkaile ketään hihnassa. Sain työntää Rassi-paran melkein ojan pohjalle estääkseni sitä ”nuorta ja innokasta” pääsemästä iholle. Toinen tapaus jäi odottamaan meitä metsäpolulle ja, kun sitten kaukaa jo huikkasin, että me ei muuten jäädä siihen hihnassa riehumaan, niin vastaus oli vain hämmästynyttä naurua.

Mutta sitten. Oma kertakaikkisen upeasti koulutettu ;) koirani teki taas oman ratkaisunsa. Oltiin kävelemässä pellon laitaa ja Rassi näki pellon keskiosassa, satojen metrien päässä iloisesti edestakaisin juoksentelevan koiran ja päätti nuorena ja innokkaana* lähteä iloisesti juoksentelemaan kyseisen yksilön kanssa. Siinä taas muutamat kerpeleet kävi mielessä, kun rakki painoi tuhatta ja sataa kohti mustaa pistettä, jonka etäisyydestä huolimatta saattoi koiraksi tunnistaa. En sitten tiedä, että tuliko Rassin mieleen yhtäkkiä totella meidän TÄNNE-karjumisia vai huusiko toisen koiran omistaja sille jotain, mutta niin vain meidän pieni karvapallo kääntyi takaisin ja juoksi täyttä vauhtia meidän luo. Että näin.

Kotiin päästyämme gepsi näytti, että matkaa kertyi yhteensä 12,1 kilometriä ja silti Rassi pyöri matkan varrella vain kolme kertaa jossain epämääräisessä aineksessa eikä syönytkään juuri mitään asiaankuulumatonta. Ihan hyvä saavutus, matkan pituuteen nähden!

Kotona Rassonenpassonen ehti nukkui vain reilun tunnin ja sen jälkeen oli lähtö pellekouluksi muodostuneen snautserikerhon tokon loppukokeeseen. Päivän ulkoilut eivät paljon tuntuneet kintuissa vaan Rassi oli ihan oma, reipas itsensä. Tällä kertaa emme palanneet kotiin pokaalin kera, mutta eipä se meidän suoritus nyt ihan huonokaan ollut. Tarkempi selostus löytyy omasta blogipäivityksestä.

Sunnuntaina olikin aamulla aivan upea sää ja testailimme telttaa ja teltan ja Rassin yhteensopivuutta. Viime kesänä telttaa ei uskaltanut ottaa edes esille, koska Pikkupiraija olisi iskenyt siihen hampaansa ihan sataprosenttisen varmasti. Sen jälkeen vedenpitävyydelle olisi voinut heittää hyvästit. Alla pojat telttatestissä.

Iltapäivällä käytiin taas poimimassa pari geokätköä kävellen. Sunnuntai-ilta sujuikin äksöntäytteisen viikonlopun jälkeen, Rassin osalta luuta järsien ja lepäillen. Lattioillemme ilmestyi pitkän tauon jälkeen litteä koira, jota myös Hirveksi kutsutaan hirvimäiseksi muuttuneen ulkonäkönsä vuoksi.

Tokon loppukoe

Snautserikerhon tokon loppukokeeseen osallistui neljä koiruutta: Hudson, Tarmo, Sylvia ja Rassi. Pellekoira Rassi Rassonen sijoittui tällä kertaa kolmanneksi, mikä on mielestäni pikkupellelle ihan hyvä sijoitus itseään vanhemmassa seurassa. Voittoon ylsi Hudson, joka tosin antoi luovutusvoiton Tarmolle, voitettuaan pokaalin jo jouluna.

Suoritus arvosteltiin taas siten, että namin kanssa tehdyistä liikkeistä sai maksimissaan kahdeksikon. Juuri, kun Rassosen suoritus alkoi, kaikki koirat siirtyivät samalle kentän puoliskolle oltuaan aluksi toisella puolella kenttää. Ehkä tästä liikehdinnästä johtuen Rambolin peppu ei pysynyt maassa, kun Tuija-ope tuli arvostelemaan luoksepäästävyyden. Pusupelle muiskautti parit suukot Tuijan naamalle kädessäni olleesta namista huolimatta. Suoritus jatkui tämän jälkeen odottamisella istuen. Se sujuikin ihan viime sekunneille asti hienosti…kunnes…Rassi päätti karauttaa moikkaamaan Hudsonia. Prkl. No, onneksi moikkauksen kohde oli Hudson siinä mielessä, että Hudsonin omistaja toimi hienosti ja piti sen verran kovaa metakkaa, että Pellekoira ei saanut palkintoaan vaan joutui poistumaan ilman leikkiä.

Hudsonin käydessä taustalla ”hieman” kuumana, odottamattoman ”hyökkäyksen” vuoksi, me jatkoimme suoritusta seuraamisella. Rassi ei ole koskaan tehnyt pitkää pätkää seuraamista, joten otin käteen namin ihan varmuuden varalta. Rambonen jaksoi kuitenkin keskittyä ihan hienosti, vaikka nyt matkaa oli kymmeniä metrejä. Hyvä Rassi. Seuraavaksi vuorossa ollut seisominen on Rassin bravuuri, joten siinä meillä ei ollut edes namia mukana. Maahanmeno on murheenkryynimme ja se suoritettiin nami kädessä…ja R tietenkin ponkaisi vähän liian aikaisin istumaan.

Luoksetulo otettiin kohti ulko-ovea ja tässä vaiheessa Rassi oli jo sitä mieltä, että eiköhän tämä nyt ole tässä ja paineli mun ohi suoraan ovelle. Uudella käskyllä se kuitenkin tuli luokse ja homma saatiin suoritettua loppuun. Hypyssä mulla itselläni löi polvet loukkua, kun suoraan esteen takana oli Sylvia! Suusta tuli vain pieni vinkaisu ”hyppää”. Rassi nytkähti ja jäi sen jälkeen katsomaan mua sen näköisenä, että ”HÄH?!” Vinkaisin sitten uudelleen yhä enemmän paniikissa, että ”hyppää”. Koira seisoi ja katsoi mua, että mikä sulla oikein on. No, hyppäshän se sitten viimein, eikä edes karannut Sylvian luokse!!!!!! Kokonaisvaikutuksesta saatiin ysi, mikä tietysti lämmittää mieltä. Tuija-open sanoin, Rassi on mulla hanskassa ja mulla on hyvä ote siihen (ainakin välillä, oma huomautus :)), lisäksi Rassista kuulemma näkee, että se haluaa tehdä töitä mun kanssa (ainakin välillä, oma huomautus :)).

Kokeen jälkeen käytiin vielä koirapuistossa missä olikin reilut kymmenen (!) koiraa odottamassa Rassia ja Sylviaa. Vähän hirvitti työntää oma koiransa sinne sekaan, mutta kaikki meni kuitenkin hyvin. Rassillakaan ei tullut mitään nokkapokkaa kenenkään kanssa, vaikka viisi urosta oli Sylvian kimpussa, muut nartut eivät kiinnostaneet ketään. En tiedä miten olisi käynyt, jos Rassi olisi saapunut ykköstyttiksensä, Iineksen kanssa. Ainakin toistaiseksi Rassi on tasan yhden kerran räyhännyt toiselle urokselle, muutoin se näyttää pystyvän olemaan poikain kanssa ilman mitään tappelumeininkiä.

Tässä vielä kokeen arvostelu:

Luoksepäästävyys 8
Odottaminen istuen 0
Seuraaminen 8
Seisominen 10
Maahanmeno 7
Luoksetulo 6
Hyppy 5
Kokonaisvaikutus 9

Yhteensä 131

Tästä on hyvä jatkaa.

Kevättä rinnassa

Rassin viikko sujui suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Perjantain koulukin meni tosi hienosti! Se on jotenkin ihan mieletöntä, että Rassosta oikeasti kiinnostaa mitä mä teen eikä se vaan kyttää koko ajan tilaisuuttaa karata leikkimään toisten koirien kanssa. Mahtavata.

Lauantaina meillä oli pienet illanistujaiset, jotka nekin sujuivat suht siedettävästi. Alku oli tietysti ihan kauheaa, kun koira koko päivän jatkuneesta väsyytysoperaatiosta huolimatta kävi vähän ylikierroksilla. Rassista on niin mielettömän kivaa, kun meille tulee vieraita, että sillä on suuren suuria vaikeuksia hillitä itsensä...Rankka ilta vaati kuitenkin veronsa ja sunnuntaiaamuna meillä herättiin vasta 10.30,  mikä onkin Raimolin uusi nukkumisennätys.

Sunnuntaina lähdettiin ulkoilemaan tuulisessa, mutta ihanan aurinkoisessa säässä. Kuten kuvasta näkyy, tuuli oli kohtuu navakka.

Rassilla oli tietenkin taas hirveän hauskaa. Ja mikäs se voikaan olla mukavampaa kuin syöksyä ojanylitykseen täyttä vauhtia.

Pöly vain nousee, kun Sir Rassou laskeutuu ojan toiselle puolelle.

Rassonen on viime viikkoina säikkynyt mitä kummallisempia asioita. Tämän päivän kauhistuksen kohde oli tuulessa lepattava pressu.

"Kääk, syökse meitsin?!"

"Huh huh, huomasiks tota tappajapressua ollenkaan?"

Niinhän se valitettavasti menee, että itku pitkästä ilosta.Tänään se tuli taas kerran todistettua. Meillä oli oikein mukava parituntinen ulkoilureissu ja viimeisessä ryteikössä ennen kotia Rassi löysi ihmisperäisen haisevan läjän, jota se sekä ahmi että kieri siinä mitä jäi syömisen jälkeen jäljelle. Viimeiset sadat metrit kuljettiin ruskean, haisevan rakin kanssa kotiin. Uudet valjaatkin olivat ihan siinä itsessään. Ihan pikkasen otti kupoliin. Kotona ruskea hajupommi pääsi ensin puutarhaletkun alle ja vasta sen jälkeen saippuapesuun sisälle. Janne kysyikin ihan aidosti huolissaan, että "Onko tuo ihan normaalia?" Jaaaaa-a, enpä kyllä osaa sanoa...

Rassi tokoilee

Rassosella alkoi perjantaina uusi koulu, kun pääsimme HSKP:n Toko1-kurssille. Vähän hirvitti, että millaisella sykkeellä herra mahtaa tehdä hommia, kun paikkana on sama ATD-halli kuin snakujenkin kanssa. Mutta kuinkas kävikään, Rassi pääsi yllättämään mut enemmän kuin positiivisesti! Lauloin suurin piirtein hoosiannaa, kun homma pelitti niin hienosti. Tosin täytyy tunnustaa, että Rassonen oli ainoa koira, joka osoitti myös kiinnostusta leikkimiseen työnteon lomassa, mutta tämä tapahtui nimenomaan siellä työnteon lomassa, ei aikana. Ai jai jai, kun mä olin tyytyväinen. Meirän hiano nausteri.

Lauantaina olikin sitten pelletokon, eli snaukerhon tokon vuoro. Siellä hommat menee nykyään ihan läskiksi. Siis täysin. No, yritin muistella omia teinivuosia ja ymmärtää koiraani. Kyllähän ne koulutunnit itelläkin meni välillä vähän hihittelyksi, kun oli joku ihq vaan mielessä. Rassilla alkaa julma läähätys jo parkkiksella ja sillä vaan seisoo silmät päässä ja nenä imee hajuja koko sen puoli tuntia. Silloin, kun silmät liikkuvat, ne nauliutuvat joko Hupiin tai Iinekseen. Kaikki muu on ihan samantekevää. Huaahhh. Rassi on rakastunut isolla R:llä - sekä Hupiin että Iinekseen. Sylvia ei jostain syystä ole ihan yhtä ihana.

Sunnuntaina Janne lähti heti aamuvarhaisella työmatkalle ja jostain syystä aina, kun Janne lähtee saan ihan hillittömän tarmonpuuskan. Niinpä ihan ensin meillä imuroitiin, sitten tehtiin Rassin kanssa pari tuntia pihatöitä ja sen jälkeen pesin vielä ikkunoita Rassin valvovan silmän alla. Ai niin, ja vaihdoin vihdoin monta vuotta kärsineen limoviikunan uuteen ruukkuun! Rassia alkoi ruukunvaihtovaiheessa vähän väsyttää ja se vetäytyi ottamaan pikkutirsat. Se raukka ei tajunnut mitä menetti...multaa joka puolella ja mulla vain kaksi kättä. Aikamoiset herkkuapajat. Tällä kertaa Piippu ei juurikaan osallistunut meidän projekteihin, vaan tyytyi vaan ottamaan aurinkoa pyykkikorissa.

Tirsojen jälkeen lähdettiin Pikun kanssa Haltialaan. Ja kylläpä koirilla oli taas kivaa.

Pylly pyllyä vasten pum pum.

No terppa, täs me ollaan! Kovan vauhdin ja sinkoilevien lumikokkareiden vuoksi Pikku on katsonut parhaaksi puristaa silmät tiukasti kiinni.

Haltialassa tapahtui myös jotain sellaista, jota en enää odottanut tänä keväänä näkeväni. Meitä vastaan tuli hiihtäjä. Siis hiihtäjä! Erittäin omistautunut harrastukselleen....Itse en pidä tuota alla näkyvää "latua" kovinkaan houkuttelevana...

Leikkihetken jälkeen kotona on aina sama ongelma. Rassi aloittaa kaunistautumisrituaalit. Parta täytyy saada hierottua kuivaksi ja kauniiksi. Mun pyyhkeellä suorittama kuivaushan ei todellakaan ole riittävä. Rassi on tommone minä itte-koira.

Alkuhieronnan jälkeen voi asiaa auttaa myös tassuhieronnalla.

Ja loppuun aina vielä pienet sekoamiset. Kuinkas muutenkaan. Sitten olo onkin taas ah niin onnellinen ja tyytäväinen.

Rassi 11kk

Tässä kävi nyt pienoinen kämmi, kun Rassin vanheneminen meinasti unohtua ihan kokonaan. Eilen siis Pikkuherralle tuli jo 11 kuukautta ikää täyteen! Kuvastakin tuli näköjään vähän takakeno, mutta elämä on. Tässä on nyt hyvä mahdollisuus tehdä pieni yhteenveto siitä mitä Rassonenpassonen on oppinut tämän 11 kuukautisen elämäntaipaleensa aikana.

"Jesh! Tyhmät kuvaukset on ohi, jeeee!"

Ensinnäkin, Rassi on oppinut olemaan purematta. Aiemmin sen hammaskaluston lähelle ei paljon kannattanut tunkea esimerkiksi omaa naamaansa, kun koiruus olisi ihan varmasti innoissaan haukannut nenänpäästä palasen pois. Nykyään Rassin kanssa voi jo ihan vapautuneesti nenutella ilman, että tarvitsee pelätä piraijakoiran iskua. Myös iltapurukohtaukset ovat enää vain haalea muisto. Herranjestas, kun se pieni pentunen purikin! Ja siihen ei auttanut mikään muu kuin se, että koko koira lähti ulko-ovesta pihalle. Kaikenlaiset kieltämiset ja nitistyksethän olivat Rassin mielestä vain ihan tajuttoman kivaa leikkiä ja saivat sen taistelemaan ihan onnensa kukkuloilla. Jäähyt olivat arvossa arvaamattomassa.

Muutamia kuukausia sitten Rassilla oli vielä hassu tapa, kun se tuli aamuisin sängyn laidalle toivottelemaan hyvät huomenet. Ilmeisesti sen olisi tehnyt ihan hirveästi mieli purra, kun se haukotteli aina niin isosti kuin vaan mahdollista ja suun mennessä kiinni, se kita jotenkin mystisesti aina meni sillä lailla, että mun käsivarsi oli siellä suussa. Ihan muka vahingossa sen mojovan haukotuksen seurauksena aina jäi koko käsivarsi suun sisään. Hmm. Ei se kuitenkaan sentään uskaltanut alkaa jäytää sitä kättä vaan päästi aina saman tien käden pois suusta. Hassu koiranen.

Aamuisin Rassi on hellyttävän ihana pieni nallekarhu. Aamulenkin ja ruuan jälkeen siitä kuoriutuu laiskanlötkö nausteri, joka selkeästi vain odottelee, että minä ja Janne lähdetään, että pääsee rauhassa nukkumaan. Yksinjääminen ei ilmeisestikään ole mikään ongelma, koska vetelä löllykkä lompsii aina omaan huoneeseensa ilman mitään käskyä siinä vaiheessa, kun viimeisenä kotoa lähtevä vetää ulkovaatteita niskaan. Rassi vain rojahtaa omalle peitolleen sen näköisenä, että heippa, nähdään iltapäivällä. Yksinolo siis on opittu hienosti.

Rassi osaa myös istua. Rassi osaa seistä. Ainakin lähes aina. Rassi osaa pysähtyä. Ainakin, jos ei ole juuri muuta tekemistä. Rassi osaa tulla luokse. Rassi osaa etsiä nameja. Rassi osaa ohittaa muut koirat hienosti...ellei vastaantulija ole ihan poikkeuksellisen hemaiseva neitokoira. Ja Rassi osaa seurata. Seuraaminen tottisharkoissa menee vähän sinne päin, kun Iinestä pitää kytätä, mutta kotona se menee ihan superhienosti! Ollaan tehty sitä niin varovasti ja pienen pienissä pätkissä, että ne pienet pätkät mitä ollaan otettu menee ihan ältsin upeasti. Rassi pitää kontaktin aivan kertakaikkisen hyvin. Pidän välillä makupalaa suussa ja sinkoan sen sieltä koiralle ja muutaman kerran on käynyt niin, että Rassonen on ponkaissut ihan naamaan kiinni namin himoissaan. Luultavasti tulen vielä joskus kotiin huuli halki, kun PikkuKoiranen on hypännyt ottamaan naminsa vähän etuajassa...

"Ihanaa, leikitään!"

Rassi on myös vihdoin alkanut ymmärtää, koska emännältä on ihan oikeasti kaatumassa kuppi nurin ja kannattaa lopettaa. Silloin, se lompsii jonnekin makoilemaan sen näköisenä, että no anteeks, emmä nyt tiennyt, että sä otat tän noin vakavasti. Tämä on ehkä näistä kaikista opituista taidoista paras. :)

Rassin pääsiäinen

Rassosen pääsiäinen sujui hyvin rauhallisissa ja tervehenkisissä merkeissä. Perjantai käytettiin siivouspuuhissa ja siinä vaiheessa, kun oltiin edetty niin pitkälle, että oli enää yläkerta jäljellä, Piippu ja Rassi jäivät molemmat olohuoneeseen nukkumaan. Kauhukaksikko oli ihan puhki oltuaan niin ahkerana siivousapuna. Pikkusen kävi kateeksi, kun tyypit retkottivat ketarat pystyssä ja itse täytyi vaan ottaa imuri kainaloon ja siirtyä yläkertaan. No, saatiinpa raivattua tosi paljon kierrätykseen ja kaatopaikalle menevää tavaraa taas kellarista. Keväsiivous rulettaa.

Lauantai-iltana oli taas vuorossa oppitunti tokon parissa. Sieltä palasin itse verta valuvana ja koira oli vaan tohkeissaan ja ah niin onnellinen. Rassi pisti pystyyn oikein kunnon sikailut ja karkasi Iineksen luo noin tuhat kertaa. Rakkia Iineksen luota pyydystäessä multa meni kynsi poikki kynnen puolivälistä asti ja voin sanoa, että otti (ja ottaa edelleen) ihan pirun kipeää. Kotiin ajaessa oli kyllä tunnelmat aika matalalla. Radiosta sattui vielä tulemaan se biisi, jossa lauletaan, että "Haaveet kaatuu, niitä nousemaan ei saa..." Jotenkin kummasti ajatukset eksyi takakontissa olevaan partajeppeen ja haaveisiin hyvin ja arvokkaasti käyttäytyvästä koirasta. Samalla koin myös jonkilaisen valaistumisen siitä, että mulla todella täytyy olla joku ruuvi löysällä. Tiedän olevani kiinnostunut kisatasolla niin agilitysta kuin tokostakin ja sitten menen ja otan itselleni snautserin. Vielä uroksen. Oishan noita ollut yli 350 muutakin rotuvaihtoehtoa. Silloin lauantai-iltana tuntui, että en mene enää ikinä yhdellekään tokotunnille enkä edes haaveile agilityn alkeiskurssista. Olkoon mokoma itsepäinen möllykkä. Harrastakoon ihan keskenään.

Sunnuntaina maailma oli kuitenkin taas jo vähän kirkkaampi ja itsepäinen kovapää jästikokkare pääsi mukaan kätköretkelle kaupunkiin. Mentiin bussilla missä Rassonen ei ole ennen ollutkaan. Rambo Koirasen matkutusominaisuudet pääsivät jälleen oikeuksiinsa ja se ei ollut bussikyydistä millänsäkään. Ainoa reaktio mitä bussissa tuli oli hurjat hännänhuiskutukset, kun Rassi huomasi, että penkeillä istui ihmisiä. Jee, kaikkia uusia, vielä tuntemattomia lipomisen kohteita.

"Höh. Mitä ihmeellistä tässä nyt muka on?"

 Kätköjen lomassa pidimme pienen eväs- ja lämmitelytauon Pasilan asemalla. Rassi oli sitä mieltä, että "Maistuis varmaan mullekin."

Kotiin päin tultiin osan matkaa junalla ja siitäkään Rassi ei piitannut tuon taivallista. Pisteet Rassille siis. Koko reissulla saatiin kulumaan reilut kolme tuntia, joten Rambonen veteli mojovat päikkärit ja itseäkin meinasi vähän ramasta.

Maanantaina innostuttiin jälleen lähtemään muutamalle kätkölle. Tutun lenkkipolun varrella oli kuitenkin pieni onkelma, kun tulvavesi oli vallannut koko tien. Rassi Patruuna kävi toteamassa tilanteen.

Matka kuitenkin jatkui kiertotietä ja päästiinhän sitä lopulta itse kätköllekin. Rassilla ei ole ihan vielä leikannut, että purkki on jo löytynyt, joten se on vasta tunkemassa puun sisälle tarkastamaan tilannetta.

Pääsiäisestä hyppäys alkuviikkoon. Tiistaina nimittäin tapahtui ihme. Käytiin normaalisti lenkillä ja tuon reilun tunnin aikana ei tapahtunut yhtäkään selkkausta enkä käyttänyt edes päänsisäisiä kirosanoja. Koko matkan aikana Rassi ei syönyt yhtäkään purkkaa, kakkaa, limaa, multaa, mutaa, oksennusta tai nenäliinaa. Rassi ei myöskään _yrittänyt_ syödä mitään noista edellämainituista. HÄH?! Kun otin pari tottispätkää, koira suorastaan ylisuoritti. Sanoin "Seuraa" ja piski seurasi ja piti niin hienosti kontaktin, että meinasin tirauttaa pari onnenkyyneltä. Mikä ihme sillä oli silloin tiistaina ja miten sen saman mielentilan saa takaisin???!!!

Syömisestä puheen ollen...kuonokoppa on edelleen harkinnassa :) Tätä nyt ei kannattaisi edes tunnustaa, mutta viime viikolla Rassi söi yhteensä kolmet alushousut. Ensin tiistaina se okseni kahdet yhtä aikaa ja keskiviikkona vielä yhdet. Tätä ei varmaan usko kukaan, mutta me ihan oikeasti yritetään vahtia tuota otusta ja se ei edelleenkään oleskele missään päin taloa yksin. En tajua mistä se kaivaa noita vaatteita??!! Niin ja tämän viikon keskiviikkona, sen ihmeellisen tiistain jälkeen, Rassi jäi taas lenkillä syömään jotain jonnekin hevonkuuseen mihin mun ei ollut mitään mahdollisuutta rämpiä perässä. Menin siis kyykkimään tien varrella olevan roskiksen taakse piiloon ihan raivosta pihisten. Huomasin, että joen toista rantaa käveli joku koiranulkoiluttaja, joka pysähtyi katsomaan mun touhuja. Näyttäähän se toki ehkä hieman omituiselle, että meikäläinen kyykkii roskiksen takana ihan tuhottoman kauan ja hetken kuluttua kävelytiellä juoksee irrallaan eksyneen näköinen partanaama. Kun Rassi viimein löysi mut, kehuin sitä hammasta purren ja lähdin kävelemään eteen päin. Mutta kappas vaan, se itsepäinen kakanhimoinen jästipää, ei tietenkään seurannut mukana vaan juoksi takaisin sinne kakkakohteelleen naatiskelemaan Ai, että kun nosti kivasti verenpainetta.

Mukava mies maatessaan ja silleen. Kuvassa Rassi lepää maanantain reilun kahden tunnin kätköreissun ja sen jälkeisen pihassa juoksemisen jälkeen. Kahden tunnin jälkeen energiavarastot vielä pullistelivat, joten Rassi juoksi pihassa jäljellä olevissa lumihangissa noin puoli tuntia ihan yhteenmenoon. Täysillä. Ei auttanut kuin katsoa suu auki, kun koiranen otti ilon irti kevään viimeisistä lumista.

"Nooh, jos otan tässä pienet torkut, ni jaksaa sitten taas."