Vihdoin tokotreenit

Lauantaina päästiin vihdoin vähän tekemään jotain muutakin kuin tappamaan aikaa kotona. Illalla huristeltiin snakukerhon tokovuorolle Konalaan missä Jade oli tuttuun tapaan ensin vuorossa. Jade oli itse asiassa aika hyvässä vireessä tällä kertaa. Sen touhottaminen ei mennyt ollenkaan yli vaan se kuunteli mitä siltä pyydettiin. Jakke pysyi myös perusasennossa ehkä paremmin kuin vielä ikinä aiemmin ja se ei juurikaan tehnyt niitä pepun sivulleheittoja missä se on tähän asti kunnostautunut. Tehtiin muutama ihan lyhyt odottaminen sekä istuen että maaten ja niissä ei ollut mitään ongelmaa. Jakkeri oli ihan levollisen näköinen eikä edes meinannut lähteä hipsimään mihinkään. Liikkeestä maahanmeno meni myös ihan ok meidän tasoon nähden. Jakke taisi muuten vähän ihastua Sisu-snautseriin, joko tuli treenaamaan toiselle kentän puoliskolle. Jade oli mulla irti, kun aluksi siirreltiin agilityesteitä pois tieltä ja Jaksu ei ole koskaan "karannut" mun läheltä mihinkään. Nyt sen kuitenkin oli pakko käydä vähän nuuhkimassa Sisua :) Ja onhan Sisu kyllä tosi hieno ja taitava, että eihän se sinänsä mikään ihme ole ;)

Rassi oli taas hallissa odottamassa omaa vuoroaan ja tällä kertaa se ei möykännyt ihan niin pahasti kuin aiemmin. Se sai hepulin oikeastaan vain aina silloin, kun Tuija-ope tuli mun ja Jaden luokse kertomaan seuraavaa tehtävää. Rassi oli tikahtua kateudesta, kun se ei päässyt tervehtimään Tuijaa ja karjui sen tiedoksi kaikille muillekin. Rampon omat treenit menivät ihan mukavasti. Taisi tehdä ihan hyvää tuo meidän lähes totaalinen treenitauko. Seuraaminen oli muuten ihan suht hyvää, mutta Rassoselle hallissa on liikaa häiriötä ja se ei pysty ihan täysillä keskittymään ja haahuilee ajoittain. Sinänsä ymmärrettävää, kun hallissa on kuitenkin ahdettuna jatkoryhmäläiset toiselle puolelle kenttää ja samalla kentän puoliskolla vielä Suuri Rakkaus, Hupi. Ja tähän päälle vielä ajoittainen metakka, kun useampi koira haukkuu yhtä aikaa. Rassista kuuluu tuolla hallissa sellainen ihmellinen ähinän ja narinan sekoitus seuraamisessa. Mä en oikein ymmärrä mistä se johtuu...Onko se jotenkin niin mahalihakset tiukalla, että unohtaa hengittää kunnolla ja narisee sen takia??

Tehtiin Hupin kanssa myös parit paikkamakuut yhdessä niin, että toinen teki vierestä luoksetulon. Tämä ei aiheuttanut mitään ongelmaa, jippii. En kyllä vielä muutama kuukausi sitten uskonut näkeväni tätä päivää, että tuo liike on mahdollista! Tein myös kaksi muuta luoksetuloa, joissa kummassakin Rassi tuli suoraan sivulle. Siis was?! Se on tähän asti tullut joka ikinen kerta eteen niin kuin olisi tarkoitus. Ilmeisesti ongelma oli nyt siinä, että Heini ja Hupi olivat kentän puolikkaan toisella laidalla katsomassa suoritusta ja Rassosella on edelleen vesikokemukset sen verran hyvin muistissa, että pelkkä Hupin istuminen kentän reunustalla aiheutti sen, että Rassi tuli luokse kiertäen samalla ison kaaren poispäin Hupista ja siitä sitten suoraan sivulle (piiloon?) eikä eteen. Hupiin oli kuitenkin välimatkaa varmaan kymmenisen metriä, että aika varman päälle tuo meidän jästipää kyllä nykyään pelaa. Hupi lujahti kerran Rassin luokse leikkimään, mutta saatiin koiruudet onneksi suht nopeasti kiinni. Tein heti sen episodin jälkeen pienen pätkän seuraamista ja Rassonen oli kyllä ihan sen näköinen, että se yritti sanoa mulle, että "Mää en sitten muuten tehny mitään, se vaan tuli mun luo. Kato nyt, ku meen hienosti." Raukka oikein pinnisteli :)

Ajattelin joku aika sitten opettaa koiria tuomaan hanskoja, pipoja sun muita esineitä kotona ja tästä löytyikin Jaden bravuurilaji. Rassi ei tajunnut ollenkaan mitä sen olisi pitänyt tehdä eikä ottanut hanskaa edes innostamalla ja riehuttamalla suuhunsa. Ehkä se ajatteli, ettei parane koskea niihin tavaroihin, kun tähän asti siitä on seurannut vain huutia, jos on mennyt vaikka pipovarkaisiin. Jade taas oli heti ihan sata lasissa mukana hommassa. Meinasin tikahtua nauruun, kun se tiesi saman tien mitä siltä pyydetään ja tepsutti hanska suussa ympäri taloa niiiiin ylpeän näköisenä. Ohessa muutama ulkokuva "tippuneen" hanskan löytäneestä hienosta snautserirouvasta.

"Voi, voi taasko se hanska on tippunut. No, minäpä kipaisen hakemaan!"

"Phsuuhun vhaan."

"Voitte hurrata. Olen niin taitava!"

Voi tuota meirän Lalea, ku se on hieno!

...tosin yleensä tuo toteutus jää ihan himpun verran vajaaksi, kun Jade ehtii tipauttaa tavaran suusta ennen lupaa ja jää tuijottamaan sen näköisenä, että

"Nyt minä voisin ottaa sen palkan, jos vaan sopii."

Pakkasta ja pakkasta

Parin viime viikon aikana me ei olla tehty paljon muuta kuin lenkkeilty pakkasen paukkuessa. Itse olen vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen ja en millään jaksaisi tehdä koirien kanssa mitään lenkkeilyn lisäksi. Jadelle sopii ihan hyvin, että lenkin jälkeen voi vaan käpertyä omaan petiin takkatulen loimuun, mutta se toinen tapaus ei ihan niin helposti lannistukaan. Niinpä mä olen kantanut koirille kaupasta luita ihan selkä vääränä ja mun uusi puuhailutaktiikka noudattaakin seuraavaa kaavaa. Lenkiltä kotiin, koirille ruuat, takkaan tuli, sohvalle löhöämään, Jade omaan petiinsä…ja sitten Rassi alkaa kiusata Jadea ja yllyttää sitä painimaan. Rassi käy myös tuijottamassa mua sen näköisenä, että ”Tyyylsääää, kuolen tylsyyyyteeeeeen. Tajuutko???” Sitten vaan pakastin auki ja luut kummallekin. Sen jälkeen pääsen suht hyvällä omalla tunnolla kömpimään takaisin sohvalle, kun koirilla on taas tekemistä. Naudan putkiluut – laiskan ihmisen pelastajat.

Viime lauantaina peruuntui sekä aamun että illan tokotreenit, kun pakkasta oli sen verran reippaasti, etten viitsinyt lähteä halleille itseäni kiusaamaan. Rassiahan pakkanen ei häiritse millään lailla eikä nyt kamalasti itseänikään, mutta jotenkin tuntui, että jos aamutreenien aikaan oli -25 mittarissa niin se oli vähän liikaa. Myös viime viikon agilityt jäivät välistä, kun pakkasta oli taas se reippaat -20. Eilen saimmekin tietää, että meidän agilityhalli on käyttökiellossa, joten kevään loput treenit on peruttu. Voihan kökkö. Tällä hetkellä näyttää, että ulkokenttien sulamista saapi vielä jokusen hetken odotella…

Me ollaan puskettu menemään ihan normaalin pituisia lenkkejä pakkasesta piittaamatta. Jadekin kestää pakkasta mukavasti, koska koirat saavat olla lähes koko matkan irti ja pääsevät juoksemaan omaan tahtiinsa (eli lujaa). Kovimmilla pakkasilla Jaksu tosin on joutunut sulkeutumaan tonttupuvun syleilyyn, Jaggerin suureksi inhoksi. Viime lauantaina oltiin Hupin kanssa taas jäällä ja Jade on kyllä huvittava, kun se ei halua ollenkaan astua "poluilta" pois jäällä ollessaan. Lunta oli vain ja ainoastaan koirien nilkkoihin, muutoin hankin kantoi tosi hyvin. Silti Jade vaan tepsuttaa moottorikelkan uria ja yhtään huonompi polku ei kelpaa sille. Niinpä Jaksu ajautui useammankin kerran omilla urillaan ihan erisuuntaan kuin me muut ja sitten se jäi sinne moottorikelkan jäljelle tuijottamaan meitä kohti, että ”No mitäs nyt?? Miten mä muka sinne pääsen??” Rassi ja Hupi eivät varmaan edes huomanneet mitään kelkan uria vaan painoivat vaan täysillä siihen suuntaan minne hassunhauska leikki milloinkin johdatti.

Hupista puheen ollen, Heini kertoi hauskan jutun. Heini oli ollut Hupin kanssa käymässä veljensä luona ja juttu oli kääntynyt sitten Hupiin ja Heinin veli oli kysynyt, että onko Hupi leikkinyt viime aikoina poikaystävänsä kanssa. Heini sitten oli kysynyt, että "Ai Rassin?", jolloin Hupi oli pompannut heti sohvalta alas ja jäänyt tuijottamaan Heiniä pää kallellaan, jolloin Heini toisti, että "Niin, me puhuttiin Rassista". Tällöin Hupi oli juossut eteiseen ovelle ja aloittanut kauhean piippaamisen, jonka jälkeen se oli juossut ikkunaan ja taas ovelle. Sitten se oli mennyt uudelleen Heinin luokse pää kallellaan katsomaan kysyvästi, että "Missä se Rassi on, milloin se tulee??". Hupi on niin viisas :)

Käytiin pari viikkoa sitten pyörähtämässä Lohjan ryhmänäyttelyssä missä Hugo (D.O. His Majesty) olikin jo tyhjännyt pajatson ollen ROP. Kirsi-kasvattaja oli myös paikalla ja kävimme näyttämässä hänelle Jakkeria. Jade oli kyllä aika hellyttävä, kun se ihan selvästi tunsi Kirsin ja tuntui ajattelevan, että Kirsi on tullut hakemaan sitä jonnekin koiramaiselle reissulle. Niinpä Jaksu vain katseli mua sen näköisenä, että eihän mun tarvii nyt lähtee mihinkään, eihän? Rassonen taas on selkeästi miehistynyt, joko iästä tai Jaden tulosta johtuen. Niinpä se kokikin asiakseen pitää muut koirat loitolla meidän ympäriltä. Outoa, kun se ei ole koskaan aiemmin pärissyt kellekään.

Jade: "Nnniin, eihän mun siis tarvii lähteä mihinkään? Eihän?"
Rassi: "Vitsi mitä porukkaa. Kenetköhän sitä rökittäis."

 

"Ja sitten vielä sellanen juttu, että kun tuolla ois noita kaikkia luita, niiiiiin mietin vaaaaan, että voisinko saada ihan yhden vaan? Vaikka jonkun pienen, jooko?"

Rassi meinasi käydä ottamassa oikein kunnolla pataansa tässä taannoin iltalenkillä. Vastapuoli oli nimittäin tanskandoggi. Me mentiin koirapuiston ohi ja Jade ja Rassi olivat irti. Puistossa sitten olikin tanskandoggi, joka on aiemmin säikäyttänyt mut kiskaisemalla ulkoiluttajansa keskelle autotietä räyhätessään meille kadun toiselle puolelle. Nyt tämä samainen jättikoira juoksi saman tien aidalle, joka oli lumesta johtuen erittäin matala. Rassi ryntäsi aidalle myös ja nousi sitä vasten seisomaan ja saman tien, kun naamat kohtasivat, alkoi rähinä. Pelkäsin ihan kympillä, että Rampo on niin idiootti, että se hyppää aidan yli tai, että se tanskandoggi vaan astuu siitä aidasta yli pitkinen koipineen. Luojan kiitos koirat kuitenkin lähtivät vain juoksemaan aidanvierustaa omilla puolillaan ja pienen juoksukisan jälkeen Rassin korvat palautuivat ja se tuli kiltisti luokse. Samaisella lenkillä Rassonen kävi myös haukkumassa yhden pyöräilijän, joka ilmestyi meidän kulkureitille mun huomaamatta pimeyden keskeltä. Mitään tuollaistakaan se ei ole tehnyt ikinä ennen. Ihme kyllä, pyöräilijä otti tilanteen hyvin lungisti ja totesi anteeksipyyntööni vain, että "Ei se mitään".

Matalista aidoista tuli mieleen meidän portaiden maalausoperaatio. Kun maalarit tulivat meille töihin tammikuussa, Rassi heitti suurin piirtein voltteja onnesta ja käyttäytyi muutenkin tuttuun tyyliinsä hieman yli-innokkaasti. Hetken Rassosen touhuja katseltuaan, toinen maalari kertoikin, että "Juu, mä näinkin just yksi päivä tuollaisen snautserin. Se oli koirapuistossa ja hyppäsi tosi komeasti sen puiston aidan yli ja jatkoi matkaa kauheata vauhtia." On aina jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on vähän liian suurella turbolla varustettuja snakuja. :)

Latujuoksut

Rassin ja Jaden latujuoksut alkoivat jo viikkoja sitten, kun Jampoleija yhtäkkiä kesken lenkkiä ponkaisi tien penkalle ja sieltä tien vieressä menevälle ladulle. Rassin ensireaktio oli syvä hämmästys, joka muuttui salamannopeasti suureksi innostukseksi, kun partanaamat keksivät, että siellä löydetyllä ladulla on ehkä maailman kivointa juosta. Syytä tähän suureen riemuun en oikein ymmärrä, kun itse luulisi, että auratulla kävelytiellä olisi vähintään yhtä mukava pinkoa, mutta ei....

Yleensä juoksut alkavat siten, että Rassi joko hyppää penkalle ja aloittaa tiukan tuijotuksen mihin Jade vastaa tapittamalla takaisin. Tai sitten Rassi härnää Jaksua niin kauan, että takaa-ajofiilikset on saavutettu. Seuraava vaihe onkin se, että kumpikin sinkoaa kävelytieltä kinoksiin. Ja noita kinoksia meillä taas riittää, kuten näkyy :)

Lumi vaan pöllyää, kun Rapponi lähtee kinoksen päältä kohti latua. Jade saa aina ihan pinnistellä penkan päälle, kun kinokset ovat niin korkeat pienelle nausterille.

Rassi vilkaisee taakseen varmistaakseen, että äippä on kintereillä. Ja, onhan se siellä, hankeen uponneena.

Ja vihdoin päästään itse asiaan. Latu tosin on osassa kuvia aikalailla peittynyt uuteen lumeen, mutta baana näyttää kelpaavan partaeliöille.

Nausterit katoavat horisonttiin ;)

Sitten jarrut pohjaan ja täyttä vauhtia takaisin lähtöpisteeseen.

Ja juoksu jatkuu...

Ja se jatkuu... 

Sitten väliin loikka takaisin kävelytiellä ja uusi kierros on valmis alkamaan.

Välillä voi käydä niinkin hullusti, että takaa-ajon toinen osapuoli suorittaa katoamistempun.

Jade: "Mihin se nyt oikein meni???"

Rassi: "OOOOleoooooo, täältä mää tuuuuuun!"

Toisinaan matka ladulta takaisin tielle voi olla yllättävänkin pitkä...

...mutta snautserin sisulla pääsee ihan kevyesti vähän paksummassakin hangessa. Rassi näyttääkin oikeutetusti kieltä epäilijöille ja valmistautuu jo mielessään uuteen kierrokseen.

Tyypit oikeasti saattavat vetää tuota vaikka miten kauan. Tätä rallia ovat muut ulkoilijat pysähtyneet katsomaan monta kertaa joen toiselta puolelta - on se sen verran tiukkaa settiä. Joinain kertoina parrat selkeästi pinkovat tuota rallia niin kauan kuin suinkin jaksavat. Sitten ne loikkaavat takaisin tielle ja jatkavat muina miehinä matkaa - tosin ihan hengästyneinä. Yleensä Rassi vielä ottaa noin tennispallon kokoisen lumikokkareen suuhunsa ja rouskuttelee sen viilennykseksi hyvin autuaan näköisenä. Vanha totuus hullujen halvoista ja mielipuolien ilmaisista huveista pitänee edelleen paikkansa...

Kiirettä pitää...

...kuten kuvasta näkyy.

Jospa ensi viikolla olisi aikaa päivitellä meidän kuulumisia...?!

Lisää itsehillintää, kiitos

Käytiin sunnuntaina Jannen ja Partojen kanssa Haltialan suunnalla reilun parin tunnin kävelyllä. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä upeammaksi sää muuttui. Loppumatka tultiinkin auringon paistaessa ihan kirkkaalta taivaalta. Ilma oli tosi keväinen ja linnut lauloivat, ihanaa.

Jaden vahvuuksia ei selkeästi ole minkään maailman odottaminen. Lauantain snakukerhon tokossakin se oli jotenkin ihan tärähtäneellä tuulella ja ei käytännössä kuunnellut ollenkaan mitä mä sille sanoin. Sillä vaan häntä vispasi ja aivoissa ei liikkunut selvästi mitään muuta kuin ajatus nameista. Tästä lähtien Jade taitaa lähteä treeneihin täydellä mahalla. Myös sunnuntain lenkillä Jaksu antoi näytteen malttamattomuudestaan. Huom! Katsokaa miten ylväästi meidän nuorukainen istuu äiteen lähdöstä huolimatta paikoillaan!

"Tää niinku tulis nyt. Siis anteeksi tosi paljon, mutta mä en voi enää hillitä itseäni."

Onhan tuosta Jaksun nopeudesta hyötyäkin. Kun huudan koirat luokse, Rassi ei ole ehtinyt vielä edes tajuta mitä sille on huudettu, kun Jade on jo melkein perillä.

Rassosella oli lauantaiaamuna taas ohjelmassa HSKH:n tokoa. Tehtiin paljon paikkamakuuta liikkurin toimiessa häiriönä. Rassonen nousi yhden kerran istumaan, mutta muuten kesti hyvin makuulla vaikka ihana uusi ihminen kierteli ympärillä. Tämän jälkeen tehtiin lyhyt pätkä seuraamista koirakujan läpi. Rassonen ei piitannut muista koirista mitään, mutta seuraaminen oli muuten vähän väljää. Toi on ihmejuttu, kun muutoin Rassi haluaa aina nyhjätä ihmisissä kiinni, mutta seuraamisessa se liukuu vähän sivuun oikealta paikalta. Täytyy nyt yrittää työstää tuota ihan sata lasissa. Vielä, kun keksisi, että miten. Rassonenhan toimii aina sen mukaan millä tuulella se on. Tarpeeksi viritettynä, se seuraa ihan mallikkaasti, mutta vähänkin löysässä mielialassa sitä rakoa alkaa syntyä. Ja tuon kokoiselta koiralta vaaditaan kyllä tosi tiivistä menoa. Puuh. Ihan loppuun tehtiin vielä luoksetulot koirakujan läpi. Rassonen vilkuili kaikki koirat läpi laukatessaan kujassa, mutta ei kuitenkaan edes meinannut karata niiden luo. Se oli oikeastaan aika huvittavan näköistä, kun Rassi laukkasi menemään ja selvästi "huuteli" kaikille treenikavereille "Moi vaan! Minoon Rassi, kukas sää oot?!"

Illalla otin Rassinkin mukaan snakukerhon treenivuorolle, mutta se ei selvästi ollut enää oikein treenituulella. Tein sitten vähän hyppyä ja joitain seisomisia, sekä kokeilin vähän seuraamista kahdeksikolla. Se ei mennyt hirveän hyvin, mutta Ramponen oli tosiaan selkeästi vähän väsyksissä muutenkin. Tein sitten Jaksun kanssa vähän ekstraa Rassin vuorolla, mutta Jaksunen oli edelleen vähän yli-innokas. Iltatreenit olisivat siis voineet mennä paremminkin, mutta eiväthän nuo koiruudet mitään koneita olekaan.

Torstain agit menivät suht mukavasti. Rassi teki parit ekat harjoitukset tosi hyvin ja innokkaasti. Mulla oli jopa vaikeuksia ehtiä ohjata, kun se meni sen verran reippaasti. Sitten ihan viimeinen harjoitus meni tietenkin tosi huonosti. Mentiin ihan Hupin ohi lähtöpaikalle ja se riitti saamaan Ramposen ajatukset sekaisin. Niinpä just ne viimeiset esteet meni sitten ihan haahuillessa. Oma moka sekin, kun kerran vein herran niin läheltä huumaavaa Hupia. Jaksu meni ihan omalla tasollaan ja sen kanssa voi ihan hyvin tehdä samoja harjoituksia kuin Rassinkin kanssa. Jade muksahti kerran vähän, kröhöm, vaarallisesti keinulta, mutta ei se sitä onneksi häirinnyt ollenkaan. Rassikin suoritti pari viikkoa sitten keinun ihan yksinään mun selän takana ja tuli sieltä julman jysäyksen kera alas. Sen jälkeen Rassonen tulikin mun viereen häntä heiluen sen näköisenä, että "Näitkö?! Mää melkein putosin, vähäks hauskaa!"

Viime viikon maanantaina lenkillä sattui mielenkiintoinen välikohtaus. Mä solmin kakkapussia kiinni, kun meitä lähestyi joku mies. Koirat oli ihan hihnat löysillä ja itse olin uppotuneena omiin ajatuksiini, kun Jade päätti yhtäkkiä alkaa haukkua sille miespololle. Rassi tietenkin yhtyi välittömästi kuoroon, mutta kun se ei edes tajua, että miksi haukutaan, niin Rassonen suoritti myös samaan aikaan Rassi-tervehdyksen ihan innoissaan hyppäämällä suoraan sen miehen päälle. Mun suusta kuului niin epäinhimillinen EI-rääkäisy, että säikähdin sitä ääntä itsekin. Koirat hiljenivät ja mies jäi hokemaan "Nou hätä, nou hätä, nou hätä..." Siitä mun äänestä olisi voinut luulla, että Rassi on hyökkäämässä miesraukan kimppuun ja mä aion teurastaa ne molemmat koirat raivopäissäni. Mua hävettää vieläkin se tilanteeseen nähden ylimitoitettu karjaisu. Tämän viikon treeniohjelmassa on siis Jaksun rauhoittumisharjoituksia, Rassin seuraamistreeniä ja emännän äänenkäytön hillinnän harjoittelua...haastavinta näistä taitaa olla tuo viimeisenä mainuttu.

Minun koirat

Väitetään, että snautseri on yhden ihmisen koira ja ainakin meillä se pitää paikkansa. Janne onkin todennut mulle, että "Nuo koirat ei pidä mua minään. Ne vaan odottaa, että koska sä tuut kotiin." Tämä odottaminen tapahtuu tuulikaapin oven edessä ikään kuin näin.

Kuva on kännykällä otettu, joten se on vähän huono, mutta pointti varmaan tulee selväksi. Käsittämätöntä, että niillä molemmilla on päätkin tuollaisina litteinä lättyinä. 

Että asia varmasti tulee selväksi, niin näytettäköön vielä yksi luoksetulo tammikuulta. Janne huutaa koiria luokseen ja ottaa samalla kuvia. Minä itse olen Jannesta katsoen oikealla....mikä tulee selväksi hetken kuluttua. Viimeisessä kuvassa olevat jalat ovat siskoni sulosääret, mutta ei anneta niiden häiritä.

Janne: "Rassi ja Jade tänneeee!"
Parrat: "Jep, tullaaaaaan!"

Janne: "Hyvä, hienoa!"
Jade: "Jee, kohta saan namii. Namii, namii, namiii."
Rassi: "Siis hetkinen. Onko Ellu tuolla??"

Janne: "Hyvä, tulkaa tulkaa!"
Jade: "Namii, namiii."
Rassi: "Ei jummijammi. Se ON tuolla."

Janne: "Mitä hittoo...?"
Jade: "Jesh, melkein perillä."
Rassi: "Siis en to-del-la-kaan juokse tonne. Joku roti. Meikä häipyy."

Janne kuitenkin vie näitä kiittämättömiä partanaamoja lenkille, antaa niille ruokaa ja leikkii niiden kanssa, mutta ei...Että yritä tässä nyt sitten käännyttää Jannea rokkipojasta kennelpojaksi, kun nuo koirat eivät voi yhtään auttaa mua. Mission impossible?