Parturoitu pikkupoika

Kuvassa trimmauksessa käynyt, beigenvärinen hylje.


Tällä viikolla on ollut yöunet vähän vähissä, kun samalle viikolle on osunut Vaasan reissu, jonne lähtö oli pyjamalennolla kello 06.50, pikkujoulut ja Rassin mahanpurut. Ramboli oli syönyt yhden kenkäni sandaalimalliseksi Vaasassa ollessani (ihan siististi se oli operoitu, mutta on kuitenkin sen verran kotikutoisen näköinen, että ei taida olla enää sille kengälle käyttöä) ja maha aloitti taas kerran aamuyöstä elämöinnin. Rampattiin sitten ulkona kaatosateessa useamman kerran ja Rassi oli levoton koko yön. Alla Rassi todistaa osaavansa myös nukkua. Kainalossa on Herra Virtahepo.


Perjantaina suuntasimme parturoitavaksi ja voe tokkiinsa millainen luikero karvan alta löytyi - aikamoisen draaman jälkeen. Mun mielestä Rassista tuli ihan tytön näköinen. Sorry vaan Mr. Matchomies. Raamit ovat kuulemma ihan kohdillaan, mutta täyte puuttuu. Isoisä Jankuunkin (Chivas Grand Calvera) rääpälettä on verrattu...Jankun meriitteihin on "vähän" matkaa, mutta aktiivisuudessa tyttöjen perään Rassi on kuulemma lähes samalla tasolla :) Rassi on tuommoinen hassunhauska koipeliini, joka tuntuu olevan aina hyvällä tuulella.

Rassin mielestä kaikki meille tulevat vieraat ovat ihan mielettömän kivoja. Se saakin lähes aina hulluuskohtauksen vieraiden saapuessa ja juoksee ympäri kämppää takapuoli maata viistäen. Kai me Jannen kanssa ollaan niin tolkuttoman tylsää seuraa, että kaikki uudet ihmiset saavat pään sekaisin. Minkäänlaista vartiointia ei siis tällä rintamalla ole edelleenkään havaittavissa. Rassi varmaan mielummin vahtisi, että vieraat eivät pääse pois kuin, että meille ei pääsisi sisälle. Ulkoa kuuluvat äänet kuitenkin aina välillä kirvoittavat Rassosen haukahtelemaan ja omaa pihaa se vartioi hyvinkin tarmokkaasti.

Viikonlopun aktiviteettien seurauksena lattioillamme on lojunut litteä hylje.


Pikku, Rassin ensimmäinen tyttöystävä, saapui tänään emäntänsä Annan kanssa ilahduttamaan sateista sunnuntaita. Urpoolijat näkivät toisensa piiiiitkästä aikaa, mutta tuntui, että silti leikkejä jatkettiin suoraan siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin.


Kuvassa Pikun bravuuri, eli tukeva ote etujalasta ja Rassi on loukussa.

Rassilla on ihmeellinen tapa jäädä vaanimaan Pikkua. Se menee välillä ihan sellaiseen kissamaiseen asentoon ja odottelee Pikun vastavetoa. En tiedä onko se saanut Piipulta vaikutteita vai mistä lie keksinyt moisen tavan.

Huomasin tänään, että olen yhdessä ekoista bloggauksista arvellut Rassin olevan keskimääräistä helpompi pentu tai muiden pennunomistajien liiottelevan hankaluuksiaan kertoessaan pennuistaan. Olen sanaton.

"Serkukset"

Kuvassa "serkukset". Piippu ei halunnut osallistua kuvaukseen ja Hänen Korkeuttaanhan ei voi pakottaa, joten poissaolo annettiin anteeksi.

Me saimme siis viikonlopuksi vieraita Pohojammaalta, kun Laura, Tero, Aada ja Emmi & Jojo saapuivat meitä ilahduttamaan. Vilskettä ja vilinää oli luvassa, kun talossa oli kolme koiraa, yksi kissa ja vielä yksi ihmisenpoikanen. Piippu ei ollut ihan kauhean innoissaan, kun meillä oli yhtäkkiä vielä kaksi koiraa lisää, mutta Rassi oli tietenkin ihan onnesta soikeana. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia meinasimme kaikki tulla hulluksi, kun Rassi rassasi hermoja ihan urakalla. Jostain syystä sain jotain lohtua, kun Laura sanoi, että "En ole koskaan nähnyt tuollaista koiraa joka ei vaan usko. Miten se voi olla noin kovapäinen?!" Täytyy myöntää, että tuo partanaama on kyllä niin sinnikäs yrittämään, että meinaa välillä itsellä sitkeys loppua. Periksi ei ole kuitenkaan annettu.

Rassi on taas kunnostautunut pistelemällä poskeensa mulle tärkeitä tavaroita. Pikkuherra oli nimittäin syönyt ratsastuschapseistani molemmat kuminauhat. Onneksi Rassi on kuitenkin pohjimmiltaan niin hyväntahtoinen ;), että se söi taas vain kuminauhat ja chapsit todistettavasti ovat edelleen käyttökelpoiset ilman kengän alta meneviä nauhojakin. Hyvä niin, muutoin Rassi olisi saanut aika nopeasti keksiä jonkin keinon millä ne saa taas toimiviksi. Mikä siinä on, että ihan kaikki on pakko pistellä napaansa?! Ihme tyyppi.

Syömisestä puheen ollen...joitain viikkoja sitten oltiin Rassosen kanssa lenkillä ja se jälleen kerran hotki jotain suuhunsa. Tästä on jo sen verran aikaa, että Rassi ei ollut vielä keksinyt, että kannattaa juosta pakoon, jos kita on täynnä jotain epämääräistä ja minä lähestyn tiukin askelin...eli Rassou siis nökötti nätisti paikallaan ja minä aloin kiskoa sen suusta "risua". Ihmettelin, että no on se nyt kumma, kun risua pitää noin tiukasti pitää suussa - leuat oli kuin lukittu kiinni. Väänsin sitten leipäluukun väkisin auki ja kiskaisin "risua" oikein voimalla. Johan alkoi irrota...jostain syvältä kurkusta tuli nimittäin ulos hiiri, joka oli niin mädäntynyt, että se haju oli niin kaamea, että yökin seuraavan vartin. Mulla on tunnetusti erittäin voimakas puklurefleksi, joten lenkin jatkaminen oli ihan tuskaa. Niin ja se risu oli tosiaan sen hiiren kovaksi koppuraksi mennyt häntä. Kävi kyllä mielessä, että oiskohan se kissakin riittänyt lemmikiksi ja, että onkohan tuossa piskissä jo mennyt palautusoikeus umpeen vai vieläkö sen voisi tyrkätä junaan ja ostaa lipun Vaasaan ;)

Tänään meillä on ollut lötkö koiranpentu vieraiden lähdön jälkeen. Tassut vain sätkivät välillä villien unien tahdissa, mutta muutoin tunnelma on koko talossa hyvin raukea. Kyllä sielu lepää.

Maalarin apupoika

Meillä on remppailu jatkunut viimeistelymaalausten merkeissä. Maalia ovat saaneet pintaan patterit ja muut pienemmät kohteet…kuten erään koiranpennun nenä. Maalipurkit saavat olla rauhassa, mutta miten sitä telaa nyt voisikaan vastustaa. Nenä sai telan metsästyksessä uuden pinnan, mutta onneksi nuo maalit ovat vesiliukoisia ja ei tarvinnut lähteä ostamaan "kulumaa". Eräs pikkupoika nimittäin kysyi kyynel silmässä äidiltään, että miten paitaan tulleen tahran saa pois. Äidin vastatessa, että "Kulumalla", poika sanoi itkuisella äänellä, että "No ostetaan sitten kaupasta sitä kulumaa."

Rassi on toipunut hyvin mökillä saadusta raitisilmamyrkytyksestä ja on palautunut käytökseltään pikkuhiljaa vähän normaalimmalle tasolle. Ihan kaikesta ei ole tarvinnut vääntää kättäkään, joten ihan mukavasti on mennyt. Ulkoillessa muiden koirien ohituksetkin sujuvat hienosti. Olen tosin tullut siihen tulokseen, että kaikkien flexi-taluttimen ostajien pitäisi käydä jonkinlainen ajokurssi ennen siirtymistä liikenteeseen. Vai miten se on niin vaikee painaa sitä stop-nappia?! Ihan kohdalla se vielä pysyy pohjassa, mutta miten kummassa se heti ohituksen jälkeen mystisesti vapautuu siten, että hetken päästä vieras koira on persauksissa kiinni?? Samahan se olisi, kun joku äiti yrittäisi kauppareissulla opettaa pikku-Petterille, että ”Ei, sieltä karkkihyllystä ei saa ottaa karkkeja omin luvin, mennäänpä kassalle” ja toinen äiti kurvaisi paikalle ja yllyttäisi pikku-Liisaa repimään karkit hyllystä ja näyttämään samalla Petterillekin kuinka kivaa se on ”Joo, ota vaan ja vie vähän tuolle Petterillekin, kun sen äiti on noin kauhea, että ei anna lapselleen ollenkaan karkkia”.

Kulunut viikko oli vähän tapahtumaköyhä, mutta Rassin mielestä mukavinta oli varmasti taas lauantain peuhaamiset pentukoulun jälkeen. Ilmeisesti pikkujoulukausi verotti osallistujia, koska pentuja oli vain kaksi Rassin lisäksi. Paikalla olivat Sylvia 11 kuukautta ja Hupi 7 kuukautta. Hupi on (Rassin mielestä) Rassin tyttöystävä ja Sylvia ei nyt niin kiinnosta, koska Hupi on paljon helpompi alistaa Rassosen päiväunien toteuttajaksi. Koirapuistoon tuli myös vuoren kokoinen saksanpaimenkoira ja meidän omistajien silmissä se oli todella pelottava otus. Rassi ja Hupi eivät nähneet asiaa samalla lailla, vaan kuolemaa uhmaten (minun ja Hupin ”äidin” tulkinta) ne aloittivat järjettömän näköisen takaa-ajoleikin, joka keskittyi saksanpaimenkoiran ympärille, vaikka koko muu puisto ihan huusi tyhjyyttään. Kaksi snakusterinpentua syöksähteli edestä ja takaa ja suurinpiirtein mahan alta ja jättiläiskoira katseli touhua kummissaan. Pelkäsin koko ajan, että urpoilijat pasauttavat suoraan kylkeen ja iso herra hermostuu ja haukkaa urpoilta päät irti. Näin ei onneksi käynyt, vaan saimme pentumme ehjinä ja väsyneinä kotiin.

Rassi 6 kuukautta

Näin taas vierähti kuukausi ja Rassonen on saavuttanut kunnioitettavaan kuuden kuukauden iän. Kuvaus oli supervaikeaa, koska ei olla harjoiteltu pitkään aikaan pönöttämistä ja sainkin roikkua hännässä kiinni, ettei koiruus lähtenyt litomaan...jos aiotaan joskus päästä virallisiin näyttelyihin, niin meillä on kyllä vielä paljon hommia edessä. Lisäksi Rassi näyttää tuossa kuvassa pitkälle kuin valtamerilaiva. Ja reisissä rehottaa edelleen mustaa karvaa. Ja häntä on pari numeroa liian suuri, kun sitä ei ole nypitty vielä ollenkaan. Ja vali vali.

Viikon kohokohta Rassoselle oli ensilumen sataminen maahan. Aluksi Rassi luuli, että sen tehtävänä on syödä kaikki maassa oleva valkoinen aine ja niinpä se alkoikin suorittaa urakkaa tarmokkaasti. Onneksi se jossain vaiheessa tajusi, että urakka on mahdoton ja päätti jättää homman sikseen.


Tällä viikolla on ollut havaittavissa jonkinlaista uhmaikää. Luin tosin tänään Hesarista, että uhmaikääkään ei enää kutsuta uhmäiäksi, vaan se on nykyään tahtoikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä :) Tuntuisi, että Rassilla tämä tahtoikä olisi ikään kuin alkanut. Tällä viikolla tahtojen taistoa ollaan käyty monistakin, usein varsin oudoista asioista. Esimerkiksi keskiviikkona iltalenkin jälkeen Rassonen yhtäkkiä päätti, että sen jalkoihin ei muuten kosketa, kun minä taas ajattelin putsata niistä lumet ennen sisälle menoa. Otettiin taas ihan kunnon matsi ennen kuin lumet oli putsattu. Myös kynnet leikattin tänään tyylillä 'päällä istuen'. Mitenköhän se edes viitsii alkaa vääntää tuollaisista asioista...hoh hoi.

Tänään Rassonen taas koetteli rajojaan lenkillä ollessamme ja säikäytin sen ensimmäistä kertaa katoamalla puun taakse piiloon. Karkuunhan mä olen sitä aiemminkin juossut, mutta piiloon ei ole vielä tarvinnut mennä. Nyt on sitten sekin konsti käytetty ekan kerran ja sen verran temppuni osui ja upposi, että loppumatkalla ei tarvinnut koiraa huhuilla.

Eilinen tokoilu meni ihan hyvin ja sen jälkeisten leikkien aikana Rassonen juputteli läpi niin tytöt kuin pojatkin, että sillä rintamalla ei mitään muutosta aktiivisuuden eikä mieltymystenkään suhteen - kaikki käy :)

Piippu, Rocky ja Rassi-Rassaava

Myös Piippu lähti mukaan mökille ja yllä olevassa kuvassa Hänen Korkeutensa kertoo minkätasoinen reissu hänen mielestään oli. Eipä ollut kummoinen. Matkailuhan on Pipen mielestä täysin turhaa, koska kotona on kaikki mitä tarvitaan eli ruokaa ja lämmin paikka missä nukkua. Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan?! Automatkan kidutuksesta selviydyttyään Piippu joutui vielä Rassin jatkuvan huomion kohteeksi. Piippu ei voinut ottaa askeltakaan ilman, että Rassi oli jahtaamassa pientä karvapalloa. Alla olevasta kuvasta tyhmäkin tajuaa mitä mieltä Pipe on Rassosen seurasta.

Mutta mitä tekee Rassi...No alkaa tietenkin hirveän pyllistelyn, että saisi Piipun mukaansa kivoihin leikkeihinsä! Kuten arvata sopii, Piippu ei ihan lämmennyt ajatukselle.

Sitten Rassia onni potkaisi ja pihaan ilmestyi naapurin Rocky! Luulin, että Rocky (joka kantaa kotiin jäniksiä metsästä) olisi nirhannut Rassin, mutta yllättävän kärsivällisesti se jaksoi katsoa urpoilua ympärillään.

"Heeeeiii, kukas sä oot?! Leikitäänkö???"

"No elä sie nyt minnuu pepusta nappaa, iiiiks"

"Eikö oo kiva auringonpaiste, saa ihan sydämen läpättämään. Tuu, juostaan!"

"Älä nyt jäykistele. Anna palaa vaan!"

"Kato näin se käy. Osaatko muuten laittaa hännän tälleen?"

"Jesh, anna tulla vaan!"


"Kivaa, lisää vaan!"

"Hä hää, et kuitenkaan saa mua kiinni!"

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja sunnuntaina oli taas aika pakata auto ja suunnata nenä kohti Helsinkiä. Sitä ennen kävimme kuitenkin vielä vähän kävelyllä. Toimintaa täynnä ollut lauantai ei paljon tuntunut Sir Rassoun jaloissa, pikkuherra nimittäin liikkui lähinnä alla näkyvällä tavalla...

Huh huh, Rassi mökkeilee Vol. 2

Rassi lähti viikonlopuksi itä-Suomeen laittamaan mökkiä talviteloille. Perjantai-ilta meni siis autossa istuessa ja Rassin osalta nukkuessa. Lauantaina meillä olikin sitten käsissämme snautserin verran kuivaa ruutia. Aamulla, kun päästin koiran ulos, se juoksi valehtelematta 20 minuuttia hullunjuoksua niin, että metsä ryskäsi. Kameran sain esiin vasta, kun palasimme kotipihaan missä sama meno jatkui.

Ympäri pihaa, jeeeee ja kaislojen läpi, oujeeeeeeeeeeee.













Alla pieni lepotauko, jossa on selvästi nähtävillä vielä villiintyminen. Sen huomaa höröllään olevasta korvasta. Rannalla ei voinut tunketua mihinkään alle, niin muutaman sekunnin huili lättänänä hiekalla kelpasi.



Aamun lähdettyä vauhdikkaasti käyntiin, jatkoimme päivää lähtemällä Savonlinnaan geokätköilemään. Ensimmäiselle kätkölle reitti vei kallioisella metsäalueella. Katselin vähän huolissani jäisen liukkaita kallioita ja rannassa vellovaa vettä sekä ympärillä säntäilevää snakusteria ja juuri, kun pääsin sanomasta , että "Pakkohan Rassin on oppia elämän realiteetteja ja missä voi kulkea ja missä ei", hölmö penikka liukui kalliolta suoraan järveen! Veret seisauttava hetki, mutta jäästä ja liukastelusta huolimatta Rassi sai itse itsensä kammettua kalliota ylös. Pahimmassa tapauksessa olisimme olleet kaikki kolme siellä järvessä...Ulkona oli sen verran kylmä, että Rassin karvat jäätyivät, mutta sekään ei näyttänyt pikkuherraa häiritsevän eikä se osoittanut mitään kylmettymisen merkkejä. Onneksi pulahdus oli sen verran pikainen, että koko koira ei kastunut. Matkan varrella Rassi koki myös vihdoin ahaa-elämyksen siitä, että tänne-käskyähän ei olekaan mikään pakko totella, jos ei halua. Voimme oikein nähdä kuinka lamppu syttyi koirulin päässä. Alla kuva, kun on aika siirtyä takaisin autoon, mutta Rassin mielestä metsässä oli niin kivaa, että avoinainen takaluukku ei houkuttele, joten siellä se penikka vain möllöttää eikä meinaakaan liikahtaa.

Koiruus kuitenkin saatiin kyytiin ja matka jatkui kohti seuraavaa kätköä. Rassi on tarkkana, kun kätkö on löytynyt kirjaamme nimiä logikirjaan.

Matkan varrella oli aikaa parille poseeraukselle ja luoksetuloharjoitukselle (sattuneesta syystä!).

Sitten olikin aika pitää pieni juomatauko, joka päättyi juomakupin kannalta onnettomasti.

Muutaman hörpyn jälkeen juomakupin virkaa toimittanu pieni muoviastia täytyi kantaa kiireesti heinikkoon piiloon, ettei julma eukko (=minä) tule ja vie sitä.

Ah, sitä onnen tunnetta, kun muovi rätisee hampaissa ja tietää, että nyt se menee rrrrrikki!

Kätköreissun jälkeen laiturin nokkaan istahti hetkeksi vähän rauhoittunut koiranpentu.

Olisi voinut kuvitella, että kaiken tämän äksönin jälkeen meillä olisi ollut vähän väsähtänyttä seuraa, mutta mitä vielä...heti sisälle päästyään Rassi alkoi jahdata Jannen kellotaulun ja auringonvalon aiheuttamaa valopistettä. Siitä riittikin riemua useaksi minuutiksi, kunnes valopiste mystisesti hävisi eikä enää Rassin suruksi palannut vaikka sitä kuinka yritti etsiskellä.

Ja eikä tässäkään vielä kaikki. Maalaisilma ilmeisesti sekoitti täysin koirulin pään, koska se ei malttanut nukkua sekuntiakaan, vaan puuhasteli kaikkea "pientä kivaa" koko ajan....kuten esimerkiksi käveli pokkana ruokapöydällä useamman kerran ja varasti halkoja, ruokaa, roskia, vaatteita, you name it. Ja joku vielä sanoo, että mökkeily on rentouttavaa! :)