Kesäkuulumisia

Huiskis vaan, kesä on lusittuna ja tässä tiivistelmä siitä kaikesta mitä olemme ehtineet puuhailla parin kuukauden hiljaiselon aikana.

Olemme tietenkin uineet.

Toiset tiukasti remmissä, pelastusliivien kera...sattuneesta syystä.
Valitettavasti joudun toteamaan, että kesän uintikerrat eivät tuottaneet mainittavaa tulosta. Myös liivit päällä on mahdollista ajautua mahdottomaan uintiasentoon ja lähes hukkua.

Toisilta tämä(kin) laji sujuu ihan luonnostaan.

Uimareissuihin kuuluu tietysti olennaisena osana rannalla kuivattelu.

Hetken tuumauksen jälkeen, Jadunen tulee siihen tulokseen, että tarvis varmaan juosta vähän, että sais föönailtua karvat ojennukseen. "Rassi. Ala tulla!"

Äidin sana on laki. Juostava on, kun kerran käsketään.

Ja loppuun vielä kuivattavat painit.

Jotta  elämä ei kävisi liian raskaaksi, välillä on pakko ottaa vähän lepoa.

Sitten taas jaksaa...vaikka pelata pelejä sadepäivien ratoksi. "Trivial Pursuit on aika kiva." T: Piippu

Ja minä, kun luulin, että pelkästään kissat ovat fiksautuneet pahvilaatikoihin...

Tokihan kesään kuuluu myös mökkeily. Ja veneily.

Mökillä pääsee myös mukaan kauppa-autolle. Pienimmät voivat tähystää autoa penkin päältä.

Ja mökilläkin täytyy levätä, että taas jaksaa. Lepopaikan valinnassa on tärkeä huomioda turvallisuusnäkökulmat ja katto onkin ihan ehdoton edellytys hyvien unien takaamiseksi.

Koska me ei tänä vuonna päästy ollenkaan vaeltamaan, kävimme "cityvaelluksella" keskustassa. Retki alkoi Tervasaaresta missä ihmisväki kävi lounastamassa Savussa Rassin äänekkäiden protestointien säestämänä. Kukapa sitä haluaisi olla puuhun köytettynä, jos osa porukasta vetää vieressä herkkumenuta nassuun.

Päivän ohjelmaan kuului myös chillailua ja mansikoiden syöntiä Espalla.

Tokikaan kesä ei mennyt ihan vaan "pellossa eläen", ollaan me käyty myös hakumetsällä.

Sekä jäljestämässä.

Ja tokoilemassa.

Synkkinä sadepäivinä olemme pitäneet olohuoneessa painikisoja.

Ja sitten me ollaan taas lepäilty.

Näillä eväillä ollaan menossa melkein syyskuussa jo! Miten aika voikaan mennä näin nopeasti eteenpäin...

Nyt meillä puhaltavat uudet tuulet, siitä lisää pikapuoliin :)

Rallytokoa Helsingissä

Lauantain näyttelytunnelmat vaihtuivat toisenlaiseen kisailuun sunnuntaina, kun suuntasimme kohti Herttoniemeä rallytokoilemaan. Tavoitteena oli Rassin osalta hyvä vire ja kolmas hyväksytty suoritus ja sitä myötä RTK1-koulari. Jadulille lähdin hakemaan rau-hal-lis-ta rataa, ilman mitään sähellystä.

Päästyämme paikalle, laitoimme leirin pystyyn ja sanoin jo siinä vaiheessa Jannelle, että ”Rassi on nyt kyllä ihan outo”. Rassonen nimittäin lompsi ihan tyytyväisenä häkkiin eikä riekkunut yhtään mitään. Ehkä se oli väsynyt edellisestä päivästä…? Tiedä häntä. Lämmittelyt sujuivat kuitenkin hyvin ja Rassi oli ihan messissä. Itse rata oli selvästi vaikeampi kuin viimeksi ja siellä oli myös saksalainen käännös mitä ei olla harjoiteltu kuin joskus talvella viimeksi. No, siitä ei kuitenkaan tullut meidän kompastuskivi…vaan kaikki lähti menemään snadisti pieleen heti ensimmäisessä liikkeessä, joka oli koira istumaan ja ohjaaja kiertää koiran ympäri. No, Rassipa sitten humpsahti makaamaan ja mä olin katsovinani, että se käväisi vain osittain maassa enkä uusinut liikettä. Siitä meni heti -10 pistettä. Ja siis anteeksi nyt vaan hyvä koira, mutta mikä ihme saa sut menemään maahan istumisen sijaan?!?!?! Ollaan nyt kolme vuotta tahkottu sitä maahanmenoa ja se on edelleen niin vastahakoista, että miten on mahdollista, että nyt se sitten meni maahan vaikka ei pitänyt. Ei ymmärrä. No, se ehkä kertoo vähän siitä kuinka hereillä se partaotus oli … Seuraavana vuorossa oli kieputtelua edestakaisin, spiraali eli tötsien kierto, sitten maahanmeno (kas, kun ei jäänyt istumaan vaan meni maahan), sitten pujottelu, saksalainen käännös, muita käännöksiä, juoksupätkä ja loppuun koira eteen ja siitä peruuttaen koira mukana ensi yksi, sitten kaksi ja lopuksi kolme askelta. Osasin laskea askeleet oikein, mutta peruuttaessani törmäsin itse kylttiin ja kaadoin sen -3 virhettä…Sitten maaliin. Summa summarum, Rassi oli ihan kuutamolla koko radan ja mun ensimmäiset sanat kehänauhan ulkopuolella olivat ”Mitä *piip*?!” Olin aidosti niin hämmästynyt Rassin ihan täydellisestä vireen katoamisesta. Lopputuloksena oli 80/100 pistettä ja saatiin se pirun koulari. Rassi kantaa siis tästä lähtien nimeä RTK1 Doctor’s Order Melody Maker. Laiha lohtu, räyh.

Sitten vuoroon tuli Jade. Opetin sille sen saksalaisen käännöksen ennen meidän rataa ja Jadenkaan kohdalla se ei tuottanut vaikeuksia. Meidän ainoat pistevähennykset tulivat ensimmäisen liikkeen vinosta istumisesta (taas!) -1 piste ja neloskäännöksen sekoilusta missä Jade tunki osittain mun eteen -1 piste. Muu rata sujui kuin tanssi ja olin vielä ennen palkintojenjakoa ihan varma, että nyt meni toooosi hyvin. Mun naama varmaan pikkasen venähti, kun tuomari kutsui mut hakemaan kisakirjaa 88 pisteen kera. What?! Tuomari vielä totesi, että ”Hieno suoritus” ja mä vaan tuijotin hoomoilasena. Avasin arvostelupaperin ja näin, että olin siinä viimeisessä peruuttelussa laskenut askeleet väärin = -10 pistettä. Mitään en tunnusta ;) On se hienoa huomata, että ei osaa laskea edes kolmeen. Kisan voittanut koira sai TIETENKIN 97 pistettä mikä vaan lisäsi mun ketutusta. Menin jopa sanomaan Jannelle, että ”Kun mä seuraavan kerran alan puhua, että pitäiskö ilmoittaa koirat johonkin kisoihin, niin vastaus on EI”. Janne meinasi tipahtaa tuolilta alkaessaan kaivaa puhelinta taskustaan niin kovalla innolla…tuo lausunto olisi kuulemma pitänyt saada nauhoitettua myöhempää käyttöä varten ;)

Loppuyhteenveto

Rassi: Oletettua viisaampi eläin. Ymmärtää, koska en pysty pölläyttämään sitä haahuilusta ja käyttää tilanteet häikäilemättä hyväkseen. Kehänauhan ulkopuolella, välittömästi suorituksen jälkeen, seuraaminen palasi normaaliksi. Pahinta kidutusta itselle oli rimpuilla sen kanssa rataa läpi tietäen, että tuo eläin tasan tarkkaan tietää mitä sen pitäisi tehdä ja se tasan tarkkaan tietää, että mä en pysty tekemään asialle mitään ja varmasti lällättelee tilannetta mielessään, prkl. Järkevintä olisi ollut keskeyttää rata ja ottaa koira kuriin ja jatkaa sitten loppuun. Päätin kuitenkin sinnitellä sen voimin, että jos saadaan se 70 pistettä kasaan, ni en tule tämän paukapään kanssa näihin geimeihin enää ikinä. Jatkotoimenpiteenä täytyy tehdä PALJON kisanomaisia treenejä tokokisoja ajatellen, että se ei keksi, että myöskään tokokisoissa en pysty nappaamaan herraa puhutteluun, jos päänuppi täyttyy yhtäkkiä muilla ajatuksilla kuin työnteolla. Rassin puolustukseksi mainittakoon, että paikalla oli yksi juoksuinen narttu, se oli ehkä väsynyt lauantaista ja rata oli pitkä kuin nälkävuosi. Toistaiseksi meidän rallytokokisaura on tässä ja keskitymme tokoon, jälkeen, vähän hakuun ja minimaalisesti aksaa.

Jade: Meidän pieni yllättäjä! Ei tosin osaa seurata tiiviisti, mutta paha mennä vaatimaan sellaista mitä sille ei ole opetettu. Omaan tasoonsa nähden huippusuoritus ja voisin jopa nähdä meidät jatkamassa tätä lajia ALO-luokan jälkeen. Ellen sitten ala oikeasti opettaa sitä seuraamaan ja sitä myötä siirrytäänkin tokon puolelle kisaamaan. Who knows!? Kaikki ovet ovat auki, koska tällä pikkuotuksella riittää intoa tehdä, kun vaan saa oman ihmisen kanssa puuhata ja siitä saa vielä palkaksi ruokaa. Mitäpä sitä pieni koira voisi muuta toivoa.

Erkkarissa Porvoossa

Lauantaina suunnattiin nokka kohti Porvoota missä oli snautseri-pinserirotujen erikoisnäyttely. Otin Jannen kuormajuhdaksi mukaan mikä tarkoitti sitä, että myös Rassonen lähti messiin turistireissulle. Vielä alkuviikosta sääennuste lupasi kaatosadetta koko päivälle, mutta onneksi ennuste ehti vaihtua vielä viikon mittaan ja päästiin kisailemaan ihan mukavassa kelissä.

Arvoin vielä paikan päällä, että esitänkö Jaden itse vai olisiko parempi, että Vilma menisi sen kanssa. Päätös syntyi oikeastaan sen jälkeen, kun koirat jäivät Jannen hoteisiin ja mä lähdin näyttämään niiden rokotustodistuksia kansliaan. Jade oli ensin inissyt perään ja hypännyt sitten Jannen syliin ja tunkenut itsensä Jannen kainaloon, selvästi ajatellen ”tää tyyppi asuu siinä samassa talossa, että jos liimaan itseni tähän kiinni ja meen mahdollisimman pieneksi ja huomaamattomaksi, niin kukaan ei voi viedä mua mukanaan mihinkään reissuun”. Tämän kuultuani ajattelin, että on ehkä parempi yrittää esittää Lale itse, ettei se kehässä vaan kyylää, että missä mä oon ja mene ihan lysyksi miettiessään, että ”nyt minut on hylätty tänne ja mihinköhän tästä vielä joudun lähtemään, oijoi ja voi voi”. Tuomari myös juoksutti sen verran vähän, että uskaltauduin senkin vuoksi lauteille.

Tuomarin syynissä

Jaduli oli valionarttujen kakkonen mihin voipi olla ihan tyytyväinen. Paras narttu-luokassa sitä ei sijoitettu, mitä en vieläkään ymmärrä. Ehkä juuri tämän takia käyn mielummin hakkaamassa päätäni seinään muissa kisoissa kuin näyttelyissä – niissä sentään voi jotenkin ymmärtää ”tuomiot” toisin kuin näissä näytelmissä. No joo, elämä on ja silleen…mutta kyllä vieläkin vähän ärsyttää ;)

Tässä valionarttujen neljä parasta. Mollia (D.O. Molly Malone, VAL3) ei enää oikein poseeraus kiinnosta ja kuvan värit ovat vähintään mielenkiintoiset, mutta tällä mennään.

Kasvattajaluokassa esiintyivät Hugo, Jade, Molli ja Masa, joista siis kaksi viimeistä ovat Jaden jälkeläisiä ja Rassosen sisko ja veli.

Tässä meidän kasvis. Masa on jo livahtanut kuvan ulkopuolelle.

Ei vaan, osasivat meidän koirat olla ihan hienostikin. Kas näin.

Niinhän siinä sitten kävi, että oikeus vihdoin voitti ;) ja D.O.-koirat veivät voiton kotiin! Jannen suureksi riemuksi se tietysti tarkoitti sitä, että saimme vielä jäädä odottelemaan isoa kehää missä kisaisimme muiden rotujen parhaita kasvattajia vastaan. Isossa kehässä meinasi jo paniikki iskeä, kun yhden iiisooon kehän ympäri juostuamme tuomari näytti, että lisäälisäää, äääk. Siitäkin selvittiin, kun meidät poimittiin seuraavan kiekan aikana palkintopallille, eli sijoituksena oli BIS4!!! Upeeta, mahtavaa!

Sitten vaan karvakuonot autoon ja kokka kohti kotia. Vähän tuosta jäi ristiriitaiset tunteet - hieno fiilis kasviksen pärjäämisestä ja vähän kökkö maku Lalen sijoittumattomuudesta. Pöh.

Jade 7 vuotta!

Meirän Lale pieni Lallerström täytti tänään seitsemän vuotta! Sankari vietti juhlapäivää lenkkeillen, kakkua maistellen ja luuta järsien. Kakkua lukuunottamatta ihan normipäivä siis :)

Remppahommia

Tehtiin Jannen kanssa ihan koko viikonloppu töitä meidän yläkerran toisen makkarin parissa. Lauantaina saatiin tapetointi valmiiksi klo 22, vaikka väkerrettiin sitä koko päivä! Laitettiin seinään ensimmäistä kertaa elämässämme liisteröitävää tapettia, joka piti vielä kaiken lisäksi vuorokohdistaa. Siinä riittikin Herra Insinöörille ja Rouva Ekonomille mitattavaa ja pähkäiltävää ihan koko päiväksi - kirjaimellisesti. Lienee tarpeetonta edes mainita, että ensimmäiset mittaukset ja järkeilyt eivät todellakaan tuottaneet toivotunlaista tulosta, vaan kuviot lähtivät vilistämään ihan psykedeelisessä järjestyksessä. Tämä huone onkin ainoa koko talossa mistä ei löytynyt alkuperäistä puulattiaa :( Jouduimme siis myös lattianlaittohommiin, mutta siitä selvittiin huomattavasti vähemmin hikipisaroin kuin tapetoinnista. Saatiin siis vihdoin kolme vuotta sitten ostetut lattiavärkit paikoilleen - parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Meidän remonttiapuna pyöri tietysti koko ajan yksi parinkymmenen kilon karvakasa, joka löhösi asiaan kuuluvasti aina juuri siinä missä ei olisi tarvinnut löhötä. Vaihtoehtoisesti se tuli "halaamaan" joka ikinen kerta, kun kyykistyimme lattialle, eli usein! Tee siinä nyt sitten töitä, kun toinen on ihan nääntymässä hellyyden puutteeseeen. Herra Apumies oli onneksi kuitenkin hyvin leppoisalla tuulella eikä yhtään villi, koska se oli raasu mahataudissa. Pientä haittaa tuo mahatauti aiheutti siinä muodossa, että Janne ja minä saimme säännöllisin väliajoin yökkiä hengitysilman syrjäyttäneille, ei-niin-raikkaan-tuoksuisille pöllähdyksille, joita leijui ilmaan Rassosen suunnalta.

Ai missä Jade ja Piippu olivat? No nukkumassa tietysti. Meidän Rouvia ei voisi vähempää kiinnostaa mitä me Jannen kanssa puuhaillaan, niin kauan kuin ne tietävät, että koko lauma on koossa ja jossain päin taloa. Jade siis kuorsasi koko viikonlopun hyvin tyytyväisenä olohuoneen, ja Piippu yläkerran sohvalla.

"Ahhh, kuinka ihanaa tämä nukkuminen on." Huom, tassukin vielä silmien peittona :) 

Treenikuulumisia

Käväsin tuossa männä viikolla Vaasassa työreissussa yön yli ja meidän kaksi viksua olivat taas vähän pistäneet tuulemaan. Jannen seura ei nimittäin taas ollut kelvannut ollenkaan, vaan mua odotettiin kotiin ihan urakalla – myös läpi yön. Parrat eivät olleet tulleet edes makkariin nukkumaan vaan ne olivat päivystäneet alakerrassa ja kaiken kukkuraksi haukkuneet jokaiselle ulkoa kuuluneelle rasahdukselle. Lopulta joskus aamuneljän aikaan Jannen oli ollut pakko päästää Rassi ulos, kun oli vaikuttanut siltä, että sillä on joku ihan oikea hätä. No, herra oli sitten painellut vain syömään ruohoa (ehkä sillä olikin vähän paha olo) ja sen jälkeen se riemu vasta repesikin, kun Janne ei saanut arvon Herra Koiraa enää takaisin sisälle. Janne oli tietysti hirveän iloinen, kun hän sai metsästää piskiä t-paidassa ja kalsareissa pitkin pihaa keskellä yötä. Kiristys, lahjonta ja uhkaus eivät aiheuttaneet mitään muutosta Rassin käytöksessä, se oli vain kuulemma tehnyt leikkiasentoja ja lähestyttäessä juossut karkuun. Voi päivää. Lopulta Janne oli keksinyt kysyä Rassilta, että missä minä olen ja silloin se oli innostunut ja lähtenyt juoksemaan ihan Jannen ohi ja Janne oli saanut tarrattua karvoista kiinni :D Kyllä osaavat olla kiittämättömiä otuksia! Janne on kuitenkin koko pitkän talven vienyt niitä paljon lenkille, antanut ruokaa, paininut pitkin pituuttaan lattialla, tullut apumieheksi treeneihin ja niin edelleen…ja tässä taas palkka...

Rassin tokotreenit ovat lähteneet menemään tosi kivasti. Saatiin Pirkko Bellaoulta toissaviikolla palautetta: ”Teillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä. Sä kuuntelet näitä opetuksia ja ymmärrät näitä juttuja. Nyt teidän pitää vain treenata”. En tiennyt, että itkeäkö vai ollako tosi iloinen. Päädyin olemaan tosi iloinen, koska oletettavasti tuon kommentin saa vain, jos on jotain toivoa! :) Viime viikon lauantaina käytiin Jenni Ojalan koulutuksessa ja helteestä huolimatta Rassi teki tosi hyvin hommia. Jennin ensikommentti oli, kun hän näki, että tulen treenaamaan snautserin kanssa: ”Aa, snautseri. Ne onkin hauskoja otuksia”. Argh. Aina toi ”hauskoja”, joo varmaan hauskoja yleisölle, mutta kuinka hauskoja ne ovat ohjaajalle, niin se onkin sitten eri asia… ;) Otin seuraamista mistä sain käskyksi lähteä imuttamaan ja ihan nojauttamaan Rassia omaan jalkaan, koska se on liian väljä. Back to basics. Sitten tein kehääntulotarkastusta ja luoksepäästävyyttä, kun paikalla oli reilut sopivasti about kymmenen avustajaa. Niissä ei ollut mitään ongelmia. Jesh! Jenni vain nauroi, että ”No, onpa teillä tosiaan vakava ongelma!” Että kaikki hyvin silläkin rintamalla. Tämän viikon maanantain tokotreeneissa Rassi oli suorastaan liekeissä! Ehkä se oli niin innoissaan, kun sää muuttui helteestä sateiseksi ja lämpöäkin oli huimat 11 astetta. Siellä sateen keskellä se puupää rontti sitten pisti parastaan ja tämän viikon kommentti Pirkolta oli ”Te voitte edetä nyt tosi nopeastikin. Koira on rentoutunut ja motivoitunut.” Ja niinhän se olikin. Laitoin Rassin vielä tahallaan paikkamakuussa ison mustan urosbouvierin viereen ja silti Rampolainen näytti ihan levolliselle. Mahtavata!!! Noh, ensi kerralla tilanne voi tietty olla taas toinen ja kaikki muu kuin työnteko voi olla kiinnostavaa…

Viime viikon sunnuntaina käytiin Ojangossa Heinin ja Hupin kanssa vähän aksailemassa. Heini juoksi pieniä radanpätkiä kolmen koiran kanssa ja minä toimin henkisenä tukena. Rassi ja Jade menivät Heinin matkassa ihan mukisematta. Rassonen sai taas yhden vesiryöpyn päällensä yrittäessään lähteä moikkaamaan Hupia ilman lupaa. Yksi kerta riitti taas ja sen jälkeen Rassi käyttäytyi tosi hienosti Hupin läheisyydessä. Ilma oli helteinen, joten ei tehty kuin lyhyet treenit ja sen jälkeen vietiin vielä koirat juoksemaan lähimetsään. Kotiin viemisinä oli yksi tyytyväinen pieni nausteri, joka näytti nauttivan aksailusta ja yksi tyytyväinen vähän isompi nausteri, joka näytti nauttivan aksailusta, Hupin kanssa metsässä riehumisesta sekä erityisesti siitä mutaojasta, jossa Hupin kanssa oli mukava viilentyä lenkin päätteeksi. Kaupanpäälle saimme autoon ihanan mädäntyneen hajun, joka ei lähtenyt edes suihkussa pois. Ah.

Sunnuntai-iltana lähdettiin vielä hakumetsään Histaan. Rassille tehtiin valmiit neljä ukkoa, joista kolme oli umpipiilossa. Palle Pallukka meni tositosi hyvin ja umpipiilot eivät aiheuttaneet mitään ongelmaa, vaikkei se ollut sellaisia ikinä ennen nähnytkään. Kehuja ropisi rohkeudesta ja alustavarmuudesta, Ramponen oli kuulemma meinannut ihan pokkana tulla alas piiloon ihan pystysuoraa kallionseinää pitkin. Jade oli mulla mukana ja se ei sitten ihan hirveästi ilahtunut, kun Rassi lähti hommiin ja Pikkurouvan piti jäädä yksin autoon odottamaan. Jadesta on tullut ihan treenihullu ja se ei kestä ollenkaan, jos Rassi pääsee tekemään jotain ja se ei. Niinpä se Pikkipiru oli sitten Rassin suorituksen aikana murtautunut pois takakontista ja kirjaimellisesti raadellut takapenkin ja apukuskin puoleisen penkin ihan kauheille naarmuille. Mä en oikein tiedä mitä materiaalia meidän auton penkit ovat, mutta tosi kivat jäljet niihin oli jäänyt…ja Janne tykkää. Treenien päätteeksi otin Rassilla pari luoksepäästävyyttä, ingen problem, ja sitten päästin Jaden ulos autosta. Jaduli juoksi meidän ihmisten juoruillessa semmoiset about kymmenen minuuttia ihan tauotta edestakaisin, kun oli niiiiiiin kivaa päästä pois autosta. Anniina kommentoikin Jadun touhuja hetken katseltuaan, että ”Onpas se eläväinen” :) Eläväisyys ei loppunut metsälenkilläkään – Jadesta näkyi välillä vain hännänpää, välillä ei senkään vertaa, kun se paahtoi menemään varvikossa. Vasta loppumatkasta se tuli mun viereen sen näköisenä, että ”Huh huh, kun on kuuma. Mennäänkö kotiin?” Jenni Ojalaa lainatakseni "Hassu otus" :)

Kuvituksena muutama kuva  yhdeltä tämän viikon iltalenkiltä.

Rallytokoa Espoossa

Lauantaina suuntasimme upeassa kelissä Espoon Niittykumpuun Rallytokokisoihin. Tällä kertaa mukaan oli ilmoitettu myös Jade. Nämä olivatkin Jaden ensimmäiset viralliset kisat missä ei pelkällä kauneudella pärjää :) Meidän treenaus oli kyllä jäänyt niin vähälle, että huh huh. Perjantai-iltana vedin yhden kuvitteellisen radan läpi omassa pihassa ja lauantaiaamuna luin vielä kylttien selitykset läpi - ja siinäpä se meidän treenaus sitten olikin.

Rata oli mun mielestä aika helppo. Liikkeelle lähdön jälkeen ekana liikkeenä oli hidas kävely, sitten koira eteen ja oikealta sivulle, siitä spiraali, sitten vähän pyörimistä oikealle ja vasemmalle erilaisin variaation, joiden väliin istuminen ja kiertäminen koiran ympäri, liikkeestä maahanmeno, pujottelu ja viimeisenä ennen maalia istuminen ja siitä juosten liikkeelle.

Rassi oli ensimmäisenä suoritusvuorossa ja kentän laidalla koira tuntui toimivan tosi hyvin ja innolla. Kehään, kun päästiin niin kaikki into katosi ja Rassosesta tuli ylikypsä spagetti. Jannen ensimmäinen kommentti radan jälkeen olikin, että "Oliko se vähän aneeminen?" No oli! Muuten rata meni hyvin ja en keksinyt mitään virheitä mitä meille olisi tullut. Laskin, että oletettavasti olemme saaneet muutaman yhden pisteen vähennyksen, mutta uskoin silti, että saaliina olisi reilusti yli 95 pistettä. Edes videolta en huomannut omaa kardinaalimunaustani...liikkeestä maahanmenossa otin Rassin ensin istumaan ja siitä maahan. Voi ärrin murrin!! Se oli väärin suoritettu liike ja siitä menikin sitten mukavat 10 virhettä ja meidän muuten hieno pistesaldo meni ihan pilalle, arrgghhh. Miten mä voin mokata noin pahasti!? :( Rassi sai siis kaikenkaikkiaan 88/100 pistettä. 98 pisteellä oltaisiin oltu palkintopallilla....näillä on aina kiva jossitella ;) Tuomarin kommentti kisakirjojen jaossa oli, että "Hyvä kontakti läpi radan". Hmmmmmmm...nyt kyllä olen eri mieltä. Mun mielestä kontaktissa ois ollut paljonkin parantamisen varaa. Ilmeisesti olen radalla jotenkin erilainen kuin normaalisti ja koirat huomaavat sen heti ja muutuvat ihan erilaisiksi kuin mitä ne ovat kentän laidalla. Omaa hermojen hallintaa täytyy siis petrata.

Tässä Rassosen lapamatorata.

Sitten piiiiiitkän odottelun jälkeen vuorossa oli Lale. Odotusten mukaisesti toisena liikkeenä oli "koira eteen, oikealta sivulle". Jade sai sitten kunnian opetella sen juuri ennen omaa suoritustaan! Vähän meinasti paniikki nousta siinä vaiheessa, kun menin jo lähtöpaikalle, mutta tuomari ja sihteeri tekivät vielä jotain omia juttujaan ja lähdin vielä kentältä ulos ja kokeilin tehdä tuon liikkeen...ja Jade ei osannut sitä! Pari kertaa nakin kanssa sitten ehdin sen vielä vääntää ennen kuin oli pakko aloittaa oma suoritus ja sen verran se pysyi Pikkublondin muistissa, että me selvittiin siitä. Jade sai miinusta vinoista perusasennoista. Se pieni pirulainen heittää edelleen peppunsa usein sivuun vaikka asiaa on nyt jauhettu vuosi...ja tietenkin lauantain radalla se ei tehnyt edes vahingossa yhtään suoraa istumista. Pääkatastrofi kuitenkin iski pujottelussa. En tiedä mitä ihmettä se koirulainen oikein ajatteli, ehkä "Aaaa, ruutumerkkejä, nyt täysillä eteenpäin!!" tai jotain vastaavaa...Jade nimittäin säntäsi kaksi kertaa kesken pujottelun remmin mitan eteen päin ja sinkoili ihan väärään suuntaan. What?! Tästä tietty rokotettiin ihan mukavasti. Meidän kokonaissaldo oli 93 pistettä ja tuomarin loppukommentti "Hyvä alku ja tältä koiralta ei ainakaan vauhtia puutu". No, joo. Ei puutu ei. Jotenkin se Jadun sähellys ei mun mielestä välity tuolta videolta, mutta kyllä se semmoinen pieni säätäjä on, että ei paremmasta väliä :)

Meillä oli tallimääräys päällä ja Jade sitä hienosti tottelikin eikä ylittänyt Rassin pistemäärää (jos ohjaajan tyrimisestä johtuvaa 10 virhepistettä ei oteta huomioon). Seuraaviin kisoihin ehkä voimme luopua tuosta tallimääräyksen käytöstä ja keskittyä vain siihen, että kumpikin koira tekee hyvän suorituksen ja ohjaaja EI pilaa kummankaan rataa.

Lale, the evil dog ;)

Mukavia otuksia nukkuessaan... ;)

 

Joopa joo, olihan tokotreenit maanantaina. Otin Jadenkin mukaan, kun muuten se itkee ja parkuu koko sen ajan, kun ollaan Rassin kanssa poissa. No, ois varmaan pitänyt jättää se kotiin itkemään mielummin kuin sinne kentän laidalle…missä se onnistui lietsomaan Rassinkin ihan aivottomaan tilaan. Jade on kyllä oikein pieni piru enkelin vaatteissa! Ja se sen valeasu toimii niin hyvin, että yleensä törttöilystä saa haukut vain Rassi eikä se, joka itse asiassa aloitti koko tilanteen eli Jade.

Kun päästiin autolta kentälle niin Lallero kävi jo niin kuumana, että se haukkui halki poikki ja pinoon kaksi sitä silittämään tullutta teinityttöä ja sai tietenkin sillä heti alkuun Rassinkin ihan päättömäksi. Rassonenkin alkoi tietenkin pauhata tytöille, kun Jade näytti mallia ja siitä se kaaos sitten vain paheni. Jade ei kirjaimellisesti meinannut pysyä nahoissaan, kun se vaan odotti, että koskakoskakoska se pääsee treenaamaaaaaan! Ja voi taivaan vallat, kun sille selvisi, että itse asiassa Pikkurouva on vain turistina paikalla, niin sehän ei sitten muuten sopinut Lalelle ollenkaan. Siellä se rääkyi kentän laidalla mitä kamalampia haukkusarjoja ja räyhäsi siinä samaan syssyyn kaikki ohikulkevat koirat ihan maan rakoon. Kyllä. Mua hävetti. Rassi tietysti kuunteli korvat höröllä kaikki äiteen läyhäämiset ja nostatti itselleenkin kierrokset sen verran korkealle, että se ei osannut ollenkaan käyttäytyä muiden koirien läheisyydessä.

Treenien päätyttyä Jade ja Rassi olivat kumpikin samassa tolpassa kiinni, kun kuuntelimme open loppupalautetta ja sivusilmällä näin, kun siellä koko kentän Kingi ja Kuningatar ruopivat maata ja olivat NIIN polleaa kuin kaksi koiraa nyt ylipäänsä vain pystyy olemaan. Niiden olemus oikein kirkui, että ”Tämä on sitten muuten meidän kenttä, menkää tee muut hiiteen!” Ja auta armias, jos siitä tolpan läheltä meni joku koira, niin ei muuta kuin vilkaisu toisiinsa tähän tyyliin, Rassi: ”Pitäiskö?”, Jade: ”No ehdottomasti!!” ja kauhea rähinä päälle. ARRRGGHH. Jäin sitten palautteen annon jälkeen vielä odottamaan, että pääsen oikea-aikaisesti puuttumaan tilanteeseen ja antamaan vähän satikutia ääliökaksikolle. Sitähän ei tarvinnutkaan kauaa odotella, kun seuraava koira käveli junttikaksikon ohi ja räyhäys alkoi. Ja se muuten myös loppui kuin veitsellä leikaten. Mihinkäs muuhun kuin pullosta tulleeseen vesisuihkuun. Johan oltiin taas lauhkeaa koiraa ja sen jälkeen sen ”meidän” tolpan ohi sai taas muutkin kulkea.

Niin ja ne itse treenit. Saatiin kotiläksyksi harjoitella maahanmenoa niin, että se saadaan nopeammaksi. Mikä ylläri! Ja seuraamiseen sain lähinnä itselleni ohjeen tehdä täyskäännökset tiukemmiksi ja katsoa, ettei koira lähde poikittamaan, kun tiukennan käännöstä. Mä jäin myös ihan tosissani pohtimaan, että pitäiskö Rassonen kastroida. Mulla nimittäin ei oikein ole sille mitään palkkaa mikä motivoisi sitä yli toisten koirien pissojen lipomisen tai yli narttujen liehittelyn. Jospa se vaikka tulisi ahneeksi ja sen saisi ruualla ihan oikeasti palkkaantumaan…? Ja jospa sen keskittymiskyky nousisi edes pykälän verran, jos ne sen kaksi harmaata aivosolua voisivat keskittyä muuhunkin kuin pohtimaan, että milloinkahan niiden isäntäeläin taas pääsee haistelemaan nurmelta pissoja…? Vai oonko mä ihan luovuttajaluuseri, jos nipsasen siltä pampulat pois. Ääähh, vaikeeta.

Ai joo, pääsihän se Pikkupirukin tekemään omia juttujaan. Lalen menosta ei taas vauhtia ja hännänvispausta puuttunut. Jade heittää vaikka voltin, jos palkkana on ruokaa. Tein sen kanssa muutamat kaukokäskyt ihan ihan läheltä, koska Jaduli liukuu aina eteenpäin vaikka käytän pelkkää takapalkkaa. Lisäksi Lallero pääsi etsimään tunnarikapulaa ja hienostihan se löytyikin. Sitten pari hyppyä ja hyppyeste suoritettiin niin innolla, että hiekkakenttään ja kauheat ruopimisjäljet siihen kohtaan mistä käsky annettiin. Voi pyhä sylvi. Otettiin tietty myös vähän seuraamista sekä pari takaakiertoa mitä tullaan luultavasti tarvitsemaan viikonloppuna. Osasihan se. Tosin Jaden ongelma on se, ettei se tunnu oppivan mitään, kun se on aivan liian innoissaan ja se ei ajattele yhtään mitään. Se vaan tekee häntä vispaten ja ilmaan pomppien. Valitse näistä nyt sitten – toinen tekee, jos ja kun sattuu huvittamaan ja toinen tekee niin innolla, että sekin menee ihan yli. :D

Tipi

Meillä kävi tuossa muutama viikko sitten niin, että meille yritti ihan väkisin muuttaa asumaan neljäskin lemmikki. Nimesimme tämän sinnikkään punarinnan nimellä Tipi.

Parin viikon ajan, joka ikinen aamu, auringon noustessa Tipi saapui ilahduttamaan meitä pyrkimällä aivan väkisin sisään meidän portaikon ikkunasta. Tähän aikaan vuodesta aurinko nousee kovin aikaisin, joten lienee ehkä tarpeetontakin mainita, että tämä sinnikäs pikkulintu meinasi ajoittain ajaa meidät hulluuden partaalle. Tipin aamujumppa nimittäin aiheutti aika mukavan rytmikkään naputuksen ikkunalasiin. Jopa rauhaa rakastava Janne sähisi yhtenä aamuna viiden aikaan, että "Tuo pitää käydä tappamassa!" No, onneksi meillä on Pipe the Poliisi, joka kävi usein ajamassa Tipin matkoihinsa. Tosin Pipekin laiskistui päivien saatossa ja jätti useana aamuna Tipin koputukset omaan arvoonsa ja käänsi vain kylkeä ja jatkoi uniaan. On siinä meillä kissa!

Parin viikon sinnikkään nakuttamisen jälkeen Tipi ilmeisesti tajusi elämän realiteetit ja totesi, että yhden kissan ja kahden snautserin koti ei ehkä sittenkään ole se ihan optimaalisin ratkaisu ja etsi itselleen uuden osoitteen.

Tipin ja Piipun tyylinäytteet.

Synttäriposeeraus

Valon ja varjon leikki saa Rassosen näyttämään vähän epämuodostuneelle, mutta tämän parempaan synttäriposetukseen emme tänä vuonna päässeet. Kuvassa siis Rassi kolme vee! Nyt kaikki suursnautseritytöt, ottakaa äkkiä yhteyttä tai kohta se voi olla liian myöhäistä... ;)

Niin uskomatonta kuin se onkin, niin meidän Rampolainen on vihdoin saanut vähän massaa itselleen ja se painaa tommoset 25 kiloa! Enää sillä ei tunnu jokainen selkänikama ja kylkiluu läpi, jippiaijee. Sitä ei tosin ehkä tuosta kuvasta nää, kun trimmaajalla vähän lipsahti ja toi alalinja ihan "pikkasen" nousi, kun karvaa lähti myös osittain kyljistä...ei pelkästään mahan alta. Hups.


Rassosta ei paljon poseeraaminen napannut...

"Äääh, siis kattokaa nyt mihin mut on pakotettu! Päästäkää pois, taa on ihan naurettavaa pelleilyä!"

"Jesh, karkuun vaan!"

Huomenna me aloitetaan Rassin kanssa uudessa tokoryhmässä. Päästiin mukaan HSKP:n tokolupauksiin, jota vetää Pirkko Bellaoui. Saas nähdä miten siellä lähtee sujumaan. Tavoitteena on edelleen saada ALO-luokka läpi tänä vuonna. Ja tästä tavoitteesta ei tingitä, vaikka vuosi on jo kohta puolessa välissä :)

Aksan puolella on ollut nyt hiljaiseloa. Lalen vikat treenit meni ihan sikahyvin ja se selvästi sai taas jutun juonesta kiinni. TehisCupin kaartelut olivat kaukainen muisto vain ja vauhti oli hyvä. Multa itseltä vaan loppui nyt juoksukunto, joten aksatreenit jäivät tauolle. Nyyh. Myös vika TehisCupin osakilpailu jäi käymättä, mutta oltiin meidän osakilpailuvoitolla kuitenkin ihan hyvillä pisteillä lopputuloksissa :)

Rassonen on käynyt myös hakumetsällä missä se on tehnyt parit ihan mukavat treenit. Vielä, kun jaksaisin käydä tallomassa sille joskus jälkiä, niin olisin tyytyväinen....toistaiseksi odottelen edelleen tallausinspiksen iskemistä.

Niiiiiin, ja oonhan mä ehkä kai vissiin ilmoittanut tuon parivaljakon myös johonkin rallytokokisoihin. Ihan semmonen pikkunen ongelma vaan on ollut harjoittelun suhteen...me nimittäin ei olla treenattu ol-len-kaan. Jade ei edes osaa niitä liikkeitä. Hmmm. On varmaan suhteellisen turha kiukutella sitten jälkikäteen, jos ei saada täysiä pisteitä ;) Vai olikos se niin, että vaan lahjattomat treenaa...? Ens viikolla se selviää!

Pakko vielä mainita, että tänään sai leikata nurmikon ekaa kertaa! Jee, oisko se kesä sittenkin tulossa?!

Rassi 3 vuotta!

Meidän Rassi pieni pallero täytti tänään jo kolme vuotta!

Uskomatonta miten nopeasti aika on mennyt. Kolme vuotta sitten kerroin Kirsi-kasvattajalle, että voisin oikeastaan ottaa uroksen, kun tarvitsen vähän haastetta elämään. No huh huh, sitähän tuli sitten koko rahalla (ja vähän enemmänkin). Meidän pentu vielä vaihtui ihan viime metreillä toiseen ja luin DO-foorumilta kateellisena kuinka se ”meidän alkuperäinen” pentu tulee joka aamu herättämään perheensä nuolemalla naamaa. Pienesti katkerana mietin sitä meille lopulta päätynyttä pentua, joka herätti meidät joka aamu puremalla. Ja puremalla kovaa.

Välillä aina tuntuu, että Rassi ei ole aikuistunut yhtään, mutta kun alkaa muistella vaikka niitä ensimmäisen vuoden koettelemuksia, niin onhan tässä nyt tultu iso matka parempaan suuntaan. Selkeitä parannuksia on havaittu ainakin seuraavissa asioissa:

Suhtautuminen vaatteisiin.

Nykyään vaatteet voi pukea päälle, riisua pois, pestä sekä myös ripustaa kuivumaan ilman, että täytyy silmä tarkkana vahtia, ettei snautserimiäs tule ja SYÖ niitä. Parhaana saaliina olen tainnut siivota oksennuksen, joka sisälsi kahdet alushousut ja yhdet sukat.

Karkaaminen muiden koirien luo

Tästä ei valitettavasti vieläkään voida kirjoittaa ihan puhtaita papereita, mutta edistystä on kuitenkin tapahtunut. Muistan yhä elävästi ensimmäisen kerran Ojangossa, kun napsautin Rassin remmin irti….ja mun treenikaveri katosi saman tien. Oma kolmas teatraalinen poistumiseni autolle sai rakkaan harrastuskoirani huomaamaan, että ”Ai niin joo, mulla oli tuo ihminenkin täällä mukana, nälkähän tässä kamuja etsiessä tulee, saiskohan siltä jotain ruokaa” ja sain sen jopa kiinni.

Makaaminen & nukkuminen

Siis se makaa. Aina joskus. Ei usein, mutta joskus. Toisinaan sen silmätkin pysyvät kiinni ja se nukkuu. Nuk-kuu. Ei kauan, mutta edes vähän aikaa. Ja mikä parasta, meitä ei enää herätetä joka aamu välillä klo 06:04-06:13. Ahhh.

Saunominen

Me ihmiset voidaan käydä nykyään saunassa iiihan rauhassa niin, että meidän koirat ovat ihan vapaana asunnossa. Hurjassa nuoruudessaan Rassi vietti sauna- ja suihkussakäynnit omassa yksiössään, joka on mukavasti suoraan pesutilojen yläpuolella. Monesti siinä lauteilla istuessa yläkerrasta kuului semmoinen jytinä, että rentoutuminen oli vähän hankalaa, kun mielessä pyöri vain, että ”Mi-tä se te-kee?? Mitä se voi tehdä, että siitä kuuluu tuommoinen jyty?!”

Ei-sana ja sen totteleminen

Niin uskomatonta kuin se onkin, niin Rassi uskoo nykyään sanaa ”Ei” ainakin aina silloin tällöin. Tai ainakin silloin, kun huudan täysillä, että ”Prkl, EI”. Selvää edistymistä.

Last but not least.

Pureminen

Se ei pure. Se ei pure! Sitä voi silittää ilman, että se riehaantuu ja alkaa purra. Meille voi tulla sisälle ilman, että se kaluaa kädet ja housunlahkeet. Meidän pihalla voi kävellä ilman, että housunlahkeet ja hihat ovat ohijuoksevan nausterin jäljiltä täynnä palkeenkieliä. Tähän en ikinä uskonut, mutta nyt voi sanoa, että kyllä se pureminen joskus loppuu snautserinpennultakin.

Onhan tuo meidän Hulluparta edelleen aikamoinen hulivili, mutta kaikki sen rasittavuudet haihtuvat mielestä, kun se tulee kerjäämään iltahalia ja painautuu niiiiiin lähelle kuin tuommoinen iso nausterinrontti vaan voi. Ja väsyneenä, ah, mikä ihan nallukka Rassosesta kuoriutuu. Voisin katsella sitä vaikka kuinka kauan, kun se pilkkii jossain huoneen nurkassa korvat roikkuen ja taistelee unta vastaan. Täytyy sanoa, että jos mä joskus saan tämän koiran pelaamaan niin kuin haaveilen, niin sitten kyllä nostan itselleni hattua ja kumarran syvään. Haastetta siis edelleen riittää, mutta mitäpä se elämä olisi, jos kaikki onnistuisi kauhean helposti – tylsäääää. ;)

Tehis Cup, III osakilpailu

Tänään on satanut koko päivän enemmän tai vähemmän kaatamalla vettä ja itselläni on kamala flunssa, joten Tehis cupiin osallistuminen oli vielä päivällä vähintäänkin kyseenalaista. Lähdin kuitenkin viemään Ojankoon palkintoja viikonlopun virallisia kisoja varten ja perillä selvisi, että paikalla oli muitakin hulluja, jotka aikoivat kisata uima-altaaksi muutuneella kentällä, niinpä minäkin päätin sitten ilmoittaa Jaden mukaan.

Rata ei ollut mitenkään erityisen helppo ja itselleni vaikeusastetta nosti kentän märkyys ja kova sade. Pelkäsin, että Jade-hienohelma ei moisella alustalla halua tehdä hommia. Ehkä kaikkein pahinta oli kuitenkin meidän lähtönumero, joka oli neljä. Tuntui, etten ehtinyt edes oppia rataa kunnolla ennen kuin oli jo oma vuoro. Jaduli lähti liikkeelle reippaasti eikä se ollut yhtään tahmea, kuten maanantaina. Tuntui, että Jade sai taas homman juonesta kiinni ja muisti mitä radalla on tarkoitus tehdä. Niinhän siinä sitten kävi, että vedettiin luokan ainoa nollarata ja sillä saatiin voitto kotiin ja täydet kuusi Cup-pistettä :) Hyvä Lallero!!

Valitettavasti meillä oli Herra Hovikuvaajan kanssa pieni informaatiokatkos päivällä ja tästä syystä kuvaaja ei ollut paikalla todistamassa meidän onnistumista...mutta kyllä me siitä huolimatta ihan oikeasti voitettiin, vaikkei siitä kuvamateriaalia olekaan todisteena ;) Lalekin on jo saanut herkutella voitetuilla palkinnoillaan.

Rassi ei päässyt - sattuneesta syystä - kisaamaan. Rassosen ohjelmassa on huomenna sulkeiset Hupin kanssa ja katsotaan saadaanko sekin Cupin viimeiseen osakilpailuun taas mukaan.

Tehis Cup, II osakilpailu

Eilen käytiin taas Ojangossa pyörähtämässä Tehis Cupin merkeissä. Tällä kertaa vedin mölliradan sekä Rassin että Jaden kanssa. Hupi oli myös paikalla, mutta sitä Rassi ei tiennyt ennen kuin tuulisen illan tuulenpuuska sen Rampolle kertoi...kesken radan. Tietenkin.

Alla ensin Rassin rata, joka meni ihan mukavasti esteelle 12 asti missä takaakierto meni "vähän" pitkäksi, kun tuuli toi Hupin tuoksun nenään. Siitäkin selvittiin, kunnes meidän (painokelvotonta tekstiä) koira otti ja lähti ihan radan lopussa etsimään Suurta Rakkauttaan. Rassin Tehis Cup siis päättyy tähän ja ohjelmassa on sulkeiset Heinin ja Hupin kanssa Ojangossa. Voin luvata, että sulkeisissa tullaan näkemään vesipulloja ja märkä snautseri. Katsotaan sitten, että kuinka paljon sieltä radalta huvittaa karata Hupin luokse. Enpä muista milloin tuo (painkokelvonta tekstiä) rakki olisi viimeksi ollut yhtä (painokelvotonta tekstiä) kuin eilen ja viime keskiviikkona. Prkl.

Nakkasin sen (painokelvotonta tekstiä) piskin autoon ja vuoroon tuli Lale. Lallerolla oli takana reilun kuukauden treenitauko, joten se näkyi radalla. Kaikki kaarteet menivät piiiiiiitkiksi ja ekalla radalla Jade roiskaisi pari rimaakin alas. Jade ei selvästi jotenkin oikein muistanut, että miten tää aksailu oikein menee.  Toisekseen mä en ite yhtään muistanut miten Jadea pitää ohjata, kun Rassi on ihan erilainen ja helpompi (niin kauan kuin se ei ala sikailla). Rassi katsoo ohjausta, kun taas Jade menee sinne minne sen nenä näyttää, ellei sille puhua papata koko ajan. Rimat olivat 55 sentissä ja muuri oli ihan täyskorkea. Mun kumpikaan koira ei ollut ikinä aiemmin edes nähnyt täyskorkeaa muuria! Laitan tähän Jasun tokan radan, josta saatiin überharmittava 5 virhettä muurilta, jonka Jaduli tiputti. Ekalta radalta saldona siis muutama rimantiputus, siinä tosin muuri meni ihan puhtaasti.

Nollaradalla oltaisiin oltu kolmansia ja jos ja jos ja jos ;) Vitosella saatiin sija seitsemän vai kahdeksan. Heini ja Hupi loistivat ja vetivät tyylikkäästi päivän toisen nollan ja sillä irtosi hienosti kakkossija. Hyvä Heini ja Hupsi!!

Tehis Cup, I osakilpailu

Keskiviikkona Ojangossa pyörähti käyntiin agilityn epävirallinen Tehis Cup, johon uskaltauduin, kohtaloa uhmaten,  Rassosen kanssa. Jaduli olisi kovasti jo halunnut päästä tositoimiin, mutta ykköstykki sai silti olla tällä kertaa katsomon puolella.

Kaikkein suurin huoli ja murhe mulla oli ennen rataa siitä, että pysyykö se meidän pässinpää mun mukana radalla vai huumaantuuko se ollessaan ensi kertaa ulkokentällä pitkän talven jälkeen ja häipyy katselemaan ihan muita juttuja kuin agilityesteitä. Odotukset eivät siis olleet kovinkaan korkealla ennen rataa :) Mutta meidän Palle Runqvist otti ja kumosi kaikki ennakko-oletukset sen pahoista aikeista ja mennä porskutti ihan mukavasti rataa läpi. Eihän se nyt mikään äänen nopea ole, mutta ohjaajakin on semmoinen lyllertäjä, että mulle vauhti riitti hyvin.:) Mustalla putkella tein aivan idioottimaisen mokan enkä varmistanut riittävän hyvin, että koira ei lähde puomille (mikä on siis ihan sairaan kiva este) ja sinnehän se sitten meni...no, epiksissä ei hylätty, joten saatiin siitä sitten vain superharmittavat 10 virhettä.

Mutta siis hei, nyt on ihan pakko hehkuttaa vähän. Kuuluttaja sanoo ihan videon lopuksi, että möllikentällä tehdään aika mukavannäköistä rataa. Siis meidän Palle Puupää sai elämänsä ensimmäiset julkiset kehut!!! Unbeliavable.

Noooh, koska tuo 10 virhettä jäi sen verran kaivelemaan, niin päätin sitten, että käyn vetäisemässä radan vielä uudelleen, kun sellainen mahdollisuus kerran oli. Haastavaksi homman teki se, että meitä ennen vuorossa oli Rassin Suuri Rakkaus, eli Hupi...jonka sulotuoksut aiheuttivat ihan lähes täydellisen katastrofin. Hupin jättämässä hajuvanassa on mahdoton tehdä töitä ja päänuppi menee ihan sekaisin.Tuli siinä sitten moikattua tuomarikin ja vähän kyseltyä, että onko tietoa mihin se ihanan tuoksuinen neito on mennyt.  Loppuhuipennuksena vielä Hupin bongaaminen aidan takaa ja se oli sitten menoa. Oi katsokaa ja ihailkaa....snautseriuros on niiiiiin kiva harrastuskaveri ;))

Ratatyöntekijöiltä tuli kuitenkin aplodit, kun Rassi meni putken jälkeen radan loppuun automaattiohjauksella ilman ohjaajaa :D

Pääsiäinen mökillä

Hurautettiin pääsiäiseksi susirajalle mökkeilemään. Tällä kertaa Piippukin pääsi (tai joutui?!) mukaan, kun saatiin sille Kirsiltä vähän "matkaevästä" mielen rauhoittamiseksi. Pipe kiskaisi ennen lähtöä pikkupöhnät rauhoittavasta lääkkeestä ja sen matka sujuikin aiempaan verrattuna ihan superhyvin. Kuljestusboxin siivouskertoja kertyi tasan nolla, halleluja. Uskaltaisin väittää, että Piippu oli ihan tyytyväinen, että sekin otettiin mukaan. Ainakin perjantaina se chillaili ja haukotteli sen verran mehevästi, että eipä sitä näyttänyt enää matkastressi painavan.

Rassonenkin malttoi taas nukkua jopa seitsemään aamuisin, eikä enää mökkihöperyydessään herättynyt meitä viiden-kuuden välillä, kuten hurjassa nuoruudessaan :) Tuttuun tapaan se kipusi aamuisin ruokapöydälle katselemaan ikkunasta ulos, kun kukaan ei innostunut touhuamaan sen kanssa ihan vielä aamutuimaan. Näistä ruokapöytävierailuista ja muuten paljastavat nenänjäljet ikkunaan....jotka tietenkin unohdin putsata pois, sorry äiti :)

Jade on virallisesti sairauslomalla kohtutulehduksen vuoksi, mutta sitä se ei tuntunut itse tietävän. Lallero oli ihan maalaisilman villitsemä ja vanhat kunnon pengerrys- ja jääjuoksut lähtivät taas käyntiin - Rassin suuren suureksi riemuksi! Tässä muutamia tyylinäytteitä jäältä.

Lauantaina käväisimme Savonlinnassa tankkaamassa ruokavarastoja ja muutamalla kätköllä. Ajettiin auto jonnekin keskelle ei mitään ja lähdettiin siitä sitten jalkaisin (karhuja peläten, iik) metsään kohti muutamaa kätköä. Vielä hiekkatiellä ollessamme sattuikin sitten niin mukavasti, että jostain talon pihasta ryntäsi täyttä vahtihaukkua haukkuen joku mastiffin näköinen, ihan liian pelottavasti käyttäytyvä koira meitä kohti. Matkaa oli sen verran, että ehdin ensin vikistä ja vaikeroida Jannelle, että nyt muuten pelottaa, i-han si-ka-na. Sieltä se koira vaan porhalsi täyttä vauhtia meitä kohden meidän takana, joten ei auttanut muu kuin alkaa pitää (taas kerran) sellaista meteliä, jolla pikkumastiffit karkoitetaan. Huusin niin lujaa kuin kurkusta lähtee "Ei, pois, häivy!!!" muutamaan kertaan ja pysähtyihän se pjorkeles jonnekin about kymmenen metrin päähän meistä. Olin taas kerran valmis puolustamaan koiriani henkeen ja vereen, mutta tällä kertaa jätin kuitenkin kirosanat karjumatta. Viimeksi nimittäin, kun meitä kohden lähti tulemaan saksanpaimenkoirauros irrallaan päästelin parit "Et tule tänne-perkeleet", niin koiran omistaja ystävällisesti tuli sitten huutaman mulle, että koiran aikana ei puhuta noin eikä käytetä tommoista kieltä. Siis oikeasti, voiko tollaisia ihmisiä olla?!?!??!?! No joo, mutta mun älämölö ja tappoasenne saivat onneksi sen irtokoiran taas (!!) pysähtymään ja me päästiin tilanteesta karkuun ehjin nahoin, tosin sydän isosti pamppaillen.

Täytyy myöntää, että metsikössäkin täytyi vielä aika moneen kertaan katsoa taakseen, ettei se koira vaan seuraa meitä, mutta ei sitä onneksi näkynyt. Janne lähti suorittamaan päivän urotyötä kipuamalla ison ison jyrkänteen laelle kätköpurkin perässä. Minä ja Parrat jäimme hengailemaan alas ja kuljeskelimme siinä aikamme kuluksi vähän edestakaisin. Tullessamme sitten takaisin Jannen lähtöpisteeseen, Rassonen vissiin yhtäkkiä tajusi, että yksi on joukosta poissa ja se lähti hyvin päätäväisesti jäljestämään Jannen jälkiä kohti jyrkänteen huippua. En viitsinyt huutaa sitä poiskaan, kun se näytti tekevän niin hienosti nenähommia.Vasta, kun Rassi katosi näkyvistä, tajusin, että apua kääk, mitenköhän lujaa se tulee sieltä alas ja eihän se vaan tipu sieltä jyrkänteeltä alas! Yritin soittaa Jannelle, että Rassi on tulossa, mutta eihän siellä sen ison kallion varjossa mitään kenttää ollut. Sydän syrjällään sitten jäin katselemaan, että mistäköhän se koiruus tippuu pää edellä maahan. Yhtäkkiä jostain kaukaa ylhäältä alkoi kuulua puhetta ja meidän miehet ilmestyivät kallion reunalle. Rassikin jopa osasi tulla ihan nätisti alas loukkaamatta itseään, vaikka se tietenkin tuli myös alas niin lujaa kuin kintuista lähti.

Bongaa kuvasta jo lähes maan tasalle päässyt snautseri.

Rassilta ylös-ja alasmenoon kului ehkä kaksi minuttia, Janne vietti saman homman parissa lähemmäs puolituntia. Neliveto rules :) Janne oli muuten säikähtänyt aikalailla, kun Rassonen oli yhtäkkiä ilmestynyt kurkkimaan kalliolta ja vielä tiputtanut vähän lunta Jannen niskaan, Jannen yläpuolella seistessään. Siinä oli jo pahimmat karhupainajaiset ehtineet käydä mielessä...:)

Autolle palatessa minä jäin koirien kanssa odottamaan turvallisen välimatkan päähän talosta, josta se irtokoira höyrysi tielle ja Janne laitettiin kävelemään suden suuhun. Varustin rakkaan mieheni koirien remmillä, jolla käskin huitoa niin lujaa kuin hauiksesta lähtee, jos se peto vielä ilmestyy jostain iholle. Janne selvisi kuitenkin autonhausta ilman välikohtauksia ja kurvasi hakemaan nausterit ja helpottuneen emännän kyytiin. Paluumatka Savonlinnan keskustaan saattoi alkaa.

Evästaukoa vietettiin keskustan kupeessa, ihanan kevätauringon paisteessa.

Launtai-iltana lähdettiin vielä pienelle iltakävelylle lähimaastoon ja Rassonen teki lenkin aikana päivän toisen nenäsuoritteen. Se lähti yhtäkkiä nenänsä perässä sen verran määrätietoisesti, että mikään käsky ei tehonnut, vaan piski katosi koivikkoon. Näin heti, että se ei lähtenyt minkään eläimen jälkien perässä, vaan nyt oli ihan joku muu kyseessä. Olin ihan varma, että aarre tulee olemaan sitä itseään ja ehdin jo miettiä, että millä saisin Jannen lahjottua pesemään Rassin ;) Nähtiin puiden lomasta, että kohde löytyi, karjaisin koiran luokse ja se nappasi jotain suuhunsa ja lähti tulemaan kiltisti meidän muiden luo. Ja kappas vaan, tämmöinen sieltä löytyi.

Luu.

Rassi hölömöläinen luovutti luunsa mulle ihan mukisematta, mutta voi sitä surua ja murhetta, kun luuta ei enää saanutkaan takaisin. Miten ihmeessä tuommoisen luun voi haistaa reilun sadan metrin päästä?! Mun on niin vaikea ymmärtää miten ylivertainen nenä noilla koiruuksilla oikein on.

Sunnuntaina käytiin vielä vähän jäällä kävelemässä, kun aurinko paistoi niiiiin kauniisti.

Jään kuningatar Lale.

Ja hirrrrrrmuinen Rassi.

Sen jälkeen vuorossa oli Pipen huumaus ja matka kohti kotia saattoi alkaa. Tällä kertaa annoimme Piipulle vähän menomatkaa isomman annoksen droppia ja vaikutus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Pipestä tuli ihan hullunrohkea ja uskomattoman aktiivinen. Aloin jo epäillä, että oliko meillä rauhoittavan sijaan piristävää ainetta käytössä :) Matka kuitenkin sujui jälleen hyvin ja päästiin turvallisesti takaisin kotiin.

Rallytokoa Nastolassa

Kyllä! Olemme palanneet! :) Pitkä bloggaustauko ei suinkaan johdu siitä, että meille ei enää sattuisi ja tapahtuisi, vaan siitä, että emäntään on iskenyt iso väsy ja kaikki voimanrippeet on käytetty koirien kanssa touhuamiseen eikä bloggailuun ole ollut enää aikaa. Ehkäpä nyt kevätauringon energisoimana saan taas blogin pyörimään.

Tänään oltiin Rassi Rassosen kanssa rallytokoilemassa Nastolassa missä järjestettiin ihan viralliset kisat. Meidän matka alkoi heti onnettomien tähtien alla, kun huomasin Lahden motarilla, että mulla ei ole koiruudelle namin namia mukana. Jouduttiin siis heti alkuun tekemään pieni pitstop ja hain huoltoasemalta Partaherralle lihapullia. Paikanpäälle päästyämme saimme todeta, että kisan aikataulu on ihan reilusti myöhässä ja odoteltavaa tulisi riittämään. Ehdinpä ainakin opetella rataa ja katsoa muiden suorituksia. Meitä oli jo etukäteen varoitettu, että halli aiheuttaa monissa koirissa kovaa nuuskuttelua ja mä vaan mietin, että "No miten se nyt muka voi olla niin. Ei meidän Rassi ainakaan ole ikinä tehnyt semmoista" Virhe. Tosi moni koira olikin ihan nenä maassa tai taivaassa, mutta enpä nyt siitä ihmeemmin ressiä repinyt, kun luotto omaan koiraan oli luja.

Vedin kuivaharjoituksena radan läpi pari kertaa ulkona ja Ramponen tuntui menevän tosi hyvin ja innolla. Siinä vaihessa sitten, kun meidän vuoro vihdoin koitti, Rassonen olikin yhtäkkiä ihan lässähtänyt ja yritin riehuttaa sitä vähän eloon vuoroamme odotellessa. Rata alkoikin ihan mukavasti, mutta neljännen tehtävän eli pujottelun kohdalla kaikki lähti menemään ihan päin puuta. Silloin ilmeisesti hallin sulotuoksut täyttivät sekä Rassin nenän että koko aivokapasiteetin ja hommista ei tullut enää mitään. Mun ois niiiiiiin tehnyt mieli pysähtyä ja napata Herraa vähän parrasta ja keskustella hetki, että mitenkäs niitä töitä tehtiinkään...sitähän mä en tietty voinut tehdä vaan jouduin pelkästään kiroilemaan mielessäni koko loppuradan. Rassi haisteli kylttejä ja kerran jopa radan reunanauhaa! Radan puolivälin jälkeen tuli kohta, jossa seinän vieressä oli kuulemma (ollut?) hiirenpesä ja sinnehän se nenä vei ihan armotta. Loppupujottelussa Rassi kyyläsi ihastuksissaan tuomaria ja sihteereitä. Ajatteli varmaan, että "Siis niin siistii, ootteko tosiaan tulleet ihan mun takia tänne, wau." Saatiin yhdeksän (!!) yhden pisteen virhettä noista "NUUUUUHHH mitäs hajuja tuolla on"- tilanteista, joten lopputulos oli 91/100 pistettä ja hyväksytty tulos. Olihan tuo nyt sinänsä ihan ok saldo, kun hyväksyttyyn vaaditaan se 70 pistettä, mutta silti. En millään pysty sulattamaan tuommoista nuuskuttelua ja kontaktin katoamista! Argh.


Tässä vielä meidän suoritus, joka on mielestäni yhtä huono kuin tuo videon kuvanlaatukin :) Janne myöhästyi vähän ja ensimmäinen liike on jo suoritettu, kun video pyörähtää käyntiin.

Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, EIKU, häntä pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! :)