keskiviikko 31. elokuuta 2011

Viime viikon touhuilut


Viime viikon maanantaina alkoi taas HSKH:n tokotreenit pienen kesätauon jälkeen. Jatketaan Rassosen kanssa ryhmässä ALO-koevalmiit. Meidän ryhmälle on varattu aikaa 1,5 tuntia, joten ehdin hyvin ottaa siinä aina loppuun juttuja Jadenkin kanssa. Tehtiin ihan ensimmäisenä paikkamakuut ja oli tietysti ihan typerää multa laittaa Rassi ihan kylmiltään moneksi minuutiksi maahan ilman mitään palkkaa. Fiksumpaa olisi ollut ottaa vain lyhyt makuu ja kunnon palkka. Ei nimittäin olla otettu sitä kertaakaan kesäkuun jälkeen…Rassonen sitten ehti siinä muutaman minuutin aikana ”jahdata” jotain pörriäistä (tosin pysyi maassa), nuuhkia maata, mennä lonkalle (mitä ei ole ikinä tehnyt) ja lopuksi vielä lupsutella sukukalleudet. No, oma moka, se oli liikaa vaadittu pitkän tauon jälkeen. Otin muiden treenien lomassa useammankin makoilun ja ne menivät sitten tosi hyvin.

Meillä oli kaksi koulutusohjaajaa paikalla ja kukin koirakko kävi kummallakin yksitellen toivomansa liikkeen kanssa. Me teimme Rassosen kanssa pelkkää luoksepäästävyyttä ja kehääntulotarkastusta. Kehääntulotarkastuksessa Rassi yleensä ensin haluaisi pompata ”tuomaria” päin ja se liehuu siinä narun päässä aina suht holtittomana. Sitten, kun tuomari kumartuu tutkimaan, niin se ei enää olekaan niin kivaa. Varsinkaan, jos kädessä on esim. paperinpala tai joku muu epäilyttävä instrumentti, joka ilmeisesti muistuttaa vuoden takaisista epämiellyttävistä kokemuksista eläinlääkäriltä. Tehtiin näitä kahta liikettä ihan hissukseen ja Rassosen ehdoilla. Kyllä siitä vielä hyvä tulee…tai ainakin toivossa on hyvä elää.


Keskiviikkona Emmi perui meidän agitreenit, joten mentiin sitten Heinin ja Hupin kanssa käymään Ojangossa. Keli oli taas tosi lämmin, joten otin Rassosen kentälle vasta siinä vaiheessa, kun se näytti ja kuulosti tosi raivostuneelle aidan tolpassa kiinni kökkimiseen. Ja sittenhän se menikin tosi innokkaasti. Sen jälkeen taas takaisin tolppaan kiinni ja sen treenit olivat siinä. Jade ja Hupi pääsivät tekemään vähän enemmänkin ja tehtiin sellaista suht helppoa radanpätkää vähän eri variaatioilla. Ojangosta lähdettiin sitten ajelemaan kohti Tamperetta, jossa Kirsi-kasvattaja oli bernien tuomarikokeessa. Kokeen mentyä läpi, annoin Jaden Kirsille ja Japukka kuskeineen suuntasi kohti Vaasaa. Oli aika outoa mennä nukkumaan, kun yläkerran koiranpediltä puuttui semmoinen pieni söpö kääryle. Iso ronttikin oli vähän hukassa olevan näköinen ilman kaveriaan.

Torstaina Vaasasta kantautui iloisia uutisia, kun Jaden silmät oli peilattu terveiksi. Illalla menimme Rassin kanssa hakutreeneihin. En tiedä mikä piru sille tuli, mutta se asenne oli ihan täysin EVVK :O Just, kun olin kehunut sitä noista sen nenähommista miten hyvin se tekee töitä. Heini ja Hupi olivat samoissa treeneissä ja Heini oli Rassin eka maalimies. Eka ”pisto” olikin tosi hyvä! Tokalle lähtö oli vauhdikas, mutta viimeiset pari metriä Rassi meni ihan lönköttelylaukkaa. Kolmannelle se ei enää olisi jaksanut lähteä ollenkaan vaan yritti vain koko ajan karata pissailemaan…Lähetin sen varmaan ainakin viitisen kertaa ja hakihan se sitten sen kolmannenkin ukon lopulta. Neljäs otettiin sitten vaan ihan juoksuna, johon koira perään ja se meni hyvin ja innokkaasti. Että sellaiset treenit tällä kertaa.

Lauantaina ihmisväellä oli vuorossa ukin 85-vuotis synttärit Kuopiossa. Rassonen jäi kotiin ja sai ensin aamulla seurakseen Lauran ja Teron, jotka tulivat Helsinkiin häihin. Sitten iltapäivällä Hupi, Heini ja Tomi räjäyttivät potin tulemalla hakemaan Rassin lenkille. Jos Heini todella puhuu totta, niin heillä oli ollut mukavaa ja Tomikin oli lupautunut tulemaan joskus uudelleenkin :O Amazing.


Oli kyllä niiiiin orpo olo ilman Lalea. Rassi on ollut ihan hukassa ja etsinyt sitä joka puolelta. Lenkilläkin, kun tultiin niihin kohtiin missä meidän Hurjaparrat yleensä juoksevat hullun juoksuaan, Rassonen tiiraili joka suuntaan ja selvästi odotti, että mistä se Pikku Parta syöksyy takamukseen kiinni. Rassi-parka oli aina ihan pettyneen näköinen, kun se joutui jatkamaan matkaa ihan yksin. Rassi esittikin huolensa siitä, että mitäs nyt, kun latujuoksukausi on kohta taas alkamassa ja äippää ei näy missään?! Miten käy treenien?! Piippukin oli sitä mieltä, että saisi se Pikku Parta jo tulla takaisin, niin Hänen Korkeutensa saisi olla rauhassa Rassin nuuskutteluilta.

Aamu- ja iltapainien aikaan Rassonen on yrittänyt saada mua leikkimään kanssaan pyllistelemällä mulle ihan urakalla. Myös lenkin jälkeisen villiyden aikaan se tulee mun eteen haastamaan mua leikkiin ja olenkin sen pari kertaa yllättänyt tekemällä leikkiasennon takaisin. Täytyy toivoa, että naapurit eivät ole nähneet =) Mua ei vaan kauheasti innosta noi puruleikit, mutta olen ajanut sitä sitten korvaukseksi takaa. Toivon edelleen, että naapurit eivät ole nähneet ;) Kirsi ja (jopa) Jukka (se on aina vakavaa, jos miehetkin sanovat, että onpa kiva koira) vaikuttivat niin ihastuneelle Jadeen, että me oltiin jo ihan paniikissa, että saadaanko me sitä takaisin enää ollenkaan :) Jannekin istui sohvalla silmät kosteina, kun sanoin, että jääköhän Jaksu sille tielleen. ;) Jade on niin ihana, että se kyllä sulattaa kaikkien sydämet.

Sunnuntaina sain vihdoin Rassosenkin siistittyä. Se alkoikin olla jo aikamoinen turjake, mutta päätin nyt ottaa härkää sarvista vaikka yksikätinen edelleen olenkin. Jotain pientä haittaa toisen käden puutteesta taisi olla, kun onnistuin nipaisemaan saksilla Rassia ensin silmäkulmasta ja sitten vielä mahan alta. Ja kyllähän se koiruus rääkäisikin lujaa joka nirhaisusta. Meidän typerät pihaleikit yhdistettyinä noihin siantappokiljaisuihin saivat varmasti naapuruston taas pohtimaan meidän porukan mielenterveyttä ja ehkä jo harkitsemaan soittoa eläinsuojeluvalvojalle...


Last but definitely not least! Sunnuntaina saimme ilouutisia Norjasta. Tromssan KV-näyttelyn ROP-snaku oli Argenta’s Falstaff Fakir eli Kirsin Staffan ja VSP oli Jade! Tämähän tarkoittaa tietenkin sitä, että Jade ihanainen sai sen viimeisen cacibin ja siitä tulee inttivalio! Lisäksi se sai Norjan muotovalion tittelin. JEEEEEE!!!

maanantai 22. elokuuta 2011

Jade kehissä

Viime keskiviikkona oltiin taas Emmillä treenailemassa agilityä. Otin tällä kertaa vain Jaden mukaan, kun keli oli sen verran lämmin, että kokemuksesta tiedän, että Rassonen ei viitsi paljon eväänsä liikauttaa sellaisessa kelissä. No, tekeehän se mitä käsketään, mutta mielummin menen koiran kanssa, joka tekee mitä käsketään – ilomielin. Toisekseen yhdistelmä yksi käsi, Hupin läsnäolo ja yli-innokas Sonni ei kauheasti houkutellut. Tähän, kun lisää vielä Jaden ärhentelyt Hupille, niin soppa olisi ollut valmis. Tokihan se onkin Hupin syy, että Rassi yrittää sen selkään non-stop. Ihan aiheestahan Jade siitä Hupi-raukalle ”valittaa”. Jep jep.

Treenien aiheena oli irtoaminen ja saada koira hakemaan esteitä itse. Tehtiin erilaisia variaatioita siten, että hyppyjen jälkeen oli aina viimeisenä putki, jonka päässä palkka. Ihan vikassa harjoituksessa hypyt olivat u:n muotoisessa kaaressa ja se kaari piti vetää kokonaan vaan eteen-käskyttämällä. Alkukaaressa sai ohjata kädellä, mutta loppu piti tehdä niin, että koiraa vain käskytettin eteen ja sen piti itse osata hakea esteet vaikkeivat ne ihan suorassa linjassa olleetkaan. Jade oli niin hieno ja innoissaan, että antaisin sille pisteitä 11, jos asteikko olisi 1-10 ;) Hupille menisi ehdottomasti samat pisteet :) Jäi tosi hyvä mieli treeneistä ja luulen, että meillä kaikilla oli aikas mukavaa.

Torstaina ei taaskaan päästy hakumetsään, kun Jade kävi Nealla kaunistautumassa. Perjantaina sitten lähdettiin Jaden kanssa Linda Linella kohti Tallinnaa. Mä olin joskus alkukesästä buukanut lautat ja hotellit vain meille kahdelle…tietysti tietämättä, että nyt pitäisikin pärjätä vain yhdellä kädellä. Nyt oli myöhäistä saada miesväkeä mukaan, kun lautat olivat täyteen buukattuja. Niinpä suoritin todellisen ihmeteon ja tungin koko viikonlopun kamat yhteen reppuun. Kenkiäkin oli vain yhdet. Siis yhdet – ne, jotka oli jalassa! Pahinta oli tietty roudata sitä linnoitusta mihin mahtuu sekä Rassi että Jade. En vain saanut mistään siihen hätään pienempää häkkiä lainaan, joten ei auttanut itku markkinoilla.

Janne ja Rassi heittivät meidät satamaan ja mä astelin check-iniin. Siellä sitten mulle ystävällisesti kerrottiin, että jo laivaan mennessään koiralla täytyy olla joko kuonokoppa tai sen täytyy olla häkissä. Siis jo siinä matkalla sinne laivan sisälle. Meinasin lentää pepulleni…onneksi en kuitenkaan, ettei mennyt toinenkin käsi rikkipoikki. Selitin sitten vaan, että ei ole kuonokoppaa ja en todellakaan voi kantaa tuota häkkiä laivan sisälle, helouuuu. No, tämä check-in lady sitten sanoi, että mun täytyy pyytää jotain miehiä kantamaan se :D Siinä vaiheessa vaan sanoin, että joo okei, sopii ja ajattelin mielessäni, että in your dreams. Kangashäkkiähän oiskin tosi helppo kanniskella sinne sun tänne… Varausta tehdessä mulle oli nimenomaan sanottu, että koira pitää olla häkissä tai sillä pitää olla kuonokoppa siellä laivassa, ei matkalla sinne. No, kun laivaan alkoi päästä sisälle, niin sama rumba alkoi siinä lipun tarkastusportilla. Päästiin kuitenkin portista läpi, kun lupasin laittaa koiran HETI häkkiin, kun päästään sisälle. Näinhän mä olin sen alun perin ajatellutkin. Olin kyllä varautunut ehdottamaan, että teippaan Jaden suun kiinni, et jos se menisi kuonokopasta :D Onneksi tähän ei tarvinnut ryhtyä. Se Linda Linen paatti vaan oli suunnilleen saman kokoinen kuin meidän ukin vene ;) ja, kun päästiin sisälle joka ikinen paikka oli ihan täynnä tavaraa. Kysyin kolmelta eri henkilökunnan jäseneltä, että mihin mä laitan tän häkin ja, kun kaikki vain viittoivat eri suuntiin, niin mulla meinasi vähän loppua into sompailla enää lisää siellä ryysiksessä. Koko ajan piti kuitenkin vielä vahtia, ettei kukaan linttaa Jadea tai sen tassuja tai häntää tai tai tai. Niinpä mä sit vaan menin jonkun pelikoneen viereen istumaan, käskin Jaden siihen viereen maata, otin esiin Hesarin ja aloin lukea.

Niin mikä koira, ei mulla ole mitään koiraa :)


Mehän ollaan Lalen kanssa jo melkein paikallisia tuolla Tallinnassa, niin päätin ottaa kokeneena Tallinnan kävijänä ;)) LindaLinen bussin keskustaan. Olin fiksuna printannut Google mapsista kartat ja päättänyt unohtaa ajatuksen navigaattorista, koska ajattelin sillä tavalla välttää Vilnan kohtalon…väärin meni. Jäin bussista pois ihan oikealla pysäkillä ja aloin tallustaa kohti hotellia, jonka piti olla ihan parinsadan metrin päässä. Niin, siis piti olla. Käveltiin Jaden kanssa edestakaisin ihan huuli pyöreänä ja sitten alkoi taas ”vähän ärsyttää”. Seuraavana oli vuorossa raivopäinen soitto kotiin Jannelle ja double chekkaus kotikoneelta, mutta ihan samaan kohtaan se kartta edelleen näytti hotellin sijainnin, aarrgghh. Soitto hotelliin, että missä helkutissa te oikein olette ja ohjeistukseksi tuli kävellä puolisen kilometriä takaisin siihen suuntaan mistä oltiin tultukin. Kyllä hiki virtasi ja olkapää huusi hoosiannaa, kun sahattiin niitä katuja edestakaisin sen pirun häkin kanssa. Tässä vaiheessa varmaan voisi kysyä, että mikset ottanut taksia. Niinpä. Hyvä kysymys. Kai se oli vain tätä todella järkevää pohojalaasta "ei tartte auttaa"-asennetta...Löytyi se hotelli sitten lopulta ja päästiin unten maille…huoneeseen, joka tuoksui aivan ihanasti homeelle :/ Jade sai taas reissun kunniaksi nukkua sängyssä ja kylläpä se olikin pollean näköinen.

Aamulla päivä uus. Päätin kävellä näyttelypaikalle, kun mietin, että saadaan siinä kivasti samalla aamulenkki heitettyä. Tämä osuus menikin tosi hyvin ja oltiin hyvissä ajoin portilla. Sitten vaan tarpeelliset paperit esiin….mutta mutta…katsos vaan Jaden passi jäi hotellille! Ai montako kirosanaa pääsi? Aika monta. Ei muuta kuin taksiin ja takaisin sinne hotlalle. Nyt Kirsi, koiran omistaja, silmät kiinni ;) Jouduin jättämään Jaden sinne taksiin, kun juoksin ylös hotellille hakemaan sen pirun passin. Ihan vähän jännitti, että onko taksi ja koira vielä kadulla, kun tulen takaisin. Katsoin kyllä taksin numeron, kun poistuin, mutta kyllähän mä aikamoisessa lirissä olisin silti ollut, jos se tyyppi olisi häipynyt…Onneksi näin ei käynyt ja kurvattiin takaisin Kalevi stadiumille. Sitten vain sisälle ja tässä vaiheessa tajusin, että hain sen passin ihan turhaan. Eihän siellä kukaan niitä rokotuksia edes tarkasta, jos ei itse varta vasten änge sitä todistusta katsottavaksi…voi elämän karut kävyt.

Meirän leiri. Saatiin isosta teltasta hyvä varjo meille. Sain varjopaikan vaihtokauppana siitä, että lupasin vahtia ison teltan tavaroita :)


Kaikkien näiden vaiheiden jälkeen päästiin kehäänkin asti. Jade oli mun mielestä tosi skarppi ja iloisella tuulella. Tänään se ei kuitenkaan riittänyt ja Espanjan Maite Gonzalbo Lorenzo ei Jadesta innostunut sen iloisesta esiintymisestä huolimatta. Arvostelu: good head, the ears a bit too much lateral, nice topline, good body, good angulation, very good quality of coat, very good movement. Ei siinä mitään, lähdettin misseilyn jälkeen kaupungille ja käytiin vähän terdellä ja muuten vaan tallustelemassa. Vähän oli tylsää ilman ihmisseuraa, vaikka Jade niin ihq onkin.

Tyylsäää, mennään jo hotellille.


Sunnuntaina tallattiin taas Kaleville. Keli oli lämmin ja aurinkoinen. Tuomarina oli Dodo Sandahl Ruåtsista. Jade oli musta taas mukavan pirteä vaikka aurinko paistoikin kuumasti. Tuomari tutki koirat aika tarkkaan ja vaikutti närkästyneelle, kun koirien juostessa kehäsihteeri kiekui kitarisat pitkällä, että saa juosta vain puolen kehän verran, käyttäytykää (vielä suomeksi :)). Ilmeisesti tarkoitus oli säästää aikaa…? Arvostelu kuului näin: strong, feminine head, exellent topline, deep body - needs more volume, lovely coat & color &  trim, moves ok. Hmmmmm...nyt en kyllä ihan ole joka kohdasta samaa mieltä, mutta kauneus on katsojan silmässä…tai jotain. Jaden sijoitus VAL3, PN4. Paras narttu luokan sijoittuneet jäi pönöttämään paikoilleen ja mä tajusin vasta hetken kuluttua, että ai jaaaa meitä kuvataan. Tuli varmaan hienoja kuvia Jadesta, kun muut posetti kympillä ja Jappe oli ihan relax. Kävin sitten ite ihan pikkasen hitaalla koko viikonlopun :)

Paluumatka sujui mukavasti ja laivakin oli vähän isompi ja modernimpi kuin se perjantain paatti. Tallinnan päässä kukaan ei vinkunut mistään kuonokopista tai häkeistä, joten käskin Jaden vaan penkkien taakse makoilemaan ja siellä se veteli tyytyväisen näköisenä sikeitä koko 1,5 tunnin ajan. Mä istuin taas koko matkan lattialla, että Rouva Lellipentu saa nukkua suojaisessa paikassa ilman pelkoa, että joku astuu sen päälle.

Jade tosi hankalana terminaalissa. ;) Matkusta nyt tommosen kanssa, kun se on niin kova temppuilemaan ;))


Olin itsekin vissiin reissusta vähän väsynyt (tai edelleen muuten vain pihalla)... Nimittäin kun päästiin Helsingin päässä satamaan ja astuttiin etuovesta ulos parkkikselle, meidän ”kimppuun” rynni yhtäkkiä joku koira, jonka jonkun sekunnin murto-osan jälkeen tunnistin snautseriksi ja ihmettelin, että on se prkl, kun joku päästää koiransa meihin kiinni ja olin jo mylvimässä, että vie nyt helkuttiin se rakki. Sitten vasta tajusin, että oho, se onkin mun oma koira =) Janne ja Rassi olivat tulleet hakemaan naisväen kotiin.

Noin vain tuli sekin reissu heitettyä. Mitähän sitä seuraavaksi keksisi...

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Vika lomaviikko


Viimeisellä lomaviikolla kelit muuttuivat vähän koiraystävällisemmiksi ja meidän Parratkin jaksoivat tehdä muutakin kuin makoilla. Käytiin alkuviikosta Ojangossa spurttailemassa agilitykentällä.

Jadella on kaunis hyppytyyli ja tässä se liitelee ihan oikean maksikorkuisen aidan yli ilman mitään ongelmaa.


Rassi onkin sitten vähän...ööhhh...erilainen. Mitäköhän tässäkin tapahtuu...


Edelleen Rampolainen myös loikkii ihan liian suuria pomppuja turhaan. Takaaleikkauksessa ohjaaja on ajautunut hieman lähelle aitaa ja koiruutta...


Rassikin kokeili joitain maksikorkuisia aitoja, mutta se tuli suurinpiirtein joka toisesta ali ja joka toisesta yli. Muutenkin sen asenne oli vähän evvk, joten se sai sitten huilia kentän laidalla, kun vetelin ratoja Jaden kanssa. Rassi menee agia tosi hyvin, kunhan se vaan sattuu oikealle tuulelle. Näitä agilitysuopeita-mielentiloja vaan esiintyy sen verran ennalta-arvaamattomasti, että olen nyt tuuminut jättäväni Rassin aksailut viileämmille keleille ja päättänyt panostaa yhteistyöhön Lalen kanssa. Rassi hoitakoon PK-puolen lajit ja Lallero saa ageilla. Jade onkin ollut nyt ihan superhyvä ja supertopakka, kun se pääsi lievästä valeraskaudestaan eroon.

Otettiin rengastakin pitkästä aikaa ja ainakin ilmeestä päätellen Jaduli keskittyi ihan tosissaan :)


Saatiin seuraa myös Hupista, joka veti isolla sykkeellä, tuttuun tapaansa :)



Nyt, kun Jade on taas siinä mielentilassa, että kaahailu maistuu, niin Parrat ovat lähes parin kuukauden tauon jälkeen aloittaneet uudet juoksutreenit. Pieni Koira on monesti juoksujen alulle paneva voima ja sitten mennään niin, että hippulat vinkuu ja tanner tömisee.


Rassonen painaa edellä.


Ehkä maailman kivointa. t: Rassi


Jos äippä ei olekaan ihan takamuksessa kiinni, täytyy alkaa huolissaan kurkkia, että missä se äipyli oikein menee.

O-ou, siinähän se onkin!

Ja homma jatkuu.


Tätä rallia sitte jatketaa läkähtymiseen asti. Ja pienen jäähdyttelyn jälkeen sitä jatketaan joen toisella rannalla.


Tämän hengästyttävän harrastuksen lisäksi Rassonen kävi tältä erää viimeisissä jälkitreeneissä. Tehtiin nurmelle kulmia ja Ramposella ei ollut niissä mitään ongelmia. Nyt olisi tarkoitus jatkaa kulmien tekoa itseksemme ja pidentää jälkeä entisestään. Toivottavasti päästään taas ryhmätreeneihin keväällä. Torstaina oltiin myös hakumetsällä toista kertaa. Ekan kerran jälkeen tulikin vähän taukoa kaikkien lomareissujen takia. Hyvin meidän Rampo silti meni. Eka maalimies otettiin niin, että Rassi näki piiloon menemisen ja kolme muuta tehtiin haamuilla. Rassilla etsi joka ukon tosi reippaalla laukalla ja sillä ei ollut mitään ongelmia vaikka kakkosukko oli tosi vaikea ja kouluttajakin jo vähän hermona, että nyt meni liian vaikeaan piiloon, ihan liian kauas. Snautserin sinnikkyys palkittiin ja vaikkei piilo ihan ilmeinen ollutkaan ja koiruuden piti mennä myös ison kukkulan yli, Ramponen löysi ukon (tai paremminkin tädin) ihan alta aikayksikön. Hiano hakumiäs! Rassin ainoa ongelma hakumetsällä on se, että se ei millään malttaisi tulla maalimiesten kanssa metsästä ohjaajan luo keskilinjalle, vaan sen pitäisi päästä heti pissailemaan koko metsä täyteen "Rassi was here"-signeerauksiaan. Kaikki herkut ovat ihan yhdentekeviä, kun metsän ihanat tuoksut leijuvat nenuun ja suorastaan vaativat jättämään käyntikortteja joka puskan juurelle.

Näissä nenälajeissa Rassi ei ole vielä koskaan luovuttanut tai jättänyt hommia kesken vaikka se olisi joutunut ongelmiin. Se hoitaa homman ihan satavarmasti aina loppuun asti. Lienee siis ihan perusteltua keskittyä nenäilemään sen kanssa ja aksailemaan med Jaduliisa. Tämä varmaan sopii koirillekin.

Hakumetsältä kotiin tullessa soitin Jannelle aiemmin sovitusti, että laitahan ruokaa tulelle, ollaan tulossa kotiin. Mua nauratti ihan kauheasti, kun Janne vastasi, että "Joo, menee pieni hetki just nyt ei pysty. Meillä on Jaden kanssa peli kesken." Olinkin ihmetellyt, että mikä se kolina siellä taustalla oli...Jade hakkasi dog smartia ja Janne sai sen kuulostamaan jotenkin tosi tärkeälle :)

Kävi muuten ilmi, että mökillä käyty uimakoulu ei tuonut muutosta Rassin uimataitoon. Janne kävi taas tässä viikolla onkimassa Rassin joesta, kun siellä se vaan pärski paikoillaan pystysuorassa uppoamaisillaan. Miksi se koira on niin pässi, että se menee sinne veteen aina uudelleen ja uudelleen?! Eikö sillä ole mitään itsesuojeluvaistoa?? Turha tuota kai on edes kysellä, vastaus lienee ilmiselvä.

maanantai 8. elokuuta 2011

Tour Baltic

Viime viikon maanantain agiharkat meni vähän pieleen, kun kaaduin jo parkkiksella käteni päälle sen verran mojovasti, että näin tähtiä. Meinasin eka lähteä itse ajamaan takaisin Helsinkiin, mutta onneksi Heini ja Emmi tajusivat pakottaa mut vaan kyytiläiseksi. Niinpä Heini ajoi mut kotiin ja Janne Mehiläiseen. Diagnoosina murtunut värttinäluu ja käsi kipsissä seuraavat viisi viikkoa...

Tästä johtuen meidän keskiviikkoaamuna alkanut Baltian turnee saikin vähän uusia sävyjä. Ei riittänyt, että koira oli telonut itseään, nyt myös handleri oli rikki. Lähdettiin kuitenkin keskiviikkona aamulautalla kohti Tallinnaa. Tallinnasta sitten lähdettiin painelemaan kohti Riikaa, jonne saavuimme alkuiltapäivästä. Janne sai ajaa koko matkan, kun mä en viitsinyt lähteä sompailemaan käteni kanssa.

Hotelliin asettauduttuamme, nappasimme koirat mukaan ja lähdimme tutkimaan kaupunkia. Rassonen pääsi poseeraamaan miehitysmuseon aukiolla.


Kierreltiin vanhaa kaupunkia ja hotellin viereistä puistoa muutama tunti ja sitten vietiin koirat takaisin hotellille ja lähdettiin ihan kahdestaan syömään. Ihanaa :) Löydettiin ihan törkysen halpa ruokapaikka missä kiskaistiin navat täyteen. Tilattiin myös niin pahaa viiniä, että ihan taatusti opimme läksymme siitä, että ne kuvaukset voisi lukea vähän huolellisemmin....

Seuraavana aamuna kävimme hotellin aulassa tervehtimässä kamalaa lapsipatsasmörköä, jolle Jade murisi edellisenä iltana :)


Tavaroiden pakkaamisen ajan Rassonen oli kaapissa :) Katto ja seinät = perfect.


Sitte suuntana oli Druskininkai Liettuassa. Heti Riikan hotellin pihassa totesimme, että meidän navigaattorista puuttuu jostain mystisestä syystä Liettuan kartat! Siitä se sitten lähti. Saatiin toinen navigaattori toimimaan pienen kikkailun jälkeen, mutta siitä sitten tietysti loppui akku ennen Vilnaa. Meillä ei tietenkään ollut autolaturia mukana... Että olipas kiva mennä Vilnaan ilman minkäänlaista karttaa. Arvatenkin me eksyttiin. Isosti. Välillä soiteltiin apua Hudsonin ja Bostonin isäntäväeltä Eveliinalta ja Pekalta. Sitten taas ajettiin...ohi liittymästä. Yhdessä kohdassa olimme jo ihan oikealla tiellä ja jäljellä oli enää yksi liittymä mistä piti vaihtaa tietä...ja se liittymä oli merkattu sitten sellaisella A4-kokoisella kyltillä missä luki tien numero kärpäsen kakan kokoisella kirjotuksella. Kyltti oli puun oksien takana, noin 20 metriä ennen liittymää tiellä, jonka nopeusrajoitus oli 90km/h. Ja taas mentiin ohi...Tunnelma autossa kiristyi minuutti minuutilta ;) Mä olen tottunut aina ajamaan itse ja kyydissä oleminen on ihan tuskaa. Saati sitten silloin, kun eksytään koko ajan pahemmin ja pahemmin. Lopulta noin 2,5 tunnin pyörimisen jälkeen yhdellä huoltoasemalla oli asiakkaana englantia puhuva mies, joka opasti meidät oikealle tielle, halleluja!

Mun oli tarkoitus pyytää joku muu handlaamaan Jadea, kun oma käsi on tosiaan kipsissä...mutta, kun päästiin vihdoin ja viimein Druskininkaihin, en todellakaan pystynyt soittamaan kellekään handlausapua, kun olin edelleen ihan raivona ja rättiväsynyt. Otin vain koirat ja lähdin niiden kanssa Druskininkain upeisiin puistoihin kävelemään ja palasin melkein kahden tunnin päästä hyvin seesteisessä mielentilassa hotellille. Aamulla vielä koeajoin Jaden ja totesin, että on ehkä vähemmän noloa mennä sen kanssa itse kehään kuin soittaa kaksi tuntia ennen kehää sille handleria. Niinpä uhmasin kokeneempien ja viisaampien neuvoja ja handlasin itse...sorry :)

Olin kuvitellut tuomarin pieneksi, hinteläksi ja harmaantuneeksi mieheksi Slovkiasta, joten kun Josef Mravik asteli kehään, meinasin ihan pelästyä :) Tuomari olikin sellainen ihan kunnon jääkaappipakastin ja aika kaukana mielikuvastani.

Kehäsihteeri oli aika pihalla järjestelyistä, mutta olin itse sen verran skarppina paikalla, että oltiin Jaden kanssa kehässä ensin ihan yksin. Tuomari tykkäsi Japukasta kovasti. Hampaat piti näyttää itse ja saman tien tuli kysymys puuttuvasta etuhampaasta. Selitin kuinka Jappe iski päänsä toisen koirani kanssa yhteen ja hammas katkesi, mutta mulla on kyllä tarvittavat todistukset ja voin näyttää ne. Tuomari sanoi, että ei tarvitse, mutta että mun pitää miettiä tarkkaan mihin ilmotan Jaden, kun kaikissa maissa sellaset todistukset ei kelpaa diipadaapa. Tuomari palasi hammasasiaan vielä kahdesti kehän aikana, että se sitten oli hänelle iso juttu.


Jotain ravinnäköistäkin sain koiruudesta irti, vaikkei helle sen lempijuttuja olekaan. Itse sain paistua neuletakin alla, ettei kipsi heti hyppää tuomarin silmille...Mun mielestä kipsin maisemointi onnistui ihan hyvin, vaikka itse sanonkin :)


Saatiin me sitten vähän vastustakin kehään. Kuvassa valioluokan nartut.


Ja voittajaksi julistettiin Lale Lallerström!! Saaliina Liettuan muotovalion titteli ja Cacib. Kuvassa yksikäsikehut.


Mä tykkäsin tuomarista kovasti, vaikkakin ainoa kohta johon hän koski koiria oli urosten jalkojen väli...hmmm. Tuomari selitti yleisölle koko ajan mitä hän ajattelee koirista.Varmaan näyttelyissä kävisi enemmän yleisöä, jos kaikki tuomarit olisivat yhtä informatiivisia.
 

Jaden arvostelu: 6 years old, very well built, very good propositions, typical head, correct ears, very good present in the ring.

ROP-kehässä voiton vei Ferdinan Prinze Zandrian "Boston". Valinnan jälkeen tuomari kävi sanomassa mulle, että "You know why". Epätäydellinen hammasrivistö vei meiltä voiton, mutta väliäkö sillä! Saatiin cacib ja Liettuan valion titteli, jee jee! Lisäksi päästiin pois sieltä hornan kattilasta. Lenkitettiin koiria vähän ja vietiin ne sitten ilmastoituun hotellihuoneeseen nukkumaan. Itse lähdettin lounaalle ja kippistelemään hyvälle menestykselle. Sitten käväistiin aqua parkissa missä Janne innostui hurjastelemaan mageissa vesiliukumäissä. Mä jouduin kipsin takia vain ottamaan aurinkoa, syömään jätskiä ja juomaan kylmää olutta. Ei ihan hirveen kauheeta tuokaan :) Launtaina kuultiin, että perjantain ryhmäkehät olivat alkaneet monta tuntia myöhässä ja Boston & co. olivat päässeet hotellille vasta klo 20 aikaan...puuhhh.

Illalla vielä chillailtiin puistossa.


Lauantaina päivä uus...Tällä kertaa tuomarina oli Michael Leonardo Irlannista. Tämä tuomari tutki koirat tarkemmin. Juoksutus meinasi olla mulle vähän raskasta ja jouduin välillä vaihtamaan remmiä oikeaan käteen. No, ei se mitään, hyvin meni :) Jaden arvostelu: Very nice outline. I like the shape & size. Coat of excellent quality & texture, nice head & expression, correct topline, moves well. I'd like a neck a bit stronger & more drive in ??? section


Lopputulos oli kuitenkin sama ja taas pukkasi cacibia ja sertiä. Pisteenä iin päälle saatiin vielä Baltic Winner 2011 - titteli. ROP-tittelin voitti typistetty uros, mutta jälleen olimme vain tyytyväisiä, että pääsimme aloittamaan kotimatkan saman tien. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen (Jaden nenän raapeutuminen verille, katkennut hammas, mun murtunut käsi, reissun päällä totaalieksyminen ja loppusilauksena namipussin katoaminen näyttelypaikalla) menestys maistui todella makealle.

Paluumatka alkoi hyvin iloisissa merkeissä ja maisematkin olivat jotenkin kauniimpia kuin tullessa :) Ajettiin Kaunaksen kautta kohti Riikaa ja sieltä vielä Pärnuun. Töyssyt teissäkin olivat ihan hauskoja eikä risonut yhtään. Pärnuun päästyämme päästimme koiruudet juoksemaan puistoon ja Jade pyöri heti välittömästi siinä itsessään. Ei tuntunut missään. Hyvä palkinto, parempi mieli. :)

Jade Pärnussa palkintojensa kanssa.


Loppuun voisi vielä todeta, että meidän menestys ei tullut ainakaan hyvien välineiden ansiosta.

Muiden leirit


Meidän leiri