keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
Juoksu ja elämä jatkuu
Meidän yhteiselo on ollut suht siedettävää Jaden juoksuista huolimatta. Kerrankin isosta talosta on jotain hyötyä. Eihän tämä nyt ihan ruusuilla tanssimista ole, mutta saapa ainakin liikuntaa, kun pitää käydä kahden koiran kanssa erikseen lenkillä. Rassi-Laiheliini on hukannut lähes kaiken motivaationsa syömiseen, kun sillä ei ole ketään kirittämässä, joten tuo syömättömyys on ollut oikeastaan suurin murhe. Yleensä Herra Luuviulu kuitenkin syö edes jotain, jos Janne käy ensin maiskuttelemassa ruokakupin vieressä :) Konstit on monet sanoi mummo, kun kissalla pöytää pyyhki. Siankorvakin meni alas heti, kun Piippu oli ensin käynyt sitä tutkimassa. Sitä ennen Rassi oli keskittynyt vain korvan piilottamiseen.
Paula saapui Vaasasta perjantaina piristämään meidän viikonloppua ja Piippu tuntui heti ottavan Paulasta uuden ylimmän ystävän itselleen. Piipullahan on ollut vähän tätä ylisuojelevaisuusongelmaa ja se on selkeästi sitä mieltä, että on Hänen Arvonsa tehtävä suojella Jannea ja mua Rassilta. Nyt ihana Paula ilmeisesti aiheutti ihan täysin överiksi menevän suojelureaktion ja Piippu yritti rökittää Rassia useampaan otteeseen viikonlopun aikana ihan kunnolla ja ilman mitään syytä. Mä jouduin välillä jo heittelemään kattia tyynyillä ja lehdillä, kun se yritti käydä ihan tosissaan Söör Rassoun päälle. Sunnuntaina en enää uskaltanut sanoa mitään negatiiviseen viittaavaakaan Rassoselle, kun Piippu kuunteli joka sanan niin tarkasti ja ryntäsi Rassin päälle, jos se kuuli yhdenkin omasta mielestään epäilyttävänä sanan. Siinä vaiheessa, kun Rassi hyppäsi eteisen lipaston päälle nähdäkseen naapurin uuden koiranpennun paremmin, mun piti vain luoda siihen murhaavia katseita ja nypätä se äänettömästi alas sieltä lipaston päältä. Ehkä Pipe myös jotenkin ajattelee, että kaikki tämä erikerroksiin jakautuminen on Rassin aikaansaannosta ja Rassi pitää pieksää, kun se on kehittänyt näin hankalan järjestelyn. Jopa Rassi the Luupää tajusi, että Piippu on nyt ihan tosissaan ja väisteli Hänen Korkeuttaan. Ensimmäistä kertaa ikinä.
Paula lähti sunnuntaina iltapäivällä lentelemään takaisin kohti Vaasaa. Piippukin oli rauhoittunut ja lopettanut ylettömän pamputtamisen, joten kun Rassi taas kerran seisoi eteisen lipastolla sitä uskalsi jo vähän pölläyttää sanallisestikin. Mä en ymmärrä mistä se on yhtäkkiä keksinyt, että se lipasto on hyvä koiran jalusta!
Meidän J-sarjalaiset, eli Jade ja Janne kävivät lauantaina Haltialassa omalla pienellä päiväretkellä. Japsu oli tuhissut lehmille ja nauttinut kauniista kevätpäivästä. Kuvatukset ovatkin tältä J-sarjan retkeltä.
Rassonen on päässyt muutamana iltana pyörälenkille ja se on tuntunut tykkäävän siitä, kun saa posotella ihan kunnolla. Parhaat naurut olen saanut siitä, kun Rassonen on saanut villintymiskohtauksen vapaana juostessaan ja sen tapana on ollut koko talven purkaa ylimääräinen sekopäisyys haukkomalla lunta suuhunsa samalla, kun se laukkaa menemään. Nyt se sitten haukkoi isoja haukkauksia ilmasta ihan maanpinnan yläpuolelta ja oli raukka ihan hämmentyneen näköinen, kun maassa oli vain hiekkaa eikä sitä lunta. Ihme ja kumma, se kuitenki tajusi olla kauhomatta sitä hiekkaa suuhunsa...
Maanantai-illan pyörälenkki saikin sitten loppumatkasta ikävän käänteen. Sunnuntaina oltiin Jannen ja Jaden kanssa lenkillä ja meitä vastaan tuli joku vanhahko mies kahden vasikan kokoisen laumanvartijan kanssa ja nämä kaksi vasikkaa mylvivät ja tempoilivat Jadea kohden siihen malliin, että kysyin siltä mieheltä, että onkohan ne nyt ihan sun hallinnassa. Vastausta en tietenkään saanut ja lienee tarpeetonta edes mainita, että koirat olivat fleksissä. Tietenkin.
Maanantaina pyörälenkillä tämä kolmikko sitten tuli mua ja Rassia vastaan. Himmasin vauhdin jo hyvissä ajoin, Rassi oli remmissä ja otin sen käskyn alle. Tarkastin, että miehen fleksit ovat lyhyenä ja työnsin Rassin niin syvälle pientareelle kuin pystyin ja olin itse pyörineni oman koirani ja niiden kahden jättiläisen välissä. Ja mitäs sitten tapahtuukaan...ne vasikat alkavat taas mylviä ja tempoa ja tunkevat lähes iholle. Totta hemmetissä mun Turvamies sitten puolustautuu ja tempaisee itsensä sieltä pientareelta kohtaamaan haastajansa sillä seurauksella, että mä lennän pyörän kanssa mahalleni maahan. Ei muuten ollut ihan hirveän kiva tunne maata mahallaan ja katsoa, kun ne kaksi jättiläiskoiraa karjuivat ihan pään yläpuolella. Ehdin vaan ajatella, että voi tsiisus kraist, nyt ne tappaa mun koiran. Sätkin sitten siellä maassa ja yritin repiä Rassia toisella kädellä kauemmas. Kun pääsin ylös, Rassi meni heti takaisin omalle paikalleen pientareelle ja mä sanoin pari valittua sanaa sille miehelle. Hän sitten vain naureskeli (!!) ja sanoi, että hänen koiransa eivät tehneet mitään. Anteeksi kuinka?? Samalla siihen tuli kaksi jalankulkijaa ja ne koirat alkoivat taas pauhata. Siinä vaiheessa multa meni ihan täysin hermot ja karjaisin keuhkot tyhjiksi sille miehelle siitä kuinka tärkeää olisi, että jos ottaa tuollaisia miehisyyden jatkeita, että osaa myös kouluttaa ne!! Mainitsin myös, että tämä on jo toinen kerta, kun ollaan kohdakkain ja ne koirat eivät ole hallinnassa. Mutta, kun on lusikalla annettu niin kauhalla ei voi ottaa...Lähdin sitten jatkamaan matkaa raivosta pihisten, kun ei kerran mene perille, niin ei mene.
Mun rispekti ei mene niille joiden koirat pauhaa, koska sitä harvemmin tarvitsee opettaa. Se mikä vaatii taitoa on, että koirat pysyvät hiljaa ja osaavat käyttäytyä. Mikä siinä on, että pitää ottaa liian vaikeita ja vielä vahvoja koiria itselleen??? Rassosta ei kyllä voi syyttää kaatumisesta, kun kokemuksesta tiedän, että se pysyy siellä pientareella vaikka joku ohikulkija louskuttaisikin meille. Ymmärrettävästi se puolustautuu siinä vaiheessa, jos joku fiksu päästää koiransa ihan meihin kiinni. Onneksi selvittiin mustelmilla ja hemmetin kipeällä polvella, tuossa olisi kyllä voinut käydä huonomminkin. Vieläkin kyllä suututtaa. Grrr.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Jade lumipalloilee
Jade esittelee maaliskuisia lumipallojen pyydystystaitojaan.
Suoraan ylös. Tämähän on helppoa.
Käännös oikeaan...
...ja vasempaan.
Rassi ei tuntenut tätä lajia omakseen.
"Äiti, tuu jo. Tuo on ihan hölömöläisten hommaa."
Suoraan ylös. Tämähän on helppoa.
Käännös oikeaan...
...ja vasempaan.
Rassi ei tuntenut tätä lajia omakseen.
"Äiti, tuu jo. Tuo on ihan hölömöläisten hommaa."
Grand Pohjanmaa Tour
Jopas oli viikonloppu – 29 tunnin aikana kolme eri vierailupaikkaa kahdella eri paikkakunnalla.
Alkuperäisenä suunnitelmana oli kiikuttaa Japuli Vaasan KV-näyttelyyn, mutta Pikkurouvan karva on edelleen vaiheessa ja hampaankin kanssa tuli vähän ongelmia, joten meidän viikonlopusta tuli loppuviimein vähän erilainen kuin alun perin oli suunniteltu. Lähdin perjantaina töiden jälkeen Jaden kanssa ajelemaan Vimpelin ”mummolaan” palauttamaan lainassa ollutta peräkärryä. Rassi jäi kotiin viettämään Jannen kanssa poikien viikonloppua. Luulin, että Sir Rassou saisi ihan täydellisen hepulin, kun pakkaisin tavarat ja Jaden autoon ja sanoisin Herralle vain adios, mutta muutaman minuutin ininän jälkeen se oli asettunut aloilleen ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olisihan mun pitänyt tuntea koirani niin hyvin ja tajuta, että ei Rassosta lopulta kuitenkaan hetkauta tämmöiset pikkuasiat.
Voi, oih ja voih miten rentouttavaa Jaksun kanssa on kyläillä. Se ei hypi kenenkään päälle eikä yritä jatkuvasti määräillä vieraita kuten eräs toinen partainen ystävämme. Vieraissa paikoissa Japuli tosin liimautuu muhun kiinni iilimatoakin tiukemmin ja siltä pääsee itku heti, jos mä katoan näkyvistä. Säälittävä pieni otus, mutta ah niin helppoa matkaseuraa. Kuuntelinkin tässä yksi päivä mielenkiinnolla, kun Janne jutteli Jadelle kotona ja juttutuokio alkoi seuraavilla sanoilla: ”On se vaan hyvä, että sä Jade tulit meille.” Tässä vaiheessa olin ihan, että jesjes, kyllä Jannesta vielä kunnon Kennelpoika saadaan. Juttu sitten jatkuikin, että ”…koska muuten mä olisin luullut, että kaikki snautserit on rasittavia. Hyvä, että tulit todistamaan, ettei ne ole.” Hmm, no on tästä kuitenkin ihan hyvä jatkaa…
Lauantaina jatkettiin Pohjanmaan kierrosta lähtemällä aamupäivällä ajelemaan kohti Vaasaa. Piipahdettiin ensin Paulan luona, jossa Japuli ihastutti rauhallisella olemuksellaan. Sohvalöhöilyn jälkeen käytiin heittämässä lenkki meren rannalla kevätauringon paistaessa täydeltä terältä. Kylläpäs oli ihanata. Lenkiltä sitten huristeltiin seuraavaan osoitteeseen eli Kirsi-kasvattajan luokse. Ehdin tehdä tähän väliin myös vähän parkkistokoilua ja Jade toimi tosi hyvin. Ekasta paikkamakuusta se lähti taas hipsimään anteeksipyytävän näköisenä mun luokse, mutta sen yhden hairahduksen jälkeen se pelitti tosi hyvin. Tokoilun jälkeen Jagu pääsi Kirsin käsittelyyn. Ihan ensimmäisenä Kirsi teki karvaisesta snautseria muistuttavasta otuksesta taas ihan oikean snautserin. Keventyneen karvoituksen myötä pistimme merkille, että näytti vähän sille kuin Jaden juoksu voisi alkaa pikapuoliin. Vähän siinä jo alkoi sydän tykyttää, mutta ajattelin vain, että ei kai se nyt vielä...eihän se nyt vielä…eihän. Sitten Kirsi fiksaili Jaden kolhuja saanutta hammasta…ja…tadaa…totesimme, että se juoksu alkoi sitten kuitenkin enemmin eikä myöhemmin. Voi kääk!
Sekopäisen ”mihin mä nyt meen, mitä mä nyt teen” harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että lähden ajamaan kohti kotia. Soitin matkalta Heinille, että josko Jaden hoitotarjous on vielä voimassa. Tarjous oli kuulemma voimassa, mutta koska oltaisiin vasta yöllä perillä, niin kotiinhan meidän oli ensi alkuun mentävä joka tapauksessa. Kiidettiin Helsinkiin reipasta kyytiä kameratolppia väistellen ja perille päästyämme Jade kipitti ihan hirveätä vauhtia etuovelle eikä meinannut ensin suostua tulemaan sieltä edes iltapissalle. Kai se ajatteli, että kun on taas päässyt kotiin, niin on parasta pysytellä siinä oven tuntumassa, ettei vaan joudu lähtemään johonkin vieraisiin paikkoihin tai vieraiden ihmisten hoteisiin. Ihme kotihiiri :)
Kun päästiin tuulikaappiin asti, tuli selväksi, että nyt on katastrofin ainekset ilmassa…Rassi nimittäin sai heti välittömästi aivan uskomattoman hepulin, kun Jaden sulotuoksut tulvahtivat lasin läpi sen hajureseptoreihin. Tämän noin kello 23 tapahtuneen kotiinpaluun jälkeen meidän talossa ei sitten nukuttu. Kokeilin ensin laittaa Rassin omaan huoneeseensa ja mennä Jaden kanssa itse makkariin. Nooh, Rassihan tuli sitten yllättäen muutaman tunnin kovan taistelun ja huudon jälkeen siitä koiraportista läpi, avasi makuuhuoneen oven ja saapui kuola valuen ja silmät päässä seisten häiritsemään meidän tyttöjen kauneusunia. Vähän tämän jälkeen Janne saapui humppaamasta kotiin ja sovimme työnjaoksi seuraavaa: minä ja Jade menimme Rassin huoneeseen ja Janne ja Rassi jäivät makkariin. Janne veti korvatulpat päähän ja mäkin vissiin jossain vaiheessa vähän torkahdin jatkuvasta ulinasta ja ravaamisesta huolimatta. Jade vain nukkui söpön näköisenä pienellä kerällä tajuamatta mitään aiheuttamastaan kaaoksesta.
Sunnuntaiaamu valkeni ja kaikki muut paitsi Jade ja Piippu olivat valvoneet lähes koko yön. Jalostimme koirien erotusprosessia ja Jade muutti kellarin miesten huoneeseen ja jatkossa se kulkee uloskin vain kellarin kautta. Päätin lähteä Rassin kanssa hetkeksi pois koko talosta, kun pelkäsin, että se saa muuten vielä sydänkohtauksen. Lähdimme siis tallille katsomaan Essi-hepan koulurataharjoituksia. Rassi oli mukavan rauhallinen juostuaan koko yön :) ja se käyttäytyi niin hyvin, että ei tarvinnut edes hävetä. Jotain outoa sen käytöksessä tosin oli, kun se esimerkiksi päästi kauheat rähinät sitä vastaan kävelleelle ponille (!!!) :O Ehkä se katsoi, että onpas saman kokoinen veijari, parempi räyhätä sille, ettei se kuvittele voivansa viedä mun naista…Hevosille se ei sentään alkanut pauhata. Rataharkkojen päätyttyä, Anna ja Pikku laittoivat viestiä ja pyysivät meitä lenkille, joten ajettiin parin tunnin hevostelun jälkeen suoraan treffaamaan Pikkua. Lenkin varrella tavattiin sattumalta toinenkin suomenlapinkoira, Saga, jonka kanssa olikin mukavat leikit. Noin 1,5 tunnin leikkimisen jälkeen lähdin toiveikkaana kohti kotia; usko väsytysoperaation onnistumiseen oli luja. Kotiin päästyämme Rassi jopa söi aamupalansa! 15 tunnin valvomisen jälkeen Rampo jaksoi ujeltaa vielä puolisen tuntia, kunnes se simahti. Vihdoin. Rauha. Talossa. Ah. Vaihdettiin Jannen kanssa kellarivuoroa ja mä menin Jaden seuraksi ja nukahdin sohvalle saman tien. Heräsin vasta kolmen tunnin päästä ja sitten saikin jo kerätä luunsa autoon ja lähteä ajelemaan Hakkilaan ageilemaan Rassin ja Hupin kanssa. Kaikki nämä viikonlopun tapahtumat huomioiden, Rassi agiliiteli ihan mukavasti. Vähän se oli löysä, mutta eipä kai tuo mikään ihme ole.
Katsotaan nyt josko saataisiin Jade pidettyä seuraavat kolme viikkoa kotosalla vai täytyykö meidän turvautua Heinin apuun. Korvatulppien kulutus ainakin tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, mikäli jatkamme eloa saman katon alla…Jannen kanssa vaan moikattiin aamulla ennen töihin lähtöä ja todettiin, että nähdään taas kolmen viikon päästä!
Kuvituksena on aiemmin talvella otettuja kuvia.
Tämä viimeinen otos tiivistänee hyvin meidän tämän hetkisen tilanteemme.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Agilityä, jeee!
Purina-areena meni käyttökieltoon kesken talven ja ollaan jouduttu kärvistelemään jo pitkään ilman agilitytreenipaikkaa. Pekka ja Minttu snakuineen varasivat itselleen vuoroja Hakkilan hallista ja niinpä me Heinin kanssa teimme saman tempun perässä. Rassihan on käynyt hallissa tokoilemassa HSKH:n tokoryhmässä, joten se oli tuttu paikka. Valitettavasti halli ei ole Purinan veroinen, mutta minkäs teet.
Käytiin lauantai-iltana tokoilemassa snautserikerhon vuorolla ja Rassi & Hupi laittoivat homman kyllä osittain ihan läskiksi. Nuoripari ei ollut nähnyt toisiaan muutamaan viikkoon Hupin juoksujen takia, joten jälleennäkemisen riemua oli ilmassa ihan riittävästi. Olin ihan varma, että pelleily jatkuu sunnuntaina meidän agivuorollakin, mutta niinpäs ei käynytkään. Rassi teki todella hienosti hommia ja veti radanpätkiä ihan innostuneena. Kepo tuli mukaan kuvaamaan, mutta hallin huonon valaistuksen takia kuvat ovat vähän sumeita. No, näillä mennään ja kivaa oli!
Annoin Rassin ensin virittäytyä tunnelmaan narun päässä ja tein alkuun juttuja Jaden kanssa. Japuli oli omaan tuttuun tyyliinsä innostunut ja pomppivainen. Jadeahan kiinnostaa kaikki jutut missä on tarjolla ruokaa, joten sitä ei ole kovinkaan hankala motivoida - vilautus nakkia ja homma toimii :)
Jade paahtaa puomilla...
...ja liitää yli esteiden.
Jostain syystä Jadesta oli vielä vähemmän edes jotenkuten onnistuneita otoksia kuin Rassista, joten Herra Minäminäminä edustaa itseään ja egoaan lopuissa kuvissa.
Renkaalla kaikilla kolmella koiralla oli pienoisia vaikeuksia. Ollaan treenattu sitä selkeästi ihan liian vähän.
"Siis häh, miten niin tää ei mennyt oikein?"
"No, kai mää nyt tiesin, että mun pitää mennä tän renkaan läpi. Kattokaa näin vaan!"
Puomilla Rassosella tapahtui pieni äksidentti, kun se tippui ihan täydestä vauhdista maahan. Ehdin pelästyä, että se tippuu suoraan kyljelleen, mutta jollain ihmeen konstilla Rassou käänsi itseään ilmalennon aikana sen verran, että se mätkähti lopulta suurin piirtein jaloilleen. Aika hurjan näköistä touhua. Jatkoin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja otin puomin heti muutaman kerran uudelleen eikä Rassi onneksi suhtautunut siihen yhtään erilailla kuin aiemminkaan. Onni on luupäinen koira.
Ptruu polle, nyt vähän rauhallisemmin.
Loppuun pieni kuvakavalkaadi Rassosen aitojen ylityksestä.
Maksikorkuisetkin esteet näyttäisivät menevän helposti. Snautseriohjus vauhdissa.
Korvat luimuun ja kaasu pohjaan.
Tähän laskeutumiseen on hyvä päättää tämä postaus. Oli ihan tositosi kivat treenit ja kaikkein kivointa oli, kun Sir Rassoukin näytti nauttivan tekemisestä. Tämä rauhallinen halli sopii hyvin meidän nuorukaiselle, jonka pää menee heti sekaisin, jos paikalla on enemmän koiria. Täytyy ottaa uusiksi!
Käytiin lauantai-iltana tokoilemassa snautserikerhon vuorolla ja Rassi & Hupi laittoivat homman kyllä osittain ihan läskiksi. Nuoripari ei ollut nähnyt toisiaan muutamaan viikkoon Hupin juoksujen takia, joten jälleennäkemisen riemua oli ilmassa ihan riittävästi. Olin ihan varma, että pelleily jatkuu sunnuntaina meidän agivuorollakin, mutta niinpäs ei käynytkään. Rassi teki todella hienosti hommia ja veti radanpätkiä ihan innostuneena. Kepo tuli mukaan kuvaamaan, mutta hallin huonon valaistuksen takia kuvat ovat vähän sumeita. No, näillä mennään ja kivaa oli!
Annoin Rassin ensin virittäytyä tunnelmaan narun päässä ja tein alkuun juttuja Jaden kanssa. Japuli oli omaan tuttuun tyyliinsä innostunut ja pomppivainen. Jadeahan kiinnostaa kaikki jutut missä on tarjolla ruokaa, joten sitä ei ole kovinkaan hankala motivoida - vilautus nakkia ja homma toimii :)
Jade paahtaa puomilla...
...ja liitää yli esteiden.
Jostain syystä Jadesta oli vielä vähemmän edes jotenkuten onnistuneita otoksia kuin Rassista, joten Herra Minäminäminä edustaa itseään ja egoaan lopuissa kuvissa.
Renkaalla kaikilla kolmella koiralla oli pienoisia vaikeuksia. Ollaan treenattu sitä selkeästi ihan liian vähän.
"Siis häh, miten niin tää ei mennyt oikein?"
"No, kai mää nyt tiesin, että mun pitää mennä tän renkaan läpi. Kattokaa näin vaan!"
Puomilla Rassosella tapahtui pieni äksidentti, kun se tippui ihan täydestä vauhdista maahan. Ehdin pelästyä, että se tippuu suoraan kyljelleen, mutta jollain ihmeen konstilla Rassou käänsi itseään ilmalennon aikana sen verran, että se mätkähti lopulta suurin piirtein jaloilleen. Aika hurjan näköistä touhua. Jatkoin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja otin puomin heti muutaman kerran uudelleen eikä Rassi onneksi suhtautunut siihen yhtään erilailla kuin aiemminkaan. Onni on luupäinen koira.
Ptruu polle, nyt vähän rauhallisemmin.
Loppuun pieni kuvakavalkaadi Rassosen aitojen ylityksestä.
Maksikorkuisetkin esteet näyttäisivät menevän helposti. Snautseriohjus vauhdissa.
Korvat luimuun ja kaasu pohjaan.
Tähän laskeutumiseen on hyvä päättää tämä postaus. Oli ihan tositosi kivat treenit ja kaikkein kivointa oli, kun Sir Rassoukin näytti nauttivan tekemisestä. Tämä rauhallinen halli sopii hyvin meidän nuorukaiselle, jonka pää menee heti sekaisin, jos paikalla on enemmän koiria. Täytyy ottaa uusiksi!
sunnuntai 3. huhtikuuta 2011
Pedot mökillä
Viime viikon torstaina ladattiin Partanaamat autoon ja suunnattiin kohti talvista Itä-Suomea ja mökkiä. Perille päästiin sen verran myöhään, että ohjelmassa oli koirien osalta enää pihassa jaloittelua, ruokailua ja sitten vetäytyminen yöpuulle. Seuraavana aamuna Rassi nousi perinteiseen mökkityyliinsä yhtä aikaa kera auringon, eli sen kylmä nenä kävi tökkimässä naamaa ilahduttavasti kello 05.30. Nukuttiin kaikki alakerrassa, jossa Herra Aamuvirkku sitten vaelteli surkeasti nyyhkien puolisen tuntia. Sen jälkeen havahduin kummallisiin ääniin ja oli pakko nousta katsomaan, että mitä se elukka oikein touhuaa. Nostin sen verran päätäni, että onnistuin paikallistamaan piskin jälleen kerran ruokapöydälle. Siellä se seisoi ja katseli ikkunasta ulos. Päätin leikkiä, etten ollut nähnyt kyseistä näkyä ja iskin pääni takaisin tyynyyn. Hetken päästä kurkkasin koiruutta uudelleen ja silloin se istui ihan tyytyväisen näköisenä siellä pöydällä. Vähän tämän jälkeen se päästi uniörinät ja laskeutui jalat kolisten pöydälle makaamaan ihan pitkin pituuttaan. Päätin edelleen, että niin kauan kuin koira on hiljaa ja paikallaan, niin olkoon ihan missä lystää - vaikka nyt sitten ruokapöydällä. Who cares :)
Jostain syystä Rassonen luulee, että mökillä on eri säännöt kuin kotona. Niinpä se istui ruokapöydän ääressä ihan pokkana useampaan otteeseen. Pöydälle se ei sentään uskaltanut kiivetä meidän ollessa valveilla...Jostain Rassonen kuitenkin onnistui koko ajan kaivamaan varastettavia tavaroita. Niinpä se viiletteli ympäri tupaa milloin äitin papiljotti tai milloin iskän aamutossu suussa. Täy-del-li-nen taantumus iski jälleen.
Janne vei ekana aamuna partanaamat aamulenkille ja mä jäin harjoittelemaan kodinhengettären roolia (vaatii muuten tosi paljon treeniä) ja tein porukalle aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdettiin Savonlinnaan geokätköilemään ja, kun mä ihmettelin mökkitietä ajaessamme, että mitä ihmettä ne kaikki jäljet tienpenkalla oikein olivat, Janne kertoi, että aamulenkillä parrat olivat keksineet latujen puutteessa uuden juoksutreenin tienpenkoilla. Tämä uusi juoksumuoto sai nimen pengerrys.
Pengerrys alkaa tiukalla tuijotuksella.
Sitten vaan menoksi!
Syöksy metsikköön...
...ja paluu tielle.
Karkuuuuuuun!
Ei se aina ole niin helppoa kokeneellekaan pengertäjälle.
Jaden katseessa on selvästi aimo annos pengerryksessä tarvittavaa maanisuutta.
Lauantaiaamu toistui ihan samanlaisena kuin perjantainakin. Rassi heräsi 05.30 ja oli ihan liekeissä heti aamutuimaan. Aamutoimien jälkeen lähdettin käymään Kesälahdella, kun sinnekin on vihdoin ilmestynyt pari geokätköä. Sää oli taas ihan mielettömän kaunis. Kätköilyn jälkeen tallusteltiin vielä hetki jäällä, kun sisällekään ei malttanut mennä.
Partatyypit pistivät taas jalalla koreasti.
Rassin ilme kertoo, että nyt äitee on ihan pepussa kiinni ja kohta Rassonen menettää muutaman pyrstösulan, jos se ei kiristä tahtia...
...tai vedä itseään pieneksi pyöryläksi.
Aina voi myös yrittää kerätä sympatiapisteitä.
"Auttakee, äitee puri mua pyllyyn!"
Jade on tosi äänekäs leikkiessään, kun taas Rassista ei ikinä kuulu pihaustakaan. Jossain vaiheessa leikkiä Rassonen tuntuu aina saavan tarpeekseen kälätyksestä ja se kaappaa Jaden karhumaiseen syleilyyn ja päästää sen pois vasta, kun Pikkurouva on vähän rauhoittunut.
"Käläkäläkäläkäläkälä!"
"Käläkäläkäläkäläkälä!"
"Nainen.Vaiti."
"Älä huuda mulle!"
"Älä sä huuda mulle!"
Mutta oikeasti me ollaan kyllä kavereita <3
Invisible man
Rassi esittelee taitonsa esittää näkymätöntä.
Rassi: "Hi hii, se ei ollenkaan nää meitsii."
Jade: "Mitä toi urpo tossa makaa, eikö sillä oo parempaa tekemistä."
Rassi: "Ei vitsit, en kestä. Tää on niiiiiin jännää."
Jade: "Siis oikeesti. Mene nyt muualle!"
Rassi: "BÖÖÖ! Et huomannu, että oon tässä, he heeeee!"
Jade: "Voi baah mikä idiootti....."
Rassi: "Hi hii, se ei ollenkaan nää meitsii."
Jade: "Mitä toi urpo tossa makaa, eikö sillä oo parempaa tekemistä."
Rassi: "Ei vitsit, en kestä. Tää on niiiiiin jännää."
Jade: "Siis oikeesti. Mene nyt muualle!"
Rassi: "BÖÖÖ! Et huomannu, että oon tässä, he heeeee!"
Jade: "Voi baah mikä idiootti....."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)