perjantai 20. huhtikuuta 2012

Tehis Cup, III osakilpailu

Tänään on satanut koko päivän enemmän tai vähemmän kaatamalla vettä ja itselläni on kamala flunssa, joten Tehis cupiin osallistuminen oli vielä päivällä vähintäänkin kyseenalaista. Lähdin kuitenkin viemään Ojankoon palkintoja viikonlopun virallisia kisoja varten ja perillä selvisi, että paikalla oli muitakin hulluja, jotka aikoivat kisata uima-altaaksi muutuneella kentällä, niinpä minäkin päätin sitten ilmoittaa Jaden mukaan.

Rata ei ollut mitenkään erityisen helppo ja itselleni vaikeusastetta nosti kentän märkyys ja kova sade. Pelkäsin, että Jade-hienohelma ei moisella alustalla halua tehdä hommia. Ehkä kaikkein pahinta oli kuitenkin meidän lähtönumero, joka oli neljä. Tuntui, etten ehtinyt edes oppia rataa kunnolla ennen kuin oli jo oma vuoro. Jaduli lähti liikkeelle reippaasti eikä se ollut yhtään tahmea, kuten maanantaina. Tuntui, että Jade sai taas homman juonesta kiinni ja muisti mitä radalla on tarkoitus tehdä. Niinhän siinä sitten kävi, että vedettiin luokan ainoa nollarata ja sillä saatiin voitto kotiin ja täydet kuusi Cup-pistettä :) Hyvä Lallero!!

Valitettavasti meillä oli Herra Hovikuvaajan kanssa pieni informaatiokatkos päivällä ja tästä syystä kuvaaja ei ollut paikalla todistamassa meidän onnistumista...mutta kyllä me siitä huolimatta ihan oikeasti voitettiin, vaikkei siitä kuvamateriaalia olekaan todisteena ;) Lalekin on jo saanut herkutella voitetuilla palkinnoillaan.

Rassi ei päässyt - sattuneesta syystä - kisaamaan. Rassosen ohjelmassa on huomenna sulkeiset Hupin kanssa ja katsotaan saadaanko sekin Cupin viimeiseen osakilpailuun taas mukaan.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tehis Cup, II osakilpailu

Eilen käytiin taas Ojangossa pyörähtämässä Tehis Cupin merkeissä. Tällä kertaa vedin mölliradan sekä Rassin että Jaden kanssa. Hupi oli myös paikalla, mutta sitä Rassi ei tiennyt ennen kuin tuulisen illan tuulenpuuska sen Rampolle kertoi...kesken radan. Tietenkin.

Alla ensin Rassin rata, joka meni ihan mukavasti esteelle 12 asti missä takaakierto meni "vähän" pitkäksi, kun tuuli toi Hupin tuoksun nenään. Siitäkin selvittiin, kunnes meidän (painokelvotonta tekstiä) koira otti ja lähti ihan radan lopussa etsimään Suurta Rakkauttaan. Rassin Tehis Cup siis päättyy tähän ja ohjelmassa on sulkeiset Heinin ja Hupin kanssa Ojangossa. Voin luvata, että sulkeisissa tullaan näkemään vesipulloja ja märkä snautseri. Katsotaan sitten, että kuinka paljon sieltä radalta huvittaa karata Hupin luokse. Enpä muista milloin tuo (painkokelvonta tekstiä) rakki olisi viimeksi ollut yhtä (painokelvotonta tekstiä) kuin eilen ja viime keskiviikkona. Prkl.


Nakkasin sen (painokelvotonta tekstiä) piskin autoon ja vuoroon tuli Lale. Lallerolla oli takana reilun kuukauden treenitauko, joten se näkyi radalla. Kaikki kaarteet menivät piiiiiiitkiksi ja ekalla radalla Jade roiskaisi pari rimaakin alas. Jade ei selvästi jotenkin oikein muistanut, että miten tää aksailu oikein menee.  Toisekseen mä en ite yhtään muistanut miten Jadea pitää ohjata, kun Rassi on ihan erilainen ja helpompi (niin kauan kuin se ei ala sikailla). Rassi katsoo ohjausta, kun taas Jade menee sinne minne sen nenä näyttää, ellei sille puhua papata koko ajan. Rimat olivat 55 sentissä ja muuri oli ihan täyskorkea. Mun kumpikaan koira ei ollut ikinä aiemmin edes nähnyt täyskorkeaa muuria! Laitan tähän Jasun tokan radan, josta saatiin überharmittava 5 virhettä muurilta, jonka Jaduli tiputti. Ekalta radalta saldona siis muutama rimantiputus, siinä tosin muuri meni ihan puhtaasti.


Nollaradalla oltaisiin oltu kolmansia ja jos ja jos ja jos ;) Vitosella saatiin sija seitsemän vai kahdeksan. Heini ja Hupi loistivat ja vetivät tyylikkäästi päivän toisen nollan ja sillä irtosi hienosti kakkossija. Hyvä Heini ja Hupsi!!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Tehis Cup, I osakilpailu

Keskiviikkona Ojangossa pyörähti käyntiin agilityn epävirallinen Tehis Cup, johon uskaltauduin, kohtaloa uhmaten,  Rassosen kanssa. Jaduli olisi kovasti jo halunnut päästä tositoimiin, mutta ykköstykki sai silti olla tällä kertaa katsomon puolella.

Kaikkein suurin huoli ja murhe mulla oli ennen rataa siitä, että pysyykö se meidän pässinpää mun mukana radalla vai huumaantuuko se ollessaan ensi kertaa ulkokentällä pitkän talven jälkeen ja häipyy katselemaan ihan muita juttuja kuin agilityesteitä. Odotukset eivät siis olleet kovinkaan korkealla ennen rataa :) Mutta meidän Palle Runqvist otti ja kumosi kaikki ennakko-oletukset sen pahoista aikeista ja mennä porskutti ihan mukavasti rataa läpi. Eihän se nyt mikään äänen nopea ole, mutta ohjaajakin on semmoinen lyllertäjä, että mulle vauhti riitti hyvin.:) Mustalla putkella tein aivan idioottimaisen mokan enkä varmistanut riittävän hyvin, että koira ei lähde puomille (mikä on siis ihan sairaan kiva este) ja sinnehän se sitten meni...no, epiksissä ei hylätty, joten saatiin siitä sitten vain superharmittavat 10 virhettä.

Mutta siis hei, nyt on ihan pakko hehkuttaa vähän. Kuuluttaja sanoo ihan videon lopuksi, että möllikentällä tehdään aika mukavannäköistä rataa. Siis meidän Palle Puupää sai elämänsä ensimmäiset julkiset kehut!!! Unbeliavable.


Noooh, koska tuo 10 virhettä jäi sen verran kaivelemaan, niin päätin sitten, että käyn vetäisemässä radan vielä uudelleen, kun sellainen mahdollisuus kerran oli. Haastavaksi homman teki se, että meitä ennen vuorossa oli Rassin Suuri Rakkaus, eli Hupi...jonka sulotuoksut aiheuttivat ihan lähes täydellisen katastrofin. Hupin jättämässä hajuvanassa on mahdoton tehdä töitä ja päänuppi menee ihan sekaisin.Tuli siinä sitten moikattua tuomarikin ja vähän kyseltyä, että onko tietoa mihin se ihanan tuoksuinen neito on mennyt.  Loppuhuipennuksena vielä Hupin bongaaminen aidan takaa ja se oli sitten menoa. Oi katsokaa ja ihailkaa....snautseriuros on niiiiiin kiva harrastuskaveri ;))


Ratatyöntekijöiltä tuli kuitenkin aplodit, kun Rassi meni putken jälkeen radan loppuun automaattiohjauksella ilman ohjaajaa :D

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäinen mökillä


Hurautettiin pääsiäiseksi susirajalle mökkeilemään. Tällä kertaa Piippukin pääsi (tai joutui?!) mukaan, kun saatiin sille Kirsiltä vähän "matkaevästä" mielen rauhoittamiseksi. Pipe kiskaisi ennen lähtöä pikkupöhnät rauhoittavasta lääkkeestä ja sen matka sujuikin aiempaan verrattuna ihan superhyvin. Kuljestusboxin siivouskertoja kertyi tasan nolla, halleluja. Uskaltaisin väittää, että Piippu oli ihan tyytyväinen, että sekin otettiin mukaan. Ainakin perjantaina se chillaili ja haukotteli sen verran mehevästi, että eipä sitä näyttänyt enää matkastressi painavan.


Rassonenkin malttoi taas nukkua jopa seitsemään aamuisin, eikä enää mökkihöperyydessään herättynyt meitä viiden-kuuden välillä, kuten hurjassa nuoruudessaan :) Tuttuun tapaan se kipusi aamuisin ruokapöydälle katselemaan ikkunasta ulos, kun kukaan ei innostunut touhuamaan sen kanssa ihan vielä aamutuimaan. Näistä ruokapöytävierailuista ja muuten paljastavat nenänjäljet ikkunaan....jotka tietenkin unohdin putsata pois, sorry äiti :)

Jade on virallisesti sairauslomalla kohtutulehduksen vuoksi, mutta sitä se ei tuntunut itse tietävän. Lallero oli ihan maalaisilman villitsemä ja vanhat kunnon pengerrys- ja jääjuoksut lähtivät taas käyntiin - Rassin suuren suureksi riemuksi! Tässä muutamia tyylinäytteitä jäältä.



Lauantaina käväisimme Savonlinnassa tankkaamassa ruokavarastoja ja muutamalla kätköllä. Ajettiin auto jonnekin keskelle ei mitään ja lähdettiin siitä sitten jalkaisin (karhuja peläten, iik) metsään kohti muutamaa kätköä. Vielä hiekkatiellä ollessamme sattuikin sitten niin mukavasti, että jostain talon pihasta ryntäsi täyttä vahtihaukkua haukkuen joku mastiffin näköinen, ihan liian pelottavasti käyttäytyvä koira meitä kohti. Matkaa oli sen verran, että ehdin ensin vikistä ja vaikeroida Jannelle, että nyt muuten pelottaa, i-han si-ka-na. Sieltä se koira vaan porhalsi täyttä vauhtia meitä kohden meidän takana, joten ei auttanut muu kuin alkaa pitää (taas kerran) sellaista meteliä, jolla pikkumastiffit karkoitetaan. Huusin niin lujaa kuin kurkusta lähtee "Ei, pois, häivy!!!" muutamaan kertaan ja pysähtyihän se pjorkeles jonnekin about kymmenen metrin päähän meistä. Olin taas kerran valmis puolustamaan koiriani henkeen ja vereen, mutta tällä kertaa jätin kuitenkin kirosanat karjumatta. Viimeksi nimittäin, kun meitä kohden lähti tulemaan saksanpaimenkoirauros irrallaan päästelin parit "Et tule tänne-perkeleet", niin koiran omistaja ystävällisesti tuli sitten huutaman mulle, että koiran aikana ei puhuta noin eikä käytetä tommoista kieltä. Siis oikeasti, voiko tollaisia ihmisiä olla?!?!??!?! No joo, mutta mun älämölö ja tappoasenne saivat onneksi sen irtokoiran taas (!!) pysähtymään ja me päästiin tilanteesta karkuun ehjin nahoin, tosin sydän isosti pamppaillen.

Täytyy myöntää, että metsikössäkin täytyi vielä aika moneen kertaan katsoa taakseen, ettei se koira vaan seuraa meitä, mutta ei sitä onneksi näkynyt. Janne lähti suorittamaan päivän urotyötä kipuamalla ison ison jyrkänteen laelle kätköpurkin perässä. Minä ja Parrat jäimme hengailemaan alas ja kuljeskelimme siinä aikamme kuluksi vähän edestakaisin. Tullessamme sitten takaisin Jannen lähtöpisteeseen, Rassonen vissiin yhtäkkiä tajusi, että yksi on joukosta poissa ja se lähti hyvin päätäväisesti jäljestämään Jannen jälkiä kohti jyrkänteen huippua. En viitsinyt huutaa sitä poiskaan, kun se näytti tekevän niin hienosti nenähommia.Vasta, kun Rassi katosi näkyvistä, tajusin, että apua kääk, mitenköhän lujaa se tulee sieltä alas ja eihän se vaan tipu sieltä jyrkänteeltä alas! Yritin soittaa Jannelle, että Rassi on tulossa, mutta eihän siellä sen ison kallion varjossa mitään kenttää ollut. Sydän syrjällään sitten jäin katselemaan, että mistäköhän se koiruus tippuu pää edellä maahan. Yhtäkkiä jostain kaukaa ylhäältä alkoi kuulua puhetta ja meidän miehet ilmestyivät kallion reunalle. Rassikin jopa osasi tulla ihan nätisti alas loukkaamatta itseään, vaikka se tietenkin tuli myös alas niin lujaa kuin kintuista lähti.

Bongaa kuvasta jo lähes maan tasalle päässyt snautseri.


Rassilta ylös-ja alasmenoon kului ehkä kaksi minuttia, Janne vietti saman homman parissa lähemmäs puolituntia. Neliveto rules :) Janne oli muuten säikähtänyt aikalailla, kun Rassonen oli yhtäkkiä ilmestynyt kurkkimaan kalliolta ja vielä tiputtanut vähän lunta Jannen niskaan, Jannen yläpuolella seistessään. Siinä oli jo pahimmat karhupainajaiset ehtineet käydä mielessä...:)

Autolle palatessa minä jäin koirien kanssa odottamaan turvallisen välimatkan päähän talosta, josta se irtokoira höyrysi tielle ja Janne laitettiin kävelemään suden suuhun. Varustin rakkaan mieheni koirien remmillä, jolla käskin huitoa niin lujaa kuin hauiksesta lähtee, jos se peto vielä ilmestyy jostain iholle. Janne selvisi kuitenkin autonhausta ilman välikohtauksia ja kurvasi hakemaan nausterit ja helpottuneen emännän kyytiin. Paluumatka Savonlinnan keskustaan saattoi alkaa.

Evästaukoa vietettiin keskustan kupeessa, ihanan kevätauringon paisteessa.


Launtai-iltana lähdettiin vielä pienelle iltakävelylle lähimaastoon ja Rassonen teki lenkin aikana päivän toisen nenäsuoritteen. Se lähti yhtäkkiä nenänsä perässä sen verran määrätietoisesti, että mikään käsky ei tehonnut, vaan piski katosi koivikkoon. Näin heti, että se ei lähtenyt minkään eläimen jälkien perässä, vaan nyt oli ihan joku muu kyseessä. Olin ihan varma, että aarre tulee olemaan sitä itseään ja ehdin jo miettiä, että millä saisin Jannen lahjottua pesemään Rassin ;) Nähtiin puiden lomasta, että kohde löytyi, karjaisin koiran luokse ja se nappasi jotain suuhunsa ja lähti tulemaan kiltisti meidän muiden luo. Ja kappas vaan, tämmöinen sieltä löytyi.

Luu.


Rassi hölömöläinen luovutti luunsa mulle ihan mukisematta, mutta voi sitä surua ja murhetta, kun luuta ei enää saanutkaan takaisin. Miten ihmeessä tuommoisen luun voi haistaa reilun sadan metrin päästä?! Mun on niin vaikea ymmärtää miten ylivertainen nenä noilla koiruuksilla oikein on.

Sunnuntaina käytiin vielä vähän jäällä kävelemässä, kun aurinko paistoi niiiiin kauniisti.

Jään kuningatar Lale.


Ja hirrrrrrmuinen Rassi.



Sen jälkeen vuorossa oli Pipen huumaus ja matka kohti kotia saattoi alkaa. Tällä kertaa annoimme Piipulle vähän menomatkaa isomman annoksen droppia ja vaikutus oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Pipestä tuli ihan hullunrohkea ja uskomattoman aktiivinen. Aloin jo epäillä, että oliko meillä rauhoittavan sijaan piristävää ainetta käytössä :) Matka kuitenkin sujui jälleen hyvin ja päästiin turvallisesti takaisin kotiin.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Rallytokoa Nastolassa

Kyllä! Olemme palanneet! :) Pitkä bloggaustauko ei suinkaan johdu siitä, että meille ei enää sattuisi ja tapahtuisi, vaan siitä, että emäntään on iskenyt iso väsy ja kaikki voimanrippeet on käytetty koirien kanssa touhuamiseen eikä bloggailuun ole ollut enää aikaa. Ehkäpä nyt kevätauringon energisoimana saan taas blogin pyörimään.

Tänään oltiin Rassi Rassosen kanssa rallytokoilemassa Nastolassa missä järjestettiin ihan viralliset kisat. Meidän matka alkoi heti onnettomien tähtien alla, kun huomasin Lahden motarilla, että mulla ei ole koiruudelle namin namia mukana. Jouduttiin siis heti alkuun tekemään pieni pitstop ja hain huoltoasemalta Partaherralle lihapullia. Paikanpäälle päästyämme saimme todeta, että kisan aikataulu on ihan reilusti myöhässä ja odoteltavaa tulisi riittämään. Ehdinpä ainakin opetella rataa ja katsoa muiden suorituksia. Meitä oli jo etukäteen varoitettu, että halli aiheuttaa monissa koirissa kovaa nuuskuttelua ja mä vaan mietin, että "No miten se nyt muka voi olla niin. Ei meidän Rassi ainakaan ole ikinä tehnyt semmoista" Virhe. Tosi moni koira olikin ihan nenä maassa tai taivaassa, mutta enpä nyt siitä ihmeemmin ressiä repinyt, kun luotto omaan koiraan oli luja.

Vedin kuivaharjoituksena radan läpi pari kertaa ulkona ja Ramponen tuntui menevän tosi hyvin ja innolla. Siinä vaihessa sitten, kun meidän vuoro vihdoin koitti, Rassonen olikin yhtäkkiä ihan lässähtänyt ja yritin riehuttaa sitä vähän eloon vuoroamme odotellessa. Rata alkoikin ihan mukavasti, mutta neljännen tehtävän eli pujottelun kohdalla kaikki lähti menemään ihan päin puuta. Silloin ilmeisesti hallin sulotuoksut täyttivät sekä Rassin nenän että koko aivokapasiteetin ja hommista ei tullut enää mitään. Mun ois niiiiiiin tehnyt mieli pysähtyä ja napata Herraa vähän parrasta ja keskustella hetki, että mitenkäs niitä töitä tehtiinkään...sitähän mä en tietty voinut tehdä vaan jouduin pelkästään kiroilemaan mielessäni koko loppuradan. Rassi haisteli kylttejä ja kerran jopa radan reunanauhaa! Radan puolivälin jälkeen tuli kohta, jossa seinän vieressä oli kuulemma (ollut?) hiirenpesä ja sinnehän se nenä vei ihan armotta. Loppupujottelussa Rassi kyyläsi ihastuksissaan tuomaria ja sihteereitä. Ajatteli varmaan, että "Siis niin siistii, ootteko tosiaan tulleet ihan mun takia tänne, wau." Saatiin yhdeksän (!!) yhden pisteen virhettä noista "NUUUUUHHH mitäs hajuja tuolla on"- tilanteista, joten lopputulos oli 91/100 pistettä ja hyväksytty tulos. Olihan tuo nyt sinänsä ihan ok saldo, kun hyväksyttyyn vaaditaan se 70 pistettä, mutta silti. En millään pysty sulattamaan tuommoista nuuskuttelua ja kontaktin katoamista! Argh.


Tässä vielä meidän suoritus, joka on mielestäni yhtä huono kuin tuo videon kuvanlaatukin :) Janne myöhästyi vähän ja ensimmäinen liike on jo suoritettu, kun video pyörähtää käyntiin.


Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, EIKU, häntä pystyyn ja kohti uusia seikkailuja! :)