Hiljainen viikko

Meidän viikkoon on kuulunut flunssaa, lunta ja vähän lorvikatarriakin. Nyt, kun ollaan Jannen kanssa oltu molemmat ihan nenät tukossa, niin Rassonen on edelleen käynyt normaalia lyhyemmillä lenkeillä ja silti ollut tosi rauhassa sisällä. Onkohan tuo rauhoittuminen pysyvä olotila?! Ainakin sitä on nyt jatkunut kaksi viikkoa putkeen! Aiemmin meillä on nähty rauhallisia päiviä, mutta yhden tai kahden päivän jälkeen on ollut taas kovempi meno.

Keskiviikkona könyttiin heti kotiportin ulkopuolella olevalle lumiröykkiölle. Tuntuu, että tämä lumimäärä on pakko ikuistaa, kun muuten sitä ei varmaan enää ikinä uskoisi miten valtavasti sitä on.

Matkalla kukkulan valloitukseen.

On top of the world...tai ainakin lumikinos. Kuvastahan sitä ei näköjään kuitenkaan näe, että miten paljon tuota lunta on, mutta liikennemerkki ehkä antaa jotain osviittaa määrästä.

Rassilla on ollut varmaankin tosi tylsää, koska lenkkien lisäksi sen kanssa ei ole kauheasti muuta puuhattu. Itsellä on ollut sen verran veto pois, että olen korkeintaan heitellyt pikkuherralle palloa sohvalta käsin. Lauantaina Rassonen sai helpotusta elämänsä tylsyyteen, kun se pääsi leikkimään kauan poissa kuvioista olleen Hupin kanssa! Hupi ei ehtinyt illalla tokoilemaan, joten järkkäsimme nuorelle parille treffit jo heti aamutuimaan. Otin kamerankin mukaan, että saisin ikuistettua kaverusten tapaamisen, mutta kun aloin ottaa kuvia ihmettelin, että mikä on, kun kamera ei toimi. No, ei se varmaan toimi, jos jättää akun kotiin lataukseen....Pikkasen otti kupoliin.

Lauantai-iltana mentiin tokoilemaan, mutta siitä ei ole kauheasti kertomista. Rassi taas sikaili ja jopa karkasi Iineksen luokse. Tuo karkaaminen olikin ihan uusi tempaus, jota aiemmin ei ole nähty. Koulussa ei kiinnosta tällä hetkellä mikään muu kuin Iines. Nakit suorastaan kalpenevat Iineksen ihanuuden rinnalla.

Piippu viihdytti lauantai-iltana itse itseään tyhjäämällä kierrätykseen menossa olleet pahvit ja sanomalehdet keittiön lattialle.

 Työn raskaan raataja tutkimassa aikaansaannoksiaan.

Lopuksi Piippu änki itsensä muovipussien sekaan lepäilemään.

Tänään ahkeroitiin Jannen kanssa kaupoilla oikein urakalla ja nyt meillä on vihdoin uusia mattoja ja verhoja. Nythän tämä keskeneräinen asumus alkaa jo tuntua ihan oikelta kodilta. Jee!

Luun lumoissa

Rassi sai viime viikon sunnuntai-iltana lupaamani putkiluun käsittelyynsä ja siitä luusta onkin riittänyt hupia koko viikoksi. Ihan alkuun tunnelma luun ympärillä oli sen verran kireä, että Rassi piti laittaa omaan huoneeseensa syömään sitä, kun pelkäsin, että Piippu on muuten kohta päätä lyhyempi. Piippuhan siis ei todellakaan malttanut pitää luuhun etäisyyttä vaan sitä oli ihan pakko päästä tutkimaan ja se ei oikein sopinut Rassille. Sunnuntaiyönä Rassonen oli ihan levoton ja ilmeisesti vain mietti alakerrassa ollutta luutaan....Eihän sitä tiedä vaikka Nukkumatti olisi käynyt viemässä luun yön pimeinä tunteina! Aamulla se suorastaan ampaisi alas etsimään rakkaan luunsa ja kantoi sen kiireesti piiloon meiltä muilta. Viikon loppua kohden Rassonen on ollut valmis jo jakamaan luunsa meidän kaikkien kanssa muun muassa tunkemalla sitä meidän ihmispolojen syliin. Yök. Perjantaina Rassi sai vielä kaiken kukkuraksi yhden rustoluun, minkä se pisteli napaansa siltä istumalta. Jäljellä ei jäänyt muruakaan...Ai miten niin ahne koira...

Pakkanen on taas paukkunut mukavasti ja viikonloppuna siihen on myös yhdistetty aivan karmea viima. Tämän lisäksi sain nuhan, joten Rassi on käynyt normaalia lyhyemmillä lenkeillä ja silti se on ottanut viikonlopun to-del-la rauhallisesti. En tiedä mikä sitä nyt sitten vaivaa, kun herra vaan löhöilee ja ei sählää mitään sisällä. Ei ymmärrä. Perjantain lenkillä tosin sain pienen palautuksen maan pinnalle, kun koiranen otti ja ampaisi nuuskuttelemaan kauempana lenkkeillyttä koiraa. Pikkasen hävetti, kun itse huudan aina kitarisat pitkällä, jos meidän luo karkaa jonkun koira ja nyt itselle kävi sitten vanhanaikaisesti...Nopeasti Rassi kyllä tuli takaisin, kun juoksin minkä jaloista pääsin vastakkaiseen suuntaan, mutta silti...

Lauantain tokossa Rassilla oli taas teiniangsti päällä. Ihan aluksi se yritti jättää signeerauksensa hallin seinään keltaisen nesteen muodossa ja pois lähtiessä agilityputki meinasi myös saada osumaan. Oli muuten eka kerta, kun herralla oli moisia suunnitelmia... Niin, ja maahanmeno oli taas aivan myrkkyä...tai no, menihän se rakki nakin avulla maahan, mutta ponkaisi sieltä aina samantien ylös. Opemme sanoikin, että ihan kuin sillä olisi jousi minkä voimalla se ponnahtaa aina heti ylös sieltä. Niinpä. Huoh. Käppänäni kanssa teininä treenatessa tuhahtelin aina mielessäni, kun jotkut tyypit sanoivat joka kerta kuinka hienosti heidän koiransa tekevät hommat kotona ja sitten treeneissä ei millään. En voinut uskoa, että he puhuivat totta. Miten se koira nyt ei muka tekisi niitä treeneissä, jos kerran tekee kotona?!?! Nyt uskon teitä...anteeksi vanhat pahat ajatukseni :)

Viikolla otettiin pitkästä aikaa hyppyä pari kertaa meidän "upealla" pahvikyhäelmällä. Hyppy meni aivan loistavasti! Jos oltaisiin tehty hyppyä launtain tokossa, niin Rassi olisi ihan varmasti käynyt vain kusasemassa esteeseen ja siinä olisi ollut meidän suoritus koko komeudessaan.

Rassi todistaa, että oikean korkuinenkin este menisi. Kotona.

Hieno esteemme on kaiken kukkuraksi vino :)

Pipen ja Rambolin yhteiselo jatkuu kuin ennenkin - vaihtelevalla menestyksellä. Jos toinen tutkii tai syö jotain, kohta siellä on kaksi naamaa tutkimassa samaa juttua. Tuossa alla Piippu on löytänyt jotain mielenkiintoista ja Rassi tietenkin menee myös kyselemään, että "Mitäs sulla oikein on siellä?? Näytä mullekin."

Piippu on sitä mieltä, että ensin paikalla olleella on etuajo-oikeus ja myöhemmin tulleet voivat nostaa kytkintä. Rassi harkitsee poistumista...

...mutta ei tietenkään usko varoitusta vaan jää ottamaan iskun vastaan. Luultavasti siitä vain nauttien.

Lauantaina aurinkoi paistoi todella kauniisti, joten Piippu käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja etsi itselleen lämpimän nukkumapaikan. Se löytyikin lämpimän takan vierestä, aurinkoisesta puukorista.

Kuulumisia viikon varrelta

Rassi-rasittava on tekemässä jonkinlaista paluuta mikäli tämän viikon käytöksen perusteella voidaan vetää jotain johtopäätöksiä.Toinen allaolevista kuvista on otettu elokuussa, toinen tällä viikolla. Suurin muutos kuvissa lienee parranakasvu, muutoin ilme on valitettavasti täysin sama. Bah.

Kaikesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) olemme jatkaneet maahanmenon treenaamista. Kun Piippu kuulee yhdenkin Rassin käskysanoista, se on viivana paikalla. Enää ei siis tarvita mitään herkkulautasen esilleottoa, vaan se tietää Rassin "komennot"...ja Piippu todellakin tietää ne paremmin kuin tuo koulutuksen kohtena oleva otus.

Tässä on lähtökohta. Minä sanon: "Rassi sivulle." Saman tien kuuluu jostain "moks", eli Piippu hyppää lattialle nukkumispaikaltaan ja juoksee viivana Rassin ja minun luo. Kuvassa neiti on jo saapunut koulutusalueelle kyttäämään.

Harjoitukset jatkuvat käskyllä "Rassi paikka", sen jälkeen Piipulle heitetään nakki. Nakkia pitää heittää sen verran iso pala, että Piipun sitä syödessä ehtii laittaa Rassosen onnistuneesti maahan ennen kuin Pipe tulee nenään kiinni tutkimaan, että mitä herkkuja Rassi saa. Onneksi kissat syövät hitaammin ja sivistyneemmin kuin koirat...Rassi on alkanut vihdoin osoittaa jotain merkkejä siitä, että sillä saattaisi olla jonkinlainen aavistus siitä mitä maahan-käsky tarkoittaa, joten ehkä tämä suhteellisen epätoivoiselta näyttävä opetushetki kuitenkin tuottaa tuloksia.

Piippu puolestaan paljasti oman pimeän puolensa tiistaina. Laitoin puhtaita pyykkejä kaappiin, mutta yksi pyyhe ja toppi olivat vielä aavistuksen kosteita, joten laitoin ne ruokahuoneeseen tuolille hetkeksi vielä kuivumaan. Piippu sai jostain syystä ihan maanisen kohtauksen ja hieroi itseään mun toppiin, niin että se toppi oli loppujen lopuksi ihan märkä Piipun kuolasta...

"Ai, että kun on ihana. Pusken tähän vähän näääiiin."

 

"Pidän tästä kyllä ihan kynsillä kiinni, etteivät vaan vie pois."

  

"No hei, onks nyt ihan pakko kuvata?!"

 

Rassin lauantain tokosta ei ole paljon lapsille kertomista, joten ei siitä sen enempää. Sen jälkeen kävimme vielä hetken leikkimässä snakuporukan kanssa ja Rassilla oli kauhean hauskaa. No, Rassillahan tuntuu aina olevan kauhean hauskaa. En tiedä miten se voikin olla aina niin hyvällä tuulella.

Tänään lähdettiin taas Pikun kanssa leikkimään ja lenkkeilemään. Sillä reissulla meni reilut 2,5 tuntia, joten lienee mahdollisuuksien rajoissa, että voisin vaikka katsoa jonkin elokuvan tänään ilman jatkuvia keskeytyksiä. Kävin eilen ostamassa Rassille "elokuvaeväät" Murren Murkinasta, mutta niitä luita ei sitten tarvittukaan, kun pikkuherra oli eilen illalla ihan poikki ja kuorsasi tyytyväisenä. Olen kyllä aina tosi huolissani, jos Rassi nukkuu, kun pelkään, että se on vakavasti sairas :) On se vaan edelleen sen verran harvinaista, että meidän koiruus chillaa.

Tässä vielä kuvia tämän päivän leikeistä. Hurjapäiden tapaaminen alkoi sillä, että ne juoksivat rinnettä peräkanaa ylös ja alas kolme kertaa. Tässä kiidetään alas.

Ja täällä kavutaan ylös. Meidän köntys on yllättäen joukon johtajana.

Kun kaikkein suurimmat höyryt on tällä sadistisella, tosin ihan vapaasta tahdosta suoritetulla, ylösalasjuoksulla saatu purettua, voidaan keskittyä itse asiaan eli nyhjäämiseen. Oletettavasti juuri tällainen leikki Rassilla on mielessä, kun se tulee mua iltaisin haastamaan pikku painimatsiin. Kuten arvata saattaa, mua ei kyseinen hevosenleikki suuremmin innosta.

Onpas meillä kivaa!

Pikulla loistava käpälätorjunta nausteri-rontin hyökkäystä vastaan.

Homma jatkuu hampaiden kalisuttelulla, että omistajien verenpaine pysyy riittävän korkeana. Hampaiden kalina saa aikaan pelonsekaisia tuntemuksia siitä, että montakohan hammasta meni poikki ja kumman suusta alkaa kohta suihkuta verivana puhtaalle hangelle.

Sitten voikin taas vetää pienet spurtit. Mr. Kömpelys edelleen juoksun johtohahmona!

Kaiken tämän jälkeen, kun vielä kävelee takaisin kotiin, niin kotirauha on taattu muutamaksi seuraavaksi tunniksi. Ahh.

Rassi 9 kk

Ja taas mennä paukahti yksi kuukausi. Meidän pieni koiranen on siis jo yhdeksän kuukautta vanha…tai paremminkin nuori. Kuvaushetkemme sujui taas tyylillä "hännästä roikkuen". Ehkä me vielä joskus harjoitellaan tuo juttu...Lisähaastetta kuvauksiin toi jälleen tuo eräs katellinen kissa, jonka oli IHAN pakko päästä katsomaan, että mitä herkkuja pikkuveljelle syötetään...:)

"Saaks nakki, saaks nakki, saaks nakkii, sanooooo!"

Rassilla alkaa olla selviä miehistymisen merkkejä ilmassa ja se pieni pennunpalleroinen onkin enää muisto vain. Jalkaahan Rassi alkoi nostaa aktiivisesti alle neljän kuukauden iässä ja nykyään se merkkailee jokaisen mahdollisen lumikokkareen. Vieraat pojat eivät yhtäkkiä olekaan niin kivoja ja tytöt ovat sitten vastaavasti ihan mielettömän kiinnostavia. Aiemminhan Rassille kelpasi sukupuoleen katsomatta kuka tahansa - kenet nyt vaan sai lintattua mahan alle. Tämä kaikkiruokaisuus aiheutti sukumme miehissä jo hieman huolta, mutta nyt Rassin kanta on kyllä tullut selväksi ja kaikki huolestuneet voivat huokaista helpotuksesta.

"Älkää te huolehtikooooooooooooo"

Rassin pentuajat tuntuvat olevan siinäkin mielessä ohi, että Rambonen ei väsy enää mistään. Vaikka olisimme olleet Pikun kanssa parikin tuntea lähes umpihangessa lenkillä, niin piski vain mäiskii leluaan ja hakee palloaan koko loppuillan. Aiemmin se sentään jossain vaiheessa väsähti fyysisestä rasituksesta, mutta nykyään tätä piskiä ei ihan helpolla saa unten maille. Palloleikit tosin aiheuttavat Rambolille myös hieman päänvaivaa, kun pallolla on ikävä taipumus kieriä sohvan alle. Sinnehän tuo meidän möhkäle ei mahdu kuin osittain. Niinpä Rassi hyrisee korkeaa hyyyyyrrrrrrrr-ääntään niin kauan puolittain sohvan alla, kunnes isäntäväki armahtaa koiraraukan ja käy könyämässä rakkaan pallon pois piilostaan. Sitä hyrinää pitäisi melkein ottaa nauhalle, on se sen verran hauska ääni.

Hupi on ollut nyt telakalla, myöskin aikuistumisen myötä, eikä ole päässyt snakukerhon tokoon tokoilemaan eikä leikkimään. Niinpä Rassi onkin joutunut (?) vaihtamaan Hupin ihan lennosta Iinekseen. Suuria sydänsuruja Hupin poissaolosta ei näytä koituneen, vaan Iines kelpaa ihan yhtä hyvin. Sylviakin olisi ihan kiva, mutta koska Iines on paljon helpommin saatavilla, niin Rassi on keskittänyt kaiken tarmonsa Iineksen liehittelemiseen. Ja, jos Iines ei oikein lämpene, niin isosta ruhosta on hyötyä ja Rassi voi vaan kaapata Iineksen allensa vastalauseista piittaamatta.

"Läl läl lää,  tytöt ei voi mulle mitään"

Rassi on tähän asti käyttäytynyt tokossa melkein ärsyttävän hyvin, mutta viimeksi Iineksen siirtyminen kesken oppitunnin Rassosen läheisyyteen sai aikaan ihan täydellisen kurittomuuskohtauksen. Rassi vain pomppi kahdella jalalla Iinestä kohti ja nakit ja minun hihkumiset eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Remmikin jäi mun käteen jotenkin oudosti ja en saanut yhdellä kädellä vedettyä koiruutta väkisinkään luokse (toinen käsi oli täynnä nakkia). Siinä me sitten aiheutettiin yleistä hilpeyttä, kun kaikki ilmeisesti luulevat, että Rassi on maailman helpoin koira ja tuo yhtäkkinen sekoaminen tuli ihan puskista. Snakutyttöjen omistajat ovatkin joskus sanoneet, että olisi pitänyt ottaa poika, kun ne ovat niin rauhallisia…hhhmmmm…

Piippua ei ole paljon talvi (eikä mikään muukaan) ressannut, vaan se on jatkanut mielipuuhaansa, eli chillailua meidän sängyssä. Lämpimällä peitolla ei paljon lumimyrskyt hetkauta. Ei muuta kuin kiepille vaan ja unta palloon. Aika helppoa elämää, väittäisin.

Lisää lunta

Elämä on ollut aikamoista matalaliitoa ja puuhailu Rassin kanssa on ollut tällä viikolla minimissään. Pientä lohtua Rassonen tosin sai tiistaina, kun se pääsi peuhaamaan pariksi tunniksi Pikun kanssa. Meno oli taas kovaa ja hanki pöllysi, kun karvakaksikko päästeli menemään. Välillä ei kyllä tiennyt, että pitäisikö itkeä vai nauraa tuon lumen takia. Meillä oli aikeissa mennä taas joen jäälle koiruuksien kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut, kun me kaikki neljä upposimme lumeen mahaa myöden. Rassia ja Pikkua sekään ei tosin näyttänyt varsinaisesti haittaavan, mutta Annalla ja mulla alkoi pulssi nousta sen verran korkealle rämpimisen seurauksena, että oli pakko yrittää etsiä jotain hieman vähälumisempaa maastoa. Löytyihän sieltä sitten sellainen puolikielletty kävelyreitti, jossa koiratkin pääsivät vähän paremmin liikkumaan, itsestä puhumattakaan.

Rassi on osallistunut tietysti myös lumitöiden tekoon tässä viikolla. Meidän piha alkaa olla niin täynnä lunta, että se ei ole enää edes hauskaa. No, silloin tosin nauroin, kun Janne, pitkä hongankolistaja, kahlasi takapihalla ja lunta oli yläreiteen asti! Ylimpänä kuva takapihan valkeasta vaipasta. Meidän aitakin on lumen takia ehkä puolimetriä korkea tällä hetkellä, mutta onneksi Sir Rassou ei ole lähtenyt tarkistamaan josko lumi olisi valkeampaa siellä toisella puolella. Tuo alati kasvava lumimäärä on jo suurimmaksi osaksi peittänyt Rassin rakkaat ruusupensaatkin. Mun täytyy varmaan alkaa kopistella noita naapurin puskia pois lumesta, että Ramboli saa välipalansa napattua. Aina, kun lähdemme lenkille Rassi ottaa edelleen uskollisesti joka ikinen kerta ruusupuskien ohi kulkiessamme sieltä ainakin yhden marjan herkkupalaksi. Meidän pieni marjamies.

Alla grilli ja penkit...kuten näkyy, eh.

Rassista on alkanut tulla ihan siedettävä asuinkumppani ja se on jopa saanut olla joitain hetkiä yksin koko asunnossa. Tänä aamuna, kun olin itse yläkerrassa ja tajusin yhtäkkiä, että koiraa ei ole näkynyt pitkään aikaan, ryntäsin alas aikeenani juosta kellariin missä oletin Rassin olevan lipomassa kylppärin viemäristä herkkuja. Kurkkasin kuitenkin matkan varrella keittiöön ja siellähän se partanaama olikin Piipun kanssa sulassa sovussa! Sunnuntaina Rassi sai kokeilla koko asunnossa oloa meidän saunomisen ajan. Oltiin aiemmin päivällä käyty ostamassa vaatekaappi, joka vielä makasi aulan lattialla pahvilaatikossa palasina, joten Rassi oli ajatellut auttaa meitä repimällä pahvilaatikon auki. Ihan hyvä työtä, mutta tiedossa taisi olla, että pikkuherran apua ei varsinaisesti oltu pyydetty, kun meidän ollessa lähistöllä avaamisprojektia ei edes yritetty jatkaa. Laatikon ohi pystyi kävelemään ihan välinpitämättömästi…mutta, kun saunan ovi sulkeutui, houkutus kävi liian suureksi.

Rassi on erikoistunut noihin huonekalujen pakkausmateriaalien terrorisointiin. Ennen joulua meille tuli ruokapöytä ja katsoin heti, että näyttääpä se paketti jotenkin pienelle. No, aloin kuitenkin purkaa tuoleja laatikoistaan ja päätin antaa sen pöydän olla. Rassi riemastui pöydän pahvilaatikosta suuresti ja juoksi hullunralliaan kyykyssä sillä 2m x 1m laatikolla sillä seurauksella, että laatikko näyti siltä kuin Saksikäsi-Edward olisi käynyt vierailulla tai joku olisi puukon kanssa purkanut aggressioitaan laatikkoparkaan. Niinhän siinä sitten kävi, että kyseisessä laatikossa olikin jonkun ovi eikä meidän pöytä! Oli hieman noloa antaa se viillellyn näköinen ovilaatikko takaisin. Luulen, että ne meidän "Nnni, ku toi koira juoksi siinä päällä"- selitykset kuulostivat kohtuullisen omituisille...