sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Rassin eka joulu


Joulu alkaa olla lusittuna ja on aika kerätä tapahtumia kasaan. Rassi ei olisi Rassi ellei tapahtumia olisi riittänyt...valitettavasti myös niitä negatiivissävytteisiä.

Ennen joulua meillä tehtiin periaatepäätös, että pyhät vietetään ilman kuusta. Rassi nimittäin soveltaa "puoli kiloa kasviksia päivässä"-kampanjaa sellaisella antaumuksella, että sen päässä ilmeisesti soi "puoli kiloa kasveja päivässä"-mantra, joten päätimme minimoida syötävien kasvien määrän. Rassi nappaa aina lenkilläkin ruusupensaista jäätyneitä marjoja ohikulkiessaan, joten en sitten viitsinyt ottaa itselleni lisästressiä kuusen ja koiran vahtimisesta.

Negatiiviset tapahtumat saavuttivat huippunsa aattoiltana, kun Rassi ensin pyyhkäisi lahjaksi saamallaan metrisellä apinalla Antilta saadun upean kulhon säpäleiksi ja sen jälkeen riehui pihalla hullunjuoksua juosten, kunnes astui johonkin terävään minkä seurauksena koiruli ontui. Kipu oli sen verran kova, että Rassonen ulahti useamman kerran ja siitä tiesi, että nyt on tosi kyseessä. Aiemminhan olen mietiskellyt, että Rassilla ei taida olla tuntoaistia ollenkaan. Joulupäivän aamu valkenikin sitten kolmella jalalla konkkaavan koiran kanssa ja päivystykseen soittaessani ne käskivät lähteä näyttämään jalkaa, kun Ramboli ei ottanut sille painoa ollenkaan. Siellähän se joulupäivä menikin mukavasti odotellessa omaa vuoroa. Lopulta pääsimme tohtorin käsittelyyn ja diagnoosi oli sama kuin meidän kotona tekemä - anturassa on ehkä tikku (fifty sixty tsäännsit) ja sitä ei saa pois kuin avaamalla anturaa, joten ensisijaiseksi parannuskeinoksi saimme kipulääkettä, lepoa ja toiveen, että mahdollinen tikku tulee itsestään ulos.

Rassi jätti vastaanotolla isommat draamailut väliin, mutta odotushuoneeseen palatessamme se näytti itsestään uuden puolen. Odotushuoneen penkillä nimittäin istui viimeisen päälle laitettu neitihenkilö. Sylissään hänellä oli täydellisesti leopardikuosisiin legginseihinsä sopivan värinen chihuahua. Tämä neitonen kurottui Rassia kohden ottaakseen jotain penkiltä juuri samalla hetkellä, kun olimme menossa tiskille maksamaan käyntiämme. Tällainenhän ei Rassille sopinut vaan se päästi kumeat haukut ja vielä kumeammat murinat. En tiedä oliko syynä neidon taidokkaasti koholleen laitetut hiukset (itselläni ovat yleensä mallia lättä, joten koira lienee shokissa niin koreasta kampauksesta) vai pelkästään äkkinäinen liike kaiken jännityksen ja tutkimusten jälkeen vai mikä, mutta sain toppahousuissani ja virttyneessä paidassani vihaisia katseita neitosen suunnalta, kun koirani sillä lailla äityi möykkäämään. Chihu vain makoili rennosti leopardikuvioon sointuvalla tyynyllään. Hetken Rassonen oli sitä mieltä, että kaikki muutkin odotushuoneessa olijat voisivat painua huitsin nevadaan ja murisi kumeasti joka suuntaan. Tosin muutaman sekunnin päästä se jo riekkui onnessaan maksujonossa edessämme olevan miehen kanssa...

Parin päivän levon aikana Rambonen onnistui vakuuttamaan meidät siitä, että tassu on kunnossa, joten aiemmin sovitut treffit Pikun kanssa pääsivät käyntiin päivän viiveellä. Menimme pirteässä pakkakelissä Haltialaan, josta kuvatkin ohessa.

Kyseessä ei ole herkän balladin loppuluritus vaan Rassin ja Pikun painitaidonnäyte.


Sitten vähän juoksua...

...ja tanssia.


Pikku-kaunotar poseeraa.


Toinen balladi...?

"Sä oot mun"


Pieni piilopirtti. Pikku näyttää nalkuttavan Rassille, että "Taas sä oot tuonut lunta sisään!"

Kotiin toin paksulla lumikerroksella kuorrutetun väsyneen snautserin. Haltialassa saimme myös kokea merkillisen valoilmiön, josta otin todisteeksi kuvankin, joka on nähtävissä alapuolella.



Siinäpä tuo meidän joulu kaikessa lyhykäisyydessään. Omasta mielestäni Rassi käyttäytyi ihan mallikkasti, mutta kun kysyin äitiltä, että onko hänen mielestään Rassilla tapahtunut jotain henkistä kasvua kesän jälkeen, vastaus oli...öh, hämmentävä. Äiti nimittäin piti pitkän hiljaisuuden ja sanoi sen jälkeen "Noooooh" ja naurahti. :)

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Iloista joulua!

Rassi ja isäntäväki toivottavat kaikille iloista joulua ja riemukasta uutta vuotta!

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

TOKO-mestari!!

Lauantaina Konalan hallissa kisattiin snakukerhon pentutokon loppukokeet. Paikalla olivat Boston, Luke, Hupi ja Rassi ja voittajaksi julistettiin jengin kuopus, Rassi Rassonen!! Pikkunilkki on välillä kivakin heppu! :) Rassonen oli hyvin kuulolla ja suoritti kaikki liikkeet ilman ongelmia. Itseäni jäi harmittamaan ainoastaan kokonaisvaikutelman arvosana, kun menin pilaamaan sen roikkumalla pannassa kiinni liikkeiden välillä. Pitäisi vain luottaa koiraansa, enkä mä siinä lenkilläkään kiinni roiku ja hyvin se pysyy juttelemallakin tarvittaessa vieressä. Pistekertymä oli seuraavanlainen:

Luoksepäästävyys 8 (nami mukana, ettei koira hypi tuomarin päälle)
Kontakti 10
Odottaminen istuen 10
Seisominen 8 (nami mukana seuraamisosiossa)
Maahanmeno 8 (nami mukana)
Luoksetulo 10
Hyppy 9 (Rambonen kolautti jalan esteeseen)
Kokonaisvaikutus 8
Pisteet yhteensä 181

Namilla avustetut liikkeet arvosteltiin siten, että maksimipistemäärä oli kahdeksan.

Alla erittäin väsynyt voittaja parta koppurassa heti kotiintultuamme.


Viikolla treenailtiin joka ilta vähän maahanmenoa sekä hyppyä. Voinen tässä samalla paljastaa meidän salaisen aseemme...pahvista tehdyn esteen :) Hyppyharjoituksiin toi lisähaastetta eräs musta, nopealiikkeinen kissa, joka huomasi hyvin nopeasti, että esteen takana on yksinäinen lautanen, jolla komeilee nakinpalanen. Nakki luonnollisesti odotti Rassia, jonka oli tarkoitus saada se palkaksi hypättyään esteen yli. No, Piippu oli kuitenkin sen verran nokkela ja nopea, että sain heitellä sille nakinpaloja vastakkaiseen suuntaan ja hyppyyttää Rassia pahvikyhäelmän yli salamannopeasti, ettei pikkuvoro ehdi livahtaa apajille. Ensimmäisen nakinryöstön tapahtuessa Rassin ilme oli enemmän kuin näkemisen arvoinen - varmasti itselläkin leuka loksahti aika alas. Rassi näytti suorastaan järkyttyneelle, mutta ei kuitenkaan livahtanut Piipun perään vaan nökötti kiltisti sivulla.

Lupailin Rassille viikolla kaikenlaista, jos se tekee hyvän suorituksen kisassa. Lupauksiin taisi sisältyä paljon joulukinkkua, muita herkkuja sekä ultimate bonuksena heikkona hetkenä annettu lupa nylkyttää jalkaa. Tuon viimeisen aion perua - eikös vanhemmatkin aina lupaile kaikenlaista lapsilleen saadakseen ne mukaviksi :) Parhaan palkkansa Rassi tosin sai heti kisailun jälkeen, kun poju pääsi peuhamaan koirapuistoon Hupin kanssa. Kersat kirmaili noin 45 minuuttia, joten loppuillan meillä pilkki koppurapartainen snakusteri, joka ei ensin millään meinannut antaa periksi unen tulolle. Pakko oli jäkittää pystyssä vaikka silmät olivat ihan viiruina väsymyksestä.


Lopulta uni kuitenkin otti vallan ja Rambonen rojahti lattialle. Rassi muuten nukkuu lähes aina lattialla, vaikka sohvallekin olisi lupa tulla. On se erikoinen tyyppi :)

maanantai 14. joulukuuta 2009

Talvi tuli!

Nyt se talvi sitten tuli ja pakkanen paukkuu! Ohessa muutama kuva illan lenkiltä.

Rassi on niin ailahteleva, että jollen paremmin tietäisi, olisin ihan varma, että se on nainen. Yhtenä päivänä se voi olla tosi kiva lällykkä ja seuraavana päivänä taas oikea riiviöiden riiviö. Kahtena viime koulukertanakin on tullut ensimmäistä kertaa se ”kyllä se kotona osaa”-fiilis, kun tuntuu, että koulussa ei kiinnosta opiskelu enää ollenkaan vaikka ennen Rassonen tikkasi takuuvarmoja suorituksia viikko toisensa jälkeen. Hallin toisessa päässä on ollut vieraita koiria treenailemassa ja niitä pitää sitten kyttäillä, joten tästä kai se nuoruusikä nyt sitten alkaa…poissa on pennunpallero, jota kiinnosti vain ja ainoastaan nakki. Nyyh.


Sisällä ollessaan Rassi on todellakin löytänyt sisäisen vahtikoiransa ja kaikki liike ulkona aiheuttaa hälytyksen – äänekkään sellaisen. Ihmiset saavat aikaan suht siedettävän mekkalan, mutta ohikulkevat koirat saavat Rassin lähes repeämään liitoksistaan. Todella ärsyttävää. Sisälle meille saa tosin kaikki tulla edelleen erittäin mielellään, mutta talon ohi ei saisi kulkea. Lauantain tokoilun jälkeisten koirapuistoleikkien aikanakin Rassi koki tehtäväkseen haukkua puiston ohi kulkevat ihmiset…ja nylkyttää läpi tutut ja tuntemattomat koirat. Joku päivä se vielä hyppää väärän tyypin selkään ja on päätä lyhyempi. En tiedä onko se vielä liian penikka ja muut eivät rähähdä sille kunnolla vai onko se vaan sitä, että Rassi ei usko ennen kuin tapahtuu ihan megalomaalinen räjähdys. Kallistun jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle.

Mulla jäi Messarin koiranäyttely väliin, kun valitsin kuitenkin maalaamisen kotona koirien sijaan. Tulin siihen tulokseen, että on tärkeämpää saada talo edustuskuntoon jouluksi kuin rentoutua koiruleiden parissa. Meillähän on jonkinasteinen koiranäyttely kotona joka päivä ja eiköhän noissa näyttelyissä ehdi käydä myöhemminkin. Ajatuksena olisi ollut ostaa Rassille vähän tuliaisia näyttelyistä, joten lohdutukseksi käväisin Mustissa ja Mirrissä hakemassa herralle pari lelua, koska kaikki vanhat ovat nyt telakalla odottelemassa, josko joku vaikka joskus ehtisi ja jaksaisi parsia niitä. Rassi on sellainen tuholainen leukojensa kanssa, että ei paremmasta väliä. Se tulee aamuisin aina herättelemään ja nuolemaan niin, että se seisoo sängyn laidalla siten, että eturuumis on sängyssä. Siinä se sitten oli taas yksi aamu nätisti kainalossa puolittain ja lepertelin koirulille niitä näitä, kunnes tajusin, että se pikkuriiivö oli samalla ottanut tyynyn kulman suuhunsa ja reikähän siinä oli saman tien, aaaarrrgghhh. Jatkossa Rassia nähdään oletettavasti vain kuonokoppa päässä, jollei tuo nakertelu ja ulkona kaiken syöminen ala loppua! :)

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Rassi 7kk

Rassi näyttää kieltä kypsässä seitsemän kuukauden iässä.

Rassi oli syönyt toissa viikolla ’sandaloidusta’ kenkäparista sen toisenkin sandaaliksi. En ymmärrä mistä se on ne kengät kaivanut, kun mitään ei ole sen ulottuvilla! Oman huoneensa kaapin ovet se osaa avata, mutta kaappien sisältö on nostettu ylimmälle hyllylle mihin se ei voi yltää. Oletettavasi Rassin täytyy hyppiä kaappia vasten ja sillä keinolla saada tavaraa lattialle..? No, joka tapauksessa, Rambolin maha ei ole kauheasti tykännyt noista kahdesta kengästä ja Rassi tyhjensi itsenään parin tunnin ajan joka tuutista illalla. Päättelin kuitenkin, että ehkä tässä ei ole aihetta paniikkiin, kun yhden tyhjennyssession aikana meidän aidan takana jolkotteli koira ja Rassonen ampaisi aidalle sellaisella vauhdilla, että ripuliroiskeet jäivät vain ilmaan leijumaan, kun koira katosi paikalta. Asiat tärkeysjärjestykseen a’la Rassi.

Ramboli on ollut välillä niin kiltti, että mä olen epäillyt sen sairastavan kaikkia mahdollisia tauteja masennuksesta elohopeamyrkytykseen. Meillä rikkoutui yksi energiansäästölamppu pihalle ja pidin jo elohopeamyrkytystäkin vaihtoehtona, kun koira on kiltti kuin mikä :) Mietin myös, että josko koiruli on masentunut tai, että ehkä se kärsii maanis-depressiivisyydestä. Jotenkin on niin vaikea uskoa, että se voisi olla noin mukava olematta vakavasti sairas. Rassi on jopa maannut lattioilla meidän ollessa kotona. Siis maan-nut. Aiemmin sellaista ei ole tapahtunut, mutta useampia koiraihmisiä konsultoituani mulle on onnistuttu vakuuttamaan, että niin sen kuuluukin maata. Meillä vaan ollaan totuttu ikiliikkujaan, tai paremminkin ikituhoajaan, että tuo makaaminen on ihan ennen näkemätöntä ja todella hämmentävää.

Kolikon kääntöpuoli onkin sitten siinä miten Rassonen käyttäytyy ulkoilessa. Se pikkumulk...siis pikkukullanmuru on täysin kuuroutunut. Kaikki ojanpohjilla ja -pientareilla oleva materia kelpaa syötäväksi ja mun käskyt kaikuvat kuuroille korville. Itsenäisyyspäivän aamuna oikein hävetti, kun piski jäi taas kerran kauas taakse märehtimään jotain (en edes halua tietää mitä) ja päästin lopulta niin eläimellisen karjaisun raivopäissäni, että se ääni jäi kauniisti kaikumaan läheisen kerrostaloalueen sokkeloiseen pihaan. Ja mitä tekee Rassi. Ei mitään. Ei edes kääntynyt muhun päin, vaan jatkoi syömistään siellä muutaman sadan metrin päässä. Tätä ennen olin jo juossut sitä pakoon ja tehnyt kaikki muut temput. Kun ruokailu oli ohi, herra kipitti iloisen näköisenä mut vihdoin kiinni ja oli sen näköinen, että saiskos sitä nakkia nyt, kun tulin näin hienosti luokse. Oli hieman vaikeuksia olla raivoamatta ja sain pakotettua suustani ulos jonkinlaisen 'hyvä poika' murahduksen, mutta en nyt varsinaisesti riemusta ratkennut.

Piippu paheksuu myös Rassin käytöstä, kuten ilmeesta voi lukea ;)


Rassi tuntuu olevan kovapäinen, mutta jollain tasolla kuitenkin herkästi loukkaantuva. Mitä kovemmin me otetaan yhteen, sitä tiukemmin se kettuilee myöhemmin takaisin. Jos yritän opastaa sitä oikealle tielle mahdollisimman kauniilla sanankäänteillä, Rassikin tuntuu toimivan paremmin. Heti, jos saan itku-potku-raivarit ja voluumit nousee turhan koviksi niin Rassonen on seuraavat muutamat tunnit täysin kuuro ja tekee kaikki kielletyt asiat takuuvarmasti. Yritä tuollaisen kanssa sitten elää :) Tiedän kyllä, että koiralla on erinomainen kuulo, mutta hillitse siinä itsesi, kun koira sadannen kerran saman illan aikana repii jotain ja nykyään nuo hampaat ovat sitä luokkaa, että mihin vaan saa reiän muutamalla napakalla puraisulla. Ja repiminen on Rassin mielestä pop!


Piski Piskonen oli muuten päässyt noin vartiksi tuulikaappiin temmeltämään ilman valvontaa ja siinä ajassa se oli ehtinyt syödä Jannen parhaista kengistä toisen nauhan kokonaan ja oman kaulapantansa poikki. Ostin kaulapannan Etelä-Afrikan reissulta, kun sain sinne tekstarin kasvattajalta, että Rassin äippä on isosti kantavana. Olin niin onnessani, että oli pakko rynnätä ostamaan ’tuliaisia’ Rassille, kun tiesi, että siellä meidän Rassi nyt sitten on kasvamassa! Panta maksoi onneksi vain kolmisen euroa, joten taloudellisesti tappio ei ollut suurimmasta päästä. Nyt Rambou on kulkenut käppänän kaulapannassa joka menee ihan kivasti päästä läpi, mutta pois sitä ei saa kuin ankaran työskentelyn jälkeen. Pää tuntuu kasvavan kovaa vauhtia, koska poisotto on ollut joka päivä vaikeampaa…ehkä viikonloppuna ehtisimme kaulapantaostoksille ennen kuin metallinen pikkupanta pitää leikata irti rautasaksilla…

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Parturoitu pikkupoika

Kuvassa trimmauksessa käynyt, beigenvärinen hylje.


Tällä viikolla on ollut yöunet vähän vähissä, kun samalle viikolle on osunut Vaasan reissu, jonne lähtö oli pyjamalennolla kello 06.50, pikkujoulut ja Rassin mahanpurut. Ramboli oli syönyt yhden kenkäni sandaalimalliseksi Vaasassa ollessani (ihan siististi se oli operoitu, mutta on kuitenkin sen verran kotikutoisen näköinen, että ei taida olla enää sille kengälle käyttöä) ja maha aloitti taas kerran aamuyöstä elämöinnin. Rampattiin sitten ulkona kaatosateessa useamman kerran ja Rassi oli levoton koko yön. Alla Rassi todistaa osaavansa myös nukkua. Kainalossa on Herra Virtahepo.


Perjantaina suuntasimme parturoitavaksi ja voe tokkiinsa millainen luikero karvan alta löytyi - aikamoisen draaman jälkeen. Mun mielestä Rassista tuli ihan tytön näköinen. Sorry vaan Mr. Matchomies. Raamit ovat kuulemma ihan kohdillaan, mutta täyte puuttuu. Isoisä Jankuunkin (Chivas Grand Calvera) rääpälettä on verrattu...Jankun meriitteihin on "vähän" matkaa, mutta aktiivisuudessa tyttöjen perään Rassi on kuulemma lähes samalla tasolla :) Rassi on tuommoinen hassunhauska koipeliini, joka tuntuu olevan aina hyvällä tuulella.

Rassin mielestä kaikki meille tulevat vieraat ovat ihan mielettömän kivoja. Se saakin lähes aina hulluuskohtauksen vieraiden saapuessa ja juoksee ympäri kämppää takapuoli maata viistäen. Kai me Jannen kanssa ollaan niin tolkuttoman tylsää seuraa, että kaikki uudet ihmiset saavat pään sekaisin. Minkäänlaista vartiointia ei siis tällä rintamalla ole edelleenkään havaittavissa. Rassi varmaan mielummin vahtisi, että vieraat eivät pääse pois kuin, että meille ei pääsisi sisälle. Ulkoa kuuluvat äänet kuitenkin aina välillä kirvoittavat Rassosen haukahtelemaan ja omaa pihaa se vartioi hyvinkin tarmokkaasti.

Viikonlopun aktiviteettien seurauksena lattioillamme on lojunut litteä hylje.


Pikku, Rassin ensimmäinen tyttöystävä, saapui tänään emäntänsä Annan kanssa ilahduttamaan sateista sunnuntaita. Urpoolijat näkivät toisensa piiiiitkästä aikaa, mutta tuntui, että silti leikkejä jatkettiin suoraan siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin.


Kuvassa Pikun bravuuri, eli tukeva ote etujalasta ja Rassi on loukussa.

Rassilla on ihmeellinen tapa jäädä vaanimaan Pikkua. Se menee välillä ihan sellaiseen kissamaiseen asentoon ja odottelee Pikun vastavetoa. En tiedä onko se saanut Piipulta vaikutteita vai mistä lie keksinyt moisen tavan.

Huomasin tänään, että olen yhdessä ekoista bloggauksista arvellut Rassin olevan keskimääräistä helpompi pentu tai muiden pennunomistajien liiottelevan hankaluuksiaan kertoessaan pennuistaan. Olen sanaton.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

"Serkukset"

Kuvassa "serkukset". Piippu ei halunnut osallistua kuvaukseen ja Hänen Korkeuttaanhan ei voi pakottaa, joten poissaolo annettiin anteeksi.

Me saimme siis viikonlopuksi vieraita Pohojammaalta, kun Laura, Tero, Aada ja Emmi & Jojo saapuivat meitä ilahduttamaan. Vilskettä ja vilinää oli luvassa, kun talossa oli kolme koiraa, yksi kissa ja vielä yksi ihmisenpoikanen. Piippu ei ollut ihan kauhean innoissaan, kun meillä oli yhtäkkiä vielä kaksi koiraa lisää, mutta Rassi oli tietenkin ihan onnesta soikeana. Ensimmäiset parikymmentä minuuttia meinasimme kaikki tulla hulluksi, kun Rassi rassasi hermoja ihan urakalla. Jostain syystä sain jotain lohtua, kun Laura sanoi, että "En ole koskaan nähnyt tuollaista koiraa joka ei vaan usko. Miten se voi olla noin kovapäinen?!" Täytyy myöntää, että tuo partanaama on kyllä niin sinnikäs yrittämään, että meinaa välillä itsellä sitkeys loppua. Periksi ei ole kuitenkaan annettu.

Rassi on taas kunnostautunut pistelemällä poskeensa mulle tärkeitä tavaroita. Pikkuherra oli nimittäin syönyt ratsastuschapseistani molemmat kuminauhat. Onneksi Rassi on kuitenkin pohjimmiltaan niin hyväntahtoinen ;), että se söi taas vain kuminauhat ja chapsit todistettavasti ovat edelleen käyttökelpoiset ilman kengän alta meneviä nauhojakin. Hyvä niin, muutoin Rassi olisi saanut aika nopeasti keksiä jonkin keinon millä ne saa taas toimiviksi. Mikä siinä on, että ihan kaikki on pakko pistellä napaansa?! Ihme tyyppi.



Syömisestä puheen ollen...joitain viikkoja sitten oltiin Rassosen kanssa lenkillä ja se jälleen kerran hotki jotain suuhunsa. Tästä on jo sen verran aikaa, että Rassi ei ollut vielä keksinyt, että kannattaa juosta pakoon, jos kita on täynnä jotain epämääräistä ja minä lähestyn tiukin askelin...eli Rassou siis nökötti nätisti paikallaan ja minä aloin kiskoa sen suusta "risua". Ihmettelin, että no on se nyt kumma, kun risua pitää noin tiukasti pitää suussa - leuat oli kuin lukittu kiinni. Väänsin sitten leipäluukun väkisin auki ja kiskaisin "risua" oikein voimalla. Johan alkoi irrota...jostain syvältä kurkusta tuli nimittäin ulos hiiri, joka oli niin mädäntynyt, että se haju oli niin kaamea, että yökin seuraavan vartin. Mulla on tunnetusti erittäin voimakas puklurefleksi, joten lenkin jatkaminen oli ihan tuskaa. Niin ja se risu oli tosiaan sen hiiren kovaksi koppuraksi mennyt häntä. Kävi kyllä mielessä, että oiskohan se kissakin riittänyt lemmikiksi ja, että onkohan tuossa piskissä jo mennyt palautusoikeus umpeen vai vieläkö sen voisi tyrkätä junaan ja ostaa lipun Vaasaan ;)
Tänään meillä on ollut lötkö koiranpentu vieraiden lähdön jälkeen. Tassut vain sätkivät välillä villien unien tahdissa, mutta muutoin tunnelma on koko talossa hyvin raukea. Kyllä sielu lepää.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Maalarin apupoika

Meillä on remppailu jatkunut viimeistelymaalausten merkeissä. Maalia ovat saaneet pintaan patterit ja muut pienemmät kohteet…kuten erään koiranpennun nenä. Maalipurkit saavat olla rauhassa, mutta miten sitä telaa nyt voisikaan vastustaa. Nenä sai telan metsästyksessä uuden pinnan, mutta onneksi nuo maalit ovat vesiliukoisia ja ei tarvinnut lähteä ostamaan "kulumaa". Eräs pikkupoika nimittäin kysyi kyynel silmässä äidiltään, että miten paitaan tulleen tahran saa pois. Äidin vastatessa, että "Kulumalla", poika sanoi itkuisella äänellä, että "No ostetaan sitten kaupasta sitä kulumaa."

Rassi on toipunut hyvin mökillä saadusta raitisilmamyrkytyksestä ja on palautunut käytökseltään pikkuhiljaa vähän normaalimmalle tasolle. Ihan kaikesta ei ole tarvinnut vääntää kättäkään, joten ihan mukavasti on mennyt. Ulkoillessa muiden koirien ohituksetkin sujuvat hienosti. Olen tosin tullut siihen tulokseen, että kaikkien flexi-taluttimen ostajien pitäisi käydä jonkinlainen ajokurssi ennen siirtymistä liikenteeseen. Vai miten se on niin vaikee painaa sitä stop-nappia?! Ihan kohdalla se vielä pysyy pohjassa, mutta miten kummassa se heti ohituksen jälkeen mystisesti vapautuu siten, että hetken päästä vieras koira on persauksissa kiinni?? Samahan se olisi, kun joku äiti yrittäisi kauppareissulla opettaa pikku-Petterille, että ”Ei, sieltä karkkihyllystä ei saa ottaa karkkeja omin luvin, mennäänpä kassalle” ja toinen äiti kurvaisi paikalle ja yllyttäisi pikku-Liisaa repimään karkit hyllystä ja näyttämään samalla Petterillekin kuinka kivaa se on ”Joo, ota vaan ja vie vähän tuolle Petterillekin, kun sen äiti on noin kauhea, että ei anna lapselleen ollenkaan karkkia”.

Kulunut viikko oli vähän tapahtumaköyhä, mutta Rassin mielestä mukavinta oli varmasti taas lauantain peuhaamiset pentukoulun jälkeen. Ilmeisesti pikkujoulukausi verotti osallistujia, koska pentuja oli vain kaksi Rassin lisäksi. Paikalla olivat Sylvia 11 kuukautta ja Hupi 7 kuukautta. Hupi on (Rassin mielestä) Rassin tyttöystävä ja Sylvia ei nyt niin kiinnosta, koska Hupi on paljon helpompi alistaa Rassosen päiväunien toteuttajaksi. Koirapuistoon tuli myös vuoren kokoinen saksanpaimenkoira ja meidän omistajien silmissä se oli todella pelottava otus. Rassi ja Hupi eivät nähneet asiaa samalla lailla, vaan kuolemaa uhmaten (minun ja Hupin ”äidin” tulkinta) ne aloittivat järjettömän näköisen takaa-ajoleikin, joka keskittyi saksanpaimenkoiran ympärille, vaikka koko muu puisto ihan huusi tyhjyyttään. Kaksi snakusterinpentua syöksähteli edestä ja takaa ja suurinpiirtein mahan alta ja jättiläiskoira katseli touhua kummissaan. Pelkäsin koko ajan, että urpoilijat pasauttavat suoraan kylkeen ja iso herra hermostuu ja haukkaa urpoilta päät irti. Näin ei onneksi käynyt, vaan saimme pentumme ehjinä ja väsyneinä kotiin.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Rassi 6 kuukautta


Näin taas vierähti kuukausi ja Rassonen on saavuttanut kunnioitettavaan kuuden kuukauden iän. Kuvaus oli supervaikeaa, koska ei olla harjoiteltu pitkään aikaan pönöttämistä ja sainkin roikkua hännässä kiinni, ettei koiruus lähtenyt litomaan...jos aiotaan joskus päästä virallisiin näyttelyihin, niin meillä on kyllä vielä paljon hommia edessä. Lisäksi Rassi näyttää tuossa kuvassa pitkälle kuin valtamerilaiva. Ja reisissä rehottaa edelleen mustaa karvaa. Ja häntä on pari numeroa liian suuri, kun sitä ei ole nypitty vielä ollenkaan. Ja vali vali.

Viikon kohokohta Rassoselle oli ensilumen sataminen maahan. Aluksi Rassi luuli, että sen tehtävänä on syödä kaikki maassa oleva valkoinen aine ja niinpä se alkoikin suorittaa urakkaa tarmokkaasti. Onneksi se jossain vaiheessa tajusi, että urakka on mahdoton ja päätti jättää homman sikseen.


Tällä viikolla on ollut havaittavissa jonkinlaista uhmaikää. Luin tosin tänään Hesarista, että uhmaikääkään ei enää kutsuta uhmäiäksi, vaan se on nykyään tahtoikä, itsenäistymisvaihe tai oman tahdon opettelemisen ikä :) Tuntuisi, että Rassilla tämä tahtoikä olisi ikään kuin alkanut. Tällä viikolla tahtojen taistoa ollaan käyty monistakin, usein varsin oudoista asioista. Esimerkiksi keskiviikkona iltalenkin jälkeen Rassonen yhtäkkiä päätti, että sen jalkoihin ei muuten kosketa, kun minä taas ajattelin putsata niistä lumet ennen sisälle menoa. Otettiin taas ihan kunnon matsi ennen kuin lumet oli putsattu. Myös kynnet leikattin tänään tyylillä 'päällä istuen'. Mitenköhän se edes viitsii alkaa vääntää tuollaisista asioista...hoh hoi.

Tänään Rassonen taas koetteli rajojaan lenkillä ollessamme ja säikäytin sen ensimmäistä kertaa katoamalla puun taakse piiloon. Karkuunhan mä olen sitä aiemminkin juossut, mutta piiloon ei ole vielä tarvinnut mennä. Nyt on sitten sekin konsti käytetty ekan kerran ja sen verran temppuni osui ja upposi, että loppumatkalla ei tarvinnut koiraa huhuilla.

Eilinen tokoilu meni ihan hyvin ja sen jälkeisten leikkien aikana Rassonen juputteli läpi niin tytöt kuin pojatkin, että sillä rintamalla ei mitään muutosta aktiivisuuden eikä mieltymystenkään suhteen - kaikki käy :)

maanantai 2. marraskuuta 2009

Piippu, Rocky ja Rassi-Rassaava

Myös Piippu lähti mukaan mökille ja yllä olevassa kuvassa Hänen Korkeutensa kertoo minkätasoinen reissu hänen mielestään oli. Eipä ollut kummoinen. Matkailuhan on Pipen mielestä täysin turhaa, koska kotona on kaikki mitä tarvitaan eli ruokaa ja lämmin paikka missä nukkua. Miksi siis lähteä merta edemmäs kalaan?! Automatkan kidutuksesta selviydyttyään Piippu joutui vielä Rassin jatkuvan huomion kohteeksi. Piippu ei voinut ottaa askeltakaan ilman, että Rassi oli jahtaamassa pientä karvapalloa. Alla olevasta kuvasta tyhmäkin tajuaa mitä mieltä Pipe on Rassosen seurasta.

Mutta mitä tekee Rassi...No alkaa tietenkin hirveän pyllistelyn, että saisi Piipun mukaansa kivoihin leikkeihinsä! Kuten arvata sopii, Piippu ei ihan lämmennyt ajatukselle.

Sitten Rassia onni potkaisi ja pihaan ilmestyi naapurin Rocky! Luulin, että Rocky (joka kantaa kotiin jäniksiä metsästä) olisi nirhannut Rassin, mutta yllättävän kärsivällisesti se jaksoi katsoa urpoilua ympärillään.

"Heeeeiii, kukas sä oot?! Leikitäänkö???"

"No elä sie nyt minnuu pepusta nappaa, iiiiks"

"Eikö oo kiva auringonpaiste, saa ihan sydämen läpättämään. Tuu, juostaan!"

"Älä nyt jäykistele. Anna palaa vaan!"

"Kato näin se käy. Osaatko muuten laittaa hännän tälleen?"

"Jesh, anna tulla vaan!"


"Kivaa, lisää vaan!"

"Hä hää, et kuitenkaan saa mua kiinni!"

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja sunnuntaina oli taas aika pakata auto ja suunnata nenä kohti Helsinkiä. Sitä ennen kävimme kuitenkin vielä vähän kävelyllä. Toimintaa täynnä ollut lauantai ei paljon tuntunut Sir Rassoun jaloissa, pikkuherra nimittäin liikkui lähinnä alla näkyvällä tavalla...