Treenejä ja keskikesän juhlaa

Viime viikkoina on ollut vaihtoehtoina joko puuhata koirien tai kirjoittaa koirista, joten valinta on ehkä ymmärrettävästi osunut tuohon niiden kanssa puuhailuun. Kun ihminen haalii samaan syssyyn tokotreenejä, agitreenejä, jälkitreenejä, hakutreenejä, näyttelyreissuja, kylppäriremppaa ja juhlajärjestelyjä, niin ylimääräinen aika on hyvinkin kortilla.

Parhaina treeniuutisina kerrottakoon, että Rassonen on ollut ihan ässä meidän jälkitreeneissä. Ollaan tehty nurmijälkeä ja Raimosen tarkkuus ja keskittymiskyky on ollut ihan superhyvää. Hiano Rassi! Jälkiopekin antoi ymmärtää, että Rassilla on hyvä nenä ja sille voisi ihan hyvin suunnitella (johonkin hamaan tulevaisuuteen) koetta peltojäljelle. Mua itseä kiinnostaisi tuo erikoisjälki kaikkein eniten, kun siinä ei tarvitsisi tehdä mitään PK-tottisteluja. Ehkä me vielä joskus...!

Todellisena ilouutisena meiliini saapui tieto, että me päästään HSKH:n hakuryhmään! Ihan huippua! Luulen, että haku sopii Rassille kuin kuuma veitsi voihin. Siinä saa käyttää nenää, juosta ja löytää ihqui uusii ihmisiiiii! Tosin tämän viikon varrella Rassosesta on yhtäkkiä paljastunut uusi puoli...se ei enää ihan estoitta rakastakaan jokaista uutta tuttavuutta. Hmmm.

Juhannuksena oltiin mökkeilemässä meidän oman porukan ja Lauran, Teron, Aadan ja Antin voimin. Antti ja Janne olivat erään iltalenkin varrella tehneet Rassosselle pienen "hakutreenin". Janne oli käskenyt Antin mennä metsään piiloon ja Antti oli tehnyt työtä käskettyä ja epäillyt suureen ääneen, ettei Rassonen voi löytää häntä, koska hän etsii niin vaikean paikan. Ramponen oli tiennyt heti mikä on homman nimi ja Jannen päästettyä sen irti, se oli lähteny metsä ryskyen painamaan Antin luokse. Antti oli ollut ihan huulipyörenä, kun Rassi oli löytänyt piileskelijän alta aikayksikön :) Saa nähdä miten Rassonen pelittää, kun se pääsee ihan oikeasti treenailemaan.

Juhannuksen ohjelmaan piti kuulua myös Rassin uimakoulu, mutta se jäi vain haaveeksi, kun vesi oli mun mielestä ihan liian kylmää. En tarennut kahlata niin syvälle, että Rampon jalat eivät olisi ottaneet pohjaan. Se siitä siis. Japukan osalta asialistalla oli nyppiminen, jonka sain hoidettua puolittain. Homma saatiin sitten pakettiin viikolla ja Jadelta paljastui nätti uusi karva, kun vanha reuhka vedettiin pois.

Mukana menossa oli myös Neiti Kesäheinä.

Miesväki, Rassia lukuunottamatta, kävi myös ihastelemassa juhannuskokkoa. Laura ja minä tyydyttiin lähinnä kauhistelemaan sitä...sen verran oli korkeat lieskat, jotka meidän mielestä nuoli pelottavasti läheisiä koivuja.

En tiedä mikä ihmeen ikävaihe Rassosella on menossa, kun se tuntuu ottavan kaikki asiat niin tolkuttoman vakavasti tällä hetkellä. Se sai jotain ihmeslaageja mökilläkin ja yritti kukkoilla ja komennella kaikkia muita paitsi mua ja Aadaa. Jannekin kuului kategoriaan "vieraat eli komenneltavat". Sama lesoilu jatkui tämän viikon tokotreeneissä ja mun haaveet loppukesän tokokisoista kyllä kariutui siihen, kun meidän luoksepäästävyys meni treeneissä ihan persiilleen. Rassonen selkeästi kuvittelee voivansa määrätä, että kuka sitä saa lähestyä ja millä lailla. Toivon todella, että tämä on joku ohimenevä vaihe, kun se on muutenkin käyttäytynyt oudosti viime viikkoina. Jälkitreeneissä juttelin samanikäisen snakupojan emännän kanssa ja hän oli sitä mieltä, että tommoinen outoilu on hyvin tuttua ja jopa normaalia, kun nuo pojankoltiaiset kehittyy niin hitaasti, että ne vielä vähän etsii itseään. Toivottavasti meidän pusupelle tekee paluun, koska tollainen elvistely on kohtuullisen raivostuttavaa ja estää aika tehokkasti meidän kisauran aloituksen.


Rassi on myös saanut alkaa treenata retkireppunsa kantamista, kun meidän vaellusreissu alkaa uhkaavasti lähestyä. Nyt, kun täytyy ottaa kahden koiran ruuat mukaan, niin isompi kantakoon osan niistä. Rassi oli kyllä hauska, kun se sen reppu tuli postissa ja otin sen paketista esille. Rassonen oli tietty kyyläämässä, että mitäs jännää paketista tulee ja, kun nostin repun esille, Rassi nosti kytkintä ja lähti välittömästi pakoon :) Rampo vihaa jostain syystä valjaita ja juoksee niitä aina karkuun. Ilmeisesti se tulkitsi repun heti valjaiden kaltaiseksi kidutuslaitteeksi ja päätti liueta paikalta :) Mä en edes ehtinyt sanoa, että "hei katos, tää on sulle" ennen kuin snautserista näkyi vain perävalot. Ei se ihan tyhmä ole :) Jade vaikutti Rassin repunkäytöstä syvästi järkyttyneelle ja meni ekat 10 minuuttia lenkistä korvat luimussa, haistelematta mitään. Kai Rassi oli kertonut sille, että valjaat/reput/you name it ovat EVIL ja Jadeakin vielä odottaa samanlainen kohtalo, jos se ei käyttäydy liioitellun kiltisti :) Jade parka, kaiken se kans uskoo;)

Kiire, kiire, kiiiiireeeeee

Miten koko ajan voi olla näin kiire?! Ihan kamalaa. Elämä on ollut yhtä kylppäriremppaa ja koirien kanssa puuhailua. Tuntuu, että ei ehdi tehdä yhtään mitään muuta. Yksi ilta tosin löysin itseni Ojangosta treenikentältä talkoista ja mietin siinä rikkaruohoja nyhtäessäni, että koskakohan sitä ehtisi nyppiä rikkaruohot ihan omalta pihalta...No, mitäpä sitä ei tekisi saadaakseen talveksi treenipaikan.

Ollaan taas käyty Emmillä ageilemassa. Ohjelmassa on ollut takaaleikkausta ja valssia. Rassonen on mennyt tosi hyvin ja Japukka on myös kirmaillut kovalla sykkeellä. Yllättävästi Rassosenkin saa kääntymään, kun vain opettelee ohjaamaan. Jade taas saa harjoitella mielumminkin irtoamista - se, kun on vähän liiankin hankasti mussa kiinni.

Tuossapa kai ne tärkeimmät treenikuulumiset. Ja ehkä senkin nyt voisi mainita, että kävin Jaden kanssa cacib-jahdissa Ruåtsin maalla. Ihan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi kiirettä muutenkin, niin lähdinpä sitten viime perjantaina kohti Pohjanmaata, sieltä lauantaiaamuksi Vaasaan ja Vaasasta...ta da dad da daa...Gällivareen.

Hypättiin siis Kirsi-kasvattajan asuntoauton kyytiin ja mukaan lähti myös Staffan (Argenta's Falstaff Fakir). Matkaa oli paljon, mutta se sujui hyvässä seurassa oikein rattoisasti. Pysähdyttiin Oulussa vähän ruokailemaan ja saimme siinä samalla hyvän muistuksen Suomen kesäsään arvaamattomuudesta. Jätettiin nimittäin auton kattoluukku auki ja kuinkas sattuikaan, niin meidän lounastaessa alkoi ihan armoton vesisade ja autossa oli vähän kosteaa, kun tultiin takaisin. Saatiin vielä käydä ostamassa sadetakitkin ennen kuin kannatti edes yrittää päästä takaisin autolle. Vettä tuli ihan kunnolla.

Ja eipä se vesisade ihan tuohon yhteen kuuroon jäänyt...vaan sitähän tuli. Ja tuli. Ja tuli. Oltiin illalla jo hyvissä ajoin Jälliksen leirintäalueella ja ilta sujuikin rattoisasti koiria (ja vähän itseämmekin) huoltaessa. Minä olin ihan rättipoikkiväsynyt raskaasta viikosta, joten nukuin suht hyvin koko yön vaikka ihan meidän auton viereisellä lasten leikkialueella mellasti joku todella mukava ruåtsalaisseurue, joka jaksoi jutskailla koko yön. Pälätys loppui vasta, kun vesisade alkoi kello 06. Kirsi kävi jossain välissä karjaisemassa seurueelle, että "Gå nån annanstans, jag vill sova!", mutta eipä tuosta mitään mainittavaa apua ollut. Mä vain kuuntelin, että aijaa, nyt joku nainen kävi vihdoin sanomassa niille jotain. Olin niin unenpöpperössä, että en edes tajunnut, että se "joku nainen" oli Kirsi :) Herättiinkin sitten sateiseen aamuun enenmmän tai vähemmän väsyneinä.

Ei muuta kuin tavarat kasaan ja kohti näyttelyaluetta. Meinasin oikeasti lentää peffalleni, kun avattiin luettelo. Kymmenen koiraa Suomesta ja mukana myös Eveliinan ja Pekan Boston :) Mä, kun olin ihan sata varma, että kukaan muu (kuin minä) ei ole niin hullu, että lähtisi pääkaupunkiseudulta asti Ruotsin Lappiin. Siellähän me sitten kuitenkin nökötettiin vierekkäin kehän laidalla :D

Tässä vaiheessa naamalla on vielä typerä, toiveikas virne. Mun asu kertonee jotain lämpötilasta. Päälläni on nimittäin suurin piirtein kaikki vaatteet mitä mulla oli mukana.

Kovia koiria oli paikalla, kun tuomarikin totesi, että "very high quality today". Jade liikkui hyvin verrattuna Tallinnan helteeseen. Mä itse olin jotenkin ihan kuutamolla, kun oli niin kylmäkin, että juostessa oli jalatkin ihan puutuneet ja seisottaminenkin meni jotenkin ihan haahuillessa. Vettä tuli enemmän tai vähemmän koko ajan. Niin, pitää kai tässä vielä kertoa lopputulos. Jade oli PN4 ja Staffan PU3 vara-sertillä. Ei siis saatu niitä cacibeja, jos se jäi jotenkin epäselväksi. Että sellanen keikka.

Saatiinhan me arvostelukin. Se meni näin.
"Vahva, kompakti. Hyvä eturinta. Hyvä karva. Tyypillinen pää. Hyvä säkä, vahva selkä. Täydelliset kulmaukset. Riittävä eturinta. Oikeanlainen etuosa. Liikkuu vapaasti."

Mä olen vähän liikaa ollut noissa toko- ja agilitytreeneissä missä jätetään aina kunnon hajurako, ettei häiritä toisia koirakoita. En ole vielä ihan sisäistänyt sitä, että näyttelyissä pitää (?!) olla samassa läjässä muiden kanssa...se ikään kuin käy ilmi tästä kuvasta. Meirän Lale kipittää omassa ylhäisessä yksinäisyydessään :)

Kotimatka tultiin rivakasti ja lähdin ajamaan Vaasasta kohti kotia jo iltakymmeneltä. Jossain noin 100 kilometriä Tampereelta sain kiinni kymmenien autojen letkan. Vähän aikaa siinä sai pohtia, että mikäs juttu tämä nyt on, kunnes tajusin, että Provinssistahan nämä taitavat olla tulossa. Tilanteen teki ongelmalliseksi se, että se letka ajoi 100km/h aluella vain 80...Hermohan siinä meni ja ohitin ja ohitin ja ohitin ja ohitin, kunnes oli enää pari autoa jäljellä ja näin, että niiden edessä tie oli vapaa. Vihdoin!! Silloin mun perään ampaisi joku toinenkin auto ja ajattelin, että onkohan se pirulainen siviilipoliisiauto, joka mittailee mun nopeutta. Jatkoin kuitenkin viimeistenkin autojen ohi ja se toinen auto tuli perässä. Vähän siinä jänskätti, että mikähän tämä kuvio oikein on. Hetki sitten huristeltiin peräkanaa, kunnes mutkan takaa paljastui pari poliisiautoa ja poliisisetä, joka viittoi mut tien sivuun. Ensin yritin tiristää pari kyyneltä ja mietin selityksiä huonosta näyttelymenestyksestä yhdistettynä jumalattoman pitkään matkaan ja sitten ehdin miettiä, että kuinkahan paljon tämä nyt sitten maksaa, kääk. Pysäytin auton ja paniikissa avasin vahingossa takaikkunan :) Pokkana takaikkuna kiinni ja etulasi auki. Komea, nuori polliisi vain tokaisi, että "Joo, tää puhalluttaminen on vähän helpompaa, jos hoidetaan se tästä etulasista". Musta tuli ulos vain jotain epämääräistä hihitystä ja päänsisäisesti tanssin ripaskaa onnesta. Nollat tauluun ja matka jatkui :D Kotona oltiin kahden aikaan yöllä ja aamulla lompsin töihin. Kaipa tämän reissun voisi tiivistää Seppo Rätyä mukaellen "Ruotsi on p***a maa" ;))

Jade 6 vuotta!

Pikku-Jaduli täytti tänään kuusi vuotta ja tätä juhlittiin tietysti kakun kera.

Ihan ensimmäisenä kakusta katosivat nakkikynttilät ja sen jälkeen loputkin kakusta katosi parran kätköihin.

Paljon Onnea Jade!!! :)

Piskit Tallinnassa

Me suunnattiin viikonlopun viettoon tuonne etelänaapuriin, jossa Jade osallistui koiranäyttelyyn. Ensin kuitenkin hoidettiin turistiosuus pois alta ja käytiin parilla geokätkölläkin. Meidän Parrat herättivät niin paljon huomiota, että se oli lähes hämmentävää. Mä tosin teeskentelin, etten huomannut ihmisten lässytystä niille, koska Rassista kuoriutui taas se Retki-Rassi, joka pitää kaikki lähestyjät loitolla haukkumalla iholle tulijat maanrakoon. Onnistuttiin kuitenkin käymään myös terassilla aiheuttamatta aivan valtavaa metakkaa.

Jade taas yllättäen ei olisi voinut käyttäytyä paremmin. Terassillakin se vain otti rennosti ja vetäisi pikku päikkärit. Janne nimesikin Jaden sen hyvien nukkumisominaisuuksien vuoksi uudelleen. Jannen mukaan Jadelle sopisi nimeksi Doctor's Order Rest'n Relaxation.

Sitten tietty otettiin pakollisia turistiotoksia.

Ja loggailtiin löytyneitä kätköjä.

Pitkän päivän jälkeen myös Rassista löytyi välillä epäkunnossa olevat uniomaisuudet ja se hakeutui, öh, ei niin miellyttävän oloisiin paikkoihin lepäilemään. Kylmä ja kova ovat Rassosen ykkösvaatimukset, kun se etsii itselleen petipaikkaa.

Myös jonkilainen katos on sen mielestä aina hyvä juttu. Pöydänalus rules.

Jade söpöili ensin lattialla...

...kunnes mä ihan vahingossa pyysin sen sänkyyn...kun se tuoksuikin niin hyvälle....ja oli söpö...ja niin kiltti. Ei kerrota kellekään.

Illalla päästiin Jannen kanssa syömään ihan kahdestaan, kun todettiin huoneen ovi sisäänpäin aukeavaksi ja sen verran raskaaksi, että Rassonen ei saa sitä mitenkään auki. Vetäistiin sitten ruuan päälle lähes 10 tunnin yöunet ja sitten oltiinkin valmiina näyttelykoitokseen.

Jade ja valioluokan kilpakumppanit.

Me saatiin Jaden kanssa juosta ihan urakalla, kun tuomari juoksutti meitä uudelleen ja uudelleen. Siinä alkoi itse kullakin vähän puhti loppua, kun juoksee kehää ympäri auringon paahteessa kierros tolkulla. Japulia ei lopulta enää kiinnostaneet edes lihapullat vaikka mä lähes hieroin niitä sen nenään, kun yritin saada sen innostumaan. Urheasti se silti tepsutti, mutta pari viimeistä kierrosta oli sille kyllä ehdottomasti liikaa.

Tässä menossa viime hetken syynäys ja valioluokan voittajan valinta. Kolmanneksi ja neljänneksi tulleet saivat odotella hyvän tovin ennen kuin tuomari teki päätöksensä Jaden ja venäläisen Ankor Kurazh Barkarollan välillä.

Vielä vähän parranpöllytystä. Jade oli kyllä ihan tympeänä, mutta mä yritän vielä hymyillä, että se hymy tarttuisi Jadeenkin :)

Summa summarum. Oltiin valioluokan kakkosia ja meille napsahti vara-Cacib. Vasta tämän jälkeen tuli parasnarttu-luokka, jossa oltiin kolmansia. Jade siis VAL ERI2 PN3 Vara-Cacib.

"Olinko hyvä?"

Arvostelu kuului näin: Kaunis feminiininen pää, jotain silmistä (en saa selvää käsialasta), oikeanlainen niska, hyvät olkapäät, hyvä eturinta, hyvät kulmaukset, liikkuu erittäin hyvin sivusta, vähän ahdas edestä ja takaa, erinomainen karva ja väri.

Kahden väsyttävän päivän jälkeen meillä oli peräkontillinen aika nuutunutta porukkaa. Jopa Rassi nukkui mun sylissä eikä piitannut ohikulkijoista mitään. Keikka siis heitetty ja nyt vain kohti uusia seikkailuja.

Uimataidoton Partanaama

Viikolla treenattiin taas agia ja tokoa ja oltiin Heinin kanssa aikeissa mennä Ojankoon myös torstaina vapaapäivän kunniaksi vähän agiliitelemään. Siellä oli kuitenkin kisat käynnissä, joten päätettiin sitten lähteä Sipooseen lenkkeilemään ja uittamaan koiria. Sillä reissulla tuli sitten ihan virallisesti todistettua, että Rassi ei osaa uida. Ei ossoo ei. Laitetaan tähän nyt aiheeseen liityvä kuvatus viime kesältä, missä näkyy hyvin Rassin omituinen "uinti"tyyli.

Heiteltiin keppejä koirille rantaveteen ja nehän hakivatkin niitä ihan kaasu pohjassa. Jade tosin tyytyi katselemaan rannalta nuoriso-osaston melskaamista. Jadullehan on ihan kauhistus kastella edes varpaitaan! Jossain vaiheessa vedessä oli jo useampiakin keppejä, joita nuoriso ei ollut käynyt hakemassa, kunnes Rassi Rassonen yhtäkkiä keksi, että hänpä riuskana poikana käy hakemassa ne kauemmas ajautuneet kepit. Niinpä Sir Rassou lähti kauhomaan hyvin omintakeisella tyylillään kohti keppejä. Mutta. Jos koira on pystysuorassa asennossa ja etutassut kauhovat veden pinnalla, jokainen voi hyvin helposti päätellä, että sillä konstilla kepit lipuvat yhä kauemmas ja kauemmas. Aluksi meitä vähän nauratti tuo Rassin touhu. Siinä vaiheessa, kun se päätti kääntyä ympäri huomatessaan tilanteen toivottomuuden ja jäi pärskimään ihan paikoilleen homma alkoi saada vähän vakavampia sävyjä. Rassonen ui ja ui, mutta kun liike suuntautuu suoraan ylöspäin, niin homma ikään kuin seisoo paikoillaan, ihan kirjaimellisesti. Sitten, kun koiruuden nenäkin alkoi olla jo kohtisuoraan ylöspäin ja näkyi, että sehän tappelee ihan tosissaan uppoamista vastaan, meikäläinen repäisi kengät jalasta ja syöksyi vaatteet päällä apuun. Lammessa oli niin syvää, että mullakaan ei yltäneet jalat pohjaan vaan uin huonolla uimataidollani Rassin luokse ja sain siitä sen verran otetta, että riuhtaisin sitä niskakarvoista myöskin veteen kiirehtineen Heinin suuntaan. Heini sai sitten Rassista uuden otteen ja työnsi sen edelleen kohti rantaa. Niinpä se vihdoin pääsi pois vedestä. Voin sanoa, että kylläpäs tärisytti tuon jälkeen. En tiedä olisinko saanut Rassia yksin sieltä vedestä edes pois! En muista milloin olisin viimeksi uinut Suomen vesissä, joten tulipa sekin homma taas hoidettua ja talviturkki heitettyä. Mun mielestä vesi on aina ihan liian kylmää, mutta nyt sen lämpötilaa ei edes huomannut. Ja kuten arvata saattaa, Rassille ei jäänyt mitään kammoa asiasta, vaan se lutrasi ihan normaalisti rannassa sen aikaa, että kuivattiin vähän litimärkiä vaatteitamme......ja tämän päivän agittelun jälkeen se pulahti uppeluksiin likaiseen ojaan Hupin kanssa. Mitä tästä siis opimme. No, Rassi ei oppinut mitään. Minä opin, että ei se vesi niiiin kauhean kylmää olekaan.