Joulu mökillä

Pakattiin torstaina koirat autoon ja aloitettiin matka kohti mökkiä missä äiti, iskä ja Antti jo olivat odottamassa meidän Ryhmä Rämää. Matkustuskammoinen Piippu jäi kotiin Heinin hellään huomaan. Kiitokset hoidosta vielä tätäkin kautta!

Rassi ja Jade saavat matkasta täydet kymmenen pistettä. Jopa Rassi malttoi olla koko viisi ja puolituntisen matkan ajan takakontissa ihan kaikessa rauhassa vaikka siellä olisi ollut teoreettista painiseuraa. Ja sama mennen tullen. Hyvä Rassi, niin sitä pitää!

"Auttakaa, meidät on vangittu tänne"

Matkan varrella auton lämpömittari putosi kylmimmillään -29 pakkasasteeseen eikä mökin pihassakaan juurikaan sen lämpimämpi ollut. Säätiedotukset olivat pitkin viikkoa varoittelleet paukkupakkasista, joten olin käynyt ostamassa Jadelle haalarin kylmyyttä vastaan. Rassillahan on heinäkuussa Lapin reissua varten ostettu mantteli, joka sekin pakattiin mukaan. Jaden punaiselle "tonttupuvulle" olikin käyttöä, kun tuntui, että ilman sitä arvon rouvalla oli vähän vilu. Rassilla oli mantteli tasan yhdellä ulkoilukerralla päällä. Sen jälkeen se päätti, ettei suostu enää moiseen mamoiluun ja juoksi mua karkuun ympäri mökkiä, kun vaan nostin manttelin esille. Päätin sitten, että olkoon tämä maailman historian ensimmäinen kerta, kun annan jossain asiassa Rassille periksi ja olkoon sitten ilman takkia, jos se nyt on niin kauheaa kulkea se päällä. Ja eipä tuo lähemmäs 30 asteen pakkanen näyttänyt meidän säänkestävää nausteria häiritsevän pätkän vertaa. Rampo paineli luojan luomassa asussa ilman huolen häivää. Ulkoiltiin joka päivä ihan mukavasti vaikka pakkanen olikin aika hurja. Kukaan ei kuitenkaan näyttänyt palelevan, kun kaikilla oli oikeat varusteet niskassa.

Jadekaan ei varsinaisesti ilosta repeillyt, kun puin sille tonttuhaalarin niskaan. Tein kerran sellaisen mokan, että puin Jaden ennen kuin olin itse valmis ja voi hyvänen aika mikä ääni siitä pienestä koirasta lähti, kun se seisoi haalarin takia jähmettyneenä keskellä lattiaa. Jade märisi ja itki ihan sydämensä pohjasta mmääärrrmääärrrmäärrryyyyyhhhnyyyhhhh. Sen surkeampaa koiraa ei voi olla kuin Jade odottamassa ulos lähtöä haalarissaan.

Jade ihanoi itsensä kaikkien mökillä olijoiden sydämiin ja se saikin heti kutsun tulla mökille uudelleen. Meinasipa äiti jopa pakata sen laukkuunsa ja viedä Brysseliin mennessään. Jostain todella kummasta syystä Rassi Supersählä Rassonen ei saanut yhtä ainutta kutsua tulla uudelleen mökkeilemään. Enkä kyllä kuullut kenenkään suunnittelevan sen anastamistakaan...

Rassi kärsikin taas mökillä jonkinasteisesta raitisilmamyrkytyksestä, joka sai sen käyttäytymään tavallistakin typerämmin. Rassi olisi halunnut leikkiä lähes loputtomasti Jaden kanssa, joka puolestaan ei ollut poikansa leikeistä millään tasolla kiinnostunut. Rassi saikin taas jäähyillä ihan urakalla. Tultiin myös Antin kanssa siihen tulokseen, että Rassilla täytyy olla sama syndrooma kuin juuri lehdissä ollella "mitään pelkäämättömällä naisella" tai vaihtoehtoisesti ehkä jotain pientä hapenpuutetta synnytyksessä...Eipä kyllä Jadekaan aina ihan täysillä ole matkassa. Kun katsoo sen hännänjahtaus-kuperkeikkoja, niin täytyy vain todeta, että kukaan ei ole täydellinen :)

Mökkijoulun voisi ehkä tiivistää, että mökki oli ihana, maisemat olivat ihanat, Jade oli ihana ja Rassi...noh, Rassi oli oma itsensä.;) Nyt kyllä itsekin alkaa tajuta kuinka erityislaatuinen otus tuo meidän Rassi on, kun on viikon verran elellyt myös Jaden kanssa. Jade on niin ihanan normaali. Ja se tottelee. Heti. Eikä kokeile kaikkia mahdollisia sääntöjen rikkomuksia parin minuutin välein. Ihan kuin ne säännöt muuttuisivat siitä mitä ne ovat tämän puolitoista vuotta olleet. No, ehkä Rassikin sitten viisivuotiaana...niinhän kaikki ovat mulle kovasti vakuutelleet. Ja nythän meillä ainakin on ihan elävä todiste siitä, että viisivuotias snautseri on kuin onkin mahtava!

Piipun joulu alkoi Tapaninpäivänä iltapäivällä, kun päästiin takaisin kotiin. Pipetin sai kinkkua, hellittelyjä ja omat lahjansa. Piippua ei tuntunut joulun myöhästyminen haittaavan vaan se otti kaikki lahjomiset ja lässytykset kehräten vastaan.

Niin, ja vielä siitä kinkusta...kun oli vähän epäselvyyttä, että kävikö se Rassin suussa vai ei....nyt sen ehkä voi tunnustaa, että kröhöm, siinä saattoi käydä niin, että se ihan pikaisesti sittenkin käväisi Rassin suussa...soooorry.

Iloista Joulua!

Piippu, Rassi ja Jade sekä isäntäväki toivottavat kaikille Iloista Joulua!

Alla Rassi antaa vinkkejä ja toimintaohjeita joulukuvauksiin pakotetuille koirille.

"Ota mahdollisimman kärsivä ilme ja tuijota se ilme naamallasi kaukaisuuteen. Asiaa voi auttaa, jos lakkisi on vinossa, koska täten mahdollisuutesi säälipisteisiin kasvaa."

"Ellei sääliä ala herua, tempaise lakki päästäsi."

"Ravistele lakkia mielenosoituksellisesti."

"Silppua lakki mahdollisimman pieniksi paloiksi. Hyvällä tuurilla lakkeja on vain yksi ja tällä keinolla kuvaukset loppuvat, kun lakkia ei enää ole. Ja mikä tärkeintä, selviät tästäkin haasteesta voittajana!"

"Yksi pieni snautseri...

...marssi näin, lumista tietä eteenpäin. Koska matka oli hauska niin, pyysi hän mukaan yhden toverin.”

Viime viikon perjantaina meidän porukka koki pienimuotoisen mullistuksen, kun Rassin äippä Jade (Doctor’s Order Joy’n Jubilation) saapui Espoosta meille yhteiselokokeiluun. Jaden perhe joutuu valitettavasti siitä luopumaan ja niinpä Jade varmaan kaikkien suureksi hämmästykseksi tuli meille :) Otin Rassin mukaan hakumatkalle, kun Janne ei ollut kotona ja mun periaatteena on, että työpäivän jälkeen koiruutta ei enää jätetä yksin kotiin. Rassi oli takakontissa ja Jade turvavöissä takapenkillä. Pieni tarkennus - Rassi oli takakontissa noin kolme sekuntia, jonka jälkeen se murtautui sekä koiraportin että siihen asennettujen lisävahvistusten läpi takapenkille. Tämä kuvio toistui kolmesti ja joka kerta vedin auton pysähdyksiin lumen kaventamille kaduille, josta kanssa-autoilijat eivät ymmärrettävästi ilahtuneet. Sitten vaan Rassonen niskap**seotteella takakonttiin missä se pysyikin niin kauan, että ehdin takaisin kuskin paikalle istumaan. Niinpä Rassi sitten lopulta päätyi apukuskin puolelle lattialle missä pystyin nuijimaan sitä paikalleen oikealla kädellä matkan edetessä. Turvallista matkaa vaan…Mä jo pelkäsin, että Jade traumatisoituu tästä vauhdikkaasta alusta, mutta eipä se suuremmin näyttänyt järkyttyneen. Pääsipä heti selville siitä millaiseen porukkaan se on liittymässä.;)

Ensimmäinen ilta sujui sitten Rassosen ollessa innosta pöyheänä ja se liehitteli Jadea väsymättömästi. Äippä ei suuremmin yli-innokkasta ihailijasta lämmennyt vaan komensi Rapponin aina pois kimpustaan. Rassi uskoi ärähdyksiä hienosti, mutta pienet takapakit eivät kuitenkaan saaneet sitä lopettamaan yrittämistä uudelleen ja uudelleen. Ja vielä uudelleen. Yö meni mukavasti, kun Rassi oli remmissä meidän sängyn jalassa kiinni :) ja Jade toisella puolella sänkyä omalla pedillään. Piippu oli kovin kiinnostunut Jadesta ja se tuli makuuhuoneeseen vähän tutkailemaan tilannetta. Jadea Piippu pelotti ja Jade olikin ihan hämmentyneen oloinen. Kumpikin kurkki toisiaan vähän kummissaan. Piippua asia jäi kuitenkin ilmeisesti vaivaamaan ja se päätti ottaa selvää, että mikäs olio se Jade oikein on. Niinpä muutama minuutti sen jälkeen, kun olimme kaikki nukahtaneet heräsimme kauheaan uikutukseen ja makkarissa paineli sekä kissa että koira edestakaisin. Piippu oli ilmeisesti käynyt haistelemassa Jadea pimeyden turvin mitä Jade oli säikähtänyt kuollakseen ja kaaos oli valmis. Rassi hönki remmissään ihan innoissaan, kun rouvat saivat vähän äksöniä aikaan. Tämän pikkuepisodin jälkeen Piippu muuttikin asumaan kellarikerrokseen…

Lauantai sujui suht sopuisasti mitä nyt Rassonen pisti mulle ja Jannelle oikein kunnolla hanttiin, kun kiellettiin sitä Jaden härkkimisestä. Uskomaton tyyppi, kun uskaltaa tapella ihan kunnolla vastaan. Mä sain osakseni vain pienen urahduksen, mutta Janne ja Rassi saivat oikein vähän painia. Taisi olla vähän rankka päivä Jästipääherralle, kun sekä äiti että isäntä ja emäntä pistivät herraa kuriin. No, uskoipa Juntti Koiranen ainakin hetkeksi, että kuka meillä EI määrää. Siistin myös molemmat koirat ja Janne tuli kellariin katsomaan Jaden trimmausta ihmetellen, että mikä on, kun ylös ei kuulu ollenkaan kiroilua :) Jopa Rassin trimmaus sujui ilman venkoiluja, mutta minä onnistuin leikkaamaan sen kynnen niin, että sieltä ihan pulppusi verta. Ikinä ennen ei ole kenenkään koiran kanssa käynyt noin. Rassi ei itse piitannut siitä mitään, mutta verta vuotava kynsi kyllä aiheutti melkoisia ongelmia, kun sitä verta tuli sen verran runsaasti, että se tuli kaikista siteistäkin läpi. Niinpä meidän lattia näytti säännöllisin väliajoin siltä, kuin meillä olisi murhattu joku. Kirsi-kasvattaja saikin taas kerran soiton, että apua-apua mitä nyt tehdä?! Mä oon kyllä oikein jokaisen kasvattajan painajainen, kun mulla on aina joku ongelma johon kaikkitietävä Googlekaan ei osaa vastata. :) Illalla käytiin vielä hakemassa koiruuksien kanssa Antti junalta. Antin ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, kun mulla olikin yhtäkkiä kaksi napusteria mukana.

Sunnuntaille meillä oli sovittuna treffit Hupin kanssa Mustavuorelle. Lähdimme sinne lumen tuprutessa ja me saatiinkin taas parikymmentä senttiä lisää lunta, ou jee. Rassia ja Hupia ei lumessa rämpiminen häirinnyt pätkän vertaa vaan ne painelivat hangessa hullun lailla. Lunta oli ajoittain mua ja Heiniä reiteen asti, joten saatiin rämpiä ihan kunnolla. Pikku jyrkänteissä piti laittaa itsekin neliveto päälle. Jade toimi aluksi poliisina nuorisojengin riehuessa, mutta pienen alkusähinän jälkeen Urpo ja Tosiurpo keskittyivät toistensa kehittävään seuraan ja jättivät äireen rauhaan. Mun oli tarkoitus ottaa kamera mukaan, mutta unohdin sen tietty kotiin. Metsässä oli niiiiin kaunista, että kyllä harmittaa. Tunnin rämpimisen jälkeen tultiin ladulle, josta käveltiin autoille. Jade sai välittömästi hepulikohtauksen, kun se pääsi pois kinoksista. Se veteli kyykkyjuoksua ladulla sen näköisenä, että ”Jee, me pelastuttiin! Olin ihan varma, että hukutaan sinne lumeen! Woooo, oon niin iloinen!!” Kun laitoin Rassin takakonttiin, Jadekin hyppäsi sinne ja annoin sen sitten olla siellä, kun koiruudet olivat ihan rauhassa. Siellä ne sitten mollotteli sulassa sovussa koko kotimatkan.

Sunnuntai-iltana hymyilin sängyssä onnellisena, kun koirulit käpertyivät ihan vapaaehtoisesti samalle peitolle nukkumaan<3 Kuvituksena muutama löhöilykuva todisteeksi, että mä en huijaa. Rassi ja Jade ovat ihan oikeasti osanneet ottaa ihan rennosti :) Siis myös Rassi Sählä Rassonen.

Leikkiä, leikkiä

Rapponilla oli vähän tylsä viikko, kun ei ehditty edes torstain ageihin. Hyvitykseksi viikon tylsyydestä se pääsi lauantaiaamupäivänä Haltialaan Pikun kanssa. Kierreltiin ja rämmittiin hangissa reippaat kaksi tuntia ja emännät olivat lenkin jälkeen ihan kypsää kauraa. Koirilla vaikutti olevan vielä lenkin päätyttyäkin ihan hyvin energiaa. Rassi-parka oli taas ihan jäästä koppura. Kaiken puremisen ja läähättämisen seurauksena sen parta oli vain yksi kova laatta ja jalat pelkät jääpuikot.

Pikku näyttää kuinka hyvän otteen jäisestä parrasta saa.

 Rassosen jalkakarvat ovat ihan mukavan karheat, mutta kyllä niihinkin jää lumi kiinni, jos siellä kinoksessa mahaa myöden tuntikaupalla tarvotaan.

Hetken tyypit jopa puuhasivat omia juttujaan. :O

Ja sitten taas mentiin.

Rassi otti lenkin jälkeen pienet päikkärit ja heti herätessään se oli sen näköinen, että eikö kukaan aio viedä mua tänään lenkille, HÄH?! Voi pyhä jysäys. Janne sitten armahti väsyneen emännän ja kävi vielä heittämässä pienen lenkin Ramposen kanssa. Sen jälkeen Rassoliini oli sitten ihan tyytyväisen näköinen. Illalla lähdettiin vielä snakukerhon tokovuorolle Konalaan.

Konalassa Rassosta odotti erikoinen yllätys. Aikataulut olivat menneet sen verran uusiksi, että kaikki muut olivat jo treenanneet, kun me tulimme paikalle. Hupikaan ei päässyt tulemaan, joten me oltiin Rassin kanssa ainoat toiselle treenitunnin puolikkaalle tulijat. Niinpä siinä sitten jotenkin kävikin niin, että päästettiin paikalla jo olleet Sylvia ja Nelli halliin leikkimään Sir Rassoun kanssa. Rassi oli selkeästi vähän normaalia nössömpi aamupäivän riekkumisten jälkeen, mutta kyllä se silti jaksoi kammeta itsensä uutterasti Nellin niskaan...Silvian huudoista huolimatta. Leikkien jälkeen tein vielä vähän seuraamista, joka meni ihan surkeasti, paikallamakuuta, joka meni ok ja muutamia hallissa olleita agilityesteitä. Että sellaiset treenit tällä kertaa.

Tänään olin Messarissa katsomassa snakukehät ja pojat olivat sillä aikaa ottaneet joulukorttikuvia. Ne tulevat julkaisuun vähän myöhemmin, mutta sain kyllä ihan hyvät naurut, kun katsoin kuvat läpi. Rassilla vissiin oli taas ihan hauskaa. Kuvaajalla oli ehkä vähän vähemmän hauskaa ja vähän enemmän näpit jäässä - pakkasta, kun on taas se mukavat -15. Mistä näitä talvia oikein tulee? (Vaikka kyseisiä mainoksia inhoankin....)

Hyvää Itsenäisyyspäivää!!

Toivottelee Rassi ja isäntäväki...lippu liehuen, kuinkas muuten :) Kiitämme sotiemme veteraaneja.

Tänä itsenäisyyspäivänä jäi jopa niinkin kovalti patriootilta kuin itseltäni Tuntematon sotilas katsomatta, kun huhkittiin Jannen kanssa porraskäytävän maalauksen kimpussa. Niin vain taas loiskahti kymmenen litraa maalia seinille ja silti tuntuu, että homma on vasta puolivälissä. Sotkettiin portaatkin siihen kuntoon, että nyt ne täytyisi saada maalattua pikimmiten. Hommaa siis riittää.

Rassonen ymmärsi ihmeen hyvin pystellä pois maalareiden tieltä ja se veteli mojovat päikkärit aina maalauksen aikana. Muutoin Rassonen on superrasittava nykyään, kun se haluaisi lenkkeillä ihan koko ajan. Se piipitttelee koko päivän siihen asti, kunnes sen kanssa lähtee lenkkeilemään. Ehkä joku lähistön tyttökoiruleista tuoksuu tällä hetkellä erityisen hyvälle...? Päästän Rampon yleensä pihaan odottamaan, kun vielä itse laitan vaatteita niskaan. Sitten, kun avaan ulko-oven, Rassi vilkaisee välittömästi mun käsiin, että onko remmi mukana. Jos on, niin alkaa hyppiminen tasajalkaa "Jipii, juhuu, jihaa, ratkeeeen riemusta!" On se pöhkö. Tänäänkin rämmin (kirjaimellisesti) sen kanssa kinoksissa reilut 1,5 tuntia ja sen jälkeen se vihdoin väsähti hetkeksi.

Torstain agit menivät taas ihan mukavasti. Tosin tällä kertaa emäntä oli itse vähän vaisu, kun edellisen illan pikkujoulut painoivat vielä hieman jaloissa. Rassi sai taas tehdä alkuverkat Hupin kanssa ja oletettavasti tuo alkulämmittely oli yksi Rampoliinin viikon kohokohtia. Itse treeneissä Hupilla oli pientä teiniliisailua ilmassa ja se kävikin muutaman kerran pyörähtelemässä Rassin luona sen näköisenä, että joskos pistettäisiin leikit pystyyn. Lopulta suunnitelma onnistui ja Raimonen onnistui livahtamaan mun valvovan silmän alta. Niinpä kaksi nausterinnulikkaa viiletti ympäri hallia hyvin onnellisen näköisenä. Hyppäsivätpä ne pari estettäkin yhtä aikaa - agitreeneissä, kun kerran oltiin.

Lauantain snakukerhon tokovuorolla huomasin vasta lopuksi, että mulla oli ollut koira koko ajan irti. Ilman mitään ongelmaa, woohoo. Tätä ei voi uskoa todeksi! Paikallamakuu tosin tökkii edelleen. Rassi ei vaan pysty kykenemään makaamaan maassa, jos sen vieressä on joku toinen koira. Käykö se jotenkin sen luonteen päälle, kun joutuu makaamaan niin, että muut näkee vai mikä piru siinä on?? Kun otin paikkamakuuta uudelleen kentän toisella laidalla ja Hupi teki luoksetuloja toisella laidalla, Rassi pysyi maassa. Mutta auta armias, jos sen laittaa muiden kanssa riviin, niin sieltä on ihan pakkopakkopakko nousta istumaan. Grrrrrr. Ehkä sitä paikallamakuuta täytyisi treenata muulloinkin kuin aina silloin tällöin launtaisin, niin se saattaisi jopa alkaa sujua. Näin ne väittää. ;)

Lopuksi pääsemmekin viime talven lempiaiheeseen. Lumeen. Siis voi töttöröö. Meillä on taas ihan mukavasti tuota lunta ja lisää tulee tälläkin hetkellä. Tässä näkymä ulko-ovelta etupihan terassille. Ja tämä on vasta aamupäivän saldoa....

Rassi vapaalla

Ramboli vietti viime viikolla treenivapaata viikkoa, kun sekä agi- että tokotreenien aikaan emäntä viiletti kaupungilla pikkujoulutunnelmissa. Rassia treenien puute ei tuntunut haittaavan ja se kompensoi aktiviteettien vähyyttä leikkimällä vielä normaaliakin enemmän leluillaan. Onneksi tuo meidän öttiäinen oppi vihdoin myös leikkimään leluilla eikä vain tuhoamaan niitä salamannopeasti.

Rassilla ovat vahtiominaisuudet edelleen rikki tai ainakaan ne eivät toimi kunnolla. Janne kyseli loppukesästä, että jokohan Rassin takuu on umpeutunut vai vieläkö sen voi palauttaa, kun tuo vahtipuoli ei toimi. Rassonen haukkuu kaikki ohikulkijat pihalla, mutta kuka vaan saa tulla sisälle ja ainoa ääni, joka koirasta kuuluu on  pauke, kun häntä hakkaa tuulikaapin seiniin. Rassonen laiskuus on myös mennyt niin pitkälle, että kun Janne on tullut useammankin kerran työreissulta kotiin keskellä yötä, niin meidän Herra Koira ei vaivaudu edes nousemaan ylös. Tajuaako se muka heti, kun ovi aukeaa alhaalla, että se on Janne?? Piippu juoksee salamana ovelle, mutta koira vain jatkaa uniaan. Silmät kiinni. Edes siinä vaiheessa, kun Janne tulee makuuhuoneeseen se ei reagoi millään lailla. Makaa vaan ihan raatona. Kiesus mikä koira :) Jos mä tulen yöllä kotiin, niin Rassonen sentään juoksee heti eteiseen ottamaan mut vastaan. Onko se tosiaan näin nuorena jo päättänyt, että Janne on ihan kiva, mutta ei sen takia kannata yöuniaan pilata?? :) Meidän käppänä lopetti "turhien ihmisten" tervehtimisen vasta huomattavasti vanhempana.

Meillä on taas lunta ihan kunnolla ja pakkanen on paukkunut -15 asteen tienoilla useanakin päivänä. Ohessa muutama kuva sunnuntailta. Meidän pieni koiranen on niin onnellinen tästä sään kylmenemisestä, että sen naama oikein loistaa ilosta, kun se pääsee ulkoilemaan ilman, että tulee kamalan kuuma. Pakkasesta huolimatta Rampoliini haluaa aina iltaisin viettää joitain hetkiä yksin pihalla ja siellä se tepsutelee menemään ihan tyytyväisen näköisenä. Itse vain kurkin koiraa ja sen touhuja sisältä ikkunan läpi. Ollaan vedelty pitkiä lenkkejä ja koiruus saa juosta lähes koko ajan vapaana, kun kaikki muut lenkkeilijät ovat taas näköjään talvitauolla. Mitä kovempi pakkanen, sitä tiukempi meno Rassilla on. Onneksi koirat hikoavat pääasiassa läähättämällä. Naureskeltiin yksi ilta, että olisipa kiva, jos koiratkin hikoaisivat ihostaan. Rassi olisi koko ajan ihan märkä :) Sillä on aina niin kuuma, kun se puuhailee jotain koko ajan.

Perjantaina Ramboli pääsi leikkimään pitkästä aikaa Pikun kanssa. Haltialassakin oli mukavan rauhallista, nähtiin ainoastaan hiihtäjiä, mutta muutoin siellä oli hyvin hiljaista. Kahlailtiin reilu tunti lumihangessa ja kotiin päästyämme Rassi alkoi heti leikkiä leluillaan. Ei puhettakaan, että se olisi levännyt. Ihan käsittämätön tapaus - ei väsy mistään.

Piipun ja Rassinkin välit ovat selkeästi vähän parantuneet. Rassi on vihdoin, kaikkien näiden kuukausien jälkeen, alkanut uskoa, että Piippua ei saa ajaa takaa. Eikä Piippua tarvitse yrittää haistella ihan koko aikaa, vaan sen voi antaa olla välillä rauhassakin. Piippu ei ilmeisesti ole kuitenkaan ole vielä unohtanut kaikkia niitä kertoja, kun se on juossut menemään koira kintereillään. Niinpä se on jatkanut osittain ihan aiheettomienkin iskujen jakelua. Piippu on sen verran fiksu, että se on oppinut tietämään mikä Rassilta on kiellettyä ja Pipe saattaa ottaa ohjat omiin käsiinsä ennen kuin ihmiset ehtivät reagoida ollenkaan. Jotenkin se tuntuu luulevan, että sen tehtävänä on suojella Jannea ja mua Rassilta :) Edelleen sen paimennus menee joskus vähän överiksi ja yksi päivä se taas hyökkäsi yhtäkkiä sängyn alta Rassin jalkoihin ja huitaisi pari napakkaa iskua. Rassin rikos oli ilmeisesti sängyn ohitus liian läheltä sänkyä. Rassiahan nuo huitomiset ei haittaa ollenkaan. Olen kuullut sen vinkaisevan varmaan kaksi kertaa koko aikana ja kerran se tuli kellariin kieli veressä, kun oltiin siellä Jannen kanssa järkkäämässä paikkoja. Silloin kyllä säikähdettiin, että mitä on tapahtunut, mutta Piippu oli ilmeisesti onnistunut räppäämään koiruutta kieleen ja siinä kaikki.

Mä olin yksi kaunis ilta huomaavinani jotain älykkyyden merkkejä Rassin katseessa, kun se katseli mun hampaiden pesua. Rassihan on kuin varjo aina siellä missä tapahtuu jotain, siis ihan mitätönkin tapahtuma, kuten vaikka hampaiden pesu, saa sen liittymään seuraan. Niinpä se istuu aamuin illoin yläkerran vessassa ja katsoo tarkasti missä järjestyksessä aamu- ja iltatoimet hoidetaan. Mun mielestä sen katseessa oli jo häivähdys aikuisen koiran älyä, mutta Janne ei ole kuulemma moista vielä huomannut :)

Loppuun vielä pieni kuvasarja sunnuntain pakkaslenkiltä. Rassonen jäi musta ja Jannesta jälkeen, ku se vaan haisteli ja haisteli jotain ihanaa hajua.

"O-ou, ne on noin kaukana! Äkkiä perään"

"Tästäpä ponnistan nääääääin."

"Ungh, landaus ja taas täyteen vauhtiiiiiiiin. Ette te musta niin vaan pääse eroon!"

Ensilumi

Me saatiin torstaina ensilumi, joka valaisi maisemat ja villitsi partaisen koirulin ihan sekoboltsiksi. Ohessa muutama kuva Hupin ja Rassin tämän päiväisistä lumileikeistä.

Keskiviikkona, kun tulin reissusta kotiin, vein Ramposen pitkälle lenkille ja loppumatkasta otin sen kanssa vähän tokoliikkeitä läheisellä kentällä. Seuraaminen oli erittäin hyvää! "Nypytin" namilla alkuun oikein kunnolla pari kertaa ja sen jälkeen Rassi teki ehkä parhaat käännökset ikinä. Tyyppi veti jopa oikealle kääntymiset hyvällä sykkeellä eikä lähtenyt poikittamaan eikä myöskään valunut pois mun jalan vierestä. Sitten vaan äkkiä vapautus ja myöhennykset päälle. Tein myös muutamia seisomaan jääntejä "vapaasti hengaillessa" ja ne toimi hyvin. Maahanmeno oli nyt sitten taas nihkeätä ja piti oikein kädellä näyttää, kun seisaaltaan partanaama ei sitten taas yhtäkkiä muka (?) muistanut, että mikäs se maahanmeno olikaan. Tillitti vaan mua sen näköisenä, että makaa kuule itte tässä kylmällä hiekalla. Siitäkin sitten tehtiin kaksi onnistunutta versiota ja sen jälkeen vaan myöhennystä. Rassi suorastaan rakastaa sitä, kun se saa puskea itsensä mun jalkojen väliin ja sitten mä möyhin sitä siinä. Vaihtoehtoisesti sen kanssa voi mennä kyykkyyn ja möyhiä siinä kyykyssä.

Maahanmenon suhteen olen ollut aika varovainen, kun se siis ei todellakaan ole Rassin lempiliike. Syksyn PK-tottisharkoissahan mä sain Rampon kyllästymään niin pahasti, että se ei mennyt maahan enää ollenkaan. Otin ihan liian pitkää pätkää makuullaan meidän tasoon nähden ja herra napusteri sitten päätti lopettaa yhteistyön tasan tarkkaan siinä vaiheessa, kun arvon herran mielestä makoilu riitti. Se ei oikeasti mennyt maahan enää millään. Ei namilla eikä vihaisilla mulkaisuilla. Ei vaikka otin hätäkeinona etujaloista kiinni ja laitoin sen maahan. Se vaan jäkitti sellaisessa puoli-istuvassa asennossa ja tapitti mua sen näköisenä, että "Kuule eukko, vaikka maailma kaatuis niskaan, niin minen enää makaa. ONKO  SELVÄ?!" Enhän mä nyt sitten siellä kehdannut muuta kuin alistua kohtalooni ja suoritin sitten loput paikallamakuut muka tarkoituksella istuen...;) Mun olisi vain pitänyt nöyrtyä niiden paimentimien ympäröimänä ja sanoa kouluttajalle, että me käydään lakisääteisellä tauolla tuolla sivummalla, kun tää mun snautseri just päätti, että sille riitti. Luulen, että Ramponen olisi taas mennyt maahan ihan ok, jos se olisi voinut pitää tauon ja käydä vaikka merkkaamassa pari ruohonkortta ja tulla taas sen jälkeen tekemään hommia. Onneksi Ramponen ei kuitenkaan jäänyt tuotakaan asiaa märehtimään vaan teki seuraavissa treeneissä ihan normaalit maahanmenot.

Keskiviikon lenkinvarsitreeneissä myös luoksetulo ja paikallaistuminen menivät ihan jees. Voiko tätä nyt siis tulkita niin, että yhtäkkinen tottelevaisuuden palaaminen on todellakin pysyvä olotila?? Pentua ottaessa mä luulin, että kun se on vuoden ikäinen, mä jo kisaan sen kanssa. Hahahah!! Viime kevät ja kesä kyllä palauttivat aika hyvin maanpinnalle, että miten tämän nausterin kanssa nämä hommat oikein toimii.

Torstain agitreeneissä Rassonen sai tehdä alkuverryttelyt painimalla ja juoksemalla Hupin kanssa. Itse treenit menivät ihan ok, ei mitään huikaisevan hyvää menoa, mutta ihan jees. Tehtiin taas muutaman esteen sarjoja ja Ramponen pysyi jälleen hanskassa. Edelleen Rassia selkeästi kaihersi, jos muut koirat olivat ohjaajiensa kanssa Rassin lähellä. Mä en voi uskoa, että kaikkien kokeiltujen keinojen jälkeen vesi saa aikaan noin voimakkaan reaktion :O Ihan uskomatonta.

Lauantaina käyntiin snaukukerhon tokovuorolla treenailemassa. Tehtiin Hupin ja Heinin kanssa vähän seuraamista, paikallamakuuta ja hyppyä. Hallin hajut olisivat olleet tosi kiinnostavia, mutta Raimonen teki silti ihan mukavasti hommia.

Sunnuntain Mustavuoren lenkin jälkeen Rassonen on ottanut hyvin chillisti ja se on pääasiassa makoillut. Ei ollenkaan herran tapaista. Piippuhan on aina valmis loikoilemaan, joten se otti päikkärit sohvalla Ramposen löhötessä matolla. Huomion arvoista on kuvassa näkyvät lelut. Meillä on nyt vihdoin leluja esillä, koska Rassi ei enää tuhoa niitä! Jee! Annin ja Innan tuoma kalkkuna saa huimaa kyytiä joka aamu ja siinä ei ole vieläkään naarmuakaan. Hyvä Rassi.

Loppuun vielä viikon villieläinkatsaus: maanantain lenkillä bongattiin kettu.

Kiitolinjan Kauhu

Meidän on varmaan tästä lähtien ihan turha yrittää saada Kiitolinjalta enää minkäänlaista kotiinkuljetusta. Olin itse työmatkalla, kun meidän uusi, hieno, ihana jääkaappipakastin saapui Saksasta. Janne päästi pahaa aavistamatta myös meidän partaisen pölkkypään pihalle osallistumaan kuorma-auton uumenista nostetun kaapin sisällekantoon. Mistake. A big one.

Kaappi saapui heti aamutuimaan kahdeksan jälkeen ja Rassi sai kuulemma ihan hysteerisen riehumiskohtauksen, kun meille tuli ihana vieras mies ja alkoi hyppiä ihan urakalla miespoloa päin. Kuskilla oli käsissään toinen pää jääkaappipakastimesta, joten hän oli hyvästi satimessa snautserin roikkuessa etujaloillaan reidessä kiinni. Jannekaan ei pystynyt tekemään mitään, kun kaapin toinen pää oli hänellä. Kaappi saatiin kannettua ulkorappusille, mutta siinä vaiheessa koirasta oli niin paljon häiriötä, että ei muuta kuin pakki päälle ja kaappi takaisin maahan. Janne lähti koiran perään, joka sinkosi riemuissaan pakoon tyyliin läl läl lää, et saa mua kiinni. Nooh, olettaen, että kyllä se koira nyt rauhoittui ja jättää kantajat rauhaan, Janne ja Kiitolinjan kuski nostivat kaapin uudelleen rappusille asti...ja mikä yllätys, Rassi roikkui taas etujaloillaan tukevasti Kiitolinjan miehen jalassa kiinni. Tässä vaiheessa Janne oli päästänyt painokelvotonta tekstiä koiran suuntaan niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Omien sanojensa mukaan "huusi niin kovaa, ettei ikinä ole huutanut niin kovaa". Vaikutus? Naapurit luultavasti harkitsivat joko poliisin tai valkotakkisten soittoa paikalle. Kiitolinjan mies yritti peitellä järkytystään ja koirassa ei tietenkään ollut mitään silmällä havaittavaa reaktioita, vaan se kiikkui Kiitolinjan miehen jalassa ihan samalla intensiteetilla kuin hetkeä aiemminkin.

Eli taas kaappi maahan ja koiran metsästykseen. Ja koira tietysti juoksee karkuun ja lällättelee mennessään. Tässä vaiheessa Kiitolinjan mies oli arasti kakistellut kurkkuaan ja ilmoittanut Jannelle, että "Kröhöm, tuota, nyt teidän kissa karkaa." Siis voi kääk! Piippu oli istunut ulkoportailla! Se oli oletettavasti tullut Jannen avuksi koiran kurittamisessa kuultuaan mölinän sisälle :) Täydeksi arvoitukseksi jää, että miten se oli portaille päätynyt, kun Janne oli lukinnut sen kaikkien mahdollisten varmistusten taakse kellariin välttääkseen juurikin sen tilanteen, että se olisi yhtäkkiä pihalla. Piippuhan ei missään nimessä halua mennä ulos, vaikka se on aikoinaan kadulla elänytkin. Raukka pelkää ihan vellit housussa (kirjaimellisesti) ja sitä ei varmaan ikinä saisi enää kiinni, jos se jotenkin ulos joutuisi, niin kovaan paniikkiin se aina menee, jos se jostain syystä joudutaan viemään pihalle. Piippu kuitenkin onneksi juoksi heti takaisin sisälle ja koirakin tajusi hetken pysytellä vähän sivummalla.

Ei muuta kuin kaappi taas ylös ja ulkorappusia kipuamaan. Koira kannusti kantajia edelleen hyppimällä päälle uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Ja uudelleen. Voi pojat, että Rassilla oli taas kivaa! Kolmas kerta kuitenkin toden sanoi...sillä seurauksella, että kaikkine pakkauksineen kaappi ei mahtunutkaan ulko-ovesta sisälle :) Taas pakki päälle ja kaappi kellarin ovesta sisälle, mistä se mahtuikin hyvin. Kuljetusfirman vastuu periaatteessa loppuu siinä vaiheessa, kun vastaanottaja on todennut, että kuljetuspaketti on ehjä. Janne halusi kuitenkin avata paketin ja todeta, että myös itse tuote on ehjä. Jostain kumman syystä kuski-raukka ei uskaltanut alkaa pullikoimaan vastaan. Voisiko hyvin primitiivisillä koiranmetsästystavoilla sekä niihin liitetyillä vielä primitiivisemmillä "keuhkot tyhjäksi"-tyylisillä äänitehosteilla olla jotain tekemistä asian kanssa?? ;) Kuski raukka varmaan luuli, että Janne tempaisee häntä nenään, jos hän ei suostu odottelemaan paketin avaamista. :)

Päästiin varmaan heittämällä Kiitolinjan horror-asiakkaiden listan kärkisijoille..Lienee siis sanomattakin selvää, että tässä vieraiden kohtaamisessa meillä on tuon koiruuden (ja ehkä isännänkin?? ;)) kanssa vielä hieman työsarkaa edessä.

Piippu the Police

Sain kuin sainkin itseni pakotettua jatkamaan aloittamani nyppimisurakan loppuun ja nyt meillä asuukin Juice Leskisen näköisen snautserin sijaan hyvin luikeromainen sporttimallin snautseri. Rassoselle kasvoi edellisen alasnyppimisen jälkeen kummallinen karva ja epäilenkin, että kuukauden oksutaudilla oli siihen osuutensa. On varmaan hankala kasvattaa karvaa, jos ei oikein ole mistä repäistä ravintoa siihen. Nyt vanhan karvan alla oli nätin näköistä ja tasaista karvaa kasvamassa, joten ennusmerkit näyttäisivät, että tällä kertaa olisi taas tulossa nätti uusi turkis. Mä en kyllä edelleenkään ymmärrä miten joku trimmaa koiran ihan parissa tunnissa, kun mulla siihen menee pari iltaa. Tosin asiaa ehkä auttaisi, jos koira venkoilisi vähän vähemmän. Kyllä Piipulla oli taas ihmettelemistä, kun Rassi piti rassosmölinää ja oli välillä puoliksi sohvan alla ja välillä taas muuten vaan kaatumaisillaan. Ramponen ei edelleenkään arvosta sitä, että sen käsketään olla aloillaan ja siitä alkaa aina ihan mahdoton show. Blääh.

Onneksi Piippu ei kuitenkaan tullut sekoittamaan pakkaa enempää poliisin ominaisuudessaan, vaan se tyytyi vain tuijottamaan projektia ihmeissään. Piipulla on nimittäin edelleen tapana tulla pamputtamaan Rassosta aina, jos koirulia komennetaan. Rassi on keksinyt kivan leikin sänkyynhyppimisestä, joka on siis kiellettyä. Se hyppää sänkyyn lähes joka iltapäivä, kun menen töiden jälkeen vaihtamaan lenkkivaatteita. Heti, kun käsken sen pois, se alkaa vetää kyykkyjuoksua siinä sängyn päällä ja Piippu rientää saman tien paikalle. Viimeksi alkuviikosta kävi niin, että Piipun tullessa pamputtamaan se nappasikin mua vahingossa persauksille ja sain siitä verinaarmun muistoksi. Aina ei kyllä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa näiden meidän karvapäiden kanssa...

Piipun pamputusinto menee kyllä hyvin usein ihan överiksi. Sille riittää, että Rassoselle sanoo ihan nätisti, että Rassi ei sitä tai tätä. Paikalla on saman tien pieni silkkiturkki, joka tulee tehostamaan käskyä parilla napakalla huitaisulla. Pahimmat överit se veti, kun katsoin itse ikkunasta ulos ja Rassi tietenkin tuli myös tiirailemaan, että mitä mä siellä nään. No, Ramponen tuli tietty paikalle niin kovalla höyryllä, että kun se läimäisi tassut patteria vasten, niin se patteri jotenkin liikahti ja tassu jäi seinän ja patterin väliin. Rassi päästi ihan pienen inahduksen ja laskeutui neljälle jalalle mistä Pipe ilmeisesti ajatteli, että mä käskin sen pois ikkunalta ja ryntäsi mätkimään koiraa takapuolelle :)

Treeniuutisia vielä sen verran, että tokoa ei olla nyt treenailtu ollenkaan, kun kaksi viikonloppua on mennyt muissa puuhissa ja viikollakin on ollut muka niin kiirettä. Jälkeäkään ei ole päässyt tekemään, kun on koko ajan niin pimeää. Parit viime agitreenit ovat menneet tositositosi hyvin. Tämän viikon torstaina Rassonen alkoi olla jo suht rento ja teki kaikki pyydetyt hommat tosi hienosti. Tein vain ihan helppoja, pieniä ratoja, joissa pääsi vain vedättämään ihan rennosti ja vauhdilla, että Rampolle jäisi hyvä mieli. Niin, ja se ei edes meinannnut karata, vaikka välillä meitä oli neljä koiraa samalla kentällä tekemässä omia juttuja yhtäaikaa. Siis neljä koiraa. Yhtäaikaa. Ja kaikkien koirat irit. Myös minun! :)

Janne ja Rassi näkivät tällä viikolla iltalenkillä kaksi supikoiraa. Mitähän seuraavaksi?! Karhuja ei sentää vielä ole tallustellut vastaan, mutta ehkä sekin on tätä menoa edessä...Apua!

Rassi Jyväskylässä

Hurautettiin perjantai-iltana Jyväskylään Antin luokse kyläilemään. Rassi otti painikaverinsa jälleennäkemisen suhteellisen rauhallisesti, koska Ramponen otti ja yrjösi juuri, kun pääsimme perille. En tiedä mikä sille tuli, mutta onneksi oksupoksu jäi ainokaiseksi. Okspoks kuitenkin ilmeisesti aiheutti sen, että Rassonen ei aiheuttanut odotettua kaaosta ja sen sisääntulo oli huomattavasti pelättyä rauhallisempi. Rampoli kuitenkin piristyi pienen huilin jälkeen ja lähdin viemään sitä vähän ulkoilemaan. Läheisen koulun pihalla sitten kävikin niin kivasti, että rusakko otti ja lähti juoksuun ihan meidän läheltä. Rassi ei onneksi nähnyt sen lähtöä, mutta haistoi sen kuitenkin tietysti. Siitä seurasi sitten ihan päätöntä säntäilyä, mutta viikon toinen rusakkoihme tapahtui ja sain koiran kiinni pienen ryntäilyn ja sinne tänne säntäilyn jälkeen.

Alkuviikosta meillä kävi toinen rusakkoepisodi, joka sekin päättyi onnellisesti. Rassi sinkosi pilkkopimeässä meidän edestä täyteen vauhtiin lähteneen rusakon perään. Mä juoksin ihan hädissäni niiden oletettuun kulkusuuntaan pysyäkseni edes vähän kärryillä, että mihin suuntaan parivaljakko oikein lähti kiitämään. Huusin juostessani koiraa luokseni ja ihan heti ensiaskeleiden jälkeen aloin tsuumailla tarkemmin pimeyteen ja katsoin, että mikäs pirulainen se sieltä tulee. Hahmo pimeydestä osoittautui Rassi Rusakonjahtaaja Rassoseksi, joka jostain äärimmäisen mystisestä syystä päätti jättää jahdin kesken ja tuli mun luokse. MITÄÄÄÄH!? Mä ihan aikuisten oikeasti meinasin tirauttaa pari onnenkyyneltä. Muutama minuutti tämän jälkeen meidän yli liiti huuhkaja niin läheltä, että valoisammassa olisin voinut laskea sen pyrstösulat. Viime syksynä huuhkaja kävi pelottelemassa mua samalla etäisyydellä ja silloin ehdin pelästyä, että se vie mun pienen pennunpalleron. Nyt sitä huolta ei ollut vaan kannustin huuhkajaa iltapalanetsinnässä, jotta mäkin voisin rentoutua lenkillä eikä tarvitsisi koko aikaa kytätä niitä rusakkoja. Että näin täällä Helsingissä - rusakoita ja huuhkajia vilisee joka puolella, mieletön metropoli tämä pääkaupunkimme. :)

No mutta, takaisin Jyväskylään missä lauantain ohjelmassa oli kätköilyä lumiseksi muuttuneissa maisemissa. Rassista lumi oli tosi hauska uusi elementti ja se syöksähteli metsässä ensimmäiset muutamat minuutit erittäin sekopäisen näköisenä.

Ensimmäinen purkki löytyi nopeasti ja Rassonenkin pääsi kurkkaamaan mitä purkkissa oli. Kansi piti tietenkin ottaa suuhun välittömästi. Ramponen ei ilmiselvästi tiedä täyttävänsä tänään 1,5 vuotta, vaan se oletettavasti luulee edelleen olevansa pienen pieni pentunen, jonka kuuluu maistaa kaikkea vastaantulevaa.

Matkan varrelle osui myös pieni puuhevonen ja hetken mielijohteesta mä hyppäsin sen selkään. Rassin reaktio sai aikaan päivän parhaat naurut. Rampo ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota heppoihin, mutta kun mä hyppäsin yhden kyytiin, niin se ilmeisesti luuli, että puuhevoset muuttuivat oikeiksi ihan silmänräpäyksessä. Raimonen haisteli pollen läpi joka puolelta ja otti hyvin tosissaan sen mahdollisuuden, että heppa saattaa moisesta tunkeilusta ärsyyntyä. Yllättäen myös näissä puuhevosissa Rassia kiinnosti kaikkein eniten pollen häntäpää...

"Moi, minoon Rassi. Ethän oo paha mulle, mää vaan vähän haistan sua."

"Liikahtiko se?! Ihan varmaan liikahti!"

Puuhepalta matka jatkui Laajavuorelle, jossa itse asiassa näimme ihan oikeitakin heposia. Niitä Rassonen ei kuitenkaan päässyt haistelemaan, vaan ohitus suoritettiin turvallisesti remmissä.

Seuraavaksi poikkesimme Riihilammelle missä pidimme myös evästauon.

Riihilammelta sitten jolkottelimme takaisin Antin kämpille. Reilun kolmen tunnin ulkoilut saivat aikaan hyvin rauhallisen tunnelman Antin asuntoon. Mua meinasi pikkasen naurattaa, kun kuuntelin Antin ja Jannen keskustelua snautsereista. Keskustelu kulki pohdiskelunomaisesti ja hyvin vakavassa sävyssä jokseenkin seuraavasti: Antti: "Ei ne kaikki voi olla tollasia pellejä" johon Janne vastasi: "Ei niin. Ei ne voi." "Ja ei Hupikaan oo." Antti jatkoi edelleen hyvin vakavanoloisena "Eihän niitä kukaan muuten ottais", johon Janne vastasi hyvin lakonisella äänellä "Niin. Ja vielä maksais niistä." Pojat myös päätyivät siihen lopputulemaan, että Rassin parantuneen käytöksen kanssa ollaan nyt päästy nollatulokseen eikä olla enää miinuksella. Mun mielestä Rassonen on jo ihan kiva ja jopa ilostuttava, eikä pelkästään enää raivostuttava. :)

Sunnuntai-iltana kotiinpalattuamme aloin vielä nyppiä Rassosta. Sain päälaen ja vähän kaulaa nypittyä ja sen jälkeen multa yhtäkkiä loppui into ihan totaalisesti ja sohva alkoi jotenkin kummasti suorastaan huutaa mua luokseen löhöilemään. Noudatin sohvan kutsua ja niinpä meillä asuu nyt ainakin toistaiseksi Juice Leskisen näköinen koira...:)

Tyyntä edelleen....

...tosin tänään lenkin jälkeen keittiön matto löytyi yhtäkkiä olohuoneesta, kun meidän villiintyneessä tilassa ollut partanaama sen sinne yhtäkkiä kiikutti ja muovaili siitä sitten itselleen sopivan tyttöystävän.Tämän jälkeen se vielä kehtasi juosta mua karkuun mattoa samalla raahaten. Tällaisia pieniä kummallisuuksia lukuunottamatta Rassonen on viime viikollakin pääasiassa totellut sille annettuja käskyjä mikä on ihmeellistä. Mulla on vähän sama tunne kuin siskollani, joka oli vuoden hokenut Aadalle ”Kiitos” aina ruokailun jälkeen, kun lautanen oli tyhjä saamatta mitään vastakaikua. Kunnes sitten yksi kaunis päivä Aada ihan yhtäkkiä sanoi ”Kiitosshh”, syötyään lautasen tyhjäksi. :) Tuntuu, että Rassosella on vähän sama meininki. Ensin opetat ja opetat sille jotain ilman mitään näkyvää reaktiota ja sitten aivan puskista se yhtäkkiä tekee mitä pyydetään. Outo on nausterin mieli. Jopa Janne on uskaltanut taas päästää piskosen irti lenkillä. Janne on keväästä lähtien tehnyt vain remmilenkkejä ja niiden jälkeen Rassonen on yleensä vain villimpi kuin lähtiessään...

Illat ovat kovasti pimentyneet ja Rampo on sätkyillyt jotain ihmeellisiä juttuja. Maanantaina mua nauratti ihan ääneen, kun mentiin yhdelle, kröhöm, vähän kielletylle alueelle pimeyden turvin ja Rassonen oli ihan fiiliksissä, kun siellä oli jotain ihme hiekkakasoja. Rampo kävi niissä aina vähän kiipeämässä ja juoksi sitten nurmikolle ihan sekopäisenä. Se näköjään edelleen sekoaa, kun maaperä vaihtuu tassujen alla. Hiekka, nurmi, hiekka, nurmi ja sitten mentiin lujaa. Isolla nurmikolla oli myös joku haju, jonka perässä napusteri alkoi vetää sen verran lujaa, että mä jo mielessäni suunnittelin katoamisilmoitusta paikallislehteen. Sitten Rassi yhtäkkiä näki pimeyden keskellä roskiksen ja ilmeisesti oletti sen olevan vähintään viikatemies haukusta päätellen. Rampo veteli kauheita kaaria roskiksen ympärillä ja haukkui sille ihan tosissaan. Mä sitten päätin mennä sen roskiksen luo testaamaan, että tuleeko se koiranen katsomaan pelkonsa kohdetta. Kun pääsin rämpimään roskikselle asti Rassi olikin jo todennut sen vaarattomaksi ja katsoi mua sen näköisenä, että ”Idiootti, se on vaan roskis.” Baah, tuntuu, että tuo koira pääsee aina pitämään itseään mua nokkelampana.

Torstaina ageiltiin ja nyt hallissa oli myös Hupi. Hupin läsnäolo aiheutti pieniä keskittymisongelmia rakastuneelle koiralleni, mutta kaksi karkausyritystä ja kaksi siitä seurannutta vesiryöppyä saivat taas aikaan hyvin tottelevaisen snautserin. Meidän ultimate tottelevaisuustesti oli kuitenkin sunnuntaina, kun mentiin Ojankoon Hupin kanssa. Siellä oli täysi hulina päällä ja joka kentällä koiria treenaamassa. Rassi kuitenkin pysyi pienten muistutusten jälkeen hanskassa, mikä oli ihmeellistä ja hienoa. Mutta. Koska Rampo tekee kaiken täysillä, se myös tottelee täysillä, silloin kun se tottelee. Se sen kiltteys menee sitten ihan yli ja niinpä Rassonen alkoikin varoa aiempaan lempiesteeseensä,  putkeen, menoa. Näytti siltä, ettei se jotenkin voinut mennä sinne, kun se selkeästi ajatteli, että koska se rangaistus taas tulee. Ei hyvä. Sille täytyisi nyt saada opetettua, että on myös sellainen asia kuin kultainen keskitie ja sen ei ole heti pakko laittaa ylleen sitä spanielin viittaa, jos saa koulutuskentällä karkaamisesta köniinsä. Meidän täytyy nyt selkeästi saada alle pari onnistunutta treeniä ilman karkaamista ja ilman mitään rangaistusta. Muuten käy vielä niin, että Rampoli yhdistää kaikki treenit aina siihen, että heti on vesisuihku niskassa. Toivotaan, että torstain ageissa kaikki menisi putkeen - myös Rassi :) - ja päästäisiin revittelemään ilman mitään alkukahinoita. Ellei, niin joudumme varmaan palaamaan ihan kahdenkeskisiin treeneihin hetkeksi.

Meidän pikkuenkeli on nyt myös keksinyt uuden hauskan tavan saada emäntä kiehumaan. Se nimittäin saattaa aloittaa ihan yhtäkkiä sellaisen hyppimiskohtauksen, jossa se hyppii mua päin ja repii vaatteita. Joskus aiemmin se on tehnyt tuota samaa, mutta kun olen karjaissut sille parit pjorrrkeleet se on lähteny vain painamaan hullunjuoksua edestakaisin ja se hyppiminen on ollut ihan selkeästi leikkiä (siis Rassin mielestä). Nyt se on kuitenkin sen näköinen, että katotaan kumpi tän voittaa, kun se alkaa tuon pomppimisen. Että ei sitä nyt ihan täysin ole onnistuttu lannistamaan, vaikka se onkin ollut kuuliaista poikaa aina välillä. ;)

Tyyntä myrskyn edellä?

Viime viikko oli vähän jäähdyttelyä kaiken edellisviikkoisen snakuilun jälkeen. Alkuviikon lenkeillä Rassilla oli kova työ merkata tutut lenkkimaastot, että kaikki varmasti huomaavat kuka on palannut viikonloppureissultaan.

Torstaina äiti ja iskä tulivat mökiltä Helsinkiin yhdeksi yöksi ennen kuin lähtivät lentelemään takaisin kotiin. Rassi ilmeisesti ajattelee, että äiti ja iskä kuuluvat jo kalustoon eikä aloita heille sitä normaalia kukkoiluprojektia mistä muut vieraat saavat kärsiä. Illalla me menimme taas snautseriporukan pyjamavuorolla treenaamaan agilityä Purina areenalle. Treenit aloitettiin sillä, että jaoin kaikille paikalla olijoille vesipullot. Onneksi snautseri-ihmiset ovat hyvin ymmärtäväisiä ja lähtevät kaikenmaailman kommervenkkeihin mukaan sen enempää asiaa ihmettelemättä. :) Hupi oli mahataudissa ja ei päässyt treeneihin, mutta Heini tuli kuitenkin hallille avustamaan vesisodassa. Eli pullot kouraan ja Rassi lauteille. Sehän tietysti karkasi lähes välittömästi kohti Hudsonia ja Bostonia "Jeee, moon Rassi, ketä tootte"-tyylisesti. Tästä seurasi vesiryöppy niskaan ja hyvin kuuliainen snautserin nulikka.

Lopputreenit sujuivat kuin vettä valaen, hekoheko. Rassi teki hommia tosi innokkaan oloisesti ja meni esteitä ihan itsekseenkin. Ilmeisesti agility siis on kuin onkin hauskaa sen mielestä, kunhan sen vaan saa ensin keskittymään siihen eikä vain ja ainoastaan muihin koiriin. Nyt pitää vaan olla vielä tarkkana, että Rassi ei ala pelätä kentän laidalla olevia ihmisiä vaan, että se tajuaa, että rangaistus tulee, jos se karkaa koirien luo. Rampolla oli nimittäin pienoisia ongelmia hyppiä aitoja, jotka olivat liian lähellä kentän laidalla seisoskelevia ihmisiä. Ja tavoitteenahan ei tietenkään ole, ettei se uskalla hypätä veden pelossa. Katsotaan nyt montako kertaa saan ottaa pullot mukaan. Ainakin nyt reaktio on niin voimakas, että tuntuisi, että opetus saattaisi upota jopa noin kovaan kalloon. Toivossa on hyvä elää sanoi kirppu. Mutta kyllä vaan oli kivaa, kun koiruus oli kiinnostunut musta ja niistä esteistä. Alkoi tuntua, että ehkä me voidaan sittenkin alkaa treenata tätä lajia. Mä olin viime kerran jälkeen ihan valmis lyömään hanskat tiskiin.

Lauantaina ulkoiltiin oikein urakalla, kun oli niin kaunis sää. Vedettiin Haltialassa yli kahden tunnin lenkki ja Rassi sai leikkiä Pitkäkoskella vastaan tulleen Alma-snautserin kanssa. Kaiken ulkoilun ja sitä seuranneen haravoinnin jälkeen olin itse ihan tillintallin ja vetäisin sohvalla pikkutirsat. Ja ta-da-da-dad-da-daa, Rassi tuli mun viekkuun makoilemaan. Mitä ihmettä?! Mä olen vuoden haaveillut, että Rampo tulisi mun kainaloon köllöttelemään ja nyt se tapahtui! Yleensä Rassi ei ikinä tule sohvalle vaan etsii koko kämpän kylmimmän ja kovimman paikan ja nukkuu siellä. Outo tyyppi.

Rassi on muutenkin ollut siitä D.O.-leiristä lähtien ihan kuin eri koira. Se tottelee mua! Ja söpöilee. Ja lähes uskoo, kun sitä kieltää kiusaamasta Piippua. Mikä ihme sille tuli siellä??? Siis mä en todellakaan valita, mutta olen vaan hämmästynyt. Erittäin hämmästynyt.

Kaunis auringonpaiste innoitti mut myös tarttumaan trimmivälineisiin ja sain vihdoin siistittyä Ramposen. Jopa trimmatessa Rassonen oli suht kiltisti. Tietysti se aina juoksi mua karkuun, kun vaan sai tilaisuuden ja teki kauheat määrät pyllistelyjä tyyliin "leikkiä tää vaan on, älä hermostu, vaikka karkaan" :) Illalla meillä oli vielä snakukerhon tokoilut missä Rassonen karkasi kerran Hupin luokse, mutta oli muuten hyvin lauhkea otus.

Sunnuntaina Anni ja Inna kävivät moikkaamassa Rassia ja Piippua ja Rassi sai hienon uuden lelun ja Anni oli piirtänyt pikkuherrasta todella hienon kuvan. Itse en valitettavasti ollut kotona, mutta kuulin, että Rassikin oli noin suurinpiirtein käyttäytynyt lyhyen vierailun aikana. Rassosella on tapahtunut lelujenkin suhteen aimo harppaus kohti järkevöitymistä. Aiemmin sen ainoa tavoite oli tuhota uusi lelu niin nopeasti kuin mahdollista. Nykyään se tuntuu tajunneen, että leluista on paljon pidempi aikaista iloa, jos niitä ei tuhoa ensimmäisen 30 sekunnin aikana.

Voisiko olla, että Rassosen kaksi harmaata aivosolua ovat vihdoin alkaneet saada jonkinlaista yhteyttä toisiinsa ja se alkaa osoittaa jotain pieniä älykkyyden merkkejä? Vai onko tämä vain tyyntä myrskyn edellä ja villi-Rassonen nousee kuin Fenix-lintu tuhkasta silloin kuin sitä vähiten osaa odottaa...?