Viime viikon tiistaina huristeltiin töiden jälkeen Kirsiä vastaan ja saatiin Jade takaisin kotiin. Jade ei ollut kovinkaan innoissaan Rassista vaan piti sille tiukkaa kuria. Heti alkutervehdyksessä se laittoi tassut Rassin selkään sen näköisenä, että ”minä olen kuule nähnyt maailmaa, ole sinä maan matonen siinä nyt paikoillasi”. Höpöteltiin hetki Kirsin kanssa ja siinä meidän pölistessä Rassonen kävi (varmaan kostoksi ;)) pissaamassa Jaden palkinnot ja uuden kangashäkin märäksi. Kivaa. Jotain aika tiukkapipoista Jaduli taisi Rassoselle sanoa, kun Rampolainen ei meinannut uskaltaa hypätä takakonttiinkaan äitimuorin seuraksi, kun lähdettiin köröttelemään takaisin kohti kotia. Janne lähti onneksi mukaan apukuskiksi, kun olin itse jotenkin ihan rättipoikkiväsynyt.
Rassi on näyttänyt esimerkkiä Jadelle, että yläkerran vessan lavuaarin hanasta on paljon kivempi juoda kuin omasta kupista. Jade on kyllä katsellut touhua tarkkaan, mutta ei ollut vielä intoutunut käymään tuumasta toimeen. Tiistai-iltana kotiin päästyämme siirryimme saman tien hammaspesulle ja Jade tuli tietäväinen ilme naamallaan kylppäriin ja ponkaisi lavuaaria vasten niin tomeran näköisenä, että en voinut muuta kuin nauraa ja avata Pikkurouvalle hanan. Siitä se sitten juoda lipsutti hyvin tyytyväisen näköisenä. Kai se oli reissullaan kypsytellyt ajatusta ja varmaan päättänyt, että ”jos minä vielä Helsinkiin palaan, niin ensimmäisenä käyn kyllä juomassa siitä hanasta”.
Keskiviikkona mentiin sitten taas Hupin kanssa Emmille agilitytreeneihin. Tehtiin suht haastavaa radanpätkää, jossa harjoiteltiin merkkausta ja kiertoja. Alkuosa sujui ihan mukavasti, mutta kun rata eteni kentän takaosaan, alkoi tapahtua. Kaikki kolme koiraa jotenkin pimahtivat siellä takakentällä ja jopa supertottelevainen Jade veti vain sellaista laajaa kaarrosta kauheaa vauhtia, nenä maassa ihan vihikoiran näköisenä. En tiedä mikä ihmeen haju siellä oli, mutta ainakin se sai meidän koirat ihan mukavasti sekaisin. Otin Rassin kanssa tasan yhden pätkän, mutta kun se meni sen 99 prosenttisesti nenä maassa, jätin homman siihen. Jade ja Hupi saivat ajoittain nenänsä ylöskin, mutta silti ne olivat jotenkin vähän aivottomalla tuulella ja lienee ihan perusteltua sanoa, että treenit eivät sujuneet yhtä hyvin kuin edellisellä viikolla.
Torstaina olin työreissussa ja, kun pääsin perjantaina kotiin, vein koirat piiiitkälle lenkille Haltialaan. Sää oli aivan mahtava ja meillä oli ihan superkiva reissu. Törmättiin ihan sattumalta pikaisesti Pikkuunkin. Mä nauroin matkan varrella taas ihan ääneen, kun Jade oli niin pösilö. Japuttaja veti kauheaa laukkaa jo menomatkalla joen varren nurmikoilla, mutta kun päästiin sänkipellolle, sen sisäinen rusakko heräsi eloon. Ensin Jade yritti saada Rassia juoksemaan kanssaan, mutta Rassonen oli ihan läkähtynyt ja ei ihan suoralta kädeltä lupautunut mukaan juoksukarkeloihin. Niinpä Jade alkoi vetää sellaista ”jänis auton valokeilassa-juoksua” Rassin naaman edestä. Johan tuli vipinää Rassosen kinttuihin! Jos onnellisuutta mitattaisiin asteikolla 1-10, arvioisin, että Jaden onnellisuus hipoi täyttä kymppiä, kun se veti siellä sänkkärillä menemään. Mä hohottelin katsellessani Partojen hurjaa menoa ihanassa syysillan auringossa. Välillä Jade vaan kaatui korsien sekaan jalat sammakkoasennossa ja se yritti vähän viilennellä itseään. Japulainen katseli mua sieltä mullasta sen näköisenä, että ”näitkö miten lujaa mä menin, siis ihan täysiiii?!” Kun tultiin kotiin muutaman tunnin kuluttua, tyypit alkoivat painia. Pah, mä kun luulin väsyttäneeni ne. Kyllä ne siitä sitten taintuivat ja pääsimme viettämään perjantai-iltaa muissa merkeissä.
Lauantaina Ryhmä Rämä pakkautui taas autoon ja ajoimme Nuuksion kupeseen metsäretkelle. Vietimme metsässä nelisen tuntia geokätköillen ja vain ympäriinsä tallustellen. Koiruudet vaikuttivat taas oloonsa hyvin tyytyväisille, kun ne saivat painella menemään vapaana metsässä. Mustikoita näytti olevan vielä ihan mukavasti ja niitä me sitten maistelimme matkan varrella. Parratkin huomasivat marjat herkullisiksi ja oppivat syömään niitä suoraan varvuista.
Mustikkamies Rassi
Jaden tyylinäyte
Yhdessä tämäkin on kuitenkin kaikkein mukavinta.
Vasta kahden tunnin tarpomisen jälkeen näimme ensimmäiset metsäjuoksut. Jälleen aloittajana toimi Jade Juoksumestari. Meno oli aika hurjan näköistä ja koko ajan pelkäsin, että milloin joku oksa pistää silmän puhki tai tassun halki. Itsellä pulssi nousee ihan pelkästään noiden juoksujen katsomisesta. Miten se voikin olla niin maan perusteellisen kivaa juosta peräkanaa niin lujaa kuin kintuista lähtee ja niin kauan kuin henki kulkee...
Juomatauolla ajattelin ottaa pari poseerauskuvaa.
”Äähh, mua pistelee noi havunneulat päähän”
"Hei, mitäs jännää tuolla on? Ja auts, tassuun sattuu."
Tähän kuvaan oli lopulta tyytyminen. Tuossa kalliolla oli jotain tosi ärhäköitä muurahaisia. Ne onnistuivat puraisemaan kumpaakin Partanaamaa tassuun. Yleensä koirulit eivät paljon puremista piittaa, mutta nyt jopa Rassi oli ihan tuskissaan.
Lounastauolla Parrat ottivat hyvin lunkisti. Jade chillaili lammen rannalla...
...ja Rassonen kallioilla. Rassi käyttäytyi koko matkan todella hienosti, mutta tauolla se joutui kuitenkin narun päähän kiinni. Matkan varrella Rassi sai nenuunsa ties mitä hajuja ja oli useamman kerran lähdössä nenänsä perässä ties mihin. Jotain aikuistumista lienee ilmassa, kun Herra Pölkkypää uskoi hienosti käskyjä jättää hajut rauhaan ja jatkoi ihan mukisematta matkaa meidän muiden kanssa.
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja neljän tunnin samoilun jälkeen oli aika pakkautua autoon ja huristella kotiin. Koirat eivät vaikuttaneet juurikaan väsähtäneiltä vaikka ne kirmailivat tuon neljä tuntia vapaana edes takaisin ja niiden kulkema matka oli reilusti pidempi kuin meidän kaksijalkaisten.
Meidän ulkoiluviikonloppu sai arvoisensa päätöksen, kun sunnuntaina treffattiin vielä Pikku Haltialassa. Pikun kanssa vierähti taas pari tuntia, joten laskeskelin, että aamulenkkien ja omassa pihassa ulkoilun lisäksi Parrat saivat lenkkeillä kymmenisen tuntia viikonlopun aikana. Kyllä nyt pitäisi olla itselläkin mieli virkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti