Heijastinliivit rocks

Viime viikon maanantaina Jaden kynsioperaation jälkeen jouduin ottamaan Vara-Agikoira-Rassin kehiin ja lähtemään sen kanssa meidän aksatreeneihin. Sitä ennen mun oli kuitenkin käytettävä Partaherra lenkillä. Jade oli vielä ihan tokkurassa rauhoituksesta ja vaan nukkui peittojen alla…kunnes…se tajusi, että me ollaan Rassin kanssa lähdössä johonkin. Jade tempaisi itsensä välittömästi peiton alta ylös ja huojui eteiseen ja tapitti mua samein silmiin sen näköisenä, että ”Minua, ette muuten jätä tänne yksin sairastamaan”. Yritin selittää Japukalle, että Rassin lenkitys on ihan meidän kaikkien omaksi parhaaksi, mutta ei auttanut, Pienikoira vain jatkoi vaativan näköistä tapitustaan. Jouduin jättämään sen huumehöryissään yksin kotiin ja oletin sen taintuvan takaisin nukkumaan lenkin ajaksi. Kuinkas vaan kävikään. Kun tultiin Rassin kanssa takaisin omaan pihaan, portille asti kuului Pikkuparan äänekäs ulvominen. Jaden hahmo näkyi portaikon ikkunassa ja nenä osoitti suoraan taivasta kohden, kun Pikkupotilas protestoi yksinjääntiään. Kun avasin ulko-oven ja Jade totesi meidän palanneen, se hoippui pikavauhtia olohuoneeseen ja kuului vain ”kops”, kun se kaatui matolle makaamaan ihan sen näköisenä, että ”Oih, olen niin kipeä, katsokaa vaikka. En jaksa kuin maata tässä.” Hmmm.

Agitreenien aiheena oli leijeröinti. Rassi on ollut mun kakkoskoirana jo kesästä lähtien ja olin ihan hermostunut, kun en tiennyt yhtään miten se toimii uusien treenikaverien ympäröimänä. Heti ensimmäisen harjoituksen aikana vielä kävi niin, että ihan kentän reunalla seuraavana vuorossa ollut bichon frise lämmitteli juoksemalla edes takaisin ja juuri, kun Rassi oli menossa putkeen, se pieni valkea pallero putkahti esiin sieltä putken takaa. Päästin vertahyytävän ”Ei” karjaisun ja mun koira pysähtyi kuin seinään. Wau. Se totteli. Sitten vaan koira putkeen ja treeni jatkui. Rassi selvisi treeneistä ihan kunnialla ja meidän kouluttaja on onneksi pinseri-ihmisiä ja tuntui olevan hyvin perillä myös snakujen sielunmaisemasta.

Jaden kynnen suojaaminen on aiheuttanut vähän lisähaasteita lenkitykseen. Nyt on ollut niin märkää ja sateista, että kynttä on ollut pakko suojata lialta ja ravalta. Viime viikolla, kun taivaalta satoi vettä ja tuuli paiskoi sen tulemaan lähes vaakasuoraan päin näköä, kaivoin koirien kurahaalarit esiin ja vedin ne niille päälle. Jadelle vielä väsäsin jalkaan sideharso-muovipussi-käärön ja, voilá, olimme valmiit lenkkeilemään. Japuttaja oli sitä mieltä, että nyt kyllä teit vihoviimeisen tempun ja minä en tämmöisellä varustuksella liiku metriäkään. Vettä satoi niin paljon, että mulla oli itsellä huppu syvällä päässä ja en edes nähnyt missä Jade raahusti tulemaan. Sitten, kun tultiin risteykseen mistä yleensä käännymme aamulenkillä kotia kohti, tunsin kuinka Jaden remmistä alkoi tuntua jotain painetta. Katsoin taakseni ja siellä se Pienikoira tuijotti mua sahapukiksi jähmettyneenä hyvin uhmakas ilme naamallaan. Sen ilmeestä saattoi hyvin selkeästi lukea, että "Minä. En. Tule. Enää. Metriäkään. Ymmärrätkö." No, ei auttanut itku markkinoilla, Pienikoira pakotettiin jatkamaan matkaa ohi risteyksen, kun koirat eivät olleet ehtineet edes hoitaa vielä asioitaan. Meidän Rassi "kestänmitäsäätävainkunhaneiolekuuma" Rassonen ei varmaan edes ollut huomannut sadetta. Tai ainakaan se ei antanut sen häiritä.

Hupi oli meillä yökylässä ja sillä oli uudet, hienot heijastinliivit. Niinpä omien koirieni iloksi ostin niillekin uudet vermeet. Ja voi pojat, että Parrat ovat ihan ratkiriemuissaan niistä. Not. Mä en ymmärrä miksi kaikki päälle puettavat asiat ovat niin hirveän kauhean kamalia. Ainoa mikä ei aiheuta mitään protesteja on Rassin palveluskoiraliiton työliivit. Heijastinliivit on ihan yöks yöks yöks. Lenkkivaatteita päälle pukiessa jaloissa pyörii vielä kaksi innokasta partanaamaa, mutta auta armias, kun ne heijastinliivit ottaa esille..viuuhhhh vaan ja saat olla eteisessä ihan yksin. Jadelle ne sentään saa päälle siten, että vain käskee sen tulla luokse ja laittaa liivit päälle. Tosin Jade tulee puettavaksi ryömimällä maata pitkin, häntä ja pää ihan maanpinnassa roikkuen. Ihastuttava näky. Rassi ei sitten tule ollenkaan vaan pakoilee jossain ulottumattomissa. Yksi ilta Rassi oli ulkona odottamassa, kun tulin ovesta ulos remmit ja liivit kädessä. Ihan ensimmäisenä Rassi tarkasti kädet ja bongasi välittömästi liivit...minkä seurauksena se juoksi auton taakse piiloon. Tiputin sitten liivit maahan ja käskin koiran luokse. Rassin pää ilmestyi auton takaa ja se kurkki sieltä ja tutki kädet, että onko liivit vielä mukana. Sitten, kun se totesi, että liivejä ei näy, se juoksi iloisena luokse. Voi hyvää päivää.

Rassi & Jade: "Voi &%¤%¤#¤%!!!"

Hupin yökyläily sujui aivan yli odotusten. Koko vierailun suurin ongelma oli Hupin jättimäinen järkytys siitä, että meillä koirat nukkuu yön lattialla eikä sängyssä :) Muutoin kaikki meni enemmän kuin hyvin. Täytyy sanoa, että vielä vuosi sitten en olisi uskonut, että Hupi voi koskaan tulla meille ilman, että Rassi sekoaa. Nyt sekin ihme on nähty. Ja tokihan Hupikin oli lopulta saanut nukkumisen suhteen tahtonsa läpi. Viekkaudella ja vääryydellä se oli pompannut sänkyyn heti, kun hoitotäti ja -setä olivat vaipuneet unten maille. Sinnikkyys palkittiin tässäkin asiassa.

Jopa Pipe oli sitä mieltä, että Hupi saa olla meillä kylässä. Piippu on ilmiselvästi todennut, että partaiset koirat ovat ihan siedettäviä. Kun Jannen kaverin bretoni Maisa tuli meille kyläilemään, Piippu nosti välittömästi kytkintä ja sitä ei nähty koko vierailun aikana. Rassillakin tuntuu olevan jotain rasistisia piirteitä. Sen mielestä ihan kaikki snautserit on tosi jees. Muista roduista se on jo oppinut erottelemaan kivat tytöt ja pahat pojat omiin kasteihinsa. Viime torstain agitreeneissäkin Rassi seisoi hallin laidalla pöydällä ja yritti sieltä pöydältä käsin haastaa vieressä odottelevaa Hudsonia kaikkiin hauskoihin leikkeihinsä. Yllättäen Hudsonia ei paljon jaksanut kiinnostaa pöydällä riekkuvan rotutoverinsa touhut.

Ensi viikko meneekin mun osalta erinäisissä riennoissa ja Janne saa olla Partapataljoonan päällikkönä.