Grand Pohjanmaa Tour

Jopas oli viikonloppu – 29 tunnin aikana kolme eri vierailupaikkaa kahdella eri paikkakunnalla.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli kiikuttaa Japuli Vaasan KV-näyttelyyn, mutta Pikkurouvan karva on edelleen vaiheessa ja hampaankin kanssa tuli vähän ongelmia, joten meidän viikonlopusta tuli loppuviimein vähän erilainen kuin alun perin oli suunniteltu. Lähdin perjantaina töiden jälkeen Jaden kanssa ajelemaan Vimpelin ”mummolaan” palauttamaan lainassa ollutta peräkärryä. Rassi jäi kotiin viettämään Jannen kanssa poikien viikonloppua. Luulin, että Sir Rassou saisi ihan täydellisen hepulin, kun pakkaisin tavarat ja Jaden autoon ja sanoisin Herralle vain adios, mutta muutaman minuutin ininän jälkeen se oli asettunut aloilleen ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olisihan mun pitänyt tuntea koirani niin hyvin ja tajuta, että ei Rassosta lopulta kuitenkaan hetkauta tämmöiset pikkuasiat.

Voi, oih ja voih miten rentouttavaa Jaksun kanssa on kyläillä. Se ei hypi kenenkään päälle eikä yritä jatkuvasti määräillä vieraita kuten eräs toinen partainen ystävämme. Vieraissa paikoissa Japuli tosin liimautuu muhun kiinni iilimatoakin tiukemmin ja siltä pääsee itku heti, jos mä katoan näkyvistä. Säälittävä pieni otus, mutta ah niin helppoa matkaseuraa. Kuuntelinkin tässä yksi päivä mielenkiinnolla, kun Janne jutteli Jadelle kotona ja juttutuokio alkoi seuraavilla sanoilla: ”On se vaan hyvä, että sä Jade tulit meille.” Tässä vaiheessa olin ihan, että jesjes, kyllä Jannesta vielä kunnon Kennelpoika saadaan. Juttu sitten jatkuikin, että ”…koska muuten mä olisin luullut, että kaikki snautserit on rasittavia. Hyvä, että tulit todistamaan, ettei ne ole.” Hmm, no on tästä kuitenkin ihan hyvä jatkaa…

Lauantaina jatkettiin Pohjanmaan kierrosta lähtemällä aamupäivällä ajelemaan kohti Vaasaa. Piipahdettiin ensin Paulan luona, jossa Japuli ihastutti rauhallisella olemuksellaan. Sohvalöhöilyn jälkeen käytiin heittämässä lenkki meren rannalla kevätauringon paistaessa täydeltä terältä. Kylläpäs oli ihanata. Lenkiltä sitten huristeltiin seuraavaan osoitteeseen eli Kirsi-kasvattajan luokse. Ehdin tehdä tähän väliin myös vähän parkkistokoilua ja Jade toimi tosi hyvin. Ekasta paikkamakuusta se lähti taas hipsimään anteeksipyytävän näköisenä mun luokse, mutta sen yhden hairahduksen jälkeen se pelitti tosi hyvin. Tokoilun jälkeen Jagu pääsi Kirsin käsittelyyn. Ihan ensimmäisenä Kirsi teki karvaisesta snautseria muistuttavasta otuksesta taas ihan oikean snautserin. Keventyneen karvoituksen myötä pistimme merkille, että näytti vähän sille kuin Jaden juoksu voisi alkaa pikapuoliin. Vähän siinä jo alkoi sydän tykyttää, mutta ajattelin vain, että ei kai se nyt vielä...eihän se nyt vielä…eihän. Sitten Kirsi fiksaili Jaden kolhuja saanutta hammasta…ja…tadaa…totesimme, että se juoksu alkoi sitten kuitenkin enemmin eikä myöhemmin. Voi kääk!

Sekopäisen ”mihin mä nyt meen, mitä mä nyt teen” harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että lähden ajamaan kohti kotia. Soitin matkalta Heinille, että josko Jaden hoitotarjous on vielä voimassa. Tarjous oli kuulemma voimassa, mutta koska oltaisiin vasta yöllä perillä, niin kotiinhan meidän oli ensi alkuun mentävä joka tapauksessa. Kiidettiin Helsinkiin reipasta kyytiä kameratolppia väistellen ja perille päästyämme Jade kipitti ihan hirveätä vauhtia etuovelle eikä meinannut ensin suostua tulemaan sieltä edes iltapissalle. Kai se ajatteli, että kun on taas päässyt kotiin, niin on parasta pysytellä siinä oven tuntumassa, ettei vaan joudu lähtemään johonkin vieraisiin paikkoihin tai vieraiden ihmisten hoteisiin. Ihme kotihiiri :)

Kun päästiin tuulikaappiin asti, tuli selväksi, että nyt on katastrofin ainekset ilmassa…Rassi nimittäin sai heti välittömästi aivan uskomattoman hepulin, kun Jaden sulotuoksut tulvahtivat lasin läpi sen hajureseptoreihin. Tämän noin kello 23 tapahtuneen kotiinpaluun jälkeen meidän talossa ei sitten nukuttu. Kokeilin ensin laittaa Rassin omaan huoneeseensa ja mennä Jaden kanssa itse makkariin. Nooh, Rassihan tuli sitten yllättäen muutaman tunnin kovan taistelun ja huudon jälkeen siitä koiraportista läpi, avasi makuuhuoneen oven ja saapui kuola valuen ja silmät päässä seisten häiritsemään meidän tyttöjen kauneusunia. Vähän tämän jälkeen Janne saapui humppaamasta kotiin ja sovimme työnjaoksi seuraavaa: minä ja Jade menimme Rassin huoneeseen ja Janne ja Rassi jäivät makkariin. Janne veti korvatulpat päähän ja mäkin vissiin jossain vaiheessa vähän torkahdin jatkuvasta ulinasta ja ravaamisesta huolimatta. Jade vain nukkui söpön näköisenä pienellä kerällä tajuamatta mitään aiheuttamastaan kaaoksesta.

Sunnuntaiaamu valkeni ja kaikki muut paitsi Jade ja Piippu olivat valvoneet lähes koko yön. Jalostimme koirien erotusprosessia ja Jade muutti kellarin miesten huoneeseen ja jatkossa se kulkee uloskin vain kellarin kautta. Päätin lähteä Rassin kanssa hetkeksi pois koko talosta, kun pelkäsin, että se saa muuten vielä sydänkohtauksen. Lähdimme siis tallille katsomaan Essi-hepan koulurataharjoituksia. Rassi oli mukavan rauhallinen juostuaan koko yön :) ja se käyttäytyi niin hyvin, että ei tarvinnut edes hävetä. Jotain outoa sen käytöksessä tosin oli, kun se esimerkiksi päästi kauheat rähinät sitä vastaan kävelleelle ponille (!!!) :O Ehkä se katsoi, että onpas saman kokoinen veijari, parempi räyhätä sille, ettei se kuvittele voivansa viedä mun naista…Hevosille se ei sentään alkanut pauhata. Rataharkkojen päätyttyä, Anna ja Pikku laittoivat viestiä ja pyysivät meitä lenkille, joten ajettiin parin tunnin hevostelun jälkeen suoraan treffaamaan Pikkua. Lenkin varrella tavattiin sattumalta toinenkin suomenlapinkoira, Saga, jonka kanssa olikin mukavat leikit. Noin 1,5 tunnin leikkimisen jälkeen lähdin toiveikkaana kohti kotia; usko väsytysoperaation onnistumiseen oli luja. Kotiin päästyämme Rassi jopa söi aamupalansa! 15 tunnin valvomisen jälkeen Rampo jaksoi ujeltaa vielä puolisen tuntia, kunnes se simahti. Vihdoin. Rauha. Talossa. Ah. Vaihdettiin Jannen kanssa kellarivuoroa ja mä menin Jaden seuraksi ja nukahdin sohvalle saman tien. Heräsin vasta kolmen tunnin päästä ja sitten saikin jo kerätä luunsa autoon ja lähteä ajelemaan Hakkilaan ageilemaan Rassin ja Hupin kanssa. Kaikki nämä viikonlopun tapahtumat huomioiden, Rassi agiliiteli ihan mukavasti. Vähän se oli löysä, mutta eipä kai tuo mikään ihme ole.

Katsotaan nyt josko saataisiin Jade pidettyä seuraavat kolme viikkoa kotosalla vai täytyykö meidän turvautua Heinin apuun. Korvatulppien kulutus ainakin tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, mikäli jatkamme eloa saman katon alla…Jannen kanssa vaan moikattiin aamulla ennen töihin lähtöä ja todettiin, että nähdään taas kolmen viikon päästä!

Kuvituksena on aiemmin talvella otettuja kuvia.
Tämä viimeinen otos tiivistänee hyvin meidän tämän hetkisen tilanteemme.