Hetta - Pallas, osa 1

Meidän blogihiljaisuuden aikana on kaiken muun tohinan keskellä ehtinyt myös oma siviilisäätyni vaihtua. Rassi ja Jade joutuivat viettämään juhlapäivää koirahoitolassa, mutta pääsivät heti kotiin palattuaan osallistumaan rääppiäisiin. Ihan hyvinhän nuo tuntuivat tajuavan jutun juonen hääkakkua näin kauniisti yhdessä syödessään :)

Ja mikäpä olisikaan romanttisempi tapa lähteä häämatkalle kuin pakata mukaan rinkat, teltta, muut retkeilyvarusteet...ai niin, ja kaksi koiraa. Hmph. ;) Ensin suunnitelmissa oli suunnata Lemmenjoelle, mutta kun kuulin, että siellä asustelee 0,7 karhua per 100 km2 kauhistuin. Tuo on ehdottomasti liikaa :), joten suunnaksi otettiin turvallisempi (?) 55 kilometrin Hetta - Pallas-reitti.

Matkaan lähdettiin tuttuun tapaan autojunalla. Tällä kertaa sutkuttelimme Helsingistä Rovaniemelle ja saimme nauttia uudemmista vaunuista ilmastoinnin kera. Koirahyteissä ei (tietenkään...) ollut suihkua, vaan ne löytyivät käytävältä. Vanhat siniset makuuvaunut ovat jotenkin nostalgisempia, mutta sujuihan se matkanteko noissa uusissakin. Ja, ah, miten ihanan hiljaista uusissa vaunuissa oli! Siellähän pystyi ihan nukkumaankin, kun ei tarvinnut kuunnelle kiskojen klonksetta ja kauheaa ulinaa.

Tästä se lähtee.

Tiistaiamun tullen löysimme itsemme Rovaniemeltä mistä lähdimme ajelemaan kohti Hettaa.

Hetassa kävimme Jannen kanssa vetäisemässä paikallisella grillillä kunnon kaloripommit naamaan ja sitten olimme valmiita ottaman erämaan haasteen vastaan. Veimme auton Paavontalolle mistä saimme venekyydin Ounasjärven yli. Rannalla heitimme reput selkään ja lähdimme talsimaan kohti Pyhäkeron tupaa. Ensimmäisenä päivänä matkaa kertyi vain 6,7 kilometriä, mutta tuvalle päästyämme onnistuimme silti näyttämään näin uupuneilta.

 
Tuvalla oli käymässä myös paikallinen poromies ja hänellä oli mukanaan neljän kuukauden ikäinen Paavo-koira. Rassi ajatteli heti löytäneensä itselleen uuden tyttöystävän ja liehitteli Paavoa parhaansa mukaan.

Rassi: "Aiii, kun soot soma. Aletaanks oleen?"
Paavo: "Mitä se oleen on?"

Lalella taas oli tuttuun tapaan pipo vähän turhan kireällä ja, kun Paavo erehtyi tulemaan liehumaan liian lähelle minua, Jade pisti Paavon kinttuihin vähän vipinää.

Jade: "Se on mun ihminen! Häivy senkin typerä penikka!
Paavo: "Huiiiii... mie lähen, ei mittään hättää"

Lalen tiukkapipoilun seurauksena Pikku-Paavo istui vähän aikaa puskassa pohdiskelevan näköisenä...."Mie en kyllä mittää yrittäny...mitähä se sillee miulle niin pahasti sano..."

Kun Paavon oli aika taas hypätä mönkijän kyytiin ja jatkaa matkaa, me siirryimme telttapaikan etsintään. Sellainen löytyikin helposti ja meidän Rouva Nipottaja otti aurinkoa sen aikaa, kun asumus saatiin pystyyn. Hetta - Pallas-reitti on kokonaan kansallispuistoa, joten siellä saa telttailla vain tupien ja tulentekopaikkojen läheisyydessä.

Pyhäkerolla otettiin vielä pakolliset teltanedusposeeraukset, tehtiin illallista ja sitten ahtauduttiin telttaan nukkumaan. Ihan välikommenttina voin kertoa, että kahden hengen telttaan ei mahdu ihan kauhean hyvin neljää "henkeä". Varsinkaan, jos yksi niistä neljästä hengestä on ylikasvannut rontti, jolla on hyvin selkeä käsitys siitä missä kohdassa telttaa hänen henkensä haluaa yönsä nukkua. Ja se kohta oli kolmen muun hengen kannalta, öh, ei niin ideaali.

Keskiviikkoaamu alkoi nousulla Pyhäkeron huipulle. Ilma oli aurinkoinen ja tosi lämmin. Ihan huipulla tosin kävi todella navakka ja viileä tuuli. Koirien korvia ja partaa katsomalla saanee jonkinlaisen käsityksen tuulen voimakkuudesta.

Maisemat olivat komeat, mutta navakan tuulen vuoksi jatkoimme suht nopeasti matkaa.

Pyhäkerolta laskimme alas Sioskurun kämpälle, jonka läheisellä nuotiopaikalla pidimme lepo- ja lounastauon. Tarkkanäköisimmät löytävät kuvasta kaksi snanutseria ja yhden snautsereiden emännän.

Rassi löysi täältäkin tavoilleen uskollisena nukkumapaikan katoksella. Bonuksena myös tyyny.

Sioskurusta päätimme jatkaa vielä muutaman kilometrin verran ja yövyimme Tappurin tuvan läheisyydessä. Matkaa kertyi keskiviikolle kertyi kymmenisen kilometriä. Torstaiaamuna, kun Tappurin tupa osoittautui tyhjäksi, kävimme siellä keittämässä aamupuurot. Jade löysi heti laverin alla olevan patjan ja otti siinä pienet nokoset. Tuo oli muuten ensimmäinen patja mitä olen autiotuvissa nähnyt, kyllä Lalen kelpasi.

Tappurin kämpältä palasimme takaisin retkeilyreitille ja seuraavaksi suuntana oli Hannukuru, missä odotti sauna! Sitä ennen oli kuitenkin talsittavana kymmenisen kilometriä. Sää jatkui kauniina, aurinkoisena ja lämpimänä, kunnes juuri ennen välietappina ollutta Pahakurun kämppää taivas musteni ja alkoi kuulua pahaenteistä jylinää. Viimeinen kilometri mentiin sitten melkein puolijuoksua ukkosta pakoon. Mua pelotti ihan kamalasti! Ukkonen avotunturissa ei ole niitä kokemuksia, jotka haluaisin kokea. Meillä kävi ihan uskomaton säkä ja ehdittiin Pahakurun tuvalle juuri samaan aikaan, kun taivas repesi ja vettä alkoi tulla oikein kunnolla. Odoteltiin tuvalla kuuron menemistä ohi muutaman muun vaeltajan kanssa ja sitten jatkettiin sateen raikastamassa maastossa viimeinen 1,5 kilometriä Hannukurulle.

Saunan jälkeinen illallinen saatiin nauttia pöydän ääressä auringon paistaessa jälleen upeasti.

Koiruudet eivät olleet lämpimistä keleistä ihan yhtä innoissaan kuin me Jannen kanssa. Teltassa meinasi olla niiden mielestä nukkumaan mennessä aina liian kuuma.

"Älä kuvaa siinä, vaan viilennä meitä!"

Parrat olivat muutenkin koko reissun kauhean kiintyneitä toisiinsa ja niiden piti nujuta yhdessä vähän väliä. Ne olivat ilmeisesti tehneet myös yhteisen päätöksen, että tällä reissulla ei sitten syödä mitään. Olipas kiva kanniskella herrasväen ruokia turhaan selässään....