Perjantaiaamuna lähdimme Hannukurusta pilvisessä säässä kohti Nammalakurua. Matkan varrella pidimme pienen evästauon Suaskurun kodalla. Kodasta löytyi myös keinutuoli tonttuineen päivineen.
Sir Rassoukin pääsi vähän purkamaan patoutuneita hellyydenosoituksiaan.
Tauon jälkeen lähdimme kipuamaan Lumikeron huipulle.
Huipulla jälleen pakollinen poseeraus ja sitten jatkoimme matkaa kohti Montellia.
Montellille päästyämme jäimme tulille pitämään ruokataukoa.
Virkistävän tauon jälkeen jatkoimme matkaa vielä reilun kilometrin verran Nammalakuruun mihin jäimme yöksi. Kävelimme perjantaina kaiken kaikkiaan noin 14 kilometriä. Nammalakurussa saimme jälleen nauttia upeasta ilta-auringosta.
Rassonen otti teltanvartijan roolin.
Lale vetäytyi ensin teltan sisälle ottamaan kauneusunet ihan ylhäisessä yksinäisyydessä...kunnes kävi jotenkin ilmi, että unet on nukuttu ja Pikkurouvakin haluaa jonkin roolin meidän leirissämme...
...niinpä Lale otti vastuulleen ruuanvalmistusvälineistä huolehtimisen.
Janne nukkui viimeisen yön ihan taivasalla ja me muut saimme mukavasti lisätilaa. Auringonlasku oli kuulemma ollut todella upea. Vähän harmittaa, että itse vetelin siinä vaiheessa jo sikeitä teltan uumenissa.
Lauantaiaamuna nousimme reippaina tallustelemaan viimeiset 13 kilometriä. Pallakselle noustessa vastaan tuli viime vuoden Haltin reissulta tutuksi tulleita kivikoita.
Japukka sulautuu maisemaan.
Matkan varrelle jäi myös Pallastunturin korkein laki, Taivaskero, joka nyt jäi huiputtamatta.Taivaskerolla sytytettiin olympiatuli vuonna 1952 ja siitä muistona olevaa laattaa olisi voinut käydä pällistelemässä tunturin huipulla. Meihin kuitenkin iski laiskuus ja jätimme tämän kipuamisen väliin.
Tästä eteenpäin reitti alkoikin jo laskea kohti Pallas-hotellia, jossa automme odotteli meitä. Olimme tilanneet autolle siirtopalvelun Hetasta.
Melkein perillä.
Viimeinen kilometri sujui rivakasti ja kohta olimmekin Pallas Hotellin pihassa ja saatoimme vain katsella kaihoten tuntureihin.
Pallakselta hurautimme Äijäkoskelle missä olimme yhden yön mökissä. Parrat nukkuivat koko lauantain hyvin tyytyväisinä, mutta täytyihän niiden kuitenkin välillä nousta päivystämään koskella liikkuvia kalastajia.
"Äiti. Näiksää saman ku mää?"
Täytyihän meidän itsekin käydä ihailemassa Äijäkosken kuohuja.
Kokonaisuudessaan reissu oli oikein onnistunut! Vain neljä yötä ja lyhyet päivämatkat tekivät vaelluksesta ihan sunnuntaikävelyn verrattuna viime vuoden Haltin reissuun. Tällä reitillä ei edes kengät likaantuneet :) Rassin uusi kurapukukin jäi (onneksi) käytämättä. Tunturin asukeista meille näyttäytyi sopuleita, sopuleita ja sopuleita. Niitä oli liikkeellä paljon.
Reissun ainoat ongelmat olivat koirien syömättömyys ja Rassin ilmeinen närästys. Lisäksi Peto-Jade osoittautui todelliseksi erämaasissiksi. Sisseilyn johdosta sen naama ei ehkä enää ikinä ole aivan entisellään ;) Janne sanoikin, että seuraavalle vaellukselle Jade lähtee maski päässä.
Paluumatka tultiin autojunalla Kolarista. Nyt myös Rouva Sopuli-Sissi kömpi sängyn alle unille.
Luultavasti Pikkurouva haaveili nukkuessaan jo uudesta Lapin vaelluksesta, niin kivaa sillä oli. Välillä tunturissa näytti siltä, että Jadella oli vielä kivempaa kuin Jannella. Ja se on paljon se. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti