Maanantaina flunssa vaivasi edelleen, mutta mentiin kuitenkin PK-tottisharkkoihin. Tällä kertaa ohjelmassa oli liikkeestä istuminen. Ei oltu ikinä edes kokeiltu sitä, mutta Rampoliini teki sen hienosti. Tällä kertaa sapiskaa saikin koiran emäntä. Mulla on kuulemma niin iloinen (ei kai! :)) ja pirteä (voisiko olla?! :)) koira, että ohjaajan pitää olla rauhallinen. Mitä?! Minäkö muka en olisi rauhallinen ;) Miten niin muka säheltäisin mitään?! :) Niinhän sitä sanotaan, että ihmiset alkavat muistuttaa koiraansa, heh. Partaa mulla ei kyllä ainakaan vielä (gulp!) kasva. Se on kyllä jo ihan huvittavaa kuinka kaikki vieraat ihmiset aina luonnehtivat Rassosta ensimmäisenä sanalla iloinen. :)
"Niin mitä? Emmää kuule, ku mulla on just tää juoksu kesken!"
"Mikämikämikä tuo on?"
Viikolla vähän siistin Rassosen pörhistynyttä ulkonäköä. Olen nyppinyt herraa oikeastaan viikoittain ja nyt vedin vielä koneella pikkumulitukset. Trimmaminen ei edelleenkään ole Rampon lempipuuhaa, koska siinä pitää seistä paikallaan mikä on tietty maailman tyhmintä. Rassi on kuitenkin keksinyt keinon millä se luulee voivansa väistää kaikki sitä koskevat käskyt ja määräykset. Niinpä se taas kerran kaatui suoraan kyljelleen maahan, kun kyllästymispiste oli saavutettu. Partanaamaa on lähes mahdoton saada ylös, kun se tekee tuon heittäytymisen. Tyyliin nimittäin kuuluu joka suuntaan potkivat jalat ja suu, joka on ihan ammollaan ja valmiina rei'ittämään hihansuut. Meinasi kyllä vähän naurattaa, kun viimeisillä voimillani sain rimpuilevan koiran ylös ja roikotin sitä niskavilloista, että se pysyi jaloillaan. Rassi nimittäin oli ihan veltto ja, jos olisin päästänyt irti, se olisi kaatunut heti uudelleen. Ihan kuin pienet lapset kaupan lattialla karkkihyllyn edessä :) Kokosin kuitenkin itseni ja pidättelin naurut ja ärisin vähän aikaa idiootti-ipanalle, niin löytyihän ne lihakset taas, että herra sai ihan itse kannalteltua itsensä.
Samaa kaatumistaktiikkaa käytetään myös niinä aamuina, kun piskin pää menee yhtäkkiä ihan sekaisin ja Rassonen ponkaisee meidän sänkyyn mihin se ei saa tulla. Sängyssä sitten kaadutaan äkkiä kyljelleen ja kurkitaan isäntäväen reaktioita silmänvalkuainen vilkkuen. Kun ilmoille kajahtaa käsky "pois", päästetään pieni Rassi-hyrinä ja lällätellään. Sen jälkeen emäntä tai isäntä lähtee lähestymään tiukoin askelin ja kaatumisen seuraava vaihe otetaan käyttöön. Siinä hypitään kuin kala kuivalla maalla, eli kyljellään pitkin sänkyä karkuun niin nopeasti kuin mahdollista. Ja, kun lain pitkä koura tavoittaa kurittoman koiran, voi ottaa vielä hirvensorkkapotkut käyttöön. On se pösilö.
Lauantaina karautettiin Vantaalle kannustamaan velipoika Masaa (D.O. Mad Max) näytelmissä. Kannustus tehosi ja Masa oli VSP ja nappasi sertin. Hyvä Masa, jeeee! Alla veljekset tuijotuskilpailussa. Masasta kuului tasainen murina ja Rassi puolestaan huiskutti innoissaan häntäänsä. Rassi Rasisti ei ota snaukujen ärinöitä ollenkaan tosissaan vaan on ihan innoissaan leikkimässä kaikkien partanaamojen kanssa. Muiden rotujen rähinöihin se nykyään vastaa samalla mitalla takaisin.
Masa: "Muurrrrrr. Oot tyhymä. Ja ärsyttävä."
Rassi: "Masaaaaa, kamoon, pikkuleikki nyt. Joooo."
Masa: "Puuh, mikä idari. Onneks kuitenkin ihan vaaraton."
Rassi: "Höh, ei leiki ei. Hei, leikkiskö joku muu?? Someone? Anyone?"
Sunnuntaiaamuna käväistiin taas vähän agilitykentällä. Meno oli nihkeämpää kuin viime viikolla ja vaikutti siltä, että ruohonkorsien merkkailu oli selvästi prioriteettilistan kärjessä tällä kertaa. Päivän lähdettyä reippaasti käyntiin, jatkoimme reippailua lähtemällä Sipoon korpeen lenkkeilemään. Rassi ei lähtenyt yhdenkään hajun perään hallitsemattomasti mistä olen erityisen onnellinen. Isoin hallintaongelma tuli vastaan, kun partanaama mulahti mutalampeen ja heti sieltä noustuaan huomasi kauempana jolkottelevan puhtaanvalkean samojedin. Siinä mutavilliydessä ei ollut mitään toivoa saada nakusteria pysähtymään, joten sinnehän se kiisi koko karmeassa mutaisuudessaan. Ja kuten arvata saattaa, niin mutanakusteri ei todellakaan tullut takaisin. Lähdettiin Jannen kanssa kävelemään eteenpäin ja Rassi kävikin sitten säännöllisesti tarkastamassa, että ei olla keretty liian kauas ja juoksi sitten taas täyttä vauhtia samojedin luo. Ja sama kolme kertaa. Selvää haku- ja viestikoiran ainesta! ;) Janne tosin ei nähnyt asiaa ihan yhtä positiivisesti vaan tokaisi että "&#*! mikä koira meillä on." :)
Matkan varrelle osui myös hienoimmat hiidenkirnut mitä mä olen nähnyt. Rassi taiteili kirnujen ympärillä...hihnassa.
Reilun kolmen tunnin metsässä vapaana juoksemisen jälkeen meidän pieni intopallero näytti näinkin lauhkealta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti