Päästyämme paikalle, laitoimme leirin pystyyn ja sanoin jo siinä vaiheessa Jannelle, että ”Rassi on nyt kyllä ihan outo”. Rassonen nimittäin lompsi ihan tyytyväisenä häkkiin eikä riekkunut yhtään mitään. Ehkä se oli väsynyt edellisestä päivästä…? Tiedä häntä. Lämmittelyt sujuivat kuitenkin hyvin ja Rassi oli ihan messissä. Itse rata oli selvästi vaikeampi kuin viimeksi ja siellä oli myös saksalainen käännös mitä ei olla harjoiteltu kuin joskus talvella viimeksi. No, siitä ei kuitenkaan tullut meidän kompastuskivi…vaan kaikki lähti menemään snadisti pieleen heti ensimmäisessä liikkeessä, joka oli koira istumaan ja ohjaaja kiertää koiran ympäri. No, Rassipa sitten humpsahti makaamaan ja mä olin katsovinani, että se käväisi vain osittain maassa enkä uusinut liikettä. Siitä meni heti -10 pistettä. Ja siis anteeksi nyt vaan hyvä koira, mutta mikä ihme saa sut menemään maahan istumisen sijaan?!?!?! Ollaan nyt kolme vuotta tahkottu sitä maahanmenoa ja se on edelleen niin vastahakoista, että miten on mahdollista, että nyt se sitten meni maahan vaikka ei pitänyt. Ei ymmärrä. No, se ehkä kertoo vähän siitä kuinka hereillä se partaotus oli … Seuraavana vuorossa oli kieputtelua edestakaisin, spiraali eli tötsien kierto, sitten maahanmeno (kas, kun ei jäänyt istumaan vaan meni maahan), sitten pujottelu, saksalainen käännös, muita käännöksiä, juoksupätkä ja loppuun koira eteen ja siitä peruuttaen koira mukana ensi yksi, sitten kaksi ja lopuksi kolme askelta. Osasin laskea askeleet oikein, mutta peruuttaessani törmäsin itse kylttiin ja kaadoin sen -3 virhettä…Sitten maaliin. Summa summarum, Rassi oli ihan kuutamolla koko radan ja mun ensimmäiset sanat kehänauhan ulkopuolella olivat ”Mitä *piip*?!” Olin aidosti niin hämmästynyt Rassin ihan täydellisestä vireen katoamisesta. Lopputuloksena oli 80/100 pistettä ja saatiin se pirun koulari. Rassi kantaa siis tästä lähtien nimeä RTK1 Doctor’s Order Melody Maker. Laiha lohtu, räyh.
Sitten vuoroon tuli Jade. Opetin sille sen saksalaisen käännöksen ennen meidän rataa ja Jadenkaan kohdalla se ei tuottanut vaikeuksia. Meidän ainoat pistevähennykset tulivat ensimmäisen liikkeen vinosta istumisesta (taas!) -1 piste ja neloskäännöksen sekoilusta missä Jade tunki osittain mun eteen -1 piste. Muu rata sujui kuin tanssi ja olin vielä ennen palkintojenjakoa ihan varma, että nyt meni toooosi hyvin. Mun naama varmaan pikkasen venähti, kun tuomari kutsui mut hakemaan kisakirjaa 88 pisteen kera. What?! Tuomari vielä totesi, että ”Hieno suoritus” ja mä vaan tuijotin hoomoilasena. Avasin arvostelupaperin ja näin, että olin siinä viimeisessä peruuttelussa laskenut askeleet väärin = -10 pistettä. Mitään en tunnusta ;) On se hienoa huomata, että ei osaa laskea edes kolmeen. Kisan voittanut koira sai TIETENKIN 97 pistettä mikä vaan lisäsi mun ketutusta. Menin jopa sanomaan Jannelle, että ”Kun mä seuraavan kerran alan puhua, että pitäiskö ilmoittaa koirat johonkin kisoihin, niin vastaus on EI”. Janne meinasi tipahtaa tuolilta alkaessaan kaivaa puhelinta taskustaan niin kovalla innolla…tuo lausunto olisi kuulemma pitänyt saada nauhoitettua myöhempää käyttöä varten ;)
Loppuyhteenveto
Rassi: Oletettua viisaampi eläin. Ymmärtää, koska en pysty pölläyttämään sitä haahuilusta ja käyttää tilanteet häikäilemättä hyväkseen. Kehänauhan ulkopuolella, välittömästi suorituksen jälkeen, seuraaminen palasi normaaliksi. Pahinta kidutusta itselle oli rimpuilla sen kanssa rataa läpi tietäen, että tuo eläin tasan tarkkaan tietää mitä sen pitäisi tehdä ja se tasan tarkkaan tietää, että mä en pysty tekemään asialle mitään ja varmasti lällättelee tilannetta mielessään, prkl. Järkevintä olisi ollut keskeyttää rata ja ottaa koira kuriin ja jatkaa sitten loppuun. Päätin kuitenkin sinnitellä sen voimin, että jos saadaan se 70 pistettä kasaan, ni en tule tämän paukapään kanssa näihin geimeihin enää ikinä. Jatkotoimenpiteenä täytyy tehdä PALJON kisanomaisia treenejä tokokisoja ajatellen, että se ei keksi, että myöskään tokokisoissa en pysty nappaamaan herraa puhutteluun, jos päänuppi täyttyy yhtäkkiä muilla ajatuksilla kuin työnteolla. Rassin puolustukseksi mainittakoon, että paikalla oli yksi juoksuinen narttu, se oli ehkä väsynyt lauantaista ja rata oli pitkä kuin nälkävuosi. Toistaiseksi meidän rallytokokisaura on tässä ja keskitymme tokoon, jälkeen, vähän hakuun ja minimaalisesti aksaa.
Jade: Meidän pieni yllättäjä! Ei tosin osaa seurata tiiviisti, mutta paha mennä vaatimaan sellaista mitä sille ei ole opetettu. Omaan tasoonsa nähden huippusuoritus ja voisin jopa nähdä meidät jatkamassa tätä lajia ALO-luokan jälkeen. Ellen sitten ala oikeasti opettaa sitä seuraamaan ja sitä myötä siirrytäänkin tokon puolelle kisaamaan. Who knows!? Kaikki ovet ovat auki, koska tällä pikkuotuksella riittää intoa tehdä, kun vaan saa oman ihmisen kanssa puuhata ja siitä saa vielä palkaksi ruokaa. Mitäpä sitä pieni koira voisi muuta toivoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti