Viikonloppukuulumisia

Rassi oli viikonloppuna tosi mukava heppu! Janne oli Pohjanmaalla ja mä jäin talon ja elukoiden vahdiksi. Sain tehtyä hommia tosi hyvin ja lattian purkukin edistyi ilman miehistä panosta…jos Rassin ”apua” ei lasketa. Piippu oli ajoittain vähän rasittava, kun sen oli ihan pakko aloittaa omat formulat aina, kun Rassi nukahti. Pipen formuloissa on sen verran kiinnostavat kiihdytysäänet (sutimista lähdöissä ja tiukoissa kurveissa) ja äänitehosteet (mooorrrrnnnjaauuuu), että Rassi tietenkin säntäili aina katsomaan, että mitä meillä oikein tapahtuu. No, Pipellä ainakin oli hauskaa. Alla kuva, jossa remonttireiska näyttää mistä purin parketin. Jäljellä on vielä muovimatto. Taustalla onkin Rassin oma huone, jossa huomionarvoista extrakorkea-aita. Tulee tarpeeseen, syy selviää seuraavassa bloginpäivityksessä.


Lauantaina Pikun ”äiti” Anna kyseli meitä leikkiseuraksi, joten suuntasimme Tapaninkylään pihalle peuhaamaan. Sillä parivaljakolla kyllä synkkaa tosi hyvin! Pikku on ihan supernopea ja ketterä ja Rassonen olikin välillä ihan ihmeissään, kun Pikku säntäili ohi edestä ja takaa. Rassilla ei ollut mitään mahdollisuutta pysyä perässä. Niinpä se keksi väijytystaktiikan, jota soveltamalla se pysyi hieman paremmin pörröisen pikkuneidin vauhdissa. Loppuillan Rassonen nukkuikin ihan kiitettävällä intensiteetillä, joten mullekin jäi aikaa tehdä omia juttuja. Kauheaa, kun päivät vaan kuluu siinä, että yrittää kehittää mahdollisimman väsyttävää ohjelmaa pennulle, että saisi välillä tehdä jotain omia asioitaan ja remppaa :) No, lauantaina suunnitelma tosiaan meni putkeen…etenkin, kun Rassi oli koko aamupäivän osallistunut – nukkumatta silmällistäkään - siivoamiseen, pyykinpesuun, pihan perkaamiseen jne.

Sunnuntaina oli edelleen aivan mahtava sää, joten suuntasimme kävelylle puiston ruohokentille nauttimaan auringosta. Rassi ei ole ruohokentistä kovinkaan innoissaan, vaikka vien sen sinne aina ajatellen ”Oih, katso mikä ihana nurmikko! Lähde koirani laukkaamaan ja nauti, kun tuuli tuivertaa partaasi, nauti auringosta ja ihanista tuoksuista!” Rassi taitaa ajatella näin ”Taas täällä typerällä nurmikolla! En kyllä jätä tota urpoa silmistäni, etten vaan jää tänne yksin. Kävelen ihan tässä jalan vieressä minimoiden riskit, että tuo häviää mun silmistä. Täällä on myös ihan sikakuuma, pääsispä jo kotiin!!!” Ei ihan mun haaveet ja todellisuus kohtaa tässä asiassa.




Meidän omenabongari todisti jälleen nenänsä uskomattoman voiman. Edellisen koiruuden kanssa ollaan ohiteltu kissoja ihan metrin päästä (kissa pientareella karvat pystyssä), koiran huomaamatta mitään. Ei nenä toiminut sitten ollenkaan. Rassilla tuntuu toimivan sitäkin paremmin. Eilen Rassi sukelsi pusikkoon niin, että koirasta ei näkynyt kuin hännänpää. Ihmettelin, että mitä se siellä oikein touhuaa. Meni hetki ja sieltä se tuli ulos omena suussa! Annoin syödä sen palkaksi, kun omena näytti ihan hyvälle eikä ollut edes mätä. Toisen omenan se löysi samana päivänä puun oksalta mihin omppu oli jäänyt tippuessaan jumiin. Ihmettelin, että miksi Rassi yrittää kiivetä puuhun ja menin katsomaan. Siellä nökötti omppu oksalla ja Rassilla oli kova into saada se suuhunsa. Sen jälkeen oli pakko oikein haistella niitä omenoita (hih!), mutta en mä mitään haistanut! Nyt alan uskoa koirien nenällä suorittamiin ihmetekoihin, ennen olin vähän skeptinen…

Aina ei ole niin kivaa olla kuvattavana mikä on luettavissa Piipun ilmeestä. Myös Rassi tuntuu olevan sitä mieltä, että No mitä nyt taaaas...