Yllä vielä Vilpurin poseeraus hännättömänä :(
Piippu on ottanut tällä viikolla poliisin tehtävät välillä vähän turhankin vakavasti ja liikenteenjakajana toimiessaan se on ajoittain seisauttanut liikenteen kokonaan Rassin osalta. Koskaan Rassi ei vinkaise, mutta kai ne Pipen ohjaustehostimena käyttävät läppäisyt sen verran kirpaisevat, että Rassonen tottelee suht kiltisti Pipettimen käskyjä. Toisaalta, Rassi tuntuu muutenkin olevan sitä mieltä, että ’pain is no issue for me’. Parina aamuna Rassilla on ollut pakkomielle hyppiä sänkyyn ja, kun olen kieltänyt sitä, Piippu suorastaan syöksyy paikalle auttamaan ja vahtimaan, että kiellot menevät perille. Pipe on todella ottanut asiakseen huolehtia, että ei-sanaa totellaan heti eikä hetken päästä. Välillä sen apu menee jo vähän överiksi ja kamikaze-kissa saattaa höyrytä paikalle sellaisella vauhdilla, että menee itse huppeliskuppelis. Sehän tietysti hetken aikaa kirpaisee, kun arvokas olemus saa moisen särön, mutta Rassin paimennus on sen verran korkealla asialistalla, että kompurointi unohtuu nopeasti. Alla Piippu työssään.
Tässä joku päivä parivaljakkomme tuli rappusia alas Rassi edellä - huutaen kuin syötävä - ja Piippu perässä. Rassi huusi sitä ’apua, olen jumissa’ tai ’apua, trimmauskone syö pääni’ – huutoa. Kolmas keino saada se kiljumaan sitä sianteurastusääntä on tuoda lähelle iso, pelottava koira, joka ottaa askeleenkin Rassia kohti. Rassi huutaa jo valmiiksi ’ai ai sattuu, olen pieni pentu, en tee mitään pahaa’. Viime leikkikoulussa ohjaajan oma 7-kuukauden ikäinen musta belggari toimikin hyvänä siedätyshoitona, kun ohjaaja otti sen samaan tilaan vaan istuskelemaan. Rassikin tuntui tajuavan, että iso ja evil eivät aina korreloi suoraan. Leikkikoulussa oli muuten lohdullista huomata, että lapinkoiran pentu oli vielä kuurompi ja sokeampi omistajaansa kohtaan kuin Rassi. Se pieni, pörröinen pirulainen vielä teki niin, että kävi muiden syleissä hellittävänä, mutta omaa omistajaansa se ei ollut huomaavinaankaan. Rassonen oli kehittynyt viime kerrasta ja sain myös näytettyä sille, että en vie sitä pois leikkimästä vaikka se tulisi mun luo.
Ajat, jolloin Rassin valveillaoloajan pystyi katsomaan kellosta minuutin tarkkuudella, ovat enää kaukainen muisto. Meille tullessaan se leikki aina tasan tunnin ja veteli sen perään parin tunnin tirsat, yleensä vielä omassa huoneessaan. Nykyään edes leikkikoulu ei saa sitä enää nukkumaan iltaisin, vaan Rassin täytyy olla joka paikassa mukana menossa ja työntämässä päänsä aina ensimmäisenä joka koloon. Ja, jos jotain tipahtaa lattialle, Rassi on aina paikallistanut kohteen sekunnin tuhannesosissa. Mitenköhän se voikin olla niin nopea liikkeissään?!
Rassi on ollut jotenkin niin kiva ja ihana viime päivinä, että luulen, että jopa Janne harkitsisi hetken, että antaisiko sen pois, jos joku tulisi hakemaan :) Tiistaina, kun olin illalla muutaman tunnin pois kotoa ja palatessani kysyin paniikissa, että miten teillä meni, niin kommentti oli, että ei ole enää niiiiin raskasta kuin vielä muutama viikko sitten. Jee jee, hyvä Rassonen…ja Janne.
Loppuun vielä kuva uunituoreesta puolipääteippauksesta. Oikea korva lähti eilen omille teilleen, joten paketoin sen tänään...YKSIN. :O
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti