Rassin eka joulu

Joulu alkaa olla lusittuna ja on aika kerätä tapahtumia kasaan. Rassi ei olisi Rassi ellei tapahtumia olisi riittänyt...valitettavasti myös niitä negatiivissävytteisiä.

Ennen joulua meillä tehtiin periaatepäätös, että pyhät vietetään ilman kuusta. Rassi nimittäin soveltaa "puoli kiloa kasviksia päivässä"-kampanjaa sellaisella antaumuksella, että sen päässä ilmeisesti soi "puoli kiloa kasveja päivässä"-mantra, joten päätimme minimoida syötävien kasvien määrän. Rassi nappaa aina lenkilläkin ruusupensaista jäätyneitä marjoja ohikulkiessaan, joten en sitten viitsinyt ottaa itselleni lisästressiä kuusen ja koiran vahtimisesta.

Negatiiviset tapahtumat saavuttivat huippunsa aattoiltana, kun Rassi ensin pyyhkäisi lahjaksi saamallaan metrisellä apinalla Antilta saadun upean kulhon säpäleiksi ja sen jälkeen riehui pihalla hullunjuoksua juosten, kunnes astui johonkin terävään minkä seurauksena koiruli ontui. Kipu oli sen verran kova, että Rassonen ulahti useamman kerran ja siitä tiesi, että nyt on tosi kyseessä. Aiemminhan olen mietiskellyt, että Rassilla ei taida olla tuntoaistia ollenkaan. Joulupäivän aamu valkenikin sitten kolmella jalalla konkkaavan koiran kanssa ja päivystykseen soittaessani ne käskivät lähteä näyttämään jalkaa, kun Ramboli ei ottanut sille painoa ollenkaan. Siellähän se joulupäivä menikin mukavasti odotellessa omaa vuoroa. Lopulta pääsimme tohtorin käsittelyyn ja diagnoosi oli sama kuin meidän kotona tekemä - anturassa on ehkä tikku (fifty sixty tsäännsit) ja sitä ei saa pois kuin avaamalla anturaa, joten ensisijaiseksi parannuskeinoksi saimme kipulääkettä, lepoa ja toiveen, että mahdollinen tikku tulee itsestään ulos.

Rassi jätti vastaanotolla isommat draamailut väliin, mutta odotushuoneeseen palatessamme se näytti itsestään uuden puolen. Odotushuoneen penkillä nimittäin istui viimeisen päälle laitettu neitihenkilö. Sylissään hänellä oli täydellisesti leopardikuosisiin legginseihinsä sopivan värinen chihuahua. Tämä neitonen kurottui Rassia kohden ottaakseen jotain penkiltä juuri samalla hetkellä, kun olimme menossa tiskille maksamaan käyntiämme. Tällainenhän ei Rassille sopinut vaan se päästi kumeat haukut ja vielä kumeammat murinat. En tiedä oliko syynä neidon taidokkaasti koholleen laitetut hiukset (itselläni ovat yleensä mallia lättä, joten koira lienee shokissa niin koreasta kampauksesta) vai pelkästään äkkinäinen liike kaiken jännityksen ja tutkimusten jälkeen vai mikä, mutta sain toppahousuissani ja virttyneessä paidassani vihaisia katseita neitosen suunnalta, kun koirani sillä lailla äityi möykkäämään. Chihu vain makoili rennosti leopardikuvioon sointuvalla tyynyllään. Hetken Rassonen oli sitä mieltä, että kaikki muutkin odotushuoneessa olijat voisivat painua huitsin nevadaan ja murisi kumeasti joka suuntaan. Tosin muutaman sekunnin päästä se jo riekkui onnessaan maksujonossa edessämme olevan miehen kanssa...

Parin päivän levon aikana Rambonen onnistui vakuuttamaan meidät siitä, että tassu on kunnossa, joten aiemmin sovitut treffit Pikun kanssa pääsivät käyntiin päivän viiveellä. Menimme pirteässä pakkakelissä Haltialaan, josta kuvatkin ohessa.

Kyseessä ei ole herkän balladin loppuluritus vaan Rassin ja Pikun painitaidonnäyte.


Sitten vähän juoksua...

...ja tanssia.


Pikku-kaunotar poseeraa.


Toinen balladi...?

"Sä oot mun"


Pieni piilopirtti. Pikku näyttää nalkuttavan Rassille, että "Taas sä oot tuonut lunta sisään!"

Kotiin toin paksulla lumikerroksella kuorrutetun väsyneen snautserin. Haltialassa saimme myös kokea merkillisen valoilmiön, josta otin todisteeksi kuvankin, joka on nähtävissä alapuolella.



Siinäpä tuo meidän joulu kaikessa lyhykäisyydessään. Omasta mielestäni Rassi käyttäytyi ihan mallikkasti, mutta kun kysyin äitiltä, että onko hänen mielestään Rassilla tapahtunut jotain henkistä kasvua kesän jälkeen, vastaus oli...öh, hämmentävä. Äiti nimittäin piti pitkän hiljaisuuden ja sanoi sen jälkeen "Noooooh" ja naurahti. :)