Maanantaina se oli kaivanut lattiaan kuopan. Kyllä. Kuopan lattiaan. Herran oma huone on ollut täysin remontoimaton, lukuun ottamatta muutaman neliön aluetta, josta päällimmäinen kerros lattiaa on purettu pois. Uusi lattia tulee sitten joskus, jos pikkuherra oppii käyttäytymään. En nyt taas kerran ihan täysin ymmärrä, että mistä kuopan teko on päähän pälkähtänyt ja millä se on siihen tehty, mutta puunpöpenää oli sekä lattia että vesikuppi täynnä, joten ainakin hampaita siihen on käytetty. Kuopan sysyys näkyy vähän heikosti tuossa kuvassa, mutta jos kaivuutyöt jatkuvat vielä ensi viikolla, Rassi löytynee kellarin kylppäristä...
Rassi oli myös ajatellut laittaa seiniä vähän uusiksi, kun niille ei tosiaan ole vielä tehty mitään. Vanha lista on saanut kyytiä, kuten kuvasta näkyy.
Keskiviikkona olikin sitten napattu tavarat hattuhyllyltä. Mittasin hyllyn korkeudeksi 180 senttiä ja en ihan pysty käsittämään, että miten 50 senttiä korkea koira saa tavarat sieltä alas, mutta kyllä se on näköjään mahdollista. Tuhottuna oli Rassin (ja mun!) suuret lempparit, eli mun angorahanskat, joista tuli pilkkihanskat. Noita pörröhanskoja Rassi on himoinnut koko syksyn ja olen pelastanut ne sen suusta kymmeniä kertoja, samoin kuin Jannen pörröisen pipon. Lieneekö tässä jokin viesti meille, kun ottaa huomioon mikä sormi on jätetty syömättä...?!
Myös puutarhahanskat saivat kyytiä.
Pahin tuho kohdistui Antin lakkiin, josta oli syöty pois lippa.
Ehkä tähän samaan sarjaan voisi vielä lisätä aiemmin tuhotut ratsastuskengät, joista toinen täytyy nykyään teipata maalarinteipillä jalkaan, kun eräs pieni koiranen oli sitä sen verran muokkaillut, että vetoketju oli kärsinyt sen verran isot tappiot, että ei pysty enää toimimaan normaalisti.
Jotta tämä nyt ei ihan menisi valitusvirreksi, niin kerrottakoon vielä yksi hauskakin sattumus tältä viikolta. Keskiviikkona, kun olimme pitkällä lenkillä lumen keskellä, niin loppumatkasta lunta alkoi olla jaloissa sen verran, että Rassonen päätti alkaa puhdistuspuuhiin…tosin täydessä laukassa on hieman vaikeaa yrittää syödä lumia pois etujaloista. Pysähtyä ei tietenkään voi. Tilanteen haastavuuden huomattuaan Rassonen turhautui ja sai megahepulin ja säntäili ympäri metsää sellaista vauhtia, että pelkäsin taas kerran, että mihin se törmää tai astuu. Hauskan näköistä touhua se oli, vaikka hieman hirvittikin.
Tuntuu, että Rassonen tavoittelee pikkuveljeni Antin aikoinaan saavuttamaa onnettomuusalttiusmestarin titteliä. Pikkupoikana Antti oli yhdellä viikolla kolme kertaa terveyskeskuksessa paikattavana, kun ensin pikkupoju hurautti pyörällä ojaan, sitten kaveri löi vahingossa golfmailalla päähän ja koko komeuden kruunasi astuminen paljain jaloin rautanaulaan…Kai tähän pikkupoikien elämän hurjuuteen on vain yritettävä tottua. Syödyt hanskatkin oksennettiin kätevästi torstaina olohuoneen matolle, joten tällä kertaa emme joudu suuntaamaan kohti tohtorin vastaanottoa, vaan luonto hoiti hommansa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti