Lunta, lunta ja lunta...

Tänään satoi taas vaihteeksi lunta. Vietettiinkin muutama tunti tehokkasti lumitöiden parissa ja yritettiin kaivaa talo, auto ja piha taas esiin tuon valkean, nyt jo ärsyttävän, peitteen alta. Kun ensimmäiset isot lumihiutaleet satoivat viime vuoden puolella ja satuimme kävelemään juuri silloin Rassin kanssa valaistulla jalkakäytävällä, olin varma, että kohta joku soittaa valkotakkiset hakemaan meitä. Rassi nimittäin yritti pyydystää hiutaleita hyppimällä takajaloilla suoraan ilmaan sekä jahdata hiutaleiden varjoja ryntäilemällä naama maassa kiinni. Mun mielestä se oli niin hassun näköistä, että minä puolestani kuljin remmi kourassa hohotellen ääneen. Ja Suomessahan ei saa nauraa ääneen – vielä yksin! Nykyään Rassikin on niin turtunut jatkuvaan lumen tuprutukseen, että edes se ei jaksa siitä kauheasti sätkyillä.

Ollaan yritetty treenailla sisällä meidän kompastuskiveä eli maahanmenoa. Rassin mielestä on ihan typerää maata, kun voi istua tai seistäkin, niinpä meillä on edelleen käsiapu sekä nakit mukana treenatessa. Rassille tuntuu ylipäänsä toimivan ihan mukavasti palkkaus lautaselta vapautuksen jälkeen, joten ajattelin kokeilla sitä myös tuohon maassamakaamiseen. Hyvinhän se toimisikin, jollei meillä asuisi myös tuo eräs liukasliikkeinen kissaneiti. Pipe on sen verran näppärä tyttö, että se on oppinut, että kun otan namilautasen esiin, niin kohta alkaa nakkitarjoilu olohuoneessa. Meidän sisätreenit ovatkin menneet ihan mönkään sen takia, että Piippu ilmestyy kuin tyhjästä paikalle ja vie Rassin nakit piskin naaman edestä Rassin istuessa kiltisti paikallaan odottamassa tehtäväänsä. Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on ollut apumiehen käyttö. Jannen pitää mennä toiseen huoneeseen syöttämään Pipelle omia nakkeja. Sekään ei toimi ihan täysin, koska aiemmat varkaustapaukset ovat saaneet Rassin varuilleen ja se ei meinaa millään malttaa keskittyä. Oletettavasti sen verkkokalvoille on palanut kuva Piipusta palkkalautasella syömässä herran nakkeja. Mikä tragedia! Lautaselle on siis kova kiire ja ilme ihan tuskastunut, kun on niin kauhea pelko persiissä, että mistä se sisko taas yhtäkkiä ampaisee paikalle ja tyhjentää lautasen kylmän rauhallisesti.


Piipun ja Rassin yhteiselo sujuu siis edelleen vaihtelevalla menestyksellä. Yksi kaunis aamu päästiin jo sille asteella, että Piippu (tilapäisen mielenhäiriön aikana) antoi Rassin kaikessa rauhassa nuolla korvaansa. Sitten Rassi tietenkin innostui vähän liikaa ja herkkä hetki oli pilalla. Itsehillintä ei kuulu Rassin sanavarastoon ja käytöksen kultaisen kirjan lukeminenkin on vielä kesken. Takaa-ajoleikkejä leikitään oikeastaan päivittäin. Välillä tuntuu, että Piipustakin on kivaa, mutta useimmiten vain Rassi kuvittelee, että heillä on kiva, yhteinen leikki. Leikki (?) menee siten, että ensin Rassi ajaa Piippua takaa pienen matkan, sitten Piippu pysähtyy ja ajaa Rassin takaisin. Ja tämän sama uudelleen ja uudelleen. Leikki loppuu joko tylsien ihmisten väliintuloon tai siihen, että Piippu saa tarpeekseen ja häipyy jonnekin mistä Rassi ei saa sitä enää ”kiinni”. Rassista tuo takaa-ajokisailu on ihan mielettömän hauskaa ja se saattaa saada pienimuotoisen hulluuskohtauksen ottaen kaarroksiinsa vauhtia esimerkiksi sohvanselkänojista. Rassonen nimittäin eläytyy takaa-ajettavan rooliinsa ihan antaumuksella ja juoksee aina pakoon niin lujaa kuin se on sisällä mahdollista. Siinä vaiheessa ikävät ihmiset vain tuppaavat lopettamaan ilakoinnin. Välillä kyllä tuntuu, että Piipustakin on kiva vähän härnätä Rassia, kun se saattaa iskeä litsarilla vaikka kylkeen, kun viaton (?) koira vain kävelee ohi…tai vaihtoehtoisesti lämäistä nurkan takaa ihan ilman syytä. Piippu on hyvin siisti neiti ja voi sitä yökötyksen määrää, jos napakan iskun seurauksena Rassin karvoja on jäänyt tassuun kiinni. Piippu tuntuu katsovan tassuaan sen näköisenä, että kohta se joko pyörtyy tai oksentaa inhosta. Yök mikä saastainen ja haiseva koira, yökyökyök. Rassia Pipen tirvaisut eivät häiritse lainkaan…mikä yllätys.

We're back!

Pisin ero Rassi Rassosesta on takana ja selvisimme siitä kumpikin ilmeisesti ilman traumoja. Olin työmatkalla viikon verran ja heti, kun pääsin Suomen maankamaralle alkoi ihan tolkuton vatsatauti. Luulen, että sain ruokamyrkytyksen koneessa. Pääsin raahautumaan kotiin ja Rassi oli tietenkin ihan innoissaan - itse vain keskityin hengissä pysymiseen. Heti heikkouteni huomattuaan Rassi käytti tilannetta hyväkseen ja alkoi repiä peittoa mun päältä, purra hihoja, ottaa hiukset suuhun ja niin edelleen. Todella katala otus! Ei uskoisi, että tuo sama paholaiskoira osaa näyttää niin kiltille kuin se poseeraa tuossa yllä olevassa kuvassa. Vain sädekehä puuttuu pään päältä!

Rassin ja Jannen viikko oli siis sujunut hyvinkin leppoisasti ja Jannekin on jo alkanut tunnustaa tykkäävänsä Rassista ja on kaiken kukkuraksi kutsunut sitä meidän koiraksi. Aiemminhan se oli mun koira :) Viikon ainoat tuhot olivat mun villakangastakin sisäkangas, joten senkin suhteen päästiin suhteellisen vähällä. Aina, kun Janne on kahdestaan Rassin kanssa kysyn yleensä palattuani "Mitkä pisteet käytöksestä?" Tähän asti vastaus on ollut aina masentava kuusi, parhaimmillaan seitsemän, mutta nyt ollaan päästy jo ysiin! Hiljaa hyvä tulee. Kymppi tulee kuulemma sitten, kun Janne saa rauhassa katsoa elokuvaa ja Rassi käy hakemassa isännälle jääkaapista kylmän oluen :)

Alla Rassi uudessa lempiasennossaan.

Pojat olivat napsineet vähän kuvia sisäleikeistä viikon varrella. Leluna on Mustin ja Mirrin "tosi kestäväksi" mainostama Wubba Kongi...meillä se kesti muistaakseni noin vartin. Sen jälkeen siinä oli jo niin iso reikä, että pienempi pallo irtosi. Isompi pallo on kuitenkin pysynyt vakavista vaurioista huolimatta mukana menossa, joten leikit ovat voineet jatkua.

Blogihiljaiselon aikana meille ei ole tapahtunut mitään kummempia. Rassoselle kohokohtia ovat varmasti olleet leikkihetket Pikun ja snakuryhmän kanssa. Tänään möyrysimme lumessa Pikun ja Annan kanssa yhteensä reippaat 2,5 tuntia, joten kuten arvata saattaa nyt lattialla on vain harmaa talja, joka välillä örähtelee uniörinöitä.

Piippu sen sijaan on jatkanut uraansa ammattivarkaana. Nyt röyhkeydessä on taas otettu uusi askel eteenpäin, kun pikkuöttiäinen tulee pöydän ääreen nuolemaan lautasetkin puhtaiksi!


Sitten, kun menet torumaan sitä ja vastassa on tällainen naama, niin olepa siinä nyt sitten vihainen :)

Rassi 8 kk

Taas meni kuukausi ja Rassonen täytti perjantaina jo kahdeksan kuukautta! Pönötysharjoituksia ei taaskaan tullut tehtyä, joten kun poseerauksen aika tuli mulla oli käsissä rimpuileva snakusterilapsi, joka ei edes harkinnut seisovansa paikallaan. En tiedä mikä siinä on, mutta Rassi taantuu ihan idiootiksi, kun yritän saada sen seisomaan komiasti. Täytyisi varmaan hieman alkaa harjoitella tuota(kin) hommaa, ettei mene ihan tappeluksi joka kerta.

Kun oltiin aikamme taisteltu kuvattavan kanssa melkein 20 asteen pakkasessa, näpit jäässä, oli aika päästä peto irti ja lumileikit pääsivät käyntiin. Säähän oli mitä mahtavin ja lunta todellakin riittää! On hanget korkeat nietokset, kuten alla näkyy. Näin omakotiasujana täytyy todeta, että ei se nyt varsinaisesti haittaisi, vaikka sitä lunta ei enää ihan kauheasti tulisi lisää...Aluksi oli tosi kivaa, kun joka päivä tuprutti lunta, mutta näin kolmen viikon jälkeen alkaa jo vähän pinna välillä kiristyä. No, eipä tule kuraa sisälle koiruuden mukana! Ja Rassikaan ei löydä ulkoa koko aikaa jotain syötävää. Olen kaivanut vain yhden purkan sen suusta koko tänä lumisena aikana. Yhden!!

Rassia ei lumi(kaan) haittaa vaan hangessa voi päästellä lähes samalla vauhdilla kuin auratuillakin alueilla.

Launtaina olimme Rassin kanssa toimitsijoina snakukerhon tokon jatkoryhmän loppukokeessa. Työrupeaman jälkeen siirryimme Hupi seuranamme läheiseen koirapuistoon. Leikkihetki purevassa pakkasessa taisikin olla taas Rassosen viikon kohokohta. Kotona pikkuherra ainakin näytti hyvin väsyneelle, mutta onnelliselle.

Meillä käyvät kaverit ja muut vieraat jaksavat edelleen hämmästellä, että miten me oikein jaksetaan tuota meidän ikiliikkujaa. Ollaan Jannen kanssa oltu ihan hämmästyneitä, kun meidän mielestä Rassin kanssa on alkanut mennä jo ihan hyvin ja se ei ole enää ollenkaan niin rasittava mitä se on pienempänä ollut. Välillä jo pystyy melkein naureskellen muistelemaan niitä kaikkein pahimpia aikoja. Kesällä, kun äiti oli Rassin kanssa kotona pari päivää, kun itse olimme töissä, Rassille piti esimerkiksi jättää kaulapanta valmiiksi päähän, koska jos äiti olisi halunnut käydä pojun kanssa kävelemässä, äiti ei olisi saanut pantaa päästä läpi, kun ipana puri niin hulluna. Sekin teki tiukkaa, että sai remmin tuikattua pantaan kiinni. Muistan kyllä, kun itekin joskus mietin, että työntääköhän tuo elukka ikinä päätänsä nätisti pantaan vai onko se aina sama painitaistelu laittaa se sen päähän. Kyllä se vaan työntää nykyään, että kai tässä nyt JOTAIN kehitystä on tapahtunut :)

Pipen ja Rassin vuodenvaihde

Rassin uusi vuosi sujui hyvin rauhallisissa merkeissä, kuten yllä näkyy. Jäätiin kotiin lapsosen kanssa ihan vain varmistaaksemme, ettei rakettien paukuttelu aiheuta mitään pelästymisiä. Jo aiemmin viikolla tosin saimme osviittaa, että raketit eivät Rassia hetkauta, kun rytinä alkoi jo monta päivää ennen varsinaista h-hetkeä. Aattoiltana tuntui kuin olisimme asuneet sotatantereella klo 18 alkaen. En ole koskaan nähnyt enkä kuullut moista räiskettä. Kyllä siinä rahaa paloi ja ilmakehä saastui, kun ne kaikki rakettimäärät posautettiin taivaalle. Yritin kauhealla vimmalla pitää meidän miesväkeä väkisin hereillä, kun en halunnut astua uudelle vuosikymmenelle yksin, mutta juuri ennen vuodenvaihdetta Rassonen simahti lopullisesti ja Jannekin piti lähes pakottaa ikkunaan katsomaan räiskeen loppuhuipennus.

Perjantaina ja lauantaina olikin pakkasen vuoro paukkua, mutta vetelimme Rassin kanssa silti ihan normaalit lenkit molempina päivinä. Rassia kylmä ei näyttänyt vaivaavan pätkääkään! Ihme piski tuo Rassonen on, kun se ei reilun -20 asteen kylmyydestä huolimatta edes nostellut tassujaan. Ja meillä ei edes ole mitään designer-toppapukua herralle, vaan hän kulkee ihan luojan luomassa asussa.

Piippu menee monesti ihan hypnoottiseen tilaan, kun se haistelee sisälle kannettuja polttopuita. Silloin se ei näe eikä kuule mitään mitä ympärillä tapahtuu. Lauantaina Rassonen pääsikin hyödyntämään tätä tilannetta ja sai nuuhkittua Pipeä oikein antaumuksella.

Piippu: ”Aaahhh, ihanat puut. Kylläpä haisee hyvälle.”
Rassi: ”Aaaahhhh, ihana pieni korva. Kylläpä haisee hyvälle.”


Piippu: ”Siis mitä hittoa. Mitä tuo urpo tossa kyttää?! Lyönkö vai lähetkö?”
Rassi: ”Nooo, mää vaan, siis mää vaan vähän nuuhkasen. Emmä täs muuta.”

Piippu: ”Nyt lähet, en jaksa sua!”
Rassi: ”Höh, älä nyt skitsoo. Oon tässä ihan nätisti.”

Piippu: ”ALA VETÄÄÄÄÄÄ!!”
Rassi: ”Okei okei…”

Piippu: "#¤"@£&%¤&¤#"
Rassi: "En oikeesti tehny mitään, snif."

Sunnuntaina lähdimme sitten taas Pikun kanssa Haltialaan pakkasesta piittaamatta. Reilun tunnin lenkin ja lumihangessa peuhaamisen jälkeen latasin taas autoon luminaamasnakusterin ja vietimme loppuillan Jannen kanssa sohvalla elokuvia katsoen, kun ikituhoajamme kuorsasi lattialla ihan taju kankaalla.

Hyvää uutta vuotta!

Rassonen ja isäntäväki toivottelevat kaikille onnellista uutta vuotta!

Rassin välipäivät

Maanantaina koitti paluu sorvin ääreen työn raskaan raatajille ja äiti ja iskäkin palasivat takaisin Brysseliin, minne myös Antti lähti kavereineen. Tämähän tarkoittikin sitten Rassille taas normaalirytmiä, eli yksinoloa. Ilmeisestikään paluu arkeen ei sopinut Rassille ja tylsistymisvaarassa ollut koiranpentu oli keksinyt itselleen monenlaista puuhaa omassa huoneessaan.

Maanantaina se oli kaivanut lattiaan kuopan. Kyllä. Kuopan lattiaan. Herran oma huone on ollut täysin remontoimaton, lukuun ottamatta muutaman neliön aluetta, josta päällimmäinen kerros lattiaa on purettu pois. Uusi lattia tulee sitten joskus, jos pikkuherra oppii käyttäytymään. En nyt taas kerran ihan täysin ymmärrä, että mistä kuopan teko on päähän pälkähtänyt ja millä se on siihen tehty, mutta puunpöpenää oli sekä lattia että vesikuppi täynnä, joten ainakin hampaita siihen on käytetty. Kuopan sysyys näkyy vähän heikosti tuossa kuvassa, mutta jos kaivuutyöt jatkuvat vielä ensi viikolla, Rassi löytynee kellarin kylppäristä...


Rassi oli myös ajatellut laittaa seiniä vähän uusiksi, kun niille ei tosiaan ole vielä tehty mitään. Vanha lista on saanut kyytiä, kuten kuvasta näkyy.


Keskiviikkona olikin sitten napattu tavarat hattuhyllyltä. Mittasin hyllyn korkeudeksi 180 senttiä ja en ihan pysty käsittämään, että miten 50 senttiä korkea koira saa tavarat sieltä alas, mutta kyllä se on näköjään mahdollista. Tuhottuna oli Rassin (ja mun!) suuret lempparit, eli mun angorahanskat, joista tuli pilkkihanskat. Noita pörröhanskoja Rassi on himoinnut koko syksyn ja olen pelastanut ne sen suusta kymmeniä kertoja, samoin kuin Jannen pörröisen pipon. Lieneekö tässä jokin viesti meille, kun ottaa huomioon mikä sormi on jätetty syömättä...?!


Myös puutarhahanskat saivat kyytiä.


Pahin tuho kohdistui Antin lakkiin, josta oli syöty pois lippa.


Ehkä tähän samaan sarjaan voisi vielä lisätä aiemmin tuhotut ratsastuskengät, joista toinen täytyy nykyään teipata maalarinteipillä jalkaan, kun eräs pieni koiranen oli sitä sen verran muokkaillut, että vetoketju oli kärsinyt sen verran isot tappiot, että ei pysty enää toimimaan normaalisti.
Jotta tämä nyt ei ihan menisi valitusvirreksi, niin kerrottakoon vielä yksi hauskakin sattumus tältä viikolta. Keskiviikkona, kun olimme pitkällä lenkillä lumen keskellä, niin loppumatkasta lunta alkoi olla jaloissa sen verran, että Rassonen päätti alkaa puhdistuspuuhiin…tosin täydessä laukassa on hieman vaikeaa yrittää syödä lumia pois etujaloista. Pysähtyä ei tietenkään voi. Tilanteen haastavuuden huomattuaan Rassonen turhautui ja sai megahepulin ja säntäili ympäri metsää sellaista vauhtia, että pelkäsin taas kerran, että mihin se törmää tai astuu. Hauskan näköistä touhua se oli, vaikka hieman hirvittikin.

Tuntuu, että Rassonen tavoittelee pikkuveljeni Antin aikoinaan saavuttamaa onnettomuusalttiusmestarin titteliä. Pikkupoikana Antti oli yhdellä viikolla kolme kertaa terveyskeskuksessa paikattavana, kun ensin pikkupoju hurautti pyörällä ojaan, sitten kaveri löi vahingossa golfmailalla päähän ja koko komeuden kruunasi astuminen paljain jaloin rautanaulaan…Kai tähän pikkupoikien elämän hurjuuteen on vain yritettävä tottua. Syödyt hanskatkin oksennettiin kätevästi torstaina olohuoneen matolle, joten tällä kertaa emme joudu suuntaamaan kohti tohtorin vastaanottoa, vaan luonto hoiti hommansa :)