Tänään satoi taas vaihteeksi lunta. Vietettiinkin muutama tunti tehokkasti lumitöiden parissa ja yritettiin kaivaa talo, auto ja piha taas esiin tuon valkean, nyt jo ärsyttävän, peitteen alta. Kun ensimmäiset isot lumihiutaleet satoivat viime vuoden puolella ja satuimme kävelemään juuri silloin Rassin kanssa valaistulla jalkakäytävällä, olin varma, että kohta joku soittaa valkotakkiset hakemaan meitä. Rassi nimittäin yritti pyydystää hiutaleita hyppimällä takajaloilla suoraan ilmaan sekä jahdata hiutaleiden varjoja ryntäilemällä naama maassa kiinni. Mun mielestä se oli niin hassun näköistä, että minä puolestani kuljin remmi kourassa hohotellen ääneen. Ja Suomessahan ei saa nauraa ääneen – vielä yksin! Nykyään Rassikin on niin turtunut jatkuvaan lumen tuprutukseen, että edes se ei jaksa siitä kauheasti sätkyillä.
Ollaan yritetty treenailla sisällä meidän kompastuskiveä eli maahanmenoa. Rassin mielestä on ihan typerää maata, kun voi istua tai seistäkin, niinpä meillä on edelleen käsiapu sekä nakit mukana treenatessa. Rassille tuntuu ylipäänsä toimivan ihan mukavasti palkkaus lautaselta vapautuksen jälkeen, joten ajattelin kokeilla sitä myös tuohon maassamakaamiseen. Hyvinhän se toimisikin, jollei meillä asuisi myös tuo eräs liukasliikkeinen kissaneiti. Pipe on sen verran näppärä tyttö, että se on oppinut, että kun otan namilautasen esiin, niin kohta alkaa nakkitarjoilu olohuoneessa. Meidän sisätreenit ovatkin menneet ihan mönkään sen takia, että Piippu ilmestyy kuin tyhjästä paikalle ja vie Rassin nakit piskin naaman edestä Rassin istuessa kiltisti paikallaan odottamassa tehtäväänsä. Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on ollut apumiehen käyttö. Jannen pitää mennä toiseen huoneeseen syöttämään Pipelle omia nakkeja. Sekään ei toimi ihan täysin, koska aiemmat varkaustapaukset ovat saaneet Rassin varuilleen ja se ei meinaa millään malttaa keskittyä. Oletettavasti sen verkkokalvoille on palanut kuva Piipusta palkkalautasella syömässä herran nakkeja. Mikä tragedia! Lautaselle on siis kova kiire ja ilme ihan tuskastunut, kun on niin kauhea pelko persiissä, että mistä se sisko taas yhtäkkiä ampaisee paikalle ja tyhjentää lautasen kylmän rauhallisesti.
Piipun ja Rassin yhteiselo sujuu siis edelleen vaihtelevalla menestyksellä. Yksi kaunis aamu päästiin jo sille asteella, että Piippu (tilapäisen mielenhäiriön aikana) antoi Rassin kaikessa rauhassa nuolla korvaansa. Sitten Rassi tietenkin innostui vähän liikaa ja herkkä hetki oli pilalla. Itsehillintä ei kuulu Rassin sanavarastoon ja käytöksen kultaisen kirjan lukeminenkin on vielä kesken. Takaa-ajoleikkejä leikitään oikeastaan päivittäin. Välillä tuntuu, että Piipustakin on kivaa, mutta useimmiten vain Rassi kuvittelee, että heillä on kiva, yhteinen leikki. Leikki (?) menee siten, että ensin Rassi ajaa Piippua takaa pienen matkan, sitten Piippu pysähtyy ja ajaa Rassin takaisin. Ja tämän sama uudelleen ja uudelleen. Leikki loppuu joko tylsien ihmisten väliintuloon tai siihen, että Piippu saa tarpeekseen ja häipyy jonnekin mistä Rassi ei saa sitä enää ”kiinni”. Rassista tuo takaa-ajokisailu on ihan mielettömän hauskaa ja se saattaa saada pienimuotoisen hulluuskohtauksen ottaen kaarroksiinsa vauhtia esimerkiksi sohvanselkänojista. Rassonen nimittäin eläytyy takaa-ajettavan rooliinsa ihan antaumuksella ja juoksee aina pakoon niin lujaa kuin se on sisällä mahdollista. Siinä vaiheessa ikävät ihmiset vain tuppaavat lopettamaan ilakoinnin. Välillä kyllä tuntuu, että Piipustakin on kiva vähän härnätä Rassia, kun se saattaa iskeä litsarilla vaikka kylkeen, kun viaton (?) koira vain kävelee ohi…tai vaihtoehtoisesti lämäistä nurkan takaa ihan ilman syytä. Piippu on hyvin siisti neiti ja voi sitä yökötyksen määrää, jos napakan iskun seurauksena Rassin karvoja on jäänyt tassuun kiinni. Piippu tuntuu katsovan tassuaan sen näköisenä, että kohta se joko pyörtyy tai oksentaa inhosta. Yök mikä saastainen ja haiseva koira, yökyökyök. Rassia Pipen tirvaisut eivät häiritse lainkaan…mikä yllätys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti