Ja taas mennä paukahti yksi kuukausi. Meidän pieni koiranen on siis jo yhdeksän kuukautta vanha…tai paremminkin nuori. Kuvaushetkemme sujui taas tyylillä "hännästä roikkuen". Ehkä me vielä joskus harjoitellaan tuo juttu...Lisähaastetta kuvauksiin toi jälleen tuo eräs katellinen kissa, jonka oli IHAN pakko päästä katsomaan, että mitä herkkuja pikkuveljelle syötetään...:)
"Saaks nakki, saaks nakki, saaks nakkii, sanooooo!"
Rassilla alkaa olla selviä miehistymisen merkkejä ilmassa ja se pieni pennunpalleroinen onkin enää muisto vain. Jalkaahan Rassi alkoi nostaa aktiivisesti alle neljän kuukauden iässä ja nykyään se merkkailee jokaisen mahdollisen lumikokkareen. Vieraat pojat eivät yhtäkkiä olekaan niin kivoja ja tytöt ovat sitten vastaavasti ihan mielettömän kiinnostavia. Aiemminhan Rassille kelpasi sukupuoleen katsomatta kuka tahansa - kenet nyt vaan sai lintattua mahan alle. Tämä kaikkiruokaisuus aiheutti sukumme miehissä jo hieman huolta, mutta nyt Rassin kanta on kyllä tullut selväksi ja kaikki huolestuneet voivat huokaista helpotuksesta.
"Älkää te huolehtikooooooooooooo"
Rassin pentuajat tuntuvat olevan siinäkin mielessä ohi, että Rambonen ei väsy enää mistään. Vaikka olisimme olleet Pikun kanssa parikin tuntea lähes umpihangessa lenkillä, niin piski vain mäiskii leluaan ja hakee palloaan koko loppuillan. Aiemmin se sentään jossain vaiheessa väsähti fyysisestä rasituksesta, mutta nykyään tätä piskiä ei ihan helpolla saa unten maille. Palloleikit tosin aiheuttavat Rambolille myös hieman päänvaivaa, kun pallolla on ikävä taipumus kieriä sohvan alle. Sinnehän tuo meidän möhkäle ei mahdu kuin osittain. Niinpä Rassi hyrisee korkeaa hyyyyyrrrrrrrr-ääntään niin kauan puolittain sohvan alla, kunnes isäntäväki armahtaa koiraraukan ja käy könyämässä rakkaan pallon pois piilostaan. Sitä hyrinää pitäisi melkein ottaa nauhalle, on se sen verran hauska ääni.
Hupi on ollut nyt telakalla, myöskin aikuistumisen myötä, eikä ole päässyt snakukerhon tokoon tokoilemaan eikä leikkimään. Niinpä Rassi onkin joutunut (?) vaihtamaan Hupin ihan lennosta Iinekseen. Suuria sydänsuruja Hupin poissaolosta ei näytä koituneen, vaan Iines kelpaa ihan yhtä hyvin. Sylviakin olisi ihan kiva, mutta koska Iines on paljon helpommin saatavilla, niin Rassi on keskittänyt kaiken tarmonsa Iineksen liehittelemiseen. Ja, jos Iines ei oikein lämpene, niin isosta ruhosta on hyötyä ja Rassi voi vaan kaapata Iineksen allensa vastalauseista piittaamatta.
"Läl läl lää, tytöt ei voi mulle mitään"
Rassi on tähän asti käyttäytynyt tokossa melkein ärsyttävän hyvin, mutta viimeksi Iineksen siirtyminen kesken oppitunnin Rassosen läheisyyteen sai aikaan ihan täydellisen kurittomuuskohtauksen. Rassi vain pomppi kahdella jalalla Iinestä kohti ja nakit ja minun hihkumiset eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa. Remmikin jäi mun käteen jotenkin oudosti ja en saanut yhdellä kädellä vedettyä koiruutta väkisinkään luokse (toinen käsi oli täynnä nakkia). Siinä me sitten aiheutettiin yleistä hilpeyttä, kun kaikki ilmeisesti luulevat, että Rassi on maailman helpoin koira ja tuo yhtäkkinen sekoaminen tuli ihan puskista. Snakutyttöjen omistajat ovatkin joskus sanoneet, että olisi pitänyt ottaa poika, kun ne ovat niin rauhallisia…hhhmmmm…
Piippua ei ole paljon talvi (eikä mikään muukaan) ressannut, vaan se on jatkanut mielipuuhaansa, eli chillailua meidän sängyssä. Lämpimällä peitolla ei paljon lumimyrskyt hetkauta. Ei muuta kuin kiepille vaan ja unta palloon. Aika helppoa elämää, väittäisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti