Mahanpuruja ja paranemisia

Rassonenpassonen onnistui taas räjäyttämään mahansa niin sekaisin, että meille tuli eläinlääkärikeikka ja telttaretki jouduttiin perumaan. Viime tiistai-iltana päästin Rassin omaan pihaan iltapissalle ja seurailin sen touhuja ikkunasta. Huomasin sen kaivavan jotain talon nurkalla, joten huusin sen takaisin sisälle. Ajattelin sitten vielä ottaa pari kauko-ohjausharjoitusta, jotka tosin meillä ovat vielä ihan lähiohjausta, kun koira on suurin piirtein mussa kiinni. Kyykistyin lattian tasolle ja pyysin Rassin istumaan mun eteen…ja HYI. Mikäs lemu täällä nyt tällä kertaa leijuu?! Lähempi tarkastelu osoitti, että Rassin kaula oli jälleen kerran tuhrittu kakkaan ja naurunaama oli myös ihan kakkainen.

Yöllä sitten pitikin päästä ulos ja aamulla aamupöperöt puklattiin lattialle. Iltaruuille kävi samoin…ja taas seuraavana yönä ulos ja aamuruuat lattialle. Torstai-iltana annoin sitten Rassille vähän lihaliemivettä. Rassonen katseli lientä ensin vähän kummissaan, mutta sitten Piippukin tuli tutkimaan, että mitäs siellä kupissa oikein on. Voi jösses, että Rassille tuli kiire juoda se liemi. Ah, kateus, mikä ihana arjen helpottaja. Liemi pysyi hyvin sisällä, mutta sen jälkeen antamani muutamat riisit tulivat taas ulos. Rassilla on myös kiva tyyli oksuilla, kun se vaan aina yhtäkkiä pulauttaa oksut pihalle. Mun käpsy sentään antoi aina niin selvät kärsimysilmeet ja yökkäysäänet, että ehdin yleensä aina hakea lehden alle tai siirtää koiran ainakin matolta pois. Rassonen on tässäkin lajissa aivan toisenlainen…

Perjantaina sitten pitikin jo soittaa aikaa tohtorille, kun edellinen sisällä pysynyt ruoka oli tiistailta. Käytiinpä siis taas kerran tutkituttamassa maha ja eipä siellä mitään häikkää näyttänyt olevan. Rassonen oli erittäin iloinen asiakas ja lääkäritäti joutui välillä sanomaan sille, että muistapas nyt, että sä olet sairas. Vasta siinä vaiheessa, kun oksennuksenestolääke pistettiin nahan alle Rassonen luuli kuolevansa ja päästi asian mukaiset huudot ja rimpuilut. Laskua odotellessamme meidän vieressä istunut rouva kyseli vähän tarkemmin rodusta ja sanoi taas kerran, että snautseri on niin vanhan ja arvokkaan näköinen, mutta Rassin käytös paljastaa, että kyseessä on nuori koira….voisko olla näin?! ;)

Nyt on sitten kuitenkin yksi aikakausi Rassin elämästä ainakin jollain tasolla tullut päätökseen. Äiti on nimittäin usean todistajan kuullen sanonut seuraavan lauseen: ”Ihmeellinen ajatus, että Rassi on nykyään tollanen tavallinen koira.” Ja kehunut Rassin rauhallisuutta useissa eri yhteyksissä :O Tosin tiistai-iltana oli havaittavissa pientä sekoilua, kun Jannen veli tuli käymään ja Rassoselta vähän kupsahti kupponen nurin. Mutta muutoin Raimonen on saanut lähes ylistäviä kommentteja äidin kanssa vietetystä kahdenkeskisestä ajasta. Melkein voisin sanoa, että nyt olen nähnyt kaiken.

Rassi on siis ilmiselvästi jatkanut käytöksen kultaisen kirjan tavaamista ja jotain sieltä on tainnut tarttua päähänkin. Muutama asia on kuitenkin vielä, öh, harjoitusvaiheessa. Vieraiden tervehtiminen ja vieraiden kanssa oleminen ei ole millään standardeilla mitattuna vielä ihan hallussa. Naapurin setä halusi yksi ilta tervehtiä Rassosta oikein ”kädestä pitäen” ja päästin sitten koiran pahaa-aavistamatta vastaamaan tervehdykseen…luulin, että juuri lenkiltä tulleena se olisi mukavan rauhallinen. Mitä vielä. Piski hyppäsi saman tien naapuria vasten ja otti koko käsivarren suuhunsa. Naapuri-parka vain totesi, että ”Jaa, sä oot vieläkin tällainen veijari”. No, veijari tosiaan. Luin snautserista, joka jo alle vuoden ikäisenä oli vanhainkodissa kaverikoirana. Voi hyvänen aika, jos Rassosen päästäisi vanhainkotiin! Kyllä siellä peruukit ja tekarit lentelisivät, kun Rassi suorittaisi veijarimaisia tervehdyksiään.

Vieraiden alistaminen leikityskoneeksi on myös Rassin erikoisalaa. Erityisesti, jos vieraat yrittävät keskittyä isäntäväen kanssa seurusteluun eikä kukaan huomaa yksinäisyyteen riutumassa olevaa snautseri-parkaa. Niinpä Rassi yleensä aloittaa leikkivaatimukset tuomalla lelunsa suoraa pahaa aavistamattoman vieraan syliin tai heittämällä sen suustaan vieraan päälle. Yleensä hämmentynyt vieras ei edes ehdi reagoida, kun Rassonen malttamattomana jo hyppää koko ruhollaan vierasta vasten ja on sen näköinen, että nyt leikit. Tai itket ja leikit. Tässä vaiheessa emäntä aina rientää paikalle korvat punaisena raahaamaan parikymmentä kiloa snautseria sivummalle. Jos isäntäväen silmä välttää, niin Raimonen yrittää tuota samaa pakotustaktiikkaa välittömästi uudelleen. Ja livahtaa saippuamaisesti karkuun emännän tiukkoja askelia…vain palatakseen apajille hetken kuluttua uudelleen. Vieraiden aikana harvemmin kehtaa ottaa käyttöön sen verran hyytävää karjahdusta, että jopa snautseri sitä uskoisi…tai ainakaan meidän nausteri ei siis usko ennen kuin itsellä on verisuoni juuri katkeamassa otsasta. Sitten se raivostuttava partanaama vaan katsoo tyynen näköisenä, että ”aijaa, mitä sä nyt raivoot, emmä sit enää” ja rojahtaa johonkin makoilemaan.

Olipas muuten uusimmassa Snautseri-Pinseri lehdessä osuva ”Palstanpitäjän terveiset”-teksti. Voi kyllä sanoa, että se osui ja upposi!