Minun koirat

Väitetään, että snautseri on yhden ihmisen koira ja ainakin meillä se pitää paikkansa. Janne onkin todennut mulle, että "Nuo koirat ei pidä mua minään. Ne vaan odottaa, että koska sä tuut kotiin." Tämä odottaminen tapahtuu tuulikaapin oven edessä ikään kuin näin.

Kuva on kännykällä otettu, joten se on vähän huono, mutta pointti varmaan tulee selväksi. Käsittämätöntä, että niillä molemmilla on päätkin tuollaisina litteinä lättyinä. 

Että asia varmasti tulee selväksi, niin näytettäköön vielä yksi luoksetulo tammikuulta. Janne huutaa koiria luokseen ja ottaa samalla kuvia. Minä itse olen Jannesta katsoen oikealla....mikä tulee selväksi hetken kuluttua. Viimeisessä kuvassa olevat jalat ovat siskoni sulosääret, mutta ei anneta niiden häiritä.

Janne: "Rassi ja Jade tänneeee!"
Parrat: "Jep, tullaaaaaan!"

Janne: "Hyvä, hienoa!"
Jade: "Jee, kohta saan namii. Namii, namii, namiii."
Rassi: "Siis hetkinen. Onko Ellu tuolla??"

Janne: "Hyvä, tulkaa tulkaa!"
Jade: "Namii, namiii."
Rassi: "Ei jummijammi. Se ON tuolla."

Janne: "Mitä hittoo...?"
Jade: "Jesh, melkein perillä."
Rassi: "Siis en to-del-la-kaan juokse tonne. Joku roti. Meikä häipyy."

Janne kuitenkin vie näitä kiittämättömiä partanaamoja lenkille, antaa niille ruokaa ja leikkii niiden kanssa, mutta ei...Että yritä tässä nyt sitten käännyttää Jannea rokkipojasta kennelpojaksi, kun nuo koirat eivät voi yhtään auttaa mua. Mission impossible?