maanantai 28. helmikuuta 2011

Vihdoin tokotreenit



Lauantaina päästiin vihdoin vähän tekemään jotain muutakin kuin tappamaan aikaa kotona. Illalla huristeltiin snakukerhon tokovuorolle Konalaan missä Jade oli tuttuun tapaan ensin vuorossa. Jade oli itse asiassa aika hyvässä vireessä tällä kertaa. Sen touhottaminen ei mennyt ollenkaan yli vaan se kuunteli mitä siltä pyydettiin. Jakke pysyi myös perusasennossa ehkä paremmin kuin vielä ikinä aiemmin ja se ei juurikaan tehnyt niitä pepun sivulleheittoja missä se on tähän asti kunnostautunut. Tehtiin muutama ihan lyhyt odottaminen sekä istuen että maaten ja niissä ei ollut mitään ongelmaa. Jakkeri oli ihan levollisen näköinen eikä edes meinannut lähteä hipsimään mihinkään. Liikkeestä maahanmeno meni myös ihan ok meidän tasoon nähden. Jakke taisi muuten vähän ihastua Sisu-snautseriin, joko tuli treenaamaan toiselle kentän puoliskolle. Jade oli mulla irti, kun aluksi siirreltiin agilityesteitä pois tieltä ja Jaksu ei ole koskaan "karannut" mun läheltä mihinkään. Nyt sen kuitenkin oli pakko käydä vähän nuuhkimassa Sisua :) Ja onhan Sisu kyllä tosi hieno ja taitava, että eihän se sinänsä mikään ihme ole ;)


Rassi oli taas hallissa odottamassa omaa vuoroaan ja tällä kertaa se ei möykännyt ihan niin pahasti kuin aiemmin. Se sai hepulin oikeastaan vain aina silloin, kun Tuija-ope tuli mun ja Jaden luokse kertomaan seuraavaa tehtävää. Rassi oli tikahtua kateudesta, kun se ei päässyt tervehtimään Tuijaa ja karjui sen tiedoksi kaikille muillekin. Rampon omat treenit menivät ihan mukavasti. Taisi tehdä ihan hyvää tuo meidän lähes totaalinen treenitauko. Seuraaminen oli muuten ihan suht hyvää, mutta Rassoselle hallissa on liikaa häiriötä ja se ei pysty ihan täysillä keskittymään ja haahuilee ajoittain. Sinänsä ymmärrettävää, kun hallissa on kuitenkin ahdettuna jatkoryhmäläiset toiselle puolelle kenttää ja samalla kentän puoliskolla vielä Suuri Rakkaus, Hupi. Ja tähän päälle vielä ajoittainen metakka, kun useampi koira haukkuu yhtä aikaa. Rassista kuuluu tuolla hallissa sellainen ihmellinen ähinän ja narinan sekoitus seuraamisessa. Mä en oikein ymmärrä mistä se johtuu...Onko se jotenkin niin mahalihakset tiukalla, että unohtaa hengittää kunnolla ja narisee sen takia??

Tehtiin Hupin kanssa myös parit paikkamakuut yhdessä niin, että toinen teki vierestä luoksetulon. Tämä ei aiheuttanut mitään ongelmaa, jippii. En kyllä vielä muutama kuukausi sitten uskonut näkeväni tätä päivää, että tuo liike on mahdollista! Tein myös kaksi muuta luoksetuloa, joissa kummassakin Rassi tuli suoraan sivulle. Siis was?! Se on tähän asti tullut joka ikinen kerta eteen niin kuin olisi tarkoitus. Ilmeisesti ongelma oli nyt siinä, että Heini ja Hupi olivat kentän puolikkaan toisella laidalla katsomassa suoritusta ja Rassosella on edelleen vesikokemukset sen verran hyvin muistissa, että pelkkä Hupin istuminen kentän reunustalla aiheutti sen, että Rassi tuli luokse kiertäen samalla ison kaaren poispäin Hupista ja siitä sitten suoraan sivulle (piiloon?) eikä eteen. Hupiin oli kuitenkin välimatkaa varmaan kymmenisen metriä, että aika varman päälle tuo meidän jästipää kyllä nykyään pelaa. Hupi lujahti kerran Rassin luokse leikkimään, mutta saatiin koiruudet onneksi suht nopeasti kiinni. Tein heti sen episodin jälkeen pienen pätkän seuraamista ja Rassonen oli kyllä ihan sen näköinen, että se yritti sanoa mulle, että "Mää en sitten muuten tehny mitään, se vaan tuli mun luo. Kato nyt, ku meen hienosti." Raukka oikein pinnisteli :)

Ajattelin joku aika sitten opettaa koiria tuomaan hanskoja, pipoja sun muita esineitä kotona ja tästä löytyikin Jaden bravuurilaji. Rassi ei tajunnut ollenkaan mitä sen olisi pitänyt tehdä eikä ottanut hanskaa edes innostamalla ja riehuttamalla suuhunsa. Ehkä se ajatteli, ettei parane koskea niihin tavaroihin, kun tähän asti siitä on seurannut vain huutia, jos on mennyt vaikka pipovarkaisiin. Jade taas oli heti ihan sata lasissa mukana hommassa. Meinasin tikahtua nauruun, kun se tiesi saman tien mitä siltä pyydetään ja tepsutti hanska suussa ympäri taloa niiiiin ylpeän näköisenä. Ohessa muutama ulkokuva "tippuneen" hanskan löytäneestä hienosta snautserirouvasta.

"Voi, voi taasko se hanska on tippunut. No, minäpä kipaisen hakemaan!"


"Phsuuhun vhaan."


"Voitte hurrata. Olen niin taitava!"


Voi tuota meirän Lalea, ku se on hieno!

...tosin yleensä tuo toteutus jää ihan himpun verran vajaaksi, kun Jade ehtii tipauttaa tavaran suusta ennen lupaa ja jää tuijottamaan sen näköisenä, että

"Nyt minä voisin ottaa sen palkan, jos vaan sopii."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti