tiistai 17. huhtikuuta 2012

Tehis Cup, II osakilpailu

Eilen käytiin taas Ojangossa pyörähtämässä Tehis Cupin merkeissä. Tällä kertaa vedin mölliradan sekä Rassin että Jaden kanssa. Hupi oli myös paikalla, mutta sitä Rassi ei tiennyt ennen kuin tuulisen illan tuulenpuuska sen Rampolle kertoi...kesken radan. Tietenkin.

Alla ensin Rassin rata, joka meni ihan mukavasti esteelle 12 asti missä takaakierto meni "vähän" pitkäksi, kun tuuli toi Hupin tuoksun nenään. Siitäkin selvittiin, kunnes meidän (painokelvotonta tekstiä) koira otti ja lähti ihan radan lopussa etsimään Suurta Rakkauttaan. Rassin Tehis Cup siis päättyy tähän ja ohjelmassa on sulkeiset Heinin ja Hupin kanssa Ojangossa. Voin luvata, että sulkeisissa tullaan näkemään vesipulloja ja märkä snautseri. Katsotaan sitten, että kuinka paljon sieltä radalta huvittaa karata Hupin luokse. Enpä muista milloin tuo (painkokelvonta tekstiä) rakki olisi viimeksi ollut yhtä (painokelvotonta tekstiä) kuin eilen ja viime keskiviikkona. Prkl.


Nakkasin sen (painokelvotonta tekstiä) piskin autoon ja vuoroon tuli Lale. Lallerolla oli takana reilun kuukauden treenitauko, joten se näkyi radalla. Kaikki kaarteet menivät piiiiiiitkiksi ja ekalla radalla Jade roiskaisi pari rimaakin alas. Jade ei selvästi jotenkin oikein muistanut, että miten tää aksailu oikein menee.  Toisekseen mä en ite yhtään muistanut miten Jadea pitää ohjata, kun Rassi on ihan erilainen ja helpompi (niin kauan kuin se ei ala sikailla). Rassi katsoo ohjausta, kun taas Jade menee sinne minne sen nenä näyttää, ellei sille puhua papata koko ajan. Rimat olivat 55 sentissä ja muuri oli ihan täyskorkea. Mun kumpikaan koira ei ollut ikinä aiemmin edes nähnyt täyskorkeaa muuria! Laitan tähän Jasun tokan radan, josta saatiin überharmittava 5 virhettä muurilta, jonka Jaduli tiputti. Ekalta radalta saldona siis muutama rimantiputus, siinä tosin muuri meni ihan puhtaasti.


Nollaradalla oltaisiin oltu kolmansia ja jos ja jos ja jos ;) Vitosella saatiin sija seitsemän vai kahdeksan. Heini ja Hupi loistivat ja vetivät tyylikkäästi päivän toisen nollan ja sillä irtosi hienosti kakkossija. Hyvä Heini ja Hupsi!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti