Jade lumipalloilee

Jade esittelee maaliskuisia lumipallojen pyydystystaitojaan.

Suoraan ylös. Tämähän on helppoa.

Käännös oikeaan...

...ja vasempaan.

Rassi ei tuntenut tätä lajia omakseen.
"Äiti, tuu jo. Tuo on ihan hölömöläisten hommaa."

Grand Pohjanmaa Tour

Jopas oli viikonloppu – 29 tunnin aikana kolme eri vierailupaikkaa kahdella eri paikkakunnalla.

Alkuperäisenä suunnitelmana oli kiikuttaa Japuli Vaasan KV-näyttelyyn, mutta Pikkurouvan karva on edelleen vaiheessa ja hampaankin kanssa tuli vähän ongelmia, joten meidän viikonlopusta tuli loppuviimein vähän erilainen kuin alun perin oli suunniteltu. Lähdin perjantaina töiden jälkeen Jaden kanssa ajelemaan Vimpelin ”mummolaan” palauttamaan lainassa ollutta peräkärryä. Rassi jäi kotiin viettämään Jannen kanssa poikien viikonloppua. Luulin, että Sir Rassou saisi ihan täydellisen hepulin, kun pakkaisin tavarat ja Jaden autoon ja sanoisin Herralle vain adios, mutta muutaman minuutin ininän jälkeen se oli asettunut aloilleen ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Olisihan mun pitänyt tuntea koirani niin hyvin ja tajuta, että ei Rassosta lopulta kuitenkaan hetkauta tämmöiset pikkuasiat.

Voi, oih ja voih miten rentouttavaa Jaksun kanssa on kyläillä. Se ei hypi kenenkään päälle eikä yritä jatkuvasti määräillä vieraita kuten eräs toinen partainen ystävämme. Vieraissa paikoissa Japuli tosin liimautuu muhun kiinni iilimatoakin tiukemmin ja siltä pääsee itku heti, jos mä katoan näkyvistä. Säälittävä pieni otus, mutta ah niin helppoa matkaseuraa. Kuuntelinkin tässä yksi päivä mielenkiinnolla, kun Janne jutteli Jadelle kotona ja juttutuokio alkoi seuraavilla sanoilla: ”On se vaan hyvä, että sä Jade tulit meille.” Tässä vaiheessa olin ihan, että jesjes, kyllä Jannesta vielä kunnon Kennelpoika saadaan. Juttu sitten jatkuikin, että ”…koska muuten mä olisin luullut, että kaikki snautserit on rasittavia. Hyvä, että tulit todistamaan, ettei ne ole.” Hmm, no on tästä kuitenkin ihan hyvä jatkaa…

Lauantaina jatkettiin Pohjanmaan kierrosta lähtemällä aamupäivällä ajelemaan kohti Vaasaa. Piipahdettiin ensin Paulan luona, jossa Japuli ihastutti rauhallisella olemuksellaan. Sohvalöhöilyn jälkeen käytiin heittämässä lenkki meren rannalla kevätauringon paistaessa täydeltä terältä. Kylläpäs oli ihanata. Lenkiltä sitten huristeltiin seuraavaan osoitteeseen eli Kirsi-kasvattajan luokse. Ehdin tehdä tähän väliin myös vähän parkkistokoilua ja Jade toimi tosi hyvin. Ekasta paikkamakuusta se lähti taas hipsimään anteeksipyytävän näköisenä mun luokse, mutta sen yhden hairahduksen jälkeen se pelitti tosi hyvin. Tokoilun jälkeen Jagu pääsi Kirsin käsittelyyn. Ihan ensimmäisenä Kirsi teki karvaisesta snautseria muistuttavasta otuksesta taas ihan oikean snautserin. Keventyneen karvoituksen myötä pistimme merkille, että näytti vähän sille kuin Jaden juoksu voisi alkaa pikapuoliin. Vähän siinä jo alkoi sydän tykyttää, mutta ajattelin vain, että ei kai se nyt vielä...eihän se nyt vielä…eihän. Sitten Kirsi fiksaili Jaden kolhuja saanutta hammasta…ja…tadaa…totesimme, että se juoksu alkoi sitten kuitenkin enemmin eikä myöhemmin. Voi kääk!

Sekopäisen ”mihin mä nyt meen, mitä mä nyt teen” harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että lähden ajamaan kohti kotia. Soitin matkalta Heinille, että josko Jaden hoitotarjous on vielä voimassa. Tarjous oli kuulemma voimassa, mutta koska oltaisiin vasta yöllä perillä, niin kotiinhan meidän oli ensi alkuun mentävä joka tapauksessa. Kiidettiin Helsinkiin reipasta kyytiä kameratolppia väistellen ja perille päästyämme Jade kipitti ihan hirveätä vauhtia etuovelle eikä meinannut ensin suostua tulemaan sieltä edes iltapissalle. Kai se ajatteli, että kun on taas päässyt kotiin, niin on parasta pysytellä siinä oven tuntumassa, ettei vaan joudu lähtemään johonkin vieraisiin paikkoihin tai vieraiden ihmisten hoteisiin. Ihme kotihiiri :)

Kun päästiin tuulikaappiin asti, tuli selväksi, että nyt on katastrofin ainekset ilmassa…Rassi nimittäin sai heti välittömästi aivan uskomattoman hepulin, kun Jaden sulotuoksut tulvahtivat lasin läpi sen hajureseptoreihin. Tämän noin kello 23 tapahtuneen kotiinpaluun jälkeen meidän talossa ei sitten nukuttu. Kokeilin ensin laittaa Rassin omaan huoneeseensa ja mennä Jaden kanssa itse makkariin. Nooh, Rassihan tuli sitten yllättäen muutaman tunnin kovan taistelun ja huudon jälkeen siitä koiraportista läpi, avasi makuuhuoneen oven ja saapui kuola valuen ja silmät päässä seisten häiritsemään meidän tyttöjen kauneusunia. Vähän tämän jälkeen Janne saapui humppaamasta kotiin ja sovimme työnjaoksi seuraavaa: minä ja Jade menimme Rassin huoneeseen ja Janne ja Rassi jäivät makkariin. Janne veti korvatulpat päähän ja mäkin vissiin jossain vaiheessa vähän torkahdin jatkuvasta ulinasta ja ravaamisesta huolimatta. Jade vain nukkui söpön näköisenä pienellä kerällä tajuamatta mitään aiheuttamastaan kaaoksesta.

Sunnuntaiaamu valkeni ja kaikki muut paitsi Jade ja Piippu olivat valvoneet lähes koko yön. Jalostimme koirien erotusprosessia ja Jade muutti kellarin miesten huoneeseen ja jatkossa se kulkee uloskin vain kellarin kautta. Päätin lähteä Rassin kanssa hetkeksi pois koko talosta, kun pelkäsin, että se saa muuten vielä sydänkohtauksen. Lähdimme siis tallille katsomaan Essi-hepan koulurataharjoituksia. Rassi oli mukavan rauhallinen juostuaan koko yön :) ja se käyttäytyi niin hyvin, että ei tarvinnut edes hävetä. Jotain outoa sen käytöksessä tosin oli, kun se esimerkiksi päästi kauheat rähinät sitä vastaan kävelleelle ponille (!!!) :O Ehkä se katsoi, että onpas saman kokoinen veijari, parempi räyhätä sille, ettei se kuvittele voivansa viedä mun naista…Hevosille se ei sentään alkanut pauhata. Rataharkkojen päätyttyä, Anna ja Pikku laittoivat viestiä ja pyysivät meitä lenkille, joten ajettiin parin tunnin hevostelun jälkeen suoraan treffaamaan Pikkua. Lenkin varrella tavattiin sattumalta toinenkin suomenlapinkoira, Saga, jonka kanssa olikin mukavat leikit. Noin 1,5 tunnin leikkimisen jälkeen lähdin toiveikkaana kohti kotia; usko väsytysoperaation onnistumiseen oli luja. Kotiin päästyämme Rassi jopa söi aamupalansa! 15 tunnin valvomisen jälkeen Rampo jaksoi ujeltaa vielä puolisen tuntia, kunnes se simahti. Vihdoin. Rauha. Talossa. Ah. Vaihdettiin Jannen kanssa kellarivuoroa ja mä menin Jaden seuraksi ja nukahdin sohvalle saman tien. Heräsin vasta kolmen tunnin päästä ja sitten saikin jo kerätä luunsa autoon ja lähteä ajelemaan Hakkilaan ageilemaan Rassin ja Hupin kanssa. Kaikki nämä viikonlopun tapahtumat huomioiden, Rassi agiliiteli ihan mukavasti. Vähän se oli löysä, mutta eipä kai tuo mikään ihme ole.

Katsotaan nyt josko saataisiin Jade pidettyä seuraavat kolme viikkoa kotosalla vai täytyykö meidän turvautua Heinin apuun. Korvatulppien kulutus ainakin tulee kasvamaan räjähdysmäisesti, mikäli jatkamme eloa saman katon alla…Jannen kanssa vaan moikattiin aamulla ennen töihin lähtöä ja todettiin, että nähdään taas kolmen viikon päästä!

Kuvituksena on aiemmin talvella otettuja kuvia.
Tämä viimeinen otos tiivistänee hyvin meidän tämän hetkisen tilanteemme.

Agilityä, jeee!

Purina-areena meni käyttökieltoon kesken talven ja ollaan jouduttu kärvistelemään jo pitkään ilman agilitytreenipaikkaa. Pekka ja Minttu snakuineen varasivat itselleen vuoroja Hakkilan hallista ja niinpä me Heinin kanssa teimme saman tempun perässä. Rassihan on käynyt hallissa tokoilemassa HSKH:n tokoryhmässä, joten se oli tuttu paikka. Valitettavasti halli ei ole Purinan veroinen, mutta minkäs teet.

Käytiin lauantai-iltana tokoilemassa snautserikerhon vuorolla ja Rassi & Hupi laittoivat homman kyllä osittain ihan läskiksi. Nuoripari ei ollut nähnyt toisiaan muutamaan viikkoon Hupin juoksujen takia, joten jälleennäkemisen riemua oli ilmassa ihan riittävästi. Olin ihan varma, että pelleily jatkuu sunnuntaina meidän agivuorollakin, mutta niinpäs ei käynytkään. Rassi teki todella hienosti hommia ja veti radanpätkiä ihan innostuneena. Kepo tuli mukaan kuvaamaan, mutta hallin huonon valaistuksen takia kuvat ovat vähän sumeita. No, näillä mennään ja kivaa oli!

Annoin Rassin ensin virittäytyä tunnelmaan narun päässä ja tein alkuun juttuja Jaden kanssa. Japuli oli omaan tuttuun tyyliinsä innostunut ja pomppivainen. Jadeahan kiinnostaa kaikki jutut missä on tarjolla ruokaa, joten sitä ei ole kovinkaan hankala motivoida - vilautus nakkia ja homma toimii :)

Jade paahtaa puomilla...

...ja liitää yli esteiden.

Jostain syystä Jadesta oli vielä vähemmän edes jotenkuten onnistuneita otoksia kuin Rassista, joten Herra Minäminäminä edustaa itseään ja egoaan lopuissa kuvissa.

Renkaalla kaikilla kolmella koiralla oli pienoisia vaikeuksia. Ollaan treenattu sitä selkeästi ihan liian vähän.

"Siis häh, miten niin tää ei mennyt oikein?"

 "No, kai mää nyt tiesin, että mun pitää mennä tän renkaan läpi. Kattokaa näin vaan!"

Puomilla Rassosella tapahtui pieni äksidentti, kun se tippui ihan täydestä vauhdista maahan. Ehdin pelästyä, että se tippuu suoraan kyljelleen, mutta jollain ihmeen konstilla Rassou käänsi itseään ilmalennon aikana sen verran, että se mätkähti lopulta suurin piirtein jaloilleen. Aika hurjan näköistä touhua. Jatkoin ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja otin puomin heti muutaman kerran uudelleen eikä Rassi onneksi suhtautunut siihen yhtään erilailla kuin aiemminkaan. Onni on luupäinen koira.

Ptruu polle, nyt vähän rauhallisemmin.

 

Loppuun pieni kuvakavalkaadi Rassosen aitojen ylityksestä.

Maksikorkuisetkin esteet näyttäisivät menevän helposti. Snautseriohjus vauhdissa.

 

Korvat luimuun ja kaasu pohjaan.

Tähän laskeutumiseen on hyvä päättää tämä postaus. Oli ihan tositosi kivat treenit ja kaikkein kivointa oli, kun Sir Rassoukin näytti nauttivan tekemisestä. Tämä rauhallinen halli sopii hyvin meidän nuorukaiselle, jonka pää menee heti sekaisin, jos paikalla on enemmän koiria. Täytyy ottaa uusiksi!

Pedot mökillä

Viime viikon torstaina ladattiin Partanaamat autoon ja suunnattiin kohti talvista Itä-Suomea ja mökkiä. Perille päästiin sen verran myöhään, että ohjelmassa oli koirien osalta enää pihassa jaloittelua, ruokailua ja sitten vetäytyminen yöpuulle. Seuraavana aamuna Rassi nousi perinteiseen mökkityyliinsä yhtä aikaa kera auringon, eli sen kylmä nenä kävi tökkimässä naamaa ilahduttavasti kello 05.30. Nukuttiin kaikki alakerrassa, jossa Herra Aamuvirkku sitten vaelteli surkeasti nyyhkien puolisen tuntia. Sen jälkeen havahduin kummallisiin ääniin ja oli pakko nousta katsomaan, että mitä se elukka oikein touhuaa. Nostin sen verran päätäni, että onnistuin paikallistamaan piskin jälleen kerran ruokapöydälle. Siellä se seisoi ja katseli ikkunasta ulos. Päätin leikkiä, etten ollut nähnyt kyseistä näkyä ja iskin pääni takaisin tyynyyn. Hetken päästä kurkkasin koiruutta uudelleen ja silloin se istui ihan tyytyväisen näköisenä siellä pöydällä. Vähän tämän jälkeen se päästi uniörinät ja laskeutui jalat kolisten pöydälle makaamaan ihan pitkin pituuttaan. Päätin edelleen, että niin kauan kuin koira on hiljaa ja paikallaan, niin olkoon ihan missä lystää - vaikka nyt sitten ruokapöydällä. Who cares :)

Jostain syystä Rassonen luulee, että mökillä on eri säännöt kuin kotona. Niinpä se istui ruokapöydän ääressä ihan pokkana useampaan otteeseen. Pöydälle se ei sentään uskaltanut kiivetä meidän ollessa valveilla...Jostain Rassonen kuitenkin onnistui koko ajan kaivamaan varastettavia tavaroita. Niinpä se viiletteli ympäri tupaa milloin äitin papiljotti tai milloin iskän aamutossu suussa. Täy-del-li-nen taantumus iski jälleen.

Janne vei ekana aamuna partanaamat aamulenkille ja mä jäin harjoittelemaan kodinhengettären roolia (vaatii muuten tosi paljon treeniä) ja tein porukalle aamupalaa. Aamupalan jälkeen lähdettiin Savonlinnaan geokätköilemään ja, kun mä ihmettelin mökkitietä ajaessamme, että mitä ihmettä ne kaikki jäljet tienpenkalla oikein olivat, Janne kertoi, että aamulenkillä parrat olivat keksineet latujen puutteessa uuden juoksutreenin tienpenkoilla. Tämä uusi juoksumuoto sai nimen pengerrys.

Pengerrys alkaa tiukalla tuijotuksella.

Sitten vaan menoksi!

Syöksy metsikköön...

...ja paluu tielle.

Karkuuuuuuun!
 

 Ei se aina ole niin helppoa kokeneellekaan pengertäjälle.

Jaden katseessa on selvästi aimo annos pengerryksessä tarvittavaa maanisuutta.

Lauantaiaamu toistui ihan samanlaisena kuin perjantainakin. Rassi heräsi 05.30 ja oli ihan liekeissä heti aamutuimaan. Aamutoimien jälkeen lähdettin käymään Kesälahdella, kun sinnekin on vihdoin ilmestynyt pari geokätköä. Sää oli taas ihan mielettömän kaunis. Kätköilyn jälkeen tallusteltiin vielä hetki jäällä, kun sisällekään ei malttanut mennä.

Partatyypit pistivät taas jalalla koreasti.

Rassin ilme kertoo, että nyt äitee on ihan pepussa kiinni ja kohta Rassonen menettää muutaman pyrstösulan, jos se ei kiristä tahtia...

...tai vedä itseään pieneksi pyöryläksi.

Aina voi myös yrittää kerätä sympatiapisteitä.
"Auttakee, äitee puri mua pyllyyn!"

Jade on tosi äänekäs leikkiessään, kun taas Rassista ei ikinä kuulu pihaustakaan. Jossain vaiheessa leikkiä Rassonen tuntuu aina saavan tarpeekseen kälätyksestä ja se kaappaa Jaden karhumaiseen syleilyyn ja päästää sen pois vasta, kun Pikkurouva on vähän rauhoittunut.

"Käläkäläkäläkäläkälä!"

"Käläkäläkäläkäläkälä!"

 "Nainen.Vaiti."

"Älä huuda mulle!"
"Älä sä huuda mulle!"

Mutta oikeasti me ollaan kyllä kavereita <3

Invisible man

Rassi esittelee taitonsa esittää näkymätöntä.

Rassi: "Hi hii, se ei ollenkaan nää meitsii."
Jade: "Mitä toi urpo tossa makaa, eikö sillä oo parempaa tekemistä."

Rassi: "Ei vitsit, en kestä. Tää on niiiiiin jännää."
Jade: "Siis oikeesti. Mene nyt muualle!"

 

Rassi: "BÖÖÖ! Et huomannu, että oon tässä, he heeeee!"
Jade: "Voi baah mikä idiootti....."

Missikoirat

Lauantain iltatokot menivät molemmilla koirilla hyvin. Jaden kanssa tehtiin seisomista, hyppyä ja kontaktitreeniä. Jaguli teki ihan nätisti hommia. Mun täytyy vaan vähän miettiä, että miten mä palkkaan sen erityisesti seisomisesta, kun siinä Jaksu lähtee helposti hipsimään paikoiltaan etenkin, kun mä palaan sen viereen. Hyppyä se teki hyvin samoin kuin kontakti pysyy hyvin häiriöstä huolimatta.

Rassin kanssa kokeilin ekaa kertaa luoksetulon pysäytystä takapalkalla. Se ei sujunut kovinkaan hyvin. Tein sitten ihan yhdessä "hengaillessa" pysätyksiä, joista nopea vapautus takapalkalle. Se sujui tosi hyvin. Ehkä sen voi vielä joskus saada toimimaan siinä luoksetulossakin. Nyt Rassonen näytti lähinnä siltä, että "Enhän mää ees meinannut karata, että miks mun pitää pysähtyä??" Kokeilin hengailusta pysäytystä ja takapalkkaa myös Jadelle ja se toimi Jaksullekin mukavasti vaikka Jade onkin niin sählä heti, kun se tietää, että namia on jossain tarjolla. Sitten tein vielä kummankin kanssa hyppyä ja molemmat tekivät sen hienosti pitkältä matkalta ilman palkkaa esteen takana. Hyvä parrat! Rassin seuraaminen oli myös aika hyvää, varmaan osittain siksi, että meidän kentän puolella ei ollut ketään muuta. Tein loppuun pari luoksetuloa ja Rassonen kävi joka kerta hyppäämässä hyppyesteen tullessaan, vaikka este ei mitenkään ollut herran matkan varrella. Itkeä vai nauraa? En oikein osannut päättää.

Sunnuntaina pyörähdettiin Lahdessa jalostustarkastuksessa. 

Rassonen pääsi Anneli Alftanin ja Reijo Latvalan syyniin. Lienee päivänselvää mikä Rassosen _suuri_ ongelma on, mutta muutoin se sai käsittääkseni ihan hyvän tuomion. Eniten keskustelua tuomareiden välille tuntui aiheuttavan se, että voiko koira olla tyypiltään erinomainen, jos koko on väärä. Ilmeisesti loppuviimein papereihin merkattiin tyypiksi hyvä. Mittasuhteet Ramposella ovat kohdallaan. Liikkeet ovat vähän ahtaat takaa ja se voitaneen ainakin osittain laittaa nuoruuden ja kehittymättömyyden piikkiin. Heinille kiitokset kuvista!


"Hei pliis. Kauanks tää kestää?"

Ramponen yllätti mut todella positiivisesti käytöksellään. Se ei olisi voinut käyttäytyä juurikaan paremmin! Jopa pöytäkäytös oli ihan siivoa mikä on täysin ennenkuulumatonta. Rassou oli terävänä, mutta osasi silti rauhoittua superhienosti. Ainoastaan herra tuomarin epämääräinen käsien heiluttelu Rassosen naaman edessä sai Ramposen luulemaan, että nyt ne painit vihdoin alkavat ja se oli heti valmiina kaluamaan tuomariherran käsiä. Kun Reijo Latvala kääntyi ympäri kuului vain naks, kun Rassonen haukkasi vielä ilmaa tyyliin, että "Älä nyt heti lähe, justhan me alotettiin!"

"Heini, kato! Meikä on vieläkin täällä!"

Rassosen jälkeen Jade sai vuoron, kun Mäkimaan Anne piti mulle vähän näyttelyopastusta. Sain Annelta kullanarvoisia vinkkejä sekä Jaden esittämiseen että vähän Rassosenkin suhteen. Janku-ukki on kuulemma myös aikamoinen naistenmies ja Rassosen palleroiden tulevaisuus nousikin taas puheenaiheeksi :) Ärsyttävää, kun on hieno koira, jossa on potkua ja tarmoa enemmän kuin pienessä kylässä ja sitten se paukapää suuntaa sen potkunsa pissojen nuolemiseen ja naisista haaveilemiseen.

Jaguli oli vähän pöllähtänyt ja ei ihan huippuinnoissaan meidän juoksu- ja seisotustreeneistä. Vilautin sitten vähän maksapannaria palasta nenän edessä, niin johan alkoi misseily kiinnostaa ;) Lale on kyllä niin mun perään, että se juoksi Annen kanssa ihan ok, mutta syttyi ihan uuteen menoon, kun mä otin itse ohjat käsiini. Se on jännä koira, kun välillä tuntuu, että se lähes palvoo mua mikä on e-rit-täin hämmentävää, kun on tottunut vähän toisenlaiseen menoon...

...ikään kuin tähän tyyliin...

Minä: "Tänne!"
Jade: "Jep, täältä tullaan!
Rassi: "OOooo mitkä aromit! Ai että! Nuuuuuuhhhhhhh. Lipslips ja slurps slurps. Ahhh."

Tokoa ja törttöilyä

Viime lauantaina meillä oli taas aamutoko Rassin kanssa. Jakkeri oli kotona Jannen kanssa lähes murheenmurtamana, kun pikkurouva olisi tietenkin halunnut mukaan. Niinpä se istui tuulikaapin oven edessä kuulemma koko meidän reissun ajan. Välillä Janne ja Jaksu olivat käyneet ulkona lapioimassa enimpiä lumia pois talon seinustalta ja Jakke oli istunut Jannen vieressä ihan samassa asennossa tuijottamassa portille.

”Mihin ne meni ja miksi minä en pääse mukaan?”

Rassi oli ihan vauhkona aamutokossa. Se yritti myös rynniä muiden koirien luokse uudelleen ja uudelleen aina, kun se ei ollut käskyn alla. Puuh. Tehtiin ensin pari luoksetuloa, jotka menivät ihan hyvin. Sitten pari luoksetuloa koirakujassa, jossa ei myöskään ollut ongelmia. Sitten vuorossa oli liikkeestä maahanmeno ja uuden koulutusohjaajan ilme oli näkemisen arvoinen, kun Rassi teki oman hiiiitaaaaaan maahanmenonsa. "Tosi jännä, että se on noin hidas, kun tuo koira on muuten niin energinen." Niinpä. Tosi jännä indeed. Sain pari vinkkiä miten vauhtia voisi saada lisää, joten täytyy nyt vielä yrittää puijata koiruus maastoutumaan ripeämmin. Ihan loppuun tehtiin vielä paikkamakuu, jossa Rassonen aiheutti vähän ylimääräistä sydämen tykytystä. Ihan loppusuoralla se nimittäin yhtäkkiä pomppasi (kirjaimellisesti) jaloilleen ja seisoi niin pöyheänä siinä omalla paikallaan, kun nyt vaan on mahdollista seistä. Koiruus näytti siltä kuin se seisoisi ihan varpaiden kärjillä ja suurin piirtein takoi etutassuilla rintaa, että kaikki varmasti näkevät miten suuri ja mahtava koira on kyseessä. Sain rääkäistyä ajoissa käskyn pysyä aloillaan ja ehdin Machomiehen vierelle ennen kuin se lähti miehistelemään sen kauemmas. Tämä episodi kyllä söi mun luottamusta taas aika pahasti...Rassonen on noussut istumaan varmaan kymmeniä kertoja kesken kaiken, mutta tuollaista pöyhistelyä se ei ole vielä aiemmin esittänyt.

Sunnuntaina olin kuuntelemassa Tommy Wirenin mielenkiintoista luentoa ja maanantaina lähdettiin Riitta Jantunen-Korrin yksityistunnille. Tokoiltiin meille tuntemattomalla parkkiksella ja Rassonen oli ihan kuutamolla. Rassi on tottunut siihen, että parkkiksella aina odotetaan leikkikavereita ja niinpä sillä meni koko 45 minuuttia siihen, että se kyyläsi kaikkia autoja takajalat täristen ja selvästi vain mietti, että milloin jostain autosta tulee joko Hupi tai Pikku ja leikit pääsevät vihdoin käyntiin. Itse työskentely oli tästä johtuen aikalailla löysää ja mitäänsanomatonta. Seuraaminen ei kuulemma kuitenkaan ole liian väljää vaan hyvää. Häh...? Sain pari vinkkiä millä takapäätä saisi työskentelmään paremmin. Omasta mielestäni Rassi käyttää takapäätä ihan suht hyvin, mutta tuossa haahuilutilassa se nyt ei todellakaan näyttänyt parastaan. Maahanmenot sitä vastoin olivat suht sujuvia :O Riitta vahvisti omia epäilyksiäni siitä, että maahanmeno voi olla Rassosen dominoivan luonteen vuoksi sille niin vaikeaa. Se ei vaan halua litistyä sinne makuulleen pieneksi ja vaatimattomaksi :) Luoksetulo on kuulemma myös hyvä, vaikka Rassi nyt ei siinäkään mitään äänennopeaa liikehdintää esittänyt. Jääviin saatiin myös vinkkejä ja palkanheittoleikkejä, joilla niihin voisi hakea lisää sähäkkyyttä. Saatiin myös käsky jatkaa leikkitreenejä ja alkaa treenata säännöllisemmin myös ylempien luokkien liikkeitä, että treenit pysyvät vaihtelevina.

Kaiken kaikkiaan tuomio oli, että pohjat on hyvin tehty ja nyt voisin uskaltautua nostamaan virettä ja hakemaan vähän lisää vauhtia. No, kuten sanottua, Rassi oli koko treenien ajan ihan kuutamolla ja löysä kuin ylikypsä spagetti. Mutta kyllä sitä virettä varmaan voisin nostaa vaikka herra olisi vähän normaalimpikin. Olen ehkä ollut liian varovainen tuon viretilan kanssa, kun haasteena on aiemmin ollut saada koira pysymään hanskassa - tai edes samalla kentällä ohjaajan kanssa :)

Treenien jälkeen Rassonen palautui välittömäksi omaksi pösilöksi itsekseen. Päästettiin koirat läheiseen metsikköön vähän liitelemään ja, kun oli aika laittaa remmi kiinni ja siirtyä yleiselle tielle Rassi päätti, että se päästää sisäisen kurittomuutensa valloilleen.

Minä: "Rassi, seiso."
Rassi: "Emmää. Oltas vielä täällä metsässä."

Minä: "Nyt kuule. SEISO."
Rassi: "Hä hä hää, seiso kuule ite vaan"

Minä: "Rassi prkl!"
Rassi: "Et saa kiiiiiiiii!"

Että tällainen "tokolupaus".