Rassosen pääsiäinen sujui hyvin rauhallisissa ja tervehenkisissä merkeissä. Perjantai käytettiin siivouspuuhissa ja siinä vaiheessa, kun oltiin edetty niin pitkälle, että oli enää yläkerta jäljellä, Piippu ja Rassi jäivät molemmat olohuoneeseen nukkumaan. Kauhukaksikko oli ihan puhki oltuaan niin ahkerana siivousapuna. Pikkusen kävi kateeksi, kun tyypit retkottivat ketarat pystyssä ja itse täytyi vaan ottaa imuri kainaloon ja siirtyä yläkertaan. No, saatiinpa raivattua tosi paljon kierrätykseen ja kaatopaikalle menevää tavaraa taas kellarista. Keväsiivous rulettaa.
Lauantai-iltana oli taas vuorossa oppitunti tokon parissa. Sieltä palasin itse verta valuvana ja koira oli vaan tohkeissaan ja ah niin onnellinen. Rassi pisti pystyyn oikein kunnon sikailut ja karkasi Iineksen luo noin tuhat kertaa. Rakkia Iineksen luota pyydystäessä multa meni kynsi poikki kynnen puolivälistä asti ja voin sanoa, että otti (ja ottaa edelleen) ihan pirun kipeää. Kotiin ajaessa oli kyllä tunnelmat aika matalalla. Radiosta sattui vielä tulemaan se biisi, jossa lauletaan, että "Haaveet kaatuu, niitä nousemaan ei saa..." Jotenkin kummasti ajatukset eksyi takakontissa olevaan partajeppeen ja haaveisiin hyvin ja arvokkaasti käyttäytyvästä koirasta. Samalla koin myös jonkilaisen valaistumisen siitä, että mulla todella täytyy olla joku ruuvi löysällä. Tiedän olevani kiinnostunut kisatasolla niin agilitysta kuin tokostakin ja sitten menen ja otan itselleni snautserin. Vielä uroksen. Oishan noita ollut yli 350 muutakin rotuvaihtoehtoa. Silloin lauantai-iltana tuntui, että en mene enää ikinä yhdellekään tokotunnille enkä edes haaveile agilityn alkeiskurssista. Olkoon mokoma itsepäinen möllykkä. Harrastakoon ihan keskenään.
Sunnuntaina maailma oli kuitenkin taas jo vähän kirkkaampi ja itsepäinen kovapää jästikokkare pääsi mukaan kätköretkelle kaupunkiin. Mentiin bussilla missä Rassonen ei ole ennen ollutkaan. Rambo Koirasen matkutusominaisuudet pääsivät jälleen oikeuksiinsa ja se ei ollut bussikyydistä millänsäkään. Ainoa reaktio mitä bussissa tuli oli hurjat hännänhuiskutukset, kun Rassi huomasi, että penkeillä istui ihmisiä. Jee, kaikkia uusia, vielä tuntemattomia lipomisen kohteita.
"Höh. Mitä ihmeellistä tässä nyt muka on?"
Kätköjen lomassa pidimme pienen eväs- ja lämmitelytauon Pasilan asemalla. Rassi oli sitä mieltä, että "Maistuis varmaan mullekin."
Kotiin päin tultiin osan matkaa junalla ja siitäkään Rassi ei piitannut tuon taivallista. Pisteet Rassille siis. Koko reissulla saatiin kulumaan reilut kolme tuntia, joten Rambonen veteli mojovat päikkärit ja itseäkin meinasi vähän ramasta.
Maanantaina innostuttiin jälleen lähtemään muutamalle kätkölle. Tutun lenkkipolun varrella oli kuitenkin pieni onkelma, kun tulvavesi oli vallannut koko tien. Rassi Patruuna kävi toteamassa tilanteen.
Matka kuitenkin jatkui kiertotietä ja päästiinhän sitä lopulta itse kätköllekin. Rassilla ei ole ihan vielä leikannut, että purkki on jo löytynyt, joten se on vasta tunkemassa puun sisälle tarkastamaan tilannetta.
Pääsiäisestä hyppäys alkuviikkoon. Tiistaina nimittäin tapahtui ihme. Käytiin normaalisti lenkillä ja tuon reilun tunnin aikana ei tapahtunut yhtäkään selkkausta enkä käyttänyt edes päänsisäisiä kirosanoja. Koko matkan aikana Rassi ei syönyt yhtäkään purkkaa, kakkaa, limaa, multaa, mutaa, oksennusta tai nenäliinaa. Rassi ei myöskään _yrittänyt_ syödä mitään noista edellämainituista. HÄH?! Kun otin pari tottispätkää, koira suorastaan ylisuoritti. Sanoin "Seuraa" ja piski seurasi ja piti niin hienosti kontaktin, että meinasin tirauttaa pari onnenkyyneltä. Mikä ihme sillä oli silloin tiistaina ja miten sen saman mielentilan saa takaisin???!!!
Syömisestä puheen ollen...kuonokoppa on edelleen harkinnassa :) Tätä nyt ei kannattaisi edes tunnustaa, mutta viime viikolla Rassi söi yhteensä kolmet alushousut. Ensin tiistaina se okseni kahdet yhtä aikaa ja keskiviikkona vielä yhdet. Tätä ei varmaan usko kukaan, mutta me ihan oikeasti yritetään vahtia tuota otusta ja se ei edelleenkään oleskele missään päin taloa yksin. En tajua mistä se kaivaa noita vaatteita??!! Niin ja tämän viikon keskiviikkona, sen ihmeellisen tiistain jälkeen, Rassi jäi taas lenkillä syömään jotain jonnekin hevonkuuseen mihin mun ei ollut mitään mahdollisuutta rämpiä perässä. Menin siis kyykkimään tien varrella olevan roskiksen taakse piiloon ihan raivosta pihisten. Huomasin, että joen toista rantaa käveli joku koiranulkoiluttaja, joka pysähtyi katsomaan mun touhuja. Näyttäähän se toki ehkä hieman omituiselle, että meikäläinen kyykkii roskiksen takana ihan tuhottoman kauan ja hetken kuluttua kävelytiellä juoksee irrallaan eksyneen näköinen partanaama. Kun Rassi viimein löysi mut, kehuin sitä hammasta purren ja lähdin kävelemään eteen päin. Mutta kappas vaan, se itsepäinen kakanhimoinen jästipää, ei tietenkään seurannut mukana vaan juoksi takaisin sinne kakkakohteelleen naatiskelemaan Ai, että kun nosti kivasti verenpainetta.
Mukava mies maatessaan ja silleen. Kuvassa Rassi lepää maanantain reilun kahden tunnin kätköreissun ja sen jälkeisen pihassa juoksemisen jälkeen. Kahden tunnin jälkeen energiavarastot vielä pullistelivat, joten Rassi juoksi pihassa jäljellä olevissa lumihangissa noin puoli tuntia ihan yhteenmenoon. Täysillä. Ei auttanut kuin katsoa suu auki, kun koiranen otti ilon irti kevään viimeisistä lumista.
"Nooh, jos otan tässä pienet torkut, ni jaksaa sitten taas."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti