Lauantaina lähdettiin ulkoilemaan Haltialaan. Käveltiin sinne auringon paistaessa ja, kun pääsimme metsikköön, alkoi sataa ihan taivaan täydeltä lunta. Lumisade kesti onneksi vain muutaman minuutin ja sen jälkeen saimme taas nauttia auringonpaisteesta. Tässä olemme jälleen matkalla kohti geokätköä, pitkospuilla lumen vain pöllytessä.
Kun kätkö oli löydetty ja nimet logikirjassa, päätimme pitää lounastauon ja testata uutta keitintä. Ai, että ruoka voikin maistua hyvältä, kun sen tekee ulkona! Nam!
Rassin kohtalona oli olla köytettynä puuhun kiinni…snautserinpoikanen ja kiehuvan kuuma ruoka ei ole kovin hyvä yhdistelmä.
Piippu puolestaan testasi uuden keittimen säilytyslaatikon käyttöominaisuudet tunkemalla itsensä laatikkoon. Mikähän ihme noissa pahvilaatikoissa oikein kiinnostaa kissoja? Mulle ei ole se vielä ihan auennut.
Ruokailun jälkeen matka pääsi jälleen jatkumaan. Pitkästä aikaa kohtasimme kaksi eh, mielenkiintoista, koiranulkoiluttajaa. Ensimmäinen tuli mäyräkoiransa kanssa fleksi pitkällä vastaan ja ilmoitti, että hänellä on nuori koira, joka on innoissaan toisista koirista. Juu, sellaisia on liikkeellä.*(katso seuraava kappale) Olisi tehnyt mieli pitää pitkähkö esitelmä nuorista koirista ja niiden kouluttamisen tarpeellisuudesta, mutta tyydyin vain ärähtämään, että me emme moikkaile ketään hihnassa. Sain työntää Rassi-paran melkein ojan pohjalle estääkseni sitä ”nuorta ja innokasta” pääsemästä iholle. Toinen tapaus jäi odottamaan meitä metsäpolulle ja, kun sitten kaukaa jo huikkasin, että me ei muuten jäädä siihen hihnassa riehumaan, niin vastaus oli vain hämmästynyttä naurua.
Mutta sitten. Oma kertakaikkisen upeasti koulutettu ;) koirani teki taas oman ratkaisunsa. Oltiin kävelemässä pellon laitaa ja Rassi näki pellon keskiosassa, satojen metrien päässä iloisesti edestakaisin juoksentelevan koiran ja päätti nuorena ja innokkaana* lähteä iloisesti juoksentelemaan kyseisen yksilön kanssa. Siinä taas muutamat kerpeleet kävi mielessä, kun rakki painoi tuhatta ja sataa kohti mustaa pistettä, jonka etäisyydestä huolimatta saattoi koiraksi tunnistaa. En sitten tiedä, että tuliko Rassin mieleen yhtäkkiä totella meidän TÄNNE-karjumisia vai huusiko toisen koiran omistaja sille jotain, mutta niin vain meidän pieni karvapallo kääntyi takaisin ja juoksi täyttä vauhtia meidän luo. Että näin.
Kotiin päästyämme gepsi näytti, että matkaa kertyi yhteensä 12,1 kilometriä ja silti Rassi pyöri matkan varrella vain kolme kertaa jossain epämääräisessä aineksessa eikä syönytkään juuri mitään asiaankuulumatonta. Ihan hyvä saavutus, matkan pituuteen nähden!
Kotona Rassonenpassonen ehti nukkui vain reilun tunnin ja sen jälkeen oli lähtö pellekouluksi muodostuneen snautserikerhon tokon loppukokeeseen. Päivän ulkoilut eivät paljon tuntuneet kintuissa vaan Rassi oli ihan oma, reipas itsensä. Tällä kertaa emme palanneet kotiin pokaalin kera, mutta eipä se meidän suoritus nyt ihan huonokaan ollut. Tarkempi selostus löytyy omasta blogipäivityksestä.
Sunnuntaina olikin aamulla aivan upea sää ja testailimme telttaa ja teltan ja Rassin yhteensopivuutta. Viime kesänä telttaa ei uskaltanut ottaa edes esille, koska Pikkupiraija olisi iskenyt siihen hampaansa ihan sataprosenttisen varmasti. Sen jälkeen vedenpitävyydelle olisi voinut heittää hyvästit. Alla pojat telttatestissä.
Iltapäivällä käytiin taas poimimassa pari geokätköä kävellen. Sunnuntai-ilta sujuikin äksöntäytteisen viikonlopun jälkeen, Rassin osalta luuta järsien ja lepäillen. Lattioillemme ilmestyi pitkän tauon jälkeen litteä koira, jota myös Hirveksi kutsutaan hirvimäiseksi muuttuneen ulkonäkönsä vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti