Hurautettiin perjantai-iltana Jyväskylään Antin luokse kyläilemään. Rassi otti painikaverinsa jälleennäkemisen suhteellisen rauhallisesti, koska Ramponen otti ja yrjösi juuri, kun pääsimme perille. En tiedä mikä sille tuli, mutta onneksi oksupoksu jäi ainokaiseksi. Okspoks kuitenkin ilmeisesti aiheutti sen, että Rassonen ei aiheuttanut odotettua kaaosta ja sen sisääntulo oli huomattavasti pelättyä rauhallisempi. Rampoli kuitenkin piristyi pienen huilin jälkeen ja lähdin viemään sitä vähän ulkoilemaan. Läheisen koulun pihalla sitten kävikin niin kivasti, että rusakko otti ja lähti juoksuun ihan meidän läheltä. Rassi ei onneksi nähnyt sen lähtöä, mutta haistoi sen kuitenkin tietysti. Siitä seurasi sitten ihan päätöntä säntäilyä, mutta viikon toinen rusakkoihme tapahtui ja sain koiran kiinni pienen ryntäilyn ja sinne tänne säntäilyn jälkeen.
Alkuviikosta meillä kävi toinen rusakkoepisodi, joka sekin päättyi onnellisesti. Rassi sinkosi pilkkopimeässä meidän edestä täyteen vauhtiin lähteneen rusakon perään. Mä juoksin ihan hädissäni niiden oletettuun kulkusuuntaan pysyäkseni edes vähän kärryillä, että mihin suuntaan parivaljakko oikein lähti kiitämään. Huusin juostessani koiraa luokseni ja ihan heti ensiaskeleiden jälkeen aloin tsuumailla tarkemmin pimeyteen ja katsoin, että mikäs pirulainen se sieltä tulee. Hahmo pimeydestä osoittautui Rassi Rusakonjahtaaja Rassoseksi, joka jostain äärimmäisen mystisestä syystä päätti jättää jahdin kesken ja tuli mun luokse. MITÄÄÄÄH!? Mä ihan aikuisten oikeasti meinasin tirauttaa pari onnenkyyneltä. Muutama minuutti tämän jälkeen meidän yli liiti huuhkaja niin läheltä, että valoisammassa olisin voinut laskea sen pyrstösulat. Viime syksynä huuhkaja kävi pelottelemassa mua samalla etäisyydellä ja silloin ehdin pelästyä, että se vie mun pienen pennunpalleron. Nyt sitä huolta ei ollut vaan kannustin huuhkajaa iltapalanetsinnässä, jotta mäkin voisin rentoutua lenkillä eikä tarvitsisi koko aikaa kytätä niitä rusakkoja. Että näin täällä Helsingissä - rusakoita ja huuhkajia vilisee joka puolella, mieletön metropoli tämä pääkaupunkimme. :)
No mutta, takaisin Jyväskylään missä lauantain ohjelmassa oli kätköilyä lumiseksi muuttuneissa maisemissa. Rassista lumi oli tosi hauska uusi elementti ja se syöksähteli metsässä ensimmäiset muutamat minuutit erittäin sekopäisen näköisenä.
Ensimmäinen purkki löytyi nopeasti ja Rassonenkin pääsi kurkkaamaan mitä purkkissa oli. Kansi piti tietenkin ottaa suuhun välittömästi. Ramponen ei ilmiselvästi tiedä täyttävänsä tänään 1,5 vuotta, vaan se oletettavasti luulee edelleen olevansa pienen pieni pentunen, jonka kuuluu maistaa kaikkea vastaantulevaa.
Matkan varrelle osui myös pieni puuhevonen ja hetken mielijohteesta mä hyppäsin sen selkään. Rassin reaktio sai aikaan päivän parhaat naurut. Rampo ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota heppoihin, mutta kun mä hyppäsin yhden kyytiin, niin se ilmeisesti luuli, että puuhevoset muuttuivat oikeiksi ihan silmänräpäyksessä. Raimonen haisteli pollen läpi joka puolelta ja otti hyvin tosissaan sen mahdollisuuden, että heppa saattaa moisesta tunkeilusta ärsyyntyä. Yllättäen myös näissä puuhevosissa Rassia kiinnosti kaikkein eniten pollen häntäpää...
"Moi, minoon Rassi. Ethän oo paha mulle, mää vaan vähän haistan sua."
"Liikahtiko se?! Ihan varmaan liikahti!"
Puuhepalta matka jatkui Laajavuorelle, jossa itse asiassa näimme ihan oikeitakin heposia. Niitä Rassonen ei kuitenkaan päässyt haistelemaan, vaan ohitus suoritettiin turvallisesti remmissä.
Seuraavaksi poikkesimme Riihilammelle missä pidimme myös evästauon.
Riihilammelta sitten jolkottelimme takaisin Antin kämpille. Reilun kolmen tunnin ulkoilut saivat aikaan hyvin rauhallisen tunnelman Antin asuntoon. Mua meinasi pikkasen naurattaa, kun kuuntelin Antin ja Jannen keskustelua snautsereista. Keskustelu kulki pohdiskelunomaisesti ja hyvin vakavassa sävyssä jokseenkin seuraavasti: Antti: "Ei ne kaikki voi olla tollasia pellejä" johon Janne vastasi: "Ei niin. Ei ne voi." "Ja ei Hupikaan oo." Antti jatkoi edelleen hyvin vakavanoloisena "Eihän niitä kukaan muuten ottais", johon Janne vastasi hyvin lakonisella äänellä "Niin. Ja vielä maksais niistä." Pojat myös päätyivät siihen lopputulemaan, että Rassin parantuneen käytöksen kanssa ollaan nyt päästy nollatulokseen eikä olla enää miinuksella. Mun mielestä Rassonen on jo ihan kiva ja jopa ilostuttava, eikä pelkästään enää raivostuttava. :)
Sunnuntai-iltana kotiinpalattuamme aloin vielä nyppiä Rassosta. Sain päälaen ja vähän kaulaa nypittyä ja sen jälkeen multa yhtäkkiä loppui into ihan totaalisesti ja sohva alkoi jotenkin kummasti suorastaan huutaa mua luokseen löhöilemään. Noudatin sohvan kutsua ja niinpä meillä asuu nyt ainakin toistaiseksi Juice Leskisen näköinen koira...:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti