Rassi melkein 5 kk

Rassi karvaa vaille 5 kuukautta.

Ollaan tässä omalla ja vähän vieraammallakin porukalla pohdittu muutamia juttuja Rassin elämästä. Ihan ensinnäkin, on käsittämätöntä, että sillä ei ole jonkin sortin aivovauriota, kun tuo päänmokkula kumahtelee sellaisella tahdilla erinäisiin tielle osuviin esteisiin. Kuortaneen reissullakin Rassin pää kumahti sohvapöydän terävään kulmaan lukemattomia kertoja. Me sivusta seuranneet irvistelimme ja kiljahtelimme myötätunnosta, mutta Rassonen vain posotti menemään. Tässä yksi kaunis ilta olin ihan varma, että nyt murtui jalka, kun kuului niin karmea rusahdus Rassin hypätessä sohvalta alas - sohvapöydän yli. Hyppy jäi vähän lyhyeksi ja jalka osui pöydän kulmaan rusahtaen. Katsottiin ihan kauhuissaan Jannen kanssa toisiimme ja hetken lamaannuksen jälkeen juoksin ontuvan koiran luokse tutkimaan tilannetta. Rassi ei inahtanutkaan, vaikka rusahdus oli karmea ja se tosiaan jopa ontui tällä kertaa. Jalkaa sai tutkia ihan rauhassa ja ehkä minuutin seisoskelun jälkeen Rassi jatkoi Piipun kyttäämistä siitä mihin ennen hyppyä jäi. On Rassi hypännyt pihallakin monenlaisia onnistuneita ja vähemmän onnistuneita Tarzan-loikkia. Näyttävin epäonnistuneista on se, kun Rassi ponkaisi ulkoportaiden yläpäästä noin kolmen metrin loikan nurmikolle niskoilleen. Kuului vain UNGH, kun se laskeutui ja kerrankin Rassi meni vähän vaisuksi.


Sitä en myöskään ymmärrä, että miten Rassi osaa valita tuhottavat esineet aina niin, että ne ovat meidän ehdottomia lemppareita. Eniten surua aiheuttaneiden tuhottujen esineiden listan kärkipäässä komeilee ilman muuta Vilpurin häntä (puuttuu kokonaan), Jannen Etelä-Afrikasta ostetut ’khakihousut’ (reikä lahkeessa, kun eräs koiranpentu villiintyneenä kirmasi ohi ja naskalit ’ihan vahingossa’ tekivät lahkeeseen palkeenkielen) ja kummitädiltäni lahjaksi saama lempparimuki (eräs hurtta ei usko, että ruokapöydälle EI kurkotella…ja muki tuli sieltä alas ja meni säpäleiksi). Kolmen kärjen takana tulee vähän merkityksettömämpää tavaraa, kuten mun lempihousuista irrotetut pesumerkit ja niiden vetoketjuista irrotetut, avaamista helpottavat narunpätkät + merkit, Pietarista ostettu kolmen euron käsilaukku, rakkaat sandaalit, joita voi tosin vielä käyttää sekä lukemattomat sukkahousut, joihin on ihan pakko upottaa hampaat sillä seurauksella, että niihin tulee yhdellä puraisulla kymmeniä reikiä (taito sekin). Omaan piikkiin menee ehkä lempihupparin rei’itetyt hihansuut…mitäs olen pitänyt sitä päällä pentua ’kouluttaessa’.

Sitäkin tässä vielä odotellaan, että vaatteet voisi pukea päälle ilman, että niissä kiikkuu eräs karvanaama. Sylissä ei voi myöskään kantaa mitään ilman, että kengurukoira haluaa tarkistaa, että olisiko siellä jotain juuri hänelle kuuluvaa. Aada-vauvaakin piti pomppia tutkimaan sillä seurauksella, että leuat loksahtivat sukkaan kiinni. Onneksi vain sukkaan!!!!


Jannen kaveri kertoili, että heille on ehkä tulossa Hesy:ltä 4,5 kk pentu pitovaikeuksien vuoksi sijaiskotiin. Voi jummi jammi, kun otti päähän ihmisten typeryys. Meilläkin on pitovaikeuksia joka ikinen päivä :) mutta ei kyllä tulisi mieleenkään antaa tuota rakasta urpoa pois! Olisivat nuokin ihmiset miettineet asiaa ennen kuin koiran ottivat, grrr.

Mä jo luulin, että Rassonenkin alkaa rauhoittua, kun se yksi kaunis aamu istui söpön näköisenä keittiön nurkassa. Sanoin sitten Jannelle, että tuntuuko sustakin, että Rassi alkaisi olla rauhallisempi ja käyttäytyä mukavammin. Janne totesi erittäin lakonisella äänellä: ” Ei. Se on vaan väsynyt.” :) No, Rassin puolustukseksi sanottakoon, että julkisilla paikoilla sen käytös on pennuksi erittäin hyvää. Ei ole mennyt kaikki työ sen sosiaalistamiseksi ja eri paikkoihin raahaamisessa hukkaan! Kotona vielä odottelemme iän mukanaan tuomaa käytöksen muutosta mitä kaikki snautseri-ihmiset ovat lupailleet. Tosin toiset puhuvat vuodesta, toiset kahdesta…pahimmat viidestä. Maksimissaan siis enää 4,5 vuotta ja meilläkin on kotona hyvin käyttäytyvä snaku! :)