Kotimatka alkaa

Kilpisjärvelle päästyämme etsimme ensitöiksemme yösijan seuraavaksi yöksi. Sellainen löytyikin nopeasti, kun olimme niin aikaisin paikalla. Myöhemmin illalla koko Kilpisjärvi kuului olevan ihan täynnä matkailijoita. Ihmisten ilmoille paluun täydensi sauna ja Haltinmaassa nautittu illallinen. Allekirjoittanut tosin söi itsensä niin täyteen, että olo oli suorastaan kammottava, mutta siinä euforisessa mielentilassa sekin oli ihan ok.

Mökkimme lattialla lojui koko illan jokin harmaa talja. Poro se ei kuitenkaan ollut.

Hyvin nukutun yön jälkeen hengailimme vielä aamupäivän Kilpisjärvellä. Aamun sateet väistyivät ja puoliltapäivin aurinkokin uskaltautui paistelemaan. Niinpä Rassonenkin pääsi terasille odottelemaan, että isäntäväki käy vielä uudelleen tankkaamassa Haltinmaan herkkupöytien äärellä ennen kuin ajomatka Kolariin voi alkaa.

Syötyämme taas kupumme pinkeiksi lähdimme ajelemaan kohti Kolaria ja rautatieasemaa. Matkan varrella oli Suomen maanteiden korkein kohta, joka piti tietenkin ikuistaa kameraan. Olemme tunnollisia turisteja.

Kaiken kipuamisen jälkeen päätimme vielä kiiveta yhdelle vaaralle geokätkön perässä. Muotkatakan päältä aukesikin upeat näkymät ja muun muassa Kilpisjärven mahtava Saana näkyi sieltä kaikessa komeudessaan.

Myös Norjan puolen lumiset tunturit tekivät vaikutuksen Lakeuksien kasvattiin.

Matkalla Kolariin saimme vielä viimeisen kosketuksen poroihin. Tässä norjalainen matkailuauto ohittaa Herra Poroa, joka itsepintaisesti hölkkäsi omalla puolellaan tietä eikä suostunut väistämään senttiäkään.

Kolariin saavuttuamme oli jälleen aika pakata auto junaan ja kömpiä hyttiimme. Matka sujui jo ihan rutiinilla ja Rassonenkin oli kuin kotonaan. Rassi on kyllä ihan täydellinen matkakumppani, kun se ei piittaa yhtään vaikka sen työntäisi mihin tahansa kulkuvälineeseen.

Loppuyhteenvetona voisi ehkä todeta, että Rassista paljastui reissussa muutama uusi asia. Ensinnäkin se näytti vihdoin huomaavan, että Jannekin on osa tätä meidän perhettä ja jopa nyyhki perään, jos Janne hävisi näköpiiristä. Toisekseen Rassosesta paljastui villipeto, joka piti kyllä kaikki ystävät ja vihamiehet meistä loitolla. Se haukkui lähes kaikki ihmiset, mitä se ei ole ikinä aiemmin tehnyt. Matkalla kohdattiin espanjanvesikoira, joka oli kuulemma tehnyt ihan samoin, että kai se oli sitten Lapin hulluutta tai ihan vaan ressiä uusista olosuhteista. Porohulluuskin tuli nyt sitten tosiaan todettua. Fyysinen kestävyys Rassilla oli kohdillaan ja ainostaan tassut näyttivät vähän kipeytyneen kivillä kiipeilystä. Tassujenkin suhteen päästiin onneksi ilman mitään kunnon vaurioita.

Ennen vaellusta kannattaa kyllä treenata päässälaskutaitoa, jos siinä on yhtään hakemista. Elina-ekonomi huomasi nimittäin viidentenä päivänä, että olen kantanut 1,5 kiloa ylimääräistä koiranruokaa mukanani koko reissun. Tarkistin Rassin ruuat varmaan kymmenen kertaa ennen lähtöä ja silti laskin ihan väärin! Oisinpa edes huomannut virheen vähän aiemmin, niin olisin syöttänyt koirulille isompia annoksia, mutta reissun loppuvaiheessa se oli vähän myöhäistä...Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja silleen. Kirjaimellisesti.

Että semmoinen reissu. Täytyy varmaan alkaa suunnitella seuraavaa....vaikka uhkasinkin jäätävässä tuulessa, litimärässä maastossa kivien päällä rämpiessä, että seuraava loma suuntautuu jonnekin missä on _lämmin_, valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä. Ja missä ei ole koiria, jotka ovat hulluna tempomassa kaiken mahdollisen perään :)