Tällä viikolla Rassosen ohjelmaan on kuulunut PK-tottista, rokotus, jälkeä, Hupeilua, hevostelua ja Pikkuilua.
Kaikkein epämieluisinta oli selkeästi rokotuksella käynti. Alkukesän kuukauden kestänyt oksuilu jätti selvästi jälkensä koiruuteen ja Rassonen oli jäykkä kuin puupölkky, kun päästiin eläinlääkärin huoneeseen. Odotushuoneessa se otti ihan rennosti, mutta varsinaisessa tutkimushuoneessa se ei halunnut suostua yhteistyöhön. Luultavasti muistot kesän kamalista tutkimuksista vilistivät sen silmien edessä :) Oli kyllä jollain tasolla ihan kiva nähdä meidän Pelle Peloton pieni pelko persiissä. Sadistista, mutta ah niin mukavaa :) Piikit kuitenkin pistettiin niskaan Herran Nausterin mielipidettä kysymättä ja odotushuoneessa se oli heti taas oma rento itsensä. Rassi muuten painoi lääkärin puntarin mukaan 21 kiloa, joten kesäkuussa menetetyt neljä kiloa ovat onneksi palanneet.
Maanantain PK-tottiksessa tehtiin esteitä ja suurin osa ajasta vain haahuiltiin. Tein itse kardinaalimunauksen ja unohdin namipussin kotiin. Mulla oli taskun pohjalla vain joitain kuivaruokanappuloita ja nehän kiinnostivat – noh, ei yhtään. Leikkipalkkakin toimii hetkittäin, mutta patukat eivät voisi vähempää kiinnostaa, jos lähistöllä on jotain muuta vielä jännempää; kuten ihania tyttökoiria. Rassi oli jälleen kerran ainoa koira, joka olisi halunnut leikkiä jokaisen lähistöllä olleen koiran kanssa. Ja, kun ne kouluttajatkin ovat niin ihania. Voi puuh. Treenien paras juttu oli ilman muuta se, että sain kinuttua jälkitreeniryhmän yhteystiedot. Jeeee!
Keskiviikkona tavattiin taas Hupin kanssa tokoilun merkeissä. Siitä ei jäänyt kauheasti lapsille kertomista, mutta ainakin me yritettiin.
Jannen äiti, iskä ja Jesse-veli tulivat meille perjantai-iltana kyläilemään. Rassista kuoriutui taas maailman rasittavin koira, joka vieraili putkassa (=oman porttinsa takana) useampaan otteeseen. Voiko mikään olla rasittavampaa kuin yli 20 kiloa snautseria roikkumassa etujaloillaan vieraan jalassa kiinni?! Ja tekemässä sen uudelleen...ja uudelleen...ja uudelleen!! Mä en ole koskaan nähnyt yhtä kovakalloista enkä huonosti käyttäytyvää koiraa kuin meidän rakas Rassi Rassonen. Mitähän se oikein kuvittelee itsestään aina, kun meillä on vieraita??
Launtaina sitten hurautettiin Keravalle jälkitreenien merkeissä. Selostettuani meidän ongelman - eli liian vauhdin ja sähellyksen, kouluttaja määräsi meille 10 metrin makkarajäljen nurmikolle. Se sitten ajettiin niin, että koiruus ei saanut ohittaa yhtäkää lihapullaa vaan jokainen askel piti nuuskutella läpi. Rassonen sai suorastaan slaagin, kun Hänen Arvonsa liikkumisvapautta rajoitettiin tiukalla hihnalla. Kaiken lisäksi arvon nausteri astui pari kertaa joihonkin pistäviin kasveihin, joiden johdosta se suorastaan leijui ilmassa muutamaan otteeseen. Ja aina maahan laskeudettuaan tuli julmat pyristelyt ja protestit, että meikähän menee niin ku huvittaa, te eukot ette mua pitele. No, pideltiin kuitenkin. Kotiläksynä tuli aloittaa jälki ihan alusta r-a-u-h-a-l-l-i-s-e-s-t-i. Metsään ei saa mennä ollenkaan, vaan eka opetellaan peltojälki ja vasta, kun meno on rauhallista eikä koiruus vain juokse täysillä maaliin, niin voidaan lähteä taas metsään. Back to basics siis.
Alla pieni tyylinäyte tältä päivältä. Saan pitää ihan täysillä vastaan, että Rassonen ei pääse kiitämään....
Keravalta ajettiin sitten suoraan Espooseen tallille hakemaan Essi-heppa tarhasta sisälle. Rassonen oli heposista ihan ihmeissään eikä oikein osannut päättää, että miten niihin kannattaisi suhtautua. Ehkä siitä vielä saadaan hyvä tallikoira, kunhan se vaan malttaisi rauhoittua. Sielläkin.
Tänään käytiin vielä illalla Pikun kanssa Haltialassa leikkimässä. Matkan varrella vastaan tuli myös lehmiä. Rassi Höyrypää Rassonen syöksyi suoraan lehmäaitauksen viereen Pikun jäädessä tielle ihmettelemään mullikoita.
"Terve! Moon Rassi! Kukas soot??"
Lehmistä ei ollut leikkikavereiksi ja Rassonen muisti yhtäkkiä hemaisevan neitosen odottelevan herraa tiellä.
"Vitsi meikä melkein unohti Pikun. HUH, on se vielä tuolla. Täältä tullaaaaaan!"
Pikkukin tuli ihmettelemään Haltialan eläimistöä, kun sekä Rassonen että Anna olivat todenneet laitumen asukit vaarattomiksi.
Kotiin päästyämme Rassonen vielä järsi vähän aikaa luutaan ja sitten viikko alkoikin olla paketissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti