Suomen huipulla!

Porojen pilaaman yön jälkeen aamuaurinko suorastaan pyyhkäisi pois kaikki kärsimykset. Meille ei olisi voinut sattua parempaa keliä lähteä kipuamaan kohti Haltin huippua! Lämpöä oli sen verran mukavasti, että osan matkasta kävelimme t-paitasillamme. Jee!

Ennen varsinaisen kipuamisen aloittamista pidimme vielä pienen näkkäritauon. Tauolla tapahtui ihme. Rassi En Väsy Mistään Rassonen otti ja kellahti kyljelleen lepäilemään siksi aikaa, kun mekin Jannen kanssa istuskelimme. Uskomatonta, mutta totta! Tähän mennessä Rassissa ei ollut näkynyt minkäänlaista väsymystä, vaan se oli joka aamu herännyt omana iloisena itsenään, napannut heti ulos päästyään kepin suuhunsa ja ollut sen näköinen, että Voe, ku meikällä o kivaa, leikitään!

Tie huipulle oli pitkä ja kivinen.

Rassin reissun kohokohta oli ihan selkeästi se, kun se löysi rinteestä jäätelöbaarin! Kuvaajien hitauden vuoksi juoksukierros baarin päällä jäi ikuistamatta. Tässä on jo vähän seesteisempi vaihe menossa.

Kivikkoinen rinne mahdollisti vihdoin sen, että armas piskimme sai olla ilman hihnaa. Edes porot eivät ole niin hölmöjä, että tunkisivat itsensä moiseen paikkaan. Rassonen pärjäsi kivikossa hienosti ja alkoi jo näyttää, että sen suonissa täytyy virrata ainakin jonkin verran alppikauriin verta.

Järkyttävistä kivikoista selviydyttyämme koitti vihdoin se hetki mitä varten koko reissuun oltiin lähdetty - saavutimme Suomen korkeimman kohdan, Haltin (1324m)!











Huipulla kävi aikamoinen puhuri ja noin vartin fiilistelyn jälkeen lähdimme taivaltamaan takaisin kohti Pihtsusjärveä.

Pihtsusjärvelle päästyämme matkaa oli siinä vaiheessa kertynyt reilut 24 kilometriä. Pihtsuksella meitä odottelivat vanhat tuttumme, porot. Tässä otoksessa niitä on tosin vain pieni tokka.

Edellisestä yöstä viisastuneena päätimme vaihtaa maisemaa ja vedimme rinkat vielä päivän päätteksi selkään. Niinpä me mennä lompsutimme vielä muutaman kilometrin, että pääsimme pois kaikkein pahimmalta poroalueelta. Illan päätteeksi löysimmekin ehkä reissun kauneimman telttapaikan. Tässä aamuinen näkymä suoraan teltan oviaukolta. Jos täällä ei sielu lepää, niin ei sitten missään.

Aamun upea keli jatkui koko päivän ja kävilimme hyvin rauhallisessa tahdissa Meekolle minne teimme taas leirin. Rassikin vaikutti ehkä hivenen uupuneelle. Ei varmaan vähiten Haltille kiipeämisen ja pitkän eilisen päivämatkan takia. Osasyynsä saattaa olla myös vapaana ollessa linnun perässä juokseminen useita satoja metrejä ankarassa kivikossa.

Matkan varrelle osui myös Pihtsusköngäs, Suomen korkein vapaana virtaava putous. Kuvassa tosin näkyy vain osa kuohuista. Ilma oli sen verran lämmin, että Rassonenkin läähättelee.

Meekolle päästyämme otimme illan ihan rennosti ja nautiskelimme auringonpaisteesta. Teltan suuaukosta näkyy komean Saivaaran huippu.

Hyvin nukutun yön jälkeen olikin edessä jo toiseksi viimeinen aamu, johon saimme hieman lisähaastetta sankasta hyttysarmeijasta, joka oli yön aikana ympäröinyt telttamme. Rassikin päätti kömpiä takaisin teltan uumeniin hyttyset nähdessään.

Meekolta kävelimme takaisin Saarijärvelle, missä olikin jo tutuksi käynyt k*kka keli. Matkalla oli ihan hernerokkasumua ja, kun pääsimme Saarijärvelle, alkoi sataa. Niinpä päätimme kukistaa Saarijärven kirouksen nukkumalla tuvassa. Teimme tuvan eteiseen itsellemme hienon sviitin, jota kaikki itse tuvan puolella nukkuneet kävivätkin kadehtimassa.

Saarijärveltä sitten kipaisimme vielä takaisin Kilpisjärvelle seuraavana aamuna. Niin saimme päätökseen reilut 110 kilometriä ja monta monituista muistoa kerryttäneen reissumme. Onneksi emme kääntyneet takaisin heti sen ensimmäisen "luulot pois"-yön jälkeen!

Takaisin autolla!