Missikoirat

Lauantain iltatokot menivät molemmilla koirilla hyvin. Jaden kanssa tehtiin seisomista, hyppyä ja kontaktitreeniä. Jaguli teki ihan nätisti hommia. Mun täytyy vaan vähän miettiä, että miten mä palkkaan sen erityisesti seisomisesta, kun siinä Jaksu lähtee helposti hipsimään paikoiltaan etenkin, kun mä palaan sen viereen. Hyppyä se teki hyvin samoin kuin kontakti pysyy hyvin häiriöstä huolimatta.

Rassin kanssa kokeilin ekaa kertaa luoksetulon pysäytystä takapalkalla. Se ei sujunut kovinkaan hyvin. Tein sitten ihan yhdessä "hengaillessa" pysätyksiä, joista nopea vapautus takapalkalle. Se sujui tosi hyvin. Ehkä sen voi vielä joskus saada toimimaan siinä luoksetulossakin. Nyt Rassonen näytti lähinnä siltä, että "Enhän mää ees meinannut karata, että miks mun pitää pysähtyä??" Kokeilin hengailusta pysäytystä ja takapalkkaa myös Jadelle ja se toimi Jaksullekin mukavasti vaikka Jade onkin niin sählä heti, kun se tietää, että namia on jossain tarjolla. Sitten tein vielä kummankin kanssa hyppyä ja molemmat tekivät sen hienosti pitkältä matkalta ilman palkkaa esteen takana. Hyvä parrat! Rassin seuraaminen oli myös aika hyvää, varmaan osittain siksi, että meidän kentän puolella ei ollut ketään muuta. Tein loppuun pari luoksetuloa ja Rassonen kävi joka kerta hyppäämässä hyppyesteen tullessaan, vaikka este ei mitenkään ollut herran matkan varrella. Itkeä vai nauraa? En oikein osannut päättää.

Sunnuntaina pyörähdettiin Lahdessa jalostustarkastuksessa. 

Rassonen pääsi Anneli Alftanin ja Reijo Latvalan syyniin. Lienee päivänselvää mikä Rassosen _suuri_ ongelma on, mutta muutoin se sai käsittääkseni ihan hyvän tuomion. Eniten keskustelua tuomareiden välille tuntui aiheuttavan se, että voiko koira olla tyypiltään erinomainen, jos koko on väärä. Ilmeisesti loppuviimein papereihin merkattiin tyypiksi hyvä. Mittasuhteet Ramposella ovat kohdallaan. Liikkeet ovat vähän ahtaat takaa ja se voitaneen ainakin osittain laittaa nuoruuden ja kehittymättömyyden piikkiin. Heinille kiitokset kuvista!


"Hei pliis. Kauanks tää kestää?"

Ramponen yllätti mut todella positiivisesti käytöksellään. Se ei olisi voinut käyttäytyä juurikaan paremmin! Jopa pöytäkäytös oli ihan siivoa mikä on täysin ennenkuulumatonta. Rassou oli terävänä, mutta osasi silti rauhoittua superhienosti. Ainoastaan herra tuomarin epämääräinen käsien heiluttelu Rassosen naaman edessä sai Ramposen luulemaan, että nyt ne painit vihdoin alkavat ja se oli heti valmiina kaluamaan tuomariherran käsiä. Kun Reijo Latvala kääntyi ympäri kuului vain naks, kun Rassonen haukkasi vielä ilmaa tyyliin, että "Älä nyt heti lähe, justhan me alotettiin!"

"Heini, kato! Meikä on vieläkin täällä!"

Rassosen jälkeen Jade sai vuoron, kun Mäkimaan Anne piti mulle vähän näyttelyopastusta. Sain Annelta kullanarvoisia vinkkejä sekä Jaden esittämiseen että vähän Rassosenkin suhteen. Janku-ukki on kuulemma myös aikamoinen naistenmies ja Rassosen palleroiden tulevaisuus nousikin taas puheenaiheeksi :) Ärsyttävää, kun on hieno koira, jossa on potkua ja tarmoa enemmän kuin pienessä kylässä ja sitten se paukapää suuntaa sen potkunsa pissojen nuolemiseen ja naisista haaveilemiseen.

Jaguli oli vähän pöllähtänyt ja ei ihan huippuinnoissaan meidän juoksu- ja seisotustreeneistä. Vilautin sitten vähän maksapannaria palasta nenän edessä, niin johan alkoi misseily kiinnostaa ;) Lale on kyllä niin mun perään, että se juoksi Annen kanssa ihan ok, mutta syttyi ihan uuteen menoon, kun mä otin itse ohjat käsiini. Se on jännä koira, kun välillä tuntuu, että se lähes palvoo mua mikä on e-rit-täin hämmentävää, kun on tottunut vähän toisenlaiseen menoon...

...ikään kuin tähän tyyliin...

Minä: "Tänne!"
Jade: "Jep, täältä tullaan!
Rassi: "OOooo mitkä aromit! Ai että! Nuuuuuuhhhhhhh. Lipslips ja slurps slurps. Ahhh."

Tokoa ja törttöilyä

Viime lauantaina meillä oli taas aamutoko Rassin kanssa. Jakkeri oli kotona Jannen kanssa lähes murheenmurtamana, kun pikkurouva olisi tietenkin halunnut mukaan. Niinpä se istui tuulikaapin oven edessä kuulemma koko meidän reissun ajan. Välillä Janne ja Jaksu olivat käyneet ulkona lapioimassa enimpiä lumia pois talon seinustalta ja Jakke oli istunut Jannen vieressä ihan samassa asennossa tuijottamassa portille.

”Mihin ne meni ja miksi minä en pääse mukaan?”

Rassi oli ihan vauhkona aamutokossa. Se yritti myös rynniä muiden koirien luokse uudelleen ja uudelleen aina, kun se ei ollut käskyn alla. Puuh. Tehtiin ensin pari luoksetuloa, jotka menivät ihan hyvin. Sitten pari luoksetuloa koirakujassa, jossa ei myöskään ollut ongelmia. Sitten vuorossa oli liikkeestä maahanmeno ja uuden koulutusohjaajan ilme oli näkemisen arvoinen, kun Rassi teki oman hiiiitaaaaaan maahanmenonsa. "Tosi jännä, että se on noin hidas, kun tuo koira on muuten niin energinen." Niinpä. Tosi jännä indeed. Sain pari vinkkiä miten vauhtia voisi saada lisää, joten täytyy nyt vielä yrittää puijata koiruus maastoutumaan ripeämmin. Ihan loppuun tehtiin vielä paikkamakuu, jossa Rassonen aiheutti vähän ylimääräistä sydämen tykytystä. Ihan loppusuoralla se nimittäin yhtäkkiä pomppasi (kirjaimellisesti) jaloilleen ja seisoi niin pöyheänä siinä omalla paikallaan, kun nyt vaan on mahdollista seistä. Koiruus näytti siltä kuin se seisoisi ihan varpaiden kärjillä ja suurin piirtein takoi etutassuilla rintaa, että kaikki varmasti näkevät miten suuri ja mahtava koira on kyseessä. Sain rääkäistyä ajoissa käskyn pysyä aloillaan ja ehdin Machomiehen vierelle ennen kuin se lähti miehistelemään sen kauemmas. Tämä episodi kyllä söi mun luottamusta taas aika pahasti...Rassonen on noussut istumaan varmaan kymmeniä kertoja kesken kaiken, mutta tuollaista pöyhistelyä se ei ole vielä aiemmin esittänyt.

Sunnuntaina olin kuuntelemassa Tommy Wirenin mielenkiintoista luentoa ja maanantaina lähdettiin Riitta Jantunen-Korrin yksityistunnille. Tokoiltiin meille tuntemattomalla parkkiksella ja Rassonen oli ihan kuutamolla. Rassi on tottunut siihen, että parkkiksella aina odotetaan leikkikavereita ja niinpä sillä meni koko 45 minuuttia siihen, että se kyyläsi kaikkia autoja takajalat täristen ja selvästi vain mietti, että milloin jostain autosta tulee joko Hupi tai Pikku ja leikit pääsevät vihdoin käyntiin. Itse työskentely oli tästä johtuen aikalailla löysää ja mitäänsanomatonta. Seuraaminen ei kuulemma kuitenkaan ole liian väljää vaan hyvää. Häh...? Sain pari vinkkiä millä takapäätä saisi työskentelmään paremmin. Omasta mielestäni Rassi käyttää takapäätä ihan suht hyvin, mutta tuossa haahuilutilassa se nyt ei todellakaan näyttänyt parastaan. Maahanmenot sitä vastoin olivat suht sujuvia :O Riitta vahvisti omia epäilyksiäni siitä, että maahanmeno voi olla Rassosen dominoivan luonteen vuoksi sille niin vaikeaa. Se ei vaan halua litistyä sinne makuulleen pieneksi ja vaatimattomaksi :) Luoksetulo on kuulemma myös hyvä, vaikka Rassi nyt ei siinäkään mitään äänennopeaa liikehdintää esittänyt. Jääviin saatiin myös vinkkejä ja palkanheittoleikkejä, joilla niihin voisi hakea lisää sähäkkyyttä. Saatiin myös käsky jatkaa leikkitreenejä ja alkaa treenata säännöllisemmin myös ylempien luokkien liikkeitä, että treenit pysyvät vaihtelevina.

Kaiken kaikkiaan tuomio oli, että pohjat on hyvin tehty ja nyt voisin uskaltautua nostamaan virettä ja hakemaan vähän lisää vauhtia. No, kuten sanottua, Rassi oli koko treenien ajan ihan kuutamolla ja löysä kuin ylikypsä spagetti. Mutta kyllä sitä virettä varmaan voisin nostaa vaikka herra olisi vähän normaalimpikin. Olen ehkä ollut liian varovainen tuon viretilan kanssa, kun haasteena on aiemmin ollut saada koira pysymään hanskassa - tai edes samalla kentällä ohjaajan kanssa :)

Treenien jälkeen Rassonen palautui välittömäksi omaksi pösilöksi itsekseen. Päästettiin koirat läheiseen metsikköön vähän liitelemään ja, kun oli aika laittaa remmi kiinni ja siirtyä yleiselle tielle Rassi päätti, että se päästää sisäisen kurittomuutensa valloilleen.

Minä: "Rassi, seiso."
Rassi: "Emmää. Oltas vielä täällä metsässä."

Minä: "Nyt kuule. SEISO."
Rassi: "Hä hä hää, seiso kuule ite vaan"

Minä: "Rassi prkl!"
Rassi: "Et saa kiiiiiiiii!"

Että tällainen "tokolupaus".

Vihdoin tokotreenit

Lauantaina päästiin vihdoin vähän tekemään jotain muutakin kuin tappamaan aikaa kotona. Illalla huristeltiin snakukerhon tokovuorolle Konalaan missä Jade oli tuttuun tapaan ensin vuorossa. Jade oli itse asiassa aika hyvässä vireessä tällä kertaa. Sen touhottaminen ei mennyt ollenkaan yli vaan se kuunteli mitä siltä pyydettiin. Jakke pysyi myös perusasennossa ehkä paremmin kuin vielä ikinä aiemmin ja se ei juurikaan tehnyt niitä pepun sivulleheittoja missä se on tähän asti kunnostautunut. Tehtiin muutama ihan lyhyt odottaminen sekä istuen että maaten ja niissä ei ollut mitään ongelmaa. Jakkeri oli ihan levollisen näköinen eikä edes meinannut lähteä hipsimään mihinkään. Liikkeestä maahanmeno meni myös ihan ok meidän tasoon nähden. Jakke taisi muuten vähän ihastua Sisu-snautseriin, joko tuli treenaamaan toiselle kentän puoliskolle. Jade oli mulla irti, kun aluksi siirreltiin agilityesteitä pois tieltä ja Jaksu ei ole koskaan "karannut" mun läheltä mihinkään. Nyt sen kuitenkin oli pakko käydä vähän nuuhkimassa Sisua :) Ja onhan Sisu kyllä tosi hieno ja taitava, että eihän se sinänsä mikään ihme ole ;)

Rassi oli taas hallissa odottamassa omaa vuoroaan ja tällä kertaa se ei möykännyt ihan niin pahasti kuin aiemmin. Se sai hepulin oikeastaan vain aina silloin, kun Tuija-ope tuli mun ja Jaden luokse kertomaan seuraavaa tehtävää. Rassi oli tikahtua kateudesta, kun se ei päässyt tervehtimään Tuijaa ja karjui sen tiedoksi kaikille muillekin. Rampon omat treenit menivät ihan mukavasti. Taisi tehdä ihan hyvää tuo meidän lähes totaalinen treenitauko. Seuraaminen oli muuten ihan suht hyvää, mutta Rassoselle hallissa on liikaa häiriötä ja se ei pysty ihan täysillä keskittymään ja haahuilee ajoittain. Sinänsä ymmärrettävää, kun hallissa on kuitenkin ahdettuna jatkoryhmäläiset toiselle puolelle kenttää ja samalla kentän puoliskolla vielä Suuri Rakkaus, Hupi. Ja tähän päälle vielä ajoittainen metakka, kun useampi koira haukkuu yhtä aikaa. Rassista kuuluu tuolla hallissa sellainen ihmellinen ähinän ja narinan sekoitus seuraamisessa. Mä en oikein ymmärrä mistä se johtuu...Onko se jotenkin niin mahalihakset tiukalla, että unohtaa hengittää kunnolla ja narisee sen takia??

Tehtiin Hupin kanssa myös parit paikkamakuut yhdessä niin, että toinen teki vierestä luoksetulon. Tämä ei aiheuttanut mitään ongelmaa, jippii. En kyllä vielä muutama kuukausi sitten uskonut näkeväni tätä päivää, että tuo liike on mahdollista! Tein myös kaksi muuta luoksetuloa, joissa kummassakin Rassi tuli suoraan sivulle. Siis was?! Se on tähän asti tullut joka ikinen kerta eteen niin kuin olisi tarkoitus. Ilmeisesti ongelma oli nyt siinä, että Heini ja Hupi olivat kentän puolikkaan toisella laidalla katsomassa suoritusta ja Rassosella on edelleen vesikokemukset sen verran hyvin muistissa, että pelkkä Hupin istuminen kentän reunustalla aiheutti sen, että Rassi tuli luokse kiertäen samalla ison kaaren poispäin Hupista ja siitä sitten suoraan sivulle (piiloon?) eikä eteen. Hupiin oli kuitenkin välimatkaa varmaan kymmenisen metriä, että aika varman päälle tuo meidän jästipää kyllä nykyään pelaa. Hupi lujahti kerran Rassin luokse leikkimään, mutta saatiin koiruudet onneksi suht nopeasti kiinni. Tein heti sen episodin jälkeen pienen pätkän seuraamista ja Rassonen oli kyllä ihan sen näköinen, että se yritti sanoa mulle, että "Mää en sitten muuten tehny mitään, se vaan tuli mun luo. Kato nyt, ku meen hienosti." Raukka oikein pinnisteli :)

Ajattelin joku aika sitten opettaa koiria tuomaan hanskoja, pipoja sun muita esineitä kotona ja tästä löytyikin Jaden bravuurilaji. Rassi ei tajunnut ollenkaan mitä sen olisi pitänyt tehdä eikä ottanut hanskaa edes innostamalla ja riehuttamalla suuhunsa. Ehkä se ajatteli, ettei parane koskea niihin tavaroihin, kun tähän asti siitä on seurannut vain huutia, jos on mennyt vaikka pipovarkaisiin. Jade taas oli heti ihan sata lasissa mukana hommassa. Meinasin tikahtua nauruun, kun se tiesi saman tien mitä siltä pyydetään ja tepsutti hanska suussa ympäri taloa niiiiin ylpeän näköisenä. Ohessa muutama ulkokuva "tippuneen" hanskan löytäneestä hienosta snautserirouvasta.

"Voi, voi taasko se hanska on tippunut. No, minäpä kipaisen hakemaan!"

"Phsuuhun vhaan."

"Voitte hurrata. Olen niin taitava!"

Voi tuota meirän Lalea, ku se on hieno!

...tosin yleensä tuo toteutus jää ihan himpun verran vajaaksi, kun Jade ehtii tipauttaa tavaran suusta ennen lupaa ja jää tuijottamaan sen näköisenä, että

"Nyt minä voisin ottaa sen palkan, jos vaan sopii."

Pakkasta ja pakkasta

Parin viime viikon aikana me ei olla tehty paljon muuta kuin lenkkeilty pakkasen paukkuessa. Itse olen vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen ja en millään jaksaisi tehdä koirien kanssa mitään lenkkeilyn lisäksi. Jadelle sopii ihan hyvin, että lenkin jälkeen voi vaan käpertyä omaan petiin takkatulen loimuun, mutta se toinen tapaus ei ihan niin helposti lannistukaan. Niinpä mä olen kantanut koirille kaupasta luita ihan selkä vääränä ja mun uusi puuhailutaktiikka noudattaakin seuraavaa kaavaa. Lenkiltä kotiin, koirille ruuat, takkaan tuli, sohvalle löhöämään, Jade omaan petiinsä…ja sitten Rassi alkaa kiusata Jadea ja yllyttää sitä painimaan. Rassi käy myös tuijottamassa mua sen näköisenä, että ”Tyyylsääää, kuolen tylsyyyyteeeeeen. Tajuutko???” Sitten vaan pakastin auki ja luut kummallekin. Sen jälkeen pääsen suht hyvällä omalla tunnolla kömpimään takaisin sohvalle, kun koirilla on taas tekemistä. Naudan putkiluut – laiskan ihmisen pelastajat.

Viime lauantaina peruuntui sekä aamun että illan tokotreenit, kun pakkasta oli sen verran reippaasti, etten viitsinyt lähteä halleille itseäni kiusaamaan. Rassiahan pakkanen ei häiritse millään lailla eikä nyt kamalasti itseänikään, mutta jotenkin tuntui, että jos aamutreenien aikaan oli -25 mittarissa niin se oli vähän liikaa. Myös viime viikon agilityt jäivät välistä, kun pakkasta oli taas se reippaat -20. Eilen saimmekin tietää, että meidän agilityhalli on käyttökiellossa, joten kevään loput treenit on peruttu. Voihan kökkö. Tällä hetkellä näyttää, että ulkokenttien sulamista saapi vielä jokusen hetken odotella…

Me ollaan puskettu menemään ihan normaalin pituisia lenkkejä pakkasesta piittaamatta. Jadekin kestää pakkasta mukavasti, koska koirat saavat olla lähes koko matkan irti ja pääsevät juoksemaan omaan tahtiinsa (eli lujaa). Kovimmilla pakkasilla Jaksu tosin on joutunut sulkeutumaan tonttupuvun syleilyyn, Jaggerin suureksi inhoksi. Viime lauantaina oltiin Hupin kanssa taas jäällä ja Jade on kyllä huvittava, kun se ei halua ollenkaan astua "poluilta" pois jäällä ollessaan. Lunta oli vain ja ainoastaan koirien nilkkoihin, muutoin hankin kantoi tosi hyvin. Silti Jade vaan tepsuttaa moottorikelkan uria ja yhtään huonompi polku ei kelpaa sille. Niinpä Jaksu ajautui useammankin kerran omilla urillaan ihan erisuuntaan kuin me muut ja sitten se jäi sinne moottorikelkan jäljelle tuijottamaan meitä kohti, että ”No mitäs nyt?? Miten mä muka sinne pääsen??” Rassi ja Hupi eivät varmaan edes huomanneet mitään kelkan uria vaan painoivat vaan täysillä siihen suuntaan minne hassunhauska leikki milloinkin johdatti.

Hupista puheen ollen, Heini kertoi hauskan jutun. Heini oli ollut Hupin kanssa käymässä veljensä luona ja juttu oli kääntynyt sitten Hupiin ja Heinin veli oli kysynyt, että onko Hupi leikkinyt viime aikoina poikaystävänsä kanssa. Heini sitten oli kysynyt, että "Ai Rassin?", jolloin Hupi oli pompannut heti sohvalta alas ja jäänyt tuijottamaan Heiniä pää kallellaan, jolloin Heini toisti, että "Niin, me puhuttiin Rassista". Tällöin Hupi oli juossut eteiseen ovelle ja aloittanut kauhean piippaamisen, jonka jälkeen se oli juossut ikkunaan ja taas ovelle. Sitten se oli mennyt uudelleen Heinin luokse pää kallellaan katsomaan kysyvästi, että "Missä se Rassi on, milloin se tulee??". Hupi on niin viisas :)

Käytiin pari viikkoa sitten pyörähtämässä Lohjan ryhmänäyttelyssä missä Hugo (D.O. His Majesty) olikin jo tyhjännyt pajatson ollen ROP. Kirsi-kasvattaja oli myös paikalla ja kävimme näyttämässä hänelle Jakkeria. Jade oli kyllä aika hellyttävä, kun se ihan selvästi tunsi Kirsin ja tuntui ajattelevan, että Kirsi on tullut hakemaan sitä jonnekin koiramaiselle reissulle. Niinpä Jaksu vain katseli mua sen näköisenä, että eihän mun tarvii nyt lähtee mihinkään, eihän? Rassonen taas on selkeästi miehistynyt, joko iästä tai Jaden tulosta johtuen. Niinpä se kokikin asiakseen pitää muut koirat loitolla meidän ympäriltä. Outoa, kun se ei ole koskaan aiemmin pärissyt kellekään.

Jade: "Nnniin, eihän mun siis tarvii lähteä mihinkään? Eihän?"
Rassi: "Vitsi mitä porukkaa. Kenetköhän sitä rökittäis."

 

"Ja sitten vielä sellanen juttu, että kun tuolla ois noita kaikkia luita, niiiiiin mietin vaaaaan, että voisinko saada ihan yhden vaan? Vaikka jonkun pienen, jooko?"

Rassi meinasi käydä ottamassa oikein kunnolla pataansa tässä taannoin iltalenkillä. Vastapuoli oli nimittäin tanskandoggi. Me mentiin koirapuiston ohi ja Jade ja Rassi olivat irti. Puistossa sitten olikin tanskandoggi, joka on aiemmin säikäyttänyt mut kiskaisemalla ulkoiluttajansa keskelle autotietä räyhätessään meille kadun toiselle puolelle. Nyt tämä samainen jättikoira juoksi saman tien aidalle, joka oli lumesta johtuen erittäin matala. Rassi ryntäsi aidalle myös ja nousi sitä vasten seisomaan ja saman tien, kun naamat kohtasivat, alkoi rähinä. Pelkäsin ihan kympillä, että Rampo on niin idiootti, että se hyppää aidan yli tai, että se tanskandoggi vaan astuu siitä aidasta yli pitkinen koipineen. Luojan kiitos koirat kuitenkin lähtivät vain juoksemaan aidanvierustaa omilla puolillaan ja pienen juoksukisan jälkeen Rassin korvat palautuivat ja se tuli kiltisti luokse. Samaisella lenkillä Rassonen kävi myös haukkumassa yhden pyöräilijän, joka ilmestyi meidän kulkureitille mun huomaamatta pimeyden keskeltä. Mitään tuollaistakaan se ei ole tehnyt ikinä ennen. Ihme kyllä, pyöräilijä otti tilanteen hyvin lungisti ja totesi anteeksipyyntööni vain, että "Ei se mitään".

Matalista aidoista tuli mieleen meidän portaiden maalausoperaatio. Kun maalarit tulivat meille töihin tammikuussa, Rassi heitti suurin piirtein voltteja onnesta ja käyttäytyi muutenkin tuttuun tyyliinsä hieman yli-innokkaasti. Hetken Rassosen touhuja katseltuaan, toinen maalari kertoikin, että "Juu, mä näinkin just yksi päivä tuollaisen snautserin. Se oli koirapuistossa ja hyppäsi tosi komeasti sen puiston aidan yli ja jatkoi matkaa kauheata vauhtia." On aina jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on vähän liian suurella turbolla varustettuja snakuja. :)

Latujuoksut

Rassin ja Jaden latujuoksut alkoivat jo viikkoja sitten, kun Jampoleija yhtäkkiä kesken lenkkiä ponkaisi tien penkalle ja sieltä tien vieressä menevälle ladulle. Rassin ensireaktio oli syvä hämmästys, joka muuttui salamannopeasti suureksi innostukseksi, kun partanaamat keksivät, että siellä löydetyllä ladulla on ehkä maailman kivointa juosta. Syytä tähän suureen riemuun en oikein ymmärrä, kun itse luulisi, että auratulla kävelytiellä olisi vähintään yhtä mukava pinkoa, mutta ei....

Yleensä juoksut alkavat siten, että Rassi joko hyppää penkalle ja aloittaa tiukan tuijotuksen mihin Jade vastaa tapittamalla takaisin. Tai sitten Rassi härnää Jaksua niin kauan, että takaa-ajofiilikset on saavutettu. Seuraava vaihe onkin se, että kumpikin sinkoaa kävelytieltä kinoksiin. Ja noita kinoksia meillä taas riittää, kuten näkyy :)

Lumi vaan pöllyää, kun Rapponi lähtee kinoksen päältä kohti latua. Jade saa aina ihan pinnistellä penkan päälle, kun kinokset ovat niin korkeat pienelle nausterille.

Rassi vilkaisee taakseen varmistaakseen, että äippä on kintereillä. Ja, onhan se siellä, hankeen uponneena.

Ja vihdoin päästään itse asiaan. Latu tosin on osassa kuvia aikalailla peittynyt uuteen lumeen, mutta baana näyttää kelpaavan partaeliöille.

Nausterit katoavat horisonttiin ;)

Sitten jarrut pohjaan ja täyttä vauhtia takaisin lähtöpisteeseen.

Ja juoksu jatkuu...

Ja se jatkuu... 

Sitten väliin loikka takaisin kävelytiellä ja uusi kierros on valmis alkamaan.

Välillä voi käydä niinkin hullusti, että takaa-ajon toinen osapuoli suorittaa katoamistempun.

Jade: "Mihin se nyt oikein meni???"

Rassi: "OOOOleoooooo, täältä mää tuuuuuun!"

Toisinaan matka ladulta takaisin tielle voi olla yllättävänkin pitkä...

...mutta snautserin sisulla pääsee ihan kevyesti vähän paksummassakin hangessa. Rassi näyttääkin oikeutetusti kieltä epäilijöille ja valmistautuu jo mielessään uuteen kierrokseen.

Tyypit oikeasti saattavat vetää tuota vaikka miten kauan. Tätä rallia ovat muut ulkoilijat pysähtyneet katsomaan monta kertaa joen toiselta puolelta - on se sen verran tiukkaa settiä. Joinain kertoina parrat selkeästi pinkovat tuota rallia niin kauan kuin suinkin jaksavat. Sitten ne loikkaavat takaisin tielle ja jatkavat muina miehinä matkaa - tosin ihan hengästyneinä. Yleensä Rassi vielä ottaa noin tennispallon kokoisen lumikokkareen suuhunsa ja rouskuttelee sen viilennykseksi hyvin autuaan näköisenä. Vanha totuus hullujen halvoista ja mielipuolien ilmaisista huveista pitänee edelleen paikkansa...

Kiirettä pitää...

...kuten kuvasta näkyy.

Jospa ensi viikolla olisi aikaa päivitellä meidän kuulumisia...?!

Lisää itsehillintää, kiitos

Käytiin sunnuntaina Jannen ja Partojen kanssa Haltialan suunnalla reilun parin tunnin kävelyllä. Mitä pidemmälle matka eteni, sitä upeammaksi sää muuttui. Loppumatka tultiinkin auringon paistaessa ihan kirkkaalta taivaalta. Ilma oli tosi keväinen ja linnut lauloivat, ihanaa.

Jaden vahvuuksia ei selkeästi ole minkään maailman odottaminen. Lauantain snakukerhon tokossakin se oli jotenkin ihan tärähtäneellä tuulella ja ei käytännössä kuunnellut ollenkaan mitä mä sille sanoin. Sillä vaan häntä vispasi ja aivoissa ei liikkunut selvästi mitään muuta kuin ajatus nameista. Tästä lähtien Jade taitaa lähteä treeneihin täydellä mahalla. Myös sunnuntain lenkillä Jaksu antoi näytteen malttamattomuudestaan. Huom! Katsokaa miten ylväästi meidän nuorukainen istuu äiteen lähdöstä huolimatta paikoillaan!

"Tää niinku tulis nyt. Siis anteeksi tosi paljon, mutta mä en voi enää hillitä itseäni."

Onhan tuosta Jaksun nopeudesta hyötyäkin. Kun huudan koirat luokse, Rassi ei ole ehtinyt vielä edes tajuta mitä sille on huudettu, kun Jade on jo melkein perillä.

Rassosella oli lauantaiaamuna taas ohjelmassa HSKH:n tokoa. Tehtiin paljon paikkamakuuta liikkurin toimiessa häiriönä. Rassonen nousi yhden kerran istumaan, mutta muuten kesti hyvin makuulla vaikka ihana uusi ihminen kierteli ympärillä. Tämän jälkeen tehtiin lyhyt pätkä seuraamista koirakujan läpi. Rassonen ei piitannut muista koirista mitään, mutta seuraaminen oli muuten vähän väljää. Toi on ihmejuttu, kun muutoin Rassi haluaa aina nyhjätä ihmisissä kiinni, mutta seuraamisessa se liukuu vähän sivuun oikealta paikalta. Täytyy nyt yrittää työstää tuota ihan sata lasissa. Vielä, kun keksisi, että miten. Rassonenhan toimii aina sen mukaan millä tuulella se on. Tarpeeksi viritettynä, se seuraa ihan mallikkaasti, mutta vähänkin löysässä mielialassa sitä rakoa alkaa syntyä. Ja tuon kokoiselta koiralta vaaditaan kyllä tosi tiivistä menoa. Puuh. Ihan loppuun tehtiin vielä luoksetulot koirakujan läpi. Rassonen vilkuili kaikki koirat läpi laukatessaan kujassa, mutta ei kuitenkaan edes meinannut karata niiden luo. Se oli oikeastaan aika huvittavan näköistä, kun Rassi laukkasi menemään ja selvästi "huuteli" kaikille treenikavereille "Moi vaan! Minoon Rassi, kukas sää oot?!"

Illalla otin Rassinkin mukaan snakukerhon treenivuorolle, mutta se ei selvästi ollut enää oikein treenituulella. Tein sitten vähän hyppyä ja joitain seisomisia, sekä kokeilin vähän seuraamista kahdeksikolla. Se ei mennyt hirveän hyvin, mutta Ramponen oli tosiaan selkeästi vähän väsyksissä muutenkin. Tein sitten Jaksun kanssa vähän ekstraa Rassin vuorolla, mutta Jaksunen oli edelleen vähän yli-innokas. Iltatreenit olisivat siis voineet mennä paremminkin, mutta eiväthän nuo koiruudet mitään koneita olekaan.

Torstain agit menivät suht mukavasti. Rassi teki parit ekat harjoitukset tosi hyvin ja innokkaasti. Mulla oli jopa vaikeuksia ehtiä ohjata, kun se meni sen verran reippaasti. Sitten ihan viimeinen harjoitus meni tietenkin tosi huonosti. Mentiin ihan Hupin ohi lähtöpaikalle ja se riitti saamaan Ramposen ajatukset sekaisin. Niinpä just ne viimeiset esteet meni sitten ihan haahuillessa. Oma moka sekin, kun kerran vein herran niin läheltä huumaavaa Hupia. Jaksu meni ihan omalla tasollaan ja sen kanssa voi ihan hyvin tehdä samoja harjoituksia kuin Rassinkin kanssa. Jade muksahti kerran vähän, kröhöm, vaarallisesti keinulta, mutta ei se sitä onneksi häirinnyt ollenkaan. Rassikin suoritti pari viikkoa sitten keinun ihan yksinään mun selän takana ja tuli sieltä julman jysäyksen kera alas. Sen jälkeen Rassonen tulikin mun viereen häntä heiluen sen näköisenä, että "Näitkö?! Mää melkein putosin, vähäks hauskaa!"

Viime viikon maanantaina lenkillä sattui mielenkiintoinen välikohtaus. Mä solmin kakkapussia kiinni, kun meitä lähestyi joku mies. Koirat oli ihan hihnat löysillä ja itse olin uppotuneena omiin ajatuksiini, kun Jade päätti yhtäkkiä alkaa haukkua sille miespololle. Rassi tietenkin yhtyi välittömästi kuoroon, mutta kun se ei edes tajua, että miksi haukutaan, niin Rassonen suoritti myös samaan aikaan Rassi-tervehdyksen ihan innoissaan hyppäämällä suoraan sen miehen päälle. Mun suusta kuului niin epäinhimillinen EI-rääkäisy, että säikähdin sitä ääntä itsekin. Koirat hiljenivät ja mies jäi hokemaan "Nou hätä, nou hätä, nou hätä..." Siitä mun äänestä olisi voinut luulla, että Rassi on hyökkäämässä miesraukan kimppuun ja mä aion teurastaa ne molemmat koirat raivopäissäni. Mua hävettää vieläkin se tilanteeseen nähden ylimitoitettu karjaisu. Tämän viikon treeniohjelmassa on siis Jaksun rauhoittumisharjoituksia, Rassin seuraamistreeniä ja emännän äänenkäytön hillinnän harjoittelua...haastavinta näistä taitaa olla tuo viimeisenä mainuttu.

Minun koirat

Väitetään, että snautseri on yhden ihmisen koira ja ainakin meillä se pitää paikkansa. Janne onkin todennut mulle, että "Nuo koirat ei pidä mua minään. Ne vaan odottaa, että koska sä tuut kotiin." Tämä odottaminen tapahtuu tuulikaapin oven edessä ikään kuin näin.

Kuva on kännykällä otettu, joten se on vähän huono, mutta pointti varmaan tulee selväksi. Käsittämätöntä, että niillä molemmilla on päätkin tuollaisina litteinä lättyinä. 

Että asia varmasti tulee selväksi, niin näytettäköön vielä yksi luoksetulo tammikuulta. Janne huutaa koiria luokseen ja ottaa samalla kuvia. Minä itse olen Jannesta katsoen oikealla....mikä tulee selväksi hetken kuluttua. Viimeisessä kuvassa olevat jalat ovat siskoni sulosääret, mutta ei anneta niiden häiritä.

Janne: "Rassi ja Jade tänneeee!"
Parrat: "Jep, tullaaaaaan!"

Janne: "Hyvä, hienoa!"
Jade: "Jee, kohta saan namii. Namii, namii, namiii."
Rassi: "Siis hetkinen. Onko Ellu tuolla??"

Janne: "Hyvä, tulkaa tulkaa!"
Jade: "Namii, namiii."
Rassi: "Ei jummijammi. Se ON tuolla."

Janne: "Mitä hittoo...?"
Jade: "Jesh, melkein perillä."
Rassi: "Siis en to-del-la-kaan juokse tonne. Joku roti. Meikä häipyy."

Janne kuitenkin vie näitä kiittämättömiä partanaamoja lenkille, antaa niille ruokaa ja leikkii niiden kanssa, mutta ei...Että yritä tässä nyt sitten käännyttää Jannea rokkipojasta kennelpojaksi, kun nuo koirat eivät voi yhtään auttaa mua. Mission impossible?

Edistystä...?

Meidän perheen läheisyydessä ihan selkeästi leijuu joku musta aukko mikä imee tavaraa sisäänsä kiihtyvällä tahdilla. Marjapiirakkakin on edelleen kateissa :) Ja Rassin papereita ei löytynyt mistään, kun lähdin viemään sitä kuvattavaksi vuoden alussa. Aloin tietysti etsiä niitä hyvissä ajoin, ainakin noin kolme minuuttia ennen lähtöä, ja paniikki kiihtyi sitä kovemmaksi mitä enemmän kello oli. Lopulta mun oli pakko lähteä tyhjin käsin. Onneksi mulle sanottiin, että homma on kunnossa, jos ja kun sirun tiedot vastaavat sitä mitä itse koirasta kerron. No, ei muuta kuin sirun etsintään…ja sitähän ei löytynyt millään. Mä jo ehdin ajatella, että mulle on annettu joku roskiksesta löytynyt hylätty pentu, jota kukaan ei ole halunnut eikä sitä ole sirutettu. Se olisikin selittänyt paljon. Rassi nimittäin ei tunnu olevan ihan samasta puusta veistetty kuin äitinsä. Vitsi, vitsi. ;) Löytyi se siru sitten viimein ja koirakin oli oikea.

Papereiden etsintä jatkui useita päiviä ja johti siihen, että totesimme myös yhden repun kadonneen. Paperit nimittäin eivät olleet koirarepussa eivätkä hevosrepussa, niin sitten niiden täytyi olla meidän reppurepussa, jota ei löytynyt mistään. Rassin paperit löytyivät myöhemmin kirjahyllystä (kuka ne sinne on laittanut?!?!) ja reppukin useamman viikon piilottelun jälkeen kaapista mihin olin katsonut ainakin kymmenen kertaa. Seuraavaksi kadoksiin meni desinfiointiaine, jota olisin tarvinnut Rassin päähanahan lepatuksen putsaukseen. Pään vekki oli ällön näköinen ja, kun painelin sitä kiinni, totesin, että ehkä sitä pitäisi ainakin vähän putsata. Desinfiointiaine ei ollut ”siellä missä sen pitäisi olla” eikä edes ”siellä missä sen pitäisi olla, jos se ei ole siellä missä sen pitäisi olla”. Oletettavasti se vekki olisi tarvinnut useammankin tikin, mutta eikös kaikilla pojilla pidä olla ihan katu-uskottavuudenkin takia vähän arpia päässä. Mun mielestä arpi sopii hyvin Rassin imagoon.

Rassi on tehnyt kaksoistottelevaisuusennätyksen olemalla juoksematta meidän luokse lähes karanneiden koirien luokse. Ensimmäinen tapaus oli vielä suomen lapinkoira, joka näytti pimeässä Pikulle ja olin ihan varma, että Rassi ei tule uskomaan, kun huusin sen luokse. Lappari pinkoi meitä kohti myöskin sen näköisenä, että sitä ei pysäytä villit hevosetkaan. Niin siinä vain silti kävi, että me molemmat saimme koiramme kiinni ennen kohtaamista. Toinen tapaus oli keeshond, joka omistajan kirkumisesta päätellen oli nimeltään Pekko. Myös Pekko kiisi meitä kohden ihan huimaa vauhtia, mutta niin vain minun (aiemmin???) tottelematon koirani uskoi käskyäni ja tuli luokse vaikka edessä olisi ollut ihan mahtava uusi leikkikaveri. I-han mie-le-tön-tä! En nyt kuitenkaan anna keltaisen nesteen nousta päänuppiin vaan suhtaudun tähän hyvin nöyrästi, mutta kyllähän nämä kaksi tottelevaisuusnäytettä antoivat jonkinlaista uskoa tulevaisuuteen :) Ehkä se vielä jonain päivänä tottelee jotain. Ehkä. Näissä kummassakin tilanteessa oli hauska huomata, että mä en uhrannut edes ajatuksen puolikasta Jaden sijainnille, kun pystyin luottamaan siihen kuin peruskallioon ja siinähän se seisoikin mun jalan vieressä, kun muistin taas sen olemassaolon. Voi pyhä jysäys, että se on kiltti koira.

Ollaan parkkistokoiltu useampanakin iltana ja lauantai-iltana vuorossa oli myös snakukerhon toko. Mun oli pakko ottaa Rassi halliin odottamaan omaa vuoroaan, kun pelkäsin, että se tuhoaa koko auton kateuksissaan, jos jätän sen sinne. Parkkistokoilussa on nimittäin käynyt selväksi, että Rassia "hieman" risoo, kun teen Jaden kanssa jotain ja Rampoli kertoo sen hyvin kuuluvasti. Hallissakin Rampo oli taas ihan superärsyyntynyt, kun sen piti pönöttää seinässä kiinni ja Jade sai ensin tehdä mun kanssa kaikkea kivaa. Lisä-ärsytystä aiheuttivat pentukurssin koirat, joista osa toljotti Rassoliinia. Niinpä se haukkui mukavasti sillä kaikkein ärtyneimmällä äänellä koko puolituntisen. Mihin se meidän mykkä koira on kadonnut?? Siinä vaiheessa, kun Hupi tuli halliin, Rassi sinkoili narun päässä ihan holtittomana lihanpalana ja mä ajattelin, että en saa sitä enää ollenkaan kuriin. Mutta mitä vielä, meidän hiano Rassonen oli heti iskussa, kun käskin sen perusasentoon. Se teki ehkä parhaat treenit ikinä. Seuraaminen oli innokasta, paikkamakuussa ei mitään ongelmia ja hyppy sekä jäävät olivat suht hyviä. Jade on siis osoittautunut maailman parhaaksi motivointikeinoksi jästipää nausterillemme. Johan alkaa hommat kiinnostaa, kun joutuu ensin katsomaan miten kivaa Jadella on. Muahaha.

Torstain ageissa Rassonen oli myös todella hyvä omaan normaaliin tasoonsa verrattuna. Rassonen sai nimittäin nostaa kierroksia ihan kaikessa rauhassa, kun meillä oli Lulu-snautserin kanssa kisaava Minna Saalanto kertomassa vähän agivinkkejä. On ihanaa saada opastusta snautseri-ihmisiltä, jotka ymmärtävät näiden paukapäiden järjen(?)juoksua. Kun Rassi vihdoin pääsi seinästä irti katsottuaan ensin Minnan oppeja ja sen jälkeen Jaden suorituksia, se oli ihan innosta piukeana ja näytti siltä, että "nyt kuule tehdään hommia prkl." Mikäs siinä, sopii mulle.

Sunnuntaina aurinko ilmestyi ilahduttamaan meitä ja niinpä me suuntasimme Hupin kanssa jäälle navakasta tuulesta huolimatta. Alla oleva kuvasarja kertonee aika paljon tästä kolme koplasta ja yksilöiden välisistä eroista ;)

Jade: "Hmm, kukas tässä on mennyt?
Hupi ja Rassi: "Hähää, mä puren sua jalkaan!" "Joo, pure vaan, mäpä puren sua päähän, lääh lääh ja läl läl lää!"

Jade: "Dum di duu, lal lal laa. Tuonnekkos se onkin mennyt. Täytyypä vähän tutkia."
Hupi ja Rassi: *Läähätystä ja hampaiden kolinaa*

Jade: "Kyllä, tässä se jälki menee. Nuuh nuuh."
Hupi ja Rassi: "Bojojoing, tyrmään sut!" "Ooo, niin kivaaaaaa!"

Että näin.

Kuulumisia

Käytiin Pikun kanssa edellisenä viikonloppuna Vuosaaren täyttömäellä mistä löytyi Lasipalatsin salavan kanto. Parrat poseeraavat sen edessä ja Pikku toimii poseerauksen laadunvalvojana.

Tässä onkin vierähtänyt jo sen verran aikaa edellisestä päivityksestä, että täytyy oikein muistella, että mitä kaikkea me ollaan puuhailtu tässä välissä. Tällä hetkellä meidän olkkarissa makaa kaksi harmaata raatoa, jotka nukkuvat parrat nykien. Ja Jade kuorsaa. Käytiin Hupin kanssa Haltialassa melskaamassa aiemmin päivällä. Mä tein oikein kunnon lenkin ja kävelin Haltialaan ja takaisin. Tähän, kun vielä lisää tunnin vapaapainit vapaana metsässä, täällä on aika hiljaista porukkaa. Eilen käytiin Pikun kanssa samassa metsässä, mutta kun herrasväki sai autokyydityksen paikalle, niin tuntui, että pelkän metsälenkin jälkeen ne eivät olleet millänsäkkään. Tai siis Rassi ei ollut.

Viime viikon reissulla Pikku ja Jade ahmivat jäniksenpapanoita. Rassiahan niin siistit kuivaraksut eivät kiinnosta ollenkaan. Rassonen panostaa vain mädäntyneiden ja hajoamistilassa olevien, haisevien tuotteiden etsintään ja syömiseen. Siistit ruuat se jättää naisille. "Siis syöttekse te noita?? Nehän ei ees haise pahalle!" "Mitäh, mums mums, aiku on hyvää."

Torstain agit ovat pyörineet normaalisti ja mun koiruudet ovat tehneet vaihtelevasti hommia. Rassi on edelleen vähän offline ja tuntuu, että sen ajatukset ovat jossain ihan muualla. Käytönnössä siis Hupissa :) Agilityssä Rampon on selkeästi helpompi päästää ajatukset harhailemaan, kun siinä ei olla niin tiiviisti ohjaajassa kiinni kuin tokossa. Jakkeri puolestaan on nyt mennyt uusina esteinä pussin ja renkaan ja niinpä silläkin on jo kaikki esteet kokeiltuina.

Suurin haaste mulle itselleni noissa treeneissä on se, että yritän muistaa kumman koiran kanssa olen touhuamassa ja suhteutan oman käskytykseni sen mukaan. Rassia voi esimerkiksi ihan hyvin ottaa niskasta kiinni ja "kuljettaa" sitä niskasta pidellen, jos kentällä vaikka on joku riehaantunut snautserieläin ja en halua, että kohta siellä on toinenkin karkulainen juoksemassa. Kerran nappasin Jadea samalla tavalla niskanahasta varmistaakseni, että se ei lähde karkulaisen perään ja Jade sai lähes sydänhalvauksen moisesta kohtelusta. Se raukka ihan lyhistyi kasaan. Hups. Jakelle ei myöskään ikinä tarvitse korottaa ääntään, toisin kuin sille toiselle jästipää partanaamalle.

Päästiin Rambolin kanssa peruutuspaikalle HSKH:n TOKO2-ryhmään. Jippiaijee! Treenit alkoivat lauantaina ja Rassonen oli odotetusti tohkeissaan uudesta hallista ja uusista ihanista koirista. Otettiin ihan ekana luoksepäästävyys missä Rassonen ampaisi jo hyvissä ajoin tervehtimään kouluttajaa. Mjoo, pientä yli-innokkuutta ilmassa. Toisella yrityksellä kouluttaja kääntyi ympäri jo siinä vaihessa, kun Rampon häntä alkoi vispata villisti. Siitä sitten palkkaus ja harjoitus jatkuu ensi kerralla. Ehkä se Rassin sisäinen snautseri vielä löytyy, kun tarpeeksi monta kertaa tuotakin hommaa treenataan. Lisäksi tehtiin liikkestä seisomista ja avojen kaukoja. Ne meni kaikki ihan mukavasti. Kaikkein mahtavinta oli kuitenkin kouluttajan loppukommentti "Tosi hienoa, kun kaikki koirat tekee niin keskittyneesti töitä eikä piittaa ollenkaan mitä muut koirat tekee." OOleooooo! Ollaanko meillä ehkä vähän tehty töitä tämän asian eteen, mutta nyt homma toimii. Vesi vanhin voitehista ja silleen. Ja, jos ihan totta puhutaan niin Rassi olisi kyllä ollut äärimmäisen kiinnostunut kokeilemaan, että millaisen pallon viereissä treenanneesta terrieripojasta olisi saanut muokattua mahan alle, mutta parilla napakalla kiellolla ne ajatukset pyyhkiytyivät pois mielestä...

Rassi on lenkillä aina ihan kamalan huolissaan, jos Jade jää kymmenenkin metriä jälkeen tutkiessaan jotain hajua. Yhtenä iltana Jade hyppäsi ihan yhtäkkiä kävelytien vieressä, tien penkalla menevälle ladulle ja Rassin ilme oli niin hauska, että meinasin tikahtua nauruun. Rassi katsoi mua sen näköisenä, että "Khato! Äitee on tuolla penkalla!!!" Sitten äkkiä perään ja voi pyhät pyssyt mitkä juoksut ne veti siellä luistelubaanalla. Jade sai kauheat hepulit ja se juoksi niin kovaa, että Rassikin sai selkeästi pistää kaikki peliin pysyäkseen vauhdissa mukana. Kaksi kuumakallea, kun juoksee, niin niillä tuppaa yleensä vähän leikkaamaan kiinni ja jossain vaihessa alkaa hirveä ärinä ja pörinä. Hassunhauskat takaa-ajoleikit saavat siis yleensä aina päätöksen emännän huomatessa pientä ylikuumenemista. Sitten voidaan taas jatkaa matkaa sulassa sovussa.

Ai niin, Jade myös kunnostautui viime viikolla piilottamalla naudanluunsa työpäivän aikana niin, että se ei enää itsekään löytänyt sitä mistään. Rassi Supernenä Rassonen sen sitten kävi reilun viikon päästä kaivamasta meidän joulutavarapussista. Jotenkin tuli sellainen olo, että sitä luuta olisi yritetty haudata myös esimerkiksi kukkapurkkiin...